24.2.2019

Sävelmä
7. säv.

Tuomiosunnuntai, liharuoasta luopuminen

Johannes Kastajan kunniallisen pään ensimmäinen (300-l.) ja toinen (452) löytäminen

pt. Erasm Kiovalainen (+ 1100-l.)

Parimia
  1. Jes. 40:1–3, 9, 41:17–18, 45:8, 48:20–21, 54:1
  2. Mal. 3:1–2, 5–7, 12, 17, 4:4–6
  3. Viis. 4:7, 16–17, 19, 20, 5:1–7

(Johannes Kastajan kunniallisen pään ensimmäinen (300-l.) ja toinen (452) löytäminen)

Jes. 40:1–3, 9, 41:17–18, 45:8, 48:20–21, 54:1

1 -- Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. 2 Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu, sillä kaksin verroin on Herran käsi sitä kurittanut kaikista sen synneistä. 3 Ääni huutaa: -- Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme! 9 Nouse korkealle vuorelle, Siion, ilosanoman tuoja! Korota äänesi, Jerusalem, ilosanoman saattaja! Korota äänesi, älä pelkää! Julista Juudan kaupungeille: -- Teidän Jumalanne tulee! 41:17 Köyhät ja kurjat etsivät vettä, mutta sitä ei ole, heidän kielensä on janosta kuivettunut. Minä, Herra, kuulen heitä, minä, Israelin Jumala, en heitä hylkää. 18 Paljaille kukkuloille minä puhkaisen jokia, notkelmiin lähteitä. Autiomaan minä muutan vesilammikoiksi ja kuivan hietikon lähteiden maaksi. 45:8 Vihmokoon taivas, virratkoon oikeus ylhäältä pilvistä, avautukoon maa ja kasvakoon pelastuksen hedelmää ja versokoon vanhurskaus! Minä, Herra, olen tämän luonut. 48:20 Lähtekää Babyloniasta, rientäkää kotiin kaldealaisten maasta! Kertokaa tästä riemuiten, kuuluttakaa, viekää viesti maan ääriin asti. Sanokaa: "Herra on lunastanut palvelijansa Jaakobin vapaaksi!" 21 Eivät he janoa kärsineet, kun hän vei heidät autiomaahan: veden hän sai vuotamaan kalliosta heille, hän halkaisi kallion, ja vedet virtasivat. 54:1 Riemuitse, hedelmätön, sinä joka et koskaan synnyttänyt! Huuda riemusta, iloitse, sinä joka et ole synnytyskipuja kokenut! Nyt sinulla, hylätyllä, on enemmän lapsia kuin konsanaan aviovaimolla, sanoo Herra.

Mal. 3:1–2, 5–7, 12, 17, 4:4–6

1 -- Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte, ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte. Hän saapuu, sanoo Herra Sebaot. 2 Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä. 5 Näin sanoo Herra Sebaot: -- Minä tulen, minä saavun tuomitsemaan teitä, minä vaadin pian tilille taikojen tekijät ja avionrikkojat. Minä vaadin tilille ne, jotka eivät pelkää minua vaan tekevät väärän valan, jotka kieltäytyvät maksamasta päiväpalkkalaiselle hänen palkkaansa, jotka sortavat leskiä ja orpoja ja maassa asuvia muukalaisia. 6 -- Minä, Herra, en muutu, ettekä tekään, Jaakobin jälkeläiset, ole entisestänne muuttuneet. 7 Isienne ajoista asti te olette poikenneet käskyistäni ettekä ole noudattaneet niitä. Kääntykää minun puoleeni, niin minäkin käännyn teidän puoleenne, sanoo Herra Sebaot. Mutta te kysytte: "Mitä väärää me sitten olemme tehneet?" 12 -- Silloin kaikki kansat ylistävät teidän onneanne, sillä maanne on oleva ihana maa, sanoo Herra Sebaot. 17 -- Sinä päivänä, jonka minä määrään, he jälleen ovat minun oma kansani, sanoo Herra Sebaot. -- Ja minä olen hyvä heitä kohtaan, niin kuin isä on hyvä pojalleen, joka tottelee häntä. 4:4 (3:22) Pitäkää mielessänne palvelijani Mooseksen laki, jonka annoin hänelle Horebilla: käskyt ja säädökset, jotka annoin koko Israelille. 4:5 (3:23) Kuulkaa! Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. 4:6 (3:24) Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen. Silloin en tuomitse maata perikatoon, kun tulen.

