2.4.2019

Sävelmä
4. säv.
Paasto
Paastopäivä

pt. Titus Ihmeidentekijä (+ 700-l.)

m. Polykarpos Aleksandrialainen (+ 200-l.)

Parimia

VI: Jes. 40:18–31

Eht:
1. Moos. 15:1–15
Sananl. 15:7–19

Jes. 40:18–31

18 Mihin te vertaisitte Jumalaa, mikä voisi häntä kuvata? 19 Patsasko? Senhän mestari valaa, ja kultaseppä päällystää sen kullalla ja takoo sille hopeiset ketjut. 41:6 He auttavat toinen toistaan ja sanovat toisilleen: "Pidä kiinni!" 41:7 Ja takoja auttaa kultaseppää, vasaranheiluttaja alasinmiestä. Hän sanoo saumasta: "Nyt on hyvä", ja vahvistaa sen niiteillä, ettei se liiku. 20 Jonka varat eivät riitä suuriin kustannuksiin, hän valikoi vain kappaleen lahoamatonta puuta ja etsii käsiinsä taitavan mestarin veistämään patsaan, joka pysyy tukevasti pystyssä. 21 Ettekö te mitään tiedä, ettekö ole kuulleet, eikö teille ole kerrottu tätä alusta alkaen? Ettekö ole oppineet ymmärtämään, miten maailma on saanut alkunsa? 22 Korkealla hän on, maan piirin yllä, maan asukkaat ovat hänelle kuin heinäsirkkoja. Hän leväytti auki taivaan kuin kankaan ja jännitti sen kuin teltan asuttavaksi. 23 Olemattomiksi hän tekee mahtimiehet, tyhjää ovat hänelle maan valtiaat: 24 tuskin heidät on istutettu, tuskin kylvetty, tuskin vesat ovat juurtuneet, kun hän jo henkäisee, ja he kuihtuvat ja myrskytuuli vie heidät mukaansa kuin oljenkorret. 25 -- Mihin te minua vertaisitte? Kuka on minun kaltaiseni? kysyy Pyhä. 26 Kohottakaa katseenne korkeuteen: kuka on tämän kaiken luonut? Hän, joka kutsuu esiin taivaan joukot täydessä vahvuudessaan, hän, joka tuntee ne nimeltä, joka ainoan. Suuri on hänen väkevyytensä, valtaisa hänen voimansa: yksikään joukosta ei jää pois. 27 Miksi valitat, Jaakob, Israel, miksi puhut näin: -- Ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta, minun asiastani ei Jumala välitä. 28 Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut, että Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin luoja? Ei hän väsy, ei uuvu, tutkimaton on hänen viisautensa. 29 Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa. 30 Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, 31 mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

