30.5.2019

Sävelmä
5. säv.

Herran taivaaseenastuminen

Helatorstai

pt. ja t. Isaakios Dalmatialainen (+ 406)

p. Felix, Rooman paavi (+ 274)

Parimia
  1. Jes. 2:2–3
  2. Jes. 62:10–63:3, 7–9
  3. Sak. 14:1, 4, 8–11

Jes. 2:2–3

2 Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne. 3 Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: -- Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe.

Jes. 62:10–63:3, 7–9

10 Lähtekää, menkää ulos porteista, valmistakaa tie kansalle, valmistakaa, tasoittakaa valtatie, raivatkaa pois kivet, kohottakaa lippu merkiksi kansoille! 11 Maailman ääriin saakka Herra on kuuluttanut: -- Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastajasi saapuu, hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa niitä, jotka on omikseen hankkinut. 12 Heitä kutsutaan nimellä Pyhä kansa, Herran lunastamat, ja sinua nimellä Kaivattu kaupunki, Kaupunki, jota ei hylätä. 63:1 -- Kuka on tuo, joka tulee Edomista, joka tulee Bosrasta, kirkkaanpunaisessa puvussa, tuo, joka astuu tietään voimaa uhkuen komeassa asussaan? -- Minä se olen, oikeuden julistaja, suuri pelastaja. 2 -- Miksi on pukusi punainen, vaatteesi kuin viinikuurnan polkijan? 3 -- Minä poljin kuurnallisen rypäleitä, poljin yksin, kansojen joukosta ei ketään tullut avukseni. Ja niin minä vihassani poljin ne kaikki ja kiivaudessani tallasin ne, niin että niiden mehu roiskui puvulleni ja tahri kaikki vaatteeni. 7 Herran armotöitä minä julistan, Herran ylistettäviä tekoja, muistaen kaikkea sitä, minkä Herra on meille tehnyt, hänen suurta hyvyyttään Israelia kohtaan, kaikkea, minkä hän on sille tehnyt, hän, joka on uskollinen ja täynnä armoa. 8 Hän sanoi: "Hehän ovat minun kansaani, omia lapsiani, jotka eivät minusta luovu." Niin hän tuli heidän pelastajakseen, 9 vapautti heidät ahdingosta. Ei sanansaattaja, ei enkeli, vaan hänen kasvojensa kirkkaus pelasti heidät. Rakkaudessaan säälivänä hän lunasti heidät vapaiksi, hän nosti ja kantoi heitä kaikkina menneinä päivinä.

Sak. 14:1, 4, 8–11

1 Jerusalem, Herran päivä on jo lähellä! Sinä päivänä sinut ryöstetään tyhjäksi, ja saalis jaetaan muuriesi sisällä. 4 Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso. 8 Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Puolet niistä juoksee itäiseen mereen, puolet läntiseen mereen kesät ja talvet, ehtymättä. 9 Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan. 10 Koko maa Jerusalemin ympärillä Gebasta etelään, Rimmoniin saakka, on muuttuva tasangoksi. Mutta Jerusalem kohoaa korkealla, ja siellä asutaan niin kuin ennen. Kaupunki tulee ulottumaan Benjamininportilta entiselle Kulmaportille asti ja Hananelintornilta kuninkaan viininpuristamolle saakka. 11 Mikään ei enää uhkaa Jerusalemia. Siellä saadaan elää turvassa.

Polyeleon evankeliumi
Mark. 16:9–20
Mark. 16:9–20

9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. 10 Maria lähti sieltä ja vei sanan Jeesuksen seuralaisille, jotka itkivät murheissaan. 11 He eivät kuitenkaan uskoneet, kun kuulivat, että Jeesus eli ja että Maria oli nähnyt hänet. 12 Tämän jälkeen Jeesus ilmestyi hahmoltaan vieraana kahdelle heistä, kun he olivat kulkemassa pois kaupungista. 13 Myös nämä menivät viemään toisille sanaa, mutta heitäkään ei uskottu. 14 Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena. 15 Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. 16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. 17 Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. 18 He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." 19 Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. 20 Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.

