27.5.2019

Sävelmä
5. säv.

p. Johannes Venäläinen (+ 1730)

pm. Helladios (+ n. 250–300)

pt. Ferapont Belozerskilainen (+ 1426)

Epistola
Ef. 6:10–17 (Johannes Venäläinen)
Ap. t. 17:1–15

Ef. 6:10–17

10 Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. 11 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. 12 Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. 13 Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. 14 Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan 15 ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. 16 Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. 17 Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.

Ap. t. 17:1–15

1 Amfipoliin ja Apollonian kautta kuljettuaan Paavali ja Silas tulivat Tessalonikaan. Juutalaisilla oli siellä synagoga, 2 ja tapansa mukaan Paavali meni sinne. Kolmena sapattina hän keskusteli heidän kanssaan pyhien kirjoitusten pohjalta 3 ja selitti ne heille. Hän osoitti, että Messiaan täytyi kärsiä ja nousta kuolleista, ja sanoi: "Juuri Jeesus, jota minä teille julistan, on tämä Messias, Kristus." 4 Muutamat juutalaiset vakuuttuivat asiasta ja asettuivat kannattamaan Paavalia ja Silasta, samoin suuri joukko jumalaapelkääviä kreikkalaisia sekä useat ylhäiset naiset. 5 Tämä sai juutalaiset kateuden ja kiihkon valtaan. He värväsivät torilla maleksivia kelvottomia miehiä, haalivat koolle kansaa ja nostattivat kaupungissa mellakan. Sitten he ryntäsivät Jasonin talolle ja yrittivät saada Paavalin ja Silaksen käsiinsä viedäkseen heidät kansan eteen. 6 Kun näitä ei löytynyt, he raahasivat Jasonin ja joitakin muita veljiä kaupungin viranomaisten luo ja huusivat: "Nyt ne koko maailman villitsijät ovat tulleet tännekin, 7 ja Jason on ottanut heidät kotiinsa. Kaikki he rikkovat keisarin säädöksiä ja pitävät kuninkaana toista miestä, erästä Jeesusta." 8 Näin puhuen he saivat kansanjoukon ja viranomaiset kiihdyksiin. 9 Jasonilta ja hänen tovereiltaan vaadittiin takuusumma, ja sitten heidät päästettiin vapaaksi. 10 Vielä yötä myöten veljet auttoivat Paavalin ja Silaksen matkalle Beroiaan. Sinne saavuttuaan he menivät synagogaan. 11 Juutalaiset olivat täällä avarakatseisempia kuin Tessalonikassa. He ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa. 12 Monet heistä tulivatkin uskoon, samoin useat arvossa pidetyt kreikkalaiset naiset ja miehet. 13 Mutta kun Tessalonikan juutalaiset saivat tietää, että Paavali julisti Jumalan sanaa myös Beroiassa, he tulivat sinne ja alkoivat sielläkin villitä ja kiihottaa kansaa. 14 Silloin veljet lähettivät heti Paavalin matkaan kohti rannikkoa. Silas ja Timoteus jäivät vielä Beroiaan. 15 Saattajat veivät Paavalin Ateenaan saakka ja lähtivät sitten paluumatkalle. Heidän mukanaan Paavali lähetti Silakselle ja Timoteukselle sanan, että näiden oli mitä pikimmin tultava hänen luokseen.

Luuk. 12:8–12 (Johannes Venäläinen)
Joh. 11:47–57
Luuk. 12:8–12

Herra sanoi opetuslapsilleen: 8 "Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. 9 Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. 10 Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta. 11 "Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. 12 Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava."

Joh. 11:47–57

[Siihen aikaan] 47 Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: "Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. 48 Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme." 49 Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: "Te ette ymmärrä yhtään mitään. 50 Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?" 51 Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, 52 eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset. 53 Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus. 54 Sen tähden Jeesus ei enää liikkunut avoimesti Juudeassa vaan siirtyi lähelle autiomaata. Siellä, Efraim-nimisessä kaupungissa, hän sitten oleskeli opetuslapsineen. 55 Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä, ja maaseudulta monet tulivat Jerusalemiin jo ennen pääsiäistä puhdistusmenoja varten. 56 He etsivät Jeesusta ja puhuivat temppelissä keskenään: "Mitä arvelette? Tuskinpa hän tulee juhlille." 57 Ylipapit ja fariseukset olivat antaneet määräyksen, että jos joku tiesi Jeesuksen olinpaikan, siitä oli ilmoitettava heille, jotta he voisivat pidättää Jeesuksen.

