20.2.2020

Sävelmä
3. säv.
Paasto
Maitotuotteet ja muna sallittu

p. Leo Ihmeidentekijä, Catanian piispa (+ 780)

p. Agathon Roomalainen (+ 682)

Epistola
Juud. 1:11–25

Juud. 1:11–25

11 Voi heitä! He ovat lähteneet Kainin tielle, palkan toivossa he ovat harhautuneet Bileamin jäljille, ja Korahin tavoin he ovat kapinoinnillaan hankkineet itselleen tuhon. 12 Nämä ihmiset ovat häpeätahroja teidän rakkaudenaterioillanne, kun he mässäilevät mistään piittaamatta. He ovat paimenia, jotka huolehtivat vain itsestään. He ovat pilviä, jotka tuuli vie ja jotka eivät vettä anna, puita, jotka syksyllä eivät kanna hedelmää, kahdesti kuolleita, juuriltaan repäistyjä, 13 pärskyviä meren aaltoja, joiden vaahtoharjana on heidän häpeänsä, radaltaan harhautuneita tähtiä, joille ikuisiksi ajoiksi on varattuna synkin pimeys. 14 Heistä on myös ennustanut Henok, Aadamista seitsemäs: "Katso, Herra tulee pyhiensä tuhatlukuisen joukon kanssa 15 ja panee jokaisen tuomiolle. Hän rankaisee kaikkia jumalattomia jokaisesta teosta, jonka he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikista julkeista puheista, joita nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet." 16 Nuo ihmiset ovat osaansa tyytymättömiä valittelijoita, jotka elävät himojensa vallassa. Heidän puheensa ovat suurellisia, ja omaa etuaan tavoitellen he mielistelevät ihmisiä. 17 Rakkaat ystävät! Muistakaa te, mitä Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat ennalta puhuneet. 18 Hehän sanoivat teille, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka elävät jumalattomien himojensa vallassa. 19 Nämä luokittelevat ihmisiä, vaikka itse ovat ajatuksiltaan maallisia, Henkeä vailla. 20 Rakkaat ystävät, rakentakaa te edelleen elämäänne pyhimmän uskonne perustalle, Pyhässä Hengessä rukoillen. 21 Pysykää Jumalan rakkaudessa ja odottakaa, että Herramme Jeesus Kristus armossaan johtaa meidät iankaikkiseen elämään. 22 Armahtakaa niitä, jotka epäilevät. 23 Pelastakaa ne, jotka voitte, temmatkaa heidät tulesta! Toisia taas säälikää kavahtaen heitä, inhotkaa jopa heidän ruumiinsa tahraamaa vaatetta. 24 Hänen, jolla on voima varjella teidät lankeamasta ja riemun vallitessa asettaa teidät tahrattomina kirkkautensa eteen, 25 ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen.

