12.11.2019

Sävelmä
5. säv.

p. Johannes Laupias, Aleksandrian arkkipiispa (+ 619)

pt. Neilos Siinailainen (+ 400-l.)

Epistola
Hepr. 4:14–5:6 (Johannes)
1. Tess. 1:6–10

Hepr. 4:14–5:6

14 Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. 15 Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan hän vain ei langennut syntiin. 16 Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. 5:1 Jokainen ylipappi valitaan ihmisten joukosta, ja ihmisiä hänet myös asetetaan edustamaan, tuomaan Jumalalle lahjoja ja uhreja syntien sovittamiseksi. 2 Koska hän itsekin on heikko, hän osaa kohdella ymmärtävästi tietämättömiä ja erehtyviä, 3 ja heikkoutensa tähden hänellä on myös velvollisuus uhrata syntiuhreja yhtä lailla itsensä kuin kansan puolesta. 4 Kukaan ei itse ota tätä arvoa itselleen, vaan ylipapin kutsuu Jumala, joka kutsui jo Aaronin. 5 Siten ei Kristuskaan itse korottanut itseään ylipapin arvoon, vaan hänet korotti se, joka sanoi hänelle: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin, 6 ja toisessa paikassa: -- Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta.

1. Tess. 1:6–10

6 Te puolestanne seurasitte meidän esimerkkiämme, niin, itse Herran esimerkkiä, ja ankaran ahdingon keskellä otitte sanan vastaan täynnä riemua, jonka Pyhä Henki antoi. 7 Näin teistä tuli esikuva kaikille Makedonian ja Akhaian uskoville. 8 Teidän keskuudestanne on Herran sana kaikunut Makedoniaan ja Akhaiaan, onpa uskonne Jumalaan tullut tunnetuksi kaikkialla muuallakin. Meidän ei tarvitse siitä puhua, 9 sillä kaikki kertovat, mihin meidän käyntimme teidän luonanne johti: te hylkäsitte väärät jumalat ja käännyitte palvelemaan elävää, todellista Jumalaa 10 ja odottamaan taivaasta hänen Poikaansa, jonka hän herätti kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevalta vihalta.

Luuk. 6:17–23a (Pyhä Johannes Laupias, Aleksandrian arkkipiispa)
Luuk. 14:25–35
Luuk. 6:17–23

Siihen aikaan 17 Jeesus laskeutui vuorelta yhdessä apostoliensa kanssa ja pysähtyi tasaiselle paikalle. Siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja paljon kansaa kaikkialta Juudeasta, Jerusalemista ja rannikolta Tyroksen ja Sidonin seudulta. 18 Kaikki he olivat tulleet kuulemaan Jeesusta ja hakemaan parannusta tauteihinsa. Myös saastaisten henkien vaivaamat tulivat terveiksi. 19 Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki. 20 Jeesus katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi:     "Autuaita olette te köyhät,     sillä teidän on Jumalan valtakunta.     21 Autuaita te, jotka nyt olette nälissänne: teidät ravitaan. Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa. 22 "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. 23 Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri.

Luuk. 14:25–35

25 Jeesuksen mukana kulki suuri joukko ihmisiä. Hän kääntyi ja sanoi heille: 26 "Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni. 27 Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni. 28 Jos joku teistä aikoo rakentaa tornin, niin kai hän ensin istuutuu arvioimaan kustannuksia nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi. 29 Muuten voi käydä niin, että hän laskee perustuksen mutta joutuu jättämään työn kesken. Silloin kaikki, jotka tämän näkevät, alkavat pilkata häntä: 30 'On siinäkin mies! Alkoi rakentaa, mutta kesken se jäi.' 31 "Tai jos kuningas on lähdössä taisteluun toista kuningasta vastaan, niin kai hän ensin istuutuu harkitsemaan, pystyykö hän kymmenellätuhannella miehellä kohtaamaan vihollisen, joka on tulossa kahdenkymmenentuhannen miehen voimalla. 32 Ellei hän siihen pysty, hän lähettää rauhanneuvottelijoita, kun vihollinen on vielä kaukana. 33 "Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on. 34 "Suola on tarpeellista. Mutta jos suolakin menettää makunsa, millä se saadaan taas suolaiseksi? 35 Ei sillä ole käyttöä, ei pellossa eikä tunkiossa. Pois se heitetään. Jolla on korvat, se kuulkoon!"

