29.11.2019

Sävelmä
7. säv.
Paasto
Paastopäivä

m. Paramonos ja 370 Nikomedeian marttyyria (+ 249–251)

pm. Dionysios Korinttilainen (+ 100-l.)

Epistola
2. Tess. 3:6–18

2. Tess. 3:6–18

6 Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, pysymään erossa jokaisesta veljestä, joka elää kurittomasti eikä seuraa antamiamme opetuksia. 7 Tiedätte itse, miten teidän tulee seurata meidän esimerkkiämme. Kun olimme luonanne, emme pakoilleet velvollisuuksiamme. 8 Me emme syöneet ilmaiseksi kenenkään leipää, vaan teimme työtä ja uurastimme yötä päivää, jotta emme olisi olleet teidän vaivoinanne. 9 Olisihan meillä tosin siihen ollut oikeus, mutta halusimme olla teille esimerkkinä. 10 Kun olimme luonanne, me määräsimme, että jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä. 11 Olemme nimittäin kuulleet, että jotkut teidän joukostanne elävät kurittomasti eivätkä tee työtä vaan touhuavat joutavia. 12 Sellaisia me käskemme ja kehotamme Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä rauhoittumaan ja ansaitsemaan itse leipänsä. 13 Mutta älkää te, veljet, väsykö tekemään hyvää. 14 Jos joku ei alistu siihen, mitä olemme tässä kirjeessä sanoneet, antakaa hänelle opetus älkääkä olko hänen kanssaan tekemisissä. Ehkä hän silloin häpeää. 15 Älkää silti pitäkö häntä vihollisenanne vaan ojentakaa kuin veljeä.16 Itse rauhan Herra suokoon teille rauhan, aina ja kaikin tavoin. Herra olkoon teidän kaikkien kanssa. 17 Minä, Paavali, kirjoitan tähän tervehdyksen omakätisesti. Näin minä kirjoitan, ja tämä on tuntomerkkinä jokaisessa kirjeessäni. 18 Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kaikkien kanssa.

Luuk. 20:19–26
Luuk. 20:19–26

19 Lainopettajien ja ylipappien teki mieli ottaa Jeesus kiinni siltä seisomalta, mutta he pelkäsivät kansaa. He ymmärsivät, että Jeesus oli vertauksessaan puhunut heistä. 20 Lainopettajat ja ylipapit pitivät Jeesusta silmällä ja lähettivät hänen luokseen hurskaiksi tekeytyviä urkkijoita. He pyrkivät saamaan hänet sanoistaan kiinni, jotta voisivat luovuttaa hänet virkavallan käsiin, maaherran tuomittavaksi. 21 Miehet sanoivat hänelle: "Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut ja opetat oikein. Sinä et tee eroa ihmisten välillä, vaan opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. 22 Onko oikein, että me maksamme keisarille veroa, vai ei?" 23 Jeesus huomasi heidän juonensa ja sanoi: 24 "Näyttäkää minulle denaarin raha. Kenen kuva ja nimi siinä on?" "Keisarin", he vastasivat. 25 Silloin Jeesus sanoi heille: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." 26 Niinpä he eivät kansan kuullen saaneet Jeesusta kiinni puheistaan. Jeesuksen vastaus sai heidät ymmälle, ja he vaikenivat.

Päivän synaksario

29.11.

Pyhä Dionysios eli toisella vuosisadalla keisari Marcus Aureliuksen aikana (161–180). Hänet tunnetaan erityisesti kirjeiden kirjoittajana. Dionysioksen kirjoitusten avulla kaukanakin olevat kirkot pääsivät osalliseksi hänen apostolisesta innostaan ja Jumalan hänelle suomasta armorikkaudesta. Kirjeillään Dionysios vahvisti kristittyjä ortodoksisessa uskossa ja antoi heidän päästä osalliseksi hengellisestä ravinnosta sen mukaan mitä kukin tarvitsi. Hän lähetti kirjeitään spartalaisille ja ateenalaisille, Nikomedeiaan, Kreetan Gortynaan ja Knossokseen, Paflagonian Amastrikseen ja Pontokseen. Roomaan kirjoittaessaan hän ylisti kirjettä, jonka pyhä Clemens (25.11.) oli aikanaan lähettänyt Roomasta hänen omalle seurakunnalleen Korinttiin.

