22.12.2019

Sävelmä
3. säv.
Paasto
Öljy sallittu

28. helluntainjälkeinen sunnuntai

Pyhien isien sunnuntai Kristuksen syntymän edellä.

m. Anastasia, myrkytyksestä vapauttaja (+ 304)

Talvipäivänseisaus

Parimia
  1. 1. Moos. 14:14–20
  2. 5. Moos. 1:8–10, 15–17
  3. 5. Moos. 10:14–21

(Pyhien isien sunnuntai Kristuksen syntymän edellä.)

1. Moos. 14:14–20

14 Kun Abram kuuli, että hänen veljenpoikansa oli joutunut vangiksi, hän aseisti taistelukelpoiset miehensä, jotka olivat syntyneet hänen teltoissaan, kolmesataakahdeksantoista miestä kaikkiaan, lähti kuninkaiden perään ja tavoitti heidät Danissa. 15 Siellä hän jakoi väkensä ryhmiin ja hyökkäsi yöllä vihollisten kimppuun, voitti heidät ja ajoi heitä takaa aina Hobaan, joka on Damaskoksesta pohjoiseen. 16 Hän otti takaisin kaiken saaliin samoin kuin sukulaisensa Lootin, tämän omaisuuden sekä naiset ja muun väen. 17 Kun Abram oli paluumatkalla lyötyään Kedorlaomerin ja hänen kanssaan liittoutuneet kuninkaat, Sodoman kuningas tuli häntä vastaan Savenlaaksoon, jota sanotaan myös Kuninkaanlaaksoksi. 18 Salemin kuningas Melkisedek toi sinne leipää ja viiniä. Hän oli Korkeimman Jumalan pappi, 19 ja hän siunasi Abramia sanoen: -- Siunatkoon Abramia Korkein Jumala, taivaan ja maan luoja. 20 Kiitetty olkoon Korkein Jumala, joka antoi sinun lyödä vastustajasi.

5. Moos. 1:8–11, 15–17

8 Tämän maan minä luovutan teille. Menkää ottamaan haltuunne se maa, josta minä olen valalla vannoen antanut lupauksen teidän isillenne Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille sekä heidän jälkeläisilleen.' 9 "Silloin minä sanoin teille: 'Minä en enää jaksa yksinäni johtaa teitä. 10 Herra, teidän Jumalanne, on antanut teidän lisääntyä, niin että teitä on nyt yhtä paljon kuin tähtiä taivaalla. 11 Herra, teidän isienne Jumala, tehköön teidät vielä tuhat kertaa lukuisammiksi ja siunatkoon teitä lupauksensa mukaisesti. 15 Silloin minä kokosin teidän heimojenne päämiehiä, viisaita ja kokeneita miehiä, ja määräsin heidät toimimaan teidän johtajinanne: tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päällikköinä sekä kirjureina. 16 "Sitten annoin teidän tuomareillenne tämän käskyn: 'Kuunnelkaa tarkoin molempia osapuolia ja tuomitkaa oikein riippumatta siitä, käykö joku oikeutta maanmiehensä vai luonaan asuvan muukalaisen kanssa. 17 Älkää tuomitessanne olko puolueellisia, vaan kuunnelkaa alhaista samoin kuin ylhäistäkin. Älkää pelätkö ketään, sillä tuomareina te toimitte tehtävässä, jonka Jumala on teille antanut. Jos jokin asia on teistä liian vaikea, tuokaa se minun tutkittavakseni.'