1. Moos. 15:1–15

1 Näiden tapausten jälkeen tuli Abramille näyssä tämä Herran sana: "Älä pelkää, Abram. Minä olen sinun kilpesi, ja sinun palkkasi on oleva hyvin suuri." 2 Abram sanoi: "Herra, minun Jumalani, mitä sinä minulle antaisit? Olenhan jäänyt lapsettomaksi, ja minun omaisuuteni perii damaskolainen Elieser." 3 Abram sanoi vielä: "Ethän ole antanut minulle jälkeläistä, ja siksi palvelijani saa periä minut." 4 Mutta hänelle tuli tämä Herran sana: "Ei hän sinua peri, vaan sinut perii sinun oma poikasi." 5 Ja Herra vei hänet ulos ja sanoi: "Katso taivaalle ja laske tähdet, jos kykenet ne laskemaan. Yhtä suuri on oleva sinun jälkeläistesi määrä." 6 Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi. 7 Herra sanoi Abramille: "Minä olen Herra, joka toin sinut Kaldean Urista antaakseni sinun omaksesi tämän maan." 8 Mutta Abram kysyi: "Herra, minun Jumalani, mistä minä voin tietää, että saan sen omakseni?" 9 Silloin Herra sanoi hänelle: "Hae kolmivuotias hieho, kolmivuotias vuohi, kolmivuotias pässi, metsäkyyhky ja kyyhkysenpoikanen." 10 Ja Abram haki ne kaikki, halkaisi ne keskeltä ja asetti kunkin eläimen puolikkaat vastakkain lintuja hän ei kuitenkaan halkaissut. 11 Kun ruhojen päälle laskeutui petolintuja, Abram ajoi ne pois. 12 Auringon laskiessa Abram vaipui horrokseen, ja synkkä kauhu valtasi hänet. 13 Silloin Herra sanoi hänelle: "Sinun tulee tietää, että jälkeläisesi joutuvat elämään muukalaisina maassa, joka ei ole heidän omansa. Heistä tulee siellä orjia, ja heitä sorretaan neljäsataa vuotta. 14 Mutta minä rankaisen myös sitä vierasta kansaa, jonka orjiksi he joutuvat, ja he pääsevät lähtemään sieltä suuri omaisuus mukanaan. 15 Sinä itse saat kuitenkin mennä rauhassa isiesi luo ja pääset hautaan hyvän vanhuuden jälkeen.

Sananl. 15:7–19

7 Viisaan sanat levittävät tietoa, tyhmän ajatukset harhailevat. 8 Jumalattoman uhria Herra kammoksuu, vilpittömän rukous on hänelle otollinen. 9 Jumalattoman vaellusta Herra kammoksuu, vanhurskauteen pyrkivää hän rakastaa. 10 Kovan kurituksen saa, joka poikkeaa tieltä, joka nuhteita väheksyy, päätyy tuhoon. 11 Herra näkee tuonelan syvyyksiin asti, saati sitten ihmisten sydämiin! 12 Itserakas ei moitetta siedä, omahyväinen ei mene viisaiden luo. 13 Iloinen sydän kaunistaa kasvot, ahdistus murtaa mielen. 14 Järkevä ihminen tavoittelee tietoa, houkalle maistuu vain järjettömyys. 15 Köyhälle jokainen päivä on paha, mutta valoisa mieli tekee arjesta juhlan. 16 Parempi köyhyys ja Herran pelko kuin suuret varat ja rauhattomuus. 17 Parempi vihannesvati ja ystävien seura kuin syöttöhärkä ja vihaiset katseet. 18 Kiivas mies panee alulle riidan, pitkämielinen riidan lopettaa. 19 Laiskan tie on piikkipensaikko, kunnon mies kulkee raivattua tietä.

Päivän synaksario

Pyhä Polykarpos eli Aleksandriassa keisari Maximianuksen hallituskaudella (286–305). Hän oli kristitty ja hänen uskonsa Kristukseen oli horjumaton. Nähdessään muiden kristittyjen kärsivän vainoissa Polykarpos halusi itsekin kärsiä Kristuksen puolesta. Niinpä hän meni pakanoista koostuvan oikeuden eteen ja alkoi nuhdella heitä. “Eikö teillä ole lainkaan inhimillisiä tunteita?” Polykarpos kysyi heiltä. “Kristityt ovat aivan tavallisia ihmisiä, samanlaisia kuin tekin. Silti te hakkaatte heidät palasiksi kuin puut, jos he ilmaisevat yhteisen uskonsa”, Polykarpos huudahti. Puheensa päätteeksi hän ilmoitti rohkeasti olevansa itsekin Kristuksen palvelija. Polykarpoksen sanoista raivostunut tuomari käski ottaa hänet kiinni ja kiduttaa häntä raa’asti. Lopulta pakanat mestasivat Polykarpoksen. Näin pyhä Polykarpos sai kaipaamansa marttyyrien kruunun.

