2.11.2019

Sävelmä
3. säv.

Karjalan valistajien yhteinen juhla

m:t Pegasios, Aftonios, Akindynos, Elpidoforos ja Anempodistos sekä 28 Persian sotilasmarttyyria (+ n. 345)

pt. Kiprian Storoževilainen, Karjalan pyhä (+ 1598 jälkeen)

Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen (Arhondonis) virkaanastumispäivä 2.11.1991.

Pyhäinpäivä

Parimia
  1. Viis. 3:1–9
  2. Viis. 5:15–6:3
  3. Viis. 4:7–15

(Karjalan valistajat)

Viis. 3:1–9

1 Mutta oikeamielisten sielut ovat Jumalan kämmenellä,
eikä mikään kärsimys enää ulotu heihin.
2 Ymmärtämättömien silmissä he ovat kuolleita,
ja heidän poismenoaan pidetään onnettomuutena,
3 heidän lähtöään täältä perikatona,
mutta he ovat päässeet rauhaan.
4 Ihmisten mielestä kuolema oli heille rangaistus,
mutta he olivat eläneet toivossa,
ja heidän toivossaan oli jo kuolemattomuus.
5 Heitä kuritettiin, mutta vain vähän − paljon suurempaa on hyvyys, jota he nyt saavat osakseen.
Jumala pani heidät kokeeseen
ja havaitsi heidät kelvollisiksi.
6 Niin kuin kultaa sulatusuunissa
hän tutki ja koetteli heitä,
niin kuin alttarilla poltettavan uhrilahjan
hän otti heidät vastaan.
7 Kun tilinteon hetki koittaa,
he loistavat kirkkaasti,
leimahtavat kuin kipinä olkilyhteessä.
8 He saavat hallintaansa maailman kansat,
he jakavat niille oikeutta,
ja Herra on iäti heidän kuninkaansa.
9 Ne, jotka turvaavat Herraan,
ymmärtävät totuuden,
ne, jotka luottavat hänen rakkauteensa,
saavat sijansa hänen luonaan.
Hänen pyhiensä osaksi tulee armo ja laupeus,
hän pitää valituistaan huolen.

Viis. 5:15–6:3

15 Mutta oikeamieliset elävät ikuisesti. Herran luona he saavat palkkansa, ja Korkein pitää heistä huolen. 16 Herra laskee heidän päähänsä kimmeltävän kruunun, heidän kuninkuutensa kauniin tunnuksen. Oikealla kädellään hän suojaa heitä, hänen käsivartensa on heidän kilpenään. 17 Hän pukeutuu kiivautensa sotisopaan ja tekee luomakunnastaan aseen, jolla torjuu viholliset. 18 Hän pukee haarniskakseen vanhurskauden ja kypäräkseen tinkimättömän tuomion. 19 Hän ottaa kilvekseen vankkumattoman pyhyytensä 20 ja teroittaa leppymättömän vihansa miekakseen, ja koko maailmankaikkeus seuraa häntä taisteluun mielettömiä vastaan. 21 Salamat singahtavat kuin tarkkaan suunnatut keihäät, pilvistä ne iskevät maaliinsa kuin kireälle jännitetyn jousen lähettämät nuolet, 22 ja rakeet pieksevät vihaisesti kohteitaan kuin heittokoneesta lähtevä kivisade. Meren vedet syöksyvät raivokkaasti jumalattomia kohti, virrat tempaavat säälimättä heidät mukaansa. 23 Herran tuuli nousee, se iskee heihin ja myrskyn voimalla lakaisee heidät pois. Näin maailma autioituu laittomuuden tähden ja pahuus kaataa mahtajien valtaistuimet. 6:1 Kuulkaa siis, kuninkaat, kuulkaa ja ymmärtäkää! Ottakaa opiksenne, vallanpitäjät, te, joiden mahti ulottuu maan ääriin! 2 Kuunnelkaa, ihmisjoukkojen hallitsijat, te, jotka kerskailette kansojenne paljoudella! 3 Tietäkää tämä: Herralta te olette valtanne saaneet, teidän mahtinne on peräisin Korkeimmalta. Hän myös tutkii teidän tekonne ja punnitsee päätöksenne.

