27.1.2019

Sävelmä
3. säv.

36. helluntainjälkeinen sunnuntai

Pyhän Johannes Krysostomoksen jäännösten siirtäminen Konstantinopoliin (438)

Vainojen uhrien muistopäivä.

Polyeleon evankeliumi
Mark. 16:9–20
Mark. 16:9–20

9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. 10 Maria lähti sieltä ja vei sanan Jeesuksen seuralaisille, jotka itkivät murheissaan. 11 He eivät kuitenkaan uskoneet, kun kuulivat, että Jeesus eli ja että Maria oli nähnyt hänet. 12 Tämän jälkeen Jeesus ilmestyi hahmoltaan vieraana kahdelle heistä, kun he olivat kulkemassa pois kaupungista. 13 Myös nämä menivät viemään toisille sanaa, mutta heitäkään ei uskottu. 14 Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena. 15 Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. 16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. 17 Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. 18 He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." 19 Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. 20 Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.

Epistola
Hepr. 7:26–8:2 (Johannes)
2. Kor. 6:16–7:1

Hepr. 7:26–8:2

26 Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle. 27 Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien sovittamiseksi. Hän on antanut kertakaikkisen uhrin uhratessaan itsensä. 28 Laki tekee ylipappeja ihmisistä, jotka ovat heikkoja, mutta lakia myöhemmin vannottu vala nostaa ylipapiksi Jumalan Pojan, joka on saavuttanut ikuisen täydellisyyden. 8:1 Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. 2 Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä, todellisessa pyhäkköteltassa, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse.

2. Kor. 6:16–7:1

16 Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: -- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani. 17 Siksi Herra sanoo: -- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan 18 ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias. 7:1 Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle.

Joh. 10:9–16 (Pyhän Johannes Krysostomoksen jäännösten siirtäminen Konstantinopoliin (438))
Matt. 15:21–28 (36. helluntainjälkeinen sunnuntai)
Joh. 10:9–16

Herra sanoi: 9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. 10 Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. 11 "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. 12 Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, 13 koska palkkapaimen ei välitä lampaista. 14 "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, 15 niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. 16 Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

Matt. 15:21–28

Siihen aikaan 21 Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. 22 Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: "Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni." 23 Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: "Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa." 24 Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten." 25 Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: "Herra, auta minua!" 26 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille." 27 "Ei olekaan, Herra", vastasi nainen, "mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia." 28 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot." Siitä hetkestä tytär oli terve.

Päivän synaksario

Pyhä Daavid hallitsi Georgiaa 1000- ja 1100-lukujen vaihteessa. Hän oli Georgian valtiollisen, kirkollisen ja kulttuurielämän huomattava vaikuttaja. Kansa on antanut hänelle lisänimen Agmašemebeli, Uudistaja (tai Jälleenrakentaja), tunnustukseksi hänen työstään Georgian valtion ja ortodoksisen kirkon hyväksi.

Daavidin valtakauden alkaessa Kaukasian kansat kärsivät turkkilaisten ja arabien ylivallasta. Hän osasi kuitenkin nostattaa kansan taistelutahdon ja sai viholliset karkotettua. Daavidin viisaalla johdolla Georgia yhdistyi voimakkaaksi keskusvaltioksi, johon Kahetia, Karlatia ja Abhasia yhdistyivät. Daavid vapautti myös Armenian turkkilaisista, jotka noihin aikoihin levisivät voimakkaasti Keski-Aasiasta Lähi-itään ja Vähään-Aasiaan.

Daavid tuki tieteellistä työtä, perusti kaksi akatemiaa, rakennutti kymmeniä kirkkoja ja luostareita sekä kutsui koolle kirkolliskokouksen tarkoituksenaan lujittaa kirkon asemaa ja elämää. Hän tunsi pyhää kunnioitusta kirkon sääntöjä kohtaan, rakasti Raamatun lukemista ja eli kaikin tavoin hurskaasti. Hänen hengellisestä elämästään kertoo hänen kirjoittamansa katumusrunoelma. Kuningas Daavid vietti viimeiset hetkensä veisaten ylistystä Jumalalle. Hän nukkui kuolonuneen vuonna 1125.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

Kun koko maailman opettaja ja kirkon tukipylväs pyhä Johannes Krysostomos (13.11.) kuoli 14.9.407 maanpakolaisuudessa Kappadokian Komanassa, hänen pyhä ruumiinsa laskettiin lepoon pyhien marttyyrien Basiliskoksen ja Lukianoksen rinnalle. Johanneksen karkottaneet keisari Arkadios ja keisarinna Eudoksia kuolivat seuraavana vuonna Konstantinopolissa. Valtaistuimelle nousi heidän poikansa Teodosios II (408–450). Johannesta tukeneet piispat pääsivät vähitellen palaamaan istuimilleen, mutta eräät pahantahtoiset piispat Aleksandrian patriarkan Teofiloksen johdolla aiheuttivat ongelmia hyökkäämällä jatkuvasti Johanneksen muistoa vastaan. Vastakkainasettelu kesti lähes kolme vuosikymmentä. Kun pyhä Proklos (20.11.) nousi vuonna 434 Konstantinopolin arkkipiispaksi, hän ryhtyi toimiin Johanneksen maineen palauttamiseksi. Kolmessa vuodessa hän sai keisarin suostumaan pyhän Johanneksen reliikkien siirtämiseen Komanasta Konstantinopoliin. Myöntymisellä oli suuri merkitys, sillä näin valtiollinen mahti tunnusti toimineensa väärin pyhää esipaimenta ja hänen seuraajiaan kohtaan.

