9.10.2019

Sävelmä
8. säv.
Paasto
Öljy sallittu

ap. Jaakob, Alfeuksen poika (+ 100-l.)

p:t Andronikos ja Athanasia (+ 500-l.)

vanhurskas patriarkka Abraham ja hänen veljenpoikansa Loot (+ n. 1300 eKr.)

Epistola
1. Kor. 4:9–16 (Jaakob)
Ef. 5:25–33

1. Kor. 4:9–16

9 Jumala näyttää asettaneen meidät apostolit vihoviimeisiksi: olemme kuin kuolemaantuomitut areenalla, koko maailman katseltavina, enkelien ja ihmisten. 10 Me olemme hulluja Kristuksen tähden, te viisaita Kristuksessa. Me olemme heikkoja, te voimakkaita teitä kunnioitetaan, meitä halveksitaan. 11 Yhä edelleen me kärsimme nälkää ja janoa ja kuljemme puolialastomina, meitä pahoinpidellään, me vaellamme paikasta toiseen 12 ja hankimme toimeentulomme omin käsin kovalla työllä. Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan, mutta me kestämme. 13 Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää. Tähän päivään saakka olemme olleet koko maailman kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakkaa. 14 En kirjoita tätä tuottaakseni teille häpeää vaan ojentaakseni teitä kuin rakkaita lapsiani. 15 Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi. 16 Kehotan teitä siis noudattamaan omaa esimerkkiäni.

Ef. 5:25–33

25 Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta 26 pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla 27 voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. 28 Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. 29 Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, 30 omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. 31 "Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." 32 Tämä on suuri salaisuus minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. 33 Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.

Matt. 9:36–10:8 (Apostoli Jaakob, Alfeuksen poika)
Luuk. 8:22–25
Matt. 9:36–10:8

Siihen aikaan, 36 kun Jeesus näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla. 37 Silloin hän sanoi opetuslapsilleen: "Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. 38 Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen." 10:1 Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja antoi heille vallan karkottaa saastaisia henkiä ja parantaa kaikkia tauteja ja vaivoja. 2 Nämä ovat niiden kahdentoista apostolin nimet: ensimmäisenä Simon, toiselta nimeltä Pietari, ja hänen veljensä Andreas, Jaakob Sebedeuksen poika ja hänen veljensä Johannes, 3 Filippus ja Bartolomeus, Tuomas ja publikaani Matteus, Jaakob Alfeuksen poika ja Taddeus, 4  Simon Kananeus ja Juudas Iskariot, joka sitten kavalsi Jeesuksen. 5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti matkaan annettuaan heille ohjeet: "Älkää menkö vierasheimoisten keskuuteen älkääkä mihinkään Samarian kaupunkiin. 6 Sen sijaan menkää Israelin kansan eksyneiden lampaiden luo 7 ja julistakaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle.' 8 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

Luuk. 8:22–25

Siihen aikaan 22 Jeesus astui opetuslastensa kanssa veneeseen ja sanoi heille: "Nyt lähdemme vastarannalle." He lähtivät vesille. 23 Matkalla Jeesus nukahti. Mutta järvelle syöksyi myrskytuuli, ja veneeseen tuli vettä niin että he olivat vaarassa. 24 Silloin opetuslapset herättivät Jeesuksen ja sanoivat: "Opettaja, opettaja, me hukumme!" Jeesus nousi ja nuhteli tuulta ja järven aaltoja. Ne asettuivat, ja tuli tyven. 25 "Missä teidän uskonne on?" kysyi Jeesus. Opetuslapset joutuivat pelon valtaan ja sanoivat hämmästyneinä toisilleen: "Mikä mies tämä oikein on? Hän käskee jopa tuulta ja vettä, ja ne tottelevat häntä."

Päivän synaksario

9.10.