Viis. 4:7–15

7 Mutta oikeamielinen pääsee lepoon, vaikka kuolisikin ennen aikojaan. 8 Ei vanhuuden arvo ole pitkässä iässä, ei sitä mitata vuosien mukaan. 9 Ymmärrys on harmaiden hapsien vertaista, nuhteettomuus vastaa korkeaa ikää. 10 Jumala mieltyi oikeamieliseen ja rakkaudessaan otti hänet luokseen syntisten keskeltä. 11 Jumala otti hänet pois, ettei pahuus olisi pilannut hänen ymmärrystään eikä vilppi vietellyt hänen sieluaan, 12 sillä synnin houkutus hämärtää hyvyyden ja himon pyörrytys horjuttaa vilpitöntä mieltä. 13 Hänen elämänsä täyttyi jo varhain − hän eli pitkän elämän. 14 Herra oli häneen mieltynyt ja joudutti hänen pääsyään pahan keskeltä. Ihmiset näkivät sen mutta eivät ymmärtäneet, he eivät osanneet ajatella niin. 15 Herran pyhien osaksi tulee armo ja laupeus, hän pitää valituistaan huolen.  

Polyeleon evankeliumi
Matt. 11:27–30 (Karjalan valistajat)
Matt. 11:27–30

Herra sanoi opetuslapsilleen: 27 "Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. 28 "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. 29 Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. 30 Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."

Epistola
Ef. 6:10–17 (marttyyrit)
2. Kor. 3:12–18

Ef. 6:10–17

10 Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. 11 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. 12 Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. 13 Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. 14 Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan 15 ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. 16 Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. 17 Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.

2. Kor. 3:12–18

12 Koska meillä on tällainen toivo, esiinnymme aivan avoimesti, 13 toisin kuin Mooses, joka pani kasvoilleen peitteen, jotteivät israelilaiset näkisi katoavaisen loisteen häviämistä. 14 Heidän mielensä paatuivat. Sama peite pysyy edelleenkin paikoillaan, kun he lukevat vanhan liiton kirjoituksia, sillä vasta Kristus sen poistaa. 15 Yhä vieläkin heidän sydämensä päällä on peite Mooseksen lakia luettaessa. 16 Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois. 17 Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. 18 Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.

Matt. 10:16–22 (Pyhät marttyyrit Pegasios, Aftonios, Akindynos, Elpidoforos ja Anempodistos sekä 28 Persian sotilasmarttyyria (+ n. 345))
Luuk. 9:1–6
Matt. 10:16–22

Herra sanoi opetuslapsilleen: 16 "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. 17 "Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. 18 Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille. 19 Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. 20 Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki. 21 "Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman. 22 Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.

Luuk. 9:1–6

Siihen aikaan 1 Jeesus kutsui koolle kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille voiman ja vallan parantaa taudit ja karkottaa pahat henget. 2 Hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita 3 ja sanoi heille: "Älkää ottako matkalle mukaanne mitään -- ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan. 4 Ja mihin taloon majoituttekin, siellä asukaa ja sieltä taas lähtekää. 5 Jos teitä ei jossakin paikassa oteta vastaan, lähtekää siitä kaupungista ja pudistakaa pöly jaloistanne. Tämä on oleva todiste heitä vastaan." 6 Niin opetuslapset lähtivät matkaan. He kulkivat kylästä kylään julistaen evankeliumia ja parantaen sairaita kaikkialla.

Päivän synaksario

2.11.

Pyhä Justus oli hurskas triesteläinen kristitty, joka lapsuudestaan asti harjoitti katumusta ja almujen antamista. Keisari Diocletianuksen vainossa vuonna 303 paikallinen prefekti Manaccius vaati Justusta noudattamaan keisarin asettamia kristinuskon vastaisia säädöksiä. Justus puolusti lujasti uskoaan, ja hänet tuomittiin kuolemaan. Hänen käsivarsiinsa ja jalkoihinsa sidottiin lyijypainot, ja hänet heitettiin mereen. Myöhemmin Justuksen ruumis ajautui rantaan ja Sebastian-niminen pappi hautasi sen. Siitä lähtien pyhää Justusta on hartaasti kunnioitettu Triesten suojelijana, ja hänen reliikkinsä ovat yhä kaupungin katedraalissa. Kuvataiteessa hänet esitetään kukkia rinnallaan, käsissään palmunoksa ja katedraali.

