31.12.2018

Sävelmä
7. säv.

Kristuksen syntymäjuhlan päätöspäivä

Pyhittäjä-äiti Melania Roomalainen Nuorempi (+ 439)

Epistola
Gal. 3:23–29

23 Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan lain vartioimina ja sen vankeina, kunnes usko ilmestyisi. 24 Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta. 25 Nyt uskon ilmestyttyä emme enää ole valvojan alaisia. 26 Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. 27 Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. 28 Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. 29 Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu.

Matt. 25:1–13
Matt. 25:1–13

Herra esitti seuraavan vertauksen: 1 "Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. 2 Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. 3 Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. 4 Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. 5 Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. 6 Mutta keskellä yötä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!' 7 Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. 8 Tyhmät sanoivat viisaille: 'Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.' 9 Mutta viisaat vastasivat: 'Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.' 10 Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. 11 Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' 12 Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä en tunne teitä.' 13 "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

Päivän synaksario

Pyhä Zoticus syntyi Roomassa maineikkaaseen kristittyyn perheeseen. Hän sai opetusta parhailta mestareilta ja edistyi nopeasti hyveissä. Kun kristinusko sai valtiollisen aseman, hallinnossa tarvittiin kristittyjä, jotka kykenivät soveltamaan varhaiskirkon periaatteita ja toimintatapoja uusissa olosuhteissa. Zoticus oli vielä nuorukainen, kun keisari Konstantinus Suuri valitsi hänet avustajakseen ryhtyessään vaihtamaan pääkaupunkia. Zoticus seurasi hänen mukanaan Roomasta Byzantionin kaupunkiin, joka vihittiin toukokuussa 330 pääkaupungiksi uudella nimellään Konstantinopoli. Tämä ”Uusi Rooma” oli nouseva kaikkia muita kaupunkeja kauniimmaksi.

Alku ei kuitenkaan ollut helppo. Kaupungissa oli niin paljon lepraisia, että keisari määräsi kaikki sairastuneet, olipa heidän asemansa mikä tahansa, poistumaan kaupungista tai heidät hukutettaisiin. Täynnä sääliä näitä kovaosaisia kohtaan Zoticus meni Konstantinuksen palatsiin ja pyysi häneltä kultaa ostaakseen helmiä ja jalokiviä keisarillisen kunnian kirkastamiseksi entistäkin mahtavammaksi. ”Kuten teidän majesteettinne tietää”, hän sanoi, ”olen hyvin perillä näistä asioista.” Saatuaan haluamansa määrän kultaa Zoticus riensi hankkimaan todellisia ikuisia jalokiviä: hän kulki kaupungin läpi ja aina nähdessään jonkun, jota vietiin karkotettavaksi tai hukutettavaksi, hän osti tämän vapaaksi. Zoticus vei heidät Bosporin salmen toiselle rannalle eräälle kukkulalle, jonne hän järjesti telttoja ja pieniä katoksia. Hän hoiti sairaita lievittäen heidän kärsimyksiään ja lohduttaen heitä. Zoticus perusti Konstantinopoliin suojakodin orvoille ja sairaalan köyhille. Tämä oli yksi ensimmäisiä kristillisiä sairaaloita.

Kun areiolaismielinen Konstantius nousi valtaistuimelle isänsä kuoleman jälkeen vuonna 337, hän alkoi painostaa ortodokseja. Zoticuksen saamia etuoikeuksia kadehtineet hovimiehet panettelivat häntä keisarille arvostellen sekä hänen mielipiteitään että julkisten varojen tuhlaamista lepraisten hoitoon. Heidän juonittelunsa kiihtyivät entisestään, kun kaupunkia alkoi uhata nälänhätä, josta he syyttivät Zoticusta. Odottamatta Konstantiuksen kantaa pyhä Zoticus saapui arkailematta hoviin ja tarjoutui näyttämään keisarille ne jalokivet, jotka oli ostanut tälle.

