1.1.2019

Sävelmä
7. säv.

Herramme Jeesuksen Kristuksen ympärileikkaus

Kappadokian Kesarean arkkipiispa Basileios Suuri (+ 379)

Uudenvuodenpäivä.

Paastoton aika 4.1. saakka.

Parimia
  1. 1. Moos. 17:1–7, 9–12, 14

(Herramme Jeesuksen Kristuksen ympärileikkaus)

  1. Sananl. 8:22–30
  2. Sananl. 10:31–11:12

(Kappadokian Kesarean arkkipiispa Basileios Suuri (+ 379))

1. Moos. 17:1–7, 9–12, 14

1 Kun Abram oli yhdeksänkymmenenyhdeksän vuoden ikäinen, Herra ilmestyi hänelle ja sanoi: "Minä olen Jumala, Kaikkivaltias. Vaella koko sydämestäsi minun tahtoni mukaisesti, 2 niin minä otan sinut liittoon kanssani ja teen suureksi sinun jälkeläistesi määrän." 3 Abram heittäytyi kasvoilleen, ja Jumala sanoi hänelle: 4 "Tällainen on liitto, johon minä sinut otan. Sinusta on tuleva monien kansojen kantaisä. 5 Älköön siis nimesi enää olko Abram, vaan olkoon se Abraham, koska minä teen sinusta kansojen paljouden isän. 6 Minä annan sinulle paljon jälke- läisiä, ja sinusta on polveutuva kansakuntia ja kuninkaita. 7 Minä pidän voimassa liiton sinun ja myös sinun jälkeläistesi kanssa, ikuisen liiton sukupolvesta toiseen, ja minä olen oleva sinun Jumalasi ja sinun jälkeläistesi Jumala. 9 Jumala puhui edelleen Abrahamille: "Pysykää uskollisesti tässä liitossa, sinä ja sinun jälkeläisesi sukupolvesta toiseen. 10 Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi. 11 Leikkauttakaa pois esinahkanne. Tämä on merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän. 12 Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi sukupolvesta toiseen. Ympärileikattakoon kaikki talossasi syntyneet orjat samoin kuin heimoosi kuulumattomat orjat, jotka itsellesi ostat. 14 Mutta jokainen ympärileikkaamaton poistettakoon kansansa parista. Hän on rikkonut liiton."

Sananl. 8:22–30

22 "Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata. 23 Iankaikkisuudesta minä sain alkuni, kaiken alussa, ennen kuin maata oli. 24 Kun synnyin, ei syvyyksiä vielä ollut, ei lähteitä tuomaan niiden vettä. 25 Ennen kuin vuoret pantiin sijalleen, ennen kuin oli kukkuloita, minä synnyin, 26 ennen kuin hän teki maat ja mannut, ennen kuin oli hiekan jyvääkään. 27 Olin läsnä, kun hän pani taivaat paikoilleen ja asetti maanpiirin syvyyksien ylle, 28 kun hän korkeuksissa teki taivaan pilvet ja sai syvyyden lähteet kumpuamaan, 29 kun hän pani merelle rajat, loi rannat patoamaan sen vedet, ja kun hän lujitti maan perustukset. 30 Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään, hänen ilonaan päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään.

Sananl. 10:31–11:12

31 Vanhurskaan suusta viisaus versoo, mutta myrkyllinen kieli leikataan poikki. 32 Hurskaan sanat ovat rakkauden sanoja, jumalattoman puhe valhetta ja vimmaa. 11:1 Väärää vaakaa Herra vihaa, oikea punnus on hänelle mieleen. 2 Missä on ylpeys, sinne tulee häpeä, nöyrien kumppani on viisaus. 3 Kunnon miestä ohjaa rehellisyys, omaan vilppiinsä kavala kaatuu. 4 Rikkaus ei vihan päivänä auta, mutta oikeamielisyys pelastaa kuolemasta. 5 Nuhteettomuus tasoittaa hurskaiden tien, jumalaton sortuu pahuuteensa. 6 Rehti elämä on rehellisen pelastus, himot ovat petturin paula. 7 Kuolemaan katkeaa jumalattoman toivo, pahantekijän odotus raukeaa tyhjiin. 8 Hurskas pelastuu ahdingosta, jumalaton joutuu hänen sijaansa. 9 Rienaajan puhe on toisille turmioksi, mutta tieto pelastaa oikeamieliset. 10 Hurskaan onni on kaupungin ilo, jumalattoman tuho on riemun aihe. 11 Vilpittömien menestys rakentaa kaupungin, jumalattomien puheet repivät sen maahan. 12 Tyhmä se, joka toisia pilkkaa, ymmärtäväinen pysyy vaiti.

Polyeleon evankeliumi
Joh. 10:9–16 (Kappadokian Kesarean arkkipiispa Basileios Suuri (+ 379))
Joh. 10:9–16

Herra sanoi: 9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. 10 Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. 11 "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. 12 Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, 13 koska palkkapaimen ei välitä lampaista. 14 "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, 15 niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. 16 Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

Epistola
Kol. 2:8–12 (ympärileikkaus)
Hepr. 7:26–8:2 (Basileios)

Kol. 2:8–12

8 Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen. 9 Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään, 10 ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää. 11 Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. 12 Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista.