Dionysios kehotti kristittyjä rauhaan ja ykseyteen, kutsui heitä evankeliumin mukaiseen elämään, vastusti markionilaisten[1] opetuksia, selitti kirjoituksia, kehotti siveyteen, antoi neuvoja avioelämään, kehotti piispoja ymmärtämään ihmisten heikkoutta ja käski ottaa langenneet takaisin kirkon yhteyteen.

Pyhän Dionysioksen maine oli niin suuri, että harhaoppiset yrittivät muuttaa hänen kirjeidensä tekstiä saadakseen osoitettua oman kantansa oikeaksi hänen avullaan. Pyhä Dionysios kuoli marttyyrina tuntemattomissa olosuhteissa.


[1] Markion (k. 154) opetti gnostilais-dualistisesti painottunutta kristillisyyttä, joka hylkäsi täysin kirkon juutalaiset juuret ja opetti Vanhan testamentin jumalan olevan vain paha demiurgi. Markionilaisten jumalanpalveluselämä ja kirkon rakenne olivat kuitenkin samanlaiset kuin katolis-ortodoksisella kirkolla.

Akylinos, Bitynian maaherra keisari Deciuksen aikana (249–251), oli menossa kylpemään Basaltian kuumissa lähteissä[1]. Ennen sitä hän päätti panna Nikomedeiassa vangitsemansa 370 kristittyä kumartamaan Isis-jumalatarta tämän temppelissä. Kun he kieltäytyivät, hän mestautti heidät. Nähdessään tämän eräs mies nimeltään Paramonos huusi kovalla äänellä: ”Mitä ennen näkemätöntä julmuutta! Mestauttaa nyt noin monta viatonta ihmistä – ja vielä toispaikkakuntalaisia – aivan kuin he olisivat eläimiä!”

Maaherra kuuli nämä sanat. Paramonos pidätettiin ja maaherra otti hänet matkaseurueeseensa. Matkalla sotilaat pahoinpitelivät häntä kaikin tavoin, löivät häntä keihäillään, lävistivät hänen kielensä ja muita jäseniään terävillä ruo’oilla. Niin he tappoivat hänet maaherran läsnä ollessa lähettäen hänet taivaallisten majojen iloon yhdessä 370 marttyyrin kanssa.

 

[1] Irakissa lähellä muinaista Teridonin kaupunkia Eufratin ja Tigriksen yhtymäkohdassa.

Pyhä Filumenos oli kotoisin Vähän-Aasian Lykaoniasta ja hän vaikutti keisari Marcus Aureliuksen aikana (270–275). Hänen työnään oli toimittaa viljaa Galatiaan. Hänet ilmiannettiin maaherra Felixille ja kutsuttiin Ankyraan (nyk. Ankara) tuomioistuimen eteen. Rohkeasti hän tunnusti olevansa kristitty. Käsistään ja jaloistaan kahlehdittuna hänet nostettiin ilmaan ja häntä lyötiin puumiekoilla. Sitten hänet pantiin tulikuumaan uuniin, mutta ihmeellisellä tavalla hän säilyi vahingoittumattomana. Lopulta hänen jalkansa ja kätensä sidottiin kiinni hänen päähänsä ja häntä raahattiin maassa noin viisi kilometriä, kunnes hän antoi henkensä Jumalan käsiin ja sai Häneltä kuihtumattoman marttyyriseppeleen.

Pyhä Saturninus (Sernin) oli yksi seitsemästä lähetyssaarnaajasta, jotka Rooman paavi lähetti Galliaan 240-luvun lopulla. Saturninuksen alueeksi tulivat Languedoc, Gascogne ja Espanjan vastaiset raja-alueet. Hänen julistuksensa otettiin kaikkialla myönteisesti vastaan, mutta Caracassonnen kovasydäminen väki ei halunnut kuulla hänen sanomaansa. He pitivät Saturninusta vangittuna, mutta lopulta enkeli vapautti hänet.

