20.1.2019

Sävelmä
2. säv.

35. helluntainjälkeinen sunnuntai

p. Euthymios Suuri (+ 473)

M. Inna, Rimma ja Pinna (+ 100-l.)

Parimia
  1. Viis. 3:1–9
  2. Viis. 5:15–6:3
  3. Viis. 4:7–15.

Viis. 3:1–9

1 Mutta oikeamielisten sielut ovat Jumalan kämmenellä,
eikä mikään kärsimys enää ulotu heihin.
2 Ymmärtämättömien silmissä he ovat kuolleita,
ja heidän poismenoaan pidetään onnettomuutena,
3 heidän lähtöään täältä perikatona,
mutta he ovat päässeet rauhaan.
4 Ihmisten mielestä kuolema oli heille rangaistus,
mutta he olivat eläneet toivossa,
ja heidän toivossaan oli jo kuolemattomuus.
5 Heitä kuritettiin, mutta vain vähän − paljon suurempaa on hyvyys, jota he nyt saavat osakseen.
Jumala pani heidät kokeeseen
ja havaitsi heidät kelvollisiksi.
6 Niin kuin kultaa sulatusuunissa
hän tutki ja koetteli heitä,
niin kuin alttarilla poltettavan uhrilahjan
hän otti heidät vastaan.
7 Kun tilinteon hetki koittaa,
he loistavat kirkkaasti,
leimahtavat kuin kipinä olkilyhteessä.
8 He saavat hallintaansa maailman kansat,
he jakavat niille oikeutta,
ja Herra on iäti heidän kuninkaansa.
9 Ne, jotka turvaavat Herraan,
ymmärtävät totuuden,
ne, jotka luottavat hänen rakkauteensa,
saavat sijansa hänen luonaan.
Hänen pyhiensä osaksi tulee armo ja laupeus,
hän pitää valituistaan huolen.

Viis. 5:15–6:3

15 Mutta oikeamieliset elävät ikuisesti. Herran luona he saavat palkkansa, ja Korkein pitää heistä huolen. 16 Herra laskee heidän päähänsä kimmeltävän kruunun, heidän kuninkuutensa kauniin tunnuksen. Oikealla kädellään hän suojaa heitä, hänen käsivartensa on heidän kilpenään. 17 Hän pukeutuu kiivautensa sotisopaan ja tekee luomakunnastaan aseen, jolla torjuu viholliset. 18 Hän pukee haarniskakseen vanhurskauden ja kypäräkseen tinkimättömän tuomion. 19 Hän ottaa kilvekseen vankkumattoman pyhyytensä 20 ja teroittaa leppymättömän vihansa miekakseen, ja koko maailmankaikkeus seuraa häntä taisteluun mielettömiä vastaan. 21 Salamat singahtavat kuin tarkkaan suunnatut keihäät, pilvistä ne iskevät maaliinsa kuin kireälle jännitetyn jousen lähettämät nuolet, 22 ja rakeet pieksevät vihaisesti kohteitaan kuin heittokoneesta lähtevä kivisade. Meren vedet syöksyvät raivokkaasti jumalattomia kohti, virrat tempaavat säälimättä heidät mukaansa. 23 Herran tuuli nousee, se iskee heihin ja myrskyn voimalla lakaisee heidät pois. Näin maailma autioituu laittomuuden tähden ja pahuus kaataa mahtajien valtaistuimet. 6:1 Kuulkaa siis, kuninkaat, kuulkaa ja ymmärtäkää! Ottakaa opiksenne, vallanpitäjät, te, joiden mahti ulottuu maan ääriin! 2 Kuunnelkaa, ihmisjoukkojen hallitsijat, te, jotka kerskailette kansojenne paljoudella! 3 Tietäkää tämä: Herralta te olette valtanne saaneet, teidän mahtinne on peräisin Korkeimmalta. Hän myös tutkii teidän tekonne ja punnitsee päätöksenne.

