5.1.2020

Sävelmä
5. säv.
Paasto
Öljy sallittu

30. helluntain jälkeinen sunnuntai

Sunnuntai teofanian edellä

Teofanian aatto

m:t Teopemptos ja Teonas (+ 303)

Pyhittäjä-äiti Synkletike (+ 350)

Parimia

Eht.:

  1. 1. Moos. 1:1–13
  2. 2. Moos. 14:15–18, 21–23, 27–29
  3. 2. Moos. 15:22–16:1
  4. Joos. 3:7, 8, 15–17
  5. 2. Kun. 2:6–14
  6. 2. Kun. 5:9–14
  7. Jes. 1:16–20
  8. 1. Moos. 32:1–10
  9. 2. Moos. 2:5–10
  10. Tuom. 6:36–40
  11. 1. Kun. 18:30–39
  12. 2. Kun. 2:19–22
  13. Jes. 49:8–15

(Teofanian aatto)

1. Moos. 1:1–13

1 Alussa Jumala loi taivaan ja maan. 2 Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. 3 Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli. 4 Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, 5 ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä. 6 Jumala sanoi: "Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan." 7 Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset sen yläpuolelle. Niin tapahtui, 8 ja Jumala nimitti kannen taivaaksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä. 9 Jumala sanoi: "Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin." Ja niin tapahtui. 10 Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä. 11 Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." Ja niin tapahtui. 12 Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. 13 Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.

2. Moos. 14:15–18, 21–23, 27–29

15 Herra sanoi Moosekselle: "Miksi sinä huudat minua avuksi? Käske israelilaisten lähteä liikkeelle. 16 Kohota sauvasi, ojenna kätesi merta kohti ja halkaise sen vedet, niin israelilaiset voivat kulkea meren poikki kuivaa maata pitkin. 17 Minä kovetan egyptiläisten sydämet, niin että he lähtevät teidän peräänne. Ja se, mitä tapahtuu faraolle ja koko hänen sotajoukolleen, hänen sotavaunuilleen ja niiden ajajille, todistaa minun suuruuttani. 18 Kun minun suuruuteni näkyy siinä, mitä faraolle, hänen sotavaunuilleen ja niiden ajajille tapahtuu, silloin egyptiläiset ymmärtävät, että minä olen Herra." 21 Sitten Mooses kohotti kätensä merta kohti, ja Herra pani meren väistymään syrjään nostamalla ankaran itätuulen, joka puhalsi koko yön. Näin hän muutti meren kuivaksi maaksi. Vedet jakautuivat kahtia, 22 ja kun israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa maata pitkin, vedet olivat muurina kummallakin puolen. 23 Egyptiläiset lähtivät takaa-ajoon, ja faraon kaikki hevoset ja hänen sotavaununsa ajajineen seurasivat israelilaisten perässä keskelle merta. 27 Mooses ojensi kätensä merta kohti, ja aamunkoitteessa meri palasi entiselle paikalleen. Se tuli pakenevia egyptiläisiä vastaan, ja Herra pyyhkäisi heidät meren aaltojen sekaan. 28 Vedet palasivat ja peittivät vaunut ajajineen, faraon koko sotajoukon, joka oli seurannut israelilaisia mereen, eikä heistä jäänyt henkiin ainoatakaan. 29 Mutta israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa maata pitkin, ja vedet olivat muurina heidän kummallakin puolellaan.

2. Moos. 15:22–16:1

22 Mooses vei israelilaiset Kaislamereltä Surin autiomaahan, ja he vaelsivat siellä kolme päivää löytämättä vettä. 23 Sitten he saapuivat Maraan, mutta he eivät voineet juoda Maran lähteen vettä, koska se oli kitkerää. Siitä syystä paikka olikin saanut nimekseen Mara.* 24 Kansa nurisi Moosesta vastaan ja sanoi: "Mitä me nyt juomme?" 25 Mooses rukoili apua Herralta, ja Herra osoitti hänelle puunoksan, joka hänen piti heittää veteen. Kun hän teki niin, vesi muuttui juotavaksi. Siellä Herra määräsi kansalle lait ja säädökset, ja siellä hän pani kansan koetukselle. 26 Herra sanoi: "Jos kuuntelet tarkasti, mitä minä puhun, ja teet sen, mikä on oikein minun silmissäni, jos muistat minun käskyni ja noudatat kaikkia minun lakejani, niin minä en pane sinun vaivaksesi mitään niistä sairauksista, joilla kuritin egyptiläisiä. Minä, Herra, olen sinun parantajasi." 27 Sitten he tulivat Elimiin siellä oli kaksitoista vesilähdettä ja seitsemänkymmentä taatelipalmua. He leiriytyivät sinne veden ääreen. 16:1 Sitten israelilaiset lähtivät liikkeelle Elimistä ja tulivat Sinin autiomaahan, joka on Elimin ja Siinain välillä. He tulivat sinne toisen kuun viidentenätoista päivänä Egyptistä lähtönsä jälkeen.

