13.11.2019

Sävelmä
5. säv.
Paasto
Öljy sallittu

p. Johannes Krysostomos, Konstantinopolin arkkipiispa (+ 407)

Parimia
  1. Sananl. 10:7, 6, 3:13–16, 8:6, 34–35, 4, 12, 14, 17, 5–9, 22:21, 19
  2. Sananl. 10:31–32, 11:2, 10:2, 11:7, 19, 13:2, 9, 15:2, 14:33, 22:11, Viis. 6:13, 12, 14–16, 7:30, 8:2, 3–4, 7–8, 17–18, 21, 9:1–5, 10–11, 14
  3. Sananl. 29:2, Viis. 4:1, 14, 6:11, 17–18, 21–23, 7:15–16, 21–22, 26–27, 29, 10:9–12, 7:30, 2:1, 10–17, 19–22, 15:1, 16:13, Sananl. 3:34

(Pyhä Johannes Krysostomos, Konstantinopolin arkkipiispa)

Sananl. 10:7, 6, 3:13–16, 8:6, 34–35, 4, 12, 14, 17, 5–9, 22:21, 19

Vanhurskaan muistoa siunataan, jumalattoman nimikin maatuu. 6 Hurskaalla on päänsä päällä siunaus, jumalattoman suussa piilee väkivalta. 3:13 Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden, se, joka on tavoittanut tiedon, 14 sillä parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta. 15 Se voittaa korallit kalleudessa, mitkään aarteet eivät vedä sille vertaa. 16 Sen oikeassa kädessä on pitkä ikä, vasemmassa rikkaus ja kunnia. 8:6 Kuulkaa! Minä puhun totuuden sanoja, puhun ilman vilppiä, kun suuni avaan. 34 Hyvin käy sen, joka minua kuulee, päivästä päivään valvoo ovellani, valppaana odottaa sen kynnyksellä. 35 Joka minut löytää, löytää elämän, hänet Herra ottaa suosioonsa. 4 "Teitä minä kutsun, ihmiset, teille kaikille osoitan sanani. 12 "Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini. 14 Minulta tulee ajatus, minulta sen toteutus, minä olen ymmärrys, minun on voima. 17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ne, jotka etsivät, löytävät minut. 5 Hankkikaa viisautta, te ymmärtämättömät, hankkikaa tietoa, te houkat! 6 Kuulkaa! Minä puhun totuuden sanoja, puhun ilman vilppiä, kun suuni avaan. 7 Minkä kieleni tuo julki, se on kaikki totta, huuleni kauhistuvat jumalattomuutta. 8 Minkä puhun, se pitää paikkansa, puheeni ei ole kieroa eikä väärää. 9 Se on selkeää sille, joka ymmärtää, helppoa sille, joka on tavoittanut tiedon. 22:21 Jotta oppisit totuutta, oikeita sanoja, ja voisit vakain sanoin vastata lähettäjällesi. 19 Turvaa Herraan -- siksi minä sinulle puhun, siksi saatan tietoosi kaiken tämän.

Sananl. 10:31–32, 11:2, 10:2, 11:7, 19, 13:2, 9, 15:2, 14:33, 22:11, Viis. 6:13, 12, 14–16, 7:30, 8:2, 3–4, 7–8, 17–18, 21, 9:1–5, 10–11, 14