Luuk. 23:1–33, 44–56
Luuk. 23:1–33, 44–56

1 [Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat] lähtivät sieltä kaikki yhdessä, veivät Jeesuksen Pilatuksen eteen 2 ja rupesivat esittämään syytöksiä häntä vastaan. He sanoivat: "Me olemme todenneet, että tämä mies johtaa kansaamme harhaan. Hän kieltää maksamasta veroa keisarille ja väittää olevansa Messias, kuningas." 3 Pilatus kysyi Jeesukselta: "Oletko sinä juutalaisten kuningas?" "Sinä sen sanoit", Jeesus vastasi. 4 Pilatus sanoi ylipapeille ja väkijoukolle: "En voi havaita tämän miehen syyllistyneen mihinkään rikokseen." 5 Mutta he pysyivät itsepintaisesti syytöksissään ja sanoivat: "Hän villitsee kansaa, kulkee opettamassa joka puolella Juudeaa, Galileasta tänne asti." 6 Tämän kuultuaan Pilatus kysyi, oliko mies galilealainen. 7 Saatuaan tietää, että Jeesus oli Herodeksen hallintoalueelta, hän lähetti Jeesuksen Herodeksen luo, sillä tämäkin oli niinä päivinä Jerusalemissa. 8 Herodes ilahtui kovin nähdessään Jeesuksen, sillä hän oli jo pitkään halunnut tavata hänet. Hän oli kuullut Jeesuksesta ja toivoi, että tämä tekisi hänen nähtensä jonkin ihmeteon. 9 Hän kyseli Jeesukselta kaikenlaista, mutta Jeesus ei vastannut hänelle mitään. 10 Ylipapit ja lainopettajat, jotka olivat paikalla, syyttivät Jeesusta kiivaasti. 11 Herodes ja hänen sotilaansa alkoivat nyt kohdella Jeesusta halveksuvasti. Herodes teki Jeesuksesta pilkkaa puettamalla hänet komeaan pukuun, ja sitten hän lähetti Jeesuksen takaisin Pilatuksen luo. 12 Tuona päivänä Herodeksesta ja Pilatuksesta tuli ystävät siihen saakka he olivat olleet vihoissa keskenään. 13 Pilatus kutsui koolle ylipapit, hallitusmiehet ja kansan 14 ja sanoi heille: "Te toitte tämän miehen minun eteeni väittäen häntä kansan villitsijäksi. Olen nyt teidän läsnä ollessanne kuulustellut häntä, mutta en ole havainnut hänen syyllistyneen mihinkään, mistä te häntä syytätte. 15 Ei liioin Herodes, sillä hän lähetti miehen takaisin meidän eteemme. Ei hän ole tehnyt mitään, mistä seuraisi kuolemantuomio. 16 Minä päästän hänet vapaaksi, kunhan ensin olen antanut kurittaa häntä." 17 Hänen näet täytyi aina juhlan aikana päästää heille joku vanki vapaaksi. 18 Silloin kaikki huusivat yhteen ääneen: "Kuolema sille miehelle! Päästä meille Barabbas!" 19 Barabbas oli kaupungissa puhjenneen mellakan ja murhan tähden vangittu mies. 20 Pilatus vetosi uudestaan heihin, sillä hän halusi vapauttaa Jeesuksen. 21 Mutta he huusivat vastaan: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" 22 Pilatus sanoi heille kolmannen kerran: "Mitä pahaa hän sitten on tehnyt? En ole havainnut mitään, minkä vuoksi hänet pitäisi tuomita kuolemaan. Minä päästän hänet vapaaksi, kunhan olen antanut kurittaa häntä." 23 Mutta he eivät antaneet periksi vaan huusivat yhä kovemmin ja vaativat, että Jeesus oli ristiinnaulittava. Huutonsa voimalla he saivat tahtonsa läpi. 24 Pilatus päätti lopulta suostua heidän vaatimukseensa. 25 Hän vapautti sen miehen, jonka he halusivat -- miehen, joka oli vangittu mellakan ja murhan tähden -- mutta Jeesuksen hän luovutti heidän valtaansa. 26 Jeesusta lähdettiin viemään. Matkalla sotilaat pysäyttivät Simon-nimisen kyreneläisen miehen, joka oli tulossa kaupunkiin, ja panivat hänet kantamaan ristiä Jeesuksen jäljessä. 27 Mukana seurasi suuri väkijoukko, myös monia naisia, jotka valittivat ääneen ja itkivät Jeesusta. 28 Mutta Jeesus kääntyi heihin päin ja sanoi: "Älkää minua itkekö, Jerusalemin tyttäret, itkekää itseänne ja lapsianne. 29 Tulee aika, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.' 30 Silloin ihmiset sanovat vuorille: 'Kaatukaa meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät.' 31 Jos näin tehdään vihannalle puulle, mitä tapahtuukaan kuivalle!" 32 Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. 33 Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. 44 Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. 45 Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. 46 Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. 47 Kun sadanpäällikkö näki, mitä tapahtui, hän antoi Jumalalle kunnian ja sanoi: "Tämä mies oli todella viaton." 48 Ja kaikki ne ihmiset, jotka suurin joukoin olivat kerääntyneet katselemaan tätä näytelmää, palasivat tämän nähtyään kaupunkiin rintaansa lyöden. 49 Jeesuksen tuttavat seisoivat kaikki etäämpänä ja seurasivat sieltä tapahtumia. Siellä olivat myös naiset, jotka olivat tulleet Galileasta hänen mukanaan. 50 -- 51 Muuan neuvoston jäsen, Joosef, joka oli kotoisin juutalaisesta Arimatian kaupungista, ei ollut yhtynyt neuvoston päätökseen eikä osallistunut sen toimiin. Hän oli hyvä ja hurskas mies ja odotti Jumalan valtakuntaa. 52 Joosef meni Pilatuksen puheille ja pyysi Jeesuksen ruumista. 53 Hän otti sen ristiltä, kääri pellavavaatteeseen ja pani kallioon hakattuun hautaan, johon ei vielä ollut haudattu ketään. 54 Oli valmistuspäivä, sapatti oli juuri alkamassa. 55 Naiset, jotka olivat Jeesuksen kanssa tulleet Galileasta, lähtivät Joosefin mukaan. He näkivät, kuinka Jeesuksen ruumis pantiin hautaan. 56 Palattuaan kaupunkiin he hankkivat tuoksuvia öljyjä ja voiteita, mutta sapatin he viettivät levossa lain käskyn mukaan.

