29.10.2019

Sävelmä
3. säv.

nm. Anastasia Roomalainen (+ n. 250)

pt:t Abraham (+ 367) ja Maria (+ 372) Qidunalaiset

Epistola
Gal. 5:22–6:2 (Abraham ja Maria)
Kol. 1:1–3a, 6b–11

Gal. 5:22–6:2

22 Hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, 23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. 24 Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. 25 Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. 26 Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme. 6:1 Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen. 2 Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.

Kol. 1:1–3a, 6b–11

1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus 2 tervehtivät Kolossan pyhiä, Kristukseen uskovia veljiä. Jumalan, meidän Isämme, armo ja rauha teille. 3 Me kiitämme aina Jumalaa, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää. 6 Samalla tavoin kuin kaikkialla maailmassa evankeliumi on teidänkin keskuudessanne kantanut hedelmää ja kasvanut siitä päivästä lähtien, jolloin saitte kuulla Jumalan armosta ja tulitte sen tuntemaan sellaisena kuin se todella on. 7 Epafras, jolta olette sen kuulleet, on rakas työtoverimme, joka uskollisesti palvelee Kristusta teidän hyväksenne. 8 Hän on myös kertonut meille siitä rakkaudesta, jonka Henki on teissä synnyttänyt. 9 Siitä lähtien, kun saimme tästä kuulla, mekin olemme lakkaamatta rukoilleet teidän puolestanne ja pyytäneet, että te saisitte runsaasti hengellistä viisautta ja ymmärrystä ja tulisitte täydelleen tuntemaan Jumalan tahdon. 10 Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa. 11 Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä olemaan aina kestäviä ja kärsivällisiä.

Matt. 11:27–30 (Pyhittäjät Abraham ja Maria Qidunalaiset)
Luuk. 11:34–41
Matt. 11:27–30

Herra sanoi opetuslapsilleen: 27 "Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. 28 "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. 29 Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. 30 Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."

Luuk. 11:34–41

Herra sanoi: 34 "Silmäsi on sinun ruumiisi lamppu. Kun silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Kun silmäsi ovat huonot, ruumiisi on pimeä. 35 Pidä siis varasi, ettei se valo, joka sinussa on, ole pimeyttä. 36 Jos koko ruumiisi on valaistu eikä mikään osa sinusta ole pimeänä, ruumiisi on kauttaaltaan valoisa, aivan kuin lamppu valaisisi sinua loisteellaan." 37 Jeesuksen opettaessa muuan fariseus pyysi häntä kotiinsa aterialle. Hän meni sinne ja asettui pöytään. 38 Fariseus hämmästyi huomatessaan, että hän ei ennen ateriaa peseytynyt. 39 Mutta Herra sanoi hänelle: "Te fariseukset kyllä puhdistatte maljanne ja vatinne ulkopuolen, mutta teidän oma sisimpänne on täynnä riistoa ja pahuutta. 40 Te mielettömät! Eikö sama, joka on tehnyt ulkopuolen, ole tehnyt sisäpuolenkin? 41 Mitä maljassa sisällä on, se antakaa köyhille. Silloin kaikki on teille puhdasta."

Päivän synaksario

29.10.

 

Narkissos syntyi vuoden 100 tienoilla ja oli syntyperältään kreikkalainen. Hänestä tuli Jerusalemin 15. piispa yli 80 vuoden iässä. Iästään huolimatta hän oli vahva johtaja. Tarvittaessa hän nuhteli niin maallikoita kuin papistoa hengellisestä velttoudesta. Narkissos oli mukana Jerusalemin kirkolliskokouksessa, jossa hän kannatti pääsiäisen ajoittamista läntisen käytännön mukaan aina sunnuntaiksi eikä Nisan-kuun 14. päiväksi kuten idässä oli tapana.

Pyhä Narkissos teki monia ihmeitä, joista puhuttiin Jerusalemissa vielä kauan hänen kuolemansa jälkeen. Kerran kirkosta loppui lampukkaöljy kesken Suuren lauantain iltapalveluksen. Narkissos pyysi diakonejaan hakemaan vettä läheisestä lähteestä. Hän siunasi veden ja käski heidän kaataa se uskoen lampukoihin. Uskovaisten ihmetykseksi vesi oli muuttunut öljyksi. Tätä siunattua öljyä säilöttiin ampulleihin, jollaisen vielä Eusebius Kesarealainenkin (k. 339) sai omin silmin nähdä.

Palavasieluinen Narkissos sai kärsiä kateudesta ja panettelusta. Kun häntä kerran syytettiin perättömästi, ensimmäinen hänen syyttäjistään vannoi: ”Palakoon ruumiini, jos valehtelen.” Toinen vannoi: ”Lyötäköön minua spitaalilla, jos valehtelen.” Kolmas vannoi: ”Kadotkoon näköni, jos en puhu totta.” Harva uskoi heidän syytöksiään, mutta Narkissos ei lainkaan vastustellut niitä. Hän sai epäilyistä aiheen toteuttaa haaveensa lähteä autiomaahan harjoittamaan lakkaamatonta rukousta. Jonkin ajan kuluttua ensimmäinen miehistä kuoli perheineen tulipalossa, ja pian sen jälkeen toinen sairastui spitaaliin ja kuoli. Kolmas miehistä tunnusti kauhuissaan heidän keksimänsä perättömän salaliiton. Hän itki kumppaneitaan heitä kohdanneen rangaistuksen tähden niin kovin, että menetti lopulta näkönsä.