31 Vanhurskaan suusta viisaus versoo, mutta myrkyllinen kieli leikataan poikki. 32 Hurskaan sanat ovat rakkauden sanoja, jumalattoman puhe valhetta ja vimmaa. 11:2 Missä on ylpeys, sinne tulee häpeä, nöyrien kumppani on viisaus. 10:2 Väärintekijää eivät hänen aarteensa auta, mutta oikeamielisyys pelastaa kuolemasta. 11:7 Kuolemaan katkeaa jumalattoman toivo, pahantekijän odotus raukeaa tyhjiin. 19 Oikeamielinen tavoittaa elämän. Joka pahaa etsii, etsii kuolemaa. 13:2 Hyvä sana ravitsee puhujansa, mutta pahantekijä janoaa väkivaltaa. 9 Oikeamielisten valo sädehtii ja loistaa, mutta jumalattomien lamppu sammuu. 15:2 Viisaiden sanat ovat tiedon mauste, tyhmän suu syytää tyhmyyksiä. 14:33 Ymmärtäväisen sydämessä viisaus asuu, tyhmien sisimmästä sitä ei tapaa. 22:11 Puhdassydämistä Jumala rakastaa, puheissaan taitavaa kuningas suosii. Viis. 6:13 Viisaus ehtii niiden edelle, jotka sitä kaipaavat, ja ilmaisee itsensä heille.   12 Viisaus loistaa valoaan eikä katoa koskaan. Niinpä ne, jotka viisautta rakastavat, voivat sen helposti nähdä, ne, jotka sitä tavoittelevat, löytävät sen. 14 Vaikka joku aamuhämärissä kiirehtisi etsimään sitä, ei hätää: se istuu jo ovensuussa. 15 Viisauden tavoittelu on ylintä ymmärrystä. Se, jota viisaus valvottaa, saa kohta levollisen mielen. 16 Viisaus kulkee kaikkialla ja etsii niitä, jotka se voi katsoa arvoisikseen. Mielellään se näyttäytyy heidän teillään, ja milloin he sitä ajattelevatkin, se tulee heitä vastaan. 7:30 sillä valo tekee aina tilaa yölle mutta viisautta ei paha saa valtaansa. 8:2 Viisauteen minä rakastuin, sitä minä tavoittelin nuoruudestani asti, sen pyrin kihlaamaan morsiamekseni. Minä rakastuin sen kauneuteen. 3 Viisaus on jaloa, ylivertaista syntyperää, sillä se elää Jumalan luona ja kaikkeuden valtias rakastaa sitä. 4 Jumala on vihkinyt sen salaiseen tietoonsa, ja se ottaa osaa Jumalan suuriin tekoihin. 7 Jos joku rakastaa oikeudenmukaisuutta, se vaatii vaivaa ja ponnistelua, hyveitä, joita juuri viisaus opettaa: kohtuutta ja ymmärrystä, oikeamielisyyttä ja rohkeutta − mitään niitä hyödyllisempää ei elämässä ole. 8 Jos joku haluaa laajentaa tietämystään, niin viisaus tuntee menneet ja niistä päättelee, mitä tulevaisuus tuo. Se avaa mietelmien salaisuudet ja löytää arvoitusten ratkaisut. Merkit ja ihmeet se tietää etukäteen, se tietää, mitä tuovat mukanaan aikakaudet ja kaikki niiden vaiheet. 17 Tuota kaikkea minä ajattelin ja tulin siihen tulokseen, että kuolemattomuus syntyy liitosta viisauden kanssa, 18 puhdas ilo sen rakkaudesta, loputon rikkaus sen uutterasta työstä, ymmärrys yhteiselosta sen kanssa ja hyvä maine sen sanojen kuuntelemisesta. Niinpä lähdin matkaan, kiersin ja etsin saadakseni viisauden vierelleni. 21 Tiesin kuitenkin, etten saisi viisautta ellei Jumala sitä minulle soisi − ja ymmärrystä osoitti jo sekin, että tiesin, keneltä tämä lahja tulee. 9:1 −Isiemme Jumala, armelias Herra! Sinä olet sanallasi luonut kaiken 2 ja viisaudellasi muovannut ihmisen, jotta hän hallitsisi luomakuntaasi, 3 johtaisi maailmaa pyhästi ja vanhurskaasti ja olisi tuomioissaan oikeamielinen. 4 Anna minulle viisaus, joka on valtaistuimella vierelläsi, älä sulje minua lastesi joukosta − 5 olenhan palvelijasi, sinun palvelijattaresi poika! Minä olen vain heikko ihminen ja elän lyhyen aikaa. Lakia ja oikeutta en ymmärrä kaikin puolin. 10 Lähetä se matkaan, alas pyhistä taivaistasi, lähetä se kirkkautesi valtaistuimelta tänne luokseni, uurastamaan vierelläni, jotta oppisin, mikä sinua miellyttää. 11 Se tietää kaiken, se käsittää kaiken, se ohjaa taitavasti toimiani ja varjelee minua kirkkaudellaan. 14 Kuolevaisten järkeily on perin vaivaista, perin pettävää on meidän pohdintamme.

Sananl. 29:2, Viis. 4:1, 14, 6:11, 17–18, 21–23, 7:15–16, 21–22, 26–27, 29, 10:9–12, 7:30, 2:1, 10–17, 19–22, 15:1, 16:13, Sananl. 3:34