Hepr. 7:26–8:2

26 Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle. 27 Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien sovittamiseksi. Hän on antanut kertakaikkisen uhrin uhratessaan itsensä. 28 Laki tekee ylipappeja ihmisistä, jotka ovat heikkoja, mutta lakia myöhemmin vannottu vala nostaa ylipapiksi Jumalan Pojan, joka on saavuttanut ikuisen täydellisyyden. 8:1 Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. 2 Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä, todellisessa pyhäkköteltassa, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse.

Luuk. 2:20–21, 40–52 (Herramme Jeesuksen Kristuksen ympärileikkaus)
Luuk. 6:17–23a (Kappadokian Kesarean arkkipiispa Basileios Suuri (+ 379))
Luuk. 2:20–21, 40–52

Siihen aikaan 20 paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu. 21 Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. 40 Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä. 41 Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. 42 Kun Jeesus oli tullut kahdentoista vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne, niin kuin tapa oli. 43 Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin. 44 Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivän matkan, ennen kuin alkoivat haeskella häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta. 45 Kun he eivät löytäneet häntä, he palasivat Jerusalemiin jatkaen etsintäänsä. 46 Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. 47 Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia. 48 Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: "Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme." 49 Jeesus vastasi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?" 50 Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti. 51 Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan, tuli Nasaretiin ja oli heille kuuliainen. Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä. 52 Jeesukselle karttui ikää ja viisautta Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.

Luuk. 6:17–23

Siihen aikaan 17 Jeesus laskeutui vuorelta yhdessä apostoliensa kanssa ja pysähtyi tasaiselle paikalle. Siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja paljon kansaa kaikkialta Juudeasta, Jerusalemista ja rannikolta Tyroksen ja Sidonin seudulta. 18 Kaikki he olivat tulleet kuulemaan Jeesusta ja hakemaan parannusta tauteihinsa. Myös saastaisten henkien vaivaamat tulivat terveiksi. 19 Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki. 20 Jeesus katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi:     "Autuaita olette te köyhät,     sillä teidän on Jumalan valtakunta.     21 Autuaita te, jotka nyt olette nälissänne: teidät ravitaan. Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa. 22 "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. 23 Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri.

Päivän synaksario

Kun Vapahtajan syntymästä oli kulunut kahdeksan päivää, Hänen vanhempansa veivät Hänet ympärileikattavaksi (Luuk. 2:21). Näin he täyttivät käskyn, jonka Jumala oli antanut Abrahamille tehdessään ikuisen liiton hänen ja kaikkien hänen jälkeläistensä kanssa: ”Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi sukupolvesta toiseen.” (1. Moos. 17:12)

Hän, joka oli asettanut lain ja käskyt, alentui nyt ihmiskunnan kuoleman alaisuutta symboloivan kuolevaisen lihankappaleen leikkaamiseen. Hän oli puhdas ja synnitön, mutta alentui ottamaan tuon ihmisen ja Jumalan sovinnon merkin. Hän oli rakkaudessaan nöyrtynyt omaksumaan luomansa ihmisluonnon huolimatta siitä, että se oli langennut ja turmeltunut. Tullessaan maan päälle Hän alistui nöyrästi lain määräyksiin ja osoitti näin, kuinka laki sai Hänessä täyttymyksensä. Veripisarat, jotka Hän vuodatti kahdeksan päivän ikäisenä, olivat kuin ennakkoa siitä verestä, jonka Hän tuli vuodattamaan ristillä pestäkseen pois maailman synnit ja vapauttaakseen meidät tuomiosta. Näin ollen muistellessamme Herran ympärileikkausta muistelemme itse asiassa koko lunastuksemme salaisuutta.

Kun uuden liiton Aadam ympärileikattiin, vanhan liiton lihallinen ympärileikkaaminen saavutti päätöksensä, ja uusi liitto tuli julki Hänen veressään. Uuden liiton ympärileikkaus on hengellinen. Se toteutuu kasteessa, joka on uuteen kansaan kuulumisen merkki. Siihen ei liitytä leikkaamalla kuolevaista lihaa vaan vapautumalla itse kuolemasta, mikä tapahtuu osallistumalla Herran eläväksitekevään kuolemaan ja ylösnousemukseen. Siksi pyhät Paavali ja Pietari ja muut apostolit päättivät, ettei pakanoita tarvitse ympärileikata, kun he liittyvät Jumalan kansaan.[1] Sen sijaan kaikki voivat yhdistyä Kristukseen ympärileikkauksella, joka ei ole ihmiskätten tekemä ja jossa syntinen luonto riisutaan pois.

Kristuksessa vanhan lain järjestys on tullut päätökseensä. Hän kutsuu meitä sydämen ympärileikkaukseen, hengelliseen uudistumiseen. Tämän Hän on jo muinoin julistanut profeettojen kautta. ”Ympärileikatkaa sydämenne, te Juudan ja Jerusalemin asukkaat!” profeetta Jeremia kehotti (Jer. 4:4).

