18.1.2019

Sävelmä
1. säv.
Paasto
Öljy sallittu

p:t Athanasios (+ 373) ja Kyrillos (+ 444) Aleksandrialaiset

Ekumeeninen rukousviikko 18.–25.1.

Epistola
Hepr. 13:17–21 (Athanasios ja Kyrillos)

Hepr. 13:17–21

17 Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä. He valvovat öitä teidän vuoksenne, koska joutuvat kerran tekemään teistä jokaisesta tiliä. Saakoot he tehdä työnsä iloiten, ei huokaillen, sillä se olisi teille paha asia. 18 Rukoilkaa meidän puolestamme. Olemme varmoja siitä, että omatuntomme on puhdas -- tahdommehan toimia kaikessa oikein. 19 Varsinkin siksi pyydän teiltä esirukousta, että jo pian pääsisin takaisin teidän luoksenne. 20 Rauhan Jumala, joka ikuisen liiton uhriveren tähden on nostanut kuolleista lampaiden suuren paimenen, meidän Herramme Jeesuksen, 21 varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan, niin että voitte täyttää hänen tahtonsa. Sen, mikä on hänelle mieleen, hän itse tehköön meissä, hän ja Jeesus Kristus. Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.

Matt. 5:14–19 (Pyhät Athanasios (+ 373) ja Kyrillos (+ 444) Aleksandrialaiset)
Matt. 5:14–19

Herra sanoi opetuslapsilleen: 14 "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. 15 Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. 16 Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. 17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

Päivän synaksario

Ortodoksisuuden tukipylväs ja maailman valo, pyhä Athanasios syntyi Aleksandriassa vuonna 297. Hänen vanhempansa olivat hurskaita kristittyjä, ja hänellä oli Pietari-niminen veli. Tarinan mukaan hän oli kerran rannalla muiden lasten kanssa, kun piispa Aleksanteri huomasi heidän leikkivän kirkollisia toimituksia: Athanasios kastoi ei-kristittyjä lapsia niin vakavasti ja oikeaoppisesti, että Aleksanteri julisti kasteen olevan pätevä. Tämän jälkeen hän otti Athanasioksen suojelukseensa.

Athanasios sai monipuolisen sivistyksen: hän opiskeli kreikkalaista kirjallisuutta, filosofiaa, retoriikkaa ja juridiikkaa. Erityisen hyvin hän perehtyi kuitenkin pyhään Raamattuun, jonka hän oppi tuntemaan läpikotaisin. Hän mietiskeli Raamatusta avautuvia teologisia totuuksia hiljaisuudessa ja kaikessa nöyryydessä. Teologia ei ollut hänelle kirjainta vaan elämää. Hänen teologian opettajansa olivat kärsineet paljon viimeisissä vainoissa 300-luvun alussa ja heidän opetuksensa oli kärsimyksen karaisemaa.

Jo nuorena Athanasios vetäytyi erämaahan ja kierteli tapaamassa Egyptin varhaisia erakkokilvoittelijoita. Hän viipyi erityisesti pyhän Antonios Suuren luona, jonka oppilaana hän pysyi koko elämänsä. ”Elisan tavoin vuodatin vettä tuon uuden Eliaan käsille”, hän kirjoitti myöhemmin. Erämaan isistä ja heidän sisäisestä ryhdistään tuli Athanasiokselle arvokas pääoma, johon hän saattoi luottaa vaikeina aikoina.