Päivän synaksario

12.11.

Silolaisen profeetta Ahian nimi merkitsee ”Jumalan veljeä”. Hän varoitti kuningas Salomoa siitä, että tämän rakkaus vierasmaalaisiin naisiin johtaisi epäjumalanpalvelukseen. Kun Salomo ei vaeltanut Jumalan tahdon mukaan, Ahia profetoi juutalaisten valtakunnan jakaantuvan.

Ahia kohtasi tiellä kahden kesken Jerobeamin (k. 907 eKr.), repi uuden viittansa kahteentoista osaan ja antoi näistä kymmenen Jerobeamille ilmoittaen, että kymmenen pohjoista heimoa revittäisiin Salomon käsistä ja että näistä muodostuisi pohjoiseen Jerobeamin johtama Israelin valtakunta. Vain kaksi heimoa jäisi Daavidin huoneen piiriin, näistä muodostui Juudean valtakunta. (1. Kun. 11:29–13:37) Mutta myös Jerobeam antoi uskontojen sekoittua, ja muutaman vuoden kuluttua Ahia ennusti väkivaltaista kuolemaa koko hänen suvulleen. Kaikki profeetta Ahian ennustukset toteutuivat. Jerobeam otti uhrikukkuloille pappeja tavallisen kansan parista ja antoi kaikille halukkaille vihkimyksen. Tästä syystä Jerobeamin suku tuhottiin ja hävitettiin maan päältä.

Perimätiedon mukaan Ahia näki myös näyn, jossa kaksi härkää polki jalkoihinsa ylipappeja temppelissä. Tämä kuvasi babylonialaisten hyökkäystä ja temppelin tuhoamista. Profeetta Ahia nukkui pois rauhassa ja hänet haudattiin Siloan metsään.

Pyhä Neilos (Nilos) oli kuuluisaa sukua ja kotoisin Galatiasta Ankyran (nyk. Ankara) kaupungista. Hän oli pyhän Johannes Krysostomoksen oppilaana tämän ollessa Antiokiassa. Myöhemmin Neiloksesta tuli Konstantinopolin kaupunginjohtaja keisari Teodosios Suuren ja tämän pojan keisari Arkadioksen aikana (379–408). Molemmat keisarit arvostivat häntä suuresti.

Kun omantunnontuskat raatelivat Arkadiosta pyhän Johannes Krysostomoksen karkotuksen jälkeen ja hän pelkäsi Jumalan kostoa, hän pyysi Neilosta rukoilemaan pääkaupungin puolesta. Tämä vastasi rohkeasti: ”Kuinka arvelet, että uskaltaisin rukoilla kaupungin puolesta, joka ansaitsee Jumalan tuomion karkotettuaan autuaan Johanneksen, kirkon pylvään?” Toisessa kirjeessään hän kirjoittaa vielä Arkadiokselle: ”Olet ilman mitään syytä karkottanut Johanneksen, maan suurimman valon, antauduttuasi kevytmielisesti toteuttamaan joidenkin hengeltään epäterveiden piispojen neuvoja. Tule tuntoihisi, tunnusta virheesi ja kadu!”

Kaikki nämä vääryydet ja maailman turhat pyrkimykset alkoivat väsyttää Neilosta. ”Ainoaan tarpeelliseen” keskittynyt kilvoitteluelämä kaukana maailman turhuuksista veti häntä yhä enemmän puoleensa, mutta hän oli avioliitossa ja hänellä oli poika ja tytär. Hän sai vaimonsakin mukaan suunnitelmaansa, ja niin he päättivät lähteä kumpikin taholleen Egyptin luostareihin. Neilos otti mukaansa poikansa Teoduloksen (14.1.) ja vaimo tyttären.

