27.2.2020

Sävelmä
4. säv.
Paasto
Paastopäivä

pt. Prokopios Dekapolislainen (+ 750-l.)

p. Simon Kyreneläinen, Herran ristin kantaja (+ 1. vs.)

Suuressa ehtoonjälkeisessä palveluksessa 4. osa Andreas Kreetalaisen suuresta katumuskanonista.

Parimia
  1. VI: Jes. 2:11–21
  2. Eht: 1. Moos. 2:4–19
  3. Sananl. 3:1–18

Jes. 2:11–21

11 Ylpeät silmät nöyrtyvät, ylpeä varsi taipuu, sinä päivänä Herra yksin on ylhäinen. 12 Sillä Herran Sebaotin päivä iskee kaikkeen ylpeään ja korkeaan, kaikkeen mahtavaan ja ylhäiseen, niin että se vaipuu maahan. 13 Se iskee kaikkiin Libanonin setreihin, korkeihin ja ylpeihin, ja kaikkiin Basanin tammiin, 14 se iskee kaikkiin korkeihin vuoriin ja kaikkiin ylhäisiin kukkuloihin, 15 jokaiseen ylpeään torniin se iskee ja jokaiseen murtumattomaan muuriin, 16 se iskee rantojen huvipursiin ja kauas merelle purjehtiviin laivoihin. 17 Ylpeä ihminen nöyrtyy, hänen täytyy taipua, korskeat miehet vaipuvat maahan. Sinä päivänä Herra yksin on ylhäinen 18 ja epäjumalat väistyvät, joka ikinen. 19 Paetkaa vuorten luoliin, maan onkaloihin Herran kauhistuttavan voiman tieltä, hänen ylhäisen kirkkautensa tieltä, kun hän nousee järisyttämään maata! 20 Sinä päivänä ihmiset heittävät menemään hopeajumalansa ja kultajumalansa, jotka he ovat tehneet kumarrettavikseen. Myyrille ja lepakoille he ne heittävät 21 paetessaan vuorten koloihin ja kallioiden halkeamiin Herran kauhistuttavan voiman tieltä, hänen ylhäisen kirkkautensa tieltä, kun hän nousee järisyttämään maata.

1. Moos. 2:4–19

4 Tämä on kertomus siitä, kuinka taivas ja maa saivat alkunsa silloin kun ne luotiin. Siihen aikaan, kun Herra Jumala teki maan ja taivaan, 5 ei maan päällä ollut vielä yhtään pensasta eikä edes ruoho ollut noussut esiin, sillä Herra Jumala ei ollut antanut sateen kastella maata eikä ihmistä vielä ollut maata viljelemässä. 6 Mutta maasta kumpusi vettä, ja se kasteli maan pinnan. 7  Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento. 8 Herra Jumala istutti puutarhan itään, Eedeniin, ja sinne hän asetti ihmisen, jonka oli tehnyt. 9 Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä, ja paratiisin keskelle hän kasvatti elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun. 10 Eedenistä sai alkunsa joki, joka kasteli puutarhan ja joka sieltä lähtiessään jakautui neljäksi haaraksi. 11 Ensimmäisen nimi on Pison. Se kiertää koko Havilan maan, missä on kultaa, 12 ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös suitsutuspihkaa ja onykskiveä. 13 Toisen joen nimi on Gihon. Se kiertää koko Nubian maan. 14 Kolmannen joen nimi on Tigris, ja se virtaa Assurin editse. Ja neljäs joki on Eufrat. 15 Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. 16 Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. 17 Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma." 18 Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." 19 Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui.