Kun he lähestyivät kukkulaa, Konstantius hämmästyi nähdessään sairaiden suuren joukon tulevan häntä vastaan järjestäytyneessä kulkueessa. Heillä oli soihtuja käsissään, ja ryhmää johti keisarin oma tytär, jonka Zoticus oli pelastanut hukuttamiselta tämän sairastuttua lepraan. Zoticus lausui ihmettelevälle keisarille: ”Nämä ovat kallisarvoisia jalokiviä ja loistavia helmiä, jotka välkehtivät taivaallisen valtakunnan kruunussa, ja sen olet saava heidän rukouksiensa kautta. Päätin ostaa heidät sinun sielusi pelastuksen tähden.”

Julma valtias ei tuntenut edes isällistä kiintymystä vaan raivostui ja määräsi sotilaansa pidättämään Zoticuksen ja kiskomaan häntä villien muulien perässä, kunnes hänen ruumiinsa olisi ruhjoutunut palasiksi. Sotilaitten usuttamina muulit ryntäsivät alamäkeen kiskoen pyhää Zoticusta yli kivien ja läpi piikkipensaiden. Sitten muulit kääntyivät takaisin ja rynnistivät kukkulan huipulle ja pysähtyivät ikään kuin kunnioittaakseen pyhän ruumista. Sotilaat eivät enää saaneet niitä liikkeelle.

Legendan mukaan Zoticuksen silmä olisi pudonnut Pyhän Panteleimonin kirkon eteen, jonne puhkesi välittömästi lähde. Kukkulalla muulit alkoivat puhua ilmoittaen, että pyhä oli haudattava juuri siihen mihin ne olivat pysähtyneet. Keisari alkoi katua tekoaan ja antoi haudata pyhän Zoticuksen ruumiin kukkulalle asianmukaisin menoin. Samalle paikalle hän määräsi rakennettavaksi sairaalan lepraisille. Sen yhteydessä toimi myöhemmin myös vanhainkoti ja majatalo. Sairaala toimi vuosisatojen ajan tarjoten parasta hoitoa mitä ihmisvoimin oli annettavissa. Monet paranivat myös pyhän Zoticuksen rukousten kautta. Häntä kunnioitetaan ”kaupunkien kuningattaren” kaikkien hyväntekeväisyyslaitosten isähahmona. Slaavilaisissa kalentereissa hänen muistopäivänsä on yleensä 30.12.

Anysios nousi Tessalonikan piispanistuimelle oppi-isänsä Akholioksen kuoltua vuonna 383. Hän oli oletettavasti saanut nimensä pyhän Anysian (30.12.) mukaan. Pyhä Ambrosius (7.12.) ylisti Anysioksen intoa ja uskoi hänen piispuudestaan tulevan menestyksekkään. Paavi Damasus (11.12.) teki hänestä Illyrian vikaarin. Alueen kirkollisesta hallinnosta muodostui myöhemmin Rooman ja Konstantinopolin välinen riidanaihe. Anysioksen aikana Tessalonikassa tapahtuivat ne veriteot, joita keisari Teodosius joutui katumaan pyhän Ambrosiuksen edessä.

Pyhä Anysios oli mukana vuoden 391 paikallisessa kirkolliskokouksessa, joka asettui puolustamaan Jumalanäidin neitsyyttä Sardeksen piispa Bonosoksen väitteitä vastaan. Anysios tuki Johannes Krysostomosta tämän jouduttua vainon kohteeksi. Vuonna 404 hän vetosi viidentoista muun makedonialaisen piispan kanssa paavi Innocentukseen Krysostomoksen puolesta. Johannes lähetti Anysiokselle myöhemmin kiitoskirjeen kehottaen tätä taistelemaan kirkon eheyttämiseksi. Pyhä Anysios kuoli pian tämän jälkeen vuosien 405–410 tienoilla.