Neilos ja Teodulos menivät Siinaille ja asuivat siellä olevien isien kanssa. Kerran arabirosvot hyökkäsivät heidän majalleen ja ottivat vangiksi Teoduloksen. Isän suru oli suunnaton, mikä näkyy hänen tapausta käsittelevästä kirjeestään. Poika löytyi kuitenkin lopulta elossa. Näiden koettelemusten jälkeen Neilos vihittiin papiksi. Häneltä on säilynyt askeettista elämää käsitteleviä opetuksia ja lukuisia kirjeitä, jotka ovat innostaneet monia rakastamaan Kristusta. Hänen nimissään on levitetty myös Euagrioksen kirjoituksia. Hyvin kilvoiteltuaan pyhä Neilos nukkui pois rauhassa.

Pyhä Emilianus syntyi 400-luvun loppupuolella Espanjan La Riojassa,[1] jossa hän toimi nuoruudessaan paimenena. 20 vuotta täytettyään hän siirtyi Burgosia ympäröiville vuorille, jossa eli yksin erakkona 40 vuotta. Lopulta hän Tarazonan piispan painostuksesta palasi takaisin ihmisten ilmoille ja sai papinvihkimyksen. Emilianuksesta tuli seurakuntapappi Berceoon, mutta ylenpalttisen anteliaisuutensa takia hänet pakotettiin jättämään toimensa. Hän palasi erakkoelämään muutaman oppilaan kanssa.

Pyhä Emilianus kuoli noin sadan vuoden iässä vuonna 574. Hänen erakkokilvoituksensa paikalle rakennettiin La Cogollan benediktiiniluostari. Pyhää Emilianusta (San Millan de la Cogolla) kunnioitetaan Espanjassa yhtenä maan suojelijoista.

 

[1] Pyhän nimi esiintyy myös muodoissa Aemilian, Emilian ja Millan, paikkakunta taasen muodoissa La Cogolla ja Gogolla.

Pyhä Machar (Mochumma) syntyi Irlannissa 500-luvulla. Macharin kastoi pyhä Colman (24.11.), ja hänestä tuli pyhän Columban (9.6.) oppilas Ionan luostarisaarella. Myöhemmin Machar lähetettiin kahdentoista oppilaansa kanssa tekemään lähetystyötä piktien parissa. Macharilla oli piispanvihkimys ja hän vaikutti nykyisen Aberdeenin alueella, joten häntä pidetään ensimmäisenä Aberdeenin piispana. Hänen lähteensä vettä käytettiin pitkään Aberdeenin katedraalissa kastevetenä.

Pyhä Johannes syntyi ylhäiseen ja rikkaaseen kyproslaiseen perheeseen. Vartuttuaan hän solmi avioliiton ja sai lapsia, mutta erään epidemian aikana niin vaimo kuin lapsetkin kuolivat. Siitä lähtien Johannes omistautui kokonaan Jumalalle. Saatuaan maistaa Jumalan rakkautta hän tahtoi omalta puoleltaan osoittaa rakkautta lähimmäisilleen ja jakoi avokätisesti omaisuutensa puutteessa oleville. Tieto hänen suuresta armeliaisuudestaan levisi laajalle ja siitä sai kuulla myös keisari Herakleios (610–641).

Näihin aikoihin Aleksandrian patriarkan istuin vapautui. Kansa pyysi keisaria nimittämään uudeksi patriarkaksi Johanneksen, joka vastusteli mutta suostui lopulta. Hän nousi apostoli Markuksen istuimelle vuonna 610.