2 Kun oikeamieliset menestyvät, kansa iloitsee, kun jumalaton hallitsee, se huokaa. Viis. 4:1 Parempi on lapsettoman osa, kun hän on hyveellinen ja näin jättää itsestään kuolemattoman muiston. Hänen hyveensä tulee Jumalan ja ihmisten tietoon. 14 Herra oli häneen mieltynyt ja joudutti hänen pääsyään pahan keskeltä. Ihmiset näkivät sen mutta eivät ymmärtäneet, he eivät osanneet ajatella niin. 6:11 Kuunnelkaa siis ahnaasti sanojani, janotkaa niitä. Ne ovat teille opiksi. 17 Viisauden alku on vilpitön opetuksen kaipuu, 18 opetuksen päämäärä on rakkaus, rakkaus on viisauden lakien noudattamista, ja lakien noudattaminen on kuolemattomuuden tae. 21 Jos siis te, kansojen hallitsijat, olette mieltyneet valtaistuimiin ja valtikoihin, pitäkää arvossa viisautta. Kun niin teette, pysytte kuninkaina ikuisesti. 22 Mitä viisaus on? Mistä se on tullut? Minä teen nyt selkoa siitä. Yhtään asiaa en jätä teiltä salaan, vaan seuraan sen jälkiä aikojen alusta asti. Kaiken, mitä siitä tiedän, tuon avoimesti päivänvaloon. Totuuden tieltä en poikkea 23 enkä kätke mitään, en jätä ketään kateuden kynsiin − eihän kateudella ole mitään tekemistä viisauden kanssa. 7:15 Antakoon Jumala minun tuoda ajatukseni julki, tehköön hän niistä antamiensa lahjojen arvoisia. Häneltähän ihmiset oppivat viisauden, juuri hän ohjaa viisaat oikealle tielle. 16 Hänen varassaan me kaikki olemme, me ja meidän sanamme, ymmärryksemme ja kättemme taito. 21 Kaiken minä opin, sekä näkyvän että salassa olevan, 22 sillä minua opetti viisaus, maailman rakentaja. Viisaudessa on henki, älyllinen ja pyhä, ainutsyntyinen ja monimuotoinen, ohuen ohut, herkkäliikkeinen, erillinen, tahraton ja kirkas, järkkymätön, hyvyyttä rakastava, vireä. 26 Se on ikuisen valon heijastuma, Jumalan toiminnan kirkas kuvastin, hänen hyvyytensä kuva. 27 Se on yksi ainoa mutta kykenee kaikkeen, se pysyy itsenään mutta uudistaa kaiken, ja polvesta polveen se asettuu hurskaiden sieluun ja tekee heistä Jumalan ystäviä ja profeettoja. 29 Viisaus loistaa aurinkoa kirkkaammin ja voittaa kauneudessaan taivaan tähdet. Se on vahvempi kuin valo. 10:9 Mutta omat palvelijansa viisaus pelasti ahdingosta. 10 Kun oikeamielinen pakeni veljensä vihaa, viisaus ohjasi hänet oikealle polulle. Se näytti hänelle Jumalan herruuden ja johti hänet pyhyyden tuntemiseen. Rasitusten keskellä se vaurastutti hänet ja palkitsi runsaasti hänen vaivansa. 11 Viisaus auttoi häntä ahneita riistäjiä vastaan ja teki hänestä rikkaan. 12 Se suojeli vihollisilta, varjeli väijytyksiltä ja ratkaisi hänen edukseen ankaran kamppailun, jotta hän oppisi, että hurskaus voittaa kaiken. 30 Sillä valo tekee aina tilaa yölle mutta viisautta ei paha saa valtaansa. 2:1 Kieroutuneella tavallaan he järkeilevät näin: − Lyhyt ja surkea on meidän elämämme, ja kun loppu lähenee, ei lääkettä löydy, eikä kenenkään tiedetä palanneen tuonelasta. 10 Köyhän, joka seuraa Jumalan käskyjä, me tallaamme jalkoihimme! Leskeä emme sääli, emme kunnioita vanhuksen harmaita hapsia. 11 Oma voimamme on meille laki ja oikeus, heikoista ei ole mitään hyötyä. 12 Asetutaan väijyksiin, vaanitaan vanhurskasta! Hän on niin rasittava. Hän vastustaa tekojamme, syyttää meitä lain rikkomisesta ja väittää, että emme piittaa kasvatuksesta, jonka olemme saaneet. 13 Hän kehuu tuntevansa Jumalan ja nimittää itseään Herran lapseksi. 14 Hänestä on tullut meille elävä syytös, ajattelumme ei hänelle kelpaa. Jo hänen näkemisensä masentaa. 15 Ei hän elä toisten tapaan, hän kulkee outoja polkujaan. 16 Me olemme hänelle väärää rahaa, hän karttaa meidän elämäntapaamme niin kuin kaikkea saastaista. ”Autuas on vanhurskaiden loppu”, hän sanoo, ja vielä hän kerskuu sillä, että hänen isänsä on Jumala! 17 Katsotaanpa, puhuuko hän totta, otetaan selville, millaisen lopun hän saa. 19 Koetellaan häntä, solvataan ja piestään, niin saamme tietää, kuinka laupias hän on, ja näemme, mitä kaikkea hän sietää. 20 Tuomitaan hänet häpeälliseen kuolemaan! Hänelle kyllä tulee ylhäältä apu − itse hän on sanonut niin. 21 Näin he ajattelevat, mutta erehtyvät. Heidän pahuutensa on sokaissut heidät. 22 Eivät he tunne Jumalan salaisuuksia, eivät pane toivoaan hurskauden palkkaan, ei heille merkitse mitään kunnia, jonka puhdassieluiset osakseen saavat. 15:1 Sinä, meidän Jumalamme, olet todellinen, sinä olet hyvä ja pitkämielinen ja hallitset kaikkea armeliaasti. 16:13 Sinulla on vallassasi elämä ja kuolema, sinä viet alas tuonelan porteille ja tuot sieltä pois. Sananl. 3:34 Säälimätöntä ei Herra sääli, mutta nöyrille hän antaa armonsa.

Polyeleon evankeliumi
Joh. 10:1–9 (Pyhä Johannes Krysostomos, Konstantinopolin arkkipiispa)
Joh. 10:1–9

Herra sanoi luokseen tulleille juutalaisille: 1 "Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. 2 Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. 3 Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. 4 Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. 5 Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä." 6 Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. 7 Siksi Jeesus jatkoi: "Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. 8 Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. 9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.

Epistola
Hepr. 7:26–8:2 (Johannes)
1. Tess. 2:1–8

Hepr. 7:26–8:2

26 Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle. 27 Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien sovittamiseksi. Hän on antanut kertakaikkisen uhrin uhratessaan itsensä. 28 Laki tekee ylipappeja ihmisistä, jotka ovat heikkoja, mutta lakia myöhemmin vannottu vala nostaa ylipapiksi Jumalan Pojan, joka on saavuttanut ikuisen täydellisyyden. 8:1 Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. 2 Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä, todellisessa pyhäkköteltassa, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse.

1. Tess. 2:1–8

1 Tiedättehän itsekin, veljet, ettei käyntimme teidän luonanne ollut turha. 2 Vaikka meitä oli Filippissä loukattu ja pahoinpidelty, niin kuin tiedätte, Jumala antoi meille rohkeuden julistaa teille sanomaansa ankaran vastustuksen keskelläkin. 3 Meidän saarnamme ei ole peräisin harha-ajatuksista, ei epäpuhtaasta mielestä eikä vilpillisistä aikeista. 4 Koska Jumala on katsonut meidät kelvollisiksi julistamaan evankeliumia, me emme puhuessamme pyri olemaan mieliksi ihmisille vaan Jumalalle, joka tutkii sydämemme. 5 Emme ole koskaan puhuneet mielistelevin sanoin, sen te tiedätte emme ole salaa ajaneet omia etujamme, siitä Jumala on todistajamme. 6 Emme ole yrittäneet saada kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta, 7 vaikka Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia itsellemme arvonantoa. Ollessamme teidän luonanne olimme lempeitä kuin lapsiaan hoivaava äiti. 8 Rakastimme teitä niin hellästi, että olimme valmiit antamaan teille Jumalan evankeliumin lisäksi oman itsemmekin niin rakkaiksi te olitte meille tulleet.