Vuonna 318 Athanasios vihittiin diakoniksi 21 vuoden iässä ja hänestä tuli piispa Aleksanterin sihteeri. Tässä vaiheessa hän alkoi kehitellä ajatuksia, jotka hän myöhemmin esitti teoksessa Inkarnaatiosta. Kyseessä on kaikkien aikojen tärkeimpiä ja syvällisimpiä kristinuskon perussanomasta kirjoitettuja esityksiä. Athanasios esitti terävämmin kuin kukaan ennen häntä, että Isän Sana ei ollut ainoastaan maailman Luoja, Isän viisaus ja kaitselmus, vaan että Hän oli myös vapahtaja ja pelastaja langenneelle ja turmeluksen alaiselle ihmiskunnalle; Sana oli tullut ihmiseksi, jotta me voisimme jumalallistua. Liittymällä Kristukseen ihminen pääsee osalliseksi jumalallisesta luonnosta. Kristus ei ole luotu, sillä luontonsa puolesta Hän on Isän Sana. Hän on Jumalan ainoa Poika ja Jumala, joka on tullut ihmiseksi tehdäkseen meistä Isänsä lapsia.

Näistä totuuksista vakuuttuminen muodostui pyhän Athanasioksen ajattelun ja hänen koko elämänsä keskeiseksi juonteeksi. Hän puolusti Sanan jumaluutta ja Jumalan kolminaisuutta, mutta samalla hän oli hengellisen elämän opettaja, joka julisti kristillisen pyhittymisen ja jumalallistumisen mahdollisuutta niin opetuksillaan kuin koko elämällään. Kirjoituksessaan Pakanoita vastaan hän puolestaan osoitti pakanafilosofian heikkoudet.

Vuoden 323 tienoilla Aleksandriassa puhkesi kiista, joka horjutti kirkkoa vuosikymmeniä. Kaupungissa oli väittelynhaluinen Areios-niminen pappi, joka Jumalan äärettömiä syvyyksiä ja salaisuuksia lähestyessään pitäytyi enemmän loogiseen järkeilyyn kuin uskoon ja hengelliseen mietiskelyyn. Hän opetti, että Jumalan Sana ei ole ikuinen vaan luotu ajassa ja näin ollen Jeesus olisikin vain ensimmäinen luotu olento. Pian Areios ja yksitoista häntä tukenutta pappia ja diakonia karkotettiin Aleksandriasta. Hän siirtyi Kesareaan, josta löysi itselleen tukijoita, ja hänen opetuksensa alkoi levitä kaikkialle valtakuntaan. Se viehätti yhtäältä älykköjä loogisuudellaan ja toisaalta kansa alkoi omaksua sitä Areioksen laatimien veisujen välityksellä.

Hajaannuksen lisääntyessä keisari Konstantinus Suuri päätti kutsua koolle ensimmäisen yleisen kirkolliskokouksen Nikeaan vuonna 325. Pyhä Athanasios edusti Aleksandriaa yhdessä iäkkään piispa Aleksanterin kanssa. Athanasios puolusti totuutta selkeästi ja syvällisesti saaden pian osakseen ortodoksien ihailun ja areiolaisten vihan. Tästä lähtien hänen koko loppuelämänsä oli taistelua Isän ja Sanan samaa luontoa olemisen (homoousios) puolesta. Athanasioksesta tuli nikealaisen uskon ja ortodoksisuuden johtohahmo ja symboli.

Aleksanterin kuoltua pian kokouksen jälkeen (29.5.325) Aleksandrian kirkkokansa valitsi yksimielisesti Athanasioksen hänen seuraajakseen pyhän Markuksen istuimelle, vaikka Athanasios ei ollut vielä kolmeakymmentäkään. Piispana hän joutui heti vaikeaan tilanteeseen. Ensimmäinen tehtävä oli palauttaa yhtenäisyys ja järjestys Egyptiin, jossa areiolaisten lisäksi ongelmia aiheuttivat meletiolaiset sekä moraalittomuus ja kirkollisen kurin löystyminen.

Athanasios matkusteli vuosien ajan laajalla alueella Egyptissä ja nykyisessä Sudanissa käyden aina Etiopian rajamailla saakka. Kaikkialla hän julisti evankeliumia ja vihki papistoa ja piispoja. Vähitellen hän voitti kansan luottamuksen, ja kaikki kristityt pitivät häntä isänään. Hän vieraili lähes jokaisessa Egyptin luostariyhteisössä erämaissa ja kaupungeissa. Suurin yhteisö oli pyhän Pakomioksen luostari, jossa vieraillessaan Athanasios vihki Pakomioksen papiksi. Pyhä Athanasios otettiin luostareissa erittäin lämpimästi vastaan, olihan hän itsekin askeetti.