Päivän synaksario

20.2.

Pyhittäjä Bessarion oli kotoisin Egyptistä. Hän omistautui jo nuorella iällä kilvoitteluelämälle. Bessarionin ensimmäinen ohjaaja oli pyhä Antonios Suuri (17.1.), ja sittemmin hänestä tuli Skiitan perustajan pyhän Makarioksen (19.1.) oppilas. Myöhemmin hän alkoi viettää vaeltelevaa elämää ilman minkäänlaista omaisuutta. Ainoa esine, jota hän kuljetti mukanaan, oli evankeliumikirja. Bessarion vaelsi minne milloinkin sen mukaan kuin Jumalan kaitselmus häntä johti. Hän ei koskaan yöpynyt sisätiloissa vaan kesti ulkona kärsivällisesti niin kuumuutta kuin öistä kylmyyttäkin. Uskon vahvistamana hän säilyi vapaana lihan kiusauksilta.

Aina luostarin luokse saapuessaan Bessarion jäi istumaan ja itkemään sen portin pieleen. Kun veljet kysyivät, miksi hän itki, hän vastasi: ”Itken, koska olen kadottanut rikkauteni ja menettänyt kunniani ja ylhäisen asemani.” Veljet toivat hänelle leipää ja sanoivat: ”Ota ja syö tämä leipä, ja Jumala voi antaa sinulle takaisin kaiken sen, minkä olet menettänyt.” ”En tiedä, voinko saada takaisin menettämäni, mutta en lakkaa etsimästä niin paljon kuin voin.” Hän viittasi taivaallisiin hyvyyksiin, jotka olemme syntiinlankeemuksessa menettäneet.

Pyhä Bessarion vaelsi ympäriinsä neljäkymmentä vuotta. Koskaan hän ei käynyt pitkälleen nukkumaan vaan torkkui istuallaan tai seisten. Kerran hän vietti neljäkymmentä päivää piikkipensaassa rukoillen lakkaamatta. Eräänä talvipäivänä hän käveli jonkin kylän läpi ja näki maassa kuolleen miehen. Hän riisui päällysviittansa ja peitti sillä miehen. Kohta häntä vastaan tuli vilusta värisevä köyhä. Bessarion riisui alusviittansakin ja antoi sen hänelle. Seuraava vastaantulija oli upseeri, joka nähdessään alastoman erakon ihmetteli, kuka oli varastanut hänen vaatteensa. ”Tämä sen teki!” Bessarion vastasi näyttäen evankeliumikirjaansa.

