26.3.2019

Sävelmä
3. säv.
Paasto
Öljy sallittu

Ylienkeli Gabrielin juhla

m. Maxima ja pm. Montanus (+ 300-l)

Parimia

VI: Jes. 25:1–9

Eht:
1. Moos. 9:8–17
Sananl. 12:8–22

Jes. 25:1–9

1 Herra, sinä olet minun Jumalani! Sinun korkeuttasi laulan, sinun nimeäsi ylistän, sillä sinä toteutit ihmeellisen suunnitelman, kaukaa harkitun, varman ja luotettavan. 2 Sinä muutit kaupungin kiviröykkiöksi, linnoitetun kaupungin rauniokasaksi. Sinä hävitit kaupungista sortajien palatsit, eikä niitä koskaan rakenneta uudelleen. 3 Sen tähden voimakas kansa kunnioittaa sinua ja julmien muukalaisten kaupungit pelkäävät sinua. 4 Sinä olit turvapaikka heikolle, pakopaikka kurjalle vaikeuksien aikana, suoja rankkasateessa, varjo helteen tullen. Sillä väkivaltaisten mieli on kuin talvinen rankkasade, 5 kuin helle autiomaassa. Vihollisten kerskailun sinä vaiennat. Niin kuin helle pilven varjostaessa, niin vaimenee väkivaltaisten voittolaulu. 6 Tällä vuorella Herra Sebaot valmistaa pidot kaikille kansoille, herkkuruokien aterian, valioviinien juhlan: ydinrasvalla maustettuja herkkuja, kypsiä, kirkkaaksi seestettyjä viinejä. 7 Tällä vuorella hän repäisee pois verhon, verhon kaikkien kansojen yltä, vaatteen joka on levitetty niiden ylle. 8 Kuolema on nielty ainiaaksi. Herra Jumala pyyhkii kaikkien kasvoilta kyyneleet ja vapauttaa kansansa alennuksesta ja häpeästä kaikkialla maan päällä. Näin on Herra puhunut. 9 Sinä päivänä sanotaan: "Tämä on meidän Jumalamme! Häneen me panimme toivomme, ja hän pelasti meidät. Tämä on Herra, häneen me kiinnitämme toivomme, iloitkaamme ja riemuitkaamme! Hän pelastaa meidät.

1. Moos. 9:8–17

8 Ja Jumala sanoi Nooalle ja hänen pojilleen: 9 "Minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa, 10 kaikkien elävien olentojen kanssa, jotka ovat teidän kanssanne maan päällä, lintujen, karjaeläinten ja kaikkien villieläintenkin kanssa, kaikkien niiden kanssa, jotka tulivat arkista ulos. 11 Minä teen liiton ja annan teille lupaukseni: koskaan enää ei vedenpaisumus tuhoa kaikkea elävää, se ei koskaan enää hävitä maata." 12 Jumala sanoi vielä: "Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti: 13 minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. 14 Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, 15 muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää. 16 Kaari näkyy pilvissä, ja kun minä sen näen, muistan ikuisen liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaikkien maan päällä elävien kanssa." 17 Ja Jumala sanoi vielä Nooalle: "Tämä on sen liiton merkki, jonka minä teen kaikkien maan päällä elävien kanssa."

Sananl. 12:8–22

8 Mitä viisaampi, sitä kiitetympi, tyhmyri kerää vain halveksuntaa. 9 Parempi elää vaatimattomasti ja palvelijatta kuin leveästi mutta leivättä. 10 Kunnon ihminen muistaa karjansa tarpeet, jumalaton ei sääliä tunne. 11 Leivässä pysyy, joka pellollaan pysyy, mieletön se, joka tavoittelee tyhjää. 12 Jumalaton tavoittelee pahojen saalista, vanhurskas pysyy juurillaan. 13 Joka pahoja puhuu, kaatuu omaan ansaansa, vanhurskas selviää ahdingosta. 14 Puheistaan ihminen palkitaan, teot kiertyvät tekijänsä eteen. 15 Tyhmä pitää omaa tietään oikeana, viisas se, joka neuvoja kuulee. 16 Tyhmä tuo heti julki suuttumuksensa, viisas nielee loukkauksen ja vaikenee. 17 Oikeutta auttaa, joka totta puhuu, valehtelija on vääryyden asialla. 18 Harkitsematon sana on kuin miekanpisto, viisaan puhe on lääkettä. 19 Totuuden sanat kestävät iäti, valheen sanat vain tuokion. 20 Itsensä pettää, joka pahoja hautoo, iloita saa, joka hyviä neuvoja antaa. 21 Hurskas on turvassa kaikelta pahalta, jumalaton suistuu onnettomuuksiin. 22 Petollista puhetta Herra ei siedä, sanansa pitävä on hänelle mieleen.