Athanasioksen poissaollessa meletiolaiset lietsoivat Aleksandriassa hajaannusta. Kun Athanasios palasi pääkaupunkiin, he vyöryttivät hänen päälleen tolkuttomia syytöksiä ja pitivät Athanasioksen piispanvihkimystä epäpätevänä. Areios puolestaan oli hankkiutunut keisari Konstantinuksen suosioon ja suostutellut tämän kirjoittamaan Athanasiokselle pyytäen, että Areios otettaisiin takaisin kirkon yhteyteen. Athanasios vastasi, että katolinen kirkko ei ota yhteyteensä kerettiläisiä, jotka hyökkäävät Kristuksen jumaluutta vastaan. Vaikka Athanasios oli nuori ja ulkoiselta olemukseltaan heiveröinen, sisäisesti hän oli vahva ja horjumaton.

Areios ja hänen liittolaisensa Nikomedeian piispa Eusebios kirjoittivat Egyptin meletiolaisille pyytäen näitä ryhtymään toimiin. Areiolaiset ja meletiolaiset yhdistivät voimansa pyhää piispaa vastaan. He väittivät hänen esittäneen hiippakunnalleen ylettömiä taloudellisia vaatimuksia, yllyttäneen väkivaltaan vastustajiaan vastaan, määränneen alaisensa hajottamaan meletiolaisen papin ehtoollismaljan ja tukeneen taloudellisesti salajuonta keisaria vastaan.

Athanasios lähti keisarilliseen hoviin Nikomedeiaan ja todisti siellä syyttömyytensä keisarin edessä. Hän palasi Aleksandriaan riemullisissa tunnelmissa, mutta pian häntä syytettiin meletiolaisen piispan Arsenioksen murhasta. Yritettiin jopa levittää huhua, että Athanasios olisi harjoittanut noituutta Arsenioksen irti leikatun käden avulla. Athanasios ei välittänyt syytöksistä, mutta myöhemmin hän todisti ne järjettömiksi hakemalla Arsenioksen itsensä ihmisten ilmoille; tämä ei ollut kuollut vaan oli ainoastaan vetäytynyt syrjään ja piilotellut luostarin kätköissä.

Vuonna 335 keisari Konstantinus kutsui jälleen koolle kirkolliskokouksen, tällä kertaa Palestiinan Tyrokseen. Paikalle oli kerätty Athanasioksen vastustajia, ja kun hän saapui 49 egyptiläisen piispan kanssa, häntä ja hänen kannattajiaan ei edes päästetty sisään. Nyt häntä syytettiin muun muassa Konstantinopolin viljansaannin estämisestä. Paikalle tuotiin jopa nainen, joka väitti piispan häväisseen hänet. Athanasios lähetti hänen luokseen toisen egyptiläisen, joka sanoi olevansa Athanasios, ja nainen väitti tunnistavansa hänet. Näin juoni paljastui ja raukesi tyhjiin.

Kun Athanasios ymmärsi, että hänet oli päätetty tuomita hinnalla millä hyvänsä, hän katosi kaikessa hiljaisuudessa ja lähti kohti Konstantinopolia. Siellä hän näki kadulla keisari Konstantinuksen saattueen ja anoi pääsyä tämän puheille. Keskusteluissa Athanasios onnistui vakuuttamaan keisarin syyttömyydestään. Kun Tyroksen kokous lähetti päätöksensä Athanasioksen erottamisesta ja karkottamisesta, keisari lähetti heille tylyn vastauksen ja pyysi asianosaiset pääkaupunkiin tutkimaan tapauksen uudelleen. Kaikki näytti olevan hyvin, mutta jostain syystä keisari muutti pian mieltään. Todennäköisesti hän närkästyi Athanasioksen suorista sanoista jossain myöhemmässä keskustelussa.

