22.12.2018

Sävelmä
5. säv.
Paasto
Öljy sallittu

Lauantai ennen Kristuksen syntymää

Kristuksen syntymän esijuhla (20.–24.12.)

m. Anastasia, myrkytyksestä vapauttaja (+ 304)

Epistola
Gal. 3:23–29 (Anastasia)
Gal. 3:8–12 (Lauantai ennen Kristuksen syntymää)
Kol. 1:1–6

23 Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan lain vartioimina ja sen vankeina, kunnes usko ilmestyisi. 24 Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta. 25 Nyt uskon ilmestyttyä emme enää ole valvojan alaisia. 26 Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. 27 Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. 28 Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. 29 Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu.

6 Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, pysymään erossa jokaisesta veljestä, joka elää kurittomasti eikä seuraa antamiamme opetuksia. 7 Tiedätte itse, miten teidän tulee seurata meidän esimerkkiämme. Kun olimme luonanne, emme pakoilleet velvollisuuksiamme. 8 Me emme syöneet ilmaiseksi kenenkään leipää, vaan teimme työtä ja uurastimme yötä päivää, jotta emme olisi olleet teidän vaivoinanne. 9 Olisihan meillä tosin siihen ollut oikeus, mutta halusimme olla teille esimerkkinä. 10 Kun olimme luonanne, me määräsimme, että jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä. 11 Olemme nimittäin kuulleet, että jotkut teidän joukostanne elävät kurittomasti eivätkä tee työtä vaan touhuavat joutavia. 12 Sellaisia me käskemme ja kehotamme Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä rauhoittumaan ja ansaitsemaan itse leipänsä. 13 Mutta älkää te, veljet, väsykö tekemään hyvää. 14 Jos joku ei alistu siihen, mitä olemme tässä kirjeessä sanoneet, antakaa hänelle opetus älkääkä olko hänen kanssaan tekemisissä. Ehkä hän silloin häpeää. 15 Älkää silti pitäkö häntä vihollisenanne vaan ojentakaa kuin veljeä.16 Itse rauhan Herra suokoon teille rauhan, aina ja kaikin tavoin. Herra olkoon teidän kaikkien kanssa. 17 Minä, Paavali, kirjoitan tähän tervehdyksen omakätisesti. Näin minä kirjoitan, ja tämä on tuntomerkkinä jokaisessa kirjeessäni. 18 Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kaikkien kanssa.

18 Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen. 19 Jumala näki hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä 20 sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa. 21 Tekin olitte ennen Jumalasta vieraantuneita ja häntä kohtaan vihamielisiä, kun elitte pahojen tekojenne vallassa. 22 Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen. 23 Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Tämä evankeliumi on julistettu kaikille luoduille taivaan alla, ja minusta, Paavalista, on tullut sen palvelija.

Luuk. 7:36–50 (Pyhä marttyyri Anastasia, myrkytyksestä vapauttaja (+ 304))
Luuk. 13:19–29 (Lauantai ennen Kristuksen syntymää)
Luuk. 16:10–15
Luuk. 7:36–50

Siihen aikaan 36 eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. 37 Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. 38 Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. 39 Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: "Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen." 40 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Simon, minulla on sinulle puhuttavaa." "Puhu vain, opettaja", fariseus vastasi. 41 "Oli kaksi miestä", sanoi Jeesus. "He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. 42 Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?" 43 Simon vastasi: "Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi." "Aivan oikein", sanoi Jeesus. 44 Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: "Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. 45 Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. 46 Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. 47 Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän." 48 Ja hän sanoi naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi." 49 Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: "Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi." 50 Mutta Jeesus sanoi naiselle: "Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa."

Luuk. 13:19–29

19 [Jeesus sanoi: Jumalan valtakunta] on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi kasvimaahansa. Sen taimi kasvoi ja oli lopulta kuin puu, ja taivaan linnut rakensivat pesänsä sen oksille." 20 Vielä hän sanoi: "Mihin vertaisin Jumalan valtakuntaa? 21 Se on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani." 22 Jeesus vaelsi kohti Jerusalemia. Hän kulki kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja opetti. 23 Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi: 24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene. 25 "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.' 26 Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.' 27 Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.' 28 "Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos. 29 Idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä tulee ihmisiä, jotka käyvät aterialle Jumalan valtakunnassa.