Pettaun piispa Victorinus oli syntyjään kreikkalainen ja johti kirkkoa Pannoniassa nykyisen Unkarin alueella. Victorinus oli ensimmäinen, joka kirjoitti pyhän Raamatun selitysteoksia latinaksi. Pyhä Hieronymus ihaili häntä ja hänen oppineisuuttaan. Victorinuksen monista kirjoituksista on kuitenkin säilynyt ainoastaan Ilmestyskirjan selitysteos sekä maailman luomista käsittelevä teologis-filosofinen esitys. Victorinus vaipui kirkon historiassa unohduksiin, koska hänen edustamansa Ilmestyskirjan kirjaimellinen tulkinta, jonka mukaan Kristus tulisi hallitsemaan maan päällä tuhat vuotta, todettiin myöhemmin erheelliseksi.[1] Victorinus kärsi marttyyrikuoleman keisari Diocletianuksen vainossa vuonna 303.


[1] Toisen vuosisadan tärkeimmät kirkkoisät Justinos Marttyyri ja Irenaios Lyonlainen kannattivat samaa näkemystä, joka kuitenkin jäi vähitellen tappiolle ja hävisi sitten kokonaan. Kirkon johtajilla oli asiasta ristiriitaisia tulkintoja ilmeisesti jo apostolien aikana (vrt. Ap.t. 1:6).

Nämä pyhät marttyyrit olivat sotilaita Sebasteian kaupungissa Liciniuksen (308–324) hallituskaudella. He kannustivat sotilastovereitaan kääntymään kristinuskoon, ja kristittyjä sotilaita he rohkaisivat pysymään totuudessa ja vastustamaan kiusausta perääntyä. Heidät vangittiin ja Sebasteian käskynhaltija kuulusteli heitä. Hän luovutti heidät sotilaskomentaja Makelloksen kidutettaviksi. Heitä lyötiin selkään ja vatsaan häränjänneruoskilla ja heidän hampaansa kiskottiin pois. ”Te yksin olette vastuussa siitä, että kansa on luopumassa uskollisuudesta keisarille”, Makellos syytti pyhää Karteriosta. ”En ole koskaan kiihottanut kansaa keisaria vastaan”, marttyyri vastasi, ”olen vain kehottanut heitä kääntymään Kristuksen, kaikkien ikuisen Hallitsijan puoleen.” Vastaavasti myös Styrakios ja Tobias tunnustivat todellisen uskon. Kaikki kolme poltettiin kuoliaiksi kristittyjen tovereidensa kanssa. Samalla muutamia Sebasteian senaatin kristittyjä jäseniä mestattiin miekalla uskonsa tähden.

Yksi kirkon historian julmimmista kristittyjen vainoista tapahtui Persiassa vuosien 339–379 välillä. Pegasios, Akindynos ja Anempodistos olivat kristittyjä hovimiehiä Persian kuninkaan Šapur II:n (309–379) palveluksessa. Kuninkaan käynnistettyä verenhimoiset vainotoimet kolmikko vetäytyi hovista, ja kristityt alkoivat kokoontua heidän kotonaan. He rohkaisivat kaikkia pysymään horjumattomina Kristus Vapahtajan tunnustajina.

Pian Pegasios, Akindynos ja Anempodistos pidätettiin. Heidät ruoskittiin ankarasti ja tuotiin kuninkaan eteen kuulusteltavaksi. He eivät vastanneet kuninkaan kysymyksiin vaan julistivat rohkeasti evankeliumin sanomaa, mikä sai kuninkaan vihastumaan ja uhkailemaan heitä kidutuksilla. ”Kristuksen rakkauden tähden me olemme valmiit kidutuksiin sielumme pelastukseksi ja hyödyksi”, he vastasivat ja alkoivat rukoilla: ”Kristus Jumala, joka rakkaudessasi kestit ristiinnaulitsemisen ja parjaamisen, valaise meitä ja pelasta meidät tyrannin juonilta, jotta kaikki saisivat tietää Sinun olevan Jumala taivaassa ja voivan tehdä kaiken.”

Marttyyrit pantiin makaamaan tulipunaiseksi kuumennetulle rautalevylle, ja heitä kidutettiin sulalla lyijyllä, mutta heidän rukoillessaan polttava kuumuus alkoi tuntua heistä raikkaalta kasteelta, ja he kestivät kaiken vahingoittumattomina. Nähdessään tämän Aftonios-niminen sotilas huusi: ”Suuri on kristittyjen Jumala!” ja ilmoitti haluavansa tulla kristityksi. Hänet määrättiin saman tien mestattavaksi. Aftonios pyysi marttyyreita rukoilemaan puolestaan, mutta he vastasivat: ”Veli, mene iloon. Autuas olet sinä, sillä sinä saat seisoa meistä ensimmäisenä pyhän Kolminaisuuden edessä. Siksi me paremminkin tarvitsemme sinun rukouksiasi.” Aftonios halasi ja suuteli heitä ja hänet mestattiin.