Päivän synaksario

Pyhä Therapon toimi pappina Vähän-Aasian Sardeksessa 200-luvun puolivälissä, jolloin kristittyjä vainottiin Rooman valtakunnassa. Pelkäämättä hän julisti sanomaa Kristuksen ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Keisari Valerianuksen toimeenpanemissa vainoissa hänet pidätettiin noin vuonna 253. Hän joutui kidutettavaksi, mutta koska hän pysyi lujana uskossaan, häntä lähdettiin kuljettamaan Sinaioksen ja Ankaran kaupunkeihin. Kun vankisaattue saapui Asteles-joen rannalle, Theraponin vartijat löivät hänet maahan ja alkoivat säälittä piestä häntä kepeillä niin, että veri värjäsi maan. Paikalle kasvoi myöhemmin ikivihreä tammi, jonka lehdet osoittautuivat parantaviksi.

Ankarasta pyhä marttyyri vietiin Satalan pikkukaupunkiin, jossa häntä kidutettiin lisää. Lopuksi hänet mestattiin, ja niin pyhä Therapon sai kuihtumattoman marttyyrien seppeleen.

Pyhästä pappismarttyyri Helladioksesta ei tiedetä, missä ja milloin hän eli. Hänet surmattiin, koska hän kieltäytyi uhraamasta epäjumalille. Meteoran Kristuksen kirkastumisen luostarin 1500-luvun seinämaalauksessa häntä hakataan julmasti nuijilla. Vainojen aikana hänet ilmiannettiin tuomioistuimelle, missä hän tunnusti uskonsa ja antautui halukkaasti kidutuksiin. Monien kidutusten jälkeen pyhä pappismarttyyri Helladios antoi sielunsa Jumalan käsiin ja voitti kuihtumattoman marttyyrien seppeleen.

Pyhittäjä Ferapont syntyi vuonna 1337 Volokolamskissa. Hän oli aatelissukua ja sai kasteessa nimen Feodor. Hän oli hyvin hurskas ja pyrki jo nuoruudessaan luostarielämään, mutta toteutti tämän kutsumuksensa vasta neljäkymmenvuotiaana menemällä Simonovon luostariin Moskovassa. Igumeni Feodor (28.11.), joka oli pyhittäjä Sergei Radonežilaisen veljenpoika ja sittemmin Rostovin arkkipiispa, vihki hänet munkiksi ilman koeaikaa. Luostarissa Ferapont tutustui pyhittäjä Kiril Belozerskilaiseen (9.6.). He kilvoittelivat yhdessä ja kuuntelivat luostarissa vierailevan pyhittäjä Sergein opetuksia.

Liikkuessaan luostarin asioilla pohjoisessa Belozerskin alueella Ferapont ihastui sen asumattomiin metsäerämaihin. Samoihin aikoihin pyhittäjä Kiril sai näyssä Jumalanäidiltä kehotuksen perustaa luostari pohjoiseen. Niinpä he igumenin siunauksella lähtivät yhdessä Valgetjärvelle (ven. Beloje ozero). He asuivat siellä ensin jonkin aikaa yhdessä, mutta sitten Ferapont siirtyi yhteisestä sopimuksesta noin 15 kilometrin päähän kahden järven väliselle kannakselle. Hän rakensi pienen keljan, raivasi kasvimaan ja alkoi kilvoitella erakkona täydessä hiljaisuudessa. Aluksi häntä kohtasivat monet puutteet ja koettelemukset. Rosvojoukkiot yrittivät useamman kerran surmata tai karkottaa hänet. Vähän kerrassaan hänen luokseen alkoi kuitenkin tulla munkkeja, ja erämaahan syntyi luostari. Vuonna 1398 Ferapont rakennutti puukirkon Jumalanäidin syntymän kunniaksi. Aika ajoin hän kävi pyhittäjä Kirilin luona keskustelemassa hengellisistä asioista.