Viis. 4:7–15

7 Mutta oikeamielinen pääsee lepoon, vaikka kuolisikin ennen aikojaan. 8 Ei vanhuuden arvo ole pitkässä iässä, ei sitä mitata vuosien mukaan. 9 Ymmärrys on harmaiden hapsien vertaista, nuhteettomuus vastaa korkeaa ikää. 10 Jumala mieltyi oikeamieliseen ja rakkaudessaan otti hänet luokseen syntisten keskeltä. 11 Jumala otti hänet pois, ettei pahuus olisi pilannut hänen ymmärrystään eikä vilppi vietellyt hänen sieluaan, 12 sillä synnin houkutus hämärtää hyvyyden ja himon pyörrytys horjuttaa vilpitöntä mieltä. 13 Hänen elämänsä täyttyi jo varhain − hän eli pitkän elämän. 14 Herra oli häneen mieltynyt ja joudutti hänen pääsyään pahan keskeltä. Ihmiset näkivät sen mutta eivät ymmärtäneet, he eivät osanneet ajatella niin. 15 Herran pyhien osaksi tulee armo ja laupeus, hän pitää valituistaan huolen.  

Polyeleon evankeliumi
Mark. 16:1–8
Mark. 16:1–8

1 Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. 2 Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. 3 Matkalla he puhuivat keskenään: "Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?" 4 Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois se oli hyvin suuri kivi. 5 Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. 6 Mutta nuorukainen sanoi: "Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. 7 Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.'" 8 Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.

Epistola
Hepr. 13:17–21 (Euthymios)
Kol. 3:4–11 (sunnuntai)

Hepr. 13:17–21

17 Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä. He valvovat öitä teidän vuoksenne, koska joutuvat kerran tekemään teistä jokaisesta tiliä. Saakoot he tehdä työnsä iloiten, ei huokaillen, sillä se olisi teille paha asia. 18 Rukoilkaa meidän puolestamme. Olemme varmoja siitä, että omatuntomme on puhdas -- tahdommehan toimia kaikessa oikein. 19 Varsinkin siksi pyydän teiltä esirukousta, että jo pian pääsisin takaisin teidän luoksenne. 20 Rauhan Jumala, joka ikuisen liiton uhriveren tähden on nostanut kuolleista lampaiden suuren paimenen, meidän Herramme Jeesuksen, 21 varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan, niin että voitte täyttää hänen tahtonsa. Sen, mikä on hänelle mieleen, hän itse tehköön meissä, hän ja Jeesus Kristus. Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.

Kol. 3:4–11

4 Kun Kristus, teidän elämänne, ilmestyy, silloin tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa. 5 Haudatkaa siis se, mikä teissä on maallista: siveettömyys, saastaisuus, intohimot, pahat halut ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta. 6 Niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa tottelemattomia ihmisiä. 7 Niiden mukaan tekin elitte, kun olitte niiden vallassa. 8 Luopukaa nyt tekin tästä kaikesta: vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista. 9 Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen 10 ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen. 11 Silloin ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa.

Luuk. 6:17–23a (Pyhä Euthymios Suuri (+ 473))
Luuk. 17:12–19
Luuk. 6:17–23

Siihen aikaan 17 Jeesus laskeutui vuorelta yhdessä apostoliensa kanssa ja pysähtyi tasaiselle paikalle. Siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja paljon kansaa kaikkialta Juudeasta, Jerusalemista ja rannikolta Tyroksen ja Sidonin seudulta. 18 Kaikki he olivat tulleet kuulemaan Jeesusta ja hakemaan parannusta tauteihinsa. Myös saastaisten henkien vaivaamat tulivat terveiksi. 19 Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki. 20 Jeesus katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi:     "Autuaita olette te köyhät,     sillä teidän on Jumalan valtakunta.     21 Autuaita te, jotka nyt olette nälissänne: teidät ravitaan. Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa. 22 "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. 23 Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri.

Luuk. 17:12–19

12 Kun Jeesus oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän 13 ja huusivat: "Jeesus, opettaja, armahda meitä!" 14 Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: "Menkää näyttämään itsenne papeille." Mennessään he puhdistuivat. 15 Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, 16 lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. 17 Jeesus kysyi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? 18 Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?" 19 Ja hän sanoi miehelle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut."

Päivän synaksario

Inna, Pinna ja Rinna olivat goottilaisia miehiä, jotka kääntyivät kristinuskoon apostoli Andreaksen vaikutuksesta. He käännyttivät monia Tonavan ympäristössä asuvia maanmiehiään kristinuskoon. He olivat jo iäkkäitä, kun heidät pidätettiin ja määrättiin uhraamaan. He vastasivat: ”Me emme palvo puuta, marmoria tai kiviä. Herramme Jeesus Kristus on Jumala, jonka kautta kaikki on luotu.” Kaikki kolme tuomittiin kuolemaan. Heidät sidottiin paaluihin, jotka upotettiin talvikylmän Tonavan pohjaan, niin että heidän päänsä jäivät veden pinnalle. Näin he kärsivät marttyyrikuoleman hyisessä vedessä. Tämä tapahtui todennäköisesti toisen vuosisadan alussa.

