25.7.2019

Sävelmä
5. säv.

Herran äidinäidin pyhän Annan kuolonuneen nukkuminen

p. diakonissa Olympiada (+ 408)

p. Eupraksia Neitsyt (+ 413)

Epistola
Gal. 4:22–31 (Anna)
1. Kor. 7:24–35

Gal. 4:22–31

22 Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, että Abrahamilla oli kaksi poikaa, joista toisen synnytti orjatar, toisen vapaa nainen. 23 Orjattaren poika syntyi luonnonjärjestyksen mukaisesti, vapaan naisen poika sen sijaan lupauksen voimasta. 24 Tämä on vertauskuva. Naisilla tarkoitetaan kahta liittoa. Toinen on Siinainvuoren liitto, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Hagar. 25 Hagar tarkoittaa Arabiassa olevaa Siinainvuorta, ja sitä vastaa nykyinen Jerusalem, joka lapsineen elää orjuudessa. 26 Mutta taivaallinen Jerusalem on vapaa, ja se on meidän äitimme. 27 Onhan kirjoitettu: -- Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä! Riemuitse ja huuda, sinä joka et tunne synnytystuskia! Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies. 28 Veljet, te olette lupauksen lapsia, niin kuin Iisak oli. 29 Niin kuin luonnonjärjestyksen mukaisesti syntynyt silloin vainosi Hengen vaikutuksesta syntynyttä, niin on laita nytkin. 30 Mutta mitä pyhät kirjoitukset sanovatkaan? "Aja pois orjatar ja hänen poikansa, sillä orjattaren poika ei saa jakaa perintöä vapaan naisen pojan kanssa." 31 Me emme siis, veljet, ole orjattaren vaan vapaan naisen lapsia.

1. Kor. 7:24–35

24 Veljet, jokainen pysyköön Jumalan edessä siinä osassa, jossa oli kutsun saadessaan. 25 Naimattomista naisista minulla ei ole Herran antamaa käskyä. Sanon kuitenkin oman mielipiteeni, sillä Herra on suonut minulle sen armon, että minuun voi luottaa. 26 Sen ahdingon ajan vuoksi, jota nyt elämme, jokaisen on hyvä pysyä entisellään. 27 Jos sinulla on vaimo, älä pyri hänestä eroon. Jos sinulla ei enää ole vaimoa, älä etsi itsellesi uutta. 28 Mutta jos menetkin naimisiin, et tee väärin. Ja jos naimaton nainen menee naimisiin, hänkään ei tee väärin. Naimisissa olevat joutuvat kuitenkin elämässään ahtaalle, mistä haluaisin teitä säästää. 29 Sanon teille, veljet: aika on käymässä vähiin. Siksi niidenkin, joilla on vaimo, on nyt elettävä kuin heillä ei vaimoa olisikaan, 30 surevien on oltava kuin he eivät surisi ja iloitsevien kuin eivät iloitsisi niiden, jotka ostavat jotakin, on oltava kuin eivät saisi pitää ostamaansa, 31 ja niiden, jotka käyttävät hyödykseen sitä mitä tässä maailmassa on, on oltava kuin eivät saisi siitä mitään hyötyä. Tämä nykyinen maailmamme on näet katoamassa. 32 Toivoisin, ettei teillä olisi huolia. Naimaton mies kantaa huolta siitä, mikä koskee Herraa, siitä, miten olisi Herralle mieliksi. 33 Naimisissa oleva taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi vaimolleen mieliksi. 34 Näin hän on jakautunut kahtaalle. Samoin naimaton nainen ja nuori neito kantavat huolta siitä, mikä koskee Herraa, jotta olisivat niin ruumiiltaan kuin hengeltäänkin pyhiä. Naimisissa oleva nainen taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi miehelleen mieliksi. 35 Tämän sanon teidän parastanne ajatellen, en sitoakseni teitä vaan auttaakseni teitä elämään kunniallisesti ja pysymään lujasti ja häiriintymättä Herran yhteydessä.