Saturninus päätyi pakomatkallaan Toulousen kaupunkiin, jonka asukkaat olivat vastaanottavaisempia. Kun hän paransi kaupungin hallitsijan Marcelluksen tyttären Austriksen leprasta, kaupunkilaiset olivat halukkaita vastaanottamaan evankeliumin sanoman. Saturninus perusti kaupunkiin kirkon, paransi sairaita ristinmerkin voimalla ja opetuksillaan sytytti ihmisissä palavan rakkauden Jumalaan. Lopulta Saturninus jätti kirkon pyhän Papuluksen haltuun ja lähti itse kohti Espanjaa. Hän evankelioi oppilaansa Honestuksen kanssa Pamplonassa ja Toledossa.

Pyhän Papuluksen marttyyrikuoleman jälkeen Saturninus palasi Toulousen kaupunkiin. Jumalan armo loisti hänessä niin kirkkaasti, että kaupungin pakanalliset oraakkelit eivät kyenneet ennustamaan mitään pappiensa rukouksista ja uhreista huolimatta. Kerran he olivat uhraamassa härkää, kun Saturninus kulki ohitse. Joku tunnisti hänet ja alkoi huutaa: ”Tuolla on uskontomme vihollinen, sen uuden lahkon johtaja, joka häpäisee jumaliamme kutsumalla niitä piruiksi! Hänen läsnäolonsa estää oraakkeleita ennustamasta. Kostetaan se, miten hän on meitä ja jumaliamme häpäissyt: pakotetaan hänet joko uhraamaan tai kuolemaan, sillä sekin kyllä miellyttää meidän jumaliamme!”

Saturninuksen toverit pakenivat, mutta hän itse vastasi tyynesti: ”Tunnen vain yhden, todellisen Jumalan. Kuinka voitte odottaa minun pelkäävän teidän kuvitteellisia jumalianne, joiden itsekin myönnätte pelkäävän minua?” Piispan sanat nostattivat sekasorron. Väkijoukko otti hänet kiinni ja hakkasi häntä. Papit sitoivat hänen jalkansa paksuun köyteen, jonka toinen pää oli sidottu uhrattavaan härkään. Terävillä piikkisauvoilla ärsytetty härkä rynnisti ulos temppelistä. Pyhän marttyyrin pää murskaantui saman tien. Härkä juoksi pitkin kaupungin katuja, niin että marttyyrin ruumis kului riekaleiksi. Kaksi köyhää kristittyä naista otti pyhän ruumiin, asetti sen puiseen arkkuun ja hautasi sen lähistölle.

Paikalle, johon härkä pysähtyi, rakennettiin Pyhän Saturninuksen kirkko, jonne hänen jäännöksensä siirrettiin. Toulousen apostolin haudalla tapahtui seuraavina vuosisatoina paljon ihmeitä.

Pyhittäjäisä Pityron[1] oli pyhän Antonioksen (17.1.) oppilas ja tämän kolmas seuraaja. Hän johti askeetteja, jotka elivät ankaraa elämää Egyptin Thebaiksen kuivilla, kivisillä vuorilla asuen luolissa ja maakuopissa. Hän söi vain vähän veteen sekoitettuja jauhoja kaksi kertaa viikossa, sunnuntaisin ja torstaisin. Rukouksillaan hän paransi sairaita ja karkotti demoneja.

Pityron selvitti oppilailleen hengellisen elämän saloja. Hän selitti, että jokaisella himolla on oma demoninsa, joka yrittää herättää meissä kyseisen himon erilaisilla kiusauksilla. Jos joku tahtoo karkottaa nämä demonit itsestään, hänen täytyy kitkeä himot pois sydämestään, missä pahat ajatukset niitä kasvattavat. Näin oppilaitaan neuvoen ja kilvoitellen hän eli elämänsä loppuun asti.


[1] Nimi esiintyy myös muodoissa Pityrion, Pitirim, Pitrun ja Pityrion.