Viis. 4:7, 16–17, 19, 20, 5:1–7

7 Mutta oikeamielinen pääsee lepoon, vaikka kuolisikin ennen aikojaan. 16 Oikeamielisen kuolema on jumalattomien tuomio, nuoruus, joka varhain valmiiksi kypsyy, tuomitsee väärämielisten pitkän iän. 17 He näkevät viisaan ihmisen kuoleman mutta eivät ymmärrä, mitä Herra on hänestä päättänyt ja miksi Herra on vienyt hänet turvaan. 19 Heistä itsestään tulee kunniattomia raatoja, ikuisia pilkan kohteita kuolleiden joukossa. Herra mykistää heidät, hän syöksee heidät päistikkaa maahan, tempaa heidät vakailta jalansijoiltaan ja jättää heidät kuihtumaan ja kuolemaan. Heidän osanaan on piina, eikä kukaan enää muista heitä. 20 Vavisten he tulevat, kun heidän syntinsä lasketaan yhteen, ja heidän rikkomuksensa nousevat syyttämään heitä ja osoittavat heidät syyllisiksi. 5:1 Silloin oikeamielinen vähääkään pelkäämättä kohtaa ne, jotka ahdistivat häntä ja halveksivat hänen ponnistuksiaan. 2 Hänet nähdessään nuo jumalattomat pelästyvät, kauhun vallassa he kummastelevat hänen odottamatonta pelastumistaan. 3 He haukkovat henkeä järkytyksissään ja sanovat katuvina toisilleen: 4 ”Häntä me ennen pidimme pilkkanamme, häntä me herjasimme − me hullut! Me pidimme hänen elämäänsä mielettömänä ja hänen kuolemaansa kunniattomana. 5 Kuinka hänet nyt luetaan Jumalan poikiin, kuinka hän on päässyt pyhien joukkoon? 6 Kävikin siis niin, että me eksyimme oikealta tieltä! Oikeamielisyyden valo ei meille loistanut, aurinko ei meille noussut. 7 Me tarvoimme turmion ja laittomuuden ohdakkeissa, vaelsimme tiettömiä autiomaita. Herran tietä me emme tunteneet.

Polyeleon evankeliumi
Joh. 20:1–10
Joh. 20:1–10

1 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. 2 Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: "Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu." 3 Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle. 4 Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. 5 Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. 6 Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. 7 Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. 8 Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. 9 Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista. 10 Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

Epistola
2. Kor. 4:6–15 (Johannes Kastaja)
1. Kor. 8:8–9:2

2. Kor. 4:6–15

6 Jumala, joka sanoi: "Tulkoon pimeyteen valo", valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan. 7 Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. 8 Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, 9 vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. 10 Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. 11 Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme. 12 Meissä siis tekee työtään kuolema, mutta teissä elämä. 13 Meillä on sama uskon Henki, josta on kirjoitettu: "Minä uskon, ja siksi puhun." Niin mekin puhumme, koska uskomme. 14 Me tiedämme, että hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, herättää Jeesuksen tullessa meidätkin ja tuo meidät eteensä yhdessä teidän kanssanne. 15 Tämä kaikki tapahtuu teidän takianne, jotta yhä enenevä armo synnyttäisi yhä useammissa runsasta kiitollisuutta Jumalan kunniaksi.