Ferapontin luostarissa noudatettiin yhteiselämän sääntöjä. Veljien työnä oli kirjojen kopioiminen ja verkkojen kutominen. Nöyryytensä tähden Ferapont ei suostunut ryhtymään igumeniksi, vaan uskoi johtajan tehtävät eräälle oppilaistaan. Hänellä itsellään oli opettamisen armolahja, mutta hengellisissä asioissa hän kysyi aina neuvoa ystävältään pyhittäjä Kirililtä. Ferapont oli kuitenkin luostarinsa hengellinen isä ja ohjaaja, johon munkit turvautuivat mielen hämmennyksen hetkinä, ja hänen esimerkkinsä innoitti veljestöä askeettisiin kilvoituksiin.

Vuonna 1408 Ferapont perusti Možaiskin ruhtinas Andrein pyynnöstä toisen luostarin Lužki-nimiselle paikalle Moskovajoen varrelle. Sen pääkirkko pyhitettiin Jumalanäidin syntymälle kuten ensimmäisessäkin luostarissa. Ruhtinaan myötävaikutuksella Ferapont korotettiin ensin uuden luostarin igumeniksi ja sitten arkkimandriitaksi. Hän johti tätä luostaria 18 vuotta aina siihen asti, kunnes pääsi ikuiseen lepoon vuonna 1426. Pyhittäjä Ferapontia alettiin kunnioittaa pyhänä pian hänen kuolemansa jälkeen. Vuonna 1514 löytyivät hänen turmeltumattomat pyhäinjäännöksensä. Kirkko tunnusti hänen pyhyytensä kanonisoimalla hänet kohta vuoden 1547 kirkolliskokouksen jälkeen.

Pyhä Johannes syntyi 1600-luvun lopulla Ukrainassa ja kasvoi hurskaassa ortodoksisessa ympäristössä. Venäjän ja Turkin välisen sodan aikana (1711–1718) hän taisteli Pietari Suuren armeijassa. Taisteluissa Mustanmeren rannikkoalueesta tataarit ottivat hänet sotavangiksi yhdessä tuhansien muiden venäläissotilaiden kanssa ja myivät hänet Konstantinopolissa turkkilaiselle ratsuväenosaston päällikölle.

Päällikkö vei Johanneksen kotiseudulleen Kappadokian Prokopiin. Asuinpaikaksi hänelle annettiin nurkkaus tallista. Häntä yritettiin käännyttää islamiin lyömällä ja pilkkaamalla. Silloin Johannes sanoi isännälleen: ”Sinä olet minun ruumiini mutta et minun sieluni valtias. Jos annat minun rauhassa harjoittaa uskontoani, tottelen auliisti käskyjäsi. Olen tyytyväinen asuinpaikkaani tallisi nurkassa, koska se tuo mieleeni Kristuksen, joka valitsi mieluummin makuupaikakseen Betlehemin seimen kuin ylellisen vuoteen. Sinun lyöntisikin minä kestän, niin kuin Kristus kesti sotilaiden lyönnit. Mutta vaikka kiduttaisit minua miten hirveällä tavalla tahansa, Kristusta en koskaan kiellä.” Isäntä, jolle kristinusko ei ollut tuntematon, asuihan Prokopin kylässä myös kristittyjä, liikuttui näistä sanoista ja hänen asenteensa orjaansa muuttui. Hän alkoi käyttäytyä tätä kohtaan ystävällisesti eikä enää puhunut mitään islamiin kääntymisestä.

Johanneksen tehtävänä oli huolehtia hevosista, ja kun hänen isäntänsä ratsasti jonnekin, hänen piti seurata tätä jalkaisin, niin kuin orjalle kuului. Halpa-arvoinen asema ei häirinnyt häntä, sillä hänelle oli pääasia saada pysyä uskossaan. Kylän kristillinen kirkko, joka oli omistettu pyhälle Georgiokselle, oli lähellä hänen isäntänsä taloa. Johannes vietti usein öitään rukoillen polvillaan sen ulkoeteisessä. Palvelijatovereittensa kanssa hän tuli hyvin toimeen ja auttoi heitä mielellään välittämättä siitä, että he joskus pilkkasivat ja ivailivat häntä.