Kun kirkko oli saanut tunnustetun aseman Rooman valtakunnassa, useat naiset Rooman aristokraattisista perheistä innostuivat Egyptin erakkojen kilvoituksia kuvaavista kertomuksista ja pyhän Hieronymuksen (15.6.) palavista opetuspuheista siinä määrin, että päättivät luopua maailman turhuuksista ja lähteä vaeltamaan taivasten valtakuntaan johtavaa kapeaa tietä. Heitä olivat pyhät Asella (6.12.), Fabiola (27.12.), Paula ja hänen tyttärensä Eustochium (26.1.) sekä Melania Vanhempi, jolla ei ole virallista muistopäivää, ja hänen lapsenlapsensa, tänään muisteltava Melania Nuorempi. He kaikki luopuivat rikkaudesta, kunniasta ja helposta elämästä ja omistautuivat laupeudentöille ja askeettisiin kilvoituksiin joko kotikaupungissaan Roomassa tai Pyhässä maassa.

Valeria Melania syntyi vuonna 383. Hänet annettiin vastoin tahtoaan jo 14-vuotiaana vaimoksi 17-vuotiaalle Pinianus-nimiselle sukulaiselleen. Melania ehdotti puolisolleen häiden jälkeen, että he omistautuisivat salaa neitseelliseen elämään. Pinianus sen sijaan esitti, että he hankkisivat ensin kaksi lasta sukua jatkamaan ja antautuisivat kilvoitteluelämään sen jälkeen. Heille syntyikin tytär, jonka he omistivat Herralle. Melania alkoi jo käyttää karkeita vaatteita silkkipukunsa alla ja kilvoitteli salaa, mutta Pinianus tahtoi ehdottomasti vielä toisen lapsen. Vuonna 403 Melania synnyttikin pojan. Lapsi syntyi ennen aikojaan ja kuoli pian. Melania oli itsekin kuolla synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin. Pinianus lupasi, että tästedes he eläisivät neitseellisesti, ja Melania alkoi tervehtyä. Hänen isoäitinsä Melania Vanhempi, joka oli 37 vuoden oleskelun jälkeen palannut Roomaan Pyhältä maalta, rohkaisi heitä tässä pyhässä päätöksessä. Pian myös perheen tytär kuoli, samoin Pinianuksen isä.

Vapaina kaikista maallisista velvoituksista 20-vuotias Melania ja 23-vuotias Pinianus vetäytyivät Rooman lähettyvillä olleille tiluksilleen alkaen huolehtia matkustavaisista ja auttaa sairaita ja vankeja. Melania ompeli omin käsin Pinianukselle karkean jouhipuvun ja kasvatti tätä kilvoituselämään. Noihin aikoihin he molemmat näkivät unessa korkean muurin, jonka yli heidän piti kiivetä, ennen kuin pääsisivät ahtaan portin kautta taivasten valtakuntaan. He ymmärsivät hyvin unen merkityksen ja alkoivat vähitellen luopua suuresta omaisuudestaan. Tämä ei kuitenkaan ollut yksinkertainen tehtävä, sillä kummallakin oli omistuksessaan maita aina Brittein saarilta Afrikkaan saakka. Näillä tiloilla oli niin mahtavia rakennuksia, että ainoastaan keisari olisi pystynyt ostamaan niitä. Tällaisten suurten omaisuuksien hajottamisella olisi ollut seurauksia koko keisarikunnan taloudelle, ja siksi jotkut heidän sukulaisensa senaattorit yrittivät kaikin keinoin estää heidän aikeensa. Melania sai kuitenkin suunnitelmalleen keisarinnan tuen.

Ensiksi Melania vapautti 8 000 orjaansa antaen jokaiselle uuden elämän alkupääomaksi kolme kultarahaa. Sitten hän pani välittäjänsä ohjaamaan kultavirrat valtakunnan itäosaan, jossa rakennettiin tuolloin paljon kirkkoja ja luostareita. Kulta, jalokivet ja kallisarvoiset maljat ja silkkikankaat omistettiin näille Jumalan temppeleille. Melania ja Pinianus luovuttivat kokonaisia alueita kirkolle tai jakoivat niiden myynnistä saamansa rahat almuina köyhille.