Narkissoksen kadottua autiomaahan Jerusalemiin päätettiin valita uusi esipaimen. Piispanistuimelle nousivat vuorollaan Dios, Germanion ja Gordios. Jerusalemilaiset luulivat Narkissoksen kuolleen jo kauan sitten, mutta yhtäkkiä tämä ilmestyi takaisin kaupunkiin, ja vaikutelma oli aivan kuin hän olisi noussut kuolleista. Kristityt ottivat hänet riemuiten vastaan ja vaativat häntä ryhtymään jälleen piispallisiin tehtäviinsä. Narkissos suostui, mutta korkean ikänsä tähden hänen avukseen tuli Kappadokiasta piispa Aleksanteri. Pyhä Narkissos hoiti kuitenkin virkaa kuolemaansa asti eli vuoden 220 tienoille ja nautti entistä suurempaa ihailua askeettisen elämäntapansa tähden. Hän eli vähintään 116-vuotiaaksi.

Pyhä Anastasia eli Roomassa kolmannen vuosisadan puolivälissä. Hän oli nuori ja kaunis eikä häneltä puuttunut mitään niistä tämän elämän mukavuuksista, jotka yleensä saavat ihmisen unohtamaan taivaalliset asiat. Anastasia kuitenkin luopui kaikesta mikä sitoi häntä tähän maailmaan ja muutti Rooman kaupungissa olleeseen pieneen neitseiden yhteisöön, jonka hengellinen äitihahmo oli nimeltään Sofia. Nuori Anastasia kilvoitteli voittoisasti lihallisia himoja vastaan ja edistyi jumalallisessa rakkaudessa.

Anastasian viimeinen kilvoitus tuli vainon myötä. Anastasia kieltäytyi palvomasta kaupungin jumalia, ja hänen halveksuva asenteensa jumalia kohtaan raportoitiin Rooman kuvernööri Probukselle. Probus lähetti sotilaansa taloon, jossa sisaret asuivat. Sofia itki menettäessään hengellisen lapsensa mutta iloitsi saadessaan tarjota Kristukselle hyveiden kultaiseen pukuun puetun morsiamen. Anastasia oli sisimmässään jo kuollut maailmalle, joten hän ei pelännyt tunnustaa Kristusta kuvernöörin edessä. Kuolemalla ja kidutuksilla uhkailu ei horjuttanut hänen uskoaan vaan paremminkin täytti hänet taivaallisella ilolla, sillä niiden kautta hän pääsisi yhtymään täydellisesti Kristukseen. Kuulustelijan mielistelyihin hän vastasi rohkeasti: ”Älä suotta esitä murheellista minun kauneuteni takia, sillä se lakastuu kuin kedon kukkanen. Tee sen sijaan se mikä sinun vallassasi on, jotta aika ei menisi hukkaan, sillä minulla ei ole halua palvoa puisia tai kivisiä jumalia.”

Kun kuulustelija huomasi jäävänsä tappiolle nuoren tytön kanssa ennen kuin mittelö oli edes alkanut, hän raivostui ja antoi kiduttaa Anastasiaa sokealla vimmalla. Häntä hakattiin kaikin tavoin, hänen luitaan murrettiin kidutusrattaassa, hänen rintansa revittiin irti, ja hänen kielensä katkaistiin, koska se ei muuten lakannut ylistämästä Jumalaa kidutusten aikana. Lopulta hänet mestattiin. Tällä tavoin pyhä Anastasia sai voiton marttyyrikilvoituksessaan.

Sofia oli koko ajan rukoillut Anastasian puolesta. Kun Anastasia oli päättänyt kilvoituksensa, Sofialle ilmestyi enkeli, joka ilmoitti mitä oli tapahtunut ja kehotti Sofiaa kokoamaan Anastasian pyhät jäännökset. Reliikit vietiin myöhemmin Konstantinopoliin. Nykyään ne ovat kunnioitettavina Gregorioksen luostarissa pyhällä Athosvuorella.

Pyhä Eusebia syntyi Italian Bergamossa. Hän oli pyhän marttyyri Domnion (16.7.) sisarentytär. Eusebia surmattiin uskonsa tähden 200-luvun lopulla keisari Diocletianuksen kanssahallitsijan Maximianus Herculiuksen (286–305) johtamassa vainossa.

