15.3.2020

Sävelmä
7. säv.
Paasto
Öljy sallittu

Ristinkumartamisen sunnuntai

m. Agapios ja hänen kanssakilvoittelijansa (+ 303)

um. Manuel Kreetalainen (+ 1770)

Basileios Suuren liturgia.

Polyeleon evankeliumi
Joh. 20:1–10 (VII ylösnousemusevankeliumi)
Joh. 20:1–10

1 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. 2 Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: "Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu." 3 Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle. 4 Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. 5 Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. 6 Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. 7 Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. 8 Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. 9 Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista. 10 Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

Epistola
Hepr. 4:14–5:6

Hepr. 4:14–5:6

14 Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. 15 Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan hän vain ei langennut syntiin. 16 Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. 5:1 Jokainen ylipappi valitaan ihmisten joukosta, ja ihmisiä hänet myös asetetaan edustamaan, tuomaan Jumalalle lahjoja ja uhreja syntien sovittamiseksi. 2 Koska hän itsekin on heikko, hän osaa kohdella ymmärtävästi tietämättömiä ja erehtyviä, 3 ja heikkoutensa tähden hänellä on myös velvollisuus uhrata syntiuhreja yhtä lailla itsensä kuin kansan puolesta. 4 Kukaan ei itse ota tätä arvoa itselleen, vaan ylipapin kutsuu Jumala, joka kutsui jo Aaronin. 5 Siten ei Kristuskaan itse korottanut itseään ylipapin arvoon, vaan hänet korotti se, joka sanoi hänelle: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin, 6 ja toisessa paikassa: -- Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta.

Mark. 8:34–9:1
Mark. 8:34–9:1

Herra sanoi: 34 "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. 35 Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava. 36 Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? 37 Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? 38 Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa." 9:1 Hän sanoi vielä: "Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät, että Jumalan valtakunta on tullut voimassaan."

Päivän synaksario

15.3.

Keisari Diocletianuksen aloittaman suuren vainon toisena vuonna (305) Palestiinan käskynhaltija Urbanus ryhtyi panemaan toimeen keisarin säädöksiä velvoittaen kaikki kansalaiset uhraamaan epäjumalille. Hän määräsi Kesareiaan järjestettäväksi suuren juhlan, jossa vastaanhangoittelevia kristittyjä heitettäisiin petojen syötäviksi. Yhtäkkiä kuusi nuorta miestä, jotka olivat itse jo valmiiksi panneet käsiraudat käsiinsä, ryntäsi amfiteatteriin huutaen olevansa kristittyjä. Yksi heistä, Timolaos oli kotoisin Pontoksesta, Dionysios oli Libanonin Tripolista ja Romulus oli Diospoliksen kirkon alidiakoni. Heidän kanssaan oli kaksi egyptiläistä Aleksanteri ja Plesios (tai Paisios) sekä Aleksanteri, joka oli kotoisin Gazasta.

Urbanus häkeltyi heidän äkillisestä ilmestymisestään, mutta selvisi pian ja antoi vangita heidät. Joidenkin päivien kuluttua heidän joukkoonsa liitettiin Agapios, joka oli jo kestänyt kauheita kidutuksia, ja toinen Dionysios, joka oli vangittu, kun hän vieraili vankilassa huolehtimassa heistä. He kaikki pysyivät järkähtämättöminä uskossaan ja tunnustivat Kristusta kuin yhdestä suusta. Sen tähden heidät mestattiin samana päivänä kaikki yhdessä ja näin he saivat taivaalliset voitonseppeleet.