Pyhien marttyyrien kidutuksia seuranneesta kansanjoukosta astui esiin hallitusmies Elpidoforos, joka oli ollut kristitty salaa, mutta nyt hän rohkaistui niin, että alkoi nuhdella kuningasta avoimesti. Sitten hän kääntyi marttyyrien puoleen ja pyysi heitä anomaan Jumalaa, että Hän tekisi hänetkin heidän seuransa arvoiseksi. He vastasivat: ”Älä ole huolissasi, rakas veli. Ole rohkea, sillä sinä saat käydä taivaan valtakuntaan meidän edellämme.” Nähdessään hallitusmiehensä vaihtaneen puolta kuningas Šapur määräsi hänen ja kaikken muidenkin Kristuksen palvelijoiden kaulat katkaistaviksi. Tuona päivänä lyötiin hengiltä 300 kristittyä, jotka pitivät parempana kuolla Kristuksen tähden kuin päästä osalliseksi katoavista nautinnoista.

Pegasios, Akindynos ja Anempodistos heitettiin kaivantoon, jossa oli villieläimiä, mutta Jumalan varjelemina he säilyivät hengissä. Lopulta heitä varten kuumennettiin tulinen pätsi. Sitä kohti astellessaan he rukoilivat Herraa Jeesusta Kristusta kiittäen Häntä kaikesta.

Kaikkien näiden tapahtumien aikana kiduttajat olivat kärsineet enemmän kuin kidutettavansa. Kun sotilaiden olisi nyt pitänyt heittää heidät tuleen, he alkoivatkin epäröidä. ”Mitä pelkäätte?” marttyyrit kysyivät: ”Jos jo tällainen pienen hetken kestävä tuli pelottaa teitä, kuinka ette pelkää helvetin sammumatonta tulta?” Sotilaat kertoivat, että heidän sydämensä oli ollut koko ajan täynnä tuskaa, kun he joutuivat kiduttamaan marttyyreja, ja kysyivät, kuinka voisivat välttää helvetin rangaistuksen. Marttyyrit rohkaisivat heitä sanoen: ”Kaikki, jotka uskovat Kristukseen, ainoaan todelliseen Jumalaan, vapautetaan rangaistuksesta.” Sotilaat päättivät palvella turmeltuneen maallisen kuninkaansa sijaan puhdasta taivaallista Kuningasta. He pyysivät marttyyreita tekemään heille kaiken, mitä heidän uskonsa edellytti. Marttyyrit täyttyivät ilolla ja rukoilivat Herraa vastaanottamaan ”nämä, jotka Sinä olet kutsunut viinitarhaasi yhdennellätoista hetkellä.” (Matt. 20:1-16) Heidän rukoillessaan 28 sotilasta sai rohkeutta toteuttaa päätöksensä: he jättivät aseensa, tekivät otsaansa ristinmerkin ja hyppäsivät tuliseen pätsiin yhdessä kolmen pyhän marttyyrin kanssa. Näin he kaikki saivat marttyyrien voittoseppeleen. Tämä tapahtui vuoden 345 tienoilla.

Pyhittäjäisä Markianos eli Antiokian koillispuolella Kyrroksen alueella 300-luvulla. Hän oli lähtöisin ylimysperheestä, ulkomuodoltaan pitkä ja komea sekä hyvässä asemassa valtion hallinnossa, mutta rakkaus Jumalaan sai hänet jättämään kaiken maailmallisen. Markianos lähti erämaahan ja rakensi sinne keljan, joka oli niin pieni, ettei hän mahtunut edes suoristamaan itseään. Siellä hän eli täysin eristäytyneenä keskustellen yksin Jumalan kanssa. Hän rukoili, veisasi psalmeja ja luki Jumalan sanaa. Näin hän sai nauttia Jumalan läsnäolon loppumattomista iloista.