Abraham syntyi Mesopotamian Edessan alueella 200-luvun lopulla. Hän oli varakkaan perheen poika, ja hänen vanhempansa pakottivat hänet avioliittoon vastoin hänen tahtoaan. Hääjuhlallisuuksien aikana Abraham istui morsiamensa kanssa sisällä, kun jumalallinen valonsäde yhtäkkiä valaisi niin hänen kasvonsa kuin sydämensäkin. Hän ei ollut koskaan tuntenut niin suurta autuutta eikä tahtonut enää maistella ruokia ja juomia. Pian häiden jälkeen Abraham jätti kaikessa hiljaisuudessa niin morsiamensa kuin vanhempansakin sekä kaiken maallisen ja asettui kaupungin ulkopuolelle pieneen majaan. Sieltä hänen omaisensa löysivät hänet, kun hän oli viettänyt kokonaisen viikon jatkuvassa rukouksessa syömättä ja juomatta mitään.

Abrahamin kristityt vanhemmat ymmärsivät hänen saaneen kutsun Jumalalta eivätkä enää estelleet häntä. Abraham muurautui majan sisään ja jätti vain seinään pienen aukon, jonka kautta hänelle annettiin silloin tällöin leipää ja vettä. Kun ihmisiä kokoontui hänen keljansa ulkopuolelle, hän opetti heitä ja vastasi ikkunasta heidän kysymyksiinsä sen mukaan miten Pyhä Henki häntä valisti. Näin hän eli majassaan ylläpitäen maailmaa rukouksillaan.

Bet Qidunan pikkukaupungin asukkaat Edessan lähistöllä vastustivat itsepintaisesti alueen piispan yrityksiä käännyttää heidät kristinuskoon. Lopulta piispa ja hänen papistonsa menivät Pyhän Hengen innoittamina Abrahamin luo ja pyysivät häntä ottamaan vastaan pappisvihkimyksen ja julistamaan evankeliumia tuossa kaupungissa. Heidän hartaat pyyntönsä saivat pyhän taipumaan, ja kyyneleet silmissä hän suostui luopumaan erakkoelämästään ja ryhtymään papiksi. Yli kolme vuotta hän kesti qidunalaisten herjauksia ja lyöntejä herpaantumatta vähääkään ponnisteluissaan ja rukouksissaan heidän pelastumisensa puolesta. Lopulta Abraham voitti heidät Kristukselle ja kastoi yli tuhat henkeä. Sen jälkeen hän ravitsi heitä vielä vuoden ajan evankeliumin opetuksilla tehdäkseen heistä hedelmää kantavia oksia Kristuksen viiniköynnöksessä. Sitten Abraham poistui salaa kaupungista ja riensi innokkain mielin takaisin rakkaaseen yksinäisyyteensä. Hän asettui entiseen majaansa ja jatkoi siellä voittoisaa taisteluaan demoneja vastaan.

Noihin aikoihin Abrahamin veli kuoli jättäen jälkeensä seitsenvuotiaan tyttären Marian, joka jäi aivan yksin. Abraham otti lapsen huollettavakseen. Hän valmisti tälle pienen keljan omansa viereen, niin että saattoi ikkunasta antaa hänelle opetusta kilvoituselämässä. Tyttö kasvoi ja saavutti 20 vuoden iän rakastaen Jumalaa ja eläen Hänen tahtonsa mukaan. Eräs Abrahamin luona opetusta saamassa käynyt munkki kuitenkin rakastui Mariaan. Seurauksena oli, että Maria lankesi syntiin hänen kanssaan. Teon jälkeen hän joutui epätoivoon. Paholainen sai hänet vakuutetuksi, ettei Jumala voi antaa anteeksi nunnan kaavun häpäisseelle. Vailla toivoa hän poistui salaa majastaan ja meni läheiseen kaupunkiin, jossa hänestä tuli katunainen. Kului kaksi vuotta ja Maria vajosi yhä syvemmälle tuhoon, kun taas Abraham rukoili yhä kiihkeämmin Jumalaa paljastamaan hänelle, mihin tyttö oli joutunut.

Kerran eräs ohikulkija paljasti asian Abrahamille. Hetkeäkään epäröimättä Abraham pukeutui sotilaan asuun, otti mukaansa vähät rahansa ja suuntasi kulkunsa kaupunkiin. Ihmissielun pelastaminen merkitsi hänelle enemmän kuin erakkomaja, munkin vihkimys, kilvoittelu ja rukoussääntö.

Ilotaloon saavuttuaan Abraham tilasi itselleen aterian ja joi sen ohella viiniä ensimmäisen kerran viiteenkymmeneen vuoteen. Sitten hän meni Marian kanssa tämän huoneeseen. Kun hän oli lukinnut oven, niin ettei Maria voisi karata, hän paljasti tälle, kuka hän oli. Nähdessään setänsä Maria kivettyi järkytyksestä eikä häpeissään nostanut silmiään lattiasta. Kyyneleet silmissä Abraham muistutti hänen mieleensä askeettisen kilvoittelun ja puhtaan elämän ihanuuden, puhui hänelle Jumalan äärettömästä laupeudesta, joka antaa anteeksi suurimmatkin synnit, ja sanoi epätoivon olevan ainoa anteeksiantamaton synti.