Lihan ympärileikkauksessa, jonka Jumala asetti Abrahamille, oli myös profeetallinen aspekti. Leikkaus määrättiin suoritettavaksi lapsen saatua täyteen elämänsä ensimmäiset seitsemän päivää, joka on koko ajankierron symboli. Samaa merkitsee myös luomiskertomuksen viikko. Näin ollen kahdeksas päivä symboloi astumista tämän kuolevaisuuden maailman ajan toiselle puolelle, siihen iankaikkiseen elämään, jonka Herran ylösnousemus avasi meille viikon kahdeksantena päivänä. Samalla se on tuon loputtoman elämän ensimmäinen päivä ja sellaisena ainutlaatuinen. Sunnuntai merkitsee siis ensimmäistä ja kahdeksatta päivää: alkua ja ikuisuutta, astumista tilaan, jossa ei enää ole päiviä ja öitä. Näin Kristus tulemalla ympärileikatuksi kahdeksantena päivänä julistaa jo ylösnousemustaan ja meidän ikuista elämäämme.

Tavan mukaan Kristus sai myös nimensä samana päivänä. Jumalan enkeli oli käskenyt Joosefin antaa lapselle nimen Jeesus, joka tarkoittaa pelastusta. Näin jo Hänen nimessään paljastettiin se tehtävä, jota varten ikuinen Jumala ja maailmankaikkeuden Luoja tuli maan päälle ihmiseksi. Jeesuksen nimi sisältää ja ilmaisee meidän pelastuksemme salaisuuden.

Herran ympärileikkauksen juhla onkin samalla Jeesuksen pyhän nimen ja Jeesuksen rukouksen juhla. Kutsumalla Herran nimeä avuksemme teemme Pelastajamme ja Vapahtajamme mystisesti läsnäolevaksi voittoisassa voimassaan. Pyhä Paavali kirjoittaa: ”Jumala on korottanut Hänet yli kaiken ja antanut Hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.” (Fil. 2:9–11)

Pyhissä kirjoituksissa ja pyhien elämäkerroissa on loputtomasti esimerkkejä siitä, kuinka Jeesuksen nimessä tapahtuu ihmeitä, kun sitä uskossa avuksi huudetaan. Riivaajat, sairauden ja kuoleman voimat pakenevat Hänen jumaluutensa tulen polttoa. Hän itse lupasi: ”Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen.” (Joh. 14:13) Jeesuksen nimessä on voima ja valta, ja se on kristittyjen kallein aarre. Ortodoksiset kristityt ovat tämän eläväksitekevän nimen todistajia, ja siksi heidän tulisikin tehdä kaikki tekonsa Jeesuksen nimessä kiittäen Isää Jumalaa Hänen kauttaan (Kol. 3:17).

Jeesuksen nimen voima muuttaa ja kirkastaa ihmisolemuksen. Kun toistamme jokaisella henkäyksellämme ja jokaisessa tilanteessa Jeesuksen nimeä tai rukousta ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä”, Herran persoona täyttää ajatuksemme, innoittaa käytöstämme ja puhdistaa himomme. Jeesuksen suloisen nimen avulla saamme Pyhän Hengen armon. Vähä vähältä Jeesus löytää asuinsijaa sydämestämme niin että Hänen hahmonsa jumalallinen valo alkaa loistaa meissä.


[1] Ap.t. 15:5–30, 1. Kor. 7:18–19, Gal. 5:2–6, 6:15, Kol. 2:11–12.

Gregorios eli Kappadokian Nazianzoksessa. Hän oli kotikaupungissaan hyveellisenä pidetty ja arvostettu hahmo. Hän kuului alun perin ”hypsistariaanien” eli ”Korkeimman palvojien” lahkoon, joka oli sekoitus juutalaisuutta ja pakanallisia uskomuksia. Hänen vaimonsa pyhä Nonna (5.8.) sen sijaan oli kristitty. Vaimonsa kautta Gregorios tutustui kristinuskoon ja lopulta päätti ottaa itsekin kasteen vuonna 325. Kastealtaasta noustessaan hänet ympäröi taivaallinen valonhohde merkkinä siitä, että hän saisi osakseen Jumalan erityissuosion.

Pian kävi ilmeiseksi, että Gregorios oli äärimmäisen hyveellinen ja hänellä oli syvää viisautta. Vaikka hän oli kääntyessään jo lähes 50 vuoden ikäinen, hänet valittiin vuonna 329 kaupungin piispaksi. Nazianzoksen pikkukaupungista tuli pian oikean uskon ja jumalisen elämän tukikohta aikana, jolloin areiolaisuuden leviäminen häiritsi kirkon elämää. Gregorios kasvatti perhettään Kristuksen rakkaudessa. Gregorioksen lapsista Gregorios Teologista (25.1.), Gorgoniasta (23.2.) ja Kesarioksesta (9.3.) tuli kirkon kunnioittamia pyhiä.

Piispana Gregorios pyrki kaikin tavoin pyhittämään hengellisen laumansa ja sitä kautta hän pyhittyi itsekin. Hengeltään sävyisänä ja kaikkien hyveiden elävänä esimerkkinä hän oli rajattoman antelias köyhille. Hän nautti antamisesta enemmän kuin saamisesta. Gregorios oli epäröimätön vanhurskauden puolustaja ja täynnä intoa Jumalan asioissa. Hän pyrki säilyttämään hyvän järjestyksen kristittyjen parissa, mutta oli aina täynnä hyvää tahtoa syntisiä kohtaan, eikä kenenkään tarvinnut koskaan odottaa pitkään saadakseen häneltä anteeksiannon. Keisari Julianus Luopion (361–363) käynnistämän vainon aikana pyhä Gregorios johti päivisin julkisia rukouksia ja öisin rukoili yksin anoen, että rauha palaisi.