Sananl. 3:1–18

1 Poikani, älä unohda sitä mitä opetan, pidä kaikki käskyni mielessäsi, 2 sillä ne kartuttavat päiviesi määrää, antavat sinulle elinvuosia ja menestystä. 3 Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta -- kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun, 4 niin saat rakkautta ja kiitosta sekä Jumalalta että ihmisiltä. 5 Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. 6 Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien. 7 Älä luulottele olevasi viisas pelkää Herraa ja karta pahaa. 8 Siinä on sinulle lääke, joka pitää koko ruumiisi terveenä. 9 Siitä, mitä omistat, anna Herran kunniaksi uhrit, kaikesta sadostasi paras osa. 10 Silloin varastosi täyttyvät viljasta ja viini pursuaa puserrusaltaistasi. 11 Älä torju, poikani, Herran kuritusta, älä katkeroidu, kun hän ojentaa sinua -- 12 jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa niin kuin isä omaa lastaan. 13 Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden, se, joka on tavoittanut tiedon, 14 sillä parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta. 15 Se voittaa korallit kalleudessa, mitkään aarteet eivät vedä sille vertaa. 16 Sen oikeassa kädessä on pitkä ikä, vasemmassa rikkaus ja kunnia. 17 Sen tiet ovat suloisia teitä, sen polut onnen polkuja. 18 Se on elämän puu niille, jotka siihen tarttuvat -- onnellinen, ken pitää siitä kiinni!

Päivän synaksario

27.2.

Kun Herramme, Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus kulki kohti ristiinnaulitsemistaan, sotilaat antoivat hänen ristinsä kannettavaksi kyreneläiselle Simonille, joka oli juuri tulossa kaupunkiin. Simeon käveli Herran jäljessä ja kantoi Hänen ristiään aina Golgatalle saakka.

Simonista tiedetään vain, että hänellä oli kaksi poikaa, Aleksander ja Rufus. Hänen muistopäivänsä mainitaan ainoastaan yhdessä 800-luvun käsikirjoituksessa.

Pyhä Makarios valittiin Jerusalemin piispaksi vuonna 312, kun kristittyjen vainot Rooman valtakunnassa olivat päättymässä. Jerusalemissa oli vielä tuolloin vain vähän kristittyjä. Pyhät paikat olivat edelleen raunioina parin vuosisadan takaisten juutalaissotien jäljiltä, ja Kristuksen hautapaikalle oli rakennettu roomalainen Venuksen temppeli.

Kun keisari Konstantinos Suuri alkoi suosia kristinuskoa, Makarios vetosi häneen Jerusalemin pyhien paikkojen puolesta. Makarios vastusti areiolaisuutta ja oli allekirjoittamassa Nikean kirkolliskokouksen päätöksiä. Keisari myöntyi Makarioksen pyyntöön. Roomalainen temppeli purettiin, ja Kristuksen hautaluola kaivettiin sen alta näkyviin. Makarios sai tehtäväkseen valvoa luolan ympärille rakennettavan Pyhän haudan kirkon rakennustöitä.

Vuonna 325 keisarin äiti Helena vieraili Pyhällä maalla, ja piispa Makarios kulki hänen kanssaan Betlehemissä ja pyhillä paikoilla. Vierailun aikana tapahtui ihme, jonka merkitys osoittautui käänteentekeväksi koko kirkon elämässä. Vapahtajan haudan lähellä olleista luolista löytyi kolme vanhaa ristinpuuta, ja kaikki alkoivat otaksua, että yksi niistä olisi Kristuksen.

Mutta mikä puu olisi oikea? Asia ratkesi, kun piispa Makarios kosketti jokaisella puulla erästä naista, joka oli kuolemaisillaan. Kaksi ristiä ei tehnyt naiseen minkäänlaista vaikutusta, mutta kolmannen kosketus paransi hänet. Keisarinna Helena, hänen hovinsa ja kaikki läsnäolijat alkoivat ylistää pyhää ristiä ja suudella sitä. Paikalle kerääntyi koko ajan lisää kansaa, joka halusi päästä osalliseksi samasta armovoimasta tai edes nähdä pelastuksen välikappaleen. Silloin piispa Makarios nousi korokkeelle, tarttui molemmin käsin ristiin ja nosti sen korkealle, niin että kaikki näkivät sen. Kansa huusi suureen ääneen: ”Kyrie eleison! Herra armahda!” Tästä sai alkunsa ristin ylentämisen juhla, jota pyhä kirkko yhä viettää yhtenä kirkkovuoden suurista juhlista.