Kun gootit Alarikin johdolla valtasivat Rooman vuonna 410 ja aiheuttivat pakokauhua koko Italiassa, Melania ja Pinianus siirtyivät Sisiliaan mukanaan 60 neitsyttä ja 30 munkkia. Sieltä he purjehtivat Pohjois-Afrikkaan, missä he saattoivat päätökseen omaisuutensa myynnin. Saamillaan rahoilla he avustivat goottien hyökkäyksen uhreja ja auttoivat uusien luostarien perustamisessa.

Saatuaan suuren tehtävänsä loppuun Melania antautui maallisista huolista vapautuneena askeettiseen kilvoitteluun. Vaikka hän oli tuskin 30-vuotias, jumalallinen rakkaus paloi hänen sydämessään sellaisella liekillä, että hän omaksui ankarimpien erämaakilvoittelijoiden elämäntavan tekemättä mitään myönnytyksiä entisille hienostuneille tottumuksilleen. Vähitellen hän totutti itsensä paastomaan täydellisesti viisi arkipäivää ja syömään vain lauantaisin ja sunnuntaisin. Hänen äitinsä Albina, joka seurasi häntä kaikkialle, onnistui suostuttelemaan hänet lisäämään pääsiäisviikon kolmena ensimmäisenä päivänä hiukan öljyä ravintoonsa, joka oli yleensä veteen keitettyä. Melanian suurin ilo oli pyhän Raamatun tutkiskelu ja pyhien elämäkerrat, joita hän pystyi lukemaan paitsi latinaksi myös kreikaksi.

Öisin Melania lepäsi kaksi tuntia ja vietti loppuyön valvoen ja rukoillen. Hän opetti kanssaan asuville neitseille, että neitsyyteen pitää yhdistää tarkkaavaisuus ja palava Yljän tulemisen odotus. Vaikka Melania olisikin halunnut omistautua kokonaan rukouskilvoitukseen, se ei ollut mahdollista hänen monien velvollisuuksiensa vuoksi. Niinpä hän vietti päivät harjoittaen laupeudentekoja, mutta sulkeutui öisin ahtaaseen komeroon, missä hänellä ei ollut tilaa edes käydä pitkäkseen. Ylpeyteen houkuttelevat ajatukset hän torjui halveksivalla itseironialla ja oli niin lempeä yhteydessään ihmisiin, että saattoi kuolinvuoteellaan sanoa, ettei koskaan ollut mennyt illalla levolle vihoissaan kenellekään.

Vietettyään seitsemän vuotta Pohjois-Afrikassa Melania lähti yhdessä äitinsä ja entisen miehensä, nykyisen hengellisen veljensä Pinianuksen kanssa Pohjois-Afrikasta kohti Pyhää maata. Matkalla he pysähtyivät Aleksandriassa tavatakseen patriarkka Kyrilloksen. Jerusalemiin saavuttuaan Melania vietti kaikki päivänsä Pyhän haudan kirkossa, ja öisin, kun kirkon ovet suljettiin, hän jäi Golgatalle rukoilemaan aamuun asti.

Sitten Melania lähti Pinianuksen kanssa Egyptiin tutustuakseen Nitrian erämaan kilvoittelijoihin. Hänen äitinsä jäi Jerusalemiin rakennuttamaan Melanialle keljaa Öljymäelle. Melania viipyi Nitriassa puoli vuotta ja keskusteli monien erämaaisien kanssa, joista kuuluisimpia ovat abbat Pambo, Serapion ja Pafnutios. Melania jakoi erakoille myös avustusta, mutta jotkut heistä eivät tahtoneet ottaa vastaan pienintäkään rahasummaa.