Pyhä Gregorios paimensi laumaansa arvokkaasti 45 vuoden ajan. Hänellä oli tapanaan toimittaa pyhä liturgia päivittäin. Kun hän alkoi lähestyä sadan vuoden ikää, häntä pidettiin jo ”toisena Abrahamina”. Gregoriosta arvostettiin suuresti myös oman alueensa ulkopuolella. Hänen tukensa ansiosta pyhästä Basileioksesta tuli Kesarean piispa vuonna 370. Kun Gregorios tunsi voimiensa vähenevän, hän vihki poikansa Gregorioksen apulaisekseen. Poikansa avulla hän myös erkaantui puoliareiolaisesta suuntauksesta, johon hän oli jonkin aikaa ollut taipuvainen. Näin pyhä Gregorios pysyi ortodoksisen uskon tukipylväänä kuolemaansa saakka. Hän nukkui pois lähes sadan vuoden ikäisenä vuonna 374.

Pyhä Basileios syntyi vuonna 329 Kappadokian Kesareassa ja nimettiin isänsä mukaan. Hänen äitinsä oli nimeltään Emmeleia. Perhe oli rikas ja arvostettu. Suvun jäsenet olivat olleet kristittyjä jo usean sukupolven ajan, ja heidän joukossaan oli ollut marttyyreja ja tunnustajia. Basileioksen isän vanhemmat olivat Maximianuksen vainojen aikana piileskelleet kymmenen vuotta Pontoksen vuorilla. Heidän hengellisenä isänään oli toiminut piispa Gregorios Ihmeidentekijä (17.11.).

Basileioksen lapsuudessa perheessä vallitsi syvästi kristillinen henki, mistä erityisansio kuului isoäiti Makrinalle. Basileioksella oli yhdeksän sisarusta. Isoäidin seuraajaksi perheen hengellisenä johtotähtenä kehittyi sittemmin sisaruksista vanhin, isoäitinsä nimeä kantanut pyhä Makrina (19.7.). Kihlattunsa kuoltua Makrina omisti elämänsä kokonaan Jumalalle ja sisaruksilleen. Hän piti nuoremmista sisaruksistaan huolta ja oli korvaamaton apu leskeksi jääneelle äidilleen. Basileioksen lisäksi kahdesta muustakin pojasta tuli piispa: syvähenkisestä Gregorioksesta (10.1.) tuli Nyssan metropoliitta ja nuorimmasta veljestä Pietarista Sebasteian arkkipiispa. Pyhänä kunnioitetaan myös askeettina kilvoitellutta Naukratiosta, joka kuoli jo nuorena.

Basileioksen lapsuusvuodet kuluivat Pontoksen Neokesareassa. Hänen ensimmäisenä opettajanaan oli hänen oppinut isänsä. Tämän kuoleman jälkeen Basileios opiskeli aikansa parhaiden opettajien johdolla Palestiinan Kesareassa, Konstantinopolissa ja lopulta silloisen maailman oppineisuuden keskuksessa Ateenassa. Siellä hän solmi elinikäisen ystävyyden toisen tulevan kirkkoisän Gregorios Teologin (25.1.) kanssa. Nämä kaksi opiskelijaa erottuivat muista hyveellisellä elämällään ja kyltymättömällä tiedonjanollaan. Gregorios sanoi myöhemmin, että Ateenassa ollessaan he tunsivat vain kaksi tietä: kirkkoon vievän ja akatemiaan vievän. Basileios opiskeli muun muassa filosofiaa, kielioppia, logiikkaa, puhetaitoa, matematiikkaa, astronomiaa ja lääketiedettä. Kun hän oli päättänyt opintonsa, häntä pyydettiin jäämään Ateenaan opettajaksi, mutta hän tahtoi kokeilla siipiään muualla.

Kotiin palattuaan Basileios aloitti uransa asianajajana Kesareassa. Häntä odotti loistava tulevaisuus. Hänen äitinsä ja sisarensa Makrina olivat kuitenkin jo tuolloin muuttaneet kotinsa Annesissa Irisjoen rannalla luostariksi, ja myös Basileioksen veljet elivät sen lähistöllä askeettisesti. Samoihin aikoihin Naukratios kuoli kalastusretkellä. Tämä kaikki yhdessä Makrinan vakavien kehotusten kanssa sai Basileioksen ymmärtämään maailmallisten pyrkimystensä turhuuden. Hän luopui loistavasti alkaneesta asianajajan urastaan, tutki syvällisesti Uuden testamentin kirjoja, otti kasteen[1] ja päätti itsekin antautua kilvoitteluelämään.

Tapansa mukaan Basileios tahtoi paneutua asiaan perusteellisesti. Hän lähti tutustumaan askeettiseen kilvoitukseen sen syntyseuduille. Basileios vieraili kilvoittelijoiden luona Egyptissä, Palestiinassa ja Syyriassa ja kävi ilmeisesti aina Mesopotamiassa saakka. Hän keräsi kaikkialta parhaita vaikutteita soveltaakseen niitä käytäntöön omassa elämässään.