Keisari lähetti heti edellisen kirjeensä perään toisen kirjeen, joka vahvisti Tyroksen kokouksen päätökset. Areios palautettiin asemaansa kirkossa ja Athanasios karkotettiin valtakunnan äärimmäiseen kolkkaan Augusta Treverorumiin (nyk. Trier Luxemburgin itäpuolella). Sikäläinen piispa otti hänet ystävällisesti vastaan. Athanasios piti yhteyttä laumaansa kirjeitse.

Kahden vuoden kuluttua (337) keisari Konstantinus Suuri kuoli, ja valtakunta jaettiin hänen kolmen poikansa kesken: länsiosaa hallitsi Konstans (337–350), ja itäosa jaettiin Konstantinus II:n (337–340) ja Konstantius II:n (337–361) kesken. Konstantinus II kutsui Athanasioksen ja muut karkotetut piispat takaisin istuimilleen. Kappadokian Kesarean ja Antiokian kautta kuljettuaan Athanasios saapui 23.11.337 Aleksandriaan, missä papisto ja seurakuntalaiset ottivat hänet riemuiten vastaan. Seuraavana vuonna kirkonmiehiä kokoontui Aleksandriaan vahvistamaan tukensa Athanasiokselle. Jopa Antonios Suuri (17.1.) jätti erämaan ja saapui pääkaupunkiin piispansa tueksi.

Eusebios Nikomedeialainen ja areiolaiset sen sijaan jatkoivat parjaustaan. He pitivät oman kokouksensa Antiokiassa ja saivat puolelleen keisari Konstantiuksen, jonka alaisuuteen Egypti kuului. He päättivät nostaa Aleksandrian piispaksi kappadokialaisen Gregorioksen. Vuonna 339 he piirittivät Aleksandrian kirkkoja ja ottivat niitä haltuunsa yhden kerrallaan. Kun mellakat ja verenvuodatus levisivät ympäri kaupunkia, Athanasios päätti rauhoittaa tilanteen vetäytymällä joksikin aikaa syrjään. Hän pyysi papistoaan pysymään yhtenäisenä ja matkasi Roomaan.

Roomassa paavi Julius (337–352) otti Athanasioksen lämpimästi vastaan ja antoi hänelle täyden tukensa. Paavin johtama kirkolliskokous vahvisti Athanasioksen ainoaksi Aleksandrian piispaksi ja totesi hänet viattomaksi kaikkiin häntä vastaan esitettyihin syytöksiin. Roomassa oli muitakin ortodoksisuuden tähden karkotettuja, kuten Paavali Konstantinopolilainen (6.11.).

Athanasios piti yhteyttä Aleksandriaan ja ohjasi kirkkonsa asioita kirjeitse. Samalla hän vaikutti suuresti luostariliikkeen ja kilvoituselämän leviämiseen lännessä tekemällä tunnetuksi pyhän Antonioksen ja muiden Egyptin erämaaisien kilvoituksia ja opetuksia.

Vuonna 343 keisarit Konstantius ja Konstans kutsuivat paavi Juliuksen pyynnöstä Serdicaan (nyk. Sofia) kirkolliskokouksen, johon kutsutuista itäisistä piispoista suuri osa suhtautui kielteisesti Athanasiokseen ja siksi karsasti myös homoousis-termin (”samaa olemusta”) käyttöä uskontunnustuksessa kuvaamaan Isän ja Pojan suhdetta. Lopulta kokous kuitenkin vakuuttui Athanasioksen syyttömyydestä ja ortodoksisuudesta sekä tuomitsi areiolaiset piispat. Idän keisari Konstantius jäi kuitenkin areiolaisten puolelle. Hän esti länteen karkotettujen piispojen paluun alueelleen ja vainosi heitä tukevia kristittyjä.