Pyhä Makarios johti Pyhän haudan kirkon rakennustöitä ja näki sen valmistuvan vähä vähältä. Kirkko vihittiin syyskuun 13. päivänä vuonna 335, ja pyhä Makarios nukkui pois samana vuonna. Athanasios Suuri luonnehti Makariosta rehelliseksi ja vaatimattomaksi, apostolien kaltaiseksi mieheksi. Lännen kirkossa Makarios Jerusalemilaisen muistoa vietetään 10.3.

Pyhät isät Asklepios ja Jaakob kilvoittelivat Syyrian erämaissa 400-luvun alkupuolella. Asklepios eli kahden kilometrin päässä pyhän Polykhronioksen (23.2.) kilvoittelupaikasta. Kaikki ihailivat suuresti Asklepiosta, sillä hän oli kaunistanut sielunsa nöyryydellä ja vieraanvaraisuudella. Hän osoitti rakkautta ja myötätuntoa kaikkia kohtaan. Hän eli äärimmäisen köyhästi mutta oli rikas hyveissä. Hänen mielensä seurusteli aina Jumalan kanssa, olipa hän erämaassa tai kylässä. Ihmisten läsnäolo ei lainkaan häirinnyt hänen sisäistä kilvoitustaan.

Abba Jaakob eli erakkona Nimuza-nimisessä kylässä, joka sijaitsi samalla alueella. Hän ei käyttänyt tulta eikä lampukoita eikä poistunut keljastaan. Vieraiden kanssa hän keskusteli pienen luukun kautta. Kukaan ei nähnyt häntä, mutta moni sai häneltä neuvoja ja hengellistä ohjausta. Piispa Teodoretos pääsi käymään hänen keljassaan kaksi kertaa Jaakobin annettua hänelle luvan kaivautua keljan seinän alta sisään. Kymmeniä vuosia kilvoiteltuaan pyhä Jaakob nukkui pois yli 90 vuoden iässä.

Thalelaios oli kotoisin Kilikiasta. Hän vetäytyi erakoksi Syyrian rannikkoseudulle, Gabalan (nyk. Latakia) kaupunkia ympäröiville kukkuloille. Alueen asukkaat kärsivät demoneista, jotka aiheuttivat tuhoa ihmisille ja eläimille tuhoa. Thalelaiokselle pahat henget eivät kuitenkaan voineet mitään. Kun kansa näki, millainen jumalallinen armo hänellä oli, he alkoivat luottaa häneen ja kääntyivät kristityiksi.

Thalelaios ei jäänyt nautiskelemaan voittonsa hedelmistä vaan jatkoi kilvoituksiaan entistä suuremmalla innolla. Hän keksi aivan uudenlaisen kilvoituksen. Thalelaios pystytti ristikkäin kolme paalua ja ripusti niiden keskelle roikkumaan tynnyrin, jonka hän otti keljakseen. Thalelaios kilvoitteli yli kymmenen vuotta tässä tynnyrissä, jossa hän ei mahtunut edes suoristautumaan. Hän oli kaiken lisäksi varsin pitkä varreltaan, joten hän joutui elämään kaksinkerroin pää polviensa välissä. Tämä ainutlaatuinen kilvoitus herätti suurta ihmetystä. Munkkien ystävä piispa Teodoretos kysyi, miksi Thalelaios oli valinnut näin oudon kilvoituksen. Thalelaios vastasi nöyrästi: ”Vapaasta tahdosta valittuja kärsimyksiä ei ole niin vaikea kestää, nouseehan tuska sisältä päin eikä ulkoa. Näin minä, monien syntien rasittama, saan näillä keveillä vaivoilla vähennettyä ikuisia rangaistuksia.”

Pyhittäjä Thalelaioksen kautta vaikuttanut Jumalan armo sai alueen asukkaiden kääntymään joukoittain kristityiksi. Vanhan pakanatemppelin paikalle rakennettiin kirkko, joka omistettiin voitollisten marttyyrien kunniaksi. Pyhittäjä Thalelaioksen viimeisistä vaiheista ei ole säilynyt tietoa.