Matkoiltaan palattuaan Basileios asettui lähelle äitiään ja sisartaan. Hän rakensi itselleen majan Irisjoen laaksoon joen vastapäiselle rannalle. Paikka oli kuin maallinen paratiisi, jossa hän saattoi minkään häiritsemättä keskittyä Jumalaan. Hän sai houkuteltua luokseen myös ystävänsä Gregorioksen. Yhdessä he viettivät aikaansa rukoillen, tutkien pyhiä kirjoituksia ja tehden käytännön askareita. Basileios paastosi ankarasti. Ravintonaan hän käytti vain leipää ja vettä, joihin hän lisäsi juhlapäivinä vähän vihanneksia. Omien sanojensa mukaan hän kohteli ruumistaan kuin niskoittelevaa orjaa, joka oli saatava kuriin. Syvässä nöyryydessään hän tahtoi pysyä yksinäisyydessä ja tuntemattomana. Kristuksen risti oli hänen ainoa aarteensa.

Vuoden kuluttua pyhä Gregorios lähti Nazianzokseen auttamaan iäkästä isäänsä piispa Gregorios Vanhempaa, ja Basileios jäi yksin. Tieto Basileioksen olinpaikasta oli kuitenkin levinnyt ja häntä tultiin tapaamaan yhä kauempaa. Hän otti niin munkit kuin maallikot lempeästi vastaan. Erityisen hellästi hän suhtautui lapsiin, ja lännen kirkko pitääkin pyhää Basileiosta lasten suojelijana.

Jotkut vierailijoista tahtoivat jäädä kilvoittelemaan Basileioksen johdolla, ja niin hänen ympärilleen muodostui pieni veljestö. Basileios alkoi kirjoittaa heitä varten sääntöjä ja ohjeita. Lopputuloksena syntyi sääntökokoelma, jota pidetään niin idässä kuin lännessä luostarilaitoksen peruskirjana. Ortodoksisen kirkon luostarielämä pohjautuu edelleenkin Basileioksen sääntöihin. Luostarielämässä hän korosti evankeliumin käskyjen noudattamisen tärkeyttä, Jumalan pelkoa ja oikeaa uskoa. Tuohon aikaan laajalle oli levinnyt ”villi” asketismi, joka saattoi saada varsin merkillisiäkin muotoja, ja Basileios suositteli sen sijaan hengellisen isän johdon alaisina toimivia yhteiselämäluostareita. Niiden elämän perustuksena olisi nöyrä oman tahdon kieltäminen, kunnioitus ja rakkaus veljien kesken sekä vieraanvaraisuus ja armeliaisuus.

Vuonna 360 Basileios kutsuttiin Kappadokian Kesareaan, missä piispa Dianos vihki hänet diakoniksi. Basileios osallistui piispansa kanssa Konstantinopolin paikalliseen kirkolliskokoukseen ja suri kovasti nähdessään, kuinka areiolaisten, puoliareiolaisten ja ortodoksien loppumattomat taistelut repivät Kristuksen kirkkoa. Dianos suostui allekirjoittamaan harhaoppisia suosivan kompromissipäätöksen, jolloin Basileios katkaisi yhteydet häneen ja palasi takaisin erakkoluostariinsa. Sinne saapui myös Gregorios Teologi, joka tahtoi löytää pakopaikan sen jälkeen, kun hänet oli puoliväkisin vihitty papiksi.

Vuonna 363 Kesarean uusi piispa Eusebios vihki Basileioksen papiksi. Hänenkin kanssaan syntyi kuitenkin erimielisyyksiä kateellisten ihmisten juonittelujen takia, ja Basileios palasi taas erakkomajaansa. Hän yritti koota Kappadokian munkkeja yhteiselämäluostareihin ja kirjoitti lisää sääntöjä, joissa määriteltiin muun muassa luostarien jumalanpalvelusjärjestys. Vaikka Basileios kannatti päättäväisesti yhteiselämäluostareita, hän säilytti myös rakkauden erakkoelämään. Hän halusi, että luostarien lähellä eläisi myös yksinään kilvoittelevia erakkomunkkeja, jotka esimerkillään innoittaisivat veljiä rukoukseen.

Kun keisari Valens (365–378), vannoutunut areiolainen, nousi valtaistuimelle, Basileios päätti jättää luostarinsa ja lähteä taistelemaan totuuden puolesta. Hän teki sovinnon Eusebioksen kanssa ja sai tehtäväkseen Kesarean kansan opettamisen. Tuolloin hän piti kuuluisat maailman luomista (Heksaemeron) ja Psalmien kirjan sanomaa käsitelleet puheensa. Vuonna 367 Kesarean kaupunkia kohtasi nälänhätä. Basileios käytti viimeiset varansa ruokatavaroiden hankkimiseen kansalle ja sai rikkaat avaamaan vilja-aittansa. Hän myös toimi lääkärinä nälänhätää seuranneiden sairauksien aikana. Hänen ponnistuksensa olivat vielä tuoreessa muistissa, kun Kesarean piispanistuin jäi tyhjäksi vuonna 370. Suuren innostuksen vallassa kansa valitsi piispakseen Basileioksen, vaikka harhaoppiset juonittelivatkin hänen valintaansa vastaan.