Vaikka Markianos oli suurikokoinen, hän nautti ravinnokseen pelkästään parisataa grammaa kuivaa leipää aina illan tullen, niin että hän tunsi aina hiukan nälkää ja janoa. Tätä sääntöä hän noudatti joka päivä eikä antanut ruumiilleen enempää kuin mitä se tarvitsi selviytyäkseen hengissä. Hän piti tasaista kevyttä oloa parempana kuin kovan paaston ja vatsan täyttämisen vuorottelua. Joskus Markianos kuitenkin rikkoi paastosääntönsä luokseen tulleiden vieraiden takia, sillä rakkaus on suurempi kuin kaikki kilvoitukset.

Ajan myötä pyhä Markianos sai kaksi oppilasta, Eusebioksen ja Agapetoksen. Kaikki kolme asuivat yksin omissa keljoissaan, mutta kokoontuivat yhteen rukoilemaan, veisaamaan psalmeja ja lukemaan pyhiä kirjoituksia. Markianos rakensi erillisen keljan niille, jotka tulivat heidän luokseen tietyksi ajaksi. Hän itse pysyi yksinäisyydessään, ja Eusebios opetti heidän luonaan viipyneitä. Markianoksen yksinäinen kilvoitus herätti paljon uteliaisuutta. Eräänä yönä Eusebios ei voinut vastustaa uteliaisuuden kiusausta vaan hiipi pimeydessä Markianoksen keljan luokse. Ikkuna-aukosta katsoessaan hän näki Markianoksen taivaallisen valonhohteen ympäröimänä. Hohde oli niin kirkasta, että pyhä saattoi lukea vierellään olleita kirjoituksia.

Kerran käärme luikerteli alas seinää pitkin kohti Markianosta. Eusebios huomasi sen ja huusi peloissaan. Markianos nuhteli häntä sanoen, että pelkokin on sielulle haitallinen himo. Markianos teki ristinmerkin ilmaan ja henkäisi käärmettä kohti, jolloin se putosi maahan ja hajosi kuin palava olki.

Markianos teki kaikkensa pitääkseen Jumalalta saamansa armolahjat piilossa, mutta hänen maineensa levisi kauas autiomaan ulkopuolelle. Eräänä päivänä Antiokian arkkipiispa Flavianos (k. 404) tuli vierailemaan hänen luonaan muiden piispojen ja korkea-arvoisten virkamiesten kanssa. He odottivat innostuneina, mitä pyhä vanhus sanoisi heille, mutta Markianos istui hiljaa heidän edessään kuin olisi ollut mykkä. Kun häntä vaadittiin sanomaan jotain, lopulta hän lausui: ”Koko maailmankaikkeuden Jumala puhuu meille päivittäin kättensä töiden ja pyhien kirjoituksien kautta. Hän ohjaa meitä tehtävissämme, opettaa meille mitä meidän olisi tehtävä omaksi parhaaksemme, kauhistuttaa meitä uhkauksillaan ja rohkaisee meitä lupauksillaan, ja me emme saa tästä mitään hyötyä. Kuinka sitten Markianoksen sanoista voisi olla teille mitään hyötyä, koska hänkin halveksuu Jumalan siunauksia eikä saa koottua niitä hedelmiä, joita niiden kautta voisi saada?”

Sanoillaan ja elämällään kautta pyhä Markianos opetti ja vahvisti pyhää ortodoksista uskoa ja vastusti aikansa harhaopettajia. Hän kieltäytyi vastaanottamasta lahjoja luonaan vierailleelta omalta sisareltaan, koska ei tarvinnut mitään eikä halunnut sellaisia lahjoja, jotka perustuivat hänen menneeseen elämäänsä ja lihalliseen sukulaisuussiteeseen. Sen sijaan hän käski sukulaisiaan palaamaan takaisin samaa reittiä ja jakamaan lahjansa niihin luostareihin, joiden kautta olivat tulleet.

Pyhän Markianoksen maine oli niin suuri, että jo hänen eläessään useat kristityt alkoivat rakennuttaa hänen kunniakseen pyhäkköjä, joihin toivoivat saavansa hänen pyhän ruumiinsa. Tästä kuullessaan Markianos vaati kovin sanoin Eusebiosta lupaamaan, että tämä hautaisi hänet tuntemattomaan paikkaan, jonka vain hänen kaksi läheistä oppilastaan saisivat tietää. Pyhä Markianos nukkui pois vuoden 387 tienoilla. Hänen oppilaansa Eusebios peri hänen keljansa, mutta Agapetos lähti Apamean seudulle, jossa hän levitti pyhän Markianoksen opetuksia ja kilvoitustapaa.