Luuk. 8:16–21 (Herran äidinäidin pyhän Annan kuolonuneen nukkuminen)
Matt. 15:12–21
Luuk. 8:16–21

Herra sanoi: 16 "Ei kukaan sytytä lamppua ja sitten peitä sitä astialla tai pane sitä vuoteen alle. Lampunjalkaan se pannaan, jotta sisään tulevat näkisivät valon. 17 Ei ole mitään kätkettyä, mikä ei tulisi ilmi, eikä salattua, mikä ei paljastuisi ja tulisi tietoon. 18 Tarkatkaa siis, miten kuulette. Jolla on, sille annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hän luulee itsellään olevan." 19 Jeesuksen äiti ja veljet tulivat tapaamaan häntä, mutta eivät tungoksessa päässeet hänen luokseen. 20 Jeesukselle ilmoitettiin: "Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja haluavat tavata sinut." 21 Mutta hän vastasi: "Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja tekevät sen mukaan."

Matt. 15:12–21

Siihen aikaan 12 opetuslapset tulivat Jeesuksen luokse ja sanoivat: "Tiedätkö, että fariseukset suuttuivat sinuun, kun puhuit noin?" 13 Hän vastasi: "Jokainen istutus, joka ei ole minun taivaallisen Isäni istuttama, revitään juurineen pois. 14 Älkää välittäkö heistä, he ovat sokeita sokeiden taluttajia. Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan." 15 Pietari sanoi hänelle: "Puhuit vertauskuvin. Selitä meille, mitä tarkoitit." 16 Jeesus vastasi: "Oletteko tekin yhä noin ymmärtämättömiä? 17 Ettekö käsitä, että se, mikä menee suusta sisään, jatkaa kulkuaan vatsaan, ja sitten se ulostetaan. 18 Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. 19 Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. 20 Nämä ne ihmisen saastuttavat, ei se, että syö pesemättömin käsin." 21 Lähdettyään sieltä Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle.

Päivän synaksario

Pyhä Anna, josta tuli Jumalan armosta Herramme Jeesuksen Kristuksen isoäiti lihassa, oli Leevin heimoa. Annan vanhemmat sisaret Maria ja Sovia solmivat avioliitot Betlehemissä. Maria synnytti Salomen, joka myöhemmin toimi kätilönä Kristuksen syntymässä, ja Sovialle syntyi Elisabet, josta tuli pyhän Johannes Edelläkävijän äiti. Anna solmi avioliiton viisaan Joakimin kanssa Galileassa, ja Jumalan armosta synnytti pitkän hedelmättömyyden jälkeen kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän Marian. Siten Salome, Elisabet ja Maria olivat serkuksia, ja maallisen syntymänsä perusteella Kristus oli Johannes Edelläkävijän pikkuserkku.

Pyhä Anna synnytti Jumalanäidin, josta Jumala teki kaiken inhimillisen pyhyyden huipentuman, ainoan kyllin puhtaan kantamaan sisällään maailman Vapahtajaa. Luovutettuaan kolmivuotiaan Marian temppeliin puhtaana ja virheettömänä uhrina Anna vietti lopun ikäänsä paastoten, rukoillen ja laupeudentöitä tehden odottaen Jumalan lupausten täyttymystä. Hän antoi sielunsa Jumalan käsiin, kun Maria asui temppelissä ja oli yhdentoista vuoden ikäinen.

Seitsemän vuosisataa myöhemmin pyhän Annan reliikit siirrettiin Konstantinopoliin, jonne rakennettiin kirkko hänen kunniakseen hänen ilmestyttyään keisari Justinianos II:n vaimolle. Näistä reliikeistä osa on säilynyt Athoksella Pyhän Annan skiitassa ja Kutlumusionin luostarissa.

Herran esivanhempia, pyhiä vanhurskaita Joakimia ja Annaa, muistellaan kaikkeinpyhimmän Valtiattaremme Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymäjuhlaa seuraavana päivänä 9.9. Pyhän Annan hedelmöittymistä muistellaan erikseen yhdeksän kuukautta ennen tätä eli 9.12.

Pyhä Olympias syntyi Konstantinopolissa joskus vuosien 361‒368 tienoilla ylhäiseen perheeseen. Hänen molemmat vanhempansa kuolivat hänen ollessaan vielä lapsi, ja hänen huoltajakseen tuli hänen sukulaisensa Prokopios, joka oli Konstantinopolin maaherra. Tämä puolestaan luovutti tytön kasvatuksen Teodosialle, joka oli Ikonionin piispan Amfilokhioksen (23.11.) sisar. Olympias luki paljon ja hänestä tuli pyhän Gregorios Teologin, pyhän Gregorios Nyssalaisen ja muiden tunnettujen kirkonmiesten ystävä.