Keisari Teodosios jopa kirjoitti Johannekselle kirjeen pyytäen nöyrästi anteeksi isänsä aloittamaa vainoa. Kerrotaan, että keisari kirjoitti kirjeen vasta, kun Komanasta ilmoitettiin, että arkku oli kuin kasvanut kiinni maahan eikä sitä saatu liikahtamaankaan – aivan kuin pyhä itse olisi kieltäytynyt lähtemästä. Keisarin kirjeessä Johannesta pyydettiin palaamaan kaupunkiinsa kaikkien niiden iloksi, jotka olivat odottaneet häntä vuosikaudet. Kun kirje oli asetettu pyhän Johanneksen rinnan päälle, arkku saatiin liikkeelle ja siirrettiin juhlallisesti pääkaupunkiin.

Kun saattueen laiva saapui Konstantinopolin liepeille Khalkedoniin tammikuussa 437, sen ympäröi valtaisa määrä kaikenkokoisia aluksia, jotka oli koristeltu näyttävästi ja joissa paloi soihtuja juhlavalaistuksena. Näytti siltä kuin koko salmi olisi muuttunut kaupungiksi.

Laivan rantauduttua itse keisari Teodosios tuli vastaanottamaan pyhän esipaimenen. Keisari kumarsi maahan asti, painoi kasvonsa reliikkiarkkua vasten ja pyysi pyhää Johannesta antamaan anteeksi kaikki tätä ja tämän ystäviä vastaan tehdyt rikkomukset. Samalla erään lesken kartano, jonka keisarinna Eudoksia oli ottanut haltuunsa Johanneksen karkotuksen aikoihin, palautettiin oikealle omistajalleen.

Pyhän Johannes Krysostomoksen reliikit vietiin ensin apostoli Tuomaan kirkkoon Amantioksen alueelle. Siellä keisarinna Eudoksian hauta-arkku oli aika ajoin värissyt oudosti jo parinkymmenen vuoden ajan, mutta Krysostomoksen reliikkien paikalla käynnin jälkeen värinä lakkasi.

Seuraavaksi saattue kantoi Krysostomoksen reliikit Pyhän Irenen kirkkoon ja asetti ne piispanistuimelle. Kansa huusi riemuiten: ”Pyhä isä, ota haltuusi istuimesi!” Lopulta saatto tuli Pyhien apostolien kirkkoon, jonne keisarit ja patriarkat haudattiin. Krysostomoksen reliikit asetettiin alttarin alle. Toimitettiin liturgiapalvelus, jonka aikana tapahtui useita ihmeitä. Myöhemmin reliikeistä alkoi vuotaa mirhaa, jota tihkui jopa reliikkien hopeasuojuksen läpi. Se näytti vuotavan pyhän Johanneksen päästä tai kädestä, joskus polvesta tai parrasta.

Sittemmin pyhän Johannes Krysostomoksen reliikkejä on levinnyt ympäri maailmaa. Niiden kautta hänen isällinen ja armontäyteinen läsnäolonsa on ollut siunaukseksi lukemattomille kristityille. Kuuluisin reliikki on Athoksella Vatopedin luostarissa säilytettävä pääkallo, jonka iho on säilynyt maatumattomana. Oikea korva, johon apostoli Paavali puhui ilmestyessään Johannekselle, on säilynyt turmeltumattomana. Athoksella säilytetään myös Krysostomoksen kättä. Ristiretkeläiset ryöstivät osan reliikeistä Konstantinopolista vuonna 1204 ja veivät ne Roomaan. 800 vuotta myöhemmin paavi Johannes Paavali II palautti reliikit Konstantinopolin patriarkalle.

Abba Pietari oli abba Lootin (22.10.) oppilas, joka kilvoitteli Egyptin erämaan ”Keljoilla” (kellian). Hän eli askeettisesti eikä juonut edes laimennettua viiniä. Kerran kun veljestö oli syömässä, abba Pietaria ja Epimakhos-nimistä kilvoittelijaa pyydettiin tulemaan suurimpien vanhusten pöytään. Vain Pietari meni, ja Epimakhos kysyi myöhemmin: ”Kuinka uskalsit mennä vanhusten pöytään?” Pietari vastasi: ”Jos olisin istunut teidän kanssanne, minua olisi pyydetty siunaamaan, ja näin minun olisi pitänyt olla teistä ensimmäinen. Mutta nyt kun menin isien luo, sain olla kaikista vähäisin ja ajatuksiltani alhaisin.”

