19.12.2019

Sävelmä
2. säv.
Paasto
Öljy sallittu

m. Bonifatius (+ 290) ja p. Aglais (+ 300-l.)

Epistola
Tit. 1:5–2:1

Tit. 1:5–2:1

5 Jätin sinut Kreetaan sitä varten, että järjestäisit siellä kaiken, mikä vielä oli järjestämättä, ja asettaisit jokaiseen kaupunkiin vanhimmat niiden ohjeiden mukaan, jotka annoin sinulle. 6 Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies, ja hänen lastensa tulee olla uskovia, ei hillittömän eikä kurittoman maineessa. 7 Seurakunnan kaitsijan täytyy näet olla nuhteeton, koska hän hoitaa Jumalan hänelle uskomaa tehtävää. Hän ei saa olla ylimielinen eikä äkkipikainen, ei juomiseen taipuvainen, väkivaltainen eikä oman edun tavoittelija, 8 vaan hänen on oltava vieraanvarainen, hyväntahtoinen, harkitseva, oikeamielinen, hurskas ja itsensä hillitsevä. 9 Hänen on pidettävä kiinni oppimme mukaisesta, luotettavasta sanasta, niin että hän kykenee myös rohkaisemaan toisia terveellä opetuksella ja kumoamaan vastustajien väitteet. 10 Varsinkin juutalaisuudesta kääntyneiden joukossa on monia kurittomia, tyhjänpuhujia, jotka johtavat toisia harhaan. 11 Heidän suunsa on tukittava, sillä he villitsevät kokonaisia perheitä esittämällä oman voiton toivossa vääriä oppejaan. 12 Onhan eräs heidän maanmiehensä, heidän oma profeettansa, sanonut: -- Petturi Kreetan mies, peto ilkeä, ahne ja laiska. 13 Tämä todistus pitää paikkansa. Nuhtele heitä sen vuoksi ankarasti, jotta he tulisivat uskossaan terveiksi 14 eivätkä enää kuuntelisi juutalaisia taruja ja sellaisten ihmisten käskyjä, jotka ovat kääntäneet selkänsä totuudelle. 15 Puhtaille kaikki on puhdasta, mutta epäpuhtaille ja epäuskoisille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän mielensä ja omatuntonsakin on likaantunut. 16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he kieltävät hänet. He ovat inhottavia ja tottelemattomia, kykenemättömiä tekemään mitään hyvää. 2:1 Sinun puheesi olkoon terveen opin mukaista.

Mark. 10:17–27
Mark. 10:17–27

17 Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?" 18 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. 19 Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi." 20 "Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen", vastasi mies. 21 Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua." 22 Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta. 23 Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: "Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!" 24 Opetuslapset hämmästelivät hänen sanojaan, mutta Jeesus jatkoi: "Lapseni, Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä. 25 Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." 26 Opetuslapset olivat yhä enemmän ihmeissään ja kyselivät toisiltaan: "Kuka sitten voi pelastua?" 27 Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista."

Päivän synaksario

19.12.

Aglais (Aglaida) oli roomalaisen prokonsulin tytär. Hänellä oli Bonifatius-niminen orja, joka oli hänen talouspäällikkönsä ja vastasi hänen omaisuutensa hoitamisesta. Aglais itse oli naimaton ja hänellä oli suhde komean orjansa kanssa. Vaikka Bonifatius vietti synnillistä elämää emäntänsä kanssa ja oli perso viinille, taloudenhoitajana hän oli hyvin ystävällinen, vieraanvarainen ja armelias köyhiä kohtaan. Ketään hän ei lähettänyt pois apua antamatta.

Noihin aikoihin keisari Diocletianuksen (284–305) vainot koettelivat eritoten valtakunnan itäosien kristittyjä. Aglais alkoi tuntea omantunnontuskia laittomasta elämäntavastaan ajatellessaan, kuinka hän joutuisi kerran vastaamaan elämästään Jumalan tuomioistuimen edessä. Hän uskoi, että mikäli hän saisi haltuunsa marttyyrien pyhäinjäännöksiä ja osoittaisi niille kunnioitusta, marttyyrit rukoilisivat vastalahjaksi hänen puolestaan. Niinpä hän ehdotti Bonifatiukselle, että tämä lähtisi Vähään-Aasiaan ja yrittäisi saada sieltä itselleen vainoissa surmattujen kristittyjen reliikkejä. Bonifatius suostui ja sai emännältään suuren summan rahaa tarkoitusta varten.