Aikuisiän saavutettuaan Olympiaksesta kehittyi kaunis neito, joka loisti niin ulkonaisella kauneudellaan kuin viisaudellaan ja hartaudellaan. Vuonna 386 hän lupautui avioliittoon Konstantinopolin käskynhaltijan Nebridioksen kanssa. Tämä kuoli kuitenkin hyvin pian jo ennen avioliiton toteutumista. Tämän jälkeen Olympias päätti pyhittää elämänsä kokonaan Herralle, olihan hän tavallaan sekä leski että neitsyt. Koko suuren rikkautensa hän antoi kirkon käyttöön.

Kun Olympias kieltäytyi toisesta avioliitosta keisari Teodosioksen sukulaisen Elpidioksen kanssa, keisari takavarikoi hänen omaisuutensa ja esti häntä vierailemasta kirkonmiesten luona. Mutta kun Teodosios palasi taistelusta Länsi-Rooman keisari Maximuksen joukkoja vastaan (388), hän alkoi antaa tunnustusta Olympiaksen askeettiselle innolle ja hyveille. Lopulta hän palautti Olympiaksen omaisuuden. Olympias alkoi heti luovuttaa pois suunnattomia rikkauksiaan niin almuina kuin monenlaisena hyväntekeväisyytenä. Hän myi pois omaisuuksiaan Traakiassa, Galatiassa, Kappadokiassa ja Bityniassa samoin kuin ylellisiä talojaan Konstantinopolissa. Tuloilla Olympias rakennutti majataloja, kirkkoja ja luostareita. Hän rakennutti uudestaan Hagia Sofian kirkon eteläisen rakennelman. Aluksi se oli tarkoitettu ennen kaikkea hänen palvelijoilleen ja sukulaisilleen, mutta myöhemmin siihen alkoi liittyä myös muita ylhäisönaisia. Lopulta siellä oli yli 200 naisen yhteisö.

Olympias pukeutui aina vaatimattomasti eikä käyttänyt ehosteita. Hänen ruumiissaan näkyivät vigiliapalvelusten ja öisten rukousten jäljet. Rukous oli hänelle tärkeämpää kuin ruoka ja juoma. Olympiaksen sydän oli rauhaisa ja kaikki maallinen uteliaisuus oli vierasta hänen hengelleen. Vaikka hän joutui kestämään paljon koettelemuksia, hänen huuliltaan ei koskaan kuulunut valitusta. Hänen hyväntekeväisyytensä kuului kaikille, niin arvollisille kuin arvottomillekin. Olympias oli kuin kaiken hyvän esikuva. Hän mietiskeli Kristusta lakkaamatta ja kyyneleet olivat alati hänen silmissään.

Olympiaksen maine oli niin suuri, että hänet vihittiin diakonissaksi jo 30-vuotiaana, vaikka normaali vihkimisikä oli tuolloin 60 vuotta. Hänestä tuli pyhän patriarkka Nektarioksen neuvonantaja monissa kirkollisissa kysymyksissä.
Kun pyhästä Johannes Krysostomoksesta tuli vuonna 398 patriarkka Nektarioksen seuraaja, Olympias sai hänestä sellaisen hengellisen isän, jota oli jo pitkään toivonut. Johanneksesta hän löysi myös kaipaamansa pyhän Raamatun tulkitsijan ja paimenen, joka välitti enemmän lampaistaan kuin omasta itsestään. Olympiakselle hänestä tuli myös toveri ja ystävä niin onnen kuin koettelemusten päivinä. Hän antautui koko innollaan palvelemaan pyhää Johannesta, huolehti hänen maallisista tarpeistaan ja jakoi almuja hänen neuvojensa mukaan. Tämä oli ainoa mieshenkilö, jolla oli pääsy Olympiaksen luostariin. Pyhä Johannes kävikin siellä usein opettamassa nunnia ja vihki monia heistä diakonissoiksi.