Päivän synaksario

Herran juhlia seuraavina päivinä vietetään aina kyseisen tapahtuman mahdollistajien ja niiden toteutumiseen keskeisesti vaikuttaneiden muistoa. Sanan sikiämisen juhlan jälkeisenä päivänä muistellaan ylienkeli Gabrielia, joka lähetettiin Neitsyt Marian luo hyvän sanoman välittäjänä.

Ylienkeli Gabriel oli ollut kautta historian Jumalan armon välittäjä ja jumalallisen suopeuden sanansaattaja. Enkelinä Gabriel on tulinen olento, joka muutoksenalaisuudesta vapaana katselee alati jumalallista kirkkautta. Jumala asetti Gabrielin palvelevaksi hengeksi, joka lähetetään alas niitä varten, jotka perivät pelastuksen. Hänen palvelustehtävänsä huipentuma oli se, kun hän sai esittää pyhälle Neitseelle tervehdyksen: ”Iloitse!” Gabrielin sanat ovat eläneet enkelimäistä pyhyyttä ja puhtautta kaipaavien huulilla vuosisadasta toiseen.

Gabrielin nimi käännetään usein ”Jumalan mies”. Kirjaimellisesti nimi merkitsee ”Jumala on sankarini” tai ”Jumala on mieheni”. Näin ihmisen ja Jumalan yhteenliittymä on ollut salatusti läsnä jo enkelin nimessä osoituksena siitä valtaisasta tehtävästä, johon hänet aikojen alussa asetettiin. Ylienkeli Gabrielin varsinainen juhlapäivä on ruumiittomien olentojen juhla 8.11.

Kodratos (Quadratus) oli piispana Anatoliassa luultavasti keisari Diocletianuksen vainojen aikaan (303–305). Epäjumalanpalvelijat yrittivät saada häntä luopumaan piispallisista tehtävistään ja kielsivät häntä opettamasta Kristuksen nimeen. Pyhä Kodratos ei kuitenkaan välittänyt kielloista. Hän vieraili kristittyjen luona vankiloissa ja jatkoi ihmisten kastamista. Kodratos kehotti kristittyjä säilyttämään uskonsa, joka antaa katoavan elämän sijasta iankaikkisen elämän. Epäjumalanpalvojat saivat kuulla, että Kodratos jatkoi tehtäviään piispana. Raivostuneina he ottivat Kodratoksen kiinni ja kiduttivat häntä. Tämän jälkeen he mestasivat pyhän Kodratoksen, joka sai siten Jumalalta marttyyrien kruunun.

Samoihin aikoihin elivät myös Teodosios, Emmanuel ja Sabinos sekä neljäkymmentä muuta kristittyä, jotka näkivät kristiveljiensä ja -sisariensa kuolevan hirveissä vainoissa. Nämä urheat Kristuksen sotilaat menivät pakanoiden luo omasta tahdostaan ja tunnustivat olevansa kristittyjä. Pakanat ottivat heidät kiinni ja heittivät vankilaan. Jonkun ajan kuluttua heitä alettiin kiduttaa raa’asti ja lopulta heidät mestattiin.

Pyhä Maxima ja hänen miehensä Montanus, joka oli pappi, elivät Singidunumissa (nyk. Belgrad) keisari Diocletianuksen vainojen aikaan (303–305). Eräs keisarin virkamies nimeltään Galerius määräsi, että kaikkien kristittyjen tuli uhrata epäjumalanpatsaille. Pyhä aviopari kieltäytyi. He matkustivat Sirmiumiin päästäkseen loitolle vainoojista. Vuonna 304 heidät kuitenkin pidätettiin. Roomalaissotilaat toivat heidät tuomittaviksi maaherra Probuksen eteen.