Johanneksen ahkera työ ja suuret hyveet, jotka vetivät hänen päälleen Jumalan siunauksen, heijastuivat myös hänen isäntänsä elämään. Tästä tuli paikkakunnan rikkain ja kunnioitetuin mies. Kiitokseksi osakseen tulleista hyvyyksistä hän päätti tehdä pyhiinvaelluksen Mekkaan, mikä muutenkin kuuluu kunnon muslimin velvollisuuksiin. Useita viikkoja miehensä lähdön jälkeen hänen vaimonsa järjesti heidän sukulaisilleen ja ystävilleen suuret pidot, että he kaikki toivottaisivat hänen puolisolleen onnellista paluumatkaa. Kun Johannes meni huoneeseen tarjoilemaan pilafia (eräänlainen riisipata), joka oli hänen isäntänsä lempiruokaa, vaimo huudahti: ”Kuinka talon isäntä iloitsisikaan, jos hän saisi syödä tätä herkullista pilafia!” Johannes rukoili hiljaa mielessään ja pyysi sitten, että emäntä antaisi hänelle lautasellisen pilafia, niin että hän voisi lähettää sen isännälleen. Kun emäntä hymyillen antoi hänelle lautasen täynnä tätä herkkua, vieraat laskivat leikkiä Johanneksen kustannuksella arvellen hänen tahtovan itse syödä sen.

Johannes meni kuitenkin ruokalautasen kanssa talliin ja rukoili: ”Herra, Sinä joka muinoin lähetit profeetta Habakukin Babyloniin viemään ruokaa leijonien luolassa olevalle Danielille[1], kuule minun rukoukseni ja toimita tämä ruokalautanen isännälleni!” Sen jälkeen Johannes palasi juhlavieraiden luo ja ilmoitti, että ruoka oli mennyt kohteeseensa. Kaikki purskahtivat nauruun.

Mutta kun isäntä aikanaan palasi kotiin mukanaan lautanen, johon oli kaiverrettu hänen nimikirjaimensa, ja kertoi löytäneensä sen eräänä iltana teltastaan täynnä herkullista pilafia, kaikki olivat ällikällä lyötyjä. Huutaen hämmästyksissään Allahia avukseen koko perhe ja heidän ystävänsä alkoivat osoittaa suurta kunnioitusta kristittyä orjaa kohtaan. Isäntäväki tahtoi päästää hänet vapaaksi ja antaa hänelle hyvän asunnon. Johannes halusi kuitenkin pysyä entisessä asemassaan ja sanoi hämärän tallin olevan hyvä rukouspaikka. Pilafilautanen, joka on säilynyt meidän päiviimme saakka, on nykyisin Evian Prokopin kirkossa Kreikassa.

Johanneksen hurskas ja työteliäs elämä jatkui vielä useita vuosia. Kun hän sitten sairastui, hän pyysi yhtä seudun kristityistä papeista tuomaan hänelle pyhän ehtoollisen. Tämä kuitenkin pelkäsi viedä pyhää sakramenttia islamilaiseen taloon, koska muslimit saattaisivat kenties häpäistä pyhät lahjat. Niinpä hän kätki ehtoollisen kovertamaansa omenaan, jonka sitten antoi tallissa Johannekselle. Näin tämä sai pyhät lahjat matkaevääkseen ikuiseen elämään. Toukokuun 27. päivänä 1730 Johannes pääsi lopulta Jumalan lasten kunniakkaaseen vapauteen. Hänen isäntänsä kutsui paikalle Prokopin papit ja arvovaltaiset kristityt ja antoi heille luvan haudata hänen ruumiinsa kristittyjen hautausmaahan. Osoituksena arvostuksestaan orjaansa kohtaan hän lahjoitti arvokkaan peitteen arkun päälle pantavaksi.