Pyhät Amfianos[1] ja Edesios olivat veljeksiä. He syntyivät 200-luvun jälkimmäisellä puoliskolla varakkaaseen perheeseen, joka asui Lyykian Gagaessa. Veljesten vanhemmat antoivat lapsilleen parhaimman mahdollisen koulutuksen. Vartuttuaan Amfianos meni opiskelemaan retoriikkaa, filosofiaa sekä lakia Berytokseen (nyk. Beirut).

Opiskeluvuosinaan Berytoksessa Amfianos kääntyi kristityksi. Opintojensa päätyttyä nuori kristitty palasi kotiseudulleen. Oltuaan jonkin aikaa lapsuuskodissaan Amfianos kuitenkin huomasi, että hänen oli mahdotonta elää epäjumalia palvovien vanhempiensa kanssa. Häntä ei myöskään kiinnostanut se maallinen elämä, jota hänelle tarjottiin.

Niinpä 18-vuotias Amfianos pakeni synnyinseudultaan. Hän päätyi Palestiinan Kesareaan. Siellä hän kohtasi pyhän pappi Pamfiloksen (16.2.), joka kärsi myöhemmin marttyyrikuoleman. Amfianos liittyi Pamfiloksen oppilaiden seuraan ja opiskeli ohjaajansa alaisuudessa pyhien kirjoitusten merkitystä sekä hyveellistä elämää.

Vuoden 306 tienoilla puhkesi uusi kristittyjen vaino, jonka takana olivat keisari Maximianus II Daian määräykset. Suurin osa kristityistä oli erittäin peloissaan. Amfianos oli kuitenkin poikkeus. Kirkkohistorioitsija Eusebius kertoo hänen urheudestaan.[2] Kertomatta kenellekään, minne oli menossa, Amfianos käveli kuvernöörin palatsille. Hän saapui paikalle juuri kun kuvernööri oli uhraamassa epäjumalille. Rohkea nuorukainen alkoi nuhdella kuvernööriä, joka käski saman tien pidätyttää hänet. Amfianos hakattiin ja heitettiin vankilaan.

Kahden päivän kuluttua Amfianos tuotiin kuulusteltavaksi ja kidutettavaksi. Kaikkiin kyselyihin hän vastasi vain yhdellä lauseella: “Minä olen Kristuksen palvelija.” Niinpä hänen ihonsa nyljettiin ja hänen jalkansa sytytettiin palamaan. Kiduttajiensa hämmästykseksi kärsivä Amfianos ei luopunut uskostaan.

Amfianos heitettiin takaisin tyrmään kolmeksi päiväksi. Tämän jälkeen tuomari käski heittää puolikuolleen marttyyrin mereen. Eusebius kertoo, että samalla hetkellä kun pyhä Amfianos heitettiin veteen, merta ja kaupunkia ravisteli maanjäristys ja kuului jylisevä ääni. Tapahtumista järkyttyneet kaupunkilaiset tulivat ulos kodeistaan huutaen avukseen Jeesuksen Kristuksen nimeä.

Pian pyhän Amfianoksen marttyyrikuoleman jälkeen hänen veljensä Edesioskin meni tunnustamaan viranomaisten edessä uskonsa Kristukseen. Ei ole tarkkaa tietoa siitä, milloin Edesioksesta oli tullut kristitty. Joidenkin lähteiden mukaan tämä oli kuitenkin tapahtunut jo ennen Amfianoksen kääntymystä Berytoksessa.

Kuultuaan Edesioksen tunnustuksen viranomaiset kiduttivat häntä. Tämän jälkeen he lähettivät hänet pakkotöihin Palestiinan kuparikaivoksiin. Edesios työskenteli kaivoksissa kärsivällisesti ja lopulta hänet vapautettiin. Tämän jälkeen hän matkusti Aleksandriaan, jossa kristittyjä vainosi erityisen julkea kaupunginjohtaja nimeltään Hierokles. Tämä muun muassa lähetti neitsyyteen vihkiytyneitä kristittyjä ilotaloihin.

