17.10.2019

Sävelmä
1. säv.

pr. Hoosea (+ 700-l. eKr.)

ptm. Andreas Krisisläinen (+ n. 760)

Epistola
Fil. 1:20–27

Fil. 1:20–27a

20 Odotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen. 21 Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. 22 Mutta jos jään tähän elämään, siitä hyötyy tehtäväni. En tiedä, kumman valitsisin, 23 olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta. 24 Teidän vuoksenne on kuitenkin parempi, että jään eloon. 25 Olen siitä varma. Niinpä tiedänkin, että jään tänne ja pysyn kaikkien teidän luonanne, jotta te edistyisitte uskossa ja saisitte siitä iloita. 26 Silloin te Kristuksen Jeesuksen omina saatte yhä enemmän aihetta riemuita minusta, kun jälleen tulen luoksenne. 27 Teidän on vain käyttäydyttävä Kristuksen evankeliumin arvoa vastaavalla tavalla.

Luuk. 9:49–56
Luuk. 9:49–56

Siihen aikaan eräs opetuslapsista tuli Jeesuksen luo ja sanoi: 49 "Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei seuraa sinua meidän joukossamme." 50 Mutta Jeesus vastasi: "Älkää estäkö. Joka ei ole teitä vastaan, on teidän puolellanne." 51 Kun Jeesuksen taivaaseenottamisen aika oli lähenemässä, hän suuntasi kulkunsa Jerusalemia kohti. 52 Edellään hän lähetti sananviejiä. Nämä lähtivät matkaan ja menivät erääseen Samarian kylään valmistelemaan Jeesuksen tuloa. 53 Kyläläiset kuitenkin kieltäytyivät ottamasta Jeesusta vastaan, koska hän oli matkalla Jerusalemiin. 54 Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes kuulivat tästä, he sanoivat: "Herra, tahdotko, että käskemme tulen iskeä taivaasta ja tuhota heidät niin kuin Eliakin teki?" 55 Mutta Jeesus kääntyi ja nuhteli opetuslapsia ja sanoi: "Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette. 56 Ihmisen Poika ei tullut ihmisten sieluja kadottamaan vaan pelastamaan." Yhdessä he jatkoivat matkaa toiseen kylään.

Päivän synaksario

17.10.

Pyhä profeetta Hoosea Beerin poika oli Isaskarin jälkeläisiä ja eli 700-luvulla eKr. Hoosean nimi on samaa heprealaista juurta kuin Herramme Jeesuksen pyhä nimi ja viittaa ’pelastukseen’. Hoosea on ainoa Israelin eli pohjoisvaltakunnan profeetta, jonka julistus on säilynyt kirjallisessa muodossa. Hoosea oli ensimmäinen kirjaprofeetta ja hänen kirjansa on ensimmäinen Vanhan testamentin ”pienistä profeetoista”. Hoosea aloitti toimintansa Jerobeam II:n aikana (784–748 eKr.) Pyhät profeetat Aamos, Miika ja Jesaja toimivat samoihin aikoihin Juudean puolella.

Muiden profeettojen tavoin Hooseakaan ei välittänyt sanomaansa ainoastaan sanoin vaan myös teoin. Monet näistä teoista olivat niin epäsovinnaisia, että ne muistuttavat suuresti uuden liiton ajan houkkakilvoitusta. Jumala käski Hoosean mennä naimisiin uskottoman ilotytön kanssa, joka pettäisi häntä. Heille syntyi kaksi poikaa ja yksi tytär. Avioliitto oli symboli Israelin kansasta, joka oli uskoton liitolleen Jumalan kanssa ja antautui epäjumalien palvelemiseen mutta jota Jumalan rakkaus ei kuitenkaan hylännyt. Sydän murtuneena Hoosea kohotti äänensä profetian hengessä julistaen, että kansa oli pettänyt Herran rakkauden. Hän ilmoitti tulevat rangaistukset, pakkosiirtolaisuuden ja hajaannuksen – mutta myös Jumalan uskollisuuden, sillä Hän ei hylkää kansaansa vaan rakastaa sitä. ”Miten minä voisin hylätä sinut, Efraim, jättää sinut, Israel! Minun sydämeni heltyy, minut valtaa sääli. En anna vihani raivota, enää en tuhoa Efraimia. Minä olen Jumala enkä ihminen. Minä olen Pyhä, olen sinun lähelläsi, en tule luoksesi vihan vimmassa.” (Hoos. 11:8-9)