Bassus, Eusebius, Eutychius ja Basilides olivat mahtavia ja rikkaita roomalaisia senaattoreita keisari Diocletianuksen hallituskaudella (284–305). He alkoivat uskoa Kristukseen ja ottivat kasteen nähtyään piispa Teopemptoksen (5.1.) kestävän urheasti ankaria kidutuksia uskonsa tähden sekä ne ihmeet, joita samalla Kristuksen voimalla tapahtui.

Kun nelikon usko Kristukseen tuli ilmi, heidät tuotiin keisarin tuomioistuimen eteen ja senaattorin vyö riisuttiin heiltä pois. Sen jälkeen heidät surmattiin jokainen eri tavoin. Bassus haudattiin reisiään myöten hiekkaan; hän menehtyi, kun hänen kätensä leikattiin irti ja hänen kehoaan pahoinpideltiin. Eusebius ripustettiin riippumaan pää alaspäin ja hakattiin kuoliaaksi kirveellä. Eutychius pingotettiin sitomalla hänet maata vasten neljään paaluun, minkä jälkeen hänet leikattiin kolmeen osaan. Basilides surmattiin iskemällä häntä veitsellä vatsaan.

Pyhää Euthymiosta kunnioitetaan yhtenä Palestiinan erämaan luostariliikkeen isähahmoista. Hän syntyi Vähän-Armenian Melitenessä vuonna 378. Euthymioksen nimi merkitsee iloisuutta. Hän oli vain kolmen vuoden ikäinen, kun hänen isänsä kuoli ja hänen äitinsä tarjosi häntä piispa Eutropioksen huostaan, niin kuin muinoin Hanna luovutti Herralle poikansa Samuelin (1. Sam. 1:26–28). Piispa näki lapsen olevan Jumalalle mieleen ja julisti profeetallisesti, että Herran Henki on hänessä. Piispa kastoi Euthymioksen ja vihki hänet myöhemmin lukijaksi.

Piispan luona Euthymios varttui hyveissä. Hän oppi lukemaan pyhiä kirjoituksia ja alkoi lukea hetkipalvelukset säädettyinä aikoina. Hän rukoili tarkkaavaisesti ja jumalanpelolla. Hän kulki lähialueiden munkkien luona ja otti tavakseen viettää koko teofanian (6.1.) ja pääsiäisen välisen ajan erämaan hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä profeetta Elian ja Johannes Edelläkävijän esimerkkiä seuraten.

Puhdassydäminen Euthymios vihittiin papiksi vain yhdeksäntoista vuoden ikäisenä. Hän sai saman tien vastuulleen hiippakunnan luostarit, joissa hän kiersi toimittamassa jumalanpalveluksia. Kahdentoista vuoden kuluttua hänen maineensa oli kasvanut niin paljon, että se alkoi jo vaivata häntä. Euthymios päätti lähteä Pyhälle maalle, Palestiinan erämaahan, jonka Kristuksen oma paasto oli pyhittänyt.

Euthymios asettui keljaan Faranin laurassa, jonka pyhä Hariton (28.9.) oli perustanut 300-luvun alussa. Siellä hän eli kaikista huolista vapaana pyrkien miellyttämään Jumalaa rukouksella ja paastolla. Elantonsa hän hankki punomalla köysiä. Hänen keljansa vieressä asui pyhä Teoktistos (3.9.), ja heistä tuli hyviä hengellisiä ystäviä. He pitivät kaikkea yhteisenä ja heidän elämäntapansa ja ajattelunsa oli niin samanlaista, että he olivat kuin yksi sielu kahdessa ruumiissa. Joka vuosi nämä kaksi askeettia viettivät koko suuren paaston erämaassa Kuolleenmeren luoteispuolella.

Keväällä 411 Jumala johdatti heidät erikoiseen luolaan hyvin äkkijyrkällä vuorenrinteellä. He päättivät välittömästi muuttaa luolaan, josta tehtiin kirkko. Näin luola pyhittyi heidän veisuullaan ja rukouksillaan. He kilvoittelivat siellä aikansa kenenkään tietämättä, kunnes eräänä päivänä muutamat paikalliset paimenet huomasivat heidät. Sen jälkeen lähikylän asukkaat alkoivat tuoda ruokaa näille Jumalan miehille, joiden auttamista he pitivät kunnia-asianaan.