”Lähdetään, tyttäreni, mennään takaisin erakkomajaan. Minä otan kannettavakseni sinun lankeemuksesi ja vastaan siitä Kristuksen edessä viimeisellä tuomiolla”, hän puheli rohkaisevasti. ”Tule takaisin, kilvoittele ja rukoile niin kuin ennenkin ja seiso taas uudestaan armollisen Jumalan edessä.” Abrahamia kuunnellessaan katumuksen kyyneleet alkoivat vuotaa Marian poskilla. Hän suostui jättämään taakseen synnillisen elämänsä ja palaamaan takaisin erakkomajaan.

Marian katumus oli niin voimakas ja hän kilvoitteli kyyneleitä vuodattaen sellaisella innolla, että Jumala antoi hänelle pian anteeksi ja soi hänelle vielä ihmeiden tekemisen armolahjan. Pyhä Abraham nukkui rauhallisesti kuolonuneen vuonna 367 kilvoiteltuaan viisikymmentä vuotta ja hänen veljentyttärensä seurasi häntä viiden vuoden kuluttua. Pyhä Efraim Syyrialainen tunsi heidän kilvoituksensa ja välitti tietoa niistä eteenpäin.

Pyhä Kennera eli Skotlannissa 400-luvulla. Hän opiskeli yhdessä pyhän Ursulan kanssa. Kennera vihittiin nunnaksi ja hän kilvoitteli erakkona Kirk-Kinnerissä Skotlannin Gallowayssa. Puhtauden kirkas säde, Gallowayn valo pyhä Kennera kärsi marttyyrikuoleman.

Theuderius (Theudar, Theodore) vihittiin munkiksi Lérinsissä, josta hän palasi kotiseudulleen Wieniin. Hänen luokseen tuli muutamia oppilaita, joille hän rakennutti lähistölle ensin keljoja ja lopulta kolme luostaria. Tuolloin oli tapana, että luostarissa ehtoollisen toimittava pappi keskittyi yhteisen palveluksen pyhittämiseen vetäytymällä viikoksi yksinäisyyteen rukoilemaan ja paastoamaan. Tästä Wienissä kehittyi tapa valita pyhä munkki elämään erakkoelämää ja katumaan koko kansan puolesta. Pyhä Theuderius valittiin tähän tehtävään ja hän ryhtyi mielihyvin erakoksi. Hänelle varattiin Pyhän Laurentiuksen kirkosta pieni kelja, joka muurattiin umpeen. Theuderius suoritti tätä pyhää palvelusta 12 vuoden ajan rukoillen kaupunkilaisten puolesta. Hänen rukoustensa myötä alkoi tapahtua ihmeitä. Pyhä Theuderius kuoli vuoden 575 tienoilla. Hänet haudattiin Pyhän Laurentiuksen luostariin.

Ermelinda (Ermelindis) oli belgialainen prinsessa, joka kilvoitteli erakkona Meldaertissa, Belgian Tirlemontin lähistöllä. Hän nukkui pois vuonna 595.

Pyhä Colman syntyi Irlannissa, Kiltartanin Corkerissa 500-luvun puolivälissä. Hän oli heimopäällikkö Duacin poika ja opiskeli pyhän Endan luostarissa. Colmanista tuli erakkomunkki, joka kilvoitteli kahden eri luostarin yhteydessä keskittyen yksinäiseen rukouselämään ja paastoon. Myöhemmin hän perusti kuningas Guaire Connaughtilaisen avustuksella oman luostarin Kilmacduaghiin ja johti sitä apotti-piispana. Luostari tunnetaan 34 metriä korkeasta kaltevasta tornistaan. Tarinan mukaan kuningas löysi erakkomunkin ihmeen kautta: kuninkaallinen pääsiäisateria katosi ruokapöydästä, minkä jälkeen enkelit lähtivät johdattamaan kuningasta ja hänen hoviväkeään vieden heidät Colmanin keljalle. Siellä Colman oli riutuneena kilvoiteltuaan ankarasti koko suuren paaston eikä hänellä ollut juhlan koittaessa mitään syötävää.

Pyhä Colman rakasti lintuja ja kaikkia eläimiä. Hänellä oli lemmikkinä kukko, joka herätti hänet joka aamu auringon noustessa kiekumalla niin kauan kunnes hän meni tervehtimään sitä. Sen jälkeen hän kutsui muut munkit koolle. Colmanilla oli myös kesy hiiri, jota hän ruokki leivänmuruilla. Veljestö toimitti palvelukset myös keskiyöllä ja aamukolmelta ennen auringon nousua, eikä kukosta ollut tuolloin apua herättämisessä. Koska hiiri oli liikkeellä koko yön, Colman pyysi, että hiiri tulisi herättämään hänet, jollei hän sattuisi olemaan hereillä yöpalveluksen alkaessa. Kerran Colman nukkui rasittavan päivän jälkeen tavallista sikeämmin, joten hiiri tuli ja painoi ensin kuononsa Colmanin korvaan ja sitten näykkäisi sitä. Colman nauroi nähdessään, kuka hänet oli herättänyt, antoi hiirelle ylimääräistä syötävää ja lähti rukoilemaan. Tämän jälkeen Colmanilla oli tapana odottaa aina hiiren tuloa ennen kuin nousi ylös, vaikka olisi ollut hereilläkin.