Pyhä Stefanos oli korkea-arvoinen virkamies keisari Maurikioksen (582–602) hovissa. Palveltuaan aikansa hän jätti työnsä ja keskittyi hyväntekemiseen. Hän perusti Konstantinopolin Kultaiseen sarveen Armatioksen alueelle vanhainkodin (gerokomeion) ja sen yhteyteen majatalon muukalaisia varten. Stefanos nukkui pois rauhassa vuoden 614 tienoilla. Hänen perustamansa hyväntekeväisyyslaitos toimi noin 900 vuotta eli Konstantinopolin kristillisen kauden loppuun saakka.

Pyhän Prokopioksen elämästä tunnetaan kaksi versiota. Ensimmäisen mukaan hän oli kotoisin Dekapoliksen alueelta Vähän-Aasian Isauriasta ja kilvoitteli munkkina Konstantinopolissa aikana, jolloin keisari Leo III Isaurialainen (717–741) alkoi vainota pyhien ikonien kunnioittajia. Puhdistauduttuaan askeesilla ja sisäisellä rukouksella kaikista himoista ja lihan saastasta Prokopios ja hänen oppilaansa Basileios saivat hämmennyksiin harhaoppiset, jotka kieltäytyivät kunnioittamasta pyhiä ikoneja – ja siten itse asiassa kielsivät Kristuksen ihmiseksi tulemisen, olihan Hän ihmisenä tullut kuvattavaan muotoon. Prokopios sekä opetti ikonien kunnioitusta että vahvisti sanansa kestämällä iloiten monia kärsimyksiä ja koettelemuksia niiden tähden. Näin hän loisti maailmassa kuin kulta sulatusuunissa. Vainojen lakattua Leo III:n kuoleman jälkeen Prokopios palasi luostariinsa, jossa hän aikanaan nukkui rauhassa kuolonuneen.

Pyhän Prokopioksen elämän toisen version mukaan hän meni ensin luostariin kotimaassaan. Siellä kuitenkin munkkien innokas toiminta aineellisten asioiden parissa näytti hänestä olevan vastakkaista evankeliumin käskylle olla huolehtimatta huomisesta.[1] Tämä asia ahdisti häntä neljä vuotta, kunnes hän lopulta kertoi siitä igumenille. Tämä vastasi: ”Mutta, poikani, voiko kukaan noudattaa näitä käskyjä?”

Tällainen suhtautuminen evankeliumin käskyihin loukkasi Prokopiosta syvästi. Hän lähti pois luostarista ja meni erämaahan. Siellä hän vietti seitsemän vuotta syventyneenä jatkuvaan rukoukseen, eikä lainkaan huolehtinut maallisista. Monet vierailivat hänen luonaan ja tahtoivat jäädä asumaan hänen kanssaan. Niinpä hän perusti luostarin, jonka järjestys oli tarkkaan pyhien isien ohjeiden mukainen. Hänen ohjauksessaan oli paljon oppilaita, mutta hänen sielunsa pysyi kokonaan kääntyneenä Jumalan puoleen. Hän kehotti oppilaitaankin kasvamaan rakkaudessa Jumalaan ja taivaan valtakunnan odotuksessa.

Pohjimmiltaan Prokopioksen mieli paloi kuitenkin hesykastiseen kilvoitukseen. Niinpä hän nimitti itselleen seuraajan ja palasi erämaahan, jossa hän eli rauhassa, kunnes keisari aloitti vainon pyhien ikonien kunnioittajia vastaan. Keisari määräsi Prokopioksen vangittavaksi ja vietäväksi erään arvohenkilön luo. Tämän oli määrä saada hänet alistumaan keisarin käskyihin, jotka kielsivät ikonien kunnioittamisen. Miehen esittämiin houkutuksiin ja uhkauksiin Prokopios vastasi: ”Tuhoutukoot tarjoamasi ilot ja nautinnot yhdessä sinun kanssasi. Ei sinun kannata uhkailla minua, sillä evankeliumi opettaa meitä olemaan pelkäämättä niitä, jotka tappavat ruumiin.”