Joos. 3:7, 8, 15–17

7 Herra sanoi Joosualle: "Tänä päivänä minä vahvistan sinun asemasi israelilaisten johtajana. He saavat nähdä, että minä olen sinun kanssasi, niin kuin olin Mooseksen kanssa. 8 Sano liitonarkkua kantaville papeille, että heidän on Jordanille tultuaan astuttava rantaveteen ja jäätävä siihen seisomaan." 15 Oli elonkorjuuaika, ja Jordan tulvi kaikkialla yli äyräittensä. Kun arkkua kantavat papit saapuivat Jordanille ja heidän jalkansa painuivat rantaveteen, 16 yläjuoksulta virtaava vesi pysähtyi ja patoutui kuin muuriksi kaukana Adamin kaupungin luona, lähellä Saretania. Alajuoksun vedet laskivat Kuolleeseenmereen, Suolamereen, ja katosivat kokonaan näkyvistä. Näin kansa kulki Jordanin yli Jerikon kohdalta. 17 Papit, jotka kantoivat Herran liitonarkkua, seisoivat kuivalla maalla keskellä Jordanin uomaa Israelin kansan kulkiessa joen yli kuivaa maata myöten, eivätkä he liikkuneet paikoiltaan, ennen kuin viimeinenkin israelilainen oli päässyt Jordanin yli.

2. Kun. 2:6–14

6 Jälleen Elia sanoi hänelle: "Jää sinä tänne. Herra tahtoo minun menevän Jordanille." Mutta hän vastasi: "Niin totta kuin Herra elää ja niin totta kuin sinä elät, minä en sinua jätä." He jatkoivat yhdessä matkaansa, 7 ja viisikymmentä profeetanoppilasta lähti heidän jälkeensä. Kun he tulivat Jordanin rantaan, profeetanoppilaat pysähtyivät jonkin matkan päähän. 8 Elia otti viittansa, kietaisi sen kokoon ja löi sillä vettä. Vesi jakautui kahtia, ja he kulkivat yhdessä joen yli kuivaa maata pitkin. 9 Kun he olivat ylittämässä jokea, Elia sanoi Elisalle: "Mitä haluaisit minun tekevän hyväksesi ennen kuin minut otetaan pois luotasi?" Elisa vastasi: "Kunpa saisin henkesi voimasta esikoisen osuuden!" 10 "Etpä vähää pyydä", sanoi Elia. "Mutta täyttyköön pyyntösi, jos näet, kuinka minut otetaan luotasi. Jollet sitä näe, pyyntösi ei toteudu." 11 Kun he kulkivat ja puhelivat keskenään, siihen ilmestyi yhtäkkiä tuliset vaunut ja tuliset hevoset. Ne erottivat heidät toisistaan, ja Elia nousi tuulenpyörteessä taivaaseen. 12 Kun Elisa näki tämän, hän huusi: "Isäni, isäni! Israelin tuki ja turva!" Elisa ei enää nähnyt Eliaa, ja hän tarttui vaatteisiinsa ja repäisi ne kahtia. 13 Hän otti maasta viitan, joka oli pudonnut Elian harteilta, ja lähti takaisin. Jordanin rantaan saavuttuaan 14 hän otti Elian harteilta pudonneen viitan, löi sillä vettä ja huusi: "Herra, Elian Jumala! Missä sinä olet?" Hän löi vettä Elian tavoin, ja se jakautui kahtia, niin että hän pääsi kulkemaan joen yli.

2. Kun. 5:9–14

9 Naaman tuli hevosineen ja vaunuineen ja pysähtyi Elisan talon oven eteen. 10 Elisa lähetti hänen luokseen sananviejän ja käski sanoa: "Mene Jordanille ja peseydy siellä seitsemästi. Silloin ihosi palaa entiselleen, ja olet taas puhdas ja terve." 11 Mutta Naaman vihastui ja lähti pois. Hän sanoi: "Minä luulin hänen sentään tulevan ulos luokseni ja rukoilevan Herraa, omaa jumalaansa. Minä luulin, että hän liikuttaa kättään sairaan paikan päällä ja sillä tavoin ottaa pois spitaalini. 12 Eivätkö Damaskoksen joet Abana ja Parpar ole kaikkia Israelin vesiä paremmat! Yhtä hyvin minä voin peseytyä ja puhdistua niissä!" Hän kääntyi vihoissaan takaisin ja lähti pois. 13 Mutta hänen palvelijansa alkoivat taivutella häntä ja sanoivat: "Herramme! Jos profeetta olisi määrännyt sinulle jonkin vaikean tehtävän, etkö olisi täyttänyt sitä? Saati sitten, kun hän sanoo, että sinun on puhdistuaksesi vain peseydyttävä!" 14 Niin hän meni Jordanille ja kastautui joessa seitsemän kertaa, niin kuin Jumalan mies oli määrännyt. Silloin hänen ihonsa tuli lapsen ihon kaltaiseksi, ja hän oli taas puhdas.

Jes. 1:16–20

16 Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa. 17 Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. 18 -- Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. -- Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. 19 Jos te taivutatte mielenne kuulemaan minua, te saatte syödä maan hyvyyttä, 20 mutta jos kovetatte mielenne ja torjutte minut, miekka syö teidät. Herran suu on puhunut.