Luuk. 16:10–15

[Jeesus sanoi opetuslapsilleen:] 10 "Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa. 11 Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista? 12 Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne? 13 Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa." 14 Fariseukset kuulivat kaiken tämän. He olivat rahanahneita, ja niinpä he ivailivat Jeesusta. 15 Jeesus sanoi heille: "Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys."

Päivän synaksario

Pyhä Anastasia, jonka nimi merkitsee ylösnousemusta, oli varakkaasta ja ylhäisestä roomalaisperheestä. Hänen isänsä Praetextatus oli epäjumalanpalvelija, mutta hänen äitinsä Fausta oli kristitty ja juuri hän istutti ensimmäiset kristinuskon siemenet tyttärensä sydämeen. Äiti oli valinnut tyttärelleen opettajaksi kristityn Khrysogonoksen, joka oli viisas ja oppinut mies ja syvällisesti perehtynyt kristittyjen pyhiin kirjoituksiin.

Isä antoi Anastasian vaimoksi vastoin tämän omaa tahtoa Publiukselle, joka oli hillitön ja aistillisuuteen taipuva mies. Anastasia tunsi suurta vastenmielisyyttä miestään kohtaan ja erilaisiin sairauksiin vedoten vältteli avioyhteyttä tämän kanssa. Hänen sielunsa paloi rakkaudesta Kristukseen ja neitseelliseen enkelimäiseen elämään.

Tuohon aikaan olivat meneillään Diocletianuksen (284–305) käynnistämät kristittyjen vainot. Öisin Anastasian oli tapana pukeutua kansannaisen vaatteisiin, jottei häntä tunnettaisi, ja vierailla orjattarensa kanssa vankiloissa Kristuksen tunnustajien luona. Hän lahjoi vanginvartijat, niin että he päästivät hänet sisään. Hän hoiti kristiveljiensä ja -sisartensa kidutuksissa saamia haavoja suudellen niitä hartain mielin ja palveli heitä tuomalla heille ruokaa ja vaatteita. Samalla hän rohkaisi heitä edessä oleviin koitoksiin.

Publius sai kuitenkin tietää vaimonsa yöllisistä harrastuksista. Hän raivostui, koska ymmärsi vaimonsa sairauksien olevan teeskentelyä. Hän ei myöskään voinut sietää, että tämä alentui olemaan yhteydessä halveksittujen kristittyjen kanssa. Hän lukitsi vaimonsa huoneeseen eikä sallinut tämän pitää yhteyttä keneenkään. Anastasia suri erityisesti sitä, ettei päässyt tapaamaan opettajaansa Khrysogonosta, joka oli myös vangittu uskonsa tähden. Erään iäkkään kristityn naisen välityksellä hän onnistui kuitenkin olemaan kirjeenvaihdossa opettajansa kanssa. Khrysogonos lohdutti entistä oppilastaan muistuttaen hänelle, että vankeus, vainot ja kärsimykset ovat Ristiinnaulitun seuraajien osa tässä maailmassa, ja kehotti häntä kärsivällisyyteen. Anastasia sai uutta rohkeutta eikä lannistunut, vaikka Publius kiristi hänen arestiaan ja jätti hänet ilman ruokaa. Khrysogonos myös ennusti hänelle, että Publius kuolisi pian ja Anastasia saisi täyden vapauden jatkaa palvelustaan vangittujen kristittyjen parissa. Näin tapahtui noin kolmen kuukauden kuluttua, jolloin Publius matkalla sotaan Persiaa vastaan hukkui haaksirikossa.

Miehensä kuoltua Anastasia lähti Khrysogonoksen luo ja sai tältä siunauksen jakaa omaisuutensa tarvitseville ja pitää huolta vangituista kristityistä. Rooman vankilat olivat tuohon aikaan täynnä kristittyjä. Diocletianus, joka oleskeli tuolloin Nikeassa – toisten tietojen mukaan Aquileiassa –, sai siellä kuulla, että Rooman kristityt eivät kidutuksista huolimatta suostuneet kumartamaan epäjumalia vaan pysyivät lujina uskossaan. Heidän opettajakseen ja innostajakseen mainittiin Khrysogonos. Keisari käski hakea hänet luokseen. Keisarin yritykset saada vanhus uhraamaan epäjumalille kilpistyivät tämän ehdottomaan kieltäytymiseen. Niinpä Khrysogonos määrättiin mestattavaksi. Mestaus tapahtui autiolla paikalla järven rannalla ja hänen ruumiinsa heitettiin järveen. Kristityt löysivät reliikit, ja lähellä asunut pyhittäjä Zoilos sekä kolme Tessalonikasta kotoisin olevaa sisarta Agape, Khionia ja Irene (16.4.) hautasivat hänet.