Kun Aleksandrian kiistanalainen piispa Gregorios Kappadokialainen kuoli ja valtakunta valmistautui sotaan persialaisia vastaan, keisari Konstantius antoi periksi veljelleen Konstansille ja salli Athanasioksen palata kotikaupunkiinsa. Noin seitsemän vuoden poissaolon jälkeen pyhä Athanasios palasi 21.10.346 Aleksandriaan kansanjoukkojen riemuitessa. Ihmisiä virtasi kaikkialta Egyptistä tervehtimään esipaimentaan heiluttaen palmunoksia, laulaen ja tanssien – aivan kuin Kristuksen ratsastaessa Jerusalemiin.

Athanasioksen myötä kristillinen rauha palasi Egyptin kirkkoon. Seuraavan yhdeksän vuoden ajan pyhä piispa omistautui kokonaisvaltaisesti laumansa kaitsemiseen sekä luostarielämän kehittämiseen. Hän vihki pyhän Frumentiuksen (30.11.) piispaksi ja lähetti hänet Egyptiin.

Keisari Konstans surmattiin Pyreneillä vuonna 350. Areiolaismielinen Konstantius nousi valtakunnan ainoaksi hallitsijaksi ja alkoi pian juonitella nikealaista uskoa tunnustavia ja Athanasiosta vastaan. Hän järjesti Arlesin (353) ja Milanon (355) piispainkokoukset, joissa Athanasios pantiin viralta. Pyhä Hieronymus kuvasi myöhemmin tilannetta ironisesti: ”Koko maailma vaikeroi ihmeissään huomatessaan olevansa areiolainen.” Monet pyhät piispat kuten pyhä Hilarion (13.1.), Hosius Cordobalainen (27.8.) ja lähes satavuotias paavi Liberius protestoivat, mutta heidät karkotettiin armottomasti.

Aleksandrian kansa suojeli Athanasiosta. Helmikuun 8. päivänä vuonna 356 hän oli toimittamassa vigiliaa, kun sotilaat piirittivät kirkon. Athanasios pysyi rauhallisena ja kristityt olivat valmiina kuolemaan suojellakseen paimentaan. Sotilaat murtautuivat kirkkoon ja surmasivat kristittyjä, mutta Athanasios pääsi kuin ihmeen kaupalla pakenemaan kirkosta ystäviensä avulla. Kaupungissa puhkesi mellakoita: miehiä, naisia ja lapsia surmattiin, neitoja häpäistiin ja kirkkoja ryöstettiin. Athanasios määrättiin pidätettäväksi ja hänen suojelemisestaan määrättiin ankara rangaistus.

Athanasios vetäytyi erämaan hiljaisuuteen, jossa hän eli munkkien suojelemana kuusi vuotta. Hän kirjoitti valtaisan määrän opillisia esityksiä ja kirjeitä, joita hän lähetti piispoille kaikkialle maailmaan. Uudeksi piispaksi nimitettiin kappadokialainen Georgios, joka pyrki väkisin nujertamaan ortodoksisuuden Egyptistä. Hän kielsi ortodoksien kokoontumiset, karkotti Athanasiosta tukeneita piispoja ja tuomitsi kaikki hänen kanssaan yhteistyötä tekevät orjuuteen kaivoksille. Ihmisiä ruoskittiin ja poltettiin kuoliaaksi. Kun nämä julmuudet olivat jatkuneet noin vuoden, aleksandrialaiset nousivat kapinaan ja pakottivat piispa Georgioksen poistumaan kaupungista vuonna 358.