1. Moos. 32:1–10

1 Heti seuraavana aamuna Laban suuteli lapsia ja tyttäriään ja siunasi ja hyvästeli heidät. Sitten hän lähti pois ja palasi kotiseudulleen. 2 Jaakob jatkoi matkaansa, ja häntä vastaan tuli Jumalan enkeleitä. 3 Heidät nähdessään Jaakob sanoi: "Tässä on Jumalan etuvartio." Niin paikka sai nimekseen Mahanaim. 4 Jaakob lähetti sananviejiä edellään veljensä Esaun luo Seirin tienoille Edomin maahan 5 ja käski heidän sanoa Esaulle: "Herrani, näin sanoo palvelijasi Jaakob: 'Olen asunut Labanin luona ja joutunut viipymään siellä näin kauan. 6 Minulle on kertynyt härkiä ja aaseja, lampaita ja vuohia, orjia ja orjattaria, ja lähetän nyt sinulle tämän viestin pyytäen, että ottaisit minut suosiollisesti vastaan.'" 7 Palattuaan Jaakobin luo sananviejät kertoivat: "Kohtasimme veljesi Esaun, ja hän on nyt tulossa sinua vastaan mukanaan neljäsataa miestä." 8 Jaakob pelästyi ja hätääntyi kovin. Hän jakoi väen, joka hänellä oli mukanaan, samoin lampaat ja vuohet, nautakarjan ja kamelit kahdeksi joukoksi, 9 sillä hän ajatteli: "Jos Esau käy toisen joukon kimppuun ja tuhoaa sen, niin toinen joukko pääsee pakoon." 10 Jaakob sanoi: "Isäni Abrahamin Jumala ja isäni Iisakin Jumala, Herra, sinä joka sanoit minulle: 'Palaa maahasi ja synnyinseudullesi, niin minä annan sinun menestyä'!

2. Moos. 2:5–10

5 Faraon tytär tuli Niilin rantaan peseytymään, ja hänen hovinaisensa jäivät virran rannalle kävelemään. Silloin hän näki kaislikon keskellä korin ja lähetti orjattarensa hakemaan sen. 6 Avatessaan korin hän näki, että siinä oli lapsi, joka itki. Faraon tyttären valtasi sääli, ja hän sanoi: "Tämä on varmaan heprealaisten poikia." 7 Silloin pojan sisar sanoi faraon tyttärelle: "Menenkö hakemaan tänne jonkun heprealaisnaisen, joka voi imettää pojan sinulle?" 8 Faraon tytär sanoi: "Tee niin", ja tyttö haki paikalle pojan äidin. 9 Faraon tytär sanoi äidille: "Ota tämä lapsi mukaasi ja imetä se minulle, niin minä maksan sinulle siitä palkan." Vaimo otti lapsen imetettäväksi. 10 Kun poika oli kasvanut suuremmaksi, äiti vei hänet faraon tyttärelle, ja tämä otti hänet omaksi pojakseen. Faraon tytär antoi hänelle nimeksi Mooses sanoen: "Olen nostanut hänet vedestä ylös."

Tuom. 6:36–40

36 Gideon sanoi Jumalalle: "Osoita minulle, että todella teet minusta Israelin pelastajan, kuten olet luvannut. 37 Minä tuon vastakerittyä villaa puimatantereelle. Jos huomisaamuna villassa on kastetta mutta maan pinta on kuiva, minä tiedän, että sinä teet minusta Israelin pelastajan, kuten olet luvannut." 38 Kun Gideon varhain seuraavana aamuna puristi villoja, hän sai niistä puserretuksi kastetta kokonaisen maljallisen. 39 Silloin Gideon sanoi Jumalalle: "Ethän vihastu minuun, jos vielä tämän kerran puhun sinulle. Anna minun tehdä villoilla vielä yksi koe. Tällä kertaa pysykööt villat kuivina, vaikka maa niiden ympärillä on kasteesta märkä." 40 Ja Jumala teki sinä yönä niin. Villat olivat kuivia, vaikka maa oli kauttaaltaan kasteesta märkä.

1. Kun. 18:30–39

30 Silloin Elia sanoi kansalle: "Tulkaa tänne luokseni." Kaikki kerääntyivät hänen lähelleen. Elia korjasi Herran alttarin, joka oli hajotettu. 31 Hän otti kaksitoista kiveä, yhtä monta kuin oli Jaakobista polveutuvia heimoja, hänestä, jolle oli tullut tämä Herran sana: "Sinun nimesi on oleva Israel." 32 Hän rakensi kivistä Herralle alttarin ja kaivoi sen ympärille ojan, johon olisi mahtunut kaksi sea-mittaa jyviä. 33 Sitten hän latoi puut alttarille, paloitteli sonnin ja pani palat puiden päälle. 34 Hän sanoi: "Täyttäkää neljä ruukkua vedellä ja valuttakaa vesi polttouhrin ja puiden päälle." Sitten hän sanoi: "Tehkää sama uudelleen." Näin tehtiin. Hän sanoi: "Tehkää se kolmannen kerran." Se tehtiin kolmannen kerran. 35 Vesi valui alttarin ympärille ja täytti ojankin. 36 Ruokauhrin aikaan profeetta Elia astui kansan eteen ja sanoi: "Herra, Abrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala! Tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen palvelijasi ja olen tehnyt kaiken tämän sinun käskystäsi. 37 Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, jotta tämä kansa oppisi, että sinä, Herra, olet Jumala! Vastaa ja käännä heidän sydämensä taas puoleesi!" 38 Silloin Herran tuli iski alas. Se söi polttouhrin ja puut sekä alttarin kivet ja mullan ja nuoli ojasta veden. 39 Kun kansa näki tämän, kaikki heittäytyivät kasvoilleen ja huusivat: "Herra on Jumala! Herra on Jumala!"