Lopulta kirjakin sai lähteä, kun Bessarion kohtasi nälkäisen köyhän miehen eikä hänellä ollut tälle mitään annettavaa. Hän kiiruhti markkinoille ja myi kirjan. Kun hänen oppilaansa kysyi, mitä evankeliumikirjalle oli tapahtunut, hän vastasi iloisesti: ”Olen myynyt sen kuuliaisina sanoille, jotka eivät koskaan ole lakanneet soimasta sydämessäni: Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille.” (Matt. 19:21.)

Tinkimätön evankeliumin käskyjen noudattaminen teki Bessarionista Jumalan armon valitun astian, ja Jumala teki monia ihmeitä hänen kauttaan. Kerran kun hänen oppilaansa oli pyörtymäisillään janosta, hän siunasi ristinmerkillä meriveden, jolloin se muuttui makeaksi ja oppilas saattoi juoda sitä. Useamman kerran hän sai hellittämättömillä rukouksillaan sateen lankeamaan kuivuuden vaivaamille alueille.

Joskus kun Bessarion keskusteli veljien kanssa hengellisistä asioista, oli kuin aika olisi pysähtynyt. Veljet hämmästyivät ehtiessään pitkienkin keskustelujen jälkeen takaisin keljoihinsa ennen pimeän lankeamista. Bessarionin tiedetään myös kävelleen Niilin yli niin, että hänen jalkansa kastuivat vain nilkkoihin asti. Jumala soi hänelle vallan vaikuttaa luonnonilmiöihin samaan tapaan kuin Mooses, Joosua tai Elia aikoinaan.

Eräs veli kysyi Bessarionilta, kuinka yhteiselämäluostarissa asuvan veljen tulisi elää. Hän vastasi: ”Vaikene äläkä vertaa itseäsi toisiin.” Tällä yksinkertaisella säännöllä voi ihmisten keskellä eläen saavuttaa suurten erämaaisien hengelliset mitat. Kun Bessarion oli saavuttanut päämääränsä ja oli lähdössä kadottamaansa taivaan kotiin, hän sanoi ympärillään oleville munkeille: ”Munkin pitäisi olla kuin kerubi: kokonaan silmiä.”

Eleutherius syntyi kristittyyn perheeseen 400-luvulla Belgian Tournaissa. Kristittyjä ei vielä tuolloin ollut alueella kovin paljon, mutta Eleutheriuksen lapsuudenystäviin kuului tuleva pyhä Medard (8.6.).

Eleutherius vihittiin Tournain ensimmäiseksi piispaksi vuoden 486 tienoilla. Hän oli voimallinen sananjulistaja. Tuhansittain frankkeja kääntyi kristinuskoon hänen vaikutuksestaan. Lopulta myös kuningas Klodvig I kastettiin vuonna 496. Eleutheriuksen kerrotaan käyneen nuhtelemassa kuningasta tämän salaisesta synnistä.

Eleutherius vieraili Roomassa kaksi kertaa, ensin paavi Symmachuksen (498–514) luona ja sitten pyytämässä paavi Hormisdakselta (514–523) vahvistuksen kirjoitustensa oikeaoppisuudelle.

Helmikuussa 551 Eleutherius oli tulossa toimittamasta jumalanpalvelusta, kun hänen kimppuunsa hyökkäsi joukko areiolaisia. Muutaman päivän kuluttua hän menehtyi saamiinsa ruhjeisiin. Vuoden 1092 tulipalossa tuhoutuivat sekä hänen reliikkinsä että tarkemmat tiedot hänen elämästään. Sen jälkeen hänestä on kerrottu monenlaisia legendoja. Kuvataiteessa hänet on esitetty Kristuksen siunaamana ehtoollisleipäastian kanssa rinnallaan haavoittuneita sotilaita ja köyhiä.