Pyhän Colmanin kolmas lemmikki oli kärpänen. Colman luki joka päivä isoa, vanhaa, käsin kirjoitettua rukouskirjaansa. Hän pani merkille, että kirjan marginaalille laskeutui aina sama kärpänen. Kerran hän pyysi kärpästä näyttämään hänelle sen kohdan, johon oli edellisellä kerralla jäänyt, ja näin tapahtui. Kärpänen saattoi jäädä tuntikausiksi Colmanin näyttämään kohtaan, jos hän vain pyysi sitä. Toiset munkit ihmettelivät tätä elävää kirjanmerkkiä niin, että kirjoittivat asian muistiin luostarin arkistoihin.

Pienet eläimet eivät elä pitkään. Kesän lopulla kärpänen kuoli. Colmanin surressa ystävänsä menetystä hiirikin kuoli, ja pian tämän jälkeen myös kukko. Colman oli murheen ja ikävän murtama ja kirjoitti asiasta pyhälle Columballe, joka vastasi: ”Sinä olit rikas, kun sinulla oli heidät. Siksi olet nyt surullinen. Tämänkaltaista murhetta ilmenee vain siellä missä on rikkauksia. Älä ole enää rikas.” Pyhä Colman ymmärsi, että on mahdollista olla rikas myös ilman rahaa.

Pyhä Colman kuoli vuonna 632. Hänen apotinsauvaansa käytettiin sittemmin vuosisatojen ajan valan vahvistamiseen. Nykyään se on Dublinin kansallismuseossa.

Pyhä Anna oli hurskaan diakonin tytär. Hän eli Konstantinopolissa ikonienraastajakeisari Konstantinos Kopronymoksen aikana (741–775). Kun Annan vanhemmat kuolivat, hänen isoäitinsä otti huolehtiakseen hänestä ja antoi hänet vaimoksi hurskaalle miehelle. Annan setä oli kunnioitettu askeetti Bitynian Olymposvuorella ja oli joutunut kärsimään pyhien ikonien vuoksi. Hän profetoi Annalle, että tällä tulee olemaan paljon kärsimyksiä. Setä oli käymässä Konstantinopolissa myös silloin, kun Anna odotti toista lastaan. Hän valmisti Annaa siihen, että hänen miehensä tulee kuolemaan ennen lapsen syntymää, niin kuin tapahtuikin. Sedän ennustuksen mukaisesti myös lapset kuolivat pian. Anna suri heitä ja alkoi jakaa omaisuuttaan köyhille. Hän ei kuitenkaan vaipunut epätoivoon, vaan alistui Jumalan tahtoon.

Lastensa kuoleman jälkeen Anna tapasi erään Olymposvuorelta lähtöisin olevan munkin, joka vihki hänet nunnaksi. Sen jälkeen hän pukeutui miehen vaatteisiin ja lähti itsekin Olympokselle. Siellä hän kolkutti ensimmäisen kohtaamaansa luostarin portille ja pyrki sinne munkiksi sanoen nimekseen Eufemianos. Hän sanoi tulleensa katumaan syntejään ja tahtovansa viettää loppuelämänsä rauhassa. Igumeni liikuttui hänen puheistaan ja otti hänet vastaan varoittaen häntä kuitenkin eunukeiden paheena pidetystä röyhkeydestä ja harkitsemattomista puheista. Annasta tuli pian erinomainen kilvoittelija ja esikuva koko veljestölle.

Annan omaisuuden hoitajana toiminut mies etsi häntä vuosikausia. Lopulta hän tapasi munkin, joka oli vihkinyt Annan nunnaksi. Yhdessä he lähtivät etsimään häntä ja löysivätkin hänet pian. Heillä oli valmiina oma luostari ja he pyysivät Annaa siirtymään sinne yhdessä heidän kanssaan, mihin tämä suostuikin.

Tässä luostarissa Anna viipyi jonkin aikaa ja hänen rukoustensa voimasta siellä alkoi tapahtua lukuisia ihmeitä. Sen vuoksi luostariin virtasi paljon kilvoittelijoita, mutta tilanahtaus esti ottamasta kaikkia vastaan. Niinpä luostarin igumeni kääntyi patriarkka Tarasioksen puoleen kertoen munkki Eufemioksen saavutuksista ja tilanpuutteesta luostarissa. Patriarkka luovutti heidän käyttöönsä raunioituneen paikan Prusan kaupungin läheltä. Sinne he rakensivat lyhyessä ajassa uuden tilavan luostarin, jonne myös Anna siirtyi viettääkseen siellä loppuelämänsä. Kun tämä tuli yleiseen tietoon, luostariin saapui joka päivä suuret määrät ihmisiä.