Joh. 10:9–16 (Pyhä Johannes Krysostomos, Konstantinopolin arkkipiispa)
Luuk. 15:1–10
Joh. 10:9–16

Herra sanoi: 9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. 10 Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. 11 "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. 12 Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, 13 koska palkkapaimen ei välitä lampaista. 14 "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, 15 niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. 16 Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

Luuk. 15:1–10

1 Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. 2 Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: "Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan." 3 Silloin Jeesus esitti heille vertauksen: 4 "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. 5 Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, 6 ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.' 7 Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa. 8 "Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. 9 Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' 10 Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen."

Päivän synaksario

13.11.

Kirkas tähti pyhien taivaalla, kirkon tukipylväs, koko maailman opettaja Johannes Krysostomos syntyi Antiokiassa vuoden 347 tienoilla. Hänen isänsä Secundus oli armeijan virkamies ja todennäköisesti kristitty. Johanneksen äiti Anthusa oli hurskas kristitty, joka jäi leskeksi hädintuskin 20-vuotiaana eikä mennyt toista kertaa naimisiin vaan keskittyi kristilliseen elämään ja poikansa kasvattamiseen. Anthusa istutti Johannekseen ne hyveen siemenet, jotka myöhemmin ilmenivät hänelle ominaisena palavana hurskautena, intona ja rohkeutena. Anthusa järjesti pojalleen myös parhaan mahdollisen koulutuksen aikansa etevimpien klassisen kirjallisuuden ja lakitieteen taitajien alaisuudessa.[1]

Johannes osoitti sellaista lahjakkuutta, että hänellä olisi ollut edessään loistelias tulevaisuus asianajajana. Hänen opettajansa, kuuluisa puhetaituri Libanius tahtoi hänestä seuraajaa omalle työlleen. Mutta Johannes ei halunnut tuhlata aikaansa maallisen viisauden parissa vaan kääntyi kristinuskon, todellisen filosofian puoleen. Hänet kastettiin kahdeksantoista vuoden ikäisenä ja vihittiin lukijaksi vähän myöhemmin. Kasteen jälkeen hän ei enää koskaan valehdellut tai puhunut pahaa lähimmäisistään vaan pukeutui Kristukseen päivittäisen kilvoituksen kautta. Nuori Johannes luopui yhteydenpidosta maailman kanssa ja vetäytyi kotiinsa, jossa eli ankarasti kilvoitellen. Hän omistautui paastoamiseen, valvomiseen ja rukoilemiseen sallimatta itselleen minkäänlaisia poikkeuksia. Hän pysyi Jumalan kanssa hiljaisuudessa ollen alituisesti valmiina taistelemaan aistillisuuden ja vihan aaltoja vastaan. Ennen pitkää hän kykeni rukoilemaan lakkaamatta ja pitämään mielensä tyynenä ja vapaana himoista kaikissa olosuhteissa. Jos hän myöhempinä vuosinaan antoi saarnoissa sijaa vihalle, se ei tapahtunut harkitsemattomasti vaan kaittaviensa vaelluksen oikaisemiseksi.

Kun Johannes oli 25-vuotias, Antiokian piispa oli jo halukas vihkimään hänet papiksi, mutta pappeuden suuri arvo täytti nöyrän nuorukaisen kauhulla. Hän pakeni papiksivihkimistä mutta sai ystävänsä Basileioksen suostumaan vihittäväksi puolestaan pienen hurskaan juonen avulla.

Äitinsä Anthusan kuoltua Johannes saattoi toteuttaa haaveensa täydellisestä maailman jättämisestä. Johannes siirtyi Antiokiaa ympäröiville vuorille ja eli sikäläisten erakkojen kanssa täydellisessä köyhyydessä ja kuuliaisuudessa paastoten ja rukoillen syyrialaisen vanhuksen ohjauksessa. Erakkoyhteisöllä oli tapana nousta keskiyöllä ja rukoilla yhdessä aamuun asti. Sitten kaikki palasivat keljoihinsa tai luoliinsa viettääkseen päivän hiljaa vaatimattomia tehtäviä tehden ja Raamatun sanoja mietiskellen. He söivät vain hiukan leipää ja suolaa auringonlaskun aikaan. Keskusteltuaan yhdessä hengellisistä asioista he vetäytyivät levolle.

Elettyään tällä tavoin neljä vuotta Johannes vetäytyi luolaan saadakseen olla kahden Jumalan kanssa. Siellä hän taisteli alistaakseen lihansa hengelle. Hän ei pannut kertaakaan pitkäkseen vaan torkkui lepohetkensä kattoon kiinnitetyn köyden varassa. Hän mietiskeli koko ajan pyhiä kirjoituksia alkaen ymmärtää niitä poikkeuksellisen syvällisesti. Ankara paastoaminen ja luolan kylmyys aiheuttivat kuitenkin hänelle kovia munuaiskipuja, ja hän joutui palaamaan Antiokiaan jo saman vuoden lopulla. Luostarivuosiensa aikana hänelle oli kehittynyt poikkeuksellinen jumalallisten asioiden tuntemus, ja hän aloitti opettajan uransa laatimalla muutamia kirjoituksia hengellisestä elämästä.