Pian myös Faranin munkkeja alkoi käydä heidän luonaan; muutamat liittyivät heihin ja muuttivat viereisiin luoliin. Jyrkänteeseen oli kuitenkin mahdotonta rakentaa tiloja yhteisölle, joten Euthymios päätti perustaa yhteiselämäluostarin alarinteelle. Euthymios itse tahtoi pysyä vapaana kaikenlaisista maallisista kahleista, joten hän luovutti luostarin johtamisen Teoktistokselle.

Euthymios eli viikot yksin luola-kirkossa, ja lauantaisin ja sunnuntaisin hän oli veljien mukana, kun nämä kokoontuivat yhteistä vigiliaa ja liturgiaa sekä hengellisiä keskusteluja varten. Euthymios harjoitti sisäistä kilvoitustaan ja nautti Jumalan läheisyydestä. Ennen pitkää hän sai voiman suorittaa ihmetekoja.

Vuonna 420 pyhä Euthymios paransi ristinmerkillä pojan, jonka isä oli Persian armeijan puolella taistelevan beduiiniheimon sheikki. Isä kertoi hakeneensa turhaan apua persialaisilta viisailta ja tulleensa paikalle nähtyään unessa harmaahapsisen munkin Jerusalemin ja Jerikon välillä. Kun heimon miehet näkivät pojan parantuneen, he heittäytyivät pyhän Euthymioksen jalkoihin pyytäen häneltä opetusta ja kastetta. Sheikki sai nimekseen Pietari, ja hänestä tuli voimallinen evankeliumin levittäjä Palestiinan arabiheimojen keskuudessa. Hänen sukulaismiehensä Maris ja muutamat muut beduiinit jäivät pyhän Euthymioksen oppilaiksi. Heidät kastettiin luolassa, johon rakennettiin pieni kastekappeli. 40 vuotta myöhemmin Mariksesta tuli jopa luostarin johtaja.

Tämän parantumisihmeen ansiosta Euthymioksen nimi tunnettiin pian koko Palestiinassa. Hänen luokseen alkoi virrata sairaita kaikkialta, mikä häiritsi suuresti hänen erakkokilvoitustaan. Teoktistoksen ja veljien vastaväitteistä välittämättä hän vetäytyi Ruban erämaahan ottaen mukaansa ainoastaan maanmiehensä Dometianoksen.

Pyhä Euthymios vietti vuosikausia kierrellen Pyhän maan erämaita. Hän viipyi ilmeisesti välillä myös Masadassa. Ihmeidentekijän maineensa ansiosta hänen ympärilleen alkoi aina kertyä oppilaita, minne tahansa hän menikin. Kun hän lähti eteenpäin, hän jätti jälkeensä aina uusia luostariyhteisöjä. Yksi luostareista syntyi Hebronin itäpuolelle alueelle, jossa Saul oli muinoin ajanut takaa Daavidia. Lopulta hän kuitenkin lähti aina pakoon mainettaan, ja viimein hän palasi Teoktistoksen luokse. Euthymios ja Dometianos asettuivat viiden kilometrin päähän Teoktistoksen luostarista keskelle valtaisaa kuivaa aluetta luolaan, joka oli kukkulan huipulla. Teoktistos yritti saada Euthymiosta palaamaan luostariin, mutta tämä tyytyi käymään siellä ainoastaan viikonloppuisin osallistuakseen pyhään liturgiaan.

Erään kerran Pietari saapui Euthymioksen luokse mukanaan joukko beduiineja ja muita uusia katekumeeneja. Euthymios vei heidät luostarin alapuolisen laakson pohjalla virranneeseen puroon kastettavaksi. Kun nämä ”erämaan sudet” olivat muuttuneet Kristuksen lauman lampaiksi, he eivät enää tahtoneet lähteä pois pyhän Euthymioksen luota. He jäivät tekemään työtä luostarin hyväksi ja rakensivat suuren vedenkeruualtaan, kolme keljaa ja niiden keskelle kappelin.