Tällä välin Anastasia jatkoi väsymättömästi huolenpitoaan tovereistaan ja kaikista Kristuksen tunnustajista. Kukaan ei kääntynyt turhaan hänen puoleensa. Hän antoi ruokaa ja rahaa ja koetti samalla kaikin tavoin rohkaista vankeja pysymään lujina kilvoituksessaan. Ja kun he kärsivät marttyyrikuoleman, hän huolehti, että heidän ruumiinsa haudattiin arvokkaasti niin kuin marttyyreille kuului.

Lopulta koitti päivä, jolloin Diocletianus antoi määräyksen, että kaikki Roomassa vangittuina olevat kristityt oli tapettava. Samana yönä heidät kaikki joko mestattiin, hukutettiin, poltettiin tai surmattiin miekalla. Kun Anastasia tuli seuraavana päivänä tapansa mukaan vankilaan, hän oli kauhuissaan nähdessään, että kaikki hänen veljensä ja sisarensa olivat poissa. Itkien hän vaipui vankilan portille. Jotkut ohikulkijat yrittivät lohduttaa häntä, mutta hän ei enää välittänyt salata olevansa kristitty vaan itki veljiensä ja sisartensa menetystä.

Anastasia pidätettiin ja vietiin Illyrian prefektin Floruksen eteen. Kun tämä kuuli, että Anastasia oli roomalainen ylhäisönainen, hän ei uskaltanut luovuttaa tätä kidutettavaksi vaan koetti puheillaan taivutella häntä. Seuraavana päivänä Anastasia vietiin Dionysioksen palatsiin uudelleen kuulusteltavaksi. Sielläkin hän kaikilla vastauksillaan osoitti, että hän ei välittänyt vähääkään mistään maallisesta ja vain odotti pääsyä taivasten valtakuntaan tovereittensa luo. Lopulta Florus antoi Anastasian Capitoliumin pääpapin Ulpianuksen huostaan. Tämä pani Anastasian toiselle puolelle kasapäin jalokiviä, kauniita vaatteita ja ylellisyystavaroita ja toiselle erilaisia kauheita kidutusvälineitä. Hän lupasi ottaa Anastasian vaimokseen ja antaa hänelle kaikki nuo tavarat, jos tämä suostuisi uhraamaan jumalille. Muussa tapauksessa hän joutuisi kidutettavaksi. Anastasia vastasi tähän: ”Älä haaskaa aikaasi, Ulpianus. Minä kumarran yhtä Jumalaa ja Hänen tähtensä olen ilomielin valmis kuolemaan. Sinun jumaliasi ja keisarin laittomia säädöksiä minä halveksin.”

Ulpianus luovutti Anastasian kolmen julman naisen piinattavaksi. He tekivät kaikkensa saadakseen hänet perääntymään, mutta syömättä ja nukkumatta hän pysyi kokonaan keskittyneenä rukoukseen. Ulpianus meni vankilaan raiskatakseen Anastasian, mutta yhtäkkiä häneen iski jokin tuskallinen sairaus ja hän menetti näkönsä. Hänet jouduttiin kantamaan kotiinsa. Kivut eivät hellittäneet, ja hän pyysi, että hänet vietäisiin johonkin epäjumalantemppeliin. Siellä hän kuoli tuskiinsa.

Ulpianuksen kuoltua Anastasia pääsi vapaaksi. Hän lähti Nikeaan ja tapasi siellä hurskaan lesken Teodoten, joka oli hänen laillaan omistautunut vangittujen kristittyjen auttamiseen. Diocletianus oli pakottanut Teodoten uuteen avioliittoon Bitynian käskynhaltijan Leukadioksen kanssa vieroittaakseen hänet kristinuskosta maallisilla nautinnoilla. Miehensä ollessa matkoilla Teodote käytti aikansa vankiloissa viruneiden Kristuksen sotureiden auttamiseen. Hänen ensimmäisestä avioliitostaan saamansa kolme poikaa auttoivat häntä.