5. Moos. 10:14–21

14 "Herralle, teidän Jumalallenne, kuuluvat taivas ja taivasten taivaat sekä maa ja kaikki, mitä maan päällä on. 15 Ja kuitenkin Herra mieltyi juuri teidän esi-isiinne. Heitä hän rakasti, ja teidät, heidän jälkeläisensä, hän on valinnut kaikkien kansojen joukosta omaksi kansakseen. 16 Ympärileikatkaa siis sydämenne -- taipukaa kuuliaisiksi Herralle älkääkä enää niskoitelko. 17 Herra, teidän Jumalanne, on jumalien Jumala ja korkein Herra, suuri, väkevä ja pelottava Jumala. Hän ei ole puolueellinen eikä häntä voi lahjoa. 18 Hän huolehtii leskien ja orpojen oikeuksista, hän rakastaa muukalaista ja ruokkii ja vaatettaa hänet. 19 Samoin tulee myös teidän rakastaa muukalaista olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä. 20 "Pelätkää Herraa, Jumalaanne, palvelkaa häntä, pysykää hänelle uskollisina ja vannokaa valanne hänen nimeensä! 21 Ylistäkää häntä, hän on teidän Jumalanne. Hän teki teidän hyväksenne ne suuret ja pelottavat teot, jotka olette omin silmin nähneet.

Polyeleon evankeliumi
Luuk. 24:36–53
Luuk. 24:36–53

Kun Jeesus oli noussut kuolleista, 36 yhtäkkiä hän itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille." 37 He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. 38 Mutta Jeesus sanoi heille: "Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? 39 Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan." 40 Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. 41 Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: "Onko teillä täällä mitään syötävää?" 42 He antoivat hänelle palan paistettua kalaa 43 ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi. 44 Jeesus sanoi heille: "Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu." 45 Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. 46 Hän sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, 47 ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. 48 Te olette tämän todistajat. 49 Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta." 50 Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. 51 Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. 52 He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. 53 He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.

Epistola
Hepr. 11:9–10, 17–23, 32–40

Hepr. 11:9–10, 17–23, 32–40

9 Koska Abraham uskoi, hän asettui muukalaisena luvattuun maahan ja asui siellä teltoissa, ja niin asuivat myös Iisak ja Jaakob, jotka perivät saman lupauksen. 10 Abraham odotti sitä kaupunkia, joka on rakennettu vankalle perustalle ja jonka Jumala itse on suunnitellut ja tehnyt. 17 Usko sai Abrahamin tuomaan Iisakin uhriksi, kun hänet pantiin koetteelle. Hän oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, vaikka oli saanut lupaukset, 18 vaikka hänelle oli sanottu: "Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi." 19 Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä. 20 Uskon tähden, tulevaisuus mielessään, antoi Iisak siunauksensa Jaakobille ja Esaulle. 21 Uskon tähden siunasi kuoleva Jaakob Joosefin kummankin pojan ja rukoili sauvaansa vasten kumartuneena. 22 Uskon tähden puhui Joosef loppunsa lähetessä siitä, että Israelin kansa kerran lähtee Egyptistä, ja määräsi, mitä hänen luilleen oli tehtävä. 23 Usko sai Mooseksen vanhemmat pitämään poikaansa piilossa kolme kuukautta. Lapsi oli heidän silmissään ihmeen kaunis, eivätkä he pelänneet kuninkaan määräystä. 32 Mitäpä tähän enää lisäisin? Minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Barakista, Simsonista ja Jeftasta, Daavidista, Samuelista ja profeetoista. 33 Uskon voimalla he kukistivat valtakuntia, pitivät yllä oikeutta ja pääsivät näkemään lupausten täyttymisen. He tukkivat leijonien kidat, 34 sammuttivat roihuavan tulen ja välttivät miekaniskut. He olivat heikkoja, mutta he voimistuivat, heistä tuli väkeviä sotureita, he työnsivät takaisin vihollisen joukot. 35 Jotkut naiset saivat kuolleet omaisensa elävinä takaisin. Monet kidutettiin hengiltä. He olivat torjuneet heille tarjotun vapautuksen, koska halusivat parempaan ylösnousemukseen. 36 Toiset saivat osakseen pilkkaa ja ruoskaniskuja, jopa kahleet ja vankeuden. 37 Heitä kivitettiin kuoliaaksi, heitä sahattiin kahtia ja surmattiin miekalla lyöden. He joutuivat kuljeksimaan lampaan- ja vuohennahat vaatteinaan, he kärsivät puutetta, heitä ahdistettiin ja piestiin. 38 He olivat liian hyviä tähän maailmaan, ja niin heidän oli harhailtava autiomaassa ja vuorilla ja asuttava luolissa ja maakuopissa. 39 Kaikista näistä on heidän uskonsa perusteella annettu kirjoituksissa hyvä todistus, mutta sitä, mikä on luvattu, he eivät vielä saaneet. 40 Jumalalla oli näet meitä varten varattuna vielä parempaa, eivätkä he siksi voineet päästä täydellisyyteen ilman meitä.