Kun Johannes oli palannut Antiokiaan vuonna 381, piispa Meletios vihki hänet diakoniksi. Kansa otti Johanneksen vastaan iloiten. Diakonina ollessaan hän piti huolta köyhien avustamisesta. Viiden vuoden kuluttua Meletioksen seuraaja Flavianos vihki Johanneksen papiksi. Vihkimyksen aikana muutamat näkivät hänen päänsä yllä valkoisen kyyhkysen. Pyhän Hengen armo asui Johanneksessa ja antoi hänen sanoihinsa jumalallisen tulen voiman. Koko kaupunki kokoontui kuulemaan hänen julistustaan eri kirkoissa. Hänen terävät ajatuksensa tekivät niin syvän vaikutuksen, että hänen puheensa katkesi usein seurakunnan suosionosoituksiin. Hänen sanansa olivat kuin ”virta, joka ilahduttaa Jumalan kaupunkia”. (Ps. 46:5) Ne painuivat syvälle kansan sydämiin, kohottivat heidän sielunsa Jumalan puoleen ja saivat heidät rakastamaan hyvettä. Tästä syystä Johannesta alettiin kutsua ”Kultasuuksi” (Krysostomos).

Johannes Krysostomoksen julistus pohjautui täysin Raamattuun, jonka hunajaa hän oli kerännyt yksinäisyydessä kilvoitellessaan. Hän selitti pyhän tekstin kirjaimellisen merkityksen osoittaen sen paljastaman jumalallisen suunnitelman ja havainnollisti, miten se käytännössä liittyi kristilliseen elämään. Johannes mietiskeli Jumalan salaisuuksien syvyyksiä ja opinkappaleiden rikkauksia ja osoitti, miten ne ilmenevät käytännön hyveissä almujen antamisena, oikeudenmukaisuutena, nöyryytenä, katumuksena ja omantunnon pistoksena – kaiken perustana usko Jumalan armon mittaamattomaan suuruuteen. Krysostomosta onkin kutsuttu ”armon saarnaajaksi” ja ”valaistuneeksi katumuksen silmäksi”.

Johannes Krysostomos ei kuitenkaan ollut pelkkä saarnaaja. Hän ohjasi kirkon laupeudentyötä ja jumalanpalveluselämää, hoiti jokaisen sielua kuin omaansa sekä tarpeen tullen puuttui myös valtion ja kansan välisiin suhteisiin. Pian pappisvihkimyksensä jälkeen vuonna 386 Johannes oli mukana selvittämässä Antiokian patsasmellakoiden jälkeisiä tapahtumia. Ilman Johanneksen ja erakkojen väliintuloa keisari Teodosioksen patsaiden kaatamiseen ja mellakointiin syyllistyneitä olisi kohdannut kuolemanrangaistus.

Pyhän Nektarioksen (11.10.) kuollessa alkoi kiivas kilpailu Konstantinopolin arkkipiispan istuimesta, jonka merkitys ja asema kirkon sisällä vahvistui koko ajan. Aleksandrian arkkipiispa Teofilos halusi saada virkaan oman miehensä Isidoroksen. Keisari Eutropios kuitenkin valitsi tehtävään neuvonantajansa suosituksesta Johanneksen. Koska valitsijat tiesivät, ettei hän nöyryydessään suostuisi arkkipiispan tehtävään eivätkä antiokialaiset tahtoisi luopua rakkaasta isästään, hänet kaapattiin Antiokiasta ovelan juonen avulla.

Teofilos joutui vihkimään Johanneksen piispaksi, vaikka kantoikin hänelle kaunaa. Johannes asetettiin virkaan vuonna 398. Hänen puhujanlahjansa ja pyhyytensä pääsivät heti loistamaan. Hän saarnasi väsymättömästi pääkaupungin kaikissa kirkoissa yhä suurempien ihmisjoukkojen tullessa kuulemaan häntä. Johannes osoitti isällistä rakkautta laumaansa kohtaan ja oli kaikille helposti lähestyttävä. Hän iloitsi kaittaviensa hengellisestä edistymisestä ja vuodatti kyyneliä, kun hänen neuvojaan ei otettu vakavasti. Hän oli ensimmäisenä tuomitsemassa ylellisen elämän, nautinnot ja rikkaiden ulkokultaisen tekohurskauden, kuitenkaan osoittamatta ketään nimeltä. Hän ei pyrkinyt mielistelemään tai osoittamaan hienotunteisuutta edes niitä hovin edustajia kohtaan, jotka olivat tukeneet hänen valintaansa. Johanneksen elämä oli esimerkki evankeliumin mukaisesta köyhyydestä. Hän laski piispallista elintasoa kuluttamalla vain sen verran kuin oli aivan välttämätöntä. Hän myi arkkipiispan tavaroita ja aarteita ja antoi rahat köyhille tai sairaaloiden ja vierasmajojen rakennuttamiseen. Hän ei pitänyt mitään omanaan eikä halunnut osallistua juhliin tai kutsuille vaan söi aina yksin ja vain sen verran mitä hänen riutunut ruumiinsa tarvitsi elossa pysyäkseen. Silti hän itse oli hyvin vieraanvarainen, kulki tapaamassa sairaita ja vangittuja sekä auttoi köyhiä ja puutteenalaisia. Monien velvollisuuksiensa keskelläkään Johannes ei lakannut mietiskelemästä Raamatun kirjoituksia, joihin hän oli usein niin keskittynyt, ettei muistanut syödä tai nukkua.