2. Kun. 2:19–22

19 Jerikon miehet sanoivat Elisalle: "Niin kuin sinä, herramme, itse voit huomata, tämä kaupunki sijaitsee hyvässä paikassa, mutta vesi on huonoa, ja siksi ihmiset ja karja kärsivät hedelmättömyydestä." 20 Elisa sanoi silloin: "Tuokaa minulle uusi vati ja pankaa siihen suolaa." Vati tuotiin hänelle. 21 Hän meni kaupungista lähteelle, josta seudun vedet saivat alkunsa, heitti suolan lähteeseen ja sanoi: "Näin sanoo Herra: 'Minä teen terveeksi tämän veden. Enää se ei tuota kuolemaa eikä hedelmättömyyttä.'" 22 Ja kävi niin kuin Elisa sanoi. Vesi puhdistui, ja puhtaana se on pysynyt tähän päivään asti.

Jes. 49:8–15

8 Näin sanoo Herra: -- Armon hetkellä minä vastaan sinulle, pelastuksen päivänä minä autan sinua. Minä olen luonut sinut toteuttamaan sen liiton, jonka tein tämän kansan kanssa, jotta saattaisit ennalleen maan, jotta uudelleen jakaisit autioituneet perintömaat, 9 jotta sanoisit vangituille: "Lähtekää", ja pimeydessä viruville: "Tulkaa valoon!" Tallatuilta teiltäkin he löytävät ravintonsa, paljas kalliorinne on heille laidunmaa. 10 Eivät he näe nälkää, ei heidän tule jano, ei heitä ahdista helle eikä auringon polte, sillä heitä ohjaa heidän armahtajansa, joka vie heidät lähteiden ääreen. 11 Vuorille minä teen kulkuväylät, minun valtatieni kulkevat korkealla. 12 Katso, he tulevat kaukaa: nuo pohjoisesta, nuo meren suunnalta ja nuo Assuanin maasta. 13 Riemuitkaa, taivaat! Iloitse, maa! Ratketkaa riemuun, te vuoret! Herra lohduttaa kansaansa, hän hoivaa köyhiä lapsiaan. 14 Siion sanoo: "Herra on minut hylännyt, Jumalani on minut unohtanut!" 15 -- Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda.

Polyeleon evankeliumi
Joh. 20:11–18
Joh. 20:11–18

Siihen aikaan 11 Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan 12 ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. 13 Enkelit sanoivat hänelle: "Mitä itket, nainen?" Hän vastasi: "Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu." 14 Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. 15 Jeesus sanoi hänelle: "Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?" Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: "Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois." 16 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Maria." Maria kääntyi ja sanoi: "Rabbuuni!" -- se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. 17 Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo." 18 Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: "Minä olen nähnyt Herran!" Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut.

Epistola
1. Kor. 9:19–27 (teofanian aatto)
2. Tim. 4:5–8 (Teofaniaa ed. sunnuntai)
Kol. 3:12–16

1. Kor. 9:19–27

19 Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia. 20 Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen. 21 Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla -- onhan minulla Kristuksen laki. 22 Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia. 23 Kaiken tämän teen evankeliumin vuoksi, jotta olisin itsekin siitä osallinen. 24 Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! 25 Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. 26 Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. 27 Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun.

Ef. 4:1–6

1 Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti, 2 aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. 3 Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. 4 On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. 5 Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! 6 Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.

Kol. 3:12–16

12 Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. 13 Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. 14 Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. 15 Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia. 16 Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.

Luuk. 3:1–18 (Teofanian aatto)
Mark. 1:1–8 (Teofaniaa ed. sunnuntai)
Luuk. 13:19–29
Luuk. 3:1–18

[Siihen aikaan] 1 Keisari Tiberiuksen viidentenätoista hallitusvuotena, siihen aikaan kun Pontius Pilatus oli Juudean maaherrana, kun neljännesruhtinaina hallitsivat Galileassa Herodes, Itureassa ja Trakonitiksen maassa hänen veljensä Filippos ja Abilenessa Lysanias 2 ja kun ylipappeina olivat Hannas ja Kaifas, tuli Jumalan sana Johannekselle, Sakariaan pojalle, joka eli autiomaassa. 3 Niin hän lähti liikkeelle ja kulki kaikkialla Jordanin seudulla saarnaten ja kehottaen ihmisiä kääntymään ja ottamaan kasteen, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. 4 Tapahtui niin kuin on kirjoitettuna profeetta Jesajan kirjassa: -- Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut! 5 Kaikki rotkot täytettäköön, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon, tulkoot mutkat suoriksi, louhikot tasaisiksi teiksi! 6 Kaikki saavat nähdä Jumalan pelastustyön." 7 Kun ihmisiä tuli joukoittain kastettavaksi, Johannes sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? 8 Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy! Älkää ruvetko ajattelemaan: 'Olemmehan me Abrahamin lapsia.' Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä. 9 Nyt on jo kirves pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen." 10 Ihmiset kysyivät häneltä: "Mitä meidän sitten tulee tehdä?" 11 Hän vastasi heille: "Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin." 12 Myös publikaaneja tuli kastettavaksi, ja he kysyivät Johannekselta: "Opettaja, mitä meidän tulee tehdä?" 13 Hän sanoi heille: "Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty." 14 Sotilaatkin kysyivät häneltä: "Entä me, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne." 15 Kansa oli odotuksen vallassa. Kaikki pohdiskelivat, oliko Johannes ehkä Messias. 16 He saivat Johannekselta vastauksen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. 17 Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu." 18 Monilla muillakin tavoin Johannes vetosi ihmisiin julistaessaan heille evankeliumia.