Matt. 1:1–25
Matt. 1:1–25

1 Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Abrahamin pojan, sukuluettelo: 2 Abrahamille syntyi Iisak, Iisakille Jaakob, Jaako​bille Juuda ja tämän veljet, 3 Juudalle Peres ja Se​rah, joiden äiti oli Tamar, Peresille Hesron, Hes​ronille Ram, 4 Ramille Amminadab, Amminadabille Nah​son, Nahsonille Salma, 5 Salmalle Boas, jonka äiti oli Rahab, Boasille Obed, jonka äiti oli Ruut, Obedil​le Iisai 6 ja Iisaille Daavid, kuningas. Daavidille syntyi Salomo, jonka äiti oli Urian vaimo, 7 Salomol​le Rehabeam, Rehabeamille Abia, Abialle Asaf, 8 Asafille Josafat, Josafatille Joram, Joramille Us​sia, 9 Ussialle Jotam, Jotamille Ahas, Ahasille His​kia, 10 Hiskialle Manasse, Manassel​le Amos, Amosille Josia 11 ja Josialle Jekonja ja tämän veljet Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikoihin. 12 Kansan pakkosiirron jälkeen Jekonjalle syntyi Seal​tiel, Seal​tielille Serubbabel, 13 Serubbabelille Abi​hud, Abihudille Elja​kim, Eljakimille Asur, 14 Asurille Sadok, Sadokille Jakin, Ja​kinille Elihud, 15 Elihudille Eleasar, Eleasarille Mattan, Mat​tanille Jaakob 16 ja Jaakobille Joosef, Marian mies. Maria synnytti Jeesuk​sen, jota sanotaan Kristukseksi. 17 Sukupolvia on siis Abrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätois​ta, Daavidista pakkosiirron aikaan samoin neljätoista, ja siitä taas neljätoista Kristukseen. 18 Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin. Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. 19 Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. 20 Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. 21 Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä." 22 Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut: 23 - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel - se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. 24 Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. 25 Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle nimen Jeesus.

Päivän synaksario

22.12.

Pyhä Anastasia, jonka nimi merkitsee ylösnousemusta, oli varakkaasta ja ylhäisestä roomalaisperheestä. Hänen isänsä Praetextatus oli epäjumalanpalvelija, mutta hänen äitinsä Fausta oli kristitty ja juuri hän istutti ensimmäiset kristinuskon siemenet tyttärensä sydämeen. Äiti oli valinnut tyttärelleen opettajaksi kristityn Khrysogonoksen, joka oli viisas ja oppinut mies ja syvällisesti perehtynyt kristittyjen pyhiin kirjoituksiin.

Isä antoi Anastasian vaimoksi vastoin tämän omaa tahtoa Publiukselle, joka oli hillitön ja aistillisuuteen taipuva mies. Anastasia tunsi suurta vastenmielisyyttä miestään kohtaan ja erilaisiin sairauksiin vedoten vältteli avioyhteyttä tämän kanssa. Hänen sielunsa paloi rakkaudesta Kristukseen ja neitseelliseen enkelimäiseen elämään.