Lähtiessään Bonifatius sanoi pilaillen emännälleen: ”Jos onnistun saamaan aikaan, että sinulle tuodaan minun omat jäännökseni, kunnioittaisitko minuakin pyhänä?” ”Nyt ei ole pilailun aika”, Aglais huomautti vakavasti. ”Sinä ja minä emme ole arvollisia edes katsomaan niitä pyhiä jäännöksiä, joita menet hakemaan. Lähde nyt kuitenkin, ja ehkä meidän tähtemme lihaksi tullut Jumala antaa meille anteeksi.”

Nämä sanat vaikuttivat Bonifatiukseen niin, että hän muuttui hartaammaksi. Matkalla hän ei koskenut viiniin eikä syönyt lihaa vaan mietti omia syntejään. Lopulta Bonifatius seurueineen saapui Tarsokseen, jossa oli juuri menneillään suuri kristittyjen vaino. Heti hän kiiruhti amfiteatteriin. Hämmästyneenä hän katseli, kuinka marttyyrit kestivät urhoollisesti mitä kauheimpia kidutuksia: yhdeltä katkaistiin raajat, toinen ripustettiin riippumaan pää alaspäin, joitain ruoskittiin tai hakattiin rautanuijilla. Kaikkeen tähän he suhtautuivat tyynesti odottaen palkkaansa tulevassa maailmassa. Bonifatiuksen sydän syttyi. Marttyyrien into tarttui häneenkin. Huudahtaen: ”Suuri on kristittyjen Jumala, joka auttaa pyhiään” hän lankesi stadionilla tuolloin olleiden kahdenkymmenen marttyyrin jalkoihin, suuteli heidän kahleitaan ja pyysi heitä rukoilemaan puolestaan, että hänkin saisi seurata heitä marttyyrikuolemaan.

Bonifatius pidätettiin, ja kun tuomari kysyi häneltä, kuka hän oli ja mistä, hän vastasi: ”Olen kristitty ja tulen Roomasta todistaakseni Kristukseni totuudesta.” Alkoivat kidutukset, joihin kuului muun muassa terävien ruokojen työntäminen kynsien alle. Hän kesti tämän tuskallisen kidutuksen kuin olisi jo ollut poissa ruumiistaan. Kun hänen suunsa avattiin, jotta siihen kaadettaisiin sulaa lyijyä, katsojat alkoivat protestoida kidutusten liiallisen julmuuden tähden ja heittelivät tuomaria kivillä, niin että tämä joutui pakenemaan paikalta.

Seuraavana päivänä Bonifatius tuomittiin mestattavaksi. Iloiten hän kulki sotilassaattueen keskellä teloituspaikalle. Ennen kuolemaansa hän rukoili Herraa vahvistamaan vainottuja kristittyjä ja pyysi marttyyrikuolemaansa vedoten anteeksiantoa synneilleen. Kesken rukouksen hänen päänsä katkaistiin, ja niin hänen emännälleen lausumansa pila osoittautui profeetalliseksi.

Bonifatiuksen pitkä poissaolo huolestutti hänen seuralaisiaan, jotka olivat tulleet hänen mukanaan kaupunkiin. Ensin he luulivat, että hän oli mennyt tapansa mukaan juopottelemaan tai ilotaloon. Etsiessään häntä kaupungilla he kohtasivat sattumoisin hänen teloitusryhmänsä johtajan veljen, joka kertoi, että joku Roomasta tullut ja heidän kuvaustaan muistuttava mies oli kristittynä mestattu edellisenä päivänä. Bonifatiuksen seuralaiset eivät aluksi uskoneet, että kyse voisi olla heidän huolettomasta esimiehestään. Mies vei heidät kuitenkin stadionille, missä he löydettyään hänen ruumiinsa ja päänsä tunnistivat hänet. He maksoivat ruumiista viisikymmentä kultarahaa ja voideltuaan sen mirhalla ja tuoksuvoiteilla sijoittivat sen kallisarvoiseen arkkuun, joka heillä oli ollut varattuna marttyyrien reliikkejä varten. He eivät jääneet enää keräämään muita reliikkejä – heidän oma tuttavansa ja ystävänsä riitti heille.

Tällä välin enkeli oli ilmestynyt Roomassa Aglaikselle sanoen: ”Mene vastaanottamaan sitä, joka oli kerran orjasi ja kumppanisi synninteossa, mutta josta nyt on tullut meidän veljemme. Ota hänet nyt vastaan herranasi, sillä hänen tähtensä ovat kaikki syntisi anteeksiannetut.” Aglais kutsui heti paikalle kristittyjen johtohenkilöitä ja juhlallisena kulkueena he kaikki menivät vastaanottamaan Bonifatiuksen reliikkejä Rooman ulkopuolelle.