Abraham, Seemin jälkeläinen, syntyi Kaldean Urissa toisella vuosituhannella ennen Herran lihaksitulemista. Jumala valitsi Abrahamin oman kansansa isäksi, vaikka hänen vaimonsa Saara oli lapseton, ja lausui hänelle: ”Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.” (1. Moos. 12:1-3) Abraham uskoi Herran sanaa, otti vaimonsa Saaran, veljenpoikansa Lootin, omaisuutensa ja palvelijansa ja lähti suorinta tietä kohti Kanaanin maata. Jumala vastasi Abrahamin uskoon tekemällä hänen ja hänen jälkeläisiensä kanssa ikuisen liiton, jonka merkiksi tuli kaikkien miespuolisten jälkeläisten ympärileikkaaminen.

Herra ilmestyi Abrahamille Mamren tammistossa kuumana kesäpäivänä kolmen enkelin hahmossa. Heti heidät nähtyään Abraham juoksi teltan ovelta heitä vastaan ja tervehti heitä kumartaen maahan asti ja palveli heitä vierainaan. Yksi heistä ilmoitti: ”Ensi vuonna minä palaan sinun luoksesi tähän samaan aikaan, ja silloin on vaimollasi Saaralla poika.” Abraham ja Saara olivat jo ikääntyneitä, eikä Saara voinut enää saada lasta, ja siksi Saara naurahti itsekseen. Silloin Herra kysyi Abrahamilta: ”Miksi Saara nauroi? Onko Herralle mikään mahdotonta? Ensi vuonna minä palaan luoksesi tähän samaan aikaan, ja silloin Saaralla on poika.” Saara oli hedelmätön ja hän samoin kuin Abrahamkin olivat hyvin vanhoja, mutta Jumalan lupaus oli toteutuva, ja sen ensimmäinen merkki oli Iisakin syntymä. Siksi Iisak ennalta kuvaa tulevaa Messiasta, Kristusta, joka saattaa Jumalan patriarkalle antaman lupauksen täyttymykseensä.

Koetellakseen palvelijansa uskoa Jumala käski Abrahamin uhrata poikansa Iisak polttouhrina Morian vuorella. Vastaan sanomatta Abraham satuloi aasinsa, hakkasi polttopuut ja lähti matkaan Iisakin ja kahden palvelijansa kanssa. Kun he saavuttivat Morian vuoren, jonne Salomon temppeli myöhemmin rakennettiin, Abraham ja Iisak jättivät palvelijat taakseen ja alkoivat nousta ylemmäksi kahdestaan. Pyhä patriarkka antoi puut Iisakille ja otti itse tulen ja veitsen. Iisak kysyi, missä uhrilammas oli, ja Abraham vastasi: ”Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi, poikani.” Sitten hän rakensi alttarin, sitoi Iisakin, asetti hänet puiden päälle ja kohotti veitsensä uhratakseen poikansa. Silloin Herran enkeli pysäytti hänet huutamalla hänelle taivaasta: ”Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi.” Abraham kohotti katseensa ja näki oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Abraham uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta ja alkoi kutsua paikkaa nimellä ”Herra näkee” (Septuaginta: ”Herra ilmestyi”). Herra vahvisti lupauksensa puhumalla Abrahamille enkelinsä kautta: ”Siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle jälkeläisiä niin paljon, että he ovat kuin taivaan tähdet tai hiekanjyvät meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valloittavat vihollistensa kaupungit. Sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille, koska sinä olit minun äänelleni kuuliainen.”

Abraham kuoli rauhallisen vanhuuden jälkeen korkeassa iässä ja elämästä kyllänsä saaneena, ja hänet otettiin isiensä luo 175 vuoden iässä. Abraham haudattiin Kanaanin maahan hautapaikkaan, jonka hän oli ostanut aiemmin kuollutta vaimoaan Saaraa varten.