Mark. 1:1–8

1 Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, lähti liikkeelle näin. 2 Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan: -- Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien. 3 Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!" 4 Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. 5 Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista ja joka puolelta Juudeaa. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa. 6 Johanneksella oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. 7 Hän julisti: "Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes kumartumaan ja avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. 8 Minä olen kastanut teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."

Luuk. 13:19–29

19 [Jeesus sanoi: Jumalan valtakunta] on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi kasvimaahansa. Sen taimi kasvoi ja oli lopulta kuin puu, ja taivaan linnut rakensivat pesänsä sen oksille." 20 Vielä hän sanoi: "Mihin vertaisin Jumalan valtakuntaa? 21 Se on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani." 22 Jeesus vaelsi kohti Jerusalemia. Hän kulki kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja opetti. 23 Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi: 24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene. 25 "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.' 26 Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.' 27 Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.' 28 "Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos. 29 Idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä tulee ihmisiä, jotka käyvät aterialle Jumalan valtakunnassa.

Päivän synaksario

5.1.

Teopemptos oli Nikomedeian piispa keisari Diocletianuksen (284–305) vainon aikana. Hänet pidätettiin ja vietiin kuulusteltavaksi. Pyhää Teopemptosta poltettiin tulella ja pidettiin vankilassa kolme viikkoa ilman ruokaa. Hänen oikea silmänsä kaivettiin irti, mutta mikään ei saanut häntä luopumaan Kristuksesta. Teonas-niminen tietäjä valmisti piispalle kuolettavan myrkkyjuoman. Teopemptos siunasi juoman ristinmerkillä ja joi sen. Kun juoma ei vaikuttanut, Teonas hämmästyi Kristuksen voimaa niin, että ilmoitti uskovansa Jeesuksen olevan Jumala ja tahtovansa kääntyä kristityksi. Heidät vietiin vankilaan, jossa Teopemptos opetti Teonasta ja kastoi hänet. Lopulta pyhä Teopemptos surmattiin mestaamalla. Teonasta varten kaivettiin syvä kuoppa, jonne hänet haudattiin elävältä.

Pyhittäjä-äiti Synkletike[1] oli kotoisin Aleksandriasta, jonne hänen sukunsa oli muuttanut Makedoniasta. Perhe oli varakas ja Synkletike itse kaunis ja hyveellinen. Monet tahtoivat saada hänet vaimokseen. Maalliset viehtymykset eivät kuitenkaan kiinnostaneet häntä, sillä hän haaveili ainoastaan hengellisestä liitosta taivaallisen Yljän, Kristuksen kanssa. Alistaen lihaansa paastolla ja muilla kieltäymyksillä hän kokosi kaikki mielteensä sisimpäänsä huutaen päivin ja öin: ”Rakkaani on minun ja minä Hänen” (Laul. 2:16).

Vanhempiensa kuoltua Synkletike jakoi suuren omaisuutensa köyhille ja lähti sokean sisarensa kanssa erään sukulaisensa maatilalle. Siellä eräs pappi leikkasi hänen hiuksensa ja siten vihki hänet ainaisesti Jumalan omaksi. Synkletikestä tuli yksi tärkeimmistä nunnaelämän alkuunpanijoista ja edistäjistä.

Synkletikellä oli kokemusta kilvoittelusta jo maallikkona, ja niin hän edistyi nopeasti luostarikutsumuksen mukaisissa hyveissä. Päivästä toiseen hän kuoli maailmalle ja itselleen elääkseen Kristuksen kanssa. Viisaudella hän torjui kiusaajan juonet ja ansat. Vaikka hän teki kaikkensa kätkeäkseen kilvoituksensa, hänen olemuksensa hengellisyys ei pysynyt salassa. Hänen ympärilleen alkoi kerääntyä nuoria neitoja, jotka tahtoivat pelastua ja saada hänet ohjaajakseen. Aluksi hän nöyryydessään torjui heidän pyyntönsä, mutta lopulta rakkaudesta heihin suostui paljastamaan heille aarteet, jotka Pyhä Henki oli hänelle opettanut.

Pyhän Synkletiken opetuksessa ensimmäisellä sijalla oli rakkauden kaksoiskäsky, joka on lain täyttymys sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa.[2] Sen tulee olla maailmasta pois vetäytyville jokaisen teon alku ja päämäärä. Rakkauden kukka kukoistaa kuitenkin vain puhtaassa sielussa ja ruumiissa, ja puhtaus edellyttää likaisten ajatusten torjumista: ”Olemme autuaita, jos yritämme miellyttää Jumalaa ja voittaa omaksemme taivaan näkemällä yhtä paljon vaivaa kuin maailman ihmiset kootessaan rikkauksia ja katoavia tavaroita.” Synkletike varoitti lannistumasta, vaikka alussa olisikin vaikeuksia: ”Tulta sytytettäessä ensin syntyy vain savua, joka kirvelee silmiä. Samalla tavoin jumalallisen rakkauden liekkiä edeltävät kyyneleet ja kärsimykset. Vasta niiden jälkeen tulee Pyhän Hengen lohdutus.” Hyveiden kätkeminen on tärkeää sisäiselle elämälle: ”Niin kuin aarre ryöstetään heti kun se löytyy, niin myös hyve kuihtuu ja häviää, kun se tulee tunnetuksi. Ylistys heikentää sielua samoin kuin tuli sulattaa vahan, kun taas loukkaukset ja halveksunta kohottavat sielun hyveen korkeuteen.”

