9.11.2018

Sävelmä
7. säv.
Paasto
Öljy sallittu

m:t Onesiforos ja Porfyrios (+ 200-l.)

Pyhittäjä-äiti Matrona (+ 500-l.)

p. Nektarios Eginalainen (+ 1920)

Parimia
  1. Sananl. 10:7, 6, 3:13–16, 8:6, 34–35, 4, 12, 14, 17, 5–9, 22:21, 19
  2. Viis. 4:7–15
  3. Sananl. 10:31–32, 11:2, 10:2, 11:7, 19, 13:2, 9, 15:2, 14:33, 22:11, Viis. 6:13, 12, 14–16, 7:30, 8:2, 3–4, 7–8, 17–18, 21, 9:1–5, 10–11, 14

(Pyhä Nektarios Eginalainen (+ 1920))

Sananl. 10:7, 6, 3:13–16, 8:6, 34–35, 4, 12, 14, 17, 5–9, 22:21, 19

Vanhurskaan muistoa siunataan, jumalattoman nimikin maatuu. 6 Hurskaalla on päänsä päällä siunaus, jumalattoman suussa piilee väkivalta. 3:13 Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden, se, joka on tavoittanut tiedon, 14 sillä parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta. 15 Se voittaa korallit kalleudessa, mitkään aarteet eivät vedä sille vertaa. 16 Sen oikeassa kädessä on pitkä ikä, vasemmassa rikkaus ja kunnia. 8:6 Kuulkaa! Minä puhun totuuden sanoja, puhun ilman vilppiä, kun suuni avaan. 34 Hyvin käy sen, joka minua kuulee, päivästä päivään valvoo ovellani, valppaana odottaa sen kynnyksellä. 35 Joka minut löytää, löytää elämän, hänet Herra ottaa suosioonsa. 4 "Teitä minä kutsun, ihmiset, teille kaikille osoitan sanani. 12 "Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini. 14 Minulta tulee ajatus, minulta sen toteutus, minä olen ymmärrys, minun on voima. 17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ne, jotka etsivät, löytävät minut. 5 Hankkikaa viisautta, te ymmärtämättömät, hankkikaa tietoa, te houkat! 6 Kuulkaa! Minä puhun totuuden sanoja, puhun ilman vilppiä, kun suuni avaan. 7 Minkä kieleni tuo julki, se on kaikki totta, huuleni kauhistuvat jumalattomuutta. 8 Minkä puhun, se pitää paikkansa, puheeni ei ole kieroa eikä väärää. 9 Se on selkeää sille, joka ymmärtää, helppoa sille, joka on tavoittanut tiedon. 22:21 Jotta oppisit totuutta, oikeita sanoja, ja voisit vakain sanoin vastata lähettäjällesi. 19 Turvaa Herraan -- siksi minä sinulle puhun, siksi saatan tietoosi kaiken tämän.

Viis. 4:7–15

7 Mutta oikeamielinen pääsee lepoon, vaikka kuolisikin ennen aikojaan. 8 Ei vanhuuden arvo ole pitkässä iässä, ei sitä mitata vuosien mukaan. 9 Ymmärrys on harmaiden hapsien vertaista, nuhteettomuus vastaa korkeaa ikää. 10 Jumala mieltyi oikeamieliseen ja rakkaudessaan otti hänet luokseen syntisten keskeltä. 11 Jumala otti hänet pois, ettei pahuus olisi pilannut hänen ymmärrystään eikä vilppi vietellyt hänen sieluaan, 12 sillä synnin houkutus hämärtää hyvyyden ja himon pyörrytys horjuttaa vilpitöntä mieltä. 13 Hänen elämänsä täyttyi jo varhain − hän eli pitkän elämän. 14 Herra oli häneen mieltynyt ja joudutti hänen pääsyään pahan keskeltä. Ihmiset näkivät sen mutta eivät ymmärtäneet, he eivät osanneet ajatella niin. 15 Herran pyhien osaksi tulee armo ja laupeus, hän pitää valituistaan huolen.  