Abrahamin veljenpoika Loot oli tullessaan maahan valinnut itselleen Jordanin rikkaan ja hedelmällisen laakson. Loot asettui Sodomaan, jonka asukkaat olivat elintavoiltaan täysin häpeämättömiä, irstaita ja kieroutuneita. Lopulta Herran viha syttyi sodomalaisia vastaan ja Hän päätti tuhota kaupungin. Hän lähetti kaksi enkeliä varoittamaan Lootia ja hänen perhettään sanoen: ”Pakene henkesi edestä! Älä katso taaksesi äläkä pysähdy ennen kuin olet päässyt pois tältä tasangolta. Pakene vuoristoon, muuten olet mennyttä.” (1. Moos. 19:17) Heti kun Loot oli lähtenyt, Herra antoi sataa tulta ja tulikiveä Sodoman ja Gomorran päälle syösten niiden syntiset asukkaat tuliseen rangaistukseensa. Mutta Lootin vaimo ei totellut Herran käskyä, vaan katsoi taakseen. Silloin hän jähmettyi suolapatsaaksi. Tämä tapahtui, jotta me oppisimme seuraamaan Jumalan kutsua vilkuilematta taaksepäin maailmaan ja haikailematta sitä pahuutta, jonka Jumalan avulla olemme jo kerran jättäneet taaksemme.

Herra Jeesus Kristus valitsi apostoleikseen yksinkertaisia mutta hurskaita miehiä, joita hän lähetti julistamaan evankeliumia kaikkialle maailmaan. Jaakob Alfeuksen poika sai kunnian olla yksi kahdestatoista apostolista, Kristuksen silminnäkijä, Hänen seuraajansa ja Hänen salaisuuksiensa julistaja. Apostoli Jaakob Alfeuksen poika oli evankelista Matteuksen veli. Hän on siis eri henkilö kuin apostoli Jaakob Sebedeuksen poika (30.4.) ja apostoli Jaakob Herran veli (23.10).

Kun Jaakob Alfeuksen poika oli muiden apostolien kanssa saanut Pyhän Hengen tulisten kielten hahmossa, hän lähti jumalallista intoa hehkuen julistamaan Kristusta. Pyhän Hengen armovoimalla hän karkotti riivaajia, paransi sairaita ja teki monia ihmeitä. Koska hän kylvi väsymättömästi Jumalan sanaa ihmisten sydämiin, häntä alettiin kutsua ”jumalalliseksi siemeneksi”.

Pyhä apostoli Jaakob Alfeuksen poika julisti evankeliumia Juudeassa, Edessassa, Gazan ja Eleutheropoliksen alueella. Näin hän jakoi rakkautensa Kristukseen koko ihmiskunnan kanssa. Kylvettyään taivaan valtakunnan siementä ihmisten pelastuksen sadonkorjuuta varten hän sai päättää maallisen vaelluksensa osallistumalla Herransa kärsimyksiin. Jaakob pidätettiin egyptiläisessä Ostrazinin kaupungissa. Vapahtajansa esikuvan mukaisesti hänet naulattiin ristille, ja hän antoi henkensä Jumalan haltuun.

Pyhä Denis (Dionysios) syntyi nykyisen Italian alueella toisen vuosisadan lopussa. Hän oli yksi seitsemästä piispasta, joita Rooman paavi lähetti Galliaan keisari Deciuksen aikana (249–251). Muut kuusi lähetettiin seuraaviin kaupunkeihin: pyhä Gatianus (18.12.) Toursiin, pyhä Trofimus (29.12.) Arlesiin, pyhä Paavali (22.3.) Narbonneen, pyhä Saturninus (29.11.) Toulouseen, pyhä Austremonius (1.11.) Auvergneen (Arvernes) ja pyhä Martial (30.6.) Limogesiin. Denis lähetettiin pieneen Lutetian kaupunkiin (Pariisi), joka oli kaukaisin näistä kaikista ja jossa harjoitettiin saastaisimpia pakanallisia menoja. Hänellä oli mukanaan pappi Rusticus ja diakoni Eleutherius. Jo matkalla kohti Lutetiaa pyhä Denis julisti rohkeasti evankeliumia ja teki ihmeitä osoittaen näin kristinuskon totuuden, ja monia pakanoita kääntyi ja otti kasteen.

