24.3.2019

Sävelmä
3. säv.
Paasto
Öljy sallittu

Ristinkumartamisen sunnuntai

Jumalansynnyttäjän ilmestyksen esijuhla

pt. Sakarias Egyptiläinen (+ 400-l.)

p. Artemon, Pisidian Seleukian piispa (+ 100-l.)

Polyeleon evankeliumi
Joh. 21:15–25
Joh. 21:15–25

Siihen aikaan, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen, 15 hän sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani." 16 Sitten hän kysyi toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani." 17 Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?", ja hän vastasi: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani. 18 Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo." 19 Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: "Seuraa minua." 20 Pietari kääntyi katsomaan taakseen ja näki, että heidän perässään tuli Jeesuksen rakkain opetuslapsi, se, joka aterialla oli nojannut hänen rintaansa vasten ja kysynyt: "Herra, kuka se on? Kuka sinut kavaltaa?" 21 Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: "Entä hän, Herra?" 22 Jeesus vastasi: "Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua." 23 Tästä sai veljien keskuudessa alkunsa käsitys, ettei se opetuslapsi kuole. Jeesus ei kuitenkaan sanonut Pietarille, ettei tämä opetuslapsi kuole. Hän sanoi: "Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen?" 24 Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava. 25 Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.

Epistola
Hepr. 4:14–5:6

Hepr. 4:14–5:6

14 Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. 15 Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan hän vain ei langennut syntiin. 16 Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. 5:1 Jokainen ylipappi valitaan ihmisten joukosta, ja ihmisiä hänet myös asetetaan edustamaan, tuomaan Jumalalle lahjoja ja uhreja syntien sovittamiseksi. 2 Koska hän itsekin on heikko, hän osaa kohdella ymmärtävästi tietämättömiä ja erehtyviä, 3 ja heikkoutensa tähden hänellä on myös velvollisuus uhrata syntiuhreja yhtä lailla itsensä kuin kansan puolesta. 4 Kukaan ei itse ota tätä arvoa itselleen, vaan ylipapin kutsuu Jumala, joka kutsui jo Aaronin. 5 Siten ei Kristuskaan itse korottanut itseään ylipapin arvoon, vaan hänet korotti se, joka sanoi hänelle: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin, 6 ja toisessa paikassa: -- Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta.

Mark. 8:34–9:1
Mark. 8:34–9:1

Herra sanoi: 34 "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. 35 Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava. 36 Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? 37 Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? 38 Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa." 9:1 Hän sanoi vielä: "Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät, että Jumalan valtakunta on tullut voimassaan."

Päivän synaksario

Pyhä Artemon syntyi ensimmäisellä vuosisadalla. Hänen perheensä oli jalosukuinen ja vaikutti Vähä-Aasian Pisidiassa sijaitsevassa Seleukian kaupungissa. Kun pyhä apostoli Paavali (29.6.) saapui lähetysmatkoillaan kaupunkiin, Artemon kuuli hänen puhuvan. Hän vakuuttui pyhän apostolin sanoista ja päätti liittyä tämän opetuslasten joukkoon.

Artemon seurasi apostolia, kun tämä matkasi Kyprokselle (Ap. t. 13:4). Hän teki lähetystyötä kaikkialla, minne meni, välittämättä siitä, kuinka paljon joutui kärsimään evankeliumin julistamisen takia. Artemon oli apostoli Paavalin mukana, kun tämä vangittiin ja laitettiin vankilaan.

Koska Artemon oli hurskas ja hyveellinen, pyhä apostoli nimitti Artemonin piispaksi tämän kotikaupunkiin Seleukiaan. Piispana Artemon piti erityisesti huolta papistonsa koulutuksesta. Hän myös saavutti suuren suosion köyhien ja sorrettujen keskuudessa, sillä hän suojeli heitä erityisesti. Joka päivä pyhä Artemon toimitti liturgian. Hän myös opetti hengelliselle laumalleen, että jokaisen päivän tulisi olla juhlapäivä. Pyhä Artemon nukkui rauhassa kuolonuneen erittäin korkeassa iässä.

300- ja 400-luvulla Egyptissä tuhannet ihmiset lähtivät rakkaudesta Jumalaan pois maallisen hälinän keskeltä erämaihin viettämään munkin tai nunnan elämää. Yksi heistä oli Karion (4.11.). Hän oli avioliitossa ja jätti kahden lapsensa huoltamisen vaimonsa harteille ryhtyen itse munkiksi Sketiksen erämaahan. Kun nälänhätä iski Egyptiin, vaimo ei enää pystynyt elättämään lapsia ja tuli heidän kanssaan Sketikseen pyytäen lasten isää, ettei tämä jättäisi heitä kuolemaan nälkään. Silloin Karion otti poikansa Sakariaksen luokseen Sketikseen. Hän kasvatti poikaa ankarien luostariperiaatteiden mukaisesti.