Pyhä Nikandros eli Egyptissä keisari Diocletianuksen vainojen aikaan (303–305). Koska hän rakasti Kristuksen vuoksi kärsineitä pyhiä marttyyreja, hän oli ottanut tehtäväkseen järjestää heille kunnialliset hautajaiset. Kerran kun hän oli suorittamassa tätä tehtäväänsä, hän löysi marttyyrien pyhiä jäännöksiä, jotka oli heitetty huolimattomasti maastoon. Hän palasi paikalle yöllä ja alkoi kerätä reliikkejä. Paikalla sattui kuitenkin olemaan eräs epäjumalanpalvelija, joka meni heti maaherran luo ja teki ilmoituksen Nikandroksesta. Maaherra määräsi Nikandroksen heti pidätettäväksi. Kun pyhä marttyyri oli urheasti tunnustanut uskonsa, hänet nyljettiin elävältä. Pyhä Nikandros pääsi liittymään rakastamiensa marttyyrien joukkoon.

Pyhä Sakarias syntyi vuonna 741. Hänen isänsä Polykhromios oli Kalabriasta kotoisin oleva kreikkalainen. Etelä-Italiassa, jota kutsuttiin nimellä Magna Graecia, oli perinteisesti vahva kreikkalainen yhteisö ja kulttuuri. Sen kasvattina pyhästä Sakariaksesta tuli viimeinen kreikkalaissyntyinen Rooman paavi. Ennen paaviuttaan hän työskenteli paavi Gregorios III:n (10.12.) diakonina. Tämän kuoltua Sakarias valittiin Rooman piispanistuimelle vuonna 741.

Samana vuonna Bysantin keisariksi nousi Konstantinos V Kopronymos, joka oli kuvainraastaja. Paavina Sakarias tuomitsi keisarin kahdessa kirjeessään. Sakarias johti Roomassa kaksi kirkolliskokousta vuosina 743 ja 745. Hän myös tuki voimakkaasti pyhän Bonifatiuksen (5.6.) tekemää lähetystyötä Saksassa. Lisäksi Sakarias käänsi Pyhän Gregorios Dialogoksen (12.3.) Dialogit kreikaksi. Tällä tavoin hän pyrki pitämään yllä lännen ja idän suhteita, jotka olivat erittäin huonot. Osittain tämä johtui Bysantin ikonoklastisten keisareiden toimeen panemista vainoista, joiden seurauksena idän kristittyjä pakeni länteen, erityisesti Italiaan.

Pyhä Sakarias rakasti rauhaa. Poliittisissa ongelmatilanteissa hän pyrki ennemminkin taivuttelulla kuin voimakeinoilla saamaan aikaan sovun. Hän esimerkiksi esti lombardien hallitsijoiden suunnittelemat hyökkäykset Ravennaan, Perugiaan ja Pentapolikseen. Pyhä Sakarias nukkui rauhassa kuolonuneen vuonna 752.

Pyhittäjä Nikander rakensi 1500–1600-lukujen vaihteessa uudelleen vanhan Kristuksen ylösnousemuksen luostarin noin 50 kilometrin päässä Borovitšin kaupungista Novgorodin läänissä. Hän oli uudistetun luostarin ensimmäinen johtaja ja oli pyhällä elämällään hyvänä esikuvana veljestölle. Hän nukkui pois rauhassa vuonna 1603.

Pyhä marttyyri Manuel oli kotoisin Kreetan Sfakiasta ja syntyi vuoden 1759 tienoilla. Vuoden 1770 kansannousun jälkeen turkkilaiset vallanpitäjät ottivat hieman toisella kymmenellä olleen pojan vangikseen ja käännyttivät hänet väkisin islaminuskoon. Manuel onnistui kuitenkin pakenemaan ja löysi turvapaikan Mykonoksen saarelta. Siellä hän palasi kristinuskoon.

Manuel solmi avioliiton, josta syntyi kuusi lasta. Vuosia kestäneen avioliiton jälkeen hän sai tietää, että hänen vaimonsa petti häntä. Hän ei rangaissut vaimoaan eikä julkisesti häpäissyt tätä, vaan ainoastaan otti lapsensa ja muutti toiseen taloon. Manuelin vaimon siskonmies loukkaantui kuitenkin kälynsä kohtelusta, ja ilkeänä ja väkivaltaisena miehenä etsi tilaisuutta kostaa Manuelille.

