21.11.2019

Sävelmä
6. säv.
Paasto
Kala sallittu

Kaikkeinpyhimmän Valtiattaremme Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliintuominen

Parimia
  1. 2. Moos. 40:1–5, 9–10, 16, 34–35
  2. 1. Kun. 7:51, 8:1, 3–7, 9–11
  3. Hes. 43:27–44:4

(Kaikkeinpyhimmän Valtiattaremme Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliintuominen)

2. Moos. 40:1–5, 9–10, 16, 34–35

1 Herra sanoi Moosekselle: 2 "Pystytä pyhäkköteltta ja sen telttamaja ensimmäisen kuun ensimmäisenä päivänä, 3 aseta sinne liitonarkku ja ripusta väliverho arkun eteen. 4 Vie sinne pöytä ja aseta sille varusteet uhrileipiä varten. Vie sinne myös seitsenhaarainen lampunjalka ja nosta sen lamput paikoilleen. 5 Sijoita kultainen suitsutusalttari liitonarkun eteen ja ripusta oviverho telttamajan ovelle. 9 "Ota pyhää öljyä ja voitele sillä telttamaja ja kaikki, mitä siellä on näin pyhität sen ja kaikki sen varusteet, ja siitä tulee pyhä. 10 Voitele polttouhrialttari ja kaikki sen välineet ja pyhitä alttari, niin että siitä tulee erityisen pyhä. 16 Mooses teki kaiken tarkoin niin kuin Herra oli käskenyt. 34 Silloin pilvi peitti pyhäkköteltan ja Herran kirkkaus täytti telttamajan. 35 Mooses ei voinut astua pyhäkkötelttaan, koska pilvi oli asettunut pyhäkköteltan päälle ja Herran kirkkaus täytti telttamajan.

1. Kun. 7:51, 8:1, 3–7, 9–11

51 Kun kuningas Salomo sai valmiiksi kaikki työt, jotka hän oli Herran temppeliä varten teettänyt, hän toi sinne isänsä Daavidin pyhittämät esineet. Hopean, kullan ja muut tavarat hän talletti Herran temppelin aarrekammioihin. 8:1 Salomo kutsui sitten luokseen Jerusalemiin Israelin vanhimmat, kaikkien israelilaisheimojen päälliköt ja sukujen päämiehet. Heidän oli määrä tuoda Herran liitonarkku Siionista, Daavidin kaupungista. 3 Kun kaikki Israelin vanhimmat olivat tulleet, papit nostivat arkun paikaltaan. 4 He veivät Herran arkun ja pyhäkköteltan sekä kaikki teltassa olleet pyhät esineet temppeliin. Kantajina olivat papit ja leeviläiset. 5 Kuningas Salomo uhrasi arkun edessä, ja hänen ympärillään oli koolla koko Israelin seurakunta. Kuningas ja kansa uhrasivat lampaita, vuohia ja nautakarjaa, eikä uhrieläinten määrää voinut lukea, ei laskea. 6 Papit veivät Herran liitonarkun paikalleen temppelin sisäkammioon, kaikkeinpyhimpään, kerubien siipien alle. 7 Kerubien siivet olivat levällään sen paikan päällä, missä arkku oli, ja peittivät ylhäältäpäin arkun ja sen kantotangot. 9 Arkussa ei ollut muuta kuin ne kaksi kivitaulua, jotka Mooses talletti sinne Horebin luona, kun Herra teki liiton israelilaisten kanssa heidän ollessaan matkalla pois Egyptistä. 10 Kun papit poistuivat Herran temppelistä, pilvi täytti sen. 11 Papit eivät pilven vuoksi voineet jatkaa palvelustaan, sillä Herran kirkkaus täytti temppelin.

