27.10.2019

Sävelmä
3. säv.

20. helluntainjälkeinen sunnuntai

m. Nestor Tessalonikalainen (+ n. 306)

p. Andrei, Smolenskin ruhtinas (+ n. 1390)

Kesäaika päättyy

Polyeleon evankeliumi
Joh. 20:19–31
Joh. 20:19–31

19 Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" 20 Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi." 24 Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. 25 Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta Tuomas sanoi: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko." 26 Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" 27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" 28 Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!" 29 Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe." 30 Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. 31 Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.

Epistola
Ef. 6:10–17 (Nestor)
Gal. 1:11–19

Ef. 6:10–17

10 Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. 11 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. 12 Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. 13 Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. 14 Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan 15 ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. 16 Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. 17 Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.

Gal. 1:11–19

11 Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. 12 Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle. 13 Olettehan kuulleet, kuinka minä aikoinani, kun elin juutalaisena, vainosin kiihkeästi Jumalan seurakuntaa ja yritin tuhota sen. 14 Menin juutalaisuudessa pitemmälle kuin useimmat ikätoverini ja kiivailin isiltä perittyjen opetusten puolesta. 15 Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta oli valinnut minut ja armossaan kutsui minut työhönsä, 16 näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, jotta lähtisin julistamaan vieraille kansoille sanomaa hänestä. Silloin en kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä 17 enkä heti lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista oli tullut apostoleja jo ennen minua. Sen sijaan menin Arabiaan ja palasin sieltä takaisin Damaskokseen. 18 Kolmen vuoden kuluttua menin sitten Jerusalemiin tutustuakseni Keefakseen ja viivyin hänen luonaan kaksi viikkoa. 19 Ketään muuta apostolia en tavannut, ainoastaan Herran veljen Jaakobin.

Luuk. 21:12–19 (Pyhä marttyyri Nestor Tessalonikalainen)
Luuk. 8:41–56
Luuk. 21:12–19

[Jeesus sanoi:] 12 "Mutta jo ennen tätä teidän kimppuunne käydään ja teitä vainotaan. Teitä viedään tuomiolle synagogiin, teitä teljetään vankilaan, te joudutte kuninkaiden ja maaherrojen eteen minun nimeni tähden. 13 Näin te saatte tilaisuuden todistaa minusta. 14 Painakaa vain mieleenne, että teidän ei tule etukäteen miettiä, miten itseänne puolustatte. 15 Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne. 16 "Jopa teidän vanhempanne, veljenne, sukulaisenne ja ystävänne luovuttavat teidät viranomaisille, ja muutamia teistä surmataan. 17 Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden. 18 Mutta edes hiuskarva päästänne ei mene hukkaan. 19 Pysykää lujina, niin voitatte omaksenne elämän.

Luuk. 8:41–56

Siihen aikaan 41 Jeesuksen eteen tuli Jairos, synagogan esimies. Hän heittäytyi Jeesuksen jalkoihin ja pyysi häntä tulemaan kotiinsa. 42 Hänen ainoa lapsensa, noin kaksitoistavuotias tytär, oli kuolemaisillaan. Matkalla Jairoksen kotiin väkijoukko tungeksi Jeesuksen ympärillä. 43 Siellä oli myös nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän oli kuluttanut kaikki varansa lääkäreihin, mutta kukaan ei ollut kyennyt parantamaan häntä. 44 Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua, ja verenvuoto lakkasi heti. 45 Jeesus kysyi: "Kuka koski minuun?" Kukaan ei myöntänyt koskeneensa, ja Pietari sanoi: "Opettaja, joka puoleltahan tässä ihmiset tunkevat päällesi." 46 Mutta Jeesus sanoi: "Joku koski minuun. Minä tunsin, että minusta lähti voimaa." 47 Kun nainen huomasi, ettei hän voinut pysyä salassa, hän tuli vavisten esiin ja heittäytyi Jeesuksen jalkojen juureen. Kaiken kansan kuullen hän kertoi, miksi oli koskenut Jeesukseen ja miten hän heti oli tullut terveeksi. 48 Jeesus sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut.* Mene rauhassa." 49 Hänen vielä puhuessaan tuotiin synagogan esimiehelle kotoa sana: "Tyttäresi on kuollut. Älä enää vaivaa opettajaa." 50 Mutta kun Jeesus kuuli tämän, hän sanoi esimiehelle: "Älä pelkää. Usko, niin hän pelastuu." 51 Perille saavuttuaan hän ei antanut kenenkään muun tulla mukanaan sisään kuin Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin sekä tytön isän ja äidin. 52 Kaikki itkivät ja valittivat tytön kuolemaa, mutta Jeesus sanoi: "Älkää itkekö! Ei hän ole kuollut, hän nukkuu." 53 He nauroivat hänelle, koska tiesivät, että tyttö oli kuollut. 54 Mutta Jeesus otti tyttöä kädestä ja sanoi kuuluvalla äänellä: "Tyttö, nouse!" 55 Silloin henki palasi tyttöön. Hän nousi heti jalkeille, ja Jeesus käski antaa hänelle syötävää. 56 Tytön vanhemmat olivat hämmästyksestä suunniltaan. Jeesus kielsi heitä kertomasta kenellekään, mitä oli tapahtunut.