Parrattoman nuoren pojan läsnäolo herätti kuitenkin pahennusta. Silloin abba Karion sanoi Sakariakselle: ”Lähdetään täältä. Isät nurisevat meidän vuoksemme.” He menivät Thebaiksen erämaahan, mutta siellä toistui sama asia. Tässä vaiheessa Sakarias alkoi ymmärtää, mistä oli kyse. Hän meni ja upotti itsensä rikkipitoiseen järveen aina nenäänsä myöten. Sakarias viipyi siellä niin pitkään, että hänen ihonsa syöpyi kuin hänellä olisi ollut spitaali. Jopa hänen isällään oli vaikeuksia tunnistaa hänet. Hänestä tuli sen näköinen, ettei hän taatusti herättänyt mitään sopimattomia ajatuksia kenessäkään. Kun hän meni seuraavana sunnuntaina ehtoolliselle Skiitan kirkossa, abba Isidoros, Skiitan pappismunkki, sanoi: ”Viime sunnuntaina Sakarias otti vastaan pyhän ehtoollisen kuin ihminen, tänä sunnuntaina hän lähestyy ehtoollismaljaa kuin enkeli.”

Tämä itsensä uhraaminen teki Sakariaksesta Jumalan armon valitun astian. Jopa itse pyhittäjä Makarios Suuri (19.1.) vieraili hänen luonaan ja kysyi: ”Sano minulle, mitä on munkin työskentely.” Kieltäydyttyään ensin puhumasta suuren opettajan edessä Sakarias sanoi lopulta: ”Omasta puolestani ajattelen, että munkki on se, joka pakottaa itseään kaikessa.”

Abba Mooses Egyptiläinen, joka ihaili kovasti Skiitan munkkien kilvoituksia, tuli myös nuorukaisen luo ja pyysi häneltä hyödyllistä sanaa. Nöyryydessään Sakarias heittäytyi hänen jalkoihinsa, jolloin hän jatkoi: ”Poikani, näin Pyhän Hengen laskeutuvan päällesi ja siitä lähtien olen kovasti tahtonut keskustella kanssasi.” Silloin Sakarias otti munkinpäähineensä, heitti sen maahan ja polki sitä jaloillaan sanoen: ”Joka ei hyväksy, että häntä kohdellaan tällä tavoin, siitä ei voi tulla munkkia.”

Sakarias ei elänyt pitkään. Kun hän oli kuolemaisillaan, abba Mooses tuli häntä katsomaan ja kysyi häneltä, mitä hän näki. Hän vastasi: ”Isä, eikö ole parempi pysyä hiljaa?” Hetken päästä hän antoi henkensä. Skiitan pappi Isidoros kohotti silmänsä taivaaseen ja sanoi: ”Iloitse, poikani Sakarias, sillä taivaan portit ovat sepposen selällään ottamassa sinua vastaan!”

Stefan ja Pietari olivat syntyperältään Kazanin islamilaisia tataareja, jotka alkoivat uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja ottivat kasteen vuonna 1552. Tsaari Iivana IV Julma (1533–1584) oli juuri vallannut Kazanin kaupungin, minkä myötä siellä oli alkanut ortodoksinen lähetystyö.

Tataari Stefan, jonka jalat olivat olleet osittain halvaantuneet 20 vuotta, kuuli kristittyjen Jumalasta ja arveli tämän voivan parantaa hänet. Hän päätti ottaa kasteen. Jo samana päivänä Stefan tunsi jalkojensa vahvistuvan pelkän päätöksen voimasta. Hän pyysi pappi Timofeita kastamaan hänet. Pappi epäili tataarin kääntymyksen kestävyyttä, mutta tämä vannoi pysyvänsä uskollisena kristittyjen Jumalalle. Samaan aikaan muitakin tataareja kääntyi ortodokseiksi; heidän joukossaan oli myös Pietari.

Kun venäläinen sotajoukko vetäytyi Kazanista, käskynhaltijaksi nimitetty kaani Ših-Aleb joutui tataarien painostuksesta pakenemaan kaupungista. Monet venäläiset kauppiaat ja sotilaat eivät ehtineet poistua ajoissa ja saivat syntyneissä levottomuuksissa surmansa tataarien kädestä. Stefan, joka ei suostunut luopumaan kristinuskosta, hakattiin kappaleiksi ja hänen talonsa ryöstettiin. Näin hän kärsi marttyyrikuoleman.