Markianoksen hautaa etsittiin turhaan. Häntä varten rakennettuihin pyhäkköihin tuotiin lopulta hänen sijaansa apostolien ja marttyyrien reliikkejä. Eusebios ja Agapetos säilyttivät kuitenkin tiedon hautapaikasta, ja 50 vuoden kuluttua pyhän Markianoksen luut kaivettiin ylös ja asetettiin juhlallisesti reliikkiarkkuun.

Kelttiläiset druidit ja heidän hallitsijansa kutsuivat Irlannin apostolin pyhän Patrikin luokseen Slanen ylängölle voidakseen keskustella ja mitellä voimiaan hänen kanssaan. He olivat sopineet, etteivät antaisi periksi hitustakaan ja siksi kukaan ei saisi nousta seisomaan Patrikin tullessa. Mutta pyhän Patrikin saapuessa Erth[1]-niminen nuori druidi näki tulisia säteitä, jotka tulivat Patrikin huulilta häntä kohti. Erth nousi heti seisomaan kunnioituksesta Patrikia ja hänen Jumalaansa kohtaan.

Patrik kastoi Erthin. Eräät tapahtuman nähneet nauroivat ääneen, koska eivät ymmärtäneet mistä oli kyse. Patrik vihki Erthin vielä papiksi ja piispaksi. Patrik kirjoitti hänen kunniakseen säkeen ”Piispa Erth – mitä hän tuomitsee, hän tuomitsee oikein; kuka ikinä antaa oikean tuomion, saa piispa Erthin siunauksen.” Pyhä Erth oli piispana Irlannin Lilcachissa ja perusti Slaneen koulun, jossa kuningas Dagobert II opiskeli lapsuudessaan. Pyhän Erthin ohjaamiin nuorukaisiin kuului muun muassa Brendan Merenkulkija (16.5.). Erth kävi myös Englannin puolella Cornwallissa, jossa on hänen mukaansa nimetty kylä ja kirkko. Pyhä Erth kuoli vuoden 512 tienoilla ja haudattiin Slaneen.


[1] Nimi esiintyy eri kielissä myös muodoissa Erc, Ercus, Herygh ja Urith.

Pyhä Antonios oli pyhän Teodora Tessalonikalaisen (5.4.) sukulainen. Hänen sisarensa nunna Katariina oli igumeniana luostarissa, johon pyhä Teodora sijoitti tyttärensä Teopisten. Pyhä Antonios ryhtyi jo nuorena munkiksi ja perehtyi hyvin teologiaan. Hänet vihittiin Dyrrakhionin piispaksi vähän ennen kuin kuvainraastajien harhaoppia kannattava keisari Leo V aloitti toisen vainon ikonien kunnioittajia vastaan (815). Kumottuaan keisarin edessä pitämässään puheessa harhaoppisten väitteet pyhä Antonios joutui kidutettavaksi, minkä jälkeen hänet lähetettiin maanpakoon. Näin hän jakoi ystävänsä pyhän Teodoros Studionilaisen (11.11.) kohtalon.

Kun keisari Mikael II nousi Bysantin valtaistuimelle vuonna 820, Antonios kutsuttiin takaisin. Ortodoksisuuden lopullisen palauttamisen jälkeen kaksikymmentä vuotta myöhemmin (843) hänestä tuli Tessalonikan arkkipiispa. Hän ehti kuitenkin hoitaa tehtäväänsä vain vähän aikaa. Maanpakolaiselämän vaivat olivat murtaneet hänen terveytensä, ja niin hän nukkui rauhassa kuolonuneen marraskuun 2. päivänä 844. Hänen maatumattomana säilynyt ruumiinsa haudattiin Pyhän Demetrioksen kirkon vieressä olevaan kappeliin.

Kiprian oli alkujaan ryöväri, joka pyhittäjä Adrian Ondrusovalaisen (26.8.) vaikutuksesta alkoi katua entistä elämäänsä. Hänestä tuli pyhittäjä Adrianin oppilas ja myöhemmin hän perusti Äänisen viidennekseen Laatokan lähistölle Pyhän Nikolaoksen luostarin, jossa hänen elinaikanaan kilvoitteli 30 hengen veljestö. Pyhittäjä Kiprian nukkui kuolonuneen Herrassa vuoden 1598 jälkeen.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.