Uusi metropoliitta ryhtyi välittömästi yhdessä papistonsa ja apulaispiispojensa kanssa taisteluun areiolaisia vastaan. Basileios saarnasi kansalle joka päivä aamuin illoin ja saattoi voimaan käytäntöjä, joita oli kohdannut matkoillaan Egyptissä ja Syyriassa. Kuivuuden koittaessa hän heittäytyi Jumalan eteen rukoilemaan, eikä noussut ennen kuin alkoi sataa.

Kesarean hiippakunta oli Aleksandrian ohella ainoa, joka asettui päättäväisesti vastustamaan kaikkia areiolaisuuden muotoja. Keisari Valens päätti lähteä paikalle henkilökohtaisesti. Hän lähetti edellään prefektinsä Modestoksen uhkailemaan Basileiosta omaisuuden takavarikoinnilla, maanpaolla, kidutuksilla ja kuolemalla. Pyhä piispa vastasi rauhallisesti: ”Sinä et voi takavarikoida omaisuuttani, koska minulla ei ole mitään – ellet sitten halua ottaa kuluneita vaatteitani ja muutamia kirjojani. En liioin ole kiintynyt mihinkään paikkaan; mihin tahansa maankolkkaan minut karkotettaisiin, tuntisin olevani siellä kotonani. Ruumiillisesti taas olen niin heikko, että kidutuksesta en selviäisi hengissä. Kuolema puolestaan on minulle tervetullut, sillä se yhdistää minut Jumalaani, jonka vuoksi elän ja toimin ja jonka puoleen huokaukseni ovat jo pitkään kohonneet. Itse asiassa olen jo nyt enemmän kuin puolikuollut.” Hämmästyneenä prefekti totesi, ettei ole koskaan kuullut tällaista puhetta. ”Et ole näköjään koskaan ollut tekemisissä piispan kanssa”, Basileios totesi. Myöhemmin Basileios paransi Modestoksen rukouksillaan ja heistä tuli hyvät ystävät.

Keisari Valens itse saapui Kesarean katedraaliin teofaniajuhlan aikaan. Basileios seisoi palvelemassa alttarin edessä kuin itse Kristus, pelastuksemme ylimmäinen pappi. Kirkkokansan tarkkaavaisuus ja koko juhlava harras palvelus teki keisariin suuren vaikutuksen. Hän antoi kuitenkin periksi areiolaisten piispojen vaatimuksille ja tuomitsi Basileioksen maanpakoon. Samana yönä hänen kuusivuotias poikansa sairastui kovaan kuumeeseen. Poika parani vasta, kun Basileios kutsuttiin palatsiin ja karkotus mitätöitiin. Toisenkin kerran kun Valens yritti uudestaan karkottaa Basileioksen, Jumala esti aikeen ihmeellisellä tavalla.

Opillisissa kysymyksissä pyhä Basileios löi ääriareiolaiset teoksellaan Eunomiosta vastaan (364) ja hyökkäsi sitten puoliareiolaisten kimppuun, jotka olivat opillisesti lähempänä ortodokseja mutta aiheuttivat suurta hämminkiä ja eripuraa loputtomilla keskusteluillaan eri kirkonmiesten valtuuksista. Pyhän Hengen jumaluutta vastaan taistelevia makedonioslaisia vastustaessaan Basileios julisti teoksessaan Pyhästä Hengestä ensimmäisenä kirkkoisänä selkeästi, että Pyhä Henki on Jumala ja samaa olemusta kuin Isä ja Poika.

Pyhän Basileioksen vaikutus ylitti hänen oman hiippakuntansa rajat. Hän huolehti kaikesta ja suojeli vaikeuksissa olevia kirkkoja. Jollei hän heikon terveytensä takia päässyt itse matkustamaan paikan päälle, hän selvitteli asioita kirjeitse. Nämä kirjeet ovat patristisen kirjallisuuden aarteita. Kun Aleksandrian patriarkka Athanasios Suuri (18.1.), Nikean uskontunnustuksen väsymätön puolustaja, kuoli vuonna 373, Basileioksesta tuli ortodoksien johtaja taistelussa areiolaisia näkemyksiä vastaan.

Yleiskirkolliset velvollisuudet eivät estäneet Basileiosta olemasta oman hengellisen laumansa hellä paimen ja jokaisen uskovan isä. Hän perusti Kesarean liepeille ”hyväntekeväisyyden kaupungin”, jota alettiin kutsua Basiliadaksi. Hän oli pannut hankkeen alulle jo ollessaan pappi. Siihen kuului vierasmajoja, sairaaloita, leprasairaiden hoitola, koulu ja muita kirkon ympärille pystytettyjä rakennuksia. Niissä palveli suuri määrä munkkeja ja nunnia. Piispa itse kävi paikalla aina ehtiessään ja osallistui omin käsin vaikeasti sairaiden hoitoon pelkäämättä edes leprasairaiden lähestymistä.

Pyhän Efraim Syyrialaisen kerrotaan nähneen, kuinka Basileioksen saarnatessa valkoinen kyyhkynen kuiskasi pyhiä sanoja hänen korvaansa. Liturgiaa toimittaessaan pyhä Basileios oli kuin maasta taivaaseen kohoava tulipatsas. Hän muotoili aikansa liturgisista käytännöistä jumalanpalveluksen, joka jäi kantamaan hänen nimeään.[2] Sen anaforarukous on mahdollisimman täsmällinen ja teologisesti täydellinen pelastushistorian esitys. Pyhän Basileioksen vaikutuksesta pyhien marttyyrien juhlia alettiin viettää entistäkin juhlallisemmin ja samalla heidän reliikkiensä kunnioitus kasvoi.