1. Kor. 8:8–9:2

8 Ei ruoka vie meitä lähemmäs Jumalaa. Emme menetä mitään, jos jätämme syömättä, emmekä voita mitään, jos syömme. 9 Pitäkää kuitenkin huoli siitä, ettei tämä teidän vapautenne saa heikkoja kompastumaan. 10 Jos heikko veljesi näkee sinut, jolla on tietoa, aterialla epäjumalan temppelissä, eikö hänen omatuntonsa saa tästä tukea siihen, että hänkin voisi syödä uhrilihaa? 11 Näin sinun tietosi vie tuhoon tuon heikon, oman veljesi, jonka vuoksi Kristus on kuollut. 12 Kun te tällä tavoin teette syntiä veljiänne vastaan ja haavoitatte heidän horjuvaa omaatuntoaan, teette syntiä Kristusta vastaan. 13 Näin ollen: jos ruoka viettelee veljeni syntiin, en ikinä enää syö lihaa, jotta en viettelisi veljeäni. 9:1 Enkö minä ole vapaa? Enkö ole apostoli? Enkö ole nähnyt Herraamme Jeesusta? Ettekö te itse ole tulos minun työstäni Herran palveluksessa? 2 Jos eivät muut pidäkään minua apostolina, teidän apostolinne ainakin olen. Tehän olette sinetti, joka vahvistaa, että olen Herran apostoli.

Matt. 11:2–15 (Johannes Kastajan kunniallisen pään ensimmäinen (300-l.) ja toinen (452) löytäminen)
Matt. 25:31–46
Matt. 11:2–15

Siihen aikaan, 2 kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa 3 kysymään: "Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?" 4 Jeesus vastasi heille: "Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette:     5 Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät,     spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat,     kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan     ilosanoma.     6 Autuas se, joka ei minua torju." 7 Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta: "Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? 8 Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan! 9 Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta. 10 Hän on se, josta on kirjoitettu:     -- Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien. 11 "Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. 12 Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen. 13 Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, 14 ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla. 15 Jolla on korvat, se kuulkoon!

Matt. 25:31–46

[Jeesus sanoi:] 31 "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. 32 Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. 33 Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. 34 Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. 35 Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. 36 Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.' 37 "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? 38 Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? 39 Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' 40 Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.' 41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. 42 Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. 43 Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.' 44 "Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?' 45 Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' 46 "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Päivän synaksario

Kun Kristuksen edelläkävijä ja kastaja Johannes oli surmattu Herodeksen syntymäpäiväjuhlien aikana, Johanneksen oppilaat tulivat hakemaan hänen ruumiinsa ja hautasivat sen kauas Jerusalemin ulkopuolelle. Pää sen sijaan jäi Herodiaalle, joka antoi haudata sen Herodeksen palatsin käymälöiden viereen.

Johanneksen hautapaikkaa kunnioitettiin 300-luvulla Samarian Sebasteiassa, jossa oli myös profeettojen Elisan ja Obadjan haudat. Hauta häpäistiin keisari Julianus Luopion aikana ja pyhät luut hajotettiin. Kristityt saivat kerättyä luita talteen ja osa niistä toimitettiin Aleksandriaan Athanasios Suurelle. Tästä huolimatta hauta säilyi edelleen pyhiinvaelluskohteena.

Pyhän Edelläkävijän pää löytyi ihmeen avulla. Eräänä yönä Johannes Kastaja itse ilmestyi kahdelle munkille ja ilmoitti Jerusalemista Herodeksen palatsin viereltä paikan, josta pää löytyisi. Jumalan armon ohjaamina munkit alkoivat kaivaa oikeasta kohdasta ja löysivät pään helposti.[1]

Munkit asettivat pyhän pääkallon nyyttiin ja lähtivät sen kanssa kohti kotimaataan. Sen jälkeen pään vaiheista on kaksi erilaista traditiota. Vanhemman mukaan munkit veivät sen mukanaan Kilikiaan. Se oli määrä siirtää Konstantinopoliin keisari Valensin (364–375) kaudella. Matkalla sattuneen ihmeen takia se kuitenkin jätettiin Bitynian Panteikhioniin, jossa makedonioslaisten lahkoon kuulunut nunna nimeltä Matrona huolehti siitä. Matronan kuoleman jälkeen eräs ortodoksisuuteen palannut pappi otti pääkallon haltuunsa ja huolehti siitä, kunnes itse keisari Teodosios Suuri tuli hakemaan sen. Keisari kääri pään omaan viittaansa ja kantoi sen Hebdomonin kirkkoon.