Pietari olisi halunnut koko beduiiniheimonsa muuttavan asumaan luostariin, mutta Euthymios ei hyväksynyt tätä vaan osoitti heille kahden luostarin väliseltä alueelta paikan, jonne he asettuivat telttoineen. Heidän leirinsä keskellä oli pieni kirkko, jossa Euthymios kävi toimittamassa palveluksia, kunnes he saivat omaa papistoa. Myöhemmin Pietarista tuli piispa.

Euthymios tapasi lähettää Teoktistoksen luokse kaikki ne, jotka olisivat halunneet kilvoitella hänen kanssaan. Lopulta Jumala ilmoitti Euthymiokselle näyssä, että hänenkin oli aika ottaa vastaan omia oppilaita ja ryhtyä muodostamaan samanlaista lauraa kuin Faranissa oli. Pyhän maan luostarit vetivät tuohon aikaan puoleensa kilvoittelijoita kaikkialta kristikunnasta. Niinpä myös Euthymioksen kahdestatoista ensimmäisestä oppilaasta neljä oli Vähästä-Armeniasta, kolme Kappadokiasta, kaksi Siinailta, yksi Antiokiasta ja yksi Palestiinasta. He elivät viikot erakkoina keljoissa, joita Pietarin beduiinit rakensivat heille. Jerusalemin arkkipiispa Juvenalios vihki 7.5.428 heidän käyttöönsä uuden kirkon, jossa he toimittivat vigilian ja liturgian aina sunnuntain vastaisena yönä.

Kun pyhä Euthymios toimitti jumalallista liturgiaa, taivaallinen tuli levittäytyi alttarin ylle peittäen hunnun tavoin hänet ja hänen diakoninsa Dometianoksen. Euthymioksen sisäinen silmä oli armon kirkastama. Hän kykeni erottamaan ne, jotka lähestyivät pyhää ehtoollista kelvottomasti, omaksi tuomiokseen. Hän tunsi myös sydänten salaisuudet ja ilmoitti etukäteen tulevia tapahtumia.

Erakkoyhteisönsä köyhyydestä huolimatta pyhä Euthymios yritti järjestää vieraanvaraisen vastaanoton kaikille tulijoille. Eräänä päivänä heidän luokseen saapui 400 armenialaisen pyhiinvaeltajan joukko, joka tahtoi tavata Pyhällä maalla kilvoittelevat maanmiehensä. Luostarin taloudenhoitaja Dometianos ilmoitti Euthymiokselle, että heidän ruokavarastonsa oli tyhjä. Euthymios vastasi hänelle: ”Mene, lapseni, ja katso miten ihmisten ajatukset eroavat Jumalan armovoimasta.” Kun Dometianos meni ruokavarastoon, se oli aivan täynnä leipää. Sitä riitti peräti kolmen kuukauden ajaksi. Ihmeiden tekemisen pyhä Euthymios liitti aina opetukseen kuuliaisuudesta ja katumuksesta. Näin armo, jota hän vuodatti oppilaidensa ja kansan ylle, ohjasi heitä aina eteenpäin nöyryydessä ja muissa hyveissä.

Kun teologiset kiistat horjuttivat kirkkoa, pyhä Euthymios oli ortodoksisuuden vankkumaton tukipylväs. Hän lähetti oppilaitaan sekä Efesoksen (431) että Khalkedonin (451) kirkolliskokouksiin, joissa nämä osallistuivat aktiivisesti keskusteluun. Palestiinan munkeista suurin osa ei juuri ymmärtänyt teologisen keskustelun hienosyisiä vivahteita ja he tyytyivät pysymään kuuliaisena omalle piispalleen. Puoleksitoista vuodeksi Jerusalemin piispaksi tuli Teodosios, joka sittemmin tuomittiin harhaoppiseksi. Euthymios ja hänen oppilaansa eivät hyväksyneet Teodosiosta, vaikka heitä syytettiinkin tästä syystä nestoriolaisiksi. Euthymioksen auktoriteetti oli niin vahva, että vähitellen alueen munkit siirtyivät hänen taakseen.

Keisarinna Eudokia (13.8.) oli tuohon aikaan Palestiinassa. Hän oli alun perin Khalkedonin kokouksen vastustajien puolella, mutta hänen perhettään kohdanneet onnettomuudet vandaalien Rooman valloituksen yhteydessä saivat hänet vakuuttuneeksi, että hän oli harhautunut totuudesta, ja niin hän vaihtoi puolta. Eudokia rakennutti lauran lähelle tornin, jossa hän kuunteli Euthymioksen opetuksia niin kuin ne olisivat olleet Jumalan puhetta. Sen jälkeen Eudokia teki suuria lahjoituksia, joiden turvin Pyhälle maalle rakennettiin lukuisia ortodoksisia kirkkoja ja luostareita sekä majataloja pyhiinvaeltajia varten.