Eucherius syntyi 600-luvulla Orleansissa, jonka piispana oli hänen setänsä Soavaric. Lapsuudestaan saakka Eucherius tutki pyhiä kirjoituksia ja mietiskeli tämän maailman katoavaisuutta. Hän jätti lopulta kaikki maailmalliset pyrinnöt ja vetäytyi vuonna 714 Jumiègesin luostariin Normandiassa.

Eucherius ehti olla luostarin rauhassa vain kolme vuotta, kun kansan, papiston ja hallintomiesten yhteisestä vaatimuksesta hänet valittiin Orleansin piispaksi. Eucherius arkaili tehtävän vastaanottamista, mutta osoittautui esimerkilliseksi piispaksi. Hän johti kirkkoa viisaasti ja hyveellisesti osoittaen huomattavaa sisäistä ryhtiä.

Eucheriuksen piispaksi valinnan vahvistajana toiminut Charles Martel kukisti muslimijoukon hyökkäyksen Poitiers’n lähellä vuonna 732. Voiton makuun päässyt Martel valloitti ja otti hallintaansa myös Burgundian ja Provencen alueet. Kun sotasaalista ei kertynyt tarpeeksi operaatioiden rahoittamiseen, Martel alkoi takavarikoida kirkon omaisuutta. Hän myös ryhtyi nimittämään omia suojattejaan piispoiksi ja apoteiksi päästäkseen heidän avullaan käsiksi kirkon omaisuuteen. Eucherius vastusti tällaisia toimia jyrkästi. Martel antoi ottaa hänet kiinni ja karkotti hänet Cologneen (nyk. Köln).

Colognessa Eucheriuksesta tuli nopeasti suosittu hahmo. Hänestä säteili sellainen armo, että kaikki kristityt alkoivat pitää häntä omana paimenenaan. Charles Martel pelkäsi Eucheriuksen vaikutusvallan kasvua ja antoi siirtää hänet linnoitukseen Liègen lähistöllä. Eucherius saavutti nopeasti paikallisen ruhtinaan luottamuksen, ja tämä salli hänen siirtyä Maastrichtin tienoille Trondin luostariin. Sen hiljaisuudessa pyhä Eucherius vietti lopun elämänsä rukoillen ja mietiskellen. Hän kiitti Jumalaa, joka oli vapauttanut hänet esipaimenen velvollisuuksista ja lukenut hänet arvolliseksi kärsimään totuuden tähden. Hänen esimerkkinsä innoittamina koko veljestö oppi ylenkatsomaan maailmallisia huolia.

Pyhä Eucherius nukkui pois rauhassa vuonna 743 ja häntä alettiin nopeasti kunnioittaa pyhänä. Eucheriuksen haudalle sytytetyt kynttilät eivät kuluneet vaan paloivat palamistaan. Monia parani, kun heidät voideltiin lampukoiden öljyllä. Eucheriuksen pyhät reliikit ovat Belgian Saint-Trondissa.

Pyhä Leo vaikutti ikonoklasmin harhaopin ensimmäisellä kaudella 760-luvulla. Hän oli kotoisin ylhäisestä ravennalaisesta perheestä Italiasta. Papiksi vihkimisensä jälkeen hänestä tuli Ravennan kirkon taloudenhoitaja. Maine hänen hyveellisestä elämästään levisi hänen kotiseutunsa ulkopuolelle, ja kun Sisilian Catanian kaupungin piispa kuoli, kansa valitsi yksimielisesti Leon uudeksi piispakseen. Hän alkoi heti kitkeä laumastaan harhaoppeja ja pakanallisten uskomusten jäänteitä. Rukouksellaan hän sai vanhan pakanatemppelin romahtamaan ja rakennutti sen paikalle Sebasteian 40 marttyyrille (9.3.) omistetun kirkon. Leo kunnostautui erityisesti pitämällä tarmokkaasti huolta köyhistä ja kovaosaisista.