Hes. 43:27, 44:1–4

27 Näiden päivien jälkeen, kahdeksantena päivänä ja siitä eteenpäin, tulee pappien toimittaa tällä alttarilla teidän polttouhrinne ja yhteysuhrinne. Silloin minä katson teihin ja otan teidän uhrinne vastaan. Näin sanoo Herra Jumala." 44:1 Mies vei minut sitten takaisin temppelin ulommalle portille, sille, joka on itään päin, mutta se oli suljettu. 2 Herra sanoi minulle: "Tämä portti pysyy suljettuna. Sitä ei ole lupa avata, eikä kukaan saa kulkea siitä. Herra, Israelin Jumala, on tullut siitä temppeliin, ja siksi se pysyy suljettuna. 3 Vain ruhtinas saa tulla porttirakennukseen. Koska hän on ruhtinas, hän saa nauttia uhriateriansa täällä. Hänen kuuluu tulla porttirakennukseen eteishallin kautta, ja pois hänen on mentävä samaa tietä." 4 Mies vei minut pohjoisportin kautta temppelirakennuksen eteen, ja minä näin, että Herran kirkkaus täytti Herran temppelin. Minä heittäydyin maahan kasvoilleni.

Polyeleon evankeliumi
Luuk. 1:39–49, 56 (Kaikkeinpyhimmän Valtiattaremme Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliintuominen)
Luuk. 1:39–49, 56

39 Siihen aikaan Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. 40 Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. 41 Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. 42 Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: "Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! 43 Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? 44 Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. 45 Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!" 46 Silloin Maria sanoi:     -- Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,     47 minun henkeni riemuitsee Jumalasta,     Vapahtajastani,     48 sillä hän on luonut katseensa vähäiseen     palvelijaansa.     Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua     autuaaksi,     49 sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria     tekoja.     Hänen nimensä on pyhä. 56 Maria viipyi Elisabetin luona noin kolme kuukautta ja palasi sitten kotiinsa.

Epistola
Hepr. 9:1–7 (temppeliintuominen)

Hepr. 9:1–7

1 Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja pyhäkkö täällä maan päällä. 2 Pyhäkkönä oli teltta, jonka etumaisessa huoneessa oli lampunjalka, pöytä ja uhrileivät. Tätä osaa nimitettiin "pyhäksi". 3 Toisen verhon takana oli se teltan osa, josta käytettiin nimeä "kaikkeinpyhin". 4 Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut. 5 Arkun päällä olivat kerubit, kirkkauden enkelit, jotka siivillään varjosivat syntien sovituspaikkaa. Kaikkea tätä ei nyt ole tarpeen selittää yksityiskohtaisesti. 6 Näin siis on kaikki järjestetty. Teltan etuhuoneessa käyvät papit päivittäin toimittaessaan jumalanpalvelusta. 7 Mutta teltan toiseen huoneeseen menee ainoastaan ylipappi, ja hänkin vain kerran vuodessa. Hänellä täytyy silloin olla mukanaan verta hän tuo sitä sovittaakseen sekä omat syntinsä että kansan tahattomat synnit.

Luuk. 10:38–42, 11:27–28 (Kaikkeinpyhimmän Valtiattaremme Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliintuominen)
Luuk. 10:38–42, 11:27–28

38 Siihen aikaan Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. 39 Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. 40 Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." 41 Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. 42 Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois." 11:27 Jeesuksen näin puhuessa eräs nainen väkijoukosta sanoi kuuluvalla äänellä: "Autuas se kohtu, joka on sinua kantanut! Autuaat ne rinnat, joita sinä olet imenyt!" 28 Siihen Jeesus sanoi: "Niin, autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä."

Päivän synaksario

21.11.

Kun Jumalan ihmiskunnalle suoma pyhä ja kaikkeinpuhtain lapsi oli saavuttanut kahden vuoden iän, hänen isänsä Joakim sanoi vaimolleen: ”Viekäämme hänet Herran temppeliin pitääksemme lupauksemme omistaa hänet Kaikkivaltiaalle varhaisimmista vuosistaan asti.” Mutta Anna vastasi: ”Kenties hän alkaa huutaa isäänsä ja äitiään eikä pysy Herran temppelissä. Odotetaan, kunnes hän on kolmivuotias.”