Tuohon aikaan olivat meneillään Diocletianuksen (284–305) käynnistämät kristittyjen vainot. Öisin Anastasian oli tapana pukeutua kansannaisen vaatteisiin, jottei häntä tunnettaisi, ja vierailla orjattarensa kanssa vankiloissa Kristuksen tunnustajien luona. Hän lahjoi vanginvartijat, niin että he päästivät hänet sisään. Hän hoiti kristiveljiensä ja -sisartensa kidutuksissa saamia haavoja suudellen niitä hartain mielin ja palveli heitä tuomalla heille ruokaa ja vaatteita. Samalla hän rohkaisi heitä edessä oleviin koitoksiin.

Publius sai kuitenkin tietää vaimonsa yöllisistä harrastuksista. Hän raivostui, koska ymmärsi vaimonsa sairauksien olevan teeskentelyä. Hän ei myöskään voinut sietää, että tämä alentui olemaan yhteydessä halveksittujen kristittyjen kanssa. Hän lukitsi vaimonsa huoneeseen eikä sallinut tämän pitää yhteyttä keneenkään. Anastasia suri erityisesti sitä, ettei päässyt tapaamaan opettajaansa Khrysogonosta, joka oli myös vangittu uskonsa tähden. Erään iäkkään kristityn naisen välityksellä hän onnistui kuitenkin olemaan kirjeenvaihdossa opettajansa kanssa. Khrysogonos lohdutti entistä oppilastaan muistuttaen hänelle, että vankeus, vainot ja kärsimykset ovat Ristiinnaulitun seuraajien osa tässä maailmassa, ja kehotti häntä kärsivällisyyteen. Anastasia sai uutta rohkeutta eikä lannistunut, vaikka Publius kiristi hänen arestiaan ja jätti hänet ilman ruokaa. Khrysogonos myös ennusti hänelle, että Publius kuolisi pian ja Anastasia saisi täyden vapauden jatkaa palvelustaan vangittujen kristittyjen parissa. Näin tapahtui noin kolmen kuukauden kuluttua, jolloin Publius matkalla sotaan Persiaa vastaan hukkui haaksirikossa.

Miehensä kuoltua Anastasia lähti Khrysogonoksen luo ja sai tältä siunauksen jakaa omaisuutensa tarvitseville ja pitää huolta vangituista kristityistä. Rooman vankilat olivat tuohon aikaan täynnä kristittyjä. Diocletianus, joka oleskeli tuolloin Nikeassa – toisten tietojen mukaan Aquileiassa –, sai siellä kuulla, että Rooman kristityt eivät kidutuksista huolimatta suostuneet kumartamaan epäjumalia vaan pysyivät lujina uskossaan. Heidän opettajakseen ja innostajakseen mainittiin Khrysogonos. Keisari käski hakea hänet luokseen. Keisarin yritykset saada vanhus uhraamaan epäjumalille kilpistyivät tämän ehdottomaan kieltäytymiseen. Niinpä Khrysogonos määrättiin mestattavaksi. Mestaus tapahtui autiolla paikalla järven rannalla ja hänen ruumiinsa heitettiin järveen. Kristityt löysivät reliikit, ja lähellä asunut pyhittäjä Zoilos sekä kolme Tessalonikasta kotoisin olevaa sisarta Agape, Khionia ja Irene (16.4.) hautasivat hänet.

Tällä välin Anastasia jatkoi väsymättömästi huolenpitoaan tovereistaan ja kaikista Kristuksen tunnustajista. Kukaan ei kääntynyt turhaan hänen puoleensa. Hän antoi ruokaa ja rahaa ja koetti samalla kaikin tavoin rohkaista vankeja pysymään lujina kilvoituksessaan. Ja kun he kärsivät marttyyrikuoleman, hän huolehti, että heidän ruumiinsa haudattiin arvokkaasti niin kuin marttyyreille kuului.