Kun Johannes tuli Aleksandriaan, siellä oli vain seitsemän ortodoksista kirkkoa, muut kuuluivat monofysiiteille. Hän sai monet monofysiitit siirtymään takaisin ortodoksisuuteen. Hänen patriarkkakautenaan rakennettiin 63 uutta ortodoksista kirkkoa.

Heti patriarkaksi tultuaan Johannes ryhtyi toimimaan tarmokkaasti alueensa ja sen köyhien parhaaksi. Hänen aloitteestaan kaikki kaupungissa käytettävät mitat ja punnukset tarkastettiin petoksien estämiseksi. Hän lähetti kirkon taloudenhoitajat luetteloimaan kaupungin köyhät, joita löytyi noin 7 500, ja määräsi, että jokaisen toimeentulosta oli huolehdittava päivittäin. Hän perusti majataloja, sairaaloita, köyhäintaloja ja jopa luovutti seitsemän taloa eri puolilta kaupunkia köyhien naisten synnytyslaitoksiksi.

Johannes ei säästellyt kirkon varoja. Kerran nuorena poikana hän oli unessa nähnyt säteilevän kauniin neidon, joka oli sanonut hänelle olevansa suuren Kuninkaan esikoistytär nimeltään Armeliaisuus ja luvannut tehdä hänestä Kuninkaan ystävän. Innoissaan Johannes oli heti luovuttanut viittansa jollekin palelevalle kerjäläiselle. Välittömästi sen jälkeen hän oli kohdannut valkopukuisen miehen, joka oli antanut hänelle sata kultarahaa jaettaviksi minne tahtoi. Johannes olikin varma, että mitä enemmän antaa, sitä runsaammin myös saa.

Kerran Johannes käski antaa huomattavan avustuksen eräälle johtomiehelle, joka oli ollut hyvinkin varakas mutta sittemmin köyhtynyt. Kirkon varojenhoitaja ei kuitenkaan tahtonut antaa niin suurta summaa vaan ainoastaan kolmanneksen. Samana päivänä joku rikas leski teki huomattavan lahjoituksen kirkolle. Kävi kuitenkin ilmi, että hän oli vahingossa lahjoittanut vain kolmanneksen siitä, mitä oli alun perin aikonut. Tämän tapauksen jälkeen varainhoitaja ei koskaan uskaltanut vähentää mitään patriarkan määräämistä avustuksista.

Pyhä Johannes oli niin hyväsydäminen, että toisten murheet saivat hänet liikuttumaan kyyneliin asti. Usein hän meni itse henkilökohtaisesti viemään apua niille, joiden arveli häpeävän sen pyytämistä. Kun joku kiitti häntä, hän sanoi: ”Ole vaiti, en ole sentään vuodattanut vertani sinun puolestasi, niin kuin Herramme teki kuollessaan meidän edestämme.”

Noihin aikoihin persialaiset ryöstelivät Syyriaa ja ottivat suuret määrät sotavankeja. Monet vangeista onnistuivat pakenemaan ja suuntasivat kulkunsa Aleksandriaan. Patriarkka otti heidät vastaan veljinään ja lapsinaan. Pakolaisten suuri lukumäärä ei häntä säikyttänyt. Haavoittuneet hän sijoitti majataloihin ja terveille määräsi annettavaksi päivittäisen avustuksen, joka oli kaksi kertaa suurempi naisille kuin miehille, koska naisten oli vaikeampi etsiä itselleen työtä.

Kun persialaiset vuonna 614 hävittivät Jerusalemin ja tuhosivat Palestiinan pyhiä paikkoja, Johannes ryhtyi toimiin. Kirkon laivoilla kuljetettiin runsaasti ruokatarvikkeita Pyhälle maalle. Hän toimitti myös noin tuhat rakennusmiestä korjaamaan tuhoja ja lähetti runsaasti rahaa.

