10.9.2019

Sävelmä
4. säv.

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymän jälkijuhla (9.–12.9.)

p:t neitsytm:t Menodora, Metrodora ja Nymfodora (+ n. 310)

pt. Paavali Kuuliainen (+ n. 1300)

Epistola
2. Kor. 12:20–13:2

2. Kor. 12:20–13:2

20 Pelkään näet, että tullessani en ehkä tapaa teitä sellaisina kuin toivon, ja silloin tekin saatte nähdä minut toisenlaisena kuin toivoisitte. Pelkään tapaavani riitaisuutta, suvaitsemattomuutta, kiukkua, juonittelua, panettelua, juoruilua, pöyhkeyttä ja kurittomuutta. 21 Kunpa Jumalani ei nöyryyttäisi minua teidän takianne, kun taas tulen luoksenne! Kunpa minun ei tarvitsisi surra monien sellaisten vuoksi, jotka ovat tehneet syntiä eivätkä vieläkään ole katuneet sitä saastaisuutta, siveettömyyttä ja hillittömyyttä, jossa ovat eläneet! 13:1 Olen nyt kolmannen kerran tulossa luoksenne, sillä "jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla". 2 Varoitin jo toisella käynnilläni niitä, jotka olivat tehneet syntiä, ja nyt täältä käsin varoitan heitä ja kaikkia muitakin: kun taas tulen sinne, en aio säästää teitä.

Mark. 4:24–34
Mark. 4:24–34

Herra sanoi opetuslapsilleen: 24 "Huomatkaa, mitä kuulette. Niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan, vielä sen ylikin. 25 Jolla on, sille annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on." 26 Jeesus sanoi: "Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. 27 Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. 28 Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään. 29 Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut." 30 Vielä Jeesus sanoi: "Mihin vertaisimme Jumalan valtakuntaa? Millä vertauksella kuvaisimme sitä? 31 Se on kuin sinapinsiemen. Kun sinapinsiemen kylvetään maahan, se on pienin kaikista maailman siemenistä, 32 mutta sen taimi nousee maasta ja kasvaa kaikista puutarhan kasveista suurimmaksi. Se tekee niin suuria oksia, että taivaan linnut voivat pesiä sen varjossa." 33 Monin tällaisin vertauksin hän julisti ihmisille sanaa, sen mukaan kuin he sitä saattoivat ymmärtää. 34 Vertauksitta hän ei heille puhunut, mutta opetuslapsilleen hän selitti kaiken, kun he olivat keskenään.

Päivän synaksario

Pyhä opetuslapsi Apellias (Apelles) oli yksi seitsemästäkymmenestä apostolista. Hänestä tuli Smyrnan (nyk. Izmir) piispa. Apostoli Paavali mainitsee hänet kirjeessään roomalaisille (16:10).

Pyhä Luukas (Lukios, Lucius) kuului myös seitsemäänkymmeneen apostoliin. Hänestä tuli Syyrian Laodikean ensimmäinen piispa. Johdettuaan viisaasti laumaansa hän nukkui pois rauhallisesti. Hänetkin Paavali mainitsee roomalaiskirjeessä (16:21) tervehtiessään kristittyjä. Kyseessä on eri henkilö kuin evankelista Luukas (18.10.), jonka Paavali mainitsee kolossalaiskirjeessään (4:14).

Pyhä Clemens oli Sardeksen (Sardica) piispa. Hänet Paavali mainitsee kirjeessään filippiläisille (4:3) työtoverinaan, jonka nimi on elämän kirjassa. Hän sai kantaa ruumiissaan Kristuksen kärsimyksen merkit.

Autuaat sisarukset Minodora, Mitrodora ja Nymfodora elivät Bityniassa keisari Galerius Maximianuksen hallitusaikana (305-311). He olivat jalosydämisiä ja kauniita. Rakkaudesta Kristukseen he lähtivät kotiseudultaan ja asettuivat asumaan mäelle paikassa, jossa ovat Pytheian kuumat lähteet (nykyisin Kurin kylpylä lähellä Gialovaa). Siellä he kaukana kaikesta maallisesta seuraelämästä viettivät neitseellistä elämää ja harjoittivat innokkaasti kaikkia hyveitä. Jumala soi heille paljon armolahjoja, ja monet alkoivat tulla heidän luokseen parantuakseen sielun ja ruumiin vaivoistaan.

Heidän maineensa kiiri Frontonin, alueen käskynhaltijan, korviin. Hän lähetti heti sotilasosaston etsimään heitä. Kuulustellessaan heitä Fronton ihaili suuresi heidän arvokasta käyttäytymistään ja järkeviä vastauksiaan. Lupauksilla ja imarteluilla hän yritti saada heidät uhraamaan epäjumalille.