Annaa kohtasi kuitenkin vaikea kiusaus. Yksi munkeista alkoi jatkuvasti syytää häntä vastaan raskaita ja rivoja herjauksia viitaten siihen, että hän oli eunukki. Anna ei kiinnittänyt niihin huomiota ja katsoi niiden ennemminkin tekevän hyvää itselleen. Eräs nainen kuullessaan munkin herjauksia sanoi tälle: ”Varo, veli. Jospa joskus käykin ilmi, ettei hän ole eunukki vaan himoista vapautunut nainen. Joitakin vuosia siten Konstantinopolista katosi eräs nainen, joka oli ensin jakanut omaisuutensa köyhille. Jospa munkki Eufemios onkin tuo nainen, ja sinä saat palkaksesi helvetin tulen tahratessasi puheillasi niiden mielen, jotka sinua kuulevat.” Tämän jälkeen tuo pahansuopa munkki alkoi vaania tilaisuutta tyrkätäkseen Annan kumoon alamäessä nähdäkseen, oliko tämä todella nainen. Hän tekikin sen, mutta ei nähnyt mitään, vaan sai itse halvauksen. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli ennen luostariin tuloaan syyllistynyt murhaan. Viranomaiset hakivat hänet pois luostarista ja hänet hirtettiin.

Tämä tapaus teki Annasta entistäkin tunnetumman. Niinpä hän paetakseen mainettaan otti mukaansa kaksi munkkia ja siirtyi heidän kanssaan Bosporin rannalle. Sieltä he löysivät kirkon, jonka lähellä oli lähde ja pieni puutarha. Kun Anna oli elänyt siellä joitakin vuosia, hänet kutsuttiin joskus vuoden 809 jälkeen Konstantinopoliin, missä hän vietti loppuelämänsä Jumalalle otollisesti parantaen rukouksillaan sairaita ja tehden muita ihmeitä, kunnes siirtyi rauhassa Herran luo vuoden 820 tienoilla.

Rostislav hallitsi pakanallista Määriä (Morava, Moravia, nykyinen Tšekin länsiosa) vuosina 846–870. Hän lähetti edustajansa Konstantinopoliin pyytämään keisari Mikael III:lta ja patriarkka Fotiokselta kansansa keskuuteen lähetystyöntekijöitä. Rostislav tahtoi saada kansalleen slaavinkielisen jumalanpalveluselämän sekä kirjallisuutta kansan valistamiseksi. Rostislavin luokse lähetettiin tessalonikalaiset veljekset Methodios ja Kyrillos (11.5.), joka oli vielä tuolloin nimeltään Konstantinos. He saapuivat Määriin vuonna 863 ja alkoivat julistaa evankeliumia ja opettaa kansaa.

Saksalaiset papit olivat toimittaneet alueella jumalanpalveluksia latinaksi, mutta ruhtinas Rostislavin johdolla veljekset ja heidän seuraajansa aloittivat slaavinkielisen jumalanpalveluselämän ja kirjallisuuden sekä opetustyön. He kehittivät aakkoset ja alkoivat kääntää pyhää Raamattua. Ensimmäisten käännösten joukossa oli aamu-, ehtoo- ja hetkipalvelukset sekä jumalallinen liturgia.

Ruhtinas Rostislav puolusti kansaansa frankkien hyökkäyksiltä, mutta vuonna 870 hän joutui oman herttuansa kavaltamaksi. Rostislav vangittiin ja vietiin Regensburgiin kidutettavaksi. Hän sai kärsiä, koska rakasti kansaansa, Kristusta ja apostolista opetusta. Rostislav sokaistiin, heitettiin vankilaan ja tuomittiin kuolemaan. Hän kuoli loppuvuodesta 870 tuntemattomassa paikassa kovien kärsimyksien jälkeen. Pyhä ruhtinas teki työtä ja kärsi pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen rinnalla. Häntä kunnioitetaan Tšekin ja Slovakian ortodoksisessa kirkossa, jossa hänet kanonisoitiin virallisesti vuonna 1994.

Pyhittäjä Avrami lähti nuorena vanhempiensa kodista ja astui kilvoittelutielle. Perimätiedon mukaan hän vihkiytyi munkiksi Valamon luostarissa, mutta siirtyi sieltä Jumalan erityisestä ilmoituksesta Rostoviin, missä oli vielä paljon pakanoita. Avrami pyrki innokkaasti levittämään oikeaa uskoa. Hänen keljansa lähellä oli epäjumalanpalveluspaikka, jossa pakanat palvoivat kivistä epäjumalaa nimeltä Veles. Tämä murehdutti Avramin Jumalaa rakastavaa sielua, ja oman heikkoutensa tuntien hän rukoili Herraa hävittämään pahan hengen työt.