Kun pyhän patriarkan tietoon tuli, että köyhiä sorrettiin eikä heitä päästetty esittämään valituksiaan hänelle, hän määräsi piispanistuimensa kannettavaksi ulos kirkosta ja istui kolme kertaa viikossa kirkon edessä koko aamupäivän, niin että kaikilla sorretuilla ja vääryyttä kärsineillä oli vapaa pääsy hänen luokseen. Kun kaikki ihmettelivät tällaista uutta tapaa, patriarkka sanoi: ”Kun kerran meillä kelvottomilla on lupa mennä milloin tahansa kirkkoon ja seisoa siellä Herran edessä esittämässä pyyntöjämme Hänelle, niin sitä suuremmalla syyllä olemme itse velvollisia kuuntelemaan kanssapalvelijoidemme anomuksia ja auttamaan heitä mahdollisuuksiemme mukaan.” Suuren osan ajastaan pyhä patriarkka käytti kansan opettamiseen. Itse hän tutki ahkerasti Raamattua ja muita pyhiä kirjoituksia

Kerran patriarkka lahjoitti eräälle haaksirikossa koko omaisuutensa menettäneelle laivanvarustajalle yhden kirkon laivoista täydessä viljalastissa ja lupasi, että tämä saa sen myynnistä hyvän voiton. Laivanvarustaja lähti merelle ja purjehti 20 vuorokautta maata näkemättä ja tietämättä, minne oli menossa. Laivan kapteenista tuntui aika ajoin aivan kuin patriarkka itse olisi ollut ruorissa ja vakuutellut matkan sujuvan hyvin. Lopulta laiva saapui Brittein saarille, joita nälkä parhaillaan koetteli. Kun sikäläinen päällikkö kuuli laivassa olevan viljaa, hän osti sen kalliilla hinnalla saaden viljasta sen painon verran hopearahoja ja tinaa. Näin britit saivat apua ja laivanvarustaja hankki itselleen hyvän alkupääoman.

Patriarkaatin yhteyteen pyhä Johannes perusti kaksi luostaria. Hän lupasi munkeille ja nunnille huolehtivansa kokonaan heidän ylläpidostaan, jotta heidän ei tarvitsisi hajottaa mieltään elatuksen huoliin. Vastalahjaksi heidän piti rukoilla hänen itsensä ja kirkon työn puolesta. Kummassakin luostarissa yhteiset jumalanpalvelukset piti omistaa tähän tarkoitukseen, kun taas keljarukouksissaan munkit ja nunnat rukoilivat oman pelastuksensa puolesta.

Pyhä Johannes eli itse hyvin vaatimattomasti. Kerran joku lahjoitti hänelle ylellisen lämpimän peitteen, mutta Johannes ei pystynyt nukkumaan sen alla ajatellessaan ulkona nälissään ja viluissaan värjötteleviä köyhiä. Heti aamulla hän lähetti peitteen torille myytäväksi ja hankki saaduilla rahoilla vaatteita sadalle köyhälle. Omalla esimerkillään patriarkka sai aikaan senkin, että jotkut saidat ja rahanhimosta kärsivät piispat ja papit muuttuivat hekin armeliaiksi.

Myöhemmin persialaiset valtasivat Aleksandriankin ja patriarkka päätti siirtyä kotimaahansa Kyprokselle. Alkumatkan hän matkusti yhdessä aleksandrialaisen patriisin Niketaksen kanssa, joka pyysi häntä tulemaan kanssaan Konstantinopoliin. Rhodoksella Johannes näki kuitenkin säteilevän enkelin, joka sanoi: ”Kuningasten Kuningas kutsuu sinua ikuiseen iloon kaikesta murheesta vapaaseen kaupunkiin.” Niinpä hän sanoi Niketakselle: ”Sinä kutsut minua maallisen hallitsijan luo pääkaupunkiin, mutta minut on nyt kutsunut luokseen hallitsijoiden Hallitsija.” Näin he erosivat, ja Johannes purjehti kotiseudulleen Kyproksen Amathusiin.