Lopulta koitti päivä, jolloin Diocletianus antoi määräyksen, että kaikki Roomassa vangittuina olevat kristityt oli tapettava. Samana yönä heidät kaikki joko mestattiin, hukutettiin, poltettiin tai surmattiin miekalla. Kun Anastasia tuli seuraavana päivänä tapansa mukaan vankilaan, hän oli kauhuissaan nähdessään, että kaikki hänen veljensä ja sisarensa olivat poissa. Itkien hän vaipui vankilan portille. Jotkut ohikulkijat yrittivät lohduttaa häntä, mutta hän ei enää välittänyt salata olevansa kristitty vaan itki veljiensä ja sisartensa menetystä.

Anastasia pidätettiin ja vietiin Illyrian prefektin Floruksen eteen. Kun tämä kuuli, että Anastasia oli roomalainen ylhäisönainen, hän ei uskaltanut luovuttaa tätä kidutettavaksi vaan koetti puheillaan taivutella häntä. Seuraavana päivänä Anastasia vietiin Dionysioksen palatsiin uudelleen kuulusteltavaksi. Sielläkin hän kaikilla vastauksillaan osoitti, että hän ei välittänyt vähääkään mistään maallisesta ja vain odotti pääsyä taivasten valtakuntaan tovereittensa luo. Lopulta Florus antoi Anastasian Capitoliumin pääpapin Ulpianuksen huostaan. Tämä pani Anastasian toiselle puolelle kasapäin jalokiviä, kauniita vaatteita ja ylellisyystavaroita ja toiselle erilaisia kauheita kidutusvälineitä. Hän lupasi ottaa Anastasian vaimokseen ja antaa hänelle kaikki nuo tavarat, jos tämä suostuisi uhraamaan jumalille. Muussa tapauksessa hän joutuisi kidutettavaksi. Anastasia vastasi tähän: ”Älä haaskaa aikaasi, Ulpianus. Minä kumarran yhtä Jumalaa ja Hänen tähtensä olen ilomielin valmis kuolemaan. Sinun jumaliasi ja keisarin laittomia säädöksiä minä halveksin.”

Ulpianus luovutti Anastasian kolmen julman naisen piinattavaksi. He tekivät kaikkensa saadakseen hänet perääntymään, mutta syömättä ja nukkumatta hän pysyi kokonaan keskittyneenä rukoukseen. Ulpianus meni vankilaan raiskatakseen Anastasian, mutta yhtäkkiä häneen iski jokin tuskallinen sairaus ja hän menetti näkönsä. Hänet jouduttiin kantamaan kotiinsa. Kivut eivät hellittäneet, ja hän pyysi, että hänet vietäisiin johonkin epäjumalantemppeliin. Siellä hän kuoli tuskiinsa.

Ulpianuksen kuoltua Anastasia pääsi vapaaksi. Hän lähti Nikeaan ja tapasi siellä hurskaan lesken Teodoten, joka oli hänen laillaan omistautunut vangittujen kristittyjen auttamiseen. Diocletianus oli pakottanut Teodoten uuteen avioliittoon Bitynian käskynhaltijan Leukadioksen kanssa vieroittaakseen hänet kristinuskosta maallisilla nautinnoilla. Miehensä ollessa matkoilla Teodote käytti aikansa vankiloissa viruneiden Kristuksen sotureiden auttamiseen. Hänen ensimmäisestä avioliitostaan saamansa kolme poikaa auttoivat häntä.

Palattuaan Nikeaan Leukidios sai kuulla vaimonsa puuhista. Raivostuneena hän luovutti tämän Nikean prokonsulin rangaistavaksi. Teodote ja hänen poikansa valmistautuivat marttyyrikuolemaan. Kun vanhin poika Euodos näki kidutusvälineet, hän sanoi prokonsulille: ”Voit nähdä meidän päättäväisyydestämme kohdata kuolema, vaikka olemme vielä näin nuoria, että Kristus itse on antanut meille siihen jumalallisen voiman.” Poika ruoskittiin kuoliaaksi äidin rohkaistessa häntä loppuun saakka. Sen jälkeen Teodote ja hänen kaksi muuta lastaan heitettiin tuliseen uuniin, ja niin he perivät yhdessä taivasten valtakunnan.