Krysostomos pyrki saamaan kristityt pois sielulle haitallisista esityksistä ja kilpailuista. Saarnojensa lisäksi hän järjesti kirkkoon toimintaa iltaisin ja pitkälle yöhön: ristisaattoja, psalmiveisuuta ja yövigilioita, joihin ihmiset ehtivät vielä illalla työnsä jälkeen. Johannes kehotti kaikkia rukoilemaan öisin. Kerrotaan, että kun Johanneksen oppilas Proklos seurasi kerran salaa, mitä hänen mestarinsa teki yöllä, hän näki Johanneksen seurassa apostoli Paavalin, joka selitti omia kirjeitään, ja Johannes kirjoitti muistiin Paavalin opetuksia.

Krysostomos ahkeroi saadakseen kohennettua papistonsa moraalia. Hän erotti virasta eräitä piispoja, jotka olivat ostaneet vihkimyksensä rahalla. Johannes teki parhaansa levittääkseen evankeliumia siellä, missä ei vielä ollut kristittyjä. Erityisesti hän piti huolta gooteista, joille hän antoi oman kirkon Konstantinopolista.

Johannes Krysostomos rakasti liturgista elämää ja laati pyhään liturgiaan eräitä rukouksia, joiden tähden kirkon elämän tärkein asia, jumalallinen liturgia jäi kantamaan hänen nimeään.[2] Kun Johannes toimitti liturgiaa, hän saattoi nähdä enkeljoukkojen laskeutuvan taivaasta ja asettuvan alttarin ympärille.

Pyhän piispan moninainen toiminta, ehdottomat periaatteet ja terävät sanat eivät miellyttäneet kaikkia. Erityisesti häneen vihastui keisarinna Eudoksia, jota Krysostomos vertasi Raamatun huonomaineisimpiin naisiin Isebeliin ja Herodiakseen. Monet hurskaan maineessa olleet ylimysnaiset ja maailmalliset piispat asettuivat myös Krysostomosta vastaan ja puhuivat hänestä pahaa aina tilaisuuden tullen. Teofilos Aleksandrialainen käytti hyväkseen näitä juoruja sekä sitä, että Krysostomos oli tarjonnut suojapaikan eräille Egyptistä paenneille Origenesta kannattaneille munkeille.

Teofilos kutsui koolle kirkolliskokouksen, joka kokoontui Khalkedonissa vuonna 403. Johannes tuomittiin erotettavaksi ja karkotettavaksi. Hän ei alentunut riitelemään asiasta vaan pysyi vaiti syyttäjiensä edessä ja alistui tuomioonsa samalla tavoin kuin Herransa – kuin karitsa, joka viedään teuraaksi. Kansa olisi ollut valmis puolustamaan rakastamaansa paimenta voimakeinoin, mutta hän antautui vapaaehtoisesti sotilaille, jotka lähtivät viemään häntä maanpakolaisuuteen Bityniaan. Mutta heti kun pyhä piispa oli poistunut, kaupunkia ravisteli maanjäristys. Tapahtui onnettomuuksia, jotka saivat keisarinna Eudoksian katumaan väärää tekoaan. Johannes kutsuttiinkin takaisin kansanjoukkojen osoittaessa hurraten suosiotaan.

Istuimelleen palattuaankaan Johannes ei ollut halukas taipumaan periaatteellisissa kysymyksissä, ja jo muutaman kuukauden kuluttua hän ajautui taas erimielisyyksiin keisarinnan kanssa. Syynä oli kiista keisarinnan patsaasta, joka oli määrä pystyttää Konstantinopolin keskeisimmän kirkon eteen. Kun patsaan ympärillä ilkamoiminen häiritsi jo kirkon pyhiä toimituksia, arkkipiispa arvosteli tilannetta kovin sanoin. Johanneksen vihamiehet hovissa pääsivät taas keisarinnan suosioon ja juonittelu tiivistyi. Teofilos tukijoineen onnistui suostuttelemaan keisari Arkadioksen jäämään pois Johanneksen johtamista vuoden 404 pääsiäispalveluksista sillä perusteella, että Johannes oli ”laillisesti karkotettu” ja sikäli kanonisesti ottaen toimituskiellossa.

Keisari Arkadios määräsi Krysostomoksen karkotettavaksi omasta katedraalistaan ja hänelle uskollisen papiston kirkoistaan suurena lauantaina kesken pyhien kastetoimitusten. Armeijan toteuttaessa käskyä kovakouraisesti kastealtaat värjäytyivät punaiseksi verestä. Levottomuudet jatkuivat koko pääsiäisen ajan ja Johannes suljettiin kotiarestiin. Muutama päivä helluntain jälkeen keisari päätti lähettää hänet maanpakoon, vaikka Eudoksia pelkäsikin tästä seuraavan uusia onnettomuuksia. Johannes antautui kaikessa hiljaisuudessa, mutta kansanjoukko kirkon edessä kuohui. Syntyneissä mellakoissa syttyi tulipalo, joka tuhosi suuren osan katedraalia ja senaatin palatsia. Johanneksen tukijoita pidettiin syyllisinä ja heitä alettiin vainota ankarasti.

Krysostomos itse sai kärsiä maanpakolaisuuden ja karkotuksen ankaruuden. Hänet vietiin ensin Nikeaan ja edelleen läpi Vähän-Aasian aina Vähän-Armenian Kukusokseen asti. Pyhä arkkipiispa sai kärsiä nälkää, vierasheimoisten ryöstöretkiä, eristyneisyyttä ja ankaraa ilmastoa, mutta hänen rohkeutensa ja toivonsa pysyi järkähtämättömänä. Tämä käy ilmi hänen laajasta kirjeenvaihdostaan, jota hän kävi tukeakseen hänen tähtensä karkotettuja ja vainottuja ystäviään.