Pyhä Synkletike opetti, miten nunnien tulee kaunistaa itsensä taivaallista Ylkää varten. Maalliset morsiamet kaunistavat itseään kukilla, nunnien tulee kaunistaa sielunsa hyveillä. Timanteilla koristellun otsarivan sijaan nunnilla on morsiuskruununaan uskon, toivon ja rakkauden kolminkertainen seppele. Kaulakoruksi nunnien tulee hankkia nöyryys ja vyöksi siveys, kun taas häävaatteena heillä on köyhyys. Hääpöydässä nunnille on tarjolla katoamatonta ruokaa eli rukouksia ja psalmeja.

Kiertelemistä eri luostareissa pyhä Synkletike piti vahingollisena. Hän totesi luostarista toiseen siirtyvän nunnan olevan kuin lintu, joka jättää hautomansa munat, jolloin ne eivät koskaan pääse kuoriutumaan. Myös usko kylmenee ja kuoleutuu kiertelemisen myötä.

Sairaudesta pyhä Synkletike sanoi: ”Älkäämme sairastaessamme murehtiko sitä, jos emme jaksa nousta rukoilemaan ja laulamaan. Sairastaminen itse on suurinta kilvoitusta, eikä silloin enää tarvita paastoa ja muuta askeesia. Sairaus vaimentaa tuhoisat himot tehokkaammin kuin mikään muu. Kestäkäämme se siis kiittäen ja ylistäen Jumalaa. Jos menetämme näkömme, ei pidä ylen määrin murehtia, sillä jäämme vain vaille elimiä, jotka ylläpitivät kyltymätöntä halua näkyviin asioihin. Ilman niitä sisäiset silmämme avautuvat. Jos taas kuuroudumme, kiittäkäämme päästyämme kuulemasta turhia asioita.”

Äiti Synkletike varoitti myös yltiöpäisyydestä kilvoittelussa: ”Jos olemme yhteiselämäluostarissa, pitäkäämme kuuliaisuutta tärkeämpänä kuin askeesia. Askeesi saa usein aikaan ylpeyttä, kun taas kuuliaisuus tuo nöyryyttä, sillä ylenpalttinen askeesi voi olla vihollisesta. Paholaisen opetusta kuuntelevat kilvoittelevat näet ylen määrin. Kuinka siis voimme erottaa jumalallisen ja kuninkaallisen keskitien tyrannimaisesta ja demonisesta kilvoittelusta? Erona on se, että oikeaan tiehen kuuluu tasaisuus ja sopusointu.”

Luostarielämää pyhä Synkletike vertasi vapaaehtoiseen maanpakolaisuuteen, sillä nunnat ovat astuneet maailmallisen elämän rajojen toiselle puolelle: ”Syylliset pannaan vankeuteen heidän itse sitä haluamatta – vangitkaamme mekin itsemme vapaaehtoisesti syntiemme tähden, jotta tämä vapaaehtoinen vankeutemme poistaisi tulevan rangaistuksen.” Näin pyhä Synkletike rohkaisi opetuksillaan ja esimerkillään sisariaan luostarikilvoituksen kaidalla tiellä.

Elämän loppuvaiheessa Synkletikeä kohtasivat raskaat koettelemukset. Hän oli 85-vuotias, kun hänen osakseen tulivat Jobin kärsimykset. Jumala salli Paholaisen ahdistaa Jobia kärsimyksillä 35 vuotta; pyhä Synkletike taas joutui kärsimään kolme ja puoli vuotta, kun syöpä alkoi jäytää häntä. Näin häntä raatelivat sisältäpäin samanlaiset tuskat kuin ne, joita pyhät marttyyrit kestivät kidutettaessa ulkopuolelta. Siitä huolimatta Synkletike jatkoi sisariensa ja muiden luokseen tulevien opettamista ja paransi Paholaisen haavoittamia sieluja.

Pyhän Synkletiken kolme viimeistä elinkuukautta olivat erittäin tuskalliset. Hänen poskihammastaan alkoi särkeä ja leukaluuhun syntyi kuolio, joka levisi nopeasti. Mädän haju oli niin kuvottava, että häntä hoitavien sisarten oli vaikea sitä kestää. Enää hän ei voinut puhua, ja näin hänen jumalallisten opetustensa lähde ehtyi. Syöminen oli mahdotonta ja kivut karkottivat unen. Pyhä Synkletike kesti tämän viimeisenkin koetuksen kärsivällisesti.

Kun loppu lähestyi, pyhä Synkletike alkoi nähdä enkeleitä ja pyhiä neitoja, jotka tulivat häntä vastaanottamaan. Hän koki jumalallisen valon leimahduksia ja sai nähdä paratiisin. Kolme päivää ennen kuolemaansa hän ilmoitti päivän ja ajan, jolloin hänen lähtönsä tapahtuisi. Mainitsemanaan aikana tämä urhea kilvoittelija siirtyi Herransa lepoon ja sai voitonseppeleensä. Pyhä Synkletike kilvoitteli 300-luvun ensimmäisellä puoliskolla.