Anastasia oli myös vangittu ja hän joutui Illyrian uuden prefektin Lukianoksen tuomittavaksi. Tämä oli ahne mies ja lupasi, että jos Anastasia luovuttaa omaisuutensa hänelle, tämä saa hänen puolestaan vapaasti kumartaa omaa Jumalaansa. Anastasia sanoi, että armeliaisuutta on osoitettava köyhille eikä rikkaille, kuten Lukianokselle, ja lisäsi: ”Mutta jos jonakin päivänä köyhdyt ja näen sinut nälkäisenä, ruokin sinut mielelläni.” Lukianos määräsi hänet heitettäväksi vankilaan. Anastasialle sai antaa syötävää ainoastaan rajoitetusti auringonlaskun jälkeen, mutta siihenkään hän ei suostunut koskemaan. Teodoten ilmestymiset olivat hänen lohtunaan ja vahvistivat häntä tuleviin koitoksiin. Kun hän kysyi Teodotelta, miksi tämä vieraili hänen luonaan kuoleman jälkeen, tämä vastasi: ”Jumala antaa marttyyreille tämän armon, että he voivat ilmestyä ystävilleen, keskustella ja iloita yhdessä heidän kanssaan.”

Kun Lukianos lähetti kuukauden kuluttua hakemaan Anastasiaa vankilasta, hän kuvitteli kohtaavansa tämän sairaana ja heikkona ja hämmästyi kovasti, kun hän tuli esiin säteilevänä ja täynnä sisäistä voimaa. Prefekti jätti hänet vielä toiseksi kuukaudeksi entistä julmempien vartijoiden huostaan ja määräsi hänet sitten tapettavaksi.

Yhdessä noin 130 rikollisen kanssa Anastasia ja eräs toinen kristitty nimeltä Eutykhianos pantiin laivaan, jota seurasi toinen, sotilaita kuljettava laiva. Ulkomerellä sotilaat puhkaisivat vankien laivan kyljet, niin että se alkoi vajota. Mutta juuri ennen sen uppoamista Teodote ilmestyi ruoriin ja ohjasi laivan Palmarian saarelle, missä eli paljon maanpaossa olleita kristittyjä. Laivassa olleet rikolliset hämmästelivät tätä ihmettä ja langeten Anastasian ja Eutykhianoksen jalkoihin pyysivät näitä opettamaan heille kristinuskoa. Kaikki alkoivat uskoa Kristukseen.

Kun Lukianos sai kuulla vankien pelastumisesta, hän lähetti saarelle sotilaita, jotka mestasivat noin 200 kristittyä. Anastasia sidottiin paaluun, jonka ympärille sytytettiin tuli. Tällä tavoin hänet kärvennettiin kuoliaaksi ja hän sai lopulta itsekin sen marttyyriseppeleen, jonka hankkimisessa hän oli avustanut niin monia muita kristittyjä.

Ylimysnainen nimeltä Apollonia sai prefektin vaimon välityksellä haltuunsa pyhän Anastasian reliikit. Vainojen päätyttyä hän rakennutti komean kirkon pyhän marttyyrin kunniaksi ja juhli vuosittain hänen kuolinpäiväänsä. Pyhän patriarkka Gennadioksen aikana, vuoden 470 tienoilla, reliikit siirrettiin Konstantinopoliin, missä ne sijoitettiin pyhän Anastasian nimeä kantavaan kirkkoon ja niiden äärellä alkoi tapahtua ihmeitä. Anastasian lisänimi ”myrkytyksestä vapauttaja” johtuu juuri hänen reliikkiensä äärellä tapahtuneista parantumisista.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.