Leo muistetaan värikkäästä legendasta. Tarinan mukaan Sisiliassa vaikutti tuohon aikaan velho Heliodoros, salaperäinen henkilö, joka oli hylännyt kristinuskon ja antautunut Saatanan palvelukseen. Kansa pelkäsi häntä vähintään yhtä paljon kuin tulivuori Etnan purkauksia. Keisarin käskystä hänet vangittiin Italiassa, mutta tavalla tai toisella hän ilmestyi Konstantinopoliin, missä hän jatkoi ihmisten pelottelemista taikuuksillaan. Hänelle langetettiin kuolemantuomio, mutta ennen sen toimeenpanoa hän mystisellä tavalla katosi kaupungista huutaen: ”Näkemiin, keisari. Etsi minua Cataniasta!” Hänet tuotiin vielä toisen kerran Konstantinopoliin, jossa hänet yritettiin näännyttää nälkään, mutta taas hän katosi.

Cataniassa Leo yritti saada Heliodoroksen rauhoittumaan ja palaamaan kristinuskon piiriin mutta turhaan. Kerran tämä tuli kirkkoon suurena juhlana, alkoi tanssia ja kerskui saavansa piispan ja papitkin tanssimaan. Leo keskittyi alttarissa rukoukseen ja liturgian päätyttyä tuli Heliodoroksen luo täydessä piispanpuvussa. Yllättäen hän kietaisi omoforinsa Heliodoroksen kaulan ympäri sanoen: ”Herra Jumala, joka syöksi alas taivaasta isäsi, Saatanan, rankaisee sinua, niin ettet voi enää tehdä taikuuksia pettääksesi kansaa.” Heliodoroksen merkilliset kyvyt ja saatanallinen voima katosivat saman tien. Hänet pidätettiin ja keisarin päätöksellä tuomittiin poltettavaksi. Tarinan mukaan Leo astui yhdessä hänen kanssaan liekkeihin. Heliodoros paloi tuhkaksi, kun taas Leo astui liekeistä ulos vahingoittumattomana.

Pyhästä Leosta kerrotaan myös monenlaisia parantamisihmeitä. Hän siirtyi Herransa luo Cataniassa vuoden 780 tienoilla, ja hänet haudattiin Pyhän Lucian (13.12.) kirkkoon, jonka hän oli itse rakennuttanut.

Pyhittäjä Kornili syntyi Pihkovassa vuonna 1501. Hänen vanhempansa Stefan ja Maria antoivat hänet opetettavaksi Mirožin luostariin. Munkkivanhuksen ohjauksessa Kornili oppi lukemaan, kopioimaan ja koristelemaan kirjoja sekä maalaamaan ikoneita ja osallistui samalla luostarin tavallisiin töihin. Palatessaan vanhempiensa kotiin hänen sielussaan paloi halu munkkielämään.

Pian Kornili jätti vanhempansa ja meni kilvoittelemaan Pihkovan luolaluostariin, joka oli tuohon aikaan hyvin köyhä. Hän rakasti rukousta ja erottautui veljestöstä lukeneisuudellaan. Vuonna 1529 Kornili valittiin luostarin igumeniksi vain 28-vuotiaana. Hän johti Pihkovan luolaluostaria yli 40 vuotta kohottaen sen niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin kukoistukseen. Veljestön määrä kohosi hänen aikanaan viidestätoista yli sadan. Johtajana Kornili oli ankara; hän rankaisi ja tarvittaessa myös karkotti luostarista omavaltaisesti eläviä munkkeja.

Kornilin toiminta ulottui myös kauas luostarin ulkopuolelle. Hän levitti ortodoksisuutta luostarin ympärillä elävien virolaisten ja setujen keskuuteen. Liivinmaan sotien aikana hän teki lähetystyötä virolaisten parissa ja rakennutti muutamiin venäläisten valloittamiin kaupunkeihin ortodoksiset kirkot. Hän kastatti virolaisia ja huolehti, että alueelle lähetettiin pappeja vahvistamaan vastakääntyneitä.