Koko maailman opettajana, ortodoksisen uskon valona, munkkien isänä, köyhien lohduttajana ja kaikkien Jumalaan toivonsa panevien huolenpitäjänä Basileios Suuri oli tahraton esimerkki siitä, millainen on todellinen piispa. Hän oli Kristuksen kuva ja hänen kauttaan Kristus teki itsensä kaikeksi kaikille. Kristus puhui hänessä ja jakoi hänen välityksellään rakkautensa aarteita kaikille ihmisille. Silti ja siksi pyhä Basileios joutui elinaikanaan kokemaan monenlaisia vastoinkäymisiä, panetteluja ja koettelemuksia. Riitaisuudet ja jakaantuneisuus saivat sijaa kirkossa, niin että moni muu olisi jo menettänyt toivonsa. Mutta vain vuosi Basileioksen kuoleman jälkeen keisari Valens kaatui taistelussa gootteja vastaan. Hänen seuraajakseen tuli hurskas Teodosios, joka ensi töikseen karkotti areiolaiset piispat ja palautti ortodoksiset piispat istuimilleen.

Sairaus ja ankara askeesi olivat kuitenkin kuluttaneet Basileioksen voimat. Hän antoi sielunsa Jumalan käsiin tammikuun 1. päivänä vuonna 379, vain pari vuotta ennen kuin toinen yleinen kirkolliskokous (381) kruunasi hänen työnsä. Pyhän Basileioksen hautajaiset olivat todellinen pyhän esipaimenen voitonjuhla. Paikalle kerääntyi niin paljon ihmisiä, että olisi voinut luulla olevan kyse Kristuksen toisesta tulemisesta. Ihmeitä tapahtui. Hautausveisut jäivät huokausten ja valitusten pauhun alle. Jopa pakanat ja juutalaiset surivat yhdessä kristittyjen kanssa kaikkien yhteistä isää Basileios Suurta, ”armon palvelijaa, joka on selvittänyt totuuden koko maailmalle”, kuten häntä kuvaillaan Khalkedonin kirkolliskokouksen pöytäkirjoissa. ”Kuninkaallista” merkitsevän nimensä mukaisesti pyhä Basileios istuu nyt kuninkaallisella paikalla pyhien isien kuoroissa taivaallisen Valtiaan istuimen lähellä.

Pyhän Basileioksen kuolinpäivän yhteydessä on vuodesta 1998 lähtien vietetty samalla kaikkien hänen phittyneiden perheenjäseniensä yhteistä juhlaa. Heihin kuuluvat hänen isoäitinsä Makrina, isänsä Basileios, äitinsä Emmeleia, veljensä Gregorios, Pietari ja Naukratios sekä sisarensa Makrina.


[1] Tuohon aikaan monin paikoin oli tapana lykätä kastetta; se saatettiin ottaa esimerkiksi 30 ikävuoden jälkeen. Myöhemmin Basileios itse kritisoi kirkon yhteyteen tulemisen turhaa lykkäämistä.

[2] Pyhän Basileios Suuren liturgia toimitetaan nykyään kymmenen kertaa vuodessa: Basileios Suuren muistopäivänä (1.1.), teofanian aattona (5.1.), Kristuksen syntymäjuhlan aattona (24.12.), suurena torstaina, suurena lauantaina ja suuren paaston viitenä sunnuntaina.

Fabius Claudius Gordianus Fulgentius syntyi vuonna 468 Pohjois-Afrikan Karthagossa, jonka vandaalit olivat vallanneet Roomalta kolmisenkymmentä vuotta aiemmin. Hänen äitinsä Mariana, joka oli jäänyt nuorena leskeksi, opetti pojalleen kreikkaa ja latinaa. Fulgentius nimitettiin jo nuorukaisena Byzacenan provinssin veroasioiden prokuraattoriksi, ja hänen edessään oli loistelias ura, paljon rikkautta ja kunniaa.

Fulgentius ei kuitenkaan mieltynyt katoavaiseen hyvään. Hän luki pyhän Augustinuksen teoksia, joista erityisesti psalmin 36 pohjalta pidetty saarna teki häneen syvän vaikutuksen. Augustinuksen innoittamana Fulgentius päätti luopua kaikesta mikä sitoi häntä tähän maailmaan. Hän lähti piispa Faustuksen luostariin, jonka tämä oli perustanut jouduttuaan areiolaisen kuninkaan Hunericin karkottamaksi, ja pyysi päästä munkiksi. Piispa Faustus piti 22-vuotiasta ylimysnuorukaista liian heikkona ankaraan kilvoitteluelämään, mutta antoi hänen yrittää.

Kun Fulgentiuksen äiti sai tietää tapahtuneesta, hän tuli luostarin porteille ja huusi vihaisena: ”Kirkko on luvannut suojella leskiä: miksi se on nyt ryöstänyt poikani?” Fulgentius pysyi kuitenkin lujana päätöksessään, ja myös Faustus vakuuttui nähdessään hänen rakkautensa kilvoituselämään. Areiolaiset vandaalit eivät kuitenkaan jättäneet yhteisöä rauhaan ja sen toiminta oli lopetettava. Fulgentius pakeni toiseen luostariin, jonka johtaja Felix vetäytyi taka-alalle jättäen luostarinsa käytännössä Fulgentiuksen johdettavaksi.