Kun Johannes Krysostomos oli karkotettu Armenian vuorille, Olympias kieltäytyi tunnustamasta hänen seuraajaansa ja alkoi puolustaa pyhän Johanneksen asiaa. Prefekti Optatos puolestaan alkoi syyttää Olympiasta, että tämä oli aiheuttanut tulipalon Hagia Sofian kirkossa, joka oli sitten sytyttänyt myös lähellä olevan palatsin. Olympias kieltäytyi myöntämästä mitään tällaista, mutta joutui siitä huolimatta maksamaan suuria vahingonkorvauksia. Sen jälkeen hän vetäytyi Kyzikokseen. Kun hän seuraavan kerran näyttäytyi prefektin edessä, hänet karkotettiin saman tien maanpakoon Nikomedeiaan.

Pyhä Johannes Krysostomos kirjoitti Olympiakselle Nikomedeiaan seitsemän suurenmoista lohdutuskirjettä. Niissä hän rohkaisi Olympiasta kestämään koettelemukset ja epäoikeudenmukaisuudet kärsivällisesti ja nöyrästi. Krysostomoksen rohkaisu sai aikaan, että maanpaosta tuli pyhälle Olympiakselle tilaisuus kasvaa kärsivällisyydessä ja nöyryydessä. Hän oli taistellut urhoollisesti kirkon puolesta, oli kunnioittanut papistoa, johdattanut monia naisia hyveen tielle ja antanut itsensä ja omaisuutensa piispojen käyttöön. Kaiken tämän jälkeen hän antoi pyhän sielunsa Jumalan käsiin Nikomedeiassa kesäkuun 25. päivänä ja sai uskontunnustajien kirkkaan kruunun.

Kerrotaan, että pyhän Olympiaksen oman valan mukaisesti hänet kiedottiin käärinliinoihin ja laskettiin mereen. Kun hänen ruumiinsa läheni Pyhän Tuomas Broktoioksen luostaria Bosporin Aasian puoleisella rannikolla, enkeli ilmoitti sen tulosta igumenille, joka lähti ruumista vastaan ja löydettyään reliikit asetti ne alttarin tuntumaan. Pyhän Tuomaan luostari Konstantinopolissa tuhoutui sittemmin Niketaksen kapinassa vuonna 532, mutta keisari Justinianos rakennutti sen pian uudelleen. Persialaisten hyökätessä 600-luvulla reliikit siirrettiin turvaan Konstantinopoliin.

Pyhä Eupraksia oli keisari Teodosioksen (379‒395) sukulainen. Kun hänen isänsä senaattori Antigonos kuoli ennenaikaisesti, äiti antoi tuolloin kuusivuotiaan tyttärensä keisarin hoiviin. Keisari kruunasi tytön heti erään ylimyksen pojan morsiameksi, ja häät oli määrä pitää lasten vartuttua.

Kun Eupraksia varttui ja ymmärsi, mitä oli tapahtumassa, hän tahtoi säilyttää neitsyytensä ja omistautua Kristukselle. Hän pakeni Egyptiin yhdessä leskiäitinsä kanssa, joka hänkin omalla kohdallaan tahtoi välttää uuden avioliiton. Matkalla he antoivat lahjoituksia luostareille ja saapuivat lopulta Thebaissa sijaitsevaan naisluostariin, jossa yli 130 nunnaa vietti enkelimäistä elämää. Heidän elämäntapaansa ihailleet ylhäisönaiset pidensivät oleskeluaan luostarissa. Lopulta Eupraksia kertoi äidilleen tahtovansa jäädä lopullisesti luostariin nunnaksi. Luostarin igumenia Teodule kuvaili Eupraksialle luostarin vaatimattomia oloja, mutta mikään ei pystynyt muuttamaan neidon mieltä.

Kun äiti näki, ettei mitään ollut tehtävissä, hän kääntyi Kristuksen puoleen ja antoi tyttärensä Hänelle morsiameksi. Äiti luovutti tyttärensä igumenian haltuun ja lähti kyynelsilmin pois Egyptistä saaden kaikki sisaret liikuttumaan. Sitten hän matkusti ympäri itäisiä maita jakaen pois omaisuuttaan. Jonkin ajan kuluttua äiti sairastui ja pääsi vaivoin palaamaan Thebain luostariin. Siellä hän annettuaan viimeiset neuvonsa tyttärelleen nukkui rauhallisesti kuolonuneen.