Kirjojen ystävänä Kornili kokosi luostariinsa suuren kirjaston. Hän teki myös itse kirjallisia töitä. Hän laati kuvauksen Pihkovan luolaluostarin Jumalanäidin ikonin ihmeistä ja kirjoitti luostarin kronikan. Monet tuon ajan oppineet miehet tulivat Pihkovaan saadakseen keskustella hänen kanssaan. Pajari Vassian Muromtseviin Kornilin kirkas olemus teki niin suuren vaikutuksen, että hän jäi luostariin ja tuli Kornilin läheisimmäksi oppilaaksi.

Pyhittäjä Kornili laajensi ja kaunisti Pihkovan luolaluostaria. Hän antoi kaivaa luostariin lisää luolia ja rakennutti luostarin alueelle muun muassa Neitsyt Marian ilmestymisen kirkon. Pihkovaan hän rakennutti Jumalansynnyttäjälle pyhitetyn kivikirkon. Ehkä näitäkin merkittävämpi aikaansaannos oli kuitenkin se massiivinen muuri, jonka hän rakennutti luostarin ympärille suojaksi vihollisten hyökkäyksiä vastaan.

Pyhittäjä Kornili kärsi marttyyrikuoleman tsaari Iivana Julman (1533–1584) surmaamana. 1500-luvun lopun sotien ja valtiollisten levottomuuksien aikana tsaari alkoi epäillä Novgorodin ja Pihkovan tukevan Liettuaa Moskovan ruhtinaskuntaa vastaan. Epäluulonsa valtaamana hän tapatti vihapäissään tuhansia novgorodilaisia. Perimätiedon mukaan muuri, jonka Kornili oli rakennuttanut luostarinsa ympärille, sai tsaarin pitämään häntäkin petturina, ja hän surmautti Kornilin ja tämän oppilaan Vassianin vuonna 1570. Vanhan kertomuksen mukaan tsaari itse katkaisi pään pyhittäjä Kornililta, joka oli tullut häntä vastaan luostarin portille.

Pyhittäjä Kornili haudattiin Pihkovan luolaluostarin luolaan. Vuonna 1690, satakaksikymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen, hänen pyhäinjäännöksensä siirrettiin luostarin pääkirkkoon. Samoihin aikoihin laadittiin jumalanpalvelus hänen kunniakseen.

Kuningas Kustaa Vaasa (1523–1560) pani Ruotsi–Suomessa toimeen protestanttisen uskonpuhdistuksen. Hänen poikansa Juhana III:n hallitusaikana (1568–1592) vastakääntyneiden luterilaisten joukko hyökkäsi Laatokan Valamon saarelle. He piirittivät luostarin ja surmasivat helmikuun 20. päivänä 1578 kaikkiaan 18 munkkia ja 16 kuuliaisuusveljeä yritettyään ensin turhaan saada heidät luopumaan ortodoksisesta uskosta. Surmatut kilvoittelijat olivat pappismunkki Titus, skeemamunkki Tiihon, munkit Gelasi, Sergei, Varlaam, Savva, Konon, Silvester, Kiprian, Pimen, Johannes, Samon, Joona, Daavid, Kornili, Nifont, Afanasi ja Serapion sekä kuuliaisuusveljet Varlaam, Afanasi, Antoni, Luukas, Leonti, Tuomas, Dionisi, Filippus, Ignati, Vasili, Pahomi, Vasili, Feofil, Johannes, Feodor ja Johannes.

Igumeni Damaskinin aikana Valamossa toimitettiin joka vuosi muistoliturgia 34 surmatun pyhittäjämarttyyrin puolesta. Venäjän kirkko kanonisoi heidät vuonna 2000.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.