Kun Edesios kuuli kaupunginjohtajan toimista, hän kiiruhti tämän luo. Hän löi Hieroklesta niin kovaa, että tämä kaatui maahan. Edesios pidätettiin heti. Tämän jälkeen häntä kidutettiin raa’asti. Lopulta Edesios kärsi marttyyrikuoleman samalla tavalla kuin hänen veljensä. Pyhä Edesios heitettiin mereen ja niin hän antoi sielunsa Jumalalle.[3]


[1] Tunnetaan myös nimillä Appia, Amfian, Appian, Apian sekä Afian.

[2] Eusebius, De Martyr. Palaest., 4.

[3] Joissakin marttyyrikertomuksissa mainitaan kahden veljeksen sijaan ainoastaan Amfianos sekä nuori kristitty neito nimeltään Teodosia, jolla on kuitenkin oma muistopäivänsä 29.5.

Pyhä Niketius[1] syntyi hurskaiden vanhempien lapsena Burgundissa 500-luvun alkupuolella. Hänen isänsä oli senaattori, ja tämä järjesti pojalleen hyvän koulutuksen. Niketius oli jo lapsena erittäin nöyrä ja rukoili paljon. Nuorena hän sairastui vakavasti. Hänen kasvoihinsa tuli kasvain. Pyhä Martinus Laupias, Toursin piispa (11.11.), ilmestyi kuitenkin nuorukaiselle ja syöpä parani.

Niketius vihittiin papiksi noin kolmekymmentävuotiaana. Hän alkoi innokkaasti ohjata nuoria seuraamaan Kristusta ja innoitti heitä elämään siveellisesti. Papintyönsä ohella Niketius teki raskasta ruumiillista työtä, josta saamansa palkan hän käytti köyhien avustamiseen.

Vuonna 551 Lyonin piispa Sacerdus, joka oli Niketiuksen setä, sairastui vakavasti. Sairastuessaan piispa oli vierailulla kuningas Chidebertin luona Pariisissa. Sacerdus esitti viimeiseksi toiveekseen kuninkaalle, että hänen veljenpoikansa seuraisi häntä Lyonin piispanistuimelle. Kuningas Chidebert suostui piispan pyyntöön, joten Niketius vihittiin Lyonin piispaksi.

Niketius toimi Lyonin piispana kahdenkymmenenkahden vuoden ajan. Hän oli luonteeltaan lempeä, mutta samalla myös luja. Kerran Niketius antoi eräälle diakonille määräyksen olla toimittamatta jumalanpalveluksia. Diakoni ei kuitenkaan totellut piispaa. Nähdessään sitten diakonin palvelemassa liturgiassa Niketius huudahti: “Vaietkoon!” Piispan sanan voimasta diakoni kaatui heti maahan ja alkoi vaikeroida. Onneton diakoni vapautui demonista ja pystyi nousemaan ylös vasta kun pyhä piispa oli rukoillut hänen puolestaan.

Piispana ollessaan Niketius osallistui myös useisiin kirkolliskokouksiin. Niketiuksen erityisansioksi voidaan lukea hänen ponnistelunsa hyvän järjestyksen palauttamiseksi Gallian kirkkoon, minkä hän sai toteutettua vuonna 567 Lyonissa kokoontuneessa kirkolliskokouksessa.

Pyhä Niketius nukkui rauhassa kuolonuneen vuonna 573. Hänen reliikkejään säilytetään Lyonissa kirkossa, joka on nimetty hänen mukaansa. Niketiuksen elämäkerran kirjoitti hänen veljenpoikansa, pyhä Gregorius Toursilainen.


[1] Tunnetaan myös nimillä Nizier ja Nizien.