Pyhän Euthymioksen ohjauksessa oli pidempiä tai lyhyempiä aikoja monia nimekkäitä kilvoittelijoita kuten pyhät Sabbas (5.12.), Kyriakos (29.9.) ja Gerasimos (4.3.) sekä lukuisia piispoja. Kun Euthymios oli jo yli 90 vuoden ikäinen, hän lähti Teoktistoksen luokse ja oli läsnä tämän viimeisinä hetkinä. Euthymios nimesi Mariksen hänen seuraajakseen.

Antonios Suuren päivänä (17.1.) vuonna 473 pyhä Euthymios ilmoitti, ettei lähtisi enää suuren paaston ajaksi erämaahan, sillä hän tiesi lähtöhetkensä olevan koittamassa. Hän kokosi oppilaansa ympärilleen ja antoi heille viimeiset opetuksensa. ”Pitäkää aina huolta siitä, että vilpitön rakkaus on kaikkien hyvien tekojenne lähde ja päämäärä. Jokainen hyve kasvaa voimakkaammaksi rakkauden ja nöyryyden avulla, mutta rakkaus on suurempi kuin nöyryys, sillä rakkauden kautta Jumalan Sana nöyryytti itsensä laskeutumalla meidän tasollemme.” Euthymios kehotti munkkejaan kiittämään aina Jumalaa siitä, että Hän on siirtänyt heidät pois maailmasta heijastelemaan enkeleiden elämäntapaa. Sitten Euthymios ilmoitti heille seuraajansa ja kertoi luostarin tulevaisuudesta: erakkoyhteisöstä tulisi yhteiselämäluostari, johon rakennettaisiin uusi kirkko ja muita rakennuksia. Euthymios ilmoitti jopa rakennusten paikatkin. Hän pyysi vielä, etteivät veljet laiminlöisi vieraanvaraisuutta.

Vietettyään kolme vuorokautta yksin kirkossa pyhä Euthymios Suuri nukkui pois 95 vuoden ikäisenä vuonna 473. Hän näytti niin tyyneltä ja rauhaisalta, että muistutti enemmän enkeliä kuin maallista olentoa. Hautajaisiin kokoontui valtava määrä munkkeja, papistoa ja maallikoita. Jo hautajaisten aikana tapahtui ihmeitä, ja myöhemmin ihmeet jatkuivat luolalla, johon hänet haudattiin. Kirkko alkoi välittömästi kunnioittaa Euthymiosta yhtenä suurimmista pyhittäjäisistään, joka kilvoitustensa ohella oli oikean uskon puolustaja, lähetystyöntekijä, luostarielämän sääntöjen laatija ja ennen kaikkea Jumalan armon uskollinen huoneenhaltija.

Leo oli vielä tavallinen kansalainen, kun hän kerran metsässä kävellessään kohtasi sokean miehen, jolla oli jano. Kun Leo etsi vettä, hän kuuli äänen: ”Keisari Leo, löydät vettä syvemmältä metsästä. Pese sokea sillä, niin saat nähdä Jumalan voiman.” Leo oli hämmästynyt yliluonnollisesta äänestä ja siitä, että se puhutteli häntä keisariksi. Lähteen löydettyään hän siveli vedellä sokean silmät, ja ne paranivat.

Leo nousi keisariksi vuonna 456. Hän rakennutti lähteen päälle Jumalanäidille omistetun kirkon ja luostarin. Hallitsijana Leo oli harras kristitty ja ortodoksisen uskon puolustaja. Hänen aikanaan koko valtakunnassa kiellettiin kaupankäynti ja tanssiminen sunnuntaisin. Hänen kaudellaan vahvistettiin lopullisesti myös Khalkedonin neljännen yleisen kirkolliskokouksen vuonna 451 tekemät päätökset.

Hallittuaan kuusitoista vuotta keisari Leo kuoli vaikeaan vatsatautiin vuonna 474. Hänen perustamansa luostaria alettiin 1000-luvulla kutsua Elävöittävän lähteen luostariksi. Se tunnetaan nykyisin myös turkkilaisella nimellä Balukli.