Päivän synaksario

27.10.

Kristuksen tuominnut Pontius Pilatus vaikuttaa historioitsijoiden mainintojen perusteella varsin ylpeältä, julmalta ja omahyväiseltä. Pilatuksen ja juutalaisten välillä oli alituisesti konflikteja, sillä hän ei kunnioittanut heidän uskontoaan eikä tapojaan.

Kun Pontius Pilatus istui tuomarinistuimellaan Jumalan Poika silmiensä edessä, hän sai vaimoltaan Proclalta sanan: ”Älä tee mitään sille pyhälle miehelle. Olen kärsinyt unessa paljon Hänen tähtensä.” (Matt. 27:19) Pilatus tahtoi kuitenkin tällä kertaa miellyttää kansaa ja välttää vaikeuksia eikä totellut saamaansa varoitusta.

Procla sen sijaan uskoi Jeesukseen unessa näkemänsä näyn perusteella. Kuultuaan Hänen nousseen kuolleista ja ilmestyneen Galileassa Procla lähti etsimään Häntä.[1] Procla sai nähdä Kristuksen pyhät kasvot yhdessä Hänen opetuslastensa kanssa. Kristus sanoi heille: ”Mitä nyt? Ettekö usko minuun? Procla, Jumalan isille antamassa vanhassa liitossa sanotaan, että kaikki saavat elää minun kuolemani kautta, jonka te olette nähneet.” Kristus kertoi, kuinka Hän oli murtanut tuonelan portit ja hajottanut kuoleman kahleet, ja kehotti heitä uskomaan Hänen Isäänsä.

Procla palasi itkien Pilatuksen luo ja kertoi näkemästään. Pilatus ymmärsi vähitellen, mitä oli tehnyt. Hänen kohtalostaan on kaksi erilaista perimätietoa. Toisen mukaan hän tuli uskoon ja kärsi marttyyrikuoleman, toisen mukaan hän teki itsemurhan. Etiopialaisen kirkon kalenteri seuraa edellistä perimätietoa ja kunnioittaa Pontius Pilatusta ja Proclaa pyhinä 25.6.


[1] Tiedot perustuvat Pontius Pilatuksen kirjeisiin, jotka ovat säilyneet 500-luvun syyrialaisena käsikirjoituksena. Kirjeiden alkuperä on tuntematon ja aitous kyseenalainen.

Pyhä Capitolina oli kotoisin Kappadokian Kesareasta. Hän oli samaa kuuluisaa sukua kuin Kesarean arkkipiispana toiminut Firmianos (28.10.). Capitolinan rakkaus Kristukseen oli niin palava, että hän jakoi omaisuutensa köyhille, vapautti orjansa ja ilmoitti oma-aloitteisesti maaherra Zilikinthiokselle olevansa kristitty, vaikka keisari Diocletianuksen määräämä kristittyjen vaino oli ankarimmillaan. Maaherra tahtoi säästää ylhäisen naisen julkisen kidutuksen häpeältä. Capitolina sanoi kuitenkin, että heidän sukunsa suurin kunnia ovat siihen kuuluvat marttyyrit, saarnaajat ja jumaluusoppineet kuten Firmilianos. Hänet suljettiin tyrmään ja mestattiin seuraavana päivänä.