Lutetiassa Denis asettui kaupungin ulkopuolelle Montmorencyyn. Eräs jalosukuinen käännynnäinen antoi hänen käyttöönsä talon, jossa kristityt kokoontuivat salaa. Kun keisari oli tulossa vierailemaan Galliassa, kristittyjä vastaan säädettyjä lakeja alettiin toteuttaa kiihkeästi. Kaikkialla maassa uskovaisia otettiin kiinni, pahoinpideltiin ja tuomittiin kuolemaan kidutusten jälkeen. Korkeasta iästään huolimatta Denis vieraili ahkerasti kuolemaantuomittujen luona rohkaisten heitä pysymään lujina uskoaan tunnustaessaan. Pian hänetkin annettiin ilmi ja pidätettiin. Denistä kidutettiin yhdessä opetuslastensa Rusticuksen ja Eleutheriuksen kanssa. Kidutusten aikana Denis ripustettiin ristille, jossa hän kuitenkin julisti paikalla olleelle yleisölle pelottomasti Kristuksen kärsimyksen ja maailman pelastuksen suurta salaisuutta. Kun hänet palautettiin vankityrmäänsä toisten vainottujen luo, hän toimitti pyhät salaisuudet viimeisen kerran jumalallisen valon kirkastamana.

Lopulta pyhä Denis mestattiin yhdessä monien muiden marttyyrien kanssa kukkulalla, joka tunnetaan yhä nimellä Montmartre, marttyyrien kukkula. Heidän ruumiinsa heitettiin Seinejokeen, josta ne pelastettiin ja haudattiin. Tämä tapahtui viimeistään vuonna 258. Hautapaikalle rakennettiin myöhemmin pyhän Deniksen nimeä kantava luostari. Pyhää Denistä on kunnioitettu Ranskan suojelijana ja yhtenä neljästätoista ”pyhästä auttajasta”, joiden juhlaa on vietetty elokuun 8. päivänä.

Pyhän Deniksen elämään on sekoittunut monenlaisia legendoja sekä elämänvaiheita muiden pyhien elämäkerroista. Kerrotaan, että kun hänen päänsä oli lyöty poikki, hän jäi seisomaan jaloilleen, otti päänsä käsiinsä ja käveli muutaman kilometrin matkan paikkaan, johon hänet haudattiin ja myöhemmin rakennettiin kirkko. Sekä kirkko että sen ympärille kasvanut kaupunki tunnetaan Saint Denisin nimellä. Ranskan kuninkaat ja kuningattaret haudattiin kyseisen kirkon kryptaan aina Ranskan vallankumoukseen asti.

Pyhän Denisin elämänvaiheet on sekoitettu sekä ensimmäisen vuosisadan Ateenan piispa Dionysios Areiopagitaan (3.10.) että 400-luvun lopussa vaikuttaneeseen syyrialaiseen kirjoittajaan Pseudo-Dionysiokseen, jonka kirjoitukset tulivat Länsi-Euroopassa erittäin suosituiksi 800-luvulla, mikä puolestaan levitti Dionysioksen kunnioitusta. Sekaannusta lisäsi, että vuonna 1215 paavi Innocentius III siirsi Dionysios Areiopagitan reliikit Pyhän Deniksen basilikaan Pariisiin.

Pyhä Poplia eli Antiokiasssa keisari Julianus Luopion hallituskaudella (361–363). Poplia oli ollut avioliitossa ja hänellä oli poika Johannes, jonka hän omisti Jumalalle. Johanneksesta tuli pappi, ja myöhemmin hänelle tarjottiin kolme kertaa Antiokian piispanistuinta, mutta suuressa nöyryydessään hän kieltäytyi joka kerralla. Poikansa kasvatuksesta huolehdittuaan Poplia vihkiytyi diakonissaksi. Hänestä tuli monien Jumalalle omistautuneiden nuorten naisten opastaja ja ohjaaja.