Palattuaan Nikeaan Leukidios sai kuulla vaimonsa puuhista. Raivostuneena hän luovutti tämän Nikean prokonsulin rangaistavaksi. Teodote ja hänen poikansa valmistautuivat marttyyrikuolemaan. Kun vanhin poika Euodos näki kidutusvälineet, hän sanoi prokonsulille: ”Voit nähdä meidän päättäväisyydestämme kohdata kuolema, vaikka olemme vielä näin nuoria, että Kristus itse on antanut meille siihen jumalallisen voiman.” Poika ruoskittiin kuoliaaksi äidin rohkaistessa häntä loppuun saakka. Sen jälkeen Teodote ja hänen kaksi muuta lastaan heitettiin tuliseen uuniin, ja niin he perivät yhdessä taivasten valtakunnan.

Anastasia oli myös vangittu ja hän joutui Illyrian uuden prefektin Lukianoksen tuomittavaksi. Tämä oli ahne mies ja lupasi, että jos Anastasia luovuttaa omaisuutensa hänelle, tämä saa hänen puolestaan vapaasti kumartaa omaa Jumalaansa. Anastasia sanoi, että armeliaisuutta on osoitettava köyhille eikä rikkaille, kuten Lukianokselle, ja lisäsi: ”Mutta jos jonakin päivänä köyhdyt ja näen sinut nälkäisenä, ruokin sinut mielelläni.” Lukianos määräsi hänet heitettäväksi vankilaan. Anastasialle sai antaa syötävää ainoastaan rajoitetusti auringonlaskun jälkeen, mutta siihenkään hän ei suostunut koskemaan. Teodoten ilmestymiset olivat hänen lohtunaan ja vahvistivat häntä tuleviin koitoksiin. Kun hän kysyi Teodotelta, miksi tämä vieraili hänen luonaan kuoleman jälkeen, tämä vastasi: ”Jumala antaa marttyyreille tämän armon, että he voivat ilmestyä ystävilleen, keskustella ja iloita yhdessä heidän kanssaan.”

Kun Lukianos lähetti kuukauden kuluttua hakemaan Anastasiaa vankilasta, hän kuvitteli kohtaavansa tämän sairaana ja heikkona ja hämmästyi kovasti, kun hän tuli esiin säteilevänä ja täynnä sisäistä voimaa. Prefekti jätti hänet vielä toiseksi kuukaudeksi entistä julmempien vartijoiden huostaan ja määräsi hänet sitten tapettavaksi.

Yhdessä noin 130 rikollisen kanssa Anastasia ja eräs toinen kristitty nimeltä Eutykhianos pantiin laivaan, jota seurasi toinen, sotilaita kuljettava laiva. Ulkomerellä sotilaat puhkaisivat vankien laivan kyljet, niin että se alkoi vajota. Mutta juuri ennen sen uppoamista Teodote ilmestyi ruoriin ja ohjasi laivan Palmarian saarelle, missä eli paljon maanpaossa olleita kristittyjä. Laivassa olleet rikolliset hämmästelivät tätä ihmettä ja langeten Anastasian ja Eutykhianoksen jalkoihin pyysivät näitä opettamaan heille kristinuskoa. Kaikki alkoivat uskoa Kristukseen.

Kun Lukianos sai kuulla vankien pelastumisesta, hän lähetti saarelle sotilaita, jotka mestasivat noin 200 kristittyä. Anastasia sidottiin paaluun, jonka ympärille sytytettiin tuli. Tällä tavoin hänet kärvennettiin kuoliaaksi ja hän sai lopulta itsekin sen marttyyriseppeleen, jonka hankkimisessa hän oli avustanut niin monia muita kristittyjä.

Ylimysnainen nimeltä Apollonia sai prefektin vaimon välityksellä haltuunsa pyhän Anastasian reliikit. Vainojen päätyttyä hän rakennutti komean kirkon pyhän marttyyrin kunniaksi ja juhli vuosittain hänen kuolinpäiväänsä. Pyhän patriarkka Gennadioksen aikana, vuoden 470 tienoilla, reliikit siirrettiin Konstantinopoliin, missä ne sijoitettiin pyhän Anastasian nimeä kantavaan kirkkoon ja niiden äärellä alkoi tapahtua ihmeitä. Anastasian lisänimi ”myrkytyksestä vapauttaja” johtuu juuri hänen reliikkiensä äärellä tapahtuneista parantumisista.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.