Pietarin omaiset yrittivät saada hänet luopumaan kristinuskosta. He toivat hänet kotiinsa ja kutsuivat häntä entisellä musliminimellä, mutta Pietari tunnusti rohkeasti uskonsa Kristukseen Pelastajaan ja sanoi: ”Olen saanut pyhässä kasteessa nimen Pietari, en sitä nimeä, jolla te minua kutsutte.” Nähdessään Pietarin lujan vakaumuksen perhe luovutti hänet kidutettavaksi. Kärsimystensä keskellä Pietari tunnusti Kristusta sanoen: ”Olen kristitty.” Näitä sanoja toistaen hän menehtyi. Pyhä marttyyri haudattiin Kazaniin paikalle, jossa oli vanha Kristuksen Ylösnousemuksen kirkko.

Pyhä Parthenios oli kotoisin Mytilenestä Lesbokselta. Hänen poikkeuksellinen älykkyytensä tuli ilmi jo lapsena. Hänen vanhempansa olivat hyvässä taloudellisessa asemassa ja antoivat hänelle erinomaisen koulutuksen. Parthenioksesta tulikin yksi oman aikansa viisaista miehistä. Hän oli myös erittäin harrasmielinen, tutki pyhää Raamattua ja isien teoksia ja tunsi erityistä mieltymystä jumalanpalveluksiin, joissa hän kävi ahkerasti.

Pyhä Parthenios luovutti suuret lahjansa kirkon palvelukseen, ja hänet vihittiin nopeasti lukijaksi, alidiakoniksi, diakoniksi ja papiksi. Kun Khios-saaren metropoliitta kuoli, patriarkaatti valitsi hänet saaren uudeksi metropoliitaksi vuonna 1639, jolloin hän sai piispanvihkimyksen. Hän paimensi hänelle uskottua Kristuksen laumaa Jumalalle otollisella tavalla vuosikausia, kunnes hänet vuonna 1656 valittiin Konstantinopolin patriarkaksi.

Paholainen ei kestänyt nähdä hyvää paimenta Kristuksen suuren kirkon johdossa. Salaliitto, joka oli johtanut vuotta aikaisemmin patriarkka Kyrillos Lukariksen kuolemaan, levitti lonkeronsa myös rauhaa rakastavan Parthenioksen ympärille. Häntä syytettiin sulttaanin tuomioistuimen Korkean Portin edessä liittoutumisesta Valakian ruhtinaan kanssa. Heidän väitettiin suunnittelevan yhdessä kansannousua Osmanien valtakuntaa vastaan. Syytöksen perustana oli patriarkan ruhtinaalle lähettämä kirje, jossa hän pyysi tältä taloudellista tukea patriarkaatille ja jonka turkkilaiset olivat tulkinneet väärin. Lisäksi tuli vielä erään tataariruhtinaan ilmianto. Hän oli nähnyt Etelä-Venäjällä yhden patriarkaatin metropoliitoista jonkun kasakkaruhtinaan hovissa, missä tälle osoitettiin suurta arvonantoa. Tataari oli tästä vetänyt johtopäätöksen, että metropoliitta oli patriarkaatin agentti, joka oli valmistelemassa suunnitelmaa Turkkia vastaan.

Patriarkka Parthenios kutsuttiin visiirin eteen. Tämä tutki häntä ja havaitsi kaikki syytökset perättömiksi. Mutta hän ei voinut loukata tataariruhtinasta esittämällä tämän epäluulot perättömiksi eikä liioin tahtonut itselleen mainetta, että hän katsoo asioita läpi sormien. Niinpä hän luovutti syyttömän patriarkan Konstantinopolin kaupunginjohtajalle käskien surmata tämän valtionpetturina.

Kaupunginjohtaja alkoi houkutella Partheniosta kääntymään islamiin, jolloin hän säästyisi kuolemalta, ja lupasi hänelle arvoasemia ja rikkauksia. Pyhä patriarkka vastasi: ”Minä en ole juonitellut valtakuntaa vastaan, kuten itse hyvin tiedätte, vaan kärsin epäoikeudenmukaisesti. Mutta ei tule kuuloonkaan, että pelastaakseni henkeni kieltäisin uskoni. En kiellä rakasta Kristustani, vaikka uhkailisitte minua tuhansilla kuolemilla. Hänen pyhä nimensä on minun iloni ja riemuni.”

Silloin kaupunginjohtaja määräsi pyhän Parthenioksen kidutettavaksi monin eri tavoin. Hän kesti kidutuksensa kärsivällisesti ja iloitsi nähdessään omassa ruumissaan Kristuksen kärsimyksen merkit. Kun kaupunginjohtaja näki, että patriarkka pysyi lujana uskossaan Kristukseen, hän lähetti tämän sidottuna telotuspaikalle, missä hänet hirtettiin Lasaruksen lauantaina 1657. Pyhän patriarkka Parthenioksen ruumis riippui hirsipuussa kolme vuorokautta, ja joka yö taivaallinen valo hohti hänen päänsä ympärillä. Sen jälkeen ruumis heitettiin mereen. Kristityt löysivät sen ja hautasivat salaa eräälle saarelle lähellä Konstantinopolia.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.