Kun Prokopios ilmoitti puolustavansa pyhien ikonien kunnioittamista, tuomari yritti saada hänet alistumaan keisarin määräyksiin väittämällä, että keisari oli itsekin ortodoksi ja kunnioitti ikoneja. Varmemmaksi vakuudeksi tuomari veti povestaan ikonin ja suuteli sitä. Prokopios vastasi kuitenkin, että kaikkialle levinneet ikonin kunnioittajien vainot osoittivat, että mies valehteli. Kun keisari sai raportin Prokopioksen kuulustelusta, hän tuomitsi tämän kidutettavaksi ja lähetettäväksi maanpakoon, missä hän kuoli 700-luvun puolivälissä.


[1] Matt. 6:34.

Kiovan luolaluostarin pappi Titus kilvoitteli 1100-luvulla. Hänellä oli luostarissa hyvä ystävä diakoni Evagri. Heitä yhdisti niin suuri keskinäinen rakkaus ja yksimielisyys, että koko veljestö ihmetteli sitä. Ihmiskunnan vihollinen, joka pyrkii kylvämään kaikkialle erimielisyyttä ja riitaa, onnistui kuitenkin muuttamaan tuon ystävyyden sellaiseksi vihaksi, etteivät entiset ystävät sietäneet enää nähdäkään toisiaan. Toisen suitsuttaessa kirkossa toinen karttoi suitsutussavuakin. He eivät tehneet sovintoa edes toimittaessaan yhdessä pyhää liturgiaa ja osallistuessaan ehtoolliseen.

Kerran pappi Titus sairastui vakavasti. Ollessaan kuolemaisillaan hän alkoi itkeä katkerasti ja pyysi hakemaan paikalle diakoni Evagrin pyytääkseen tältä anteeksi. Evagri ei kuitenkaan ollut halukas tekemään sovintoa, vaan herjasi pappi Titusta karkeasti. Veljet joutuivat tuomaan hänet väkisin kuolevan Tituksen luo. Titus nousi heti vuoteelta, kumartui Evagrin jalkoihin ja sanoi itkien: ”Anna minulle anteeksi ja siunaa, isä.” Mutta Evagri vastasi armotta: ”En koskaan tee sovintoa hänen kanssaan, en tässä enkä tulevassa ajassa”. Tuskin hän oli lausunut nuo sanat, kun hän kaatui kuolleena maahan. Sairas Titus puolestaan nousi kuolinvuoteeltaan täysin terveenä.

Kauhu valtasi kaikki, jotka näkivät Evagrin äkkikuoleman ja Tituksen ihmeellisen paranemisen. Titus kertoi, että hän kuolinvuoteella maatessaan oli nähnyt enkeleiden väistyvän murheellisina hänen luotaan ja pahojen henkien iloitsevan saatuaan hänet veljesvihan kautta saaliikseen. Näystä järkyttyneenä hän oli heti alkanut tahtoa sovintoa Evagrin kanssa. Titus oli myös nähnyt enkelin, joka iski tulisella keihäällä katumatonta Evagria; sitten enkeli kääntyi hänen puoleensa ja nosti hänet terveenä pystyyn.

Parantumisensa jälkeen pappi Titus ei antanut vihalle minkäänlaista sijaa edes ajatuksissaan. Hän kitki tuon himon kokonaan sielustaan ja hankki tilalle rakkauden kaikkia veljiä kohtaan pitäen mielessään apostolin sanat: ”Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä rakkaus peittää paljotkin synnit.” (1. Piet. 4:8.) Monien kilvoitusten jälkeen pyhä Titus nukkui pois vuoden 1190 tienoilla.

Pyhittäjä Titus kilvoitteli Kiovan luolaluostarissa 1300-luvulla. Ennen luostariin tuloaan hän oli sotilas, joka oli kunnostautunut taisteluissa rohkeudellaan mutta lopulta haavoittunut päähän. Haava ja sen aiheuttama sairaus pakottivat hänet jättämään sotilaan uran ja valitsemaan luostarielämän. Koko loppuelämänsä hän itki Kiovan luolaluostarissa syntejään. Ennen kuolemaansa hän sai Jumalalta tiedon, että kaikki hänen syntinsä oli annettu anteeksi.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.