Tuolloin vain 12 vuoden ikäinen Eupraksia ei aikaillut jakaa pois äitinsä jättämää omaisuutta köyhille, luostareille sekä Egyptin kirkoille. Tämän jälkeen hän saattoi keskittyä askeettiseen elämään ilman huolehtimisia ja häiriöitä.
Keisari oli kuullut Eupraksian äidin kuolemasta ja oletti hänen tyttärensä tahtovan päästä nopeasti Konstantinopoliin solmimaan avioliiton ja nauttimaan perinnöstä. Eupraksia lähetti kuitenkin hallitsijalle vastauksen, että hänet oli kruunattu Kristuksen morsiameksi, ja pyysi keisaria lahjoittamaan hänen vanhempiensa Konstantinopolissa olevan omaisuuden köyhien auttamiseen.

Nämä asiat selvitettyään Eupraksia saattoi omistautua täydellisesti paastoamaan, valvomaan ja rukoilemaan. Koko voimallaan hän riensi taivaallisen Sulhasensa puoleen. Hän söi vain leipää ja vettä neljänä päivänä viikossa. Siitä huolimatta hän pystyi tekemään kaikki hänelle sisariston keskuudessa uskotut työt. Huomatessaan kiusausten vaivaavan hän lisäsi kilvoituksiaan entisestään.

Nähdessään, ettei pystynyt voittamaan Eupraksiaa, Paholainen sai aikaan, että hän putosi kaivoon. Huutaen avukseen Herran nimeä Eupraksia ui pintaan ja sai kiinni köydestä. Sisaret nostivat hänet ylös. Hänelle sattui onnettomuuksia myös hänen omasta kokemattomuudestaan, sillä aatelistyttönä hänellä ei ollut kokemusta käytännön töistä. Mikään ei kuitenkaan kukistanut hänen päätöstään pysyä kiinni Herrassa Kristuksessa ja luostariyhteisön palveluksessa.

Nunna nimeltä Germana oli täynnä kateutta siunattua Eupraksiaa kohtaan. Hän moitti tätä väittäen Eupraksian haluavan igumeniaksi ja harrastavan äärimmäisiä askeettisia kilvoituksia vain voittaakseen sisariston kunnioituksen ja varmistaakseen itselleen luostarin johtajan paikan. Kun Germana sai rangaistuksen pahoista puheistaan, Eupraksia itse meni igumenian luo pyytämään Germanalle anteeksiantoa.

Kun pyhä Eupraksia oli saavuttanut 20 vuoden iän, hänen kilvoittelunsa oli Jumalalle jo niin mieluista, että hän sai armon tehdä ihmeitä. Hän paransi rukouksillaan paikallisten asukkaiden sairauksia, ja he tulivat luostariin kuin pelastuksen satamaan. Rukouksillaan hän teki terveeksi halvautuneen lapsen. Erään miehen hän vapautti pahojen henkien pauloista lyömällä häntä sauvallaan. Mies oli hetkeä aikaisemmin ollut niin hurjassa tilassa, ettei kukaan ollut uskaltanut edes lähestyä häntä. 30 vuotta täytettyään Eupraksialle koitti aika siirtyä tästä maailmasta taivaan iloihin, taivaallisen Sulhasensa luokse.

Toinen Konstantinopolissa pidetty ja kaiken kaikkiaan viides yleinen kirkolliskokous kokoontui vuonna 553 keisari Justinianos I:n koollekutsumana. Kokoukseen osallistuivat lähinnä itäisen kirkon piispat: latinankielisestä lännestä oli vain kuusi piispaa. Rooman paavi Vigilius oli riitaantunut keisarin kanssa kieltäydyttyään tuomitsemasta tiettyjä keisarin halveksimia antiokialaisen koulukunnan kirjoittajia. Puhetta johti Konstantinopolin patriarkka Eutykhios.