Pietari oli patriisi, jonka keisari Justinianos (527–565) nimitti Afrikan roomalaisen provinssin käskynhaltijaksi. Kopeana ja säälimättömänä hän sai kansan keskuudessa lisänimen ”Saituri”. Kerran eräs kerjäläinen pyysi itsepintaisesti häneltä almua. Tympääntynyt Pietari tempasi lopulta vihaisesti leivän, jonka hänen palvelijansa oli juuri tuonut uunista, ja heitti sillä vihaisesti kerjäläistä. Tämä otti sen iloisena kiinni ja meni tiehensä.

Parin päivän kuluttua Pietari sairastui vakavasti. Kuumeessa ollessaan hän näki itsensä viimeisellä tuomiolla. Hänen eteensä ilmestyi vaaka ja hän näki, kuinka pimeät vastenmieliset olennot asettivat vasemmanpuoleiseen vaakakuppiin kaikki hänen pahat tekonsa. Vaa’an oikealla puolella seisoi alakuloisen näköisiä enkeleitä, joilla ei ollut laittaa oikeaan vaakakuppiin mitään muuta kuin leipä, jonka hän oli paiskannut kerjäläiselle päin naamaa.

Tämän nähdessään Pietari tuli tuntoihinsa, ja sairaudestaan toivuttuaan hän antoi koko omaisuutensa köyhille. Hän luovutti pois jopa vaatteensakin. Pian tämän jälkeen hän näki unessa Kristuksen yllä samat vaatteet, jotka hän oli antanut köyhälle. Uni sai Pietarin innostumaan kilvoitusmuodostaan entistä enemmän; hän meni lähimmäisenrakkaudessaan niin pitkälle, että myi itsensä orjaksi eräälle kultasepälle ja antoi kaupparahat tarvitseville.

Pietari eli orjana kaikessa hiljaisuudessa. Vähitellen hänelle kävi selväksi, että ennen pitkää hänet tunnistettaisiin. Pietari lähti pois isäntänsä talosta. Hän meni ensin Jerusalemiin ja palasi sieltä Konstantinopoliin, missä hän antoi sielunsa Herran haltuun omassa entisessä kodissaan.

Pyhittäjä Eufimi oli Kiovan luolaluostarin skeemapappismunkki. Hän toimitti liturgian aina suurella hartaudella ja tuli otolliseksi keskustelemaan enkelten kanssa. Skeemavihkimyksen jälkeen hän söi vain kasviksia eikä enää puhunut kenellekään. Rukous oli aina hänen huulillaan niin kirkossa kuin keljassakin. Hän saavutti ikuisen levon 1300-luvulla ja hänet haudattiin luostarin etäisiin luoliin.

Pyhittäjä Lavrenti eli niin ikään 1300-luvulla. Hän kilvoitteli pimeään luolaan sulkeutuneena ja tavoitteli mieli lakkaamattomaan rukoukseen kiinnitettynä yhteyttä Jumalan luomattomaan valoon.

Pyhittäjä Eufimi oli kotoisin Vologdasta ja aloitti kilvoittelunsa Kubenskinjärvellä Vapahtajan luostarissa. Rakkaus yksinäistä kilvoittelua kohtaan sai hänet vetäytymään erakoksi Kuštajoelle. Jonkin aikaa hän kilvoitteli yhdessä pyhittäjä Aleksanteri Kuštalaisen (9.6.) kanssa, joka hänen laillaan oli lähtenyt Kubenskinjärven luostarista viettääkseen erakkoelämää. Lopulta erakot vaihtoivat yhteisestä sopimuksesta kilvoittelupaikkoja, niin että Aleksanteri jäi Kuštajoelle ja Eufimi siirtyi hänen erakkomajalleen Sjanžemajoelle. Sinne hänen luokseen tuli pyhittäjä Hariton (28.9.) ja muutamia muita kilvoittelijoita. He rakensivat yhdessä luostarin ja Kristuksen taivaaseenastumiselle pyhitetyn kirkon. Pyhittäjä Eufimi saavutti korkean iän ja nukkui rauhassa kuolonuneen noin vuonna 1470. Ennen kuolemaansa hän luovutti luostarin johdon oppilaalleen Haritonille.