Avioparille annettiin kaksi vaihtoehtoa: joko he uhraisivat epäjumalille tai heidät tapettaisiin. Pyhä Montanus kieltäytyi uhraamasta. Hän totesi, että epäjumalille uhraaminen olisi Jeesuksen Kristuksen hylkäämistä. Tämän jälkeen Probus kääntyi pyhän Maximan puoleen. Hän ajatteli, että nainen olisi heikompiluonteinen kuin aviomiehensä, joten hän yritti taivutella pyhää naista luopumaan uskostaan. Maxima kuitenkin puolusti uskoaan niin kaunopuheisesti ja vakuuttavasti, että Probus alkoi pelätä kuulijoiden kääntyvän kristityiksi. Tästä syystä oikeudenkäynti lopetettiin lyhyeen.

Pyhä aviopari mestattiin miekalla. Heidän ruumiinsa heitettiin Savajokeen. Kristityt vaaransivat henkensä saadakseen nostettua marttyyrien päät ja ruumiit joesta. Pian tämän jälkeen heidän pyhäinjäännöksensä siirrettiin Roomaan, pyhän Priscillan katakombeihin. Pyhien reliikit olivat siellä puolitoista vuosituhatta.

Vuonna 1804 eräitä pyhän Priscillan katakombien hautoja avattiin. Pyhän Maximan reliikit löytyivät ja ne osoittautuivat harvinaisen hyväkuntoisiksi. Ne siirrettiin erääseen Roomassa sijaitsevaan yksityiseen kappeliin, jonka omisti vaikutusvaltainen Sinibaldin perhe. Sata vuotta kului, kunnes vuonna 1927 Sinibaldin suku antoi pyhän Maximan reliikit eräälle luostarisääntökunnalle Roomassa. Nämä puolestaan lähettivät reliikit Yhdysvaltoihin, jossa reliikit matkasivat vuosikymmeniä, kunnes päätyivät Ohion North Royaltoniin Pyhän Claran nunnaluostariin, jossa noudatetaan bysanttilaista jumalanpalvelusjärjestystä.

Krimillä ja Tonavan pohjoisrannalla eli gootteja 300-luvulta lähtien. Heidän keskuudessaan tehtiin lähetystyötä, ja jo ensimmäiseen ekumeeniseen kirkolliskokoukseen Nikeassa vuonna 325 osallistui goottilainen piispa. Gootit olivat hiljalleen omaksumassa kristillisen elämän, kun Athanaric tuli valtaan 360-luvun puolivälissä. Athanaric halusi kansansa pysyvän pakanoina. Historioitsija Sozomenos kertoo, että hallitsija raivostui, kun näki alaistensa kääntyvän kristinuskoon areiolaisen piispa Wulfilan (Ulfila, k. 383) opetusta kuultuaan. Niinpä Athanaric aloitti kristittyjen vainon goottien keskuudessa vuonna 372. Hän määräsi kristittyjä kidutettavaksi ja tapettavaksi, usein ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Näissä vainoissa kuolivat esimerkiksi pyhät Niketas Gootti (15.9.) sekä Sabbas Gootti (12.4.).

Hallitsija Athanaricin virkamiehet asettivat epäjumalanpatsaan vankkureille ja ajoivat hitaasti kristittyjen telttojen ohi. Patsasta palvoneet ja sille uhranneet säästettiin, mutta muut poltettiin elävältä telttoihinsa. Joidenkin lähteiden mukaan pyhiä marttyyreja oli yhteensä 308. Kuitenkin heistä tiedetään nimeltä vain 26, ja nimistä on eri käsikirjoituksissa erilaisia versioita.[1]

Nimeltä tunnettujen joukossa olivat papit Bathusius ja Wereka sekä näiden pojat ja tyttäret, munkki Arpyla ja maallikkomiehet Abepas, Agnas, Ryax, Igathrax, Hiskos, Syllas, Sigetzas, Suerilas, Seimblas, Guimblas, Thearhas ja Filgas. Pyhien marttyyrien joukossa oli myös runsaasti maallikkonaisia. Näitä olivat pyhät Anna, Baris[2], Moiko (Manca), Wirko (Virko), Alla ja Animais (Animaida).[3] Nämä pyhät marttyyrit olivat teltassa, joka oli toiminut kirkkona. Telttakirkko sytytettiin palamaan, ja pyhät antoivat sielunsa Herran käsiin. Heidän joukkoonsa luetaan myös eräs nimeltään tuntemattomaksi jäänyt mies, joka oli juuri tuomassa uhrilahjaa kirkkoon. Hänet otettiin kiinni ja hän tunnustautui kristityksi. Niinpä hän antoi itsensä Kristukselle toisten marttyyrien tavoin polttouhrina.