Vuoden kuluttua Joakim ja Anna päättivät täyttää valansa ja viedä lapsensa temppeliin. Joakim kutsui koolle puhdasta syntyperää olevia heprealaisten tyttäriä saattamaan Mariaa ja kulkemaan hänen edellään temppeliin liekehtiviä soihtuja kantaen, jotta lapsi niiden valoon viehättyneenä ei joutuisi kiusaukseen kääntyä takaisin vanhempiensa puoleen. Mutta pyhä neitsyt oli syntynyt täysin puhtaana ja Jumala oli syntymästä saakka kasvattanut hänet hyveen huipulle ja rakastamaan taivaan asioita enemmän kuin mitään luotua, ja niin hän juoksi itse kohti temppeliä. Maria ohitti häntä saattaneet neidot ja taakseen katsomatta heittäytyi ylipappi Sakariaksen käsivarsille, joka odotti häntä temppelissä vanhimpien kanssa.

Sakarias siunasi Marian sanoen: ”Herra tekee sinun nimesi kunnioitetuksi sukupolvesta toiseen. Sinussa Hän ilmoittaa lunastuksen, jonka Hän on valmistanut kansalleen viimeisinä päivinä.” Sitten hän vei lapsen kaikkeinpyhimpään, mikä oli vanhan liiton aikana ennenkuulumaton asia, sillä ainoastaan ylipapin oli sallittua astua sisään kerran vuodessa, suurena sovituspäivänä. Sakarias laski Marian istumaan alttarin kolmannelle askelmalle, ja Herra antoi armonsa laskeutua hänen ylleen. Maria nousi ja tanssahteli ilosta. Kaikki tämän nähneet joutuivat hämmästyksen valtaan, sillä tapahtunut ennakoi ihmeitä, joita Jumala olisi toteuttava hänessä.

Jätettyään tällä tavoin maailman, vanhempansa ja yhteyden aistillisiin asioihin pyhä neitsyt asui temppelissä seuraavat yhdeksän vuotta. Kun hän tuli avioliittoikään, papit ja vanhimmat siirsivät hänet pois pyhäköstä, jotta naisten vaiva ei kohtaisi häntä pyhäkössä. He uskoivat hänet Joosefin huostaan, joka oli hänen neitsyytensä suojelija mutta maailman silmissä hänen sulhasensa.

Kaikkeinpyhin Valtiatar asui pyhäkössä kuin kyyhkynen aina kahdentoista vuoden ikään saakka. Jumalan enkeli toi hänelle hengellistä ruokaa. Hän eli taivaallista elämää, suurenmoisempaa kuin ensimmäiset vanhempamme paratiisissa. Ilman huolia ja himoja hän eli yksin Jumalalle luonnon välttämättömyydet ja aistinautintojen hirmuvallan ylittäneenä. Hänen mielensä oli alati suuntautunut katselemaan Jumalan kauneutta. Asuessaan temppelissä pyhä lapsi saavutti lakkaamattoman rukouksen ja valvomisen kautta sydämen puhtauden tehden sydämensä Jumalan kirkkautta heijastavaksi puhtaaksi peiliksi. Näin hän kaunisti itsensä kirkkaalla hyveiden vaatteella morsiameksi, joka oli valmis vastaanottamaan sisimpäänsä Kristuksen, taivaallisen sulhasen. Marian saavuttama puhtaus oli koko maailman pyhyyden huipentuma. Ja kun hän oli tullut hyveellisyydessään Jumalan kaltaiseksi, hän mahdollisti Jumalan tulemisen ihmisen luokse, ihmisen kaltaiseksi ja ihmiseksi.

Iässä, jossa muut lapset alkavat oppia tavanomaisia asioita, Maria kuunteli tuon lähestymättömän pyhäkön syvyyksistä, kuinka lakia ja profeettoja luettiin joka sapatti temppelin sisäpihalle kerääntyvälle väelle. Koska hänen mielensä oli yksinäisyyden ja rukouksen puhdistama, hän saattoi ymmärtää kirjoitusten salaisuuksien syvyyden. Eläessään pyhien asioiden keskellä ja mietiskellessään omaa puhtauttaan hän ymmärsi, mikä oli ollut Jumalan tarkoitus kautta koko valitun kansansa historian. Maria ymmärsi, että kaikki tuo aika tarvittiin, jotta Jumala valmistaisi itselleen äidin kapinallisesta ihmiskunnasta ja jotta tämä Jumalan valitsema pyhä lapsi tulisi todelliseksi Jumalan eläväksi temppeliksi.