Nekressin piispa Habib (Aviv) oli yksi kolmestatoista pyhästä isästä,[1] jotka tulivat 500-luvulla Syyriasta Georgiaan. Arkkipiispa Eulavioksen siunauksella he asettuivat Aragvajoen yläpuolelle Zedazenin vuorelle ja aloittivat luostarielämän Georgiassa. Heidän maineensa kasvoi niin suureksi, että piispainkokous päätti valita heidän joukostaan piispat vapaisiin hiippakuntiin. Pystymättä päättelemään, ketkä isistä olivat ansiokkaimpia, piispat päättivät nousta vuorelle ja valita ne, jotka olivat parhaillaan toimittamassa liturgiaa. Heitä olivat pappi Habib ja diakoni Iessei (Ise). Liturgian päätyttyä arkkipiispa tarttui oikealla kädellään Habibin ja vasemmalla Iessein käteen, suuteli heitä ja huudahti: ”Iloitse, Habib, Nekressin piispa! Iloitse, Iessei, Tsilkanin piispa!” Sitten heidät vihittiin piispoiksi.

Georgia oli tuolloin murheellisessa tilassa. Persialaiset olivat vallanneet Kahetian eli Itä-Georgian ja he levittivät kaikkialla epäjumalanpalvelusta. Piispa Habib kiersi risti kädessään hiippakuntansa kyliä ja kaupunkeja täynnä apostolista intoa. Hän paljasti taikauskon turhuuden ja sammutti zarathustralaisten uhritulia. Monet luopuivat tulenpalvonnasta ja siirtyivät katumuksen kautta takaisin kirkon helmaan. Habib käännytti kristinuskoon myös persialaisia.

Persialainen satraappi huolestui Habibin menestyksellisestä julistustyöstä ja käski tuoda hänet vangittuna eteensä. Habib kieltäytyi kääntymästä zarathustralaisuuteen, pilkkasi epäjumalainpalvelusta ja tunnusti horjumatta Kristus Jumalaa. Niin satraappi antoi ruoskia ja kiduttaa häntä julmasti. Lopuksi hänet kivitettiin; hän kärsi marttyyrikuoleman Gorin lähellä. Habibin ruumis heitettiin villieläinten syötäväksi, mutta mitkään petoeläimet tai linnut eivät koskeneet reliikkeihin, jotka eivät myöskään osoittaneet tavanomaisia maatumisen merkkejä. Samtavisin luostarin munkit hautasivat reliikit luostariinsa.


[1] Heidän yhteistä muistopäiväänsä vietetään 7.5.

Pyhä Brendan eli Irlannissa 500-luvulla. Hän oli yksi pyhän Finnianin oppilaista Clonard Abbeyssä. Brendan valittiin mukaan siihen kahdentoista munkin ryhmään, joka tunnetaan Irlannin kahtenatoista apostolina, mutta koska hän oli jo liian vanha patikoimaan pitkiä matkoja, hänen sijastaan matkaan lähti nuorempi Brendan (Clonfertilainen). Vanhempi Brendan sen sijaan perusti Birrin luostarin Parsonstownin tienoille. Hänen maineensa kasvoi niin, että häntä alettiin kutsua ”Irlannin profeettojen päämieheksi”.

Brendan oli myös pyhän Columban (9.6.) läheisimpiä ystäviä ja hänen siunauksestaan Columba lähti Ionan saarelle. Kun kateelliset piispat myöhemmin erottivat Columban ehtoollisyhteydestä, Brendan marssi Meltownin (Meath) kirkolliskokoukseen, jossa hän kumarsi Columban edessä ja suuteli häntä kunnioittaen. Brendan totesi: ”Jumala ei ekskommunikoi häntä teidän väärien päätöstenne mukaan, vaan paremminkin kunnioittaa häntä entistä enemmän.” Hämmentyneet piispat peruivat päätöksensä.

Kun pyhä Brendan kuoli Birrissä vuonna 573, Columba näki Ionan saarella, kuinka enkelit kantoivat hänet taivaaseen. Pyhän Brendanin luostarista on säilynyt merkittävä koristeellinen evankeliumikäsikirjoitus, joka tunnetaan kirjurinsa MacRegolin (k. 822) nimen mukaan.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.