Kerran Manuel oli purjehtimassa Samokselta Mykonokseen puulastissa, kun hän kohtasi sattumoisin merellä turkkilaisen laivan, joka vartioi Aigeian merta. Niin kuin tapana oli, Manuelin laiva kutsuttiin tarkastukseen. Turkkilaisella laivalla palveli Manuelin vaimon siskonmies, joka käytti tilaisuutta hyväkseen ja kertoi laivan kapteenille, että Manuel oli ollut muslimi, joka nyt esiintyi taas kristittynä. Kapteenin kysymykseen Manuel vastasi: ”Olen kristitty syntymästäni saakka.” Tähän päällikkö vastasi: ”Joskus olit kristitty, sitten sinusta tuli omasta tahdostasi turkkilainen. Sinun täytyy nyt palata meidän uskoomme, sillä muussa tapauksessa annan kiduttaa sinua aina kuolemaan saakka.” Tähän Manuel sanoi vain: ”Olen syntynyt kristityksi, olen kristitty ja kristittynä tahdon kuolla.” Kapteeni suuttui vastauksesta ja luovutti hänet pahoinpideltäväksi ottaen hänet vangiksi.

Joidenkin päivien kuluttua he saapuivat Khioksen saaren satamaan, missä oli Turkin laivaston tukikohta ja amiraalin asuinpaikka. Manuel pyysi laivalla ollutta kristittyä merimiestä, joka oli kotoisin Hydran saarelta, tuomaan hänen luokseen rippi-isän Khiokselta, niin että hän voisi käydä synnintunnustuksella. Kukaan rippi-isä ei kuitenkaan uskaltanut tulla laivaan. Yksi rippi-isä lähetti kuitenkin hydralaisen merimiehen myötä hänelle neuvoja ja rohkaisua. Heti marttyyri sai lisää voimaa ja sanoi: ”Mitäpä väliä sillä on, kuolenko tänään vai myöhemmin. Maailma on väliaikainen. Parempi minun on kuolla nyt uskoni tähden ja pelastaa sieluni kuin kuolla myöhemmin ja joutua kadotukseen.”

Samana päivänä kapteeni luovutti Manuelin amiraalille, joka kuulusteltuaan tätä määräsi hänet mestattavaksi. Hänet vietiin hallintopalatsin ulkopuolelle, jossa hän itse polvistui ja painoi päänsä mestauspölkylle odottaen iloiten kuoliniskua. Mutta pyöveli, jonka oli määrä antaa se, joutui yhtäkkiä suuren pelon valtaan ja heittäen miekan maahan pakeni paikalta. Tämä aiheutti suurta hämminkiä turkkilaisten keskuudessa, mutta marttyyri ei nostanut katsettaan todetakseen, mitä oli tapahtunut, vaan pysyi polvillaan rukoukseen keskittyneenä. Silloin joku aliupseeri tempaisi miekan käteensä ja löi Manuelia kaulaan ja muualle ruumiiseen, mutta ei onnistunut katkaisemaan hänen päätään. Lopulta hän heitti marttyyrin maahan, polki häntä jaloillaan ja tarttuen häntä hiuksista teurasti hänet kuin Kristuksen todellisen lampaan. Päivä oli maanantai ja kello noin 10.

Kristityt iloitsivat marttyyrin rohkeudesta ja valmistautuivat ottamaan suurin kunnianosoituksin haltuunsa hänen ruumiinsa. Saaren kuvernööri ennakoi tämän ja käski kiinnittää sekä marttyyrin ruumiiseen että hänen päähänsä raskaat kivet ja heittää ne molemmat meren syvyyksiin. Hänen pyhä sielunsa kohosi kuitenkin taivaaseen, ja Kristus, jota tunnustaen hän oli urheasti käynyt kuolemaan, liitti sen siellä marttyyrien kuoroihin.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.