Kun Capitolinan entinen orjatar Eroteis näki, miten hänen emäntäänsä kohdeltiin, hän hyökkäsi maaherran kimppuun ja heitti tätä kivillä. Hänet pidätettiin ja häntä ruoskittiin, mutta Kristuksen armosta hän kesti kaiken ylväästi. Sitten hänet mestattiin ja niin hänkin sai marttyyriseppeleen. Tämä tapahtui vuonna 304.

Nestor Kronikoitsija on kuvannut suurenmoisesti Venäjän ensimmäisten ruhtinaiden tekoja, ensimmäisten munkkien kilvoituksia ja ensimmäisten marttyyrien kärsimyksiä, mutta itse hän olisi voinut jäädä varsin tuntemattomaksi jälkipolville, jollei Jumala hyvyydessään olisi jättänyt kristityille hänen maatumattomia pyhäinjäännöksiään.

Nestor kertoo tulleensa Kiovan luolaluostariin 17 vuoden ikäisenä luostarin perustajan pyhittäjä Feodosin (3.5.) eläessä. Pyhittäjä Antoni oli tuolloin vetäytynyt luolaan kilvoittelemaan, ja Feodosi johti ja rakensi luostaria. Munkiksi ja diakoniksi Nestor vihittiin Feodosin seuraajan pyhittäjä Stefanin aikana. Luostarissa oli tuolloin paljon suuria kilvoittelijoita, joiden ohjauksessa Nestor edistyi nopeasti hengellisessä elämässä. Kirjoituksissaan hän nimittää itseään kurjaksi ja syntiseksi Nestoriksi, vähäisimmäksi koko veljestössä.

Noin kolmenkymmenen vuoden ikäisenä Nestor ryhtyi kirjoittamaan pyhien Boriksen ja Glebin marttyyrikertomusta sekä pyhittäjä Feodosin elämäkertaa. Kirjallisesta työstä tuli hänen kuuliaisuustehtävänsä veljestön ja koko kirkon hyväksi. Hänen merkittävin teoksensa on vuonna 1113 valmistunut Kertomus menneiltä vuosilta,[1] joka kertoo Venäjän kansan ja kirkon vaiheista 800-luvulta Nestorin omaan aikaan asti. Siinä hän välittää jälkipolville tietoja Venäjän ensimmäisistä piispoista, Kiovan luolaluostarin perustajista ja ensimmäisistä kilvoittelijoista. Muinaisvenäläisen kirjallisuuden helmi, Kiovan luolaluostarin Paterikon, pohjautuu paljolti hänen kirjoituksiinsa. Vuonna 1091 Nestor oli johtamassa pyhittäjä Feodosin maatumattomien reliikkien esiin kaivamista ja avaamista, mistä hän myös kertoo kronikassaan.

Pyhittäjä Nestor nukkui kuolonuneen noin 58-vuotiaana vuonna 1114 kilvoiteltuaan luolaluostarissa 41 vuotta.


[1] Suom. M-J. Jaakkola: Nestorin kronikka (WSOY 1994).

Pyhittäjä Dimitri syntyi 1200-luvun alussa talonpoikaisperheen poikana Basarabovin kylässä Tonavan eteläpuolella alueella, joka tuolloin kuului Bulgarian valtakuntaan. Pienestä pitäen hän kilvoitteli paastoten ja rukoillen. Viedessään kerran lehmiä laitumelle hän astui heinikossa piilossa olleeseen linnunpesään murskaten pienet poikaset. Hänen katumuksensa tämän tähden oli niin suuri, että hän päätti kulkea avojaloin kolme kesää ja talvea.

Myöhemmin Dimitri meni luostariin ja opittuaan kuuliaisuutta asettui asumaan luolaan Lomjoen varrelle. Siellä hän tuntemattomana ihmisille vuodatti rukouksensa ja kyyneleensä Jumalan eteen. Hän sai etukäteen tiedon kuolemastaan ja asettui hetken koittaessa makuulle kahden kivipaaden väliin ja antoi sielunsa rauhassa Herralle.