Aglais rakennutti paikalle pyhälle Bonifatiukselle omistetun suuren kauniin kirkon, jossa on aina meidän aikoihimme asti tapahtunut monia ihmeitä. Itse hän luopui ylellisestä elämästään ja jaettuaan omaisuutensa köyhille antautui kokonaan askeettiseen kilvoitteluun ja rukoukseen. Näin hän eli vielä 15 vuotta ja oli siinä määrin Jumalalle otollinen, että sai ihmeiden tekemisen armolahjan. Kuoltuaan hänet haudattiin rakkaan Bonifatiuksensa viereen.

Elia, Probos ja Ares olivat egyptiläisiä kristittyjä, jotka heidän kirkkonsa lähetti Kilikiaan auttamaan Kristuksen tunnustajia Maximianus Daian (305–313) julmien vainojen aikana. Heidät vangittiin Palestiinan Kesareassa yhdessä toisten pyhien tunnustajien kanssa. Maaherra Firmilianuksen määräyksestä heidät sokaistiin ja heidän jalkansa runneltiin. Heidät kuljetettiin Aškelonin vankilaan, missä he veivät loppuun marttyyrikilvoituksensa: Ares poltettiin elävältä ja Probos ja Elia mestattiin.

Pyhä Gregentius syntyi Milanossa 400-luvun lopulla. Hän sai hyvän kristillisen kasvatuksen ja osoittautui jo nuorena Jumalaa rakastavaksi ja hyveissä esimerkilliseksi. Hänet vihittiin diakoniksi heti kanonisen iän saavutettuaan. Hän kilvoitteli paastoten, ja hänen rukoustensa kautta tapahtui ihmeitä. Noustessaan vuorelle Milanon lähistöllä hän tapasi viisaan erakkomunkin, joka opetti hänelle syvemmin Jumalan tuntemista ja kirkon oppia. Gregentius toivoi pääsevänsä hänen oppilaakseen, mutta erakko profetoi Gregentiukselle, että tämä vaeltaa Roomaan ja sieltä Aleksandriaan, jossa hänet kutsutaan piispaksi Arabian kauimmaiseen kolkkaan. Apostolit Pietari ja Paavali olivat ilmestyneet Gregentiukselle jo aiemmin asettaen hänen ylleen piispan omoforin.

Roomassa Gregentius rukoili liikuttuneena Pietarin haudalla. Hän sai nähdä ilmestyksessä pyhän Pietarin, joka säteili taivaallista kirkkautta ja ilmoitti olevansa tulossa auttamasta Najranin kristittyjä. Pietari lupasi, että Gregentius käännyttäisi monia totuuteen ja taivaassa häntä odottaisi oma valtaistuin.

Vuoden 526 tienoilla Etiopian kuningas Elesbaan (24.10.) teki menestyksekkään sotaretken Himyariin eli Jemeniin, jonka hallitsija Dhu Nuwas oli surmannut satoja Najranin alueen kristittyjä ja ottanut tuhansia orjiksi. Alueen valloitettuaan Elesbaan nimitti sille aksumilaisen varakuninkaan ja palautti kristinuskon entiseen asemaansa. Hän oli henkilökohtaisesti mukana muuraamassa Pyhän Kolminaisuuden kirkon perustuksia pääkaupungissa Safarissa. Sen jälkeen hän kirjoitti Aleksandrian patriarkka Timoteos III:lle pyytäen tätä lähettämään Himyarin hajalle lyödyn kirkon piispaksi viisaan, jumalaapelkäävän ja täynnä apostolista intoa olevan miehen.

Patriarkka Timoteos ei kyennyt löytämään sopivaa henkilöä ja hän turvautui rukoukseen. Yöllä hänelle ilmestyi Afrikan kirkon perustaja ja suojelija apostoli ja evankelista Markus, joka ilmoitti Jumalan valinneen nuoren italialaisen nimeltä Gregentius, joka oli jo tullut Aleksandriaan ja majaili erään kristityn luona. Hämmästynyt ja iloinen patriarkka haetutti Gregentiuksen luokseen ja ilmoitti hänelle Jumalan valinnan. Keskusteltuaan Gregentiuksen kanssa muutaman päivän ajan Timoteos vihki hänet piispaksi ja lähetti Aksumiin. Siellä hänet todettiin tehtävään kaikin puolin sopivaksi, ja Elesbaan lähetti hänet Jemeniin.