Kokouksen 165 jumalankantajaisää vahvistivat vuoden 451 kirkolliskokouksen ortodoksisuuden ja tuomitsivat useita erilaisia harhaoppiseksi katsottuja näkemyksiä. Tuomion saivat keisari Justinianoksen johdolla ensinnäkin Origeneen ja varsinkin niin sanottujen ”origenistien” erheet, jotka liittyivät sielun ennaltaolemiseen ja aineellisen todellisuuden arvon vähättelyyn. Toisekseen tuomittiin antiokialaisen koulukunnan kirjoittajia, jotka olivat syyllistyneet Kristuksen ihmisyyden ja jumaluuden liialliseen erillään pitämiseen.

Näin pyhät isät korostivat Kristuksen ykseyttä ja vahvistivat, että Jumalan Sana, joka tuli lihaksi, on sama persoona, joka kärsi ristillä ‒ ei niin että Mariaan tullut ikuinen Sana olisi yksi ja ristillä kärsinyt toinen. Jumalan Sanan ja ihmislihan yhteys toteutui hypostaattisesti niin, että ”Kristuksen mysteerissä synteettinen unioni ei ainoastaan suojele yhdistyneitä luontoja sekaantumattomana vaan ei myöskään salli niiden erkaantumista.” Samasta syystä vahvistettiin, että pyhä Jumalansynnyttäjä ainainen neitsyt Maria on koko Kristuksen persoonan synnyttäjä ‒ ei niin, että hän olisi synnyttänyt ihmisen, jonka Jumalan Logos valitsi asuinsijakseen. Vastaavasti Kristusta on palvottava yhtenä persoonana kahdessa luonnossaan – ei niin, että hänen ihmisyyttään ja jumaluuttaan ylistettäisiin ja palvottaisiin eri tavoin.

Pyhittäjä Makari syntyi vuonna 1349 hurskaiden vanhempien Johanneksen ja Marian perheeseen Nižni Novgorodissa. Sylilapsena hän alkoi itkeä aina kirkonkellojen ilmoittaessa jumalanpalveluksen alkamisen ja vaikeni heti, kun vanhemmat veivät hänet kirkkoon. Seitsemänvuotiaana hän hämmästytti opettajansa oppimalla nopeasti lukemaan pyhiä kirjoituksia. Kahdentoista vuoden ikäisenä hän lähti salaa vanhempiensa kodista ja meni Nižni Novgorodin luolaluostariin pyytäen päästä sen veljestöön. Luostarin perustajan pyhän Dionisin* kysymyksiin hän vastasi olevansa orpo ja tahtovansa palvella Jumalaa. Pyhä Dionisi otti hänet hengelliseen ohjaukseensa ja kolmen vuoden kuluttua vihki hänet munkiksi.
*) Myöhemmin Suzdalin piispa, ks. 26.6.

Pian Makarin epätoivoiset vanhemmat saivat kuulla hänen olevan luostarissa ja hänen isänsä tuli tapaamaan häntä. Makari ei kuitenkaan suostunut näyttäytymään hänelle, vaan vetosi evankeliumin sanoihin: ”Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle.” (Matt. 10:37) Isänsä pyynnöstä hän kuitenkin ojensi tälle kätensä ikkunasta, minkä jälkeen isä palasi kotiinsa lohdutuksen saaneena ja Jumalaa ylistäen.
Makari jatkoi palavan innon siivittämää kilvoitustaan. Hiljaisuutta kaivaten hän vetäytyi salaa Luhjoelle, jossa hän eli yksinäisyydessä seuranaan vain villieläimiä. Pian hänen ympärilleen kerääntyi kilvoituselämää kaipaavia veljiä. Makari rakennutti heitä varten luostarin, joka omistettiin teofanialle eli Jumalan ilmestymiselle. Itse hän vetäytyi Volgan vasemmalla rannalla sijaitsevalle Želtojärvelle ja jatkoi kilvoittelua kaivamassaan luolassa. Hänen ympärilleen kerääntyi uusi veljestö. Vuonna 1435 Makari rakennutti heitä varten Pyhän Kolminaisuuden kirkon ja otti vastaan vihkimyksen uuden luostarin igumeniksi. Hänen rakkautensa ja nöyryytensä teki vaikutuksen paitsi alueen ortodokseihin myös islaminuskoisiin tataareihin ja pakanallisiin suomensukuisiin heimoihin. Makari kastoi monia heistä läheisessä järvessä.