Frontonin yritykset kuitenkin epäonnistuivat. Vanhin sisarista, Minodora, puhui toistenkin puolesta ja osoitti suurta rohkeutta. Sen tähden hänet riisuttiin alastomaksi ja hänen ruumistaan raadeltiin. Kaksi tuntia Minodora kesti urhoollisesti kidutuksia huokailematta ja valoisin ilmein. Käskynhaltija luuli hänen antavan periksi, mutta hän vastasi: ”Etkö näe, että olen antanut itseni kokonaan uhriksi Jumalalleni?” Silloin Fronton käski murskata hänen luunsa kepeillä. Marttyyri huudahti: ”Herra Jeesus Kristus, minun iloni, ota vastaan henkeni!” Näin hän lyöntien ja haavojen koristamana siirtyi rakkaan Ylkänsä luo.

Neljän päivän kuluttua Fronton kutsui eteensä Mitrodoran ja Nymfodoran ja heitti heidän jalkoihinsa Minodoran alastoman ja turvonneen ruumiin. Sisaret ylistivät kirkkain ja valoisin kasvoin autuaaksi vanhinta sisartaan ja tahtoivat vain mitä pikimmin päästä yhdessä hänen kanssaan taivaallisiin häämajoihin.

Havaitessaan toimenpiteensä turhiksi Fronton käski ripustaa Minodoran puuhun ja polttaa hänen ruumistaan soihduilla. Marttyyri kesti kidutuksen pyytäen apua ylhäältä. Hänen ruumiinsa murskattiin rautakangilla ja hänen sielunsa lennähti Herran luo.

Fronton kiinnitti toivonsa Nymfodoraan ja yritti kaikin keinoin saada tämän uhraamaan epäjumalille. Mutta kun tämäkin pysyi lujana uskossaan, Fronton käski ripustaa hänetkin puuhun ja hänen ruumistaan raadeltiin rautapiikeillä. Hän katseli kuitenkin sielunsa silmin taivaallisia asuinsijoja eikä häneltä päässyt edes pientä huokausta. Sen jälkeen hänetkin luovutettiin rautakangilla murskattavaksi. Ja antaen itsensä tahrattomaksi uhriksi Herralle pyhä luovutti sielunsa taivaalliselle Yljälleen.

Kun kaikki oli ohi, Fronton sytytti suuren tulen, johon hän heitti kaikkien kolmen marttyyrin ruumiit. Äkkiä puhkesi ankara sadekuuro, salamat polttivat tuomarin ja hänen palvelijansa kuoliaiksi, kun taas ankara sade sammutti tulen. Kristityt ottivat neitseiden ruumiit ja hautasivat ne samaan hautaan kuumien lähteiden lähelle.

Autuas keisarinna Pulkheria oli vanhin keisari Arkadioksen ja tämän puolison keisarinna Eudoksian neljästä lapsesta. Hän oli syntynyt vuonna 399 ja oli vain yhdeksänvuotias, kun hänen isänsä kuoli ja jätti seuraajakseen seitsemänvuotiaan poikansa Teodosioksen (408-450).

Kun alaikäinen keisari astui valtaistuimelle vuonna 414, julistautui Pulkheria kanssahallitsijaksi. Hän oli erittäin älykäs, oli saanut hyvän koulutuksen ja hallisi kreikan lisäksi myös latinan kielen. Voimakkaana luonteena hän ryhtyi jo 16-vuotiaana hallitsemaan valtakuntaa ja huolehti myös nuorempien sisarustensa kasvatuksesta. Hän päätti pysyä neitseenä ja omistaa elämänsä Jumalalle. Hän rohkaisi myös nuorempia sisariaan Arkadiaa ja Marinaa seuraamaan esimerkkiään. Heidän elämäänsä palatsissa kuului paljon rukousta niin päivällä kuin yölläkin, he paastosivat yhdessä ja ateriat olivat vaatimattomia. Työnä heillä oli kirkollisten tekstiilien kirjonta.

Pulkheria piti tärkeimpänä tehtävänään kasvattaa Teodosioksesta oikeudenmukainen ja Jumalaa pelkäävä hallitsija. Hän opetti tälle hillittyä kuninkaallista käytöstä, lempeyttä mutta tarpeen vaatiessa myös ankaruutta. Teodosios sai myös oppia kunnioittamaan kirkonmiehiä, olemaan hyvin huolellinen oikeudenkäytössä sekä tarkka oikean uskon vartioinnissa. Pulkheria naitti hänet korkeasti sivistyneen Athenaidan kanssa, kun tämä oli ensin ottanut kasteen ja saanut nimekseen Eudokia (muistopäivä 13.8.).