Rooman paavi Innocentius I (401–417) huolestui Krysostomoksen tilanteesta ja yritti auttaa häntä mutta tuloksetta. Krysostomoksen vastustajat puolestaan eivät pitäneet siitä luottamuksesta ja vaikutusvallasta, joka hänellä oli kirjeenvaihtonsa välityksellä, ja päättivät siirrättää hänet mahdollisimman kaukaiseen paikkaan Mustanmeren itärannikolle. Välittämättä Johanneksen iästä ja heikkoudesta he pakottivat hänet patikoimaan jalan kaikissa sääolosuhteissa kolmen kuukauden ajan.

Pontoksessa seurue pysähtyi Komanan kaupungissa pienen kirkon liepeille, joka oli omistettu paikalliselle marttyyrille pyhälle Basiliskokselle (22.5.). Yöllä Johannes rukoili ruumiilliset voimansa täysin menettäneenä. Marttyyri ilmestyi hänelle ja sanoi: ”Ole rohkealla mielellä, veljeni Johannes! Huomenna me olemme yhdessä.” Seuraavana aamuna, syyskuun 14. vuonna 407, ristin ylentämisen päivänä, hänet pakotettiin taas liikkeelle, mutta hän ei enää kyennyt taivaltamaan ja seurue palasi Komanaan. Johannes pyysi itselleen valkoiset vaatteet, toimitti pyhät salaisuudet ja antoi sielunsa Jumalalle lausuen: ”Kunnia Jumalalle kaikesta.”

Konstantinopolin kirkko kärsi skismasta monia vuosia, sillä Johanneksen kannattajat eivät tunnustaneet keisarin nimittämiä uusia arkkipiispoja. Pyh&aumln Prokloksen (20.11.) aikana tilanne kuitenkin korjautui, ja Johanneksen pyhyys tunnustettiin koko kirkossa. Hänen pyhäinjäännöksensä palautettiin juhlallisesti Konstantinopoliin 27. tammikuuta vuonna 438. Siirron vuosipäivä vakiintui omaksi juhlakseen. Johanneksen varsinaista muistopäivää alettiin viettää hänen ensimmäisestä karkotuksesta palaamisensa päivänä 13. marraskuuta, jotta hänen juhlansa ei olisi jäänyt ristin ylentämisen juhlan varjoon.


[1] Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos vahvisti vuonna 1998, että marraskuun 13. vietetään myös pyhän Anthusan muistoa.

[2] ”Johannes Krysostomoksen liturgia” on ortodoksisen kirkon tavallisesti toimitettava ehtoollisjumalanpalvelus. sen runko on kuitenkin huomattavasti Krysostomoksen aikaa varhaisempi.

Pyhä Mitro (Mitre, Metre, Merre) oli kreikkalainen orja, joka palveli julmaa isäntää Gallian Aix-en-Provencessa. Häntä kohtelivat raa’asti sekä hänen isäntänsä että toiset orjat. Pyhä Mitro mestattiin keisari Diocletianuksen vainossa 300-luvun alussa. Häntä kunnioitetaan Aix-en-Provencen suojelijana.

Pyhät marttyyrit Arcadius, Paschasius, Probus, Eutychianus ja Paulillus olivat espanjalaisia. Areiolainen vandaalikuningas Genseric karkotti heidät Afrikan puolelle, jossa heistä tuli vuonna 437 vandaalien johtaman ortodoksien vainon ensimmäiset marttyyrit. Lapsimarttyyri Paulillus oli Paschasiuksen ja Eutychianuksen pikkuveli. Häntä hakattiin kepeillä ja nöyryytettiin julmasti, mutta hän ei suostunut luopumaan katolisesta ortodoksisesta uskosta.

Pyhä Bricius (Brictio, Britius, Brixius, Brice) tuli Toursin piispaksi pyhän Martinuksen (11.11.) jälkeen. Bricius oli luonteeltaan ja taustaltaan täysin erilainen kuin edeltäjänsä. Hän oli äveriäästä suvusta ja ylellisyyteen taipuvainen. Nuorukaisena hän naureskeli ivallisesti pyhän Martinuksen askeettisuudelle ja piti häntä hieman höyrähtäneenä. Kuullessaan tästä Martinus pyysi Briciuksen luokseen ja profetoi hänelle, että Briciuksesta tulisi hänen seuraajansa piispanistuimelle ja että hän saisi kärsiä paljon ahdistusta. Bricius piti tätä lopullisena todisteena Martinuksen sekapäisyydestä.

Bricius oli luonteeltaan ylpeä, kunnianhimoinen ja kärsimätön. Hän oli nuoruudessaan jonkin aikaa Martinuksen johtamassa Marmoutierin luostarissa, mutta jo 18-vuotiaana hänellä oli omia orjia ja hevostalleja. Kirkossa hän palveli diakonina. Martinus käsitteli Briciusta pitkämielisesti, vaikka tämä suhtautuikin häneen ylimielisesti ja korosti aina tilaisuuden tullen olevansa paremmin koulutettu kuin piispansa. Pyhää Martinusta pyydettiin ajamaan ärsyttävä nuorukainen kokonaan pois hiippakunnastaan, mutta Martinus vastasi: ”Jos Kristus kesti Juudasta, niin minä kestän aivan varmasti tätä nuorukaista.”