Vuonna 1439 tataarikaani Ulu-Mehmet valtasi Kazanin. Tataari- joukot hyökkäsivät myös Venäjän ruhtinaskuntiin ja hävittivät Makarin perustaman luostarin. Makari joutui tataarien vangiksi, mutta hän teki näihin sellaisen vaikutuksen, että kunnioituksesta häntä kohtaan he päästivät hänet vapaaksi. Makarin pyynnöstä he vapauttivat myös 400 kristittyä. Makari sai tataareilta luvan haudata kuolleet munkit, mutta ei jälleenrakentaa luostaria, sillä tataarit sanoivat maan kuuluvan heille. Makari varoitti vapautuneita kristittyjä olemaan asettumatta entisille asuinsijoilleen, muuten tataarit surmaisivat heidät. Kaikki suostuivat seuraamaan häntä Galitšin alueelle noin 250 kilometrin päähän. Kulkiessaan asumattomien metsien halki he väsyivät ja nälkiintyivät. Makarin matkatoverit näkivät hirven ja halusivat tappaa sen saadakseen ruokaa. Makari ei kuitenkaan antanut siunaustaan, vaan pyysi heitä odottamaan vielä kolme päivää, kunnes apostolien paasto päättyisi. Jumalan armosta he kaikki, myös pienet lapset, säilyivät hengissä pyhien apostolien juhlaan saakka. Tuona päivänä he näkivät hirven uudelleen, pyydystivät sen ja viettivät pyhien apostolien juhlaa.

Saavuttuaan joukkoineen Unža-nimiselle paikkakunnalle Makari rakensi itselleen keljan järven rannalle noin 15 kilometrin päähän kaupungista ja jatkoi siellä hiljaista kilvoituselämää. Hän paransi rukouksellaan sokean riivatun tytön. Aika ajoin hän kävi kaupungissa puhumassa sen asukkaille pelastuksen sanoja. Tällaisella matkalla ollessaan heinäkuun 25. päivänä 1444 hän antoi henkensä Herralle 95 vuoden ikäisenä. Hänen kuolinhetkellään kaupungin täytti hyvä tuoksu, mistä kaikki ymmärsivät, että hänen puhdas sielunsa oli siirtynyt taivaaseen. Pyhittäjä Makari haudattiin kilvoituspaikalleen kaupungin ulkopuolelle. Pian hänen kuolemansa jälkeen sinne syntyi luostari.

Pyhittäjä Makari suojeli Galitšin seutua erityisesti tataarien hyökkäyksien aikana. Hänet kanonisoitiin pyhäksi vuonna 1619 hänen haudallaan tapahtuneiden lukuisten ihmeiden johdosta.

Kristofor oli pyhittäjä Longinin (10.2.) ensimmäisiä oppilaita Korjažemkajoella Pohjois-Venäjällä 1530-luvulla. Hän oli tehnyt vakaan päätöksen omistautua palvelemaan Jumalaa. Kun kilvoittelijoilla oli alkuvuosina pulaa välttämättömistä asioista, Longin rohkaisi Kristoforia vakuuttaen, että murheiden ja puutteen kestäminen tekee kilvoittelijasta Jumalan rakastaman. Kuolemansa edellä Longin kehotti kilvoitustiensä alussa olevaa Kristoforia pysymään luostarissa kuuliaisena sen igumenille aivan kuin Longinille itselleen.

Kristofor kilvoitteli kuuliaisuudessa vielä kymmenen vuotta. Sitä mukaa kun hän täydellistyi luostarielämän hyveissä, hänen kaipuunsa yksinäisyyteen kasvoi. Lopulta hän vetäytyi Pienen Korjažemkajoen varrelle noin 20 kilometrin päähän luostarista. Mukanaan hänellä oli siunaukseksi saamansa Jumalanäidin ikoni. Vuoden 1555 tienoilla hänen ympärilleen syntyi Jumalansynnyttäjän luostari, jonne puhkesi parantava lähde. Tsaari Iivana Julman käskystä Kristofor kävi Moskovassa viemässä lähteen vettä sairastavalle tsaaritar Anastasialle. Palkkioksi hän sai suuren rahasumman luostaria varten. Luostarin kasvaessa pyhittäjä Kristofor vetäytyi vuonna 1572 salaa tuntemattomaan paikkaan, jossa hän antoi henkensä Herralle.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.