[1] Pyhän Synkletiken elämäkertaa pidetään pyhän Athanasios Suuren kirjoittamana. Teksti, josta tähän on otettu lähinnä elämäkerrallinen aines, sisältää runsaasti pyhän Synkletiken opetuksia ja sitä pidetään yhtenä ortodoksisen kilvoituselämän perusteoksista.

[2] 3. Moos. 19:18, 5. Moos. 6:5, Mark. 12:29–31, Room.13:10.

Vandaalit valtasivat Karthagon vuonna 439 ja ryhtyivät vainoamaan raivoisasti ortodoksikristittyjä.[1] Piispa Quodvultdeus ja suurin osa hänen papistostaan heitettiin vuotavaan hylkyyn ja heidät jätettiin vesille oman onnensa nojaan. Kuin ihmeen kaupalla he pääsivät Napoliin. Karthago jäi neljäksitoista vuodeksi ilman piispaa, kunnes vandaalien kuningas Genseric suostui Länsi-Rooman keisari Valentinianus III:n (425–455) pyyntöön saada kaupunkiin uusi esipaimen. Vaikeaan tehtävään valittiin pappi Deogratias.

Deogratias oli ihanteellinen piispa, jonka esimerkki ja opetus herättivät innoitusta ja kunnioitusta sekä areiolaisten että pakanoiden parissa. Vuonna 455 Genseric hyökkäsi Roomaan ja toi palatessaan Karthagoon mukanaan suuren joukon vankeja, joita hän myi orjiksi vandaaleille ja berbereille. Perheet hajosivat, kun isät, äidit ja sisarukset myytiin eri tahoille. Deogratias myi kirkon kullat ja hopeat ostaakseen vapaaksi mahdollisimman monta kristittyä. Hän sijoitti vapautettuja kaupungin kahteen suurimpaan kirkkoon ja järjesti heille päivittäisen ruoanjakelun. Eräät vandaalit eivät katsoneet tätä hyvällä ja yrittivät murhata hänet, mutta hanke epäonnistui.

Pyhä Deogratias kulutti voimansa ponnistellessaan lähimmäistensä hyväksi, ja hän nukkui pois vuonna 457 oltuaan piispana vain hieman yli kolme vuotta. Hänen vapauttamansa ihmiset ja kaikki kristityt rakastivat esipaimentaan niin palavasti, että heidän pelättiin repivän hänen ruumiinsa kappaleiksi reliikkien toivossa. Siksi pyhä Deogratias haudattiin salaa samaan aikaan kun kristityt olivat kokoontuneet laulamaan veisuja hänen muistokseen ja Jumalan kunniaksi.


[1] Ortodoksi tarkoittaa tässä yhteydessä kaikkia niitä kristittyjä, jotka seurasivat yleisten kirkolliskokousten päätöksiä. Vandaalien pariin sen sijaan oli levinnyt kristinuskon areiolainen muoto.

Pyhä Menas kilvoitteli Siinain luostarissa 500-luvulla. Palveltuaan viisitoista vuotta innokkaasti Jumalaa ja veljiään erilaisissa kuuliaisuustehtävissä hän antoi sielunsa rauhallisesti Herran haltuun. Kolme vuotta hänen kuolemansa jälkeen luostarin kirkon täytti yhtäkkiä ihana tuoksu. Munkit eivät tienneet, mistä se tuli. He avasivat Menaksen haudan ja hämmästyivät nähdessään tuoksuvaa mirhaa vuotavan noroina hänen molemmista jaloistaan. Silloin igumeni sanoi heille: ”Veljet, katsokaa, minkä palkan on saanut vaivoistaan tämä mies, joka vietti koko elämänsä juosten edestakaisin kuuliaisuustehtävissään. Katsokaa ja haistakaa, kuinka otollinen hänen työnsä on ollut Jumalalle.”

Pyhittäjä Gregorios syntyi Kreetalla vuonna 754. Hänen hurskaat vanhempansa antoivat hänelle hyvän kristillisen kasvatuksen. Kun hän oli käynyt koulua muutaman vuoden, vanhemmat määräsivät hänet paimentamaan lampaita. Jumalallisen innon siivittämänä nuorukainen kuitenkin jätti lampaat, lähti kotiseudultaan ja meni Isaurian alueelle Seleukiaan, Vähän-Aasian sisämaahan. Siellä hän viipyi jonkin aikaa eläen askeettisesti pelkällä vedellä ja leivällä.

Ikonien kunnioittajia vainonnut keisari Leo IV kuoli vuonna 780. Tuolloin 26-vuotias Gregorios lähti Pyhälle maalle, jossa hän kesti kahdentoista vuoden ajan monenlaisia toisuskoisten aiheuttamia vaikeuksia. Tämän jälkeen hän matkusti Roomaan, jossa hänet vihittiin munkiksi. Sielläkin hän eli hyvin askeettisesti. Vuonna 811 Synnadan piispa pyhä Mikael (23.5.) saapui patriarkan lähettiläänä paavin luo Roomaan. Mikaelin kehotuksesta Gregorios lähti hänen kanssaan Konstantinopoliin. Mikael sijoitti hänet Jumalanäidin luostariin Akritas-niemelle lähelle Khalkedonia.