Epistola
Ap. t. 1:1–12

Ap. t. 1:1–12

1 Edellisessä kirjassani, hyvä Teofilos, kerroin kaikesta siitä, mitä Jeesus teki ja mitä hän opetti, alusta alkaen 2 aina siihen päivään saakka, jona hän Pyhän Hengen voimalla antoi valitsemilleen apostoleille käskynsä, ennen kuin hänet otettiin taivaaseen. 3 Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta. 4 Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. 5 Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää." 6 Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?" 7 Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. 8 Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka." 9 Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. 10 Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. 11 Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän." 12 Silloin he lähtivät tuolta vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan päässä. He palasivat Jerusalemiin.

Luuk. 24:36–53
Luuk. 24:36–53

Kun Jeesus oli noussut kuolleista, 36 yhtäkkiä hän itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille." 37 He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. 38 Mutta Jeesus sanoi heille: "Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? 39 Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan." 40 Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. 41 Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: "Onko teillä täällä mitään syötävää?" 42 He antoivat hänelle palan paistettua kalaa 43 ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi. 44 Jeesus sanoi heille: "Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu." 45 Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. 46 Hän sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, 47 ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. 48 Te olette tämän todistajat. 49 Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta." 50 Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. 51 Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. 52 He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. 53 He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.

Päivän synaksario

Pyhä Felix oli syntyjään roomalainen, ja hänestä tuli Rooman piispa eli paavi 5.1.269. Johdettuaan Kristuksen laumaa lähes kuusi vuotta pyhä Felix nukkui pois rauhassa 30.12.274. Muistopäiväksi vakiintui kuitenkin 30.5. Kuvataiteessa hänen symbolinaan on ollut ankkuri.

Pyhä Makrina syntyi Pontoksen Neokesareassa 200-luvun puolivälin tienoilla. Lapsuudessaan hän ehti tuntea kaupungin ensimmäisen piispan pyhän Gregorios Ihmeidentekijän (17.11.). Diocletianuksen vainon aikana Makrina pakeni miehensä kanssa Neokesareasta ja sai kärsiä monenlaisia vaikeuksia uskonsa tähden.

Makrina on loistelias esimerkki hurskaasta kristitystä, jonka rakkaus ja usko Jumalaan kantoivat runsasta hedelmää sukupolvien päähän. Hän kylvi lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa uskon siemenen, ja esimerkkinsä kautta hän sai kaikki läheisensä kaipaamaan hengellistä täydellistymistä. Niinpä hänen lapsistaan (Basileios Vanhempi) ja lastenlapsistaan (Makrina Nuorempi) kasvoi kirkon tukipilareita. Eritoten kahdesta hänen lapsenlapsestaan tuli koko kirkon opettajia ja aikansa suurimpia kirkkoisiä: Basileios Suuri (1.1.) ja Gregorios Nyssalainen (10.1.) muistelivat eri yhteyksissä isoäitiään. Basileios kirjoitti saaneensa oppia tuntemaan Jumalan ja hurskauden ihanteen pikkupoikana äidiltään ja varsinkin isoäidiltään, jonka seurassa hän oli suuren osan lapsuudestaan.

Hyvän elämän elettyään pyhä Makrina nukkui pois rauhassa 330-luvulla.

Pyhä Venantius kilvoitteli erakkona saarella Ranskan Cannesin edustalla yhdessä nuoremman veljensä Honoratuksen (ks. 16.1.) kanssa. He lähtivät yhdessä kohti itää oppiakseen kilvoituselämää, mutta matkalla Venantius sairastui ja nukkui pois vuoden 400 tienoilla.

Pyhittäjä Isaakios oli syyrialainen erakko, joka eli erämaassa aikana, jolloin areiolainen harhaoppi oli vallalla. Ortodokseja vainottiin, koska he uskoivat Pojan olevan samaa olemusta Isän kanssa. Keisarina oli areiolainen Valens (364–378), ja ortodoksisesti uskovien kirkot oli joko suljettu tai otettu areiolaisten käyttöön.

Vuonna 378 gootit kokosivat suuren sotajoukon Tonavan varrelle ja suunnittelivat valtaavansa Konstantinopolin. Kun keisari Valens valmistautui lähtemään sotaretkelle heitä vastaan, Isaakios tuli erämaasta hänen puheilleen ja sanoi: ”Keisari! Määrää, että ortodoksiset kirkot avataan, ja tulet voittamaan viholliset.” Keisari kääntyi halveksien pois eikä kiinnittänyt Isaakiokseen mitään huomiota. Seuraavana päivänä Isaakios sanoi samat sanat ja edelleen keisari pysyi välinpitämättömänä. Kolmantena päivänä pyhittäjä tarttui keisarin hevosen suitsiin ja pakotti tämän kuuntelemaan sekä moitteitaan että hartaita pyyntöjään.