Kirkon tilanne oli vaikeampi kuin koskaan. Kaikki ne, jotka olisivat voineet puhua ortodoksisuuden puolesta ja vastustaa keisarin puuttumista irkon asioihin, oli vaiennettu. Piispanistuimet olivat tyhjillään tai areiolaisten hallussa. Keisarin tukemat areiolaiset kävivät yhä rohkeammiksi niin toimissaan kuin uskon tulkinnoissaankin. He kielsivät Pojan jumaluuden kokonaan ja jopa kaiken samankaltaisuuden Hänen ja Isän välillä. Idän piispojen keskuudessa karsastettiin muutoinkin termin homoousios käyttöä, koska sen pelättiin johtavan Kolminaisuuden persoonien samastumiseen. Basileios Ankyralainen ehdotti kompromissia, jonka mukaan Isä ja Poika olivat ”samanlaista olemusta” (homoiousios). Konstantius saatiin tämän tulkinnan puolelle: hän tuomitsi ääri-areiolaiset ja kutsui paavi Liberiuksen takaisin maanpakolaisuudesta.

Pyhä Athanasios ja pyhä Hilarion näkivät tässä mahdollisuuden sovintoon. Lännessä (Sirmium) ja idässä (Seleukia) järjestettiin vuonna 359 kirkolliskokoukset, joiden päämääränä oli saada aikaan nikealaisten ja ”homoiousialaisten” yhteinen julistus. Kuitenkin jo seuraavana vuonna Konstantinopolissa keisari määräsi pinnallisesti uudistetun areiolaisen linjan voimaan koko valtakunnassa. Ortodoksisia piispoja karkotettiin jälleen.

Asiat saivat yllättävän käänteen, kun Konstantiuksen kuoltua vuonna 361 keisariksi nousi Julianus Luopio. Hän julisti kaikkien uskontojen suvaitsevaisuusediktin ja kumosi kaikki karkotustuomiot. Athanasios sai palata istuimelleen, mutta vain muutaman kuukauden kuluttua uusi keisari ryhtyi johdonmukaisesti palauttamaan Rooman entisiä uskontoja asemaansa ja vainoamaan kristittyjä. Ennustajiensa neuvosta hän lähetti miehiään murhaamaan Athanasioksen, ”jumalien vihollisen”.

Jumalan varjelemana pyhä Athanasios onnistui jo toisen kerran pakenemaan piiritetystä kirkosta. Hän lähti veneellä ylös Niiliä, ja keisarin miehet lähtivät ajamaan häntä takaa. Kun Athanasios huomasi takaa-ajajien maston jo häämöttävän horisontissa, hän käski veneensä ohjaajaa kääntymään ja lähtemään takaa-ajajia vastaan. Tämä hämmästyi mutta totteli, ja pian veneet tulivat vastakkain. Sotilaat huusivat: ”Oletteko nähneet Athanasiosta?” Piispa muutti äänensä ja vastasi: ”Hän meni juuri ohi! Soutakaa kovaa, niin saatte hänet kiinni.” Näin hän harhautti takaa-ajajansa ja vetäytyi taas erämaan suojiin. Hän viipyi pyhän Pakomioksen veljestössä ja kulki ympäri Thebaiksen erämaata yli vuoden ajan.

Julianus Luopion kuoltua vuonna 363 uusi keisari Jovianus salli pyhän Athanasioksen palata takaisin istuimelleen. Jovianuksen kausi jäi kuitenkin lyhyeksi, ja jo vuonna 365 seuraava keisari Valens alkoi suosia areiolaisia ja karkottaa ortodoksisia piispoja. Athanasioksen oli paettava taas kerran. Tällä kertaa hän piileskeli neljä kuukautta kaupungin liepeillä. Välillä hän majaili hautausmaalla ja yöpyi kammiossa, johon hänen isänsä oli haudattu.

Egyptiläiset olivat perin pohjin tympääntyneitä rakastamansa piispan jatkuvaan vainoamiseen. He osoittivat mieltään ja lopulta keisari Valens ilmoitti sallivansa hänen palata. Riemuitseva väkijoukko marssi Athanasioksen piilopaikkaan ja kantoi hänet voittosaatossa takaisin kirkkoonsa 1.2.366 huutaen, että vastedes he pitäisivät hänestä huolta kaikissa tilanteissa.