Olemalla kaikkeinpyhimmässä, johon Jumalan lupauksen ilmaukset oli asetettu, neitsyt osoitti, että nuo esikuvat toteutuisivat ja täyttyisivät ja että epämääräiset profetiat tulisivat kirkkaiksi hänessä. Hän oli itse pyhäkkö, Jumalan sanan säilytysastia, uuden liiton arkki, taivaallisen mannan astia, Aaronin viheriöivä sauva ja armon laintaulu. Hän on patriarkka Jaakobin unessaan näkemät portaat, jotka yhdistävät taivaan ja maan. Hän on pilvipatsas, joka johtaa Jumalan kirkkauden luokse. Hän on profeetta Jesajan näkemä kastepilvi, Danielin näkemä kivilohkare, Hesekielin kuvaama suljettu portti, jonka kautta Jumala on tullut vierailemaan ihmiskunnan luona. Hän on sinetöity elävä lähde, josta ikuisen elämän vedet kumpuavat meille. Mietiskellessään ja katsellessaan näitä ihmeitä, jotka tulisivat toteutumaan hänessä, mutta ymmärtämättä selkeästi, kuinka ne tarkkaan ottaen tapahtuisivat, kaikkeinpyhin Valtiatar suuntasi rukouksensa Herran puoleen yhä kiihkeämmin anoen Häntä täyttämään lupauksensa viivyttelemättä ja pelastamaan ihmiskunnan kuolemasta tulemalla asumaan ihmisten keskuuteen.

Jumalanäidin tullessa kaikkeinpyhimpään vanhan liiton aika, valmistelun ja koetuksen aika, päättyi. Tänään Jumala kihlautuu ihmisluonnon kanssa. Siksi kirkko iloitsee ja kehottaa kaikkia Jumalan ystäviä astumaan oman sydämensä temppeliin ja valmistautumaan siellä Herran tulemiseen hiljaisuudessa ja rukouksessa ja kääntymään pois tämän maailman nautinnoista ja huolista.

Jumalansynnyttäjän temppeliintuomisen juhlaa alettiin idässä viettää kuudennella vuosisadalla. Lännessä se yleistyi vasta 1500-luvulla.

Gelasius oli pohjoisafrikkalaista sukujuurta, mutta varttui Roomassa. Hän sai toimia kahden pyhän paavin, Simpliciuksen (468–483) ja Felix III:n (483–492), sihteerinä. Vielä paaviksi tultuaankin Gelasius tapasi kirjoittaa kirjeensä omin käsin. Hänen tyylinsä on hyvin hienostunutta ja eloisaa. Gelasiuksen sanotaan olleen tuotteliain kirjoittaja ensimmäisten viiden vuosisadan paavien joukossa, mutta meidän aikaamme on säilynyt ainoastaan kuusi varsinaista kirjoitelmaa sekä 42 kokonaista kirjettä ja 49 katkelmaa.

Gelasius rakasti rukousta, katumusta ja opiskelua. Hän kehitti kirkon elämää monin tavoin. Hän pyrki kohentamaan papiston koulutusta. Gelasius kokosi ja korjasi marttyyrien ja pyhien muistopäiväluetteloita sekä kirkollisia päätöksiä, joihin hän sisällytti myös idän paikallissynodien säädöksiä. Hän hioi kirkollisia toimituksia sekä laati ja muokkasi rukouksia, siunauksia ja veisuja. Pyhä Gelasius vastusti pakanallista lupercalia-juhlaa[1], jota monet kristityt vielä 400-luvulla viettivät.

Kun manikealaiset opettivat viinin olevan luonnoltaan epäpuhdasta, Gelasius vahvisti, että pyhällä ehtoollisella on jaettava sekä leipä että viini. Hän pyrki myös kitkemään kirkosta simonian eli pappis- ja piispanvihkimysten ostamisen. Pyhä Gelasius määräsi kirkollisveron jaettavaksi neljään osaan: yksi osa piispoille, toinen papeille, kolmas köyhille ja neljäs kirkkorakennuksille. Hän itse jakoi puutteenalaisille niin paljon kirkon varoja, että häntä alettiin kutsua ”köyhän kansan paaviksi”.