Kun Isaakios yhä puhui, he saapuivat syvän piikkipensaita kasvavan rotkon partaalle. Keisari käski heittää hänet rotkoon. Jumalan armosta Isaakios putosi piikkipensaiden päälle kuin pehmeälle patjalle. Kaksi valkoisiin pukeutunutta säteilevää nuorta miestä – mahdollisesti ylienkelit Mikael ja Gabriel – auttoivat hänet sieltä pois. He kantoivat hänet Konstantinopolin keskusaukiolle keisarin eteen, joka oli juuri saapunut kaupunkiin. Ällistyneenä Valens kysyi häneltä, oliko hän sama mies, jonka hän oli heitättänyt rotkoon. Isaakios sanoi vain: ”Avaa kirkot, ole hyvä, ja tulet palaamaan iloiten sodasta. Muussa tapauksessa sinä pakenet taistelusta yhden sotilaan kanssa ja piiloudut heinälatoon, minne viholliset sinut polttavat.” Vaikka keisari hämmästyi ja kauhistuikin pyhän kilvoittelijan puheita, hän kuitenkin halveksi tätä ja piti hänen puheitaan hulluutena. Hän määräsi kaksi senaattoria Saturninuksen ja Viktorin valvomaan Isaakiosta ja sanoi sodasta palattuaan polttavansa tämän roviolla. Tähän Isaakios vastasi: ”Jos sinä palaat elävänä sodasta, niin Jumala ei ole puhunut minulle.”

Adrianopoliksen taistelu 9.8.378 päättyi keisarillisten joukkojen tappioon. Keisari itse pakeni henkivartijansa kanssa ja piiloutui heinälatoon. Takaa-ajavat viholliset sytyttivät sen tuleen ja polttivat heidät. Isaakioksen profetia oli sotilaidenkin tiedossa, ja kun he palasivat sotaretkeltä, he sanoivat häntä koetellakseen: ”Valmistaudu vastaamaan sanoistasi, sillä keisari on palannut.” Isaakios vastasi vain: ”Jo viikon ajan olen tuntenut sieraimissani hänen kärventyneiden luidensa hajun.” Tämän kuultuaan sotilaat lankesivat hänen jalkoihinsa, ja kaikki alkoivat pyytää häntä jäämään pysyvästi Konstantinopoliin.

Kun Teodosios Suuri nousi valtaistuimelle vuonna 379, hän sai kuulla Isaakioksesta ja hänen profetiastaan. Välittömästi keisari antoi hänelle toimintavapauden ja sääti, että kirkot, jotka olivat olleet joko suljetut tai areiolaisten käsissä, piti palauttaa ortodokseille. Isaakios ilmoitti, että koska hänen tehtävänsä oli päättynyt, hän palaisi takaisin Syyrian erämaahan. Mutta senaattorit Saturninus ja Viktor, joista oli tullut hänen hengellisiä lapsiaan, pyysivät kyynelsilmin häntä jäämään ja uudistamaan pääkaupunkialueen rappeutuneen luostarielämän. Lopulta Isaakios suostui sillä ehdolla, että he rakentaisivat hänelle keljamajan rauhalliseen paikkaan, jossa hän voisi viettää loppuvuotensa sisäisen hiljaisuuden kilvoituksessa.

Sopiva paikka löytyi kaupungin ulkopuolelta Psamathian alueelta läheltä Kserolofoksen porttia. Siellä Isaakios alkoi viettää esimerkillistä elämää. Joka aamu molemmat senaattorit menivät ottamaan häneltä siunauksen tehtäviinsä ja ihmisiä kävi koko ajan enemmän keskustelemassa hänen kanssaan oikeasta uskosta ja hengellisestä elämästä. Itse keisari Teodosios meni usein pyhän Isaakioksen luo pyytämään hänen esirukouksiaan itselleen ja koko valtakunnalle. Monet kristityt pyysivät häntä vierailemaan kodeissaan, ja joskus hän menikin tahtomatta ylvästellä askeesillaan.