Gregentius nousi Safarin piispanistuimelle kaupungin kristittyjen suuresti iloitessa. Hurskaan kuninkaan Elesbaanin tuella Gregentius alkoi opettaa ihmisiä ja vahvistaa heidän uskoaan. Hän vihki niin paljon uusia pappeja ja diakoneja, että jumalanpalveluselämä päästiin aloittamaan koko Himyarin alueella. Gregentius kävi kiivaita teologisia väittelyitä sikäläisten juutalaisten kanssa, muun muassa useita päiviä kestäneen julkisen väittelyn rabbi Herbanin kanssa. Kun keskustelu ei sujunut rabbin kaavailujen mukaan, tämä huudahti: ”Minkä tähden tuhlata aikaa hyödyttömiin todisteluihin? Jos tuo Jeesus kerran elää ikuisesti ja on Jumalan Poika, näyttäkää Hänet minulle, niin minä uskon Häneen!” Kun toiset juutalaiset yhtyivät tähän vaateeseen, Gregentius vetäytyi hetkeksi rukoilemaan. Jonkin ajan kuluttua maa tuntui järisevän ja taivas avautui idästä käsin. Kristus itse ilmestyi lähestyen heitä siinä kirkkaudessa, jossa Hän on tuleva toisen kerran. Kristityt täyttyivät ilolla, mutta juutalaiset olivat kauhistuneita ja kykenemättä sanomaan mitään heittäytyivät sokaistuneina maahan.

Tämän ilmestyksen jälkeen Gregentius esitti, että yksi juutalainen ottaisi kasteen, ja jos se ei tekisi häneen valaisevaa vaikutusta, kenenkään muun ei tarvitsisi täyttää lupaustaan. Kun tuo ensimmäinen juutalainen nousi vedestä, hän loisti iloa ja silminnähtävän kirkasta hohdetta. Tämän jälkeen juutalaiset otettiin katekumeeneiksi ja heitä alettiin valmistaa kasteeseen. Ensimmäisten joukossa oli rabbi Herban, jonka katumus oli vilpitöntä. Hän sai nimekseen Leo ja hänestä tuli kuninkaan neuvonantaja. Kastettuja juutalaisia oli kaiken kaikkiaan yli viisi tuhatta.

Koska opetuksen ja kristillispohjaisten lakien tarve oli suuri, Gregentius laati teoksen nimeltä Himyarilaisten lait, johon hän kokosi kristillisen elämän mukaisia sääntöjä ja periaatteita.[1]

Pyhä Gregentius rakennutti kirkkoja, sairaaloita ja muita hyväntekeväisyyslaitoksia. Suoritettuaan Jumalalta saamansa palvelustehtävän loppuun uskollisesti Gregentius nukkui pois Herrassa joulukuun 19. päivänä vuonna 552. Häntä suri koko kaupunki, joka kokoontui hänen hautajaisiinsa. Pyhän Gregentiuksen työtä jatkoi hänen hurskas poikansa[2] Erdidos. Himyarin kirkko sai elää rauhassa vuoteen 572 saakka, jolloin persialaiset valtasivat Jemenin. 60 vuotta tämän jälkeen koko Arabian niemimaa joutui muslimien käsiin, ja he karkottivat kristityt Jemenistä lopulta kokonaan.

 

[1] Teoksen kreikankielinen teksti on julkaistu sarjan Patrologia Graeca osassa 86 (568-620), jossa on myös edellä mainitun väittelyn kreikkalainen teksti (621-784).

[2] Varhaiskirkon aikana myös naimisissa oleva voitiin vihkiä piispaksi. Gregentius on viimeisiä naimisissa olleita piispoja.

Pyhittäjä Ilja (Elia) oli kotoisin Muromista ja kilvoitteli Kiovan luolaluostarissa 1100-luvulla. Muutamat historioitsijat ovat arvelleet, että hän olisi sama henkilö kuin venäläisessä kansanperinteessä esiintyvä sankari Ilja Muromilainen (Muromets). Tämä on kuvattu uskonnolliseksi sotaurhoksi, joka monien voittojen jälkeen jakoi omaisuutensa köyhille ja omistautui hurskaalle kilvoittelulle ja pyhiinvaellukselle. Pyhittäjä Iljan pyhäinjäännökset lepäävät Kiovan luolaluostarissa.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.