Kerran istuessaan murheissaan ja neuvottomana epäjumalan lähellä Avrami tapasi hurskaan vanhuksen, joka tiedusteli syytä hänen murheeseensa. ”Rukoilen Herraa Jumalaa antamaan minulle voiman hajottaa epäjumala, mutta en saa vastausta rukoukseeni”, Avrami vastasi. Vanhus neuvoi häntä menemään itään Pyhälle maalle, etsimään Johannes Teologin talon ja rukoilemaan siellä hänen ikoninsa edessä. Avrami tuli murheelliseksi, että hänen täytyy mennä niin kauas, mutta vanhus rohkaisi häntä sanoen: ”Herra tekee tiesi lyhyeksi.” Autuas Avrami täyttyi Pyhällä Hengellä, ja pyydettyään vanhukselta siunauksen hän lähti matkaan. Kuljettuaan nelisen kilometriä hän tapasi kunnioitusta herättävän harmaapartaisen vanhuksen, jolla oli kädessään ristipäinen sauva. Avrami kumarsi vanhukselle, joka tiedusteli, minne hän oli matkalla. ”Olen menossa etsimään Johannes Teologin taloa”, Avrami vastasi. ”Ota sauvani, mene ja iske sillä epäjumala Velesiä lausuen: Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä Johannes Teologi käskee sinun hajota”, vanhus neuvoi ja katosi näkyvistä. Autuas Avrami ymmärsi tavanneensa itsensä Johannes Teologin. Pelon ja ilon valtaamana hän palasi takaisin ja löi sauvalla epäjumalaa hajottaen sen tomuksi.

Paikalle, jossa oli tavannut vanhuksen, Avrami rakennutti kirkon apostoli Johannes Teologin kunniaksi, ja sinne missä epäjumala oli ollut, hän perusti Jumalan ilmestymiselle (Teofanialle) pyhitetyn luostarin. Lyhyessä ajassa hän johdatti epäuskoiset Kristuksen luo: kaikki pienimmästä suurimpaan tulivat kasteelle ja alkoivat käydä kirkossa ylistämässä Jumalaa. Avramin vaikutus oli suuri varsinkin lapsiin. Hän opetti heille lukutaitoa ja Jumalan käskyjä, kastoi heitä ja vihki myöhemmin monia heistä munkeiksi. Kun Rostovin piispa näki, miten luostari kasvoi ja kukoisti, hän korotti Avramin arkkimandriitan arvoon.

Avramin elämä oli jokapäiväistä rukouskilvoitusta ja työtä veljestön hyväksi. Hän oli kaikille elävä esimerkki nöyryydestä, kuuliaisuudesta, vapaaehtoisesta köyhyydestä, hengellisestä viisaudesta ja rakkaudesta lähimmäisiä kohtaan. Hänessä selvästi vaikuttava Jumalan armo, luja usko ja lakkaamaton rukous varjelivat häntä Paholaisen juonilta, joita se suunnitteli raivoissaan häntä vastaan muistaen entisen tappionsa epäjumalan tuhoamisen yhteydessä.

Pyhittäjä Avrami nukkui rauhassa kuolonuneen korkean iän saavuttaneena todennäköisesti 1070-luvulla. Hänen pyhäinjäännöksensä löydettiin maatumattomina noin sata vuotta kuoleman jälkeen. Avramia kunnioitetaan Karjalan valistajien joukossa, koska hän aloitti luostarikilvoittelun Laatokalla Valamon luostarissa.

Timoteos, kastenimeltään Triantafyllos, eli 1800-luvun alkupuolella traakialaisessa kylässä. Hänellä oli vaimo ja kaksi tytärtä. Vaimo kuitenkin ihastui turkkilaiseen, joka suostutteli hänet jättämään perheensä ja uskonsa. Triantafyllos joutui kätkemään tyttärensä, ettei heitäkin vaadittaisi kääntymään muslimeiksi, kuten islamin laki edellyttää. Triantafyllos suri vaimonsa kohtaloa ja lähetti hänelle viestejä, joissa pyysi häntä palaamaan Kristuksen uskoon. Jonkin ajan kuluttua vaimo ymmärsi, millaisen synnin oli tehnyt ja pyysi aviomiestään vapauttamaan hänet turkkilaisen käsistä. Triantafyllos iloitsi vaimonsa katumuksesta. He laativat suunnitelman, jonka mukaan Triantafyllos teeskenteli kääntyvänsä islamiin voidakseen siten saada vaimonsa takaisin. Vaimo pääsikin vapaaksi tällä keinolla. He elivät puoli vuotta salakristittyinä, minkä jälkeen he toteuttivat päätöksensä lähteä luostariin, vaimo nunnaluostariin ja mies Athokselle. Tyttäret jätettiin heidän hurskaiden ystäviensä huostaan.