Palattuaan Jerusalemiin Melania asettui keljaansa Öljymäelle, missä hän eli neljätoista vuotta (417–431). Joka vuosi teofaniasta (loppiainen) pääsiäiseen saakka hän eli täysin eristäytyneenä istuen tuhkakasan päällä rukoilemassa jouhipaita yllään. Tuona aikana hän suostui tapaamaan vain äitiään, Pinianosta ja nuorta serkkuaan Paulaa, joka oli pyhän Paulan tytär.

Vaikka Melania elikin ankarasti ja eristäytyneenä, hän seurasi tarkoin kirkon elämää. Hän oli innokas oikean opin kannattaja ja vastusti Pelagiusta, joka korosti ihmisen vapaan tahdon merkitystä niin, ettei Jumalan armolle näyttänyt jäävän sijaa. Melanian oppi-isiä olivat pyhä Hieronymus, jonka hän kohtasi Betlehemissä, ja pyhä Augustinus, joka kunnioitti häntä suuresti ja omisti hänelle vuonna 418 kirjoittamansa teoksen Kristuksen armosta ja perisynnistä.

Äitinsä kuoltua vuonna 431 Melania luopui eristäytyneisyydestään ja perusti Pinianuksen kanssa Öljymäelle luostarin, joka noudatti roomalaista jumalanpalvelusjärjestystä. Pian sinne kerääntyi 90 nunnaa. Nöyryydessään Melania ei suostunut ryhtymään luostarin johtajaksi, vaan antoi johtoaseman toiselle sisarelle. Hän otti kuitenkin omaksi tehtäväkseen hengellisen ohjauksen, jota hän ei antanut ainoastaan sanoillaan vaan myös oman elämänsä esimerkillä. Hänestä tuli kaikkien palvelija. Hän kävi salaa hoitamassa sairaita sisaria ja otti suorittaakseen luostarin epämiellyttävimmät tehtävät. Melania opetti sisarille sielun ja ruumiin neitseellisyyttä ja neuvoi heitä käyttämän itseään kohtaan Herran suosittelemaa siunattua ”väkivaltaa” (Matt. 11:12) luopuakseen omasta tahdostaan. Hyveiden rakennelma on vakaa, kun se pystytetään kuuliaisuuden perustalle. Ottaen esimerkkejä kilvoittelijoiden elämästä hän kehotti sisaria olemaan kestäviä hengellisessä taistelussa, tunnistamaan Paholaisen juonet ja keskittymään rukoukseen.

Kun Pinianus kuoli vuona 432, Melania hautasi hänet äitinsä haudan luo lähelle paikkaa, jossa Kristus oli puhunut Jerusalemin hävityksestä. Tämän jälkeen Melania sulkeutui vuodeksi keljaansa täydelliseen eristäytyneisyyteen. Sitten hän antoi pappi Gerontiokselle, joka oli hänen oppilaansa ja hänen elämäkertansa kirjoittaja, tehtäväksi perustaa paikalle munkkiluostarin, jonka hengellisestä ohjauksesta hän itse vastasi.

Melanian tarkoitus oli jatkaa hiljaista kilvoituselämäänsä kuolemaansa asti, mutta eräänä päivänä hänelle tuli kirje Konstantinopolista, jossa hänen setänsä Rooman maaherra Vulusius oli käymässä. Kirjeessä häntä pyydettiin tulemaan tervehtimään setäänsä. Setä oli vielä epäjumalanpalvelija, mutta hänet oli valittu maaherraksi lähinnä sotilaallisten ansioittensa johdosta. Melania ei ollut varma, oliko Jumalan tahto, että hän jättäisi kilvoituselämän edes vähäksi aikaa mennäkseen itäiseen pääkaupunkiin. Hän tiedusteli hengellisten isiensä mielipidettä asiasta, ja he olivat sitä mieltä, että hänen oli mentävä, sillä siitä koituisi suurta hyötyä.