Pyhittäjä Eufimi Arkangelilaisesta ei tiedetty mitään ennen hänen pyhäinjäännöstensä löytymistä vuonna 1643. Holmogoryn kaupungin seppä löysi maata kaivaessaan arkun, jonka äärellä alkoi tapahtua ihmeitä. Löytyneet pyhäinjäännökset siirrettiin Arkangeliin Pyhän ristin kirkkoon, ja ihmeitä alettiin kirjata muistiin. Noista muistiinpanoista löytyvät ainoat tiedonmurut Eufimista. Hän ilmestyi munkin viitassa unessa useille ihmisille, ilmoitti nimensä ja kertoi kuolleensa 120 vuotta sitten eli 1500-luvun alussa.

Pyhä Sakarias eli 1700-luvun loppupuolella turkkurina Vanhassa Patrassa Peloponnesoksella. Tuntemattomasta syystä hän oli kotiseudullaan Artan alueella kieltänyt kristinuskon ja omaksunut islamin. Hän oli kuitenkin säilyttänyt kirjan nimeltä Syntisten pelastus, joka oli turkkilaisvallan aikana hyvin suosittu hartauskirja kreikkalaisten kristittyjen keskuudessa. Hän luki sitä salaa kyyneleet silmissä ja rukoili, että Kristus osoittaisi hänelle tien katumukseen.

Lopulta Sakarias ei enää kestänyt omantuntonsa soimauksia vaan meni salaa yöllä erään arvostetun rippi-isän luo ja kertoi tälle halunsa palata kristityksi. Rippi-isä kehotti varovaisuuteen ja käski hänen sulkea turkisliikkeensä ja paastota ja rukoilla 40 päivää. Hän itse tekisi samoin ja sitten he keskustelisivat asiasta uudelleen. Mutta jo 20 päivän kuluttua Sakariaksen sydämeen oli syttynyt sellainen liekki, että hän ei kestänyt enää vaan tahtoi kiirehtiä marttyyrikilvoitukseen. Rippi-isä neuvoi häntä vain yksinkertaisesti ilmoittamaan, että hän haluaa palata takaisin kristinuskoon, ja olemaan pilkkaamatta islamia. Kun Sakarias oli ensin tunnustanut perusteellisesti koko elämänsä aikana tekemänsä synnit, rippi-isä otti hänet mirhalla voitelun sakramentin kautta takaisin kirkon yhteyteen ja antoi hänelle pyhän ehtoollisen.

Heti tämän jälkeen Sakarias kiiruhti kaupungin tuomarin luo, joka oli hänen asiakkaansa, ja ilmoitti kohteliaasti aikeistaan palata kristinuskoon. Tuomari arveli ensin, että hän oli mennyt sekaisin tai oli juovuksissa. Nähdessään Sakariaksen kuitenkin olevan tosissaan hän luovutti tämän kaupunginpäällikölle. Tämän päätöksestä hänet pantiin vankilaan, jossa häntä hakattiin kepeillä ja kivillä vankilan pihalla kolme kertaa päivässä. Tarkoitus oli saada hänet kuolemaan ilman verenvuodatusta, ettei kristityille jäisi marttyyrin veren punaamaa maata pyhäinjäännökseksi. Lyöntien aikana Sakarias toisteli Jeesuksen rukousta ja, kun kipu kävi oikein kovaksi, hän vain suuntasi sisäisen katseensa kohti taivasta.

Eräänä iltana vanginvartija sai määräyksen huolehtia siitä, että Sakarias kuolisi yön aikana, jottei kaupunginjohtajan sotilaiden tarvitsisi enää jatkaa hänen kiduttamistaan. Vartija levitti hänen jalkansa ääriasentoon jalkapuussa ja kiristi puita niin, että luut katkesivat. Silloin Sakarias huudahti: ”Herra, Sinun käsiisi minä annan henkeni” ja kuoli. Vankila täyttyi hyvästä tuoksusta. Tämä sai vanginvartijan häpeämään julmuuttaan. Hän lähti kaupungista mitään ilmoittamatta toiseen paikkaan.

Aamulla kaksi sotilasta heittivät Sakariaksen ruumiin erääseen kuivaan kaivoon. Seuraavana yönä kristityt, jotka iloitsivat kuultuaan Sakariaksen kestäneen kilvoituksensa loppuun asti, näkivät kaivon yläpuolella valon ja riensivät sen luo kunnioittamaan marttyyria. Tämän jälkeen turkkilaiset täyttivät kaivon heinillä ja maalla. Pyhän Sakariaksen marttyyrikuolema tapahtui vuonna 1782.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.