Pyhä Athanasios karkotettiin viisi kertaa ja hän eli karkotuksessa kaiken kaikkiaan lähes seitsemäntoista vuotta. Hän puolusti uskoa ja oikeudenmukaisuutta laskematta, millaisia uhrauksia se vaatisi. Hän oli laumansa todellinen kaitsija, uskon puolustaja ja ylimmäisen papin Kristuksen elävä kuva. Totuuden puolustajana hän oli horjumaton, mutta muutoin hän oli nöyrä hengellinen isä, joka sääli ihmisten heikkouksia. Viimeiset seitsemän vuottaan hän vietti rauhallisesti johtaen kirkkoaan koko maailman ihailemana ortodoksisuuden soihdunkantajana. Apostoli Paavalin tavoin hän oli ”kaikkea kaikille”. Hän oli munkkien ystävä, orpojen isä ja köyhien auttaja.

Pyhä Athanasios nukkui pois 75 vuoden ikäisenä vuonna 373. Kuolinpäivä oli 2.5., joka on myös Athanasioksen ensimmäinen muistopäivä. Tammikuun 18. on itse asiassa Aleksandrian suurten kirkkoisien Athanasioksen ja Kyrilloksen (9.6.) yhteinen juhla, mutta käytännössä se on vakiintunut Athanasioksen muistopäiväksi.

Pyhää Athanasiosta alettiin välittömästi kunnioittaa patriarkkojen, profeettojen, apostolien ja marttyyrien rinnalla. Hänen reliikkinsä siirrettiin ensin Konstantinopoliin ja sittemmin Venetsiaan. Hänen työtään kirkon henkisenä johtohahmona jatkoi erityisesti pyhä Basileios Suuri.

Pyhä Deicolus[1] syntyi Irlannin Leinsterissä vuoden 530 tienoilla. Hän oli pyhän Galluksen (16.10.) isoveli ja yksi kahdestatoista pyhän Columbanuksen (23.11.) oppilaasta, jotka lähtivät hänen kanssaan Galliaan joskus vuoden 580 tienoilla. Deicolus toimi Burgundin suunnalla ja oli mukana perustamassa Luxeuil’n luostaria.

Munkit elivät vaikeissa olosuhteissa ja kohtasivat monenlaista vastustusta. Pyhä Deicolus tunnettiin kuitenkin ilosta ja rauhasta, jotka säteilivät hänen olemuksestaan. Kerran Columbanus kysyi, miksi Deicolus hymyili koko ajan. Deicolus vastasi: ”Koska kukaan ei voi ottaa Jumalaa pois minulta.” Iloisesta sielusta on iloa Jumalalle ja ihmisille. Myös eläimet vaistosivat pyhän Deicoluksen luonteenlaadun ja saattoivat jopa hakea turvaa hänestä.

Kun pyhä Columbanus karkotettiin Italiaan vuonna 610, Deicolus oli jo vanhuuden heikentämä mutta yritti silti lähteä mukaan. Jonkin aikaa patikoituaan hänen oli kuitenkin annettava periksi. Columbanus siunasi hänet ja jatkoi matkaansa. Deicolus harhaili Koillis-Ranskan metsässä. Pian hänen voimansa loppuivat, eikä hänellä ollut mitään juotavaa. Hän polvistui rukoilemaan ja noustessaan ylös huomasi sauvansa maahan painamassa kolossa olevan vettä. Paikalta löytyi kokonainen lähde, ja Deicolus jäi majailemaan sen luokse.

Paikka oli nimeltään Lure. Deicoluksen luokse alkoi tulla oppilaita, ja pian hänen ympärilleen muodostui luostari. Kuningas Clothar II antoi sille huomattavia lahjoituksia. Pyhä Deicolus kilvoitteli Luren luostarissa elämänsä loppuun saakka. Hän nukkui pois 620-luvun lopulla. Kuvataiteessa hänet on esitetty erakkona, valonsäteen kanssa ja jalkojensa juuressa villisika, jota kuningas metsästää.