Toisen ja kuuluisamman version mukaan pyhää päätä sen sijaan ei viety Kilikiaan vaan Syyrian Emesaan. Tässä versiossa pään löytäneet kaksi munkkia tapasivat matkalla köyhän emesalaisen savenvalajan, joka oli etsimässä onneaan. Yöllä savenvalaja näki Johannes Edelläkävijän ilmestyvän hänelle unessa. Näyn rohkaisemana hän otti pyhän pään itselleen ja lähti se mukanaan kotikaupunkiinsa. Tämän jälkeen hänen onnensa kääntyi ja hän alkoi menestyä toimissaan. Kuolemansa edellä hän jätti sisarelleen arkun, jossa pää oli, kielsi tätä avaamasta arkkua ”ilman sen sisällä olevan antamia ohjeita” ja pyysi antamaan sen jollekin pyhälle miehelle.

Edelläkävijän pää siirtyi omistajalta toiselle, kunnes se unohtui erääseen luolaan, jossa areiolainen erakko oli pitänyt sitä hallussaan. Lopulta se löydettiin uudelleen 450-luvulla, jälleen Johannes Edelläkävijän ilmestymisen perusteella. Piispa Uranios asetti sen Emesan katedraaliin siunausten lähteeksi. Keisari Mikael II:n (842–867) kaudella se siirrettiin Konstantinopoliin.

Tapa viettää pyhän Edelläkävijän kunniallisen pään ensimmäisen ja toisen löytymisen muistojuhlaa vakiintui reliikin pääkaupunkiin siirtämisen ansiosta.


[1] Slaavilaisissa lähteissä esiintyy traditio, jonka mukaan pää löytyi Öljymäeltä. Herodian lähipiiriin kuulunut Johanna oli kaivanut pään ylös ja haudannut sen Öljymäen huipulle.

Pian sen jälkeen, kun pyhä Cyprianus oli kärsinyt marttyyrikuoleman (16.9.258), Karthagon prokonsuli järjesti julkisen mellakan, jonka tarkoituksena oli saada yleinen hyväksyntä seuraavalle operaatiolle kristittyjä vastaan. Kirkon johtohahmoina pidetyt Montanus, Lucius, Flavianus, Julianus ja Victoricus sekä katekumeenit Primolus, Dometianus ja Remus suljettiin vankilaan ja jätettiin virumaan pimeyteen. Ruokaa ja juomaa heille ei annettu juuri lainkaan. Vankityrmä alkoi kuitenkin hohtaa Hengen valoa. Pyhän Hengen kirkkaat säteet lohduttivat marttyyreja, jotka saivat rohkaisua ja lohdutusta ihmeellisistä näyistä. Kristus ilmestyi pappi Victoricukselle lausuen: ”Teidän kruununne ovat kirkkaampia kuin odotattekaan.” Marttyyrit saivat lisää vahvistusta kilvoitukseensa, kun muut kristityt onnistuivat tuomaan heille pyhää ehtoollista, kulumatonta hengellistä ruokaa.

Muutaman kuukauden vankeuden jälkeen marttyyrit tuotiin takaisin prokonsulin eteen. Kaikki tunnustivat uskonsa epäröimättä ja silminnähden iloitsivat kuolemantuomiostaan. Vankilaan palautettiin ainoastaan diakoni Flavianus, jonka entiset oppilaat olivat vastoin hänen toiveitaan puhuneet hänen puolestaan viranomaisille. Kaikki muut vietiin surmattaviksi toukokuun 25. päivänä.

Paikalla oli runsaasti yleisöä. Lucius pyysi nöyrästi kristittyjä rukoilemaan puolestaan, mutta Montanus, Julianus ja Victoricus alkoivat puhua rohkeasti. He kehottivat kristittyjä pitämään kiinni totuudesta ja pysymään yksimielisinä. Lucius, Julianus ja Victoricus mestattiin ensin. Montanus kohotti kätensä rukoukseen ja pyysi, että myös Flavianus pääsisi heidän luokseen kolmen päivän kuluessa. Sitten hänetkin surmattiin.