Niinpä Melania vuoden 436 loppupuolella saapui Konstantinopoliin ja tapasi siellä setänsä vakavasti sairaana. Setä hämmästeli hänen askeesin muuttamaa ulkonäköään. Tästä Melania sai aiheen todistaa Kristuksesta, jonka voimasta niin monet ylhäiset ja rikkaat olivat hylännet kaikki maalliset ja ajalliset nautinnot löydettyään niiden sijaan jotain parempaa. Melanian sanat ja koko persoonallisuus saivat aikaan sen, mitä monet viisaat miehet, kuten pyhä Augustinus, olivat turhaan yrittäneet: Vulusius alkoi katua ja päätti ottaa vastaan kristinuskon. Patriarkka Proklos kastoi hänet vähän ennen hänen kuolemaansa. Samalla matkalla Melania tutustui keisarinna Eudokiaan (n. 400–460), jolle hän suositteli lämpimästi pyhiinvaellusta Jerusalemiin. Noihin aikoihin Konstantinopoli oli sekasorron vallassa Nestorioksen harhaopin takia. Melania puolusti siellä vielä ortodoksista uskoa ennen kuin palasi luostariinsa Öljymäelle.

Seuraavana vuonna keisarinna Eudokia teki pyhiinvaellusmatkan Pyhälle maalle. Melanian yhteisö teki keisarinnaan vaikutuksen ja hän myös hyötyi keskusteluista tämän kanssa. Hän käytti Melaniaa neuvonantajanaan päättäessään, mihin kirkkoihin ja luostareihin luovuttaisi tuomansa runsaat lahjat.

Jumala antoi Melanialle sairauksien parantamisen armolahjan. Välttyäkseen omahyväisyydeltä Melania tapasi antaa esirukouksia pyytäville öljyä marttyyrien haudoilla olleista öljylampuista tai jotain jollekulle pyhälle ihmiselle kuulunutta. Näin hän pyrki salaamaan oman osuutensa parantumiseen.

Melanian kilvoitustie alkoi lähestyä loppuaan. Hänen ainoana toiveenaan olikin enää päästä lähtemään tästä maailmasta ja olla Kristuksen kanssa. Hän sairastui vuonna 439 viettäessään joulua Betlehemissä. Palattuaan Jerusalemiin hän kokosi luostarinsa nunnat ympärilleen antaakseen heille hengellisen testamenttinsa. Hän vakuutti olevansa aina näkymättömästi heidän kanssaan ja huolehtivansa heidän tarpeistaan, jos he vain noudattaisivat uskollisesti hänen ohjeitaan ja pitäisivät viisaiden morsiusneitojen tavoin lamppunsa palamassa (Matt. 25:1-13). Sairastettuaan kuusi päivää hän antoi viimeiset ohjeensa myös munkeille ja nimitti Gerontioksen molempien luostareiden johtajaksi ja hengelliseksi isäksi. Sen jälkeen hän vaipui lempeästi kuolonuneen lausuen viimeisiksi sanoikseen: ”Niin kuin Herra tahtoo, niin tapahtukoon.”

Tieto Melanian kuolemasta levisi nopeasti, ja munkkeja ja erakoita riensi eri puolelta Palestiinaa Jerusalemiin hänen hautajaisiinsa. Toimitettiin kokoöinen vigilia. Kun Melania aamun sarastaessa haudattiin, munkit peittivät hänet pyhille kilvoittelijoille kuuluneilla vaatteilla, vöillä ja kaavuilla välittäen näin hänelle heidän siunauksensa.

Idässä Melaniaa alettiin kunnioittaa pyhänä ja hänen elämäkertansa laadittiin heti hänen kuolemansa jälkeen. Lännen kirkossa hän kuitenkin tuli laajemmin tunnetuksi vasta vuonna 1905 kardinaali Rampollan löydettyä ja julkaistua Melanian elämäkerran. Pyhän Melanian luostari tuhoutui monien muiden pyhien paikkojen tavoin vuonna 614 persialaisten hyökätessä Pyhään maahan.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.