Luostarin ympärille kasvoi vähitellen Luren kaupunki. Pyhää Deicolusta on kunnioitettu alueella nykyaikoihin asti. 1900-luvun alkuun saakka oli tapana käydä pesemässä lasten vaatteita Pyhän Deicoluksen lähteessä, jolla on ollut erityinen parantava vaikutus juuri lapsiin.


[1] Nimi esiintyy myös muodoissa Deel, Deicola, Deicuil, Delle, Desle, Dichul, Dicuil.

Afanasi Säntämäläinen oli suuren karjalaisen kilvoittelijan pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen (30.8.) oppilas. Vakiintuneen perimätiedon mukaan Afanasi meni nuorena Valamoon ja kilvoitteli jo siellä Aleksanterin ohjauksessa, kunnes tämä vetäytyi erakkoelämään Syvärijoelle. Vanhoissa käsikirjoituksissa sen sijaan kerrotaan Afanasin kilvoitelleen pyhittäjä Aleksanterin oppilaana vain Syvärin luostarissa, jossa hän sai nöyryytensä ja kuuliaisuutensa tähden armon olla läsnä, kun Jumalanäiti ilmestyi pyhittäjä Aleksanterille. Aleksanterin kuoltua vuonna 1533 Afanasi vetäytyi erakoksi Karjalan ikimetsiin kahden pienen järven väliselle kannakselle. Muutama Syvärin luostarin munkki seurasi häntä, ja pian heidän joukkoonsa liittyi muitakin erakkoelämää rakastavia kilvoittelijoita. Arkkipiispa Pimenin siunauksella he rakensivat käyttöönsä rukoushuoneen ja kahdeksan keljaa. Aunuksen asukkaat alkoivat kuitenkin kadehtia Afanasin mainetta ja pakottivat hänet jättämään erakkolan. Afanasi palasi Syvärin luostariin, jossa hänet ennen pitkää valittiin igumeniksi ja vihittiin papiksi.

Jonkin ajan kuluttua Afanasi kuitenkin luopui johtajan tehtävästä ja vetäytyi entiseen erakkolaansa. Hän kävi usein keskustelemassa pyhittäjä Adrian Ondrusovalaisen (26.8.) kanssa, joka oli perustanut luostarin Laatokan rannalle ja oli myös Aleksanteri Syväriläisen oppilas. Afanasin ympärille kerääntyi jälleen oppilaita ja lopulta hän pyysi Novgorodin arkkipiispalta siunauksen rakentaa erakkolaansa kirkon veljestön käyttöön. Afanasi oli munkkien ohjaaja ja kärsivällisyyden esikuva kaikille.

Vanhan perimätiedon mukaan pyhittäjä Afanasi kilvoitteli viimeisinä elinvuosinaan Säntämäjärven saaressa. Hän nukkui kuitenkin kuolonuneen omassa luostarissaan. Hänet haudattiin läheiseen niemeen ja myöhemmin haudalle rakennettiin kirkko. 1700-luvun alussa luostari paloi maan tasalle. Uuden kirkon perustuksia kaivettaessa pyhittäjä Afanasin reliikit löydettiin maatumattomina. Ne haudattiin entiseen paikkaan, ja uuteen kirkkoon haudan päälle valmistettiin puinen muistoarkku, jonka kanteen maalattiin pyhittäjä Afanasin ikoni. Pyhäinjäännösten löytymisen johdosta Afanasin muistoa vietetään myös toukokuun 2. päivänä.

Pyhittäjä Afanasi tuli Kargopolin seudulta Aunuksen Karjalaan ja perusti todennäköisesti 1600-luvun alkupuolella pienen luostarin noin 80 kilometrin päähän nykyisestä Petroskoista. Hän nukkui pois Herrassa Pohjois-Venäjällä Šenkurskin lähistöllä.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.