Pyhän Hengen innoittamana profeetta Hoosea ilmoitti yli 700 vuotta ennen Vapahtajan lihaksitulemista vanhan liiton uhrijärjestelmän ja aaronilaisen pappeuden loppumisen. ”Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemista, en polttouhreja.” (6:6) Hoosea ilmoitti ennalta Kristuksen paluun Egyptin maasta: ”Egyptistä minä kutsuin poikani.” (11:1) Hoosea kuvaa myös kauniisti, kuinka Jumalan tunteminen leviää kaikkialle, sodat loppuvat ja rauha täyttää maailman. (2:20-23)

Ennen kaikkea profeetta Hoosea ilmoitti kolmantena päivänä tapahtuvan ylösnousemuksen ja kuoleman voittamisen: ”Missä on mahtisi, kuolema, missä on pistimesi, tuonela?” (13:14) Suurin salaisuus kätkeytyy kuitenkin siihen, että profetia ylösnousemuksesta on me-muodossa: ”Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät, kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä.” (6:2) Pyhä Kyrillos Jerusalemilainen (k. 386) lausuu tätä jaetta selittäessään: ”Vapahtaja ei ole ainoastaan noussut kuolleista, vaan Hän on myös nostanut kuolleet ylös kanssaan.” Myös Gregorius Suuri (k. 604) kirjoittaa: ”Profeetta Hoosea näki, että lopussa koko ihmiskunta nousee ylös Herran ylösnousemuksen myötä.” Hoosean kirja onkin kirkkoisien suuresti rakastama.

Palveltuaan Jumalaa profeetallisessa tehtävässään yli 60 vuoden ajan Hoosea nukkui pois saavutettuaan korkean iän. Hänet haudattiin isiensä maahan. Ikoneissa hänet kuvataan vahvavartaloisena, harmaahiuksisena ja parrakkaana.

Heron oli pyhän Ignatios Antiokialaisen oppilas ja seuraaja Antiokian piispana 100-luvun alussa. Hän kaitsi laumaansa 27 vuotta, ja hengellisen isänsä tavoin kärsi marttyyrikuoleman Kristuksen tähden. Tämä tapahtui vuonna 136.

Solina oli gascognelainen neito, joka pakeni Chartresiin välttyäkseen joutumasta avioon pakanan kanssa. Hänet saatiin kiinni ja mestattiin Chartresissa vuoden 290 tienoilla. Pyhää neitsytmarttyyri Solinaa kunnioitetaan Ranskassa, erityisesti Poitiersissa, Angoulemessa ja Chartresissa.

Pyhä Anstrudis (Anstrude, Austru) oli laonilaisen Pyhän Johannes Kastajan luostarin perustajien pyhien Blandinuksen ja Salabergan tytär. Aviomiehensä suostumuksella pyhä Salaberga vetäytyi luostariin ja tuli sen johtajaksi. Anstrudis seurasi äitinsä tietä ja otti vastentahtoisesti vastaan luostarin johtajan tehtävän äitinsä kuoltua. Pyhä Anstrudis noudatti luostarisääntöä tunnollisesti, huolehti lämpimästi sisaristaan, teki aina hyvää köyhille ja kuunteli sisimmässään Jumalan ääntä. Monta kertaa hän valvoi läpi yön. Sunnuntaita ja juhlapäiviä lukuun ottamatta hän söi vain kerran päivässä.

Pyhä Anstrudis sai kirkastua niiden kärsimyksien kautta, joita hänelle järjesti Ebroïn, kaikkien tuon ajan pyhien vainoaja.[1] Anstrudiksen veli pyhä Baldwin murhattiin, ja myös Anstrudista alettiin uhkailla, mutta hänen viattomuutensa sai Ebroïnin jättämään hänet rauhaan. Pyhä Anstrudis kuoli vuonna 688.

Pyhittäjämarttyyri Andreas oli kotoisin Kreetan saarelta ja eli kuvainraastajakeisarin Konstantinos V Kopronymoksen (741–775) hallituskaudella. Varhaisesta lapsuudestaan Andreas kilvoitteli eri hyveissä ja vartuttuaan ryhtyi munkiksi. Kuultuaan ikonien puolustajien kärsimyksistä hän päätti matkustaa Konstantinopoliin puolustamaan oikeaa uskoa.