Gelasius oli ”Pietarin istuimen” eli Rooman paavin aseman vahva puolustaja. Konstantinopolin patriarkka Eufemios ei voinut hyväksyä Gelasiuksen näkemystä Rooman kirkon ylivertaisuudesta Konstantinopoliin nähden. Gelasius puolusti myös Aleksandrian ja Antiokian patriarkaattien oikeuksia Konstantinopolin ylivaltapyrkimyksiä vastaan. Keisari Anastasios vastusti Gelasiusta ja hänen yrityksiään korjata idän ja lännen kirkon tulehtuneet välit.

Pyhä Gelasius uskoi, että kirkko on ylimmäinen voima maan päällä ja siksi sen rinnalla ei voi painaa edes keisarin sana, sillä valtion valta on luonteeltaan väliaikaista. Papiston hengellinen, pyhä valta sen sijaan on ikuista. Silti kirkon edustajien kuuluu alistua valtakunnan lakeihin aineellisissa asioissa. Tämä kahden valtapiirin teoria oli Gelasiuksen tärkein aatehistoriallinen anti.

Pyhä Gelasius nukkui pois vuonna 496. Häneltä ei jäänyt omaisuutta, sillä hän oli antanut köyhille kaiken mitä hänellä oli.


[1] Lupercalia (15.2.) oli perinteisen roomalaisen kalenterin suosituimpia juhlia. Siihen kuului puhdistautumisrituaaleja kuten vuohien uhraamista sekä riehakkaita hedelmällisyysriittejä.

Pappismarttyyri Aleksi Benemanski syntyi maalaispapin perheeseen Tverin läänissä vuonna 1881. Valmistuttuaan hengellisestä seminaarista hän toimi alakoulun opettajana Toržokissa (60 km Tveristä länteen). Vuonna 1904 hänet vihittiin papiksi ja määrättiin palvelemaan Kristuksen syntymän naisluostariin Tveriin.

Vallankumouksen jälkeen vuonna 1918 kaikki seurakuntakoulut suljettiin. Viranomaisten kielloista huolimatta isä Aleksi opetti uskontoa luostarin tiloissa kahtena päivänä viikossa. Luostarin sulkemisen jälkeen hän siirtyi papiksi Jumalanäidin ”Kaikkien murheellisten ilo” -ikonille pyhitettyyn kirkkoon. Vuonna 1919 hänet valittiin hiippakuntaneuvostoon.

Kansalaissodan aikana Aleksi Benemanski pidätettiin ja lähetettiin työhön rintamalinjan taakse. Vuonna 1922 bolševikit aloittivat kirkollisen esineistön takavarikoimisen. Samana vuonna neuvostovallan tukema uudistusmielisten liike[1] alkoi hajottaa kirkkoa sisältä päin. Isä Aleksista tuli Tverin hiippakuntaa tuolloin johtaneen piispa Pietarin (Pjotr Zverev, 25.1.) uskollinen apulainen, joka jatkuvasti kehotti uudistajiin liittyneitä pappeja palaamaan takaisin kirkon helmaan. Viranomaisille kävi pian selväksi, että uudistusmieliset eivät saisi Tverin hiippakunnassa kannatusta ilman valtion aktiivista sekaantumista kirkon elämään. Syksyllä piispa Pietari ja hänen lähipiirissään olleet papit pidätettiin. Isä Aleksi Benemanskia syytettiin siitä, että hän oli levittänyt piispa Pietarin vetoomusta ”Kristuksessa rakkaille Tverin kirkon uskollisille lapsille”, joka syytteen mukaan oli selvästi suunnattu kirkon uudistusmielistä liikettä vastaan ja tuki patriarkka Tiihonin vastavallankumouksellista politiikkaa. Isä Aleksi tuomittiin karkotettavaksi Turkestaniin kahdeksi vuodeksi. Kotiin jäi vaimo ja viisi lasta.