Pyhittäjä Gregorios tiukensi askeettista kilvoitteluaan entisestäänkin. Hänellä oli vain yksi vaateparsi ja hän söi vain joka kolmas tai neljäs päivä. Myöhemmin hän muutti syvään kuoppaan, jossa hän eli vuosikausia murehtien kaikkia ikonoklasmin aikana kirkkoa kohdanneita levottomuuksia. Kuopasta noustuaan hän sulkeutui kapeaan keljamajaan verhonaan vain nahasta tehty pitkä paita. Illan tullen hänen oli tapana astua isoon vesitynnyriin, missä hän seisoi kylmässä vedessä niin kauan, että oli lukenut koko Psalttarin lävitse. Tätä tapaa hän noudatti joka ilta elämänsä loppuun saakka. Vietettyään koko ikänsä kilvoitellen pyhä Gregorios antoi sielunsa Herran käsiin.

Pyhä Romanos syntyi 1600-luvulla köyhään perheeseen Kreikan Karpenesionin alueella, eikä hänellä ollut mahdollisuutta saada koulutusta. Nuorena miehenä hän lähti pyhiinvaellukselle Jerusalemiin saadakseen kumartaa Vapahtajan hautaa. Pyhän Sabbaksen luostarissa käydessään hän kuunteli kertomuksia marttyyrien kärsimyksistä ja hänen sydämessään syttyi halu päästä osalliseksi samasta autuudesta. Hän keskusteli Jerusalemin patriarkan kanssa, joka kuitenkin suositteli, ettei hän ryhtyisi tällaiseen kilvoitukseen ainakaan Jerusalemissa, sillä se voisi saada muslimit hävittämään pyhiä paikkoja.

Pyhältä maalta Romanos matkasi Tessalonikaan, jossa hän meni paikallisen turkkilaisen qadin puheille. Romanos lausui vakaasti, että Jeesus Kristus on todellinen Jumala ja koko maailman Vapahtaja, mutta Muhammed on pelkkä eksyttäjä eikä islam ole vakavasti otettava uskonto. Tällaisesta puheesta islamilainen laki määrää kuolemantuomion, ja Romanos vietiin saman tien kidutettavaksi. Hänen ihoaan raastettiin ja kuolemantuomio vahvistettiin. Osmaniturkkilaisten laivaston kapteeni sattui olemaan tuolloin Tessalonikassa ja hän muutti tuomion elinkautiseksi orjuudeksi turkkilaislaivoilla sanoen, että tämä olisi kuolemaakin pahempi rangaistus. Romanoksen hiukset ajeltiin pois ja hän aloitti orjatyön. Myöhemmin kristityt onnistuivat kuitenkin lahjomaan turkkilaisia laivastomiehiä ja saivat näin autettua Romanoksen pakosalle.

Romanos lähetettiin välittömästi Athokselle. Pyhällä vuorella hän pääsi pyhän Akakioksen (12.4.) ohjaukseen. Samalla hän alkoi valmistautua marttyyrikilvoitukseensa. Lopulta Akakios siunasi Romanoksen matkaan, kun tämä oli saanut munkin viitan. Romanoksen päämääränä oli kärsiä Jerusalemissa, mutta matkalla eräät kristityt sanoivat hänelle, että muslimit saattaisivat kostaa islamin pilkkaamisen hajottamalla Pyhän haudan kirkon. Romanos suuntasikin kulkunsa Konstantinopoliin.

Kun Romanos tuli entiseen Bysantin pääkaupunkiin, hän oli sitonut vyölleen elävän koiran. Kun turkkilaiset kysyivät nauraen, miksi hänellä oli koira vyöllään, hän vastasi: ”Jotta voisin ruokkia sitä niin kuin me kristityt ruokimme teitä hagarilaisia.” Tällä hän viittasi siihen, kuinka muslimit olivat ryöstämällä ja ankaralla verotuksella ottaneet itselleen kristittyjen vuosisatojen työn tulokset.

Muslimit joutuivat raivon valtaan ja veivät Romanoksen saman tien suurvisiiri Ibrahimin puheille. Tämä määräsi hänet piestäväksi, minkä jälkeen Romanoksen annettiin virua kuivassa kaivossa 40 vuorokautta ilman ruokaa. Kun pyhä Romanos tämän jälkeen vietiin mestattavaksi, hän näytti iloiselta aivan kuin olisi ollut matkalla omiin häihinsä. Nähdessään kadulla kristittyjä hän otti juoksuaskelia näyttäen näin, kuinka riemullista tuonilmaisiin pääsy hänelle oli. Matkalla hän sylki imaamia, minkä tähden hänen kielensä revittiin irti.

Pyhä Romanos surmattiin mestaamalla, ja ruumis jätettiin esille kolmeksi päiväksi. Tämä tapahtui vuonna 1694. Eräs paikalle sattunut englantilainen merikapteeni osti marttyyrin ruumiin ja pään 500 piasterilla ja vei ne mukanaan. Mihin ne päätyivät, on jäänyt arvoitukseksi.

Turkkilaiset yrittivät kaikin keinoin estää kristittyjä kunnioittamasta pyhää marttyyria. Eräs kristitty ylimys lahjoi turkkilaisen pikkupojan kastamaan liinan marttyyrin vereen. Kun tämä tuli ilmi, ylimys heitettiin vankilaan. Puolen vuoden kuluttua kristityt saivat ostettua hänet vapaaksi. Tämän jälkeen mies myi omaisuutensa ja matkusti veljensä kanssa Athokselle, jossa heistä tuli munkkeja. Vanhempi heistä, munkkinimeltään Agapios, lahjoitti verisen liinan Dokheiarionin luostarille.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.