Vuosien myötä muisto pyhästä kilvoittelijasta painui unohduksiin. Kolmensadan vuoden kuluttua joen tulviessa vesi nousi luolaan. Virta liikutti kivipaasia ja vei mukanaan pyhän maatumattoman ruumiin, joka peittyi lopulta hiekkaan. Sata vuotta myöhemmin pyhä Dimitri ilmestyi unessa halvaantuneelle pikkutytölle ja kehotti tätä pyytämään vanhempia viemään hänet joen rannalle, jotta hän parantuisi. Tieto ilmestyksestä levisi nopeasti. Hiippakunnan papisto ja suuri kansanjoukko saattoi perhettä paikalle, jossa seudun asukkaat olivat aiemmin nähneet ihmeellisen valon. He alkoivat kaivaa, ja pian pyhän ruumis löydettiin turmeltumattomana ja Pyhän Hengen armoa loistavana, ja pieni tyttönen parantui välittömästi. Pyhäinjäännökset kannettiin juhlallisesti Basarabovin kylään, missä tapahtui lisää ihmeellisiä parantumisia. Ihmisiä tuli ympäri maata kunnioittamaan reliikkejä. Tämä tapahtui vuonna 1685. Unkarin Valakian[1] ruhtinas rakennutti kylään kirkon, jossa pyhä Dimitri teki vuosien mittaan monia ihmeitä.

Vuonna 1774 Venäjän ja Turkin sodan aikana Venäjän armeija leiriytyi kylän lähistölle, ja kenraali Saltykov määräsi pyhäinjäännökset vietäväksi Venäjälle estääkseen niitä joutumasta turkkilaisten häväistäviksi. Kun pyhäinjäännösten saattojoukko saapui Bukarestiin, eräs hurskas kristitty ja kenraalin ystävä pyysi, ettei tämä riistäisi Romanian kansalta sen pyhän maanmiehen reliikkejä. Kenraali antoi myöten ja otti vain pyhän kilvoittelijan toisen käden, minkä hän lähetti Kiovan luolaluostariin. Pyhän Dimitrin ruumis sijoitettiin Bukarestin katedraaliin, missä häntä on siitä lähtien kunnioitettu monien ihmeiden johdosta pääkaupungin ja koko Romanian suojelijana. Joka vuosi lokakuun 27. päivänä ihmiset kokoontuvat Bukarestiin kolmipäiväiseen pyhän Dimitrin juhlaan, eivätkä hänen kallisarvoiset reliikkinsä lakkaa levittämästä hyvää tuoksua. Venäjän kirkossa pyhän Dimitrin juhlaa vietetään 26. lokakuuta.


[1] Tarkoittaa ns. ”Vanhaa Romaniaa” Bukarestin itä- ja koillispuolella. Alueen nimi romaniaksi on Ugrovlahia, nykytermein Tara Romaneasca. Sydänkeskiajalla alue kuului Unkarin alaisuuteen.

Smolenskin ruhtinas Andrei jätti ruhtinaskuntansa sukulaisten noustua kapinaan häntä vastaan. Hän ei tarttunut aseeseen eikä ryhtynyt väkivalloin puolustamaan oikeuksiaan vaan poistui vähin äänin perintömailtaan ja saapui köyhänä vaeltajana Perejaslavl-Zalesskiin noin vuonna 1360. Siellä hän palveli ponomarina Pyhän Nikolaoksen kirkossa 30 vuotta salaten kaikilta ylhäisen syntyperänsä. Andrein kuoltua häneltä löydettiin kultaketju ja sormus merkkinä ruhtinaallisesta syntyperästä, raskaat kahleet merkkinä ankarasta kilvoittelusta sekä kirjakäärö, johon hän oli omakätisesti kirjoittanut: ”Minä olen Andrei, Smolenskin ruhtinas, joka veljieni kateuden ja salaliiton tähden jätin ruhtinaskuntani.”

Pian Andrein kuoltua ihmiset alkoivat kunnioittaa häntä pyhänä. Hänestä maalattiin ikoni ja laadittiin jumalanpalvelustekstit, mutta 1500-luvulla hänen muistonsa painui unohduksiin. Pyhittäjä Daniel Perejaslavlilainen (k. 1540) yritti ajaa hänen kanonisointiaan, mutta haudan avaamisen yhteydessä tapahtuneista ihmeistä huolimatta se ei toteutunut, mikä murehdutti syvästi pyhittäjää. Andrein paikallinen kunnioitus kuitenkin elpyi, ja lopulta hänet kanonisoitiin virallisesti vuonna 1749.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.