Pyhittäjä Titus oli munkkina Konstantinopolin alueella 700-luvun lopulla. Kuuliaisuutensa ja muiden hyveidensä avulla hän erottui aikansa munkkien yläpuolelle, ja niin hänet valittiin igumeniksi. Luostarin johtajana Titus oli sävyisä ja piti hyvää huolta munkeistaan antaen sydämessään palaneen ilon ja rakkauden säteillä koko veljestöön. Hän oli kuin evankeliumin mukaisen elämän elävä ikoni. Enkelimäisen puhtaana pyhä Titus oli arvollinen saamaan ihmeidentekemisen lahjan, mistä juontuu hänen lisänimensä ”Ihmeidentekijä”. Kilvoituksensa päätettyään hän nukkui pois rauhassa jättäen pyhän elämänsä muiston perinnöksi.

Pyhittäjä Gregorios syntyi 1100-luvun loppupuolella ylhäiseen ja hurskaaseen perheeseen Vähän-Aasian Bityniassa. Päätettyään menestyksellisesti maalliset opintonsa hän alkoi etsiä tietä, joka avaisi hänelle pääsyn todelliseen tietoon. Siinä tarkoituksessa hän tahtoi löytää pyhiä miehiä, jotka pystyisivät omalla esimerkillään opettamaan hänelle hyveiden pyhää tiedettä. Hän asettui yhteen aikansa parhaimmista luostareista ja saatuaan munkiksi vihkimyksen ryhtyi innokkaasti taistelemaan himojaan ja paholaisen ehdottamia ajatuksia vastaan. Näin hän oppi, miten nautinnonhimo nujerretaan ankaralla pidättyväisyydellä.

Gregorios perehtyi sekä yhteisiin jumalanpalveluksiin että yksityiseen rukoukseen. Vieraillessaan kokeneiden munkkivanhusten luona hän sai heiltä opetusta siitä, kuinka näkymätöntä taistelua käydään. Hän oppi erottamaan, milloin häiritsevät ajatukset ovat lähtöisin ihmisestä itsestään ja milloin vihollisesta, milloin ne on parempi jättää kokonaan huomiotta, milloin taas niitä vastaan on taisteltava päinvastaisilla ajatuksilla. Tällä tavoin hän oppi varjelemaan mieltään. Hän ei kuitenkaan koskaan pitänyt itseään täysinoppineena vaan pyrki jatkuvasti saamaan uusia hengellisiä lahjoja.

Osa luostarin veljistä kadehti Gregorioksen edistystä. Tuohon aikaan luostarista oli kadonnut joitakin kirkollisia esineitä, ja paholaisen vaikutuksesta kadehtijat alkoivat syyttää Gregoriosta niiden varastamisesta. He olivat jopa valmiita vannomaan väärän valan. Gregorios näki kaiken tämän takana paholaisen juonet. Yrittämättäkään puolustautua hän siirtyi toiseen luostariin, jossa hänen veljensä oli munkkina. Muutaman päivän kuluttua hänen lähtönsä jälkeen löytyi oikea syyllinen, ja näin paholaisen juonet paljastuivat.

Uudessa luostarissaan Gregorios voitti pian veljien kiintymyksen nöyryydellään ja lempeällä ja rauhallisella olemuksellaan. Kun hän oli kilvoitellut luostarissa jonkin aikaa, hänet vihittiin suureen skeemaan ja hänelle ehdotettiin pappisvihkimystä. Ensin hän kieltäytyi peläten uuden aseman johtavan hänet ylpeyteen, mutta lopulta hän totteli ajatellen, että pappeus on kirkon hänelle osoittama palvelutehtävä.

Elettyään kolme vuotta luostarissa Gregorios siirtyi veljensä kanssa kilvoittelemaan yksinäisyyteen. Hän tahtoi keskittyä rukoukseen mieli vapaana kaikesta huolehtimisesta. Jumalan kunnian katseleminen sytytti hänessä jumalallisen rakkauden leimun, joka kohotti hänet yhä korkeampaan sisäiseen näkemiseen. Tämä loppumaton eteneminen sai hänet etsimään yhä yksinäisempiä paikkoja, missä mikään maallinen ei voisi häiritä hänen riemullista oleskeluaan ikuisuuden iloissa.