Triantafylloksesta tuli munkki Timoteos Athoksen suuressa lavrassa, jossa hän palveli kuusi vuotta hoitaen luostarin puutarhaa. Kuullessaan pyhän Agathangelos Esfigmenoslaisen käyneen vapaaehtoiseen marttyyrikilvoitukseen (19.4.1818) Timoteoksessakin heräsi kaipaus päästä yhdistymään Kristukseen osallistumalla Hänen kärsimyksiinsä aina kuolemaan saakka. Tämä mielessään hän siirtyi Esfigmenoksen luostariin ja asui siellä jonkin aikaa kilvoitellen esimerkillisessä kuuliaisuudessa. Monien hartaiden pyyntöjen jälkeen Timoteos sai lopulta siunauksen marttyyrikilvoitukseen igumeniltaan, joka lähetti hänet Hellespontokseen pappi Germanoksen luokse.

Matkan varrella oli Timoteoksen kotikylä Paraora. Hän olisi halunnut tavata tyttäriään ja sukulaisiaan, mutta koska ei ollut saanut igumeniltaan siunausta tähän, hän kulki päättäväisesti kylän ohi.

Hellespontoksessa Timoteos tapasi isä Germanoksen ja pappismunkki Euthymioksen. Kolmikko päätti jakaa saman päämäärän. He lähtivät yhdessä Kissanioniin (Kaisane), jossa Timoteos alkoi rohkeasti kehottaa uskostaan luopuneita kristittyjä jättämään islamin ja palaamaan kristinuskoon. He puhuivat islamia vastaan niin rohkeasti, että koko uskonto joutui naurunalaiseksi.

Timoteos ja Euthymios vangittiin ja lähetettiin Adrianopoliin. Timoteos totesi yksiselitteisesti olleensa aina kristitty ja tahtovansa myös kuolla kristittynä. Hänet tuomittiin kuolemaan, mutta ennen tuomion toteuttamista hänelle annettiin kuukausi aikaa katua.

Timoteos ja Euthymios päätyivät samaan tyrmään kahden muun tunnustajan, pappismunkki Nikolaoksen ja munkki Barnabaksen kanssa. Pyhiä miehiä kidutettiin joka ilta iskemällä heitä 40 kertaa jalkoihin. He kestivät tuskat kärsivällisesti eivätkä kieltäneet Kristusta vaan odottivat vapautuksensa päivän koittamista.

Isä Germanos saapui paikkakunnalle ja kyseli majatalossa tunnustajien kuulumisia. Hänelle kerrottiin, että heitä hakataan joka ilta ja että he haluaisivat ehtoollista mutta yksikään pappi ei uskalla mennä vankilaan. Saatuaan tietää, että ne kristityt, jotka eivät maksa uskontoveroaan, heitetään samaan vankilaan, Germanos haki paikallisesta kirkosta kolme palaa pyhitettyä Herran ruumista ja alkoi levittää tietoa, ettei ollut maksanut veroa eikä aio maksaa. Hyvin pian Germanos otettiinkin kiinni ja vietiin samaan vankilaan. Tavatessaan rakkaat veljensä hän suuteli heidän jalkojaan. Samana iltana turkkilaiset päättivät lopettaa vangittujen kristittyjen lyömisen, koska nämä vaikuttivat olevan pelkästään tyytyväisiä saadessaan kärsiä uskonsa tähden.

Seuraavana yönä kristityt viettivät tyrmässään kokoöisen jumalanpalveluksen veisaten innoituksen vallassa hymnejä niin, että heidän sielunsa ylentyivät taivaan puoleen. Rukoukset ja veisut he osasivat ulkoa, mutta kun palveluksessa koitti hetki lukea päivän pyhien elämäkerrat eikä heillä ollut kirjoja, he kertoivat omin sanoin omista kidutuksistaan ja kärsimyksistään Kristuksen tähden. Lopuksi he ripittäytyivät ja nauttivat pyhän ehtoollisen.

Pyhä Timoteos mestattiin muutaman päivän kuluttua, uuden kuun koittaessa 29.10.1820. Hänen kasvonsa säteilivät rauhaa ja iloa, kun hän odotti tyynenä miekan terää. Tämä oudoksutti hänen teloittajiaan ja valvojaa, joka päätti olla teloittamatta Timoteoksen kumppaneita. Tämä päätös oli heille pahin mahdollinen kidutus, niin innokkaita he olivat seuraamaan Timoteosta Kristuksen todellisten opetuslasten voittoisaa tietä. He vaativat päästä Timoteoksen luokse, mutta sen sijaan heidät heitettiin väkisin ulos vankilasta ja ajettiin pois kaupungista.

Turkkilaiset eivät suostuneet myymään pyhää ruumista mistään hinnasta, koska tahtoivat häpäistä sen. Ruumis upotettiin jokeen, mutta pappimunkki Germanos onnistui ostamaan pyhän Timoteoksen veriset vaatteet. Sen jälkeen hän taivalsi Timoteoksen kotikylään, etsi marttyyrin tyttäret ja antoi heille palan kangasta. Loput hän vei Athokselle Esfigmenoksen luostariin, jossa igumeni ja veljestö tulivat riemuiten kunnioittamaan uusmarttyyri Timoteoksen veristä vaatetta. Ne asetettiin uusmarttyyri Agathangeloksen viitan viereen. Niiden äärellä on tapahtunut monia paranemisia.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.