Kerran keisari Julianus Luopio, joka tahtoi palauttaa epäjumalanpalveluksen Rooman valtakuntaan, tuli Antiokiaan. Kun hän kulki Poplian johtaman yhteisön talon ohi, nuorten naisten kuoro veisasi rohkeasti: ”Pakanain epäjumalat ovat hopeaa ja kultaa, ihmiskätten työtä. Niiden kaltaisia ovat niiden tekijät ja kaikki, jotka niihin turvaavat.” (Ps.135:15,18) Keisari raivostui ja käski, että laulaminen oli heti lopetettava. Mutta Poplian kehotuksesta kuoro lauloi entistäkin innokkaammin: ”Nouskoon Jumala, niin Hänen vihollisensa hajaantuvat.” (Ps. 68:1) Julianus raivostui ja vangitutti Poplian. Häntä lyötiin kasvoihin, kunnes maa punertui hänen verestään. Hänet olisi luultavasti tapettu, mutta keisarilla oli kiire sotaretkelle Persiaan. Siellä hän kuitenkin kaatui taistelussa. Näin Poplia pääsi vapaaksi ja jatkoi toimintaansa kirkon hyväksi, kunnes antoi henkensä rauhallisesti Jumalan haltuun.

Pyhät Andronikos ja Athanasia olivat hyveellinen ja varakas aviopari, joka eli 500-luvulla Antiokiassa. Andronikos oli hopeaseppä, joka tunnettiin keisarillisissakin piireissä. Perheeseen kuului kaksi lasta. Pariskunta jakoi tulonsa kolmeen osaan. Yhden osan he käyttivät armeliaisuuteen, toisesta osasta he antoivat korottomia lainoja tarpeessa oleville ja kolmannen osan he käyttivät omiin kuluihinsa. Hyvät teot olivat heidän jokapäiväinen ilonsa. Ahdingossa ja puutteessa elävät kääntyivät heidän puoleensa. Muun avun lisäksi köyhät saivat jopa kylpeä ilmaiseksi heidän kylpylässään.

Kun perheen lapset Johannes ja Maria olivat noin 12-vuotiaita, he kuolivat molemmat samana päivänä. Tämä oli kauhea isku. Athanasia ei tahtonut ollenkaan poistua Pyhän marttyyri Julianoksen kirkosta, minne lapset oli haudattu. Hän rukoili marttyyria, että saisi itsekin kuolla ja tulla haudatuksi lastensa kanssa. Yöllä marttyyri ilmestyi Athanasialle ja moitti häntä, että hän häiritsi edesmenneiden lastensa rauhaa ylenpalttisella surullaan. Athanasia ymmärsi lastensa elävän Jumalan luona ja hänen surunsa vaihtui hengelliseksi iloksi.

Lastensa kuoleman jälkeen Andronikos ja Athanasia päättivät luopua maailmasta. He lähtivät ensin pyhiinvaellukselle Jerusalemiin ja menivät sitten Egyptiin. Tunnettu ohjaajavanhus Daniel (7.7.) lähetti Athanasian Tabennesikseen pyhän Pakomioksen perustamaan naisluostariin. Andronikoksen hän otti itse oppilaakseen.