Sananl. 10:31–32, 11:2, 10:2, 11:7, 19, 13:2, 9, 15:2, 14:33, 22:11, Viis. 6:13, 12, 14–16, 7:30, 8:2, 3–4, 7–8, 17–18, 21, 9:1–5, 10–11, 14

31 Vanhurskaan suusta viisaus versoo, mutta myrkyllinen kieli leikataan poikki. 32 Hurskaan sanat ovat rakkauden sanoja, jumalattoman puhe valhetta ja vimmaa. 11:2 Missä on ylpeys, sinne tulee häpeä, nöyrien kumppani on viisaus. 10:2 Väärintekijää eivät hänen aarteensa auta, mutta oikeamielisyys pelastaa kuolemasta. 11:7 Kuolemaan katkeaa jumalattoman toivo, pahantekijän odotus raukeaa tyhjiin. 19 Oikeamielinen tavoittaa elämän. Joka pahaa etsii, etsii kuolemaa. 13:2 Hyvä sana ravitsee puhujansa, mutta pahantekijä janoaa väkivaltaa. 9 Oikeamielisten valo sädehtii ja loistaa, mutta jumalattomien lamppu sammuu. 15:2 Viisaiden sanat ovat tiedon mauste, tyhmän suu syytää tyhmyyksiä. 14:33 Ymmärtäväisen sydämessä viisaus asuu, tyhmien sisimmästä sitä ei tapaa. 22:11 Puhdassydämistä Jumala rakastaa, puheissaan taitavaa kuningas suosii. Viis. 6:13 Viisaus ehtii niiden edelle, jotka sitä kaipaavat, ja ilmaisee itsensä heille.   12 Viisaus loistaa valoaan eikä katoa koskaan. Niinpä ne, jotka viisautta rakastavat, voivat sen helposti nähdä, ne, jotka sitä tavoittelevat, löytävät sen. 14 Vaikka joku aamuhämärissä kiirehtisi etsimään sitä, ei hätää: se istuu jo ovensuussa. 15 Viisauden tavoittelu on ylintä ymmärrystä. Se, jota viisaus valvottaa, saa kohta levollisen mielen. 16 Viisaus kulkee kaikkialla ja etsii niitä, jotka se voi katsoa arvoisikseen. Mielellään se näyttäytyy heidän teillään, ja milloin he sitä ajattelevatkin, se tulee heitä vastaan. 7:30 sillä valo tekee aina tilaa yölle mutta viisautta ei paha saa valtaansa. 8:2 Viisauteen minä rakastuin, sitä minä tavoittelin nuoruudestani asti, sen pyrin kihlaamaan morsiamekseni. Minä rakastuin sen kauneuteen. 3 Viisaus on jaloa, ylivertaista syntyperää, sillä se elää Jumalan luona ja kaikkeuden valtias rakastaa sitä. 4 Jumala on vihkinyt sen salaiseen tietoonsa, ja se ottaa osaa Jumalan suuriin tekoihin. 7 Jos joku rakastaa oikeudenmukaisuutta, se vaatii vaivaa ja ponnistelua, hyveitä, joita juuri viisaus opettaa: kohtuutta ja ymmärrystä, oikeamielisyyttä ja rohkeutta − mitään niitä hyödyllisempää ei elämässä ole. 8 Jos joku haluaa laajentaa tietämystään, niin viisaus tuntee menneet ja niistä päättelee, mitä tulevaisuus tuo. Se avaa mietelmien salaisuudet ja löytää arvoitusten ratkaisut. Merkit ja ihmeet se tietää etukäteen, se tietää, mitä tuovat mukanaan aikakaudet ja kaikki niiden vaiheet. 17 Tuota kaikkea minä ajattelin ja tulin siihen tulokseen, että kuolemattomuus syntyy liitosta viisauden kanssa, 18 puhdas ilo sen rakkaudesta, loputon rikkaus sen uutterasta työstä, ymmärrys yhteiselosta sen kanssa ja hyvä maine sen sanojen kuuntelemisesta. Niinpä lähdin matkaan, kiersin ja etsin saadakseni viisauden vierelleni. 21 Tiesin kuitenkin, etten saisi viisautta ellei Jumala sitä minulle soisi − ja ymmärrystä osoitti jo sekin, että tiesin, keneltä tämä lahja tulee. 9:1 −Isiemme Jumala, armelias Herra! Sinä olet sanallasi luonut kaiken 2 ja viisaudellasi muovannut ihmisen, jotta hän hallitsisi luomakuntaasi, 3 johtaisi maailmaa pyhästi ja vanhurskaasti ja olisi tuomioissaan oikeamielinen. 4 Anna minulle viisaus, joka on valtaistuimella vierelläsi, älä sulje minua lastesi joukosta − 5 olenhan palvelijasi, sinun palvelijattaresi poika! Minä olen vain heikko ihminen ja elän lyhyen aikaa. Lakia ja oikeutta en ymmärrä kaikin puolin. 10 Lähetä se matkaan, alas pyhistä taivaistasi, lähetä se kirkkautesi valtaistuimelta tänne luokseni, uurastamaan vierelläni, jotta oppisin, mikä sinua miellyttää. 11 Se tietää kaiken, se käsittää kaiken, se ohjaa taitavasti toimiani ja varjelee minua kirkkaudellaan. 14 Kuolevaisten järkeily on perin vaivaista, perin pettävää on meidän pohdintamme.