Karkotuspaikassaankin isä Aleksi ja kolme muuta pappia arvostelivat uudistusliikettä ja pyrkivät omalla esimerkillään vaikuttamaan uskoviin. He eivät palvelleet jumalanpalveluksissa yhdessä uudistusmielisten kanssa ja muistelivat omissa palveluksissaan avoimesti vangittuna olevaa patriarkka Tiihonia (26.9.). Samalla isä Aleksi vetosi viranomaisiin tuomionsa peruuttamiseksi: ”Miksi minut on karkotettu? Miksi minut ja viisi lastani on tuomittu kärsimään ja elämään puutteessa? Näihin kysymyksiin voi omatuntoni mukaan olla vain yksi vastaus: se, että en kärsi poliittisen vaan kirkollisen asian johdosta, sillä en hyväksy uutta organisaatiota, elävää kirkkoa. Kirkollisia rikoksia ei kuitenkaan sanan siviilimerkityksessä voi olla, kun asetuksella on säädetty kirkon ero valtiosta sekä uskonnonvapaus. Niinpä karkotukseni on erehdystä. Alistuen täydellisesti siviiliviranomaisten päätökseen ja pitäen tätä alistumista kristillisenä velvollisuutenani pyydän palauttamaan minut Tveriin perheeni luo tai ainakin lyhentämään karkotusaikaa.”

Valtiollisen poliisin lausunto isä Aleksin anomukseen oli selkeä: ”Karkotuksessa kansalainen Benemanski jatkaa agitaatiota, muistelee jumalanpalveluksissa avoimesti patriarkka Tiihonia sekä pyrkii kaikin tavoin kylvämään sekaannusta uskovien keskuuteen ja herättämään epäluuloa neuvostovaltaa kohtaan.”

Vuonna 1926 isä Aleksi vapautettiin karkotuksesta ja hän sai palata Tveriin. Siellä hän jatkoi taistelua uudistusmielisiä vastaan, jotka edelleen toimivat aktiivisesti ja suunnittelivat neuvostovallan tuella jopa oman kirkolliskokouksen pitämistä.

Ortodoksien vainot jatkuivat ja 1920-luvun lopulla suljettiin monia kirkkoja. Uskovat protestoivat ja vastustivat kaikin tavoin kirkkojen sulkemista, mihin valtiovalta vastasi pidättämällä sekä pappeja että maallikoita. Vuoden 1928 lopulla tehtiin päätös Tverin Kristuksen taivaaseenastumisen katedraalin sulkemisesta ja sen muuttamisesta ruokalaksi. Työläisiltä kerättiin 3 500 allekirjoitusta hankkeen tueksi. Kaupungin aktiivisimmat papit, heidän joukossaan myös isä Aleksi, päättivät puolustaa kirkkoa. Lyhyessä ajassa he keräsivät seurakuntalaisiltaan 10 000 allekirjoitusta vetoomukseen kirkon puolesta, ja kirkko säästyi sulkemiselta.

Jumalanpalveluksissa isä Aleksi piti jatkuvasti opetuspuheita. Nähdessään uskovien vanhempien tuovan lapsiaan kirkkoon vainoista huolimatta hän iloitsi ja kannusti heitä siihen edelleenkin. ”Se on välttämätöntä, sillä muuten lapset jäävät ilman uskonnon hyväätekevää vaikutusta. Lapsilta on riistetty uskonto”, hän sanoi.

Opetuspuheessaan pyhien marttyyrien Pistiksen, Elpiksen ja Agapen ja heidän äitinsä Sofian muistopäivänä isä Aleksi opetti: ”Omana aikanaan nämä marttyyrit kärsivät uskonsa tähden, mutta nyt ortodoksista uskoa vainotaan jälleen samalla tavalla kuin heidän aikanaan. Ortodokseilta otetaan pois kirkot ja pappeja teljetään vankiloihin tekaistuilla syytteillä.”

Ymmärtäen hengellisen valistustyön ja lukemisen merkityksen isä Aleksi perusti seurakuntakirjaston Jumalanäidin Kaikkien murheellisten ilo-ikonille pyhitetyn kirkon yhteyteen, jonka kirkkoherra hän oli.