Goottilaisten marttyyrien kanssa kunnioitetaan myös kahta kuninkaallista naista. Goottilaisen hallitsijan leski, kristitty kuningatar Gaatha sekä hänen tyttärensä, prinsessa Dulcida, kuljettivat pyhien marttyyrien reliikit turvaan vuosien 383–391 välisenä aikana. He keräsivät reliikit ja toivat ne Syyriaan muutamien pappien sekä erään Thyellas-nimisen maallikkomiehen avustuksella.

Kuningatar Gaatha palasi myöhemmin kotimaahansa, jossa hänet kivitettiin kuoliaaksi. Pyhän Gaathan kanssa marttyyrikruunun sai myös hänen poikansa Agathon. Prinsessa Duclida sen sijaan vei pyhät reliikit Vähässä-Aasiassa sijaitsevaan Kyzikokseen. Siellä hän antoi muutamia pyhäinjäännöksiä rakenteilla olevaan kirkkoon. Pyhä Duclida nukkui kuolonuneen rauhassa.


[1] Käsikirjoituksissa myös painotetaan tänään muisteltavien pyhien marttyyrien puhdasta uskoa: he eivät olleet areiolaisia, kuten valtaosa kristityistä gooteista todellisuudessa oli.

[2] Nimi tunnetaan myös muodoissa Beride ja Baride.

[3] Goottilaisten nimien alkuperäisistä muodoista ei ole varmuutta, koska kreikkalaiset ja latinalaiset kirjoittajat tapasivat kirjoittaa goottinimet niin kuin parhaiten taisivat.

Pyhittäjä Basileios vietti kilvoitteluelämää Vähän-Aasian vuoriseudulla 900-luvun alussa. Syystä tai toisesta hänet vangittiin vakoojaksi epäiltynä ja vietiin Konstantinopoliin patriisi Samonaksen kuulusteltavaksi. Kuulustelun aikana Jumalan mies paljasti Samonaksen oman epäsiveellisen tilan. Basileios tuomittiin kidutettavaksi ja suljettiin sen jälkeen vankilaan. Basileioksen vankilassa olemiseen liittyy kolme ihmekertomusta. Kun hänet kolmen päivän kuluttua tuotiin ulos, hänen ruumiissaan ei näkynyt enää mitään jälkiä kidutuksista. Hänet heitettiin leijonan eteen, mutta se jätti hänet rauhaan. Ja kun hänet yritettiin hukuttaa mereen, delfiini kantoi hänet rannalle.

Vankeuden ja kuulustelujen jälkeen eräs Konstantinopolin johtomies nimeltä Johannes otti Basileioksen asumaan omaan kotiinsa, missä tämä vietti koko loppuelämänsä. Selvänäkemisen ja ennalta tietämisen armolahjoillaan hän kohotti aikalaistensa moraalia, ilmoitti ennalta keisari Konstantinoksen kokeman tappion arabeja vastaan Kreetalla vuonna 949 ja paljasti hallitsijan vävyn Saronitoksen vallankaappausyrityksen. Saronitos pidätytti hänet ja luovutti ruoskittavaksi, mutta Jumalan viha kohtasi häntä ja hän menehtyi pian. Basileios palasi taas Johanneksen kotiin. Hovin hurskaat prinsessat ihailivat pyhittäjän armolahjoja ja kutsuivat hänet vierailuille palatsiin. Kuninkaallisten suosionosoitukset eivät kuitenkaan vaikuttaneet Basileiokseen, ja hovielämä turhanpäiväisine muodollisuuksineen ja hienosteluineen pysyi hänelle vieraana.

Vähän ennen autuasta kuolemaansa Basileios vetäytyi yksinäisyyteen. Kun hänen oppilaansa löysivät hänet, hän oli jo nukkunut pois. Pyhän Basileios Uuden hautajaisiin osallistui suuri väkijoukko. Monet tahot kilpailivat siitä, kuka saisi haltuunsa hänen ruumiinsa. Hänen kesti-isäntänsä Johannes taisteli kuitenkin sitkeästi oikeudesta saada haltuunsa pyhittyneen vieraansa armontäyteiset reliikit. Saatuaan ne hän luopui itsekin maailmasta ja vietti loppuelämänsä huolehtien pyhittäjä Basileioksen hautapaikasta.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.