Kolme päivää myöhemmin Flavianus oli taas kuultavana. Hänen ystävänsä pyysivät häntä uhraamaan epäjumalille, mutta hän vastasi: ”On parempi pitää omatunto puhtaana ja vastaanottaa kuolema kuin ruveta palvomaan kiviä. Me elämme surmattuinakin. Jos haluatte tuntea totuuden, tulkaa tekin kristityiksi.” Flavianus otti kuolemantuomion vastaan iloiten. Hän mainitsi, että pyhä Cyprianus oli ilmestynyt hänelle. He olivat keskustelleet siitä, millaiselta kuoleminen tuntuu marttyyreista. Cyprianus oli sanonut: ”Kun sielu on jo taivaassa, on kuin jonkun muun liha kärsisi. Kun ajatus on uppoutunut Jumalaan, ruumis ei tunne mitään.”

Mestauspaikalle käydessään Flavianus hyvästeli kristittyjä rauhansuudelmin ja lausui: ”Rakkaat veljet! Te pääsette olemaan aina rauhassa meidän kanssamme, jos pysytte rauhassa kirkon kanssa, yksimielisinä ja rakkaudessa.” Lopuksi hän vielä suositteli, että pyhän Cyprianuksen seuraajaksi valittaisiin pappi Lucianus. Tämän jälkeen hän peitti silmänsä siteellä, jonka Montanus oli jättänyt hänelle. Pyhä marttyyri Flavianus polvistui, rukoili ja otti vastaan kuolettavan iskun.

Englannissa oli 500-luvun lopulla lukuisia pieniä kuningaskuntia. Näistä tärkein oli Kent, jonka alaisuuteen muut Etelä-Englannin kuningaskunnat ainakin periaatteessa kuuluivat. Sen kuningas Ethelbertin[1] vaimo Bertha oli lähtöisin frankkien kuningassuvusta ja oli harras kristitty.

Paavi Gregorius Suuri lähetti vuonna 597 Kentiin lähetyssaarnaajia. Vaimonsa ansiosta Ethelbert suhtautui myönteisesti kristittyihin ja otti ystävällisesti vastaan pyhän Augustinuksen (28.5.) ja hänen 40 munkkiaan. Ethelbert antoi heille luvan toimia vapaasti valtakunnassaan ja antoi heille pääkaupungistaan Canterburysta pienen Pyhän Martinus Toursilaisen kirkon, joka oli rakennettu roomalaisaikana mutta sittemmin autioitunut ja rappeutunut.

Taikauskoinen Ethelbert ei uskaltanut päästää kirkonmiehiä sisälle rakennukseensa, vaan kuunteli heitä avoimen taivaan alla uskoen näin välttävänsä noituuksien valtaan joutumisen. Ethelbert kuunteli mielellään munkkien opetusta, mutta ei uskaltanut ottaa sitä vastaan, koska pelkäsi luopua esi-isiensä ja kansansa uskosta ja tavoista. Siitä huolimatta alueella kastettiin seuraavan vuoden aikana tuhansittain ihmisiä.

Lopulta kuningas Ethelbert päätti itsekin ottaa evankeliumin vastaan. Hänet kastettiin ensimmäisenä helluntaipäivänä, vuosi oli todennäköisesti 601. Tämän jälkeen kristinusko alkoi levitä alueella entistä voimakkaammin. Gregorius Suuri jopa mainitsee kirjeessään, että eräänä jouluna olisi kastettu 10 000 ihmistä. Ketään ei kuitenkaan pakotettu tai painostettu kääntymykseen, sillä kuninkaalle oli korostettu, että Kristus on otettava vastaan vapaaehtoisesti. Ethelbert alkoi kuitenkin suosia kristittyjä, koska nyt hän luotti näihin uskonveljinään ja -sisarinaan.

Gregorius Suuri lähetti Ethelbertille ja Berthalle lahjoja ja kirjeen, jossa vertasi heitä Konstantinukseen ja Helenaan. Heidän maineensa levisi nopeasti Konstantinopoliin saakka.