Palaen rakkaudesta Jumalaan Pulkheria huolehti kirkkojen lisäksi myös köyhistä ja puutteenalaisista. Hän rakennutti luostareita, perusti köyhäinhoitoloita, vanhainkoteja ja majataloja sekä rahastoja köyhien muukalaisten hautaamiseksi. Hän määräsi verotuloista otettavaksi pysyvän osuuden kaikkien näiden laitosten ylläpitämiseksi.

Pulkherian aikana kirkkoa alkoivat vaivata nestoriolaisuuden ja monofysitisimin harhaopit. Järkevillä neuvoillaan Pulkheria vahvisti häilyväistä veljeään Teodosiosta oikeassa uskossa ja sai aikaan, että kolmas yleinen kirkolliskokous kutsuttiin koolle vuonna 431. Tämä kirkolliskokous (jota muistellaan 9.9.) tuomitsi nestoriolaisuuden ja riisti Nestoriokselta patriarkan arvon.

Kun sitten patriarkka Flavianoksen aikaan (446-449) Eusthatios alkoi levittää Konstantinopolissa nestorilaisuudelle vastakkaista monofysitismin harhaoppia, Pulkheria oli ainoa ortodoksisuuden esitaitelija palatsissa. Hallituksen johtaja Khrysafios sai taivutetuksi heikkoluonteisen Teodosioksen antamaan patriarkka Flavianokselle määräyksen, että Pulkheria pitää vihkiä diakonissaksi. Näin hänet saataisiin syrjään valtion hallinnosta. Flavianos tiedotti salaa asiasta Pulkherialle ja tämä vetäytyi rauhallisesti syrjään ja alkoi viettää hiljaista elämää eräässä palatsissa kaupungin ulkopuolella.

Pulkherian syrjään vetäytyminen pahensi kirkollista tilannetta. Monofysiittien johtajat saivat Teodosioksen kutsumaan koolle kirkolliskokouksen Efesokseen vuonna 449. Tämä historian ”rosvosynodin” nimellä tuntema kirkolliskokous vahvisti kiihkeissä tunnelmissa monofysiittisen opintulkinnan. Monofysitismiä vastustanut patriarkka Flavianos pahoinpideltiin kuoliaaksi muutama päivä kokouksen jälkeen.

Kauhistuneena patriarkan murhasta keisari Teodosios kutsui Pulkherian takaisin palatsiin, pyysi häneltä anteeksi ja antoi valtakunnan ohjat jälleen hänen käsiinsä. Ensi töikseen hurskas hallitsijatar toi pyhän Flavianoksen jäännökset Konstantinopoliin ja hautasi ne suurin juhlallisuuksin Pyhien Apostolien kirkkoon. Kiitokseksi Jumalanäidille Teodosioksen katumuksesta hän rakennutti Khalkoprateian kirkon, johon sijoitettiin Jumalanäidin vyö.

Teodosioksen kuoleman (450) jälkeen Pulkheria oli laillinen vallanperijä. Jo ennen kuin Teodosioksen kuolema oli tullut yleiseen tietoon, järkevä hallitsijatar kutsui paikalle hyveellisen, hurskaan Markinianos-nimisen lesken. Hän vaati Markinianosta vannomaan, että tämä kunnioittaa hänen neitsyyttään, julisti tämän sitten keisariksi ja avioitui hänen kanssaan.

Hurskaiden hallitsijoiden ensimmäisenä toimenpiteenä oli kutsua koolle neljäs ekumeeninen kirkolliskokous Khalkedoniin (451), jossa monofysiittinen Eutykhios tuomittiin ja kirkon rauha ja järjestys palautui. Kaksi vuotta myöhemmin autuas Pulkheria siirtyi rauhassa Herran luo. Hän jätti koko omaisuutensa kirkoille ja köyhien hoitoon. Hänet haudattiin Pyhien Apostolien kirkkoon.

Pyhittäjä Paavali Kuuliainen kilvoitteli 1200- ja 1300-lukujen vaihteessa Kiovan luolaluostarissa. Hän teki nurkumatta kaikki raskaat kuuliaisuustehtävät, jotka igumeni antoi hänelle eikä ollut koskaan jouten. Kun hänellä ei ollut muuta työtä, hän jauhoi myllynkivillä pyrkien aina rasittamaan ruumistaan. Samalla hän harjoitti lakkaamatonta sisäistä rukousta. Elettyään elämänsä hän nukkui pois jumalisesti. Hänen pyhäinjäännöksensä lepäävät luostarin etäisissä luolissa.