Maaliskuun 15. päivänä 1932 isä Aleksi pidätettiin. Puolentoista viikon kuluttua hänet vietiin sellistä kuulusteltavaksi. Tutkintotuomari asetti kysymykset niin, että vastaukset tukisivat ennalta laadittua syytettä vastavallankumouksellisen järjestön perustamisesta ja toiminasta neuvostovaltaa vastaan. Vastauksissaan isä Aleksi pyrki noudattamaan puhtaasti kirkollista linjaa. Kesäkuussa hänet tuomittiin yhdessä kolmen muun papin ja neljän maallikon kanssa karkotettavaksi Kazakstaniin kolmeksi vuodeksi. Karkotusajan päätyttyä hän palasi Tveriin ja meni heti tapaamaan arkkipiispa Faddeita (Taddeus, muistopäivä 18.12.), jota hän kunnioitti suurena kilvoittelijana ja rukoilijana sekä verrattomana ortodoksisen piispan ja kristityn esikuvana.

Esipaimen otti karkotuksesta palaavan papin sydämellisesti vastaan ja antoi hänelle heti papin paikan Tverissä. Kaupunginneuvosto kieltäytyi kuitenkin rekisteröimästä isä Aleksia, joka ei voinut ottaa työtä vastaan ilman oleskelulupaa.

Vuonna 1937 alkoi armottoman vainon aika. Syksyllä isä Aleksi pidätettiin neljännen kerran. Tutkintavankeuden olot olivat kauhistuttavat. Kidutusta käytettiin yleisesti, jotta syytetty saataisiin tunnustamaan tekaistut syytteet. Kaikesta tästä huolimatta isä Aleksi käyttäytyi urhoollisesti ja arvokkaasti. Hänelle oli tärkeintä pysyä uskollisena Kristukselle ja kaikkein eniten hän halusi päästä taivasten valtakuntaan yhdessä kunnioittamiensa kilvoittelijapiispojen Pietarin ja Faddein kanssa, jotka myös olivat pian saava marttyyrikruunut.

Monta päivää jatkuneiden kuulustelujen jälkeen tutkintatuomari laati viimein pöytäkirjan: ”Mainitkaa nimeltä Kalininin kaupungissa (Tverin neuvostovallan aikainen nimi) asuvat tuttavanne ja tuttavuutenne laatu”, hän vaati.

Isä Aleksi mainitsi nimeltä ne papit, joiden yhteydestä hän ei halunnut erota. ”Muita tuttavia minulla ei ole Kalininissa eikä sen ulkopuolella, enkä ole kirjeenvaihdossa kenenkään kanssa”, hän vastasi. Vastaus ei tyydyttänyt tuomaria. ”Te, Benemanski, kuulutte fasistis-monarkistiseen vastavallankumoukselliseen järjestöön, jota johtaa arkkipiispa Faddei Uspenski. Tunnustatteko tämän?” ”En kuulu vastavallankumoukselliseen järjestöön enkä myönnä syyllistyneeni esitettyyn rikokseen”, isä Aleksi vastasi.

Pöytäkirja päättyy tähän, mutta kuulustelut jatkuivat vielä kymmenen päivää. Niiden aikana isä Aleksi kieltäytyi ehdottomasti tunnustamasta tekaistuja syytteitä itseään ja muita vastaan. Hän tiesi kulkevansa kohti kärsimyksiä Kristuksen ja ortodoksisen uskon tähden. Mutta hän tiesi myös, etteivät vankilan muurit eikä edes kuolemantuomio voi erottaa häntä Kristuksesta ja Hänen kirkostaan.

Joulukuun 2. päivänä 1937 isä Aleksi tuomittiin ammuttavaksi. Tuomio pantiin täytäntöön joulukuun 4. päivänä, jolloin Venäjän kirkko viettää Jumalanäidin temppeliintuomisen juhlaa. Hänen ruumiinsa vietiin tuntemattomaan paikkaan, jota ei ole saatu selville. Juhlan johdosta pappismarttyyri Aleksin muistoa vietetään juhlaa seuraavana päivänä. Tverin hiippakunnan uskovat ovat tähän päivään asti vaalineet hänen muistoaan.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.


[1] Elävä kirkko eli ”uudistusmielisten lahko” (kirkollinen nimitys obnovlentšeskij raskol) oli kirkollinen organisaatio, jota tukemalla neuvostovalta pyrki hajottamaan ortodoksisen kirkon rivejä sisältä päin.