Kolme ja puoli vuotta myöhemmin eräs iäkäs pappi näki unessa Johanneksen, joka pyysi häntä kaivamaan esiin reliikkinsä. Tämä ihmetytti pappia, koska Johannesta ei tuolloin vielä yleisesti pidetty pyhänä. Pian kuitenkin pappi ja muutamat muut kristityt alkoivat nähdä tulisen patsaan laskeutuvan keskiyöllä taivaasta Johanneksen haudalle. Tämän jälkeen pappi yhdessä parin kristityn miehen kanssa meni haudalle kaivaakseen sen auki. Pyhän ruumis löytyi maatumattomana ja levitti ympärilleen hyvää tuoksua. Täynnä hengellistä riemua he nostivat ruumiin haudasta ja kantoivat sen Pyhän Georgioksen kirkkoon, jonka eteisessä Johanneksella oli ollut tapana rukoilla. Ruumis sijoitettiin reliikkiarkkuun alttarin alle.

Heti pyhä Johannes alkoi tehdä ihmeitä ja kirkosta tuli Kappadokian kristittyjen pyhiinvaelluspaikka. Eikä vain kristittyjen, sillä pyhä Johannes auttoi myös muslimeja. Turkkilaiset sotajoukot Osman-paššan johdolla tahtoivat vuonna 1832 yöpyä Prokopissa matkallaan kukistamaan Egyptissä puhjennutta kapinaa. Suurin osa Prokopin turkkilaisista, jotka olivat janitsaareja, vihasi Osmania eikä tahtonut päästää tätä alueelleen. Turhaan alueen kristityt yrittivät varoittaa heitä seuraamuksista. Kun mikään ei auttanut, kristityt pakenivat vaimoineen ja lapsineen ympärillä oleviin kristittyjen kyliin jättäen Prokopiin vain vanhukset. Seuraavana päivänä Osman hyökkäsikin Prokopiin, ja sotilaat alkoivat heti tappaa ja ryöstää. He tunkeutuivat myös Pyhän Georgioksen kirkkoon, missä he ryöstettyään ensin kaiken mahdollisen avasivat myös pyhän Johanneksen reliikkiarkun. He arvelivat löytävänsä siitä arvotavaraa, mutta kun sitä ei ollut, he nostivat hänen ruumiinsa pois arkusta ja kantoivat sen kirkon pihaan. Sitten he sytyttivät nuotion ja heittivät pyhän ruumiin tuleen. Ihmeellisesti pyhän Johanneksen ruumis vain mustui vähän mutta säilyi palamatta. Turkkilaiset sotilaat kertoivat myöhemmin, että pyhä oli ilmestynyt liekkien keskellä ja alkanut uhkailla heitä. Kauhistuneina he jättivät ryöstösaaliinsa ja pakenivat alueelta.

Vuonna 1845 Prokopiin rakennettiin uusi suuri pyhälle Basileiokselle omistettu kirkko, jonne pyhän Johanneksen reliikit siirrettiin. Vuonna 1862 eräs nainen näki unen, että pyhä Johannes lähti reliikkiarkustaan ja piteli molemmin käsin kylän kreikkalaisen koulun kattoa, joka oli romahtamaisillaan. Todellakin seuraavana aamuna kyläläiset kuulivat yhtäkkiä valtaisan räsähdyksen ja koulun katto romahti, mutta ihmeen kautta kukaan koulun 20 oppilaasta ei loukkaantunut.

Kun väestönsiirrot Turkin ja Kreikan välillä toteutettiin vuonna 1922, Prokopin asukkaat ottivat mukaansa pyhän Johanneksen reliikit uuteen sijoituspaikkaansa Euboian (Evia) saaren Ahmet Agaan, joka sai uudeksi nimekseen Uusi Prokopi. Evakot rakennuttivat sinne pyhälle Johannekselle omistetun kirkon, jonne hänen reliikkinsä asetettiin näkyvälle paikalle kirkkosaliin.

Nykyisin Pyhän Johannes Venäläisen kirkko on yksi Kreikan tunnetuimmista pyhiinvaelluspaikoista. Pyhän Johannes Venäläisen elämästä ja hänen uudemmista hämmästyttävistä ihmeistään kertova kirja on ilmestynyt myös suomeksi.[2]

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.


[1] Lisäyksiä Danielin kirjaan, luku Beel ja lohikäärme: 33–39. Vanhan testamentin apokryfikirjat, 344.

[2] Isä Ioannis Vernezos: Pyhä Johannes Venäläinen. Pyhän Kosmas Aitolialaisen Veljestö 2003.