Lopulta Martinuksen pitkämielisyys vei voiton, ja hänen arvionsa Briciuksen todellisesta luonteesta osoittautui oikeaksi. Bricius katui käytöstään ja pyysi Martinukselta anteeksi. Kun pyhä Martinus kuoli vuonna 397, Briciuksesta tuli hänen seuraajansa Toursin piispanistuimelle kansan mielipiteen perusteella.

Bricius opetti, kastoi, johti kirkkoa ja hoiti piispan velvollisuuksia 30 vuoden ajan. Bricius odotti hiljaa, milloin Martinuksen ennustamat vaikeudet alkaisivat ja minkälaisia ne olisivat. Lopulta eräänä aamuna Toursin kaduilla alkoi kiertää huhu, jonka mukaan piispan ompelijatar oli synnyttänyt hänelle pojan. Syytös oli perätön, mutta kansa karkotti piispansa väkisin. Bricius tiesi profetian toteutumisen ajan koittaneen. Hän kierteli ympäriinsä seitsemän vuoden ajan harjoittaen katumusta kaikessa hiljaisuudessa. Hän omaksui uuden elämäntavan, joka alkoi jo muistuttaa pyhän Martinuksen askeettista kilvoitusta.

Kun pyhä Bricius palasi Toursiin, uusi piispa oli juuri menehtynyt kuumeeseen. Bricius hautasi hänet ja palasi istuimelleen elämänsä viimeisiksi vuosiksi. Hän johti kirkkoa nöyrästi ja pyhästi, kunnes nukkui pois vuonna 444. Kuollessaan häntä pidettiin jo yleisesti pyhänä, niin suuri muutos hänessä oli tapahtunut. Hänet haudattiin samaan kirkkoon kuin pyhä Martinus, ja näin he saivat levätä rinnatusten. Pyhän Martinuksen tyyneys ja pyhän Briciuksen kiivaus muodostivat vahvan perustan Toursin kirkolle. Maalaustaiteessa pyhä Bricius on kuvattu tuli kädessään, hehkuvia hiiliä vaatteissaan tai lapsi sylissään.

Pyhä Eugenius oli gootti ja syntyisin Espanjan Toledosta. Hän palveli kirkkoa ensin pyhän Helladiuksen (k. 632) alaisuudessa, sitten munkkina Pyhän neitsytmarttyyri Engracian luostarissa Saragosassa ja lopulta pyhän Braulion (26.3.) arkkidiakonina Toledossa. Vuonna 646 Eugenius vihittiin Toledon piispaksi. Hän oli lahjakas runoilija ja säveltäjä ja innokas jumalanpalveluselämän ja kirkkolaulun kehittäjä. Pyhä Eugenius kuoli vuonna 657.

Pyhän Maxellendiksen vanhemmat olivat kihlanneet Solesmesin kreivi Hardouinille tyttärensä, joka kuitenkin halusi mieluummin lähteä luostariin. Kun Maxellendis ilmoitti päätöksensä sulhaselleen, joka oli jo maksanut morsiusrahan, sulhanen puukotti hänet kuoliaaksi. Tämä tapahtui Pohjois-Ranskan Caudryssa vuoden 670 tienoilla.

Pyhä Damaskinos oli kotoisin Konstantinopolista Galatan alueelta. Hän jäi nuorena orvoksi ja joutui huonoille teille. Välttääkseen rangaistuksen jostain tekemästään rikoksesta hän kielsi Kristuksen ja kääntyi islamiin. Myöhemmin hän tuli tuntoihinsa ja meni katumaan tekoaan Athosvuorelle. Hän vietti kaksitoista vuotta munkkina Suuren lavran luostarissa kilvoitellen ankarasti paastossa ja rukouksessa. Hän vakuuttui vähitellen siitä, että voisi hyvittää kieltämisensä ainoastaan marttyyrikilvoituksella. Patriarkka Dionysioksen vieraillessa luostarissa Damaskinos lähti hänen mukanaan Konstantinopoliin.

Konstantinopolissa Damaskinos leikkasi partansa ja hiuksensa ja pukeutui merimiehen pukuun, ettei aiheuttaisi ikävyyksiä munkkilaisuudelle. Sitten hän meni moskeijaksi muutettuun Pyhän Sofian kirkkoon, jonne kristityiltä oli pääsy kielletty, ja alkoi tehdä siellä ahkerasti ristinmerkkejä. Muslimit kyllä katsoivat häntä pitkään, mutta arvelivat, että kyseessä oli häiriintynyt henkilö eivätkä kiinnittäneet häneen huomiota. Seuraavana päivänä hän meni moskeijaan ja alkoi julistaa siellä sanomaa Kristuksesta. Silloin hänet vietiin sulttaania edustavan visiirin eteen. Kun visiiri ei saanut Damaskinosta vaikenemaan, hän tuomitsi tämän kuolemaan.

Damaskinos vietiin Fanarin kaupunginosaan, missä kreikkalaisortodoksinen patriarkaatti sijaitsee. Hänen päänsä hakattiin miekalla poikki patriarkaatin portin edessä marraskuun 13. päivänä vuonna 1681. Hänen ruumiinsa jätettiin kolmeksi päiväksi patriarkaatin eteen. Sen jälkeen hurskaat kristityt ostivat sen ja veivät Halkin saarelle, missä Jumalansynnyttäjän luostarin isät hautasivat sen juhlallisesti kirkkonsa alttariosan taakse.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.