Konstantinopolissa Andreas meni Pyhän Mamaksen palatsiin, jossa keisari kuulusteli parhaillaan kunnioitettuja askeetteja ja kilvoittelijoita syyttäen heitä ikonien kunnioittamisesta. Näky järkytti Andreasta. Rohkeasti hän astui esiin ja sanoi keisarille: ”Oletko sinä todellakin kristitty?” Keisari suuttui tuntemattoman munkin röyhkeydestä ja usutti henkivartijansa hänen kimppuunsa. He löivät häntä häränsuoniruoskilla ja iskivät kivillä kasvoihin saadakseen hänet vaikenemaan. Suu veressä Andreas onnistui kuitenkin vielä sanomaan keisarille: ”Jos sinä, maanpäällinen hallitsija, rankaiset niitä, jotka turmelevat sinun patsaitasi ja kuviasi, kuinka paljon ennemmin sinun itsesi onkaan pelättävä Jumalan vihaa ja rangaistusta, kun tuhoat Herramme Jeesuksen Kristuksen ja hänen pyhiensä kuvia!”

Nämä sanat saivat keisarin raivoihinsa ja hän käski sitoa pyhittäjän ja raahata häntä pitkin toria. Kun torilla oleva kalakauppias kuuli, miksi Andreasta kidutettiin, hän otti terävän kalaveitsensä ja repi sillä irti pyhän Andreaan toisen jalan. Tähän kauheaan tuskaan pyhä Andreas kuoli. Hänen ruumiinsa vietiin paikkaan, joka tunnettiin nimellä Krisis, ’tuomio’, koska sinne heitettiin tuomittujen rikollisten ruumiit – siitä johtuu hänen lisänimensä krisisläinen, ’Tuomiolainen’.

Muutaman päivän kuluttua kaksitoista riivattua miestä eri seuduilta kokoontui yhteen ja meni ”tuomiopaikalle”. He kutsuivat kovasti huutaen avukseen pyhää Andreasta ja etsivät hänen ruumiistaan, jonka he lopulta löysivät ruumisröykkiöstä. He ottivat sen mukaansa ja hautasivat arvokkaasti. Samalla he kaikki parantuivat. Pyhän Andreaksen haudalla tapahtui myös muita ihmeitä.

Pyhittäjä Antoni oli syntyisin tveriläisestä ylhäisöperheestä. Hän oli jo nuorena kiinnostunut kilvoitteluelämästä ja jätti maailman kaikkine kiusauksineen saadakseen esteettä palvella Jumalaa jossakin yksinäisessä paikassa. Ensin hän kilvoitteli Ilmajärven rannalla pienessä luolassa viljellen itse raivaamaansa kasvimaata, josta hän sai elantonsa. Yöllä hän nousi useamman kerran rukoilemaan. Myöhemmin hän siirtyi Herran enkelin kehotuksesta jonkin matkan päähän Leohnovo-nimiseen paikkaan. Siellä hän tapasi pappismunkki Tarasin, joka vihki hänet munkiksi muuttamatta hänen nimeään.

Yhdessä pyhittäjät Antoni ja Tarasi rakensivat Leohnovoon kirkon Kristuksen kirkastumisen kunniaksi ja perustivat luostarin. Monet pelastusta kaipaavat, heidän joukossaan myös ylhäistä sukua olevia miehiä, tulivat kilvoittelemaan pyhittäjä Antonin ohjauksessa. Hän opetti heitä omalla esimerkillään ja yksinkertaisilla mutta täynnä elämänkokemusta olevilla sanoillaan. Opetukset putosivat hyvään maahan, ja luostarista tuli rauhan, veljesrakkauden, keskinäisen uhrautuvaisuuden ja muiden kristillisten hyveiden tyyssija.

Pyhittäjä Antoni kilvoitteli munkkina 56 vuotta ja sai Herralta selvänäkemisen ja ihmeiden tekemisen lahjan. Kerran luostarissa syttyi tulipalo ja yksi veljistä juoksi hätääntyneenä kertomaan siitä pyhittäjälle. Tämä rukoili kyynelsilmin Herraa, jolloin tuulen suunta kääntyi ja tuli sammui itsestään.

Vuonna 1611 ruotsalaiset joukot hyökkäsivät Novgorodin alueelle. Silloin metropoliitta Isidor kutsui kunnioittamansa vanhus Antonin turvaan Novgorodin kaupunkiin. Siellä vanhus sairastui ja alkoi valmistautua kuolemaan. Ristin ylentämisen juhlapäivänä hän osallistui pyhään ehtoolliseen ja nukkui rauhassa pois 85 vuoden ikäisenä noin vuonna 1611. Hänet haudattiin Novgorodiin, sillä ruotsalaisten hyökkäys oli katkaissut yhteyden Leohnovon luostariin. Muutaman vuoden kuluttua olojen rauhoituttua pyhittäjä ilmestyi unessa kolme kertaa oppilaalleen Grigorille ja pyysi tätä siirtämään jäännöksensä luostariin. Pyhäinjäännöksiä siirrettäessä kaksi sokeaa sai näkönsä.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.