Vietettyään kaksitoista vuotta luostarissa Andronikos sai siunauksen lähteä uudelleen Jerusalemiin. Matkalla hän kohtasi munkiksi pukeutuneen Athanasian, joka käytti nimeä Athanasios. Tämä tunnisti Andronikoksen, mutta Andronikos ei enää tuntenut vaimoaan, jonka ulkonäkö oli muuttunut askeettisissa kilvoitteluissa. Athanasia ehdotti, että he jatkaisivat matkaa yhdessä mutta puhumatta. Vasta paluumatkalla hän avasi suunsa ja ehdotti, että he asuisivat yhteisessä erakkomajassa ja jatkaisivat siellä kilvoitustaan hiljaisuudessa ja rukouksessa. Andronikos kertoi abba Danielille kumppaninsa vaikenemisesta ja hyveistä ja abba suostui ehdotukseen.

Näin Andronikos ja Athanasia kilvoittelivat yhdessä erämaassa kaksitoista vuotta eikä Andronikoksen mieleen koskaan edes juolahtanut, kuka hänen salaperäinen kumppaninsa oli. Abba Daniel kävi aika ajoin antamassa heille hengellistä ohjausta. Kerran kun hän oli palaamassa käynniltään, Andronikos juoksi hänen jälkeensä ja kutsui hänet takaisin, sillä Athanasia oli yhtäkkiä sairastunut vakavasti. Vanhus antoi sairaalle pyhän ehtoollisen ja pian tämä kuoli rauhallisesti. Kun häntä valmistettiin haudattavaksi, havaittiin, että hän oli nainen. Vierellään hänellä oli ruukunpala, johon hän oli kirjoittanut, kuka hän todellisuudessa oli.

Abba Daniel ihmetteli tämän naisen inhimilliset voimat ylittävää sankarillisuutta, kuinka hän oli tuntemattomana pysyen elänyt niin monta vuotta puolisonsa lähellä. Munkit hautasivat hänet juhlallisesti pitäen käsissään palmunoksia voitonmerkkeinä.

Andronikos eli vielä vähän aikaa heidän yhteisessä erakkomajassaan. Hän kiitti Jumalaa, joka oli antanut hänelle sellaisen elämäntoverin. Pian hänkin siirtyi taivaallisiin majoihin Athanasian luo. Myöhemmin Egyptin munkkien välille kehittyi kova kilpailu siitä, kuka saisi haltuunsa pyhän avioparin jäännökset.

Stefan syntyi vuoden 1417 tienoilla. Hän oli pyhän ruhtinaan ja marttyyrin Lazarin (muistopäivä 1.6.) jälkeläinen. Pääsiäispäivänä vuonna 1441 osmanit ottivat Stefanin ja hänen nuoremman veljensä Gregorin vangeiksi ja puhkaisivat heidän silmänsä. Muutaman vuoden kuluttua sokeat ruhtinaat myytiin takaisin heidän isälleen. Isänsä ja veljensä kuoltua Stefan hallitsi Serbiaa lyhyen ajan, kunnes hänet juoniteltiin syrjään valtaistuimeltaan. Stefan lähti maanpakoon Albaniaan, missä hän tapasi pyhän Angelinan. He menivät naimisiin vuonna 1461 ja heille syntyi kolme lasta. He joutuivat pakenemaan turkkilaisten tieltä Italian Triesteen, jossa Stefan pysyi uskollisena ortodoksiselle kirkolle, vaikka häntä painostettiin kääntymään roomalaiskatolisuuteen.

Kestettyään raskaan elämänsä kaikki koettelemukset vanhurskaan Jobin tavoin pyhä Stefan nukkui pois 9.10.1476. Jonkin aikaa hänen kuolemansa jälkeen hänen haudallaan nähtiin taivaallista valoa. Hauta avattiin ja hänen ruumiinsa havaittiin turmeltumattomaksi. Ruumista koskettaneet sairaat paranivat ja sokeat saivat näkönsä. Jäännökset siirrettiin myöhemmin Angelinan perustamaan Krušedolin luostariin Vojvodinassa. Turkkilaiset hyökkäsivät luostariin 13.8.1716, sytyttivät kirkon tuleen ja hajottivat pyhän ruumiin palasiksi. Joitain reliikkejä on kuitenkin edelleen jäljellä.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.