Kyprokselle saavuttuaan pyhä kirjoitti heti testamenttinsa, jossa hän kehotti antamaan viimeiset kolme kultarahaansa köyhille. Pian tämän jälkeen hän kuoli. Oli vuosi 619 ja Johannes oli 64-vuotias.

Pyhä Lebuinus (Lebwin, Leafwine, Liafwine, Livinius) oli anglosaksi, joka syntyi Englannissa 700-luvun alkupuolella. Hänestä tuli benediktiinimunkki Pohjois-Englannin Riponissa. Vuonna 754 hänet lähetettiin lähetystyöhön saksiheimojen pariin, nykyisen Hollannin itäosiin.

Lebuinus toimi Yseljoen tuntumassa frankkien ja saksien vaarallisella raja-alueella. Hänen keskuspaikkansa oli Deventer, jonne hän rakennutti kirkon. Kristinuskon vastustajat polttivat sen ja hajottivat seurakunnan. Lebuinus päätti mennä pakanallisten saksien heimojen suurkokoukseen, jolla oli valta päättää tärkeistä asioista. Papillisessa puvussa, risti toisessa ja evankeliumi toisessa kädessään hän julisti rohkeasti kesken pakanallisten uhrimenojen, että heidän jumalansa ovat kuolleita ja voimattomia. Lebuinus julisti Herran, Luojan, olevan ainoa todellinen Jumala: ”Minut on lähetetty tuomaan teille rauha ja pelastus kasteen kautta.” Saksit tahtoivat tappaa hänet, mutta hän onnistui pakenemaan. Buto-niminen saksivanhus piti hänen pakoonpääsyään merkkinä siitä, että hän oli korkeimman Jumalan edustaja. Lopulta saksit päättivät antaa Lebuinuksen liikkua ja julistaa vapaasti.

Pyhä Lebuinus palasi Deventeriin ja rakennutti kirkon uudelleen. Häntä kunnioitettiin viisautensa ja luonteenlaatunsa tähden, ja hän sai vähitellen monia seuraajia.

Lebuinus kuoli Deventerissä vuoden 775 tienoilla. Hänet haudattiin rakennuttamaansa kirkkoon. Vuonna 776 saksit polttivat kirkon jälleen mutta eivät löytäneet hänen jäännöksiään, vaikka etsivät niitä kolme päivää. Jäännökset löydettiin hieman myöhemmin kirkon jälleenrakennustöiden yhteydessä. Pyhää Lebuinusta on kunnioitettu erityisesti Hollannissa.

Pyhittäjä Neilos oli kotoisin Peloponnesoksen Kynuriasta. Hänen setänsä pappismunkki Makarios, joka huolehti hänen kasvatuksestaan, opetti hänet rakastamaan rukousta ja kilvoitteluelämää. He molemmat menivät ensin läheiseen Malevin luostariin, jossa Neilos vihittiin munkiksi ja myöhemmin papiksi. Hän kaipasi kuitenkin vielä suurempaa yksinäisyyttä voidakseen olla lähempänä Jumalaa. Niinpä hän vetäytyi Athosvuoren asumattomalle etelärinteelle. Sieltä hän löysi itselleen luolan kalliolta, josta oli äkkijyrkkä putous mereen. Paikka sijaitsee lähellä pyhän Petros Athosvuorelaisen (12.6.) luolaa. Siellä hän eli tuntemattomana monta vuotta, ja vain Jumala oli hänen hengellisten taistelujensa ja kilvoitustensa todistajana.

Pyhittäjä Neilos kuoli rauhassa marraskuun 12. päivänä 1651. Hänet haudattiin omaan luolaansa. Hänen ruumiistaan alkoi vuotaa tuoksuvaa mirhaa niin runsaasti, että sitä valui lähes sata metriä luolan alapuolella olevaan mereen, mistä ihmiset kävivät veneillä hakemassa sitä siunaukseksi itselleen.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.