Vähitellen pyhä Isaakios sai omia oppilaita, ja vuoteen 382 mennessä paikasta oli kasvanut jo Konstantinopolin merkittävin luostari. Pyhittäjä Isaakioksen vaikutuksesta pääkaupunkiin tai sen lähistölle syntyi muitakin luostariyhteisöjä kuten Pyhän Hypatioksen luostari Rufinanekseen (17.6.). Isaakios vieraili aika ajoin kaikissa niissä ja innosti veljiä kilvoitukseen. Vaikka hänellä ei ollut mitään virallista asemaa, häntä kunnioitettiin pääkaupungin munkkien isänä.

Pyhälle Isaakiokselle oli ominaista myös suuri armeliaisuus. Kun hän kuuli puutteessa elävistä ihmisistä, hän kertoi heidän tilanteestaan varakkaille kristityille, jotka lähettivät heille ruokaa ja vaatteita. Omana aikanaan Isaakios ei siis ollut ainoastaan pääkaupungin johtava hengellinen opettaja, vaan hän johti myös sen hyväntekeväisyystoimintaa.

Kun pyhä Johannes Krysostomos (13.11.) vuonna 398 nimitettiin Konstantinopolin piispaksi, hän havaitsi, että pääkaupungin munkeilla oli tapana kierrellä kaupungissa ja maallikkojen kodeissa. Hän puuttui tähän epäkohtaan ja määräsi, että munkkien tuli pysytellä luostareissaan. Hän myös organisoi kaupungin hyväntekeväisyyden etenkin perustamalla suuria sairaaloita, joiden johtohenkilöt hän valitsi itse. Näin pyhän Isaakioksen toiminta jäi varjoon ja hän tunsi joutuneensa syrjään. Pyhän Johannes Krysostomoksen vannoutunut vihollinen Aleksandrian patriarkka Teofilos osasi hyötyä tilanteesta. Kun hän saapui pääkaupunkiin kohdistaakseen Krysostomokseen ne syytökset, jotka itse asiassa koskivat häntä itseään, hän sai Isaakioksen ja tämän munkit puolelleen. Tällä tavoin kuuluisa askeetti vanhoilla päivillään hairahtui vuonna 403 ottamaan aktiivisesti osaa niin sanottuun ”Tammen kirkolliskokoukseen”, joka esitti tekaistuja syytöksiä Johannes Krysostomosta vastaan. Kokouksen päätöksestä pyhä patriarkka erotettiin virastaan ja lähetettiin maanpakoon. Pian hänet kuitenkin kutsuttiin kansan vaatimuksesta takaisin istuimelleen, joskin vain joksikin aikaa.

Pyhittäjä Isaakios ei enää sekaantunut kirkkopolitiikkaan, vaan vietti viimeiset vuotensa rauhassa luostarissaan. Saatuaan Jumalalta etukäteen tiedon lähtönsä lähestymisestä hän kutsui koolle oppilaansa, kehotti heitä pysymään oikeassa uskossa ja määräsi seuraajakseen Dalmatoksen. Sen jälkeen pyhä Isaakios antoi henkensä Jumalan käsiin. Tämä tapahtui vuonna 406.

Koko kaupunki keisari mukaan lukien suri poisnukkunutta kilvoittelijaa. Katedraalissa patriarkan johdolla toimitetun hautauspalveluksen jälkeen pyhän ruumista lähdettiin viemään hautajaissaattueessa hänen luostariinsa, jonne hänet oli määrä haudata. Mutta eräs hovimies Aurelianos, joka oli Isaakioksen suuri ihailija, oli sijoittanut matkan varrelle suuren joukon sotilaita. He sieppasivat kallisarvoisen ruumiin ja veivät sen Aurelianoksen rakennuttamaan Pyhän Stefanoksen kirkkoon ja hautasivat sen siellä olevaan kryptaan. Hämmentyneiden munkkien oli pakko hyväksyä tämä ”harras ryöstö”, ja he palasivat luostariinsa ilman sitä lohtua, jonka heidän hengellisen isänsä reliikkien läsnäolo luostarissa olisi heille suonut.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.