Ethelbert antoi kirkolle maata. Canterburyyn rakennettiin piispankatedraali ja kaupungin ulkopuolelle luostari, joka omistettiin pyhille Pietarille ja Paavalille. Myöhemmin se muutettiin Pyhän Augustinuksen luostariksi ja se tuli tunnetuksi Englannin kuninkaiden hautasijana. Ethelbert oli mukana vaikuttamassa itäsaksien kuninkaan Sabertin kääntymykseen. Sabertin kuningaskunnan keskus oli Lontoo. Ethelbert rakennutti sinne Pyhän Paavalin kirkon, jonka paikalle myöhemmin rakennettiin Pyhän Paavalin katedraali. Ethelbert oli mukana perustamassa Lontoon ja Rochesterin hiippakuntia ja antoi niille runsaita lahjoja.

Ethelbert hoiti myös hallitsijan tehtävänsä mallikkaasti. Hän oli ensimmäinen anglosaksikuningas, joka otti käyttöön lakikirjan. Se perustui frankkilaisiin esikuviin.

Kaiken kaikkiaan pyhä Ethelbert oli yksi keskeisimpiä Englannin kristillistymiseen vaikuttaneita henkilöitä. Hallittuaan 56 vuotta hän nukkui pois helmikuun 24. päivänä vuonna 616. Hänet haudattiin vaimonsa rinnalle Pyhien Pietarin ja Paavalin luostarin erääseen sivukappeliin. Haudalla tapahtui monia ihmeitä, ja sen yllä paloi lampukka aina vuoteen 1538 saakka, jolloin protestantit lakkauttivat luostarin.


[1] Nimi esiintyy myös muodoissa Aethelberct, Aedilberct, Aethelberht, Edilbertus.

Pyhittäjä Jerazm peri vanhemmiltaan suuren omaisuuden ja käytti sen kokonaan kirkkojen kaunistamiseen. Hän antoi koristaa monet Kiovan luolaluostarin ikonit kullalla ja hopealla. Pian hän ryhtyi itsekin munkiksi ja alkoi kaunistaa sieluaan, elävän Jumalan temppeliä kaikilla luostarielämän hyveillä ja puhtaalla rakkaudella Jumalaan.

Käytettyään omaisuutensa kirkon hyväksi ja jäätyään aineellisesti köyhäksi Jerazmia kohtasi suuri kiusaus. Paholainen alkoi uskotella hänelle, ettei hän saa minkäänlaista palkkiota kirkon hyväksi tekemistään lahjoituksista, vaan että olisi ollut parempi jakaa omaisuus köyhille. Koska Jerazmilla ei ollut kokemusta taistelusta tällaisia ajatuksia vastaan, hän vaipui epätoivoon, luopui kilvoituksistaan ja alkoi elää välinpitämättömästi. Lopulta hän sairastui ja makasi seitsemän päivää tiedottomana kuoleman kynnyksellä. Veljet kokoontuivat hänen vuoteensa ääreen. He pohtivat ääneen hänen pitkittyneen poislähtönsä syytä arvellen sen johtuvan hänen synneistään. Äkkiä Jerazm nousi istumaan aivan kuin ei olisi ollutkaan sairaana ja alkoi puhua: ”Isät ja veljet, olen tosiaankin katumaton syntinen, mutta juuri nyt pyhittäjäisämme Antoni ja Feodosi ilmestyivät minulle ja sanoivat anoneensa Jumalaa antamaan minulle katumuksen aikaa. Myös kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä ilmestyi sellaisena kuin hänet on kuvattu luostarimme ikonissa seurassaan suuri joukko pyhiä. Hän sanoi minulle: ’Jerazm, koska sinä olet kaunistanut kirkkoni, niin minäkin kaunistan sinut ja nostan sinut kunniaan Poikani valtakunnassa, sillä köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta kirkkoja ei ole kaikkialla. Nouse nyt katumaan ja vihkiydy suureen skeemaan; kolmantena päivänä minä otan sinut luokseni.’”

Tämän jälkeen Jerazm tunnusti koko veljestölle syntinsä ollenkaan häpeilemättä, meni sitten kirkkoon ja vihkiytyi suureen skeemaan. Kolmantena päivänä hän Jumalanäidin ennustuksen mukaan siirtyi Herransa luo. Pyhittäjä Jerazm kuoli vuoden 1160 tienoilla.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.