Abba Pietari kertoi abba Lootin sanoneen: ”Avaimesi avaa ovesi.” Kun veljet eivät ymmärtäneet, hän selitti, että kun he ottavat toisia vastaan ja kysyvät heidän kuulumisiaan, he joutuvat avaamaan heidän sisäiset ovensa ja kuulemaan sellaista mitä eivät haluaisi. Kun veljet sanoivat, etteivät kyenneet säilyttämään hengellistä murhetta toisten seurassa tai keljansa ulkopuolella liikkuessaan, abba Pietari sanoi: ”Se ei siis ole vielä omaasi vaan ainoastaan käytössäsi. Laissa on näet kirjoitettu, että kun joku hankkii heprealaisen palvelijan, tämän on palveltava kuusi vuotta mutta seitsemäntenä hänet on lähetettävä vapaana pois. Jos kuitenkin annat palvelijalle vaimon, joka synnyttää hänelle lapsia, palvelija ei enää halua lähteä talosta. Silloin viet hänet talosi ovelle ja lävistät hänen korvansa neulalla, niin hän on palvelijasi ainaisesti.”[1] Kun veljet eivät ymmärtäneet, mistä hän puhui, Pietari selitti, että silloin kun ihminen näkee vaivaa tosissaan, hyve on hänen käytettävissään aina kun hän sitä tarvitsee. Näin hän kehotti heitä hankkimaan hyveet todella omakseen eikä ainoastaan pitämään niitä vieraina palvelijoina.

Kerran abba Pietarilta kysyttiin: ”Mikä on Jumalan palvelija?” Hän vastasi: ”Niin kauan kuin joku on himojen hallitsema, häntä ei voi kutsua Jumalan palvelijaksi. Hän on näet palvelemansa himon orja eikä pysty opettamaan toisille, kuinka vapautua siitä.” Pietari opetti, että ihmisen ei ole syytä ylpistyä, jos Jumala tekee jotain hänen kauttaan, vaan kiittää siitä että on saanut vastata Hänen kutsuunsa. Näin voi ajatella kaikista hyveistä. Abba Pietari nukkui pois viidennellä vuosisadalla.


[1] 2. Moos. 21:2–6.

Konstantinopolin Galatan alueella oli 1700-luvulla taverna, jossa kävi paljon raakuudestaan kuuluisia lazeja[1]. Tavernan kassanhoitajana toimi 25-vuotias kristitty nimeltä Demetrios. Lazit pilkkasivat häntä ja yrittivät käännyttää hänet muslimiksi. Kerran joukko heitä alkoi humalassa tapella keskenään, niin että yksi haavoittui veitsen iskusta. Silloin Demetrios meni väliin ja erotti heidät. Tavernojen pitäjillä oli hallitukselta saatu oikeus rauhoitella tarpeen vaatiessa asiakkaitaan.

Seuraavana päivänä lazit veivät haavoittuneen miehen visiirin eteen ja syyttivät Demetriosta tämän haavoittamisesta. Islamilaisen lain mukaan kristitty ei saa kantaa asetta. Demetrios vangittiin heti ja hänelle tarjottiin kaksi vaihtoehtoa: islamiin kääntyminen tai mestaus. Hänet vietiin telotuspaikalle, mutta viime hetkellä visiiri kutsui hänet uudestaan eteensä ja koetti lupauksin ja imarteluin taivuttaa häntä kääntymään muslimiksi. Kun se ei onnistunut, visiiri luovutti hänet syyttäjille. He raahasivat hänet suosittuun kahvilaan, jossa oli paljon turkkilaisia. Jokainen yritti kuka milläkin tavoin taivutella nuorta kristittyä kääntymään islamiin. Mutta Demetrios pysyi lujana. Kahvilasta hänet vietiin taas visiirin eteen. Havaittuaan, ettei mikään saa Demetriosta kieltämään uskoaan, visiiri määräsi hänet mestattavaksi.

Demetrios vietiin oman tavernansa eteen ja hirtettiin siellä. Öisin taivaallinen valo lankesi hänen pyhäinjäännöstensä ylle. Eräs kristitty sai ostettua ruumiin turkkilaisilta ja hautasi sen kristillisesti. Kolmen kuukauden kuluttua lazit vieläkin raivoissaan Demetriokselle murhasivat myös tavernan omistajan Panagiotiksen, kun tämä aamulla astui ulos kotitalostaan.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.


[1] Lazit ovat eteläkaukasialainen heimo, joka 300-luvulla liittoutui Bysantin kanssa. Sen jälkeen koko Mustanmeren kaakkoisaluetta aina Trapezukseen (nyk. Trabzon) saakka kutsuttiin Lazikaksi. Lazit kääntyivät keskiajalla islamiin, mutta vastustivat silti turkkilaisia. Heidän keskuudessaan oli paljon merirosvoja ja ryöväreitä.