Vuonna 499 Fulgentius joutui jälleen pakenemaan areiolaisia, tällä kertaa Sicca Venerian kaupunkiin. Fulgentiuksen julistama opetus Kristuksen ihmisyydestä ja jumaluudesta oli niin taidokasta, että se sai areiolaiset raivoihinsa. Hänet pidätettiin ja häntä kidutettiin ortodoksisen uskonsa tähden. Vapauduttuaan hän asettui joksikin aikaa Mididiin Pohjois-Afrikan länsirannikolla, jota tuohon aikaan sanottiin Mauritaniaksi. Kiertelevään elämään jo tottunut Fulgentius vieraili myös Roomassa, jossa hän rukoili pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin haudoilla.

Palattuaan Afrikkaan Fulgentius rakennutti erään kristityn ylimyksen pyynnöstä luostarin, mutta vetäytyi itse erakkoelämään omistautuen kokonaan rukoukseen, mietiskelyyn, lukemiseen ja yksinkertaiseen käsityöhön. Fulgentiuksen maineen levitessä piispa Faustus kuitenkin kutsui hänet johtamaan luostaria ja vihki hänet papiksi. Alueella oli vainojen jäljiltä runsaasti tyhjiä piispanistuimia, joille Fulgentiusta toistuvasti houkuteltiin. Lopulta vuonna 508 Faustus vihki Fulgentiuksen tämän vastusteluista huolimatta piispaksi Tunisin lähellä sijainneeseen Ruspen kaupunkiin.

Piispanakaan Fulgentius ei luopunut erämaassa omaksumastaan ankarasta paastosäännöstä ja pitkistä yörukouksista. Hänen anteliaisuutensa, nöyryytensä ja vaatimattomuutensa herättivät laajalti ihailua. Kuitenkin jo samana vuonna (508) vandaalien kuningas Thrasimund, joka oli kiihkeämielinen areiolainen, käynnisti uuden vainon. Tällä kertaa Fulgentius ja 60 muuta ortodoksista piispaa karkotettiin Sardiniaan vaikeisiin oloihin. Rooman piispa Symmachus (498–514) avusti heitä lähettämällä heille vaatteita ja rahaa. Fulgentius muutti etelärannikon Cagliarissa sijainneen talon luostariksi ja jatkoi kilvoitteluelämäänsä. Sieltä hän kirjoitti Afrikan kristityille pyrkien näin ohjaamaan heitä kirjeitse.

Fulgentiuksen maine sai kuningas Thrasimundin kutsumaan hänet vuonna 515 takaisin Afrikkaan osallistumaan julkiseen väittelyyn kristillisen opin tulkinnasta. Pyhän piispan esittämät perustelut nikealais-konstantinopolilaisen opin puolesta tekivät kuninkaaseen sellaisen vaikutuksen, että tämä pyysi häntä laatimaan ne kirjalliseen muotoon. Näin syntyi kirja nimeltä Vastaus kymmeneen väitteeseen. Keskustelujen jatkuessa Fulgentiuksen viisaus teki vaikutuksen Thrasimundiin, joka salli hänen jäädä Karthagoon. Areiolaisen papiston painostuksesta Fulgentius kuitenkin karkotettiin lopulta takaisin Sardiniaan vuonna 520.

Thrasimundin kuoltua vuonna 523 hänen seuraajansa Hilderic antoi pitkään vainotulle ortodoksiselle kirkolle toimintavapauden. Afrikan uskovat riemuitsivat piispojensa palatessa takaisin viidentoista vuoden maanpakolaisuuden jälkeen. Pyhä Fulgentius palasi Ruspeen ja nautti kristittyjen erityistä kunnioitusta. Hänen saarnojaan tultiin kuuntelemaan kaukaa, ja kovasydämisimmätkin liikuttuivat kyyneliin häntä kuunnellessaan. Karthagon arkkipiispa Bonifatius sanoi, ettei koskaan voinut kuunnella Fulgentiuksen saarnaa kuivin silmin. Ruspen seurakunta- ja luostarielämä nousivat uuteen kukoistukseen Fulgentiuksen johdolla.

Tuntiessaan elämänsä lopun lähestyvän pyhä Fulgentius vetäytyi pienelle Circinian (nyk. Kerkenna, Sfaxin edustalla) saarelle rakastamaansa erakkoelämään. Hän kilvoitteli saarella kaikessa hiljaisuudessa, kunnes hänen laumansa pyysi häntä vielä kerran palaamaan luokseen. Pyhä Fulgentius matkasi Ruspeen, mutta hänen aikansa alkoi olla lopussa. Hän pyysi papistoltaan ja munkeiltaan anteeksi kaikkia vääryyksiä, joita oli kenties tehnyt heille, ja kehotti kaikkia uskovia pitäytymään uskossa ja rakkaudessa. Pyhä Fulgentius nukkui pois 65 vuoden ikäisenä tammikuun 1. päivänä vuonna 532. Häntä sanottiin aikansa oppineimmaksi ja pyhimmäksi piispaksi.

Kahdeksantena päivänä ympärileikattu Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.