Lopulta Gregorios asettui erään kylän lähettyvillä olevalle kukkulalle Nikomedeian lahden pohjoisrannalle. Siellä hän irrottautui kokonaan kaikesta maallisesta. Kuin uusi Mooses hän astui sisimpäänsä unohtaen maailman ja kohdatakseen Jumalan hiljaisuudessa. Gregorios tahtoi syventyä olevaisen takana oleviin periaatteisiin, hän halusi tutkia Jumalan ihmeellistä kaitselmusta ja viisautta. Tällainen tieto on mahdollinen vain niille, jotka ovat täydellisesti puhdistaneet sydämensä kaikista himoista. Tultuaan näin Jumalan ystäväksi Gregorios sai lahjan nähdä tulevaisuuteen ja tulla jumalallisten ihmeiden välittäjäksi myös toisille. Hän kertoi luokseen tuleville tulevista tapahtumista, silloin kun se oli tarpeen heidän sielunsa pelastukseksi. Gregorios lohdutti murheellisia, auttoi köyhiä ja paransi sairaita lukematta koskaan näitä ihmeitä omaksi ansiokseen.

Kerran pahantahtoiset ihmiset lähestyivät Gregoriosta pilaillakseen hänen ennalta näkemisen kykynsä kustannuksella. Hän kuitenkin paljasti heille, keitä he olivat, mitä syntejä he olivat tehneet ja kuinka he olivat tulleet kiusaamaan häntä. Häpeissään he lähtivät pois. Myöhemmin huonomaineinen nainen lähetettiin Gregorioksen luokse viettelemistarkoituksessa. Gregorioksen opetuksia kuunnellessaan nainen kuitenkin kaatui maahan ja alkoi voida pahoin. Hänen lähettäjänsä säikähtivät ja pyysivät Gregoriosta parantamaan hänet. Kaunaa kantamaton pyhä kohotti kätensä taivasta kohti ja paransi naisen rukouksellaan.

Jotkut alueen papit kadehtivat Gregorioksen mainetta. He panettelivat häntä kaikin tavoin Nikomedeian piispalle nostattaakseen tämän häntä vastaan. Piispa menikin ansaan ja vihastuneena lähetti Gregoriokselle sanan, että tämän oli mitä pikimmin tultava hänen luokseen. Askeesin näännyttämä Gregorios nousi hevosen selkään ja lähti ratsain piispan luo. Hän kulki Nikomedeian lahden poikki niin, että vesi ikään kuin kovettui hänen allaan eivätkä edes hevosen kaviot kastuneet. Piispa näki tämän ja lankesi Jumalaa ylistäen pyhän miehen jalkoihin. Gregorioksen syyttäjätkin pyysivät häneltä anteeksi. Paeten ihmiskunniaa Gregorios palasi nopeasti takaisin keljaansa. Hän teki vielä monia muita ihmeitä, kunnes Herra kutsui hänet valtakuntaansa iloitsemaan peittämättömin kasvoin niistä siunauksista, joita hän oli maan päällä katsellut ikään kuin kuvastimesta. Hän pääsi rauhassa lepoon 50 vuoden iässä noin vuonna 1240.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

Pyhä Basileios oli Jerusalemin patriarkkana noin kahdeksantoista vuotta aina kuolemaansa asti vuonna 838. Hänet muistetaan erityisesti siitä, että hän kutsui koolle Jerusalemin kirkolliskokouksen puolustamaan pyhien ikonien kunnioittamista ja lähetti sen jälkeen Bysantin keisari Teofilokselle kirjeen, jossa hän moitti keisaria ikonien kunnioittajien vainoamisesta. Sen olivat allekirjoittaneet hänen kanssaan myös Aleksandrian patriarkka Kristoforos ja Antiokian patriarkka Job.