Pyhittäjä Joasaf syntyi Venäjällä vuonna 1432. Hän oli ruhtinassukua, maallikkonimeltään Andrei. Hänen hurskaat vanhempansa hallitsivat pientä ja köyhää Zaozerjen läänitystilaa Kubenskinjärven koillisrannalla. Vanhemmat kuolivat varhain ja Andrei jäi orvoksi. Pieni ruhtinaskunta jaettiin ja luovutettiin toisille hallitsijoille. Vanhempien ja ruhtinaskunnan menetys saivat Andrein tajuamaan, että kaikki maallinen on ajallista ja katoavaa. Kubenskinjärven Kamenny-nimisellä saarella toimiva vanha Vapahtajalle pyhitetty luostari alkoi tuntua hänestä hiljaiselta satamalta, johon maallinen turhuus ei yllä. Niin hän kahdenkymmenen vuoden ikäisenä vuonna 1452 meni luostarisaarelle ja pyysi igumeni Kassiania vihkimään hänet munkiksi. Igumeni ei ilahtunut nuoren ruhtinaan tulosta, sillä hän pelkäsi Moskovan ruhtinasta, joka oli vihoissa Andrein sukulaisen ruhtinas Dimitri Šemjakan kanssa. Mutta Andrein hartaat pyynnöt saivat igumenin taipumaan. Hän kuvaili nuorelle ruhtinaalle luostarielämän puutteita ja kilvoittelun vaikeutta, ja kun tämä pysyi päätöksessään, igumeni vihki hänet munkiksi nimellä Joasaf.

Joasaf kilvoitteli luostarissa kuuliaisena igumenille, ohjaajavanhukselleen ja koko veljestölle. Hän oli sydämeltään nöyrä, paastosi ankarasti, rukoili paljon keljassaan, seisoi hartaana kirkossa jumalanpalveluksissa ja luki mielellään pyhittäjäisien elämäkertoja. Hän edistyi hyveissä niin nopeasti, että kaikki hämmästelivät, ja saavutti pian nuoresta iästään huolimatta täydellisyyden korkeimmat askelmat. Hän ei huolehtinut mistään maallisesta; hänen ainoana huolenaan oli elää Jumalalle otollisesti. Kerran istuessaan keljassa laulamassa psalmeja hän näki näyssä Jeesuksen Kristuksen.

Kerran pyhittäjä Joasafin setä ruhtinas Boris Vasiljevitš tuli käymään luostarissa. Hän antoi Joasafille rahaa munkeille jaettavaksi, mutta tämä ei suostunut ottamaan rahoja vastaan vaan sanoi: “Munkit eivät tarvitse kultaa eivätkä hopeaa. Me elämme erämaassa eikä kukaan erakoista halua rahojasi. Mutta älä sure, Jumala ottaa lahjasi vastaan, jos jaat tuomasi rahat kaupungissa kerjäläisille, orvoille ja leskille.” Ruhtinas Boris teki niin kuin Joasaf oli neuvonut.

Pyhittäjä Joasaf ei tyytynyt tavanomaisiin kilvoituksiin. Hän sulkeutui keljaansa, vältti kaikkea kanssakäymistä veljien kanssa ja keskitti ajatuksensa lakkaamattomaan Jumalan muistamiseen. Rukoillessaan hän kohosi hengen siivin taivaaseen ja sai maistaa paratiisin autuutta. Ennen kuolemaansa hän antautui äärimmäiseen paastokilvoitukseen, osallistui sunnuntaisin pyhään ehtoolliseen ja paastosi sen jälkeen koko viikon kaikesta ruoasta. Ankara pidättyväisyys ja kilvoitukset heikensivät nuorta Joasafia niin, että hän sairastui. Tuntiessaan kuoleman lähestyvän hän kutsui luokseen igumenin ja koko veljestön. Hän lohdutti surevia veljiä ja neuvoi heitä välttämään riitoja ja kaikkea erimielisyyttä. Kuolinvuoteellaankaan hän ei murehtinut vaan ennemminkin iloitsi tulevasta autuudesta. Rukous huulillaan hän antoi henkensä Jumalan haltuun syyskuun 10. päivänä vuonna 1457. Pyhittäjä Joasaf kilvoitteli Kamenny-saaren Vapahtajan luostarissa vain viisi vuotta. Hänen haudallaan alkoi tapahtua ihmeitä pian hänen kuolemansa jälkeen.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.