Polyeleon evankeliumi
Joh. 10:1–9 (Pyhä Nektarios Eginalainen (+ 1920))

Pyhä Nektarios Eginalainen (+ 1920)

Joh. 10:1–9

Herra sanoi luokseen tulleille juutalaisille: 1 "Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. 2 Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. 3 Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. 4 Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. 5 Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä." 6 Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. 7 Siksi Jeesus jatkoi: "Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. 8 Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. 9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.

Epistola
Hepr. 7:26–8:2 (Nektarios)
2. Tess. 3:6–18

Hepr. 7:26–8:2

26 Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle. 27 Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien sovittamiseksi. Hän on antanut kertakaikkisen uhrin uhratessaan itsensä. 28 Laki tekee ylipappeja ihmisistä, jotka ovat heikkoja, mutta lakia myöhemmin vannottu vala nostaa ylipapiksi Jumalan Pojan, joka on saavuttanut ikuisen täydellisyyden. 8:1 Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. 2 Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä, todellisessa pyhäkköteltassa, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse.

2. Tess. 3:6–18

6 Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, pysymään erossa jokaisesta veljestä, joka elää kurittomasti eikä seuraa antamiamme opetuksia. 7 Tiedätte itse, miten teidän tulee seurata meidän esimerkkiämme. Kun olimme luonanne, emme pakoilleet velvollisuuksiamme. 8 Me emme syöneet ilmaiseksi kenenkään leipää, vaan teimme työtä ja uurastimme yötä päivää, jotta emme olisi olleet teidän vaivoinanne. 9 Olisihan meillä tosin siihen ollut oikeus, mutta halusimme olla teille esimerkkinä. 10 Kun olimme luonanne, me määräsimme, että jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä. 11 Olemme nimittäin kuulleet, että jotkut teidän joukostanne elävät kurittomasti eivätkä tee työtä vaan touhuavat joutavia. 12 Sellaisia me käskemme ja kehotamme Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä rauhoittumaan ja ansaitsemaan itse leipänsä. 13 Mutta älkää te, veljet, väsykö tekemään hyvää. 14 Jos joku ei alistu siihen, mitä olemme tässä kirjeessä sanoneet, antakaa hänelle opetus älkääkä olko hänen kanssaan tekemisissä. Ehkä hän silloin häpeää. 15 Älkää silti pitäkö häntä vihollisenanne vaan ojentakaa kuin veljeä.16 Itse rauhan Herra suokoon teille rauhan, aina ja kaikin tavoin. Herra olkoon teidän kaikkien kanssa. 17 Minä, Paavali, kirjoitan tähän tervehdyksen omakätisesti. Näin minä kirjoitan, ja tämä on tuntomerkkinä jokaisessa kirjeessäni. 18 Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kaikkien kanssa.

Joh. 10:9–16 (Pyhä Nektarios Eginalainen (+ 1920))
Luuk. 13:31–35

Pyhä Nektarios Eginalainen (+ 1920)

Joh. 10:9–16

Herra sanoi: 9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. 10 Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. 11 "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. 12 Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, 13 koska palkkapaimen ei välitä lampaista. 14 "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, 15 niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. 16 Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

9.11.2018

Luuk. 13:31–35

31 Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: "Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut." 32 Mutta hän vastasi: "Menkää ja sanokaa sille ketulle: 'Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.' 33 Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani - - eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa. 34 "Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. 35 Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!'"

Päivän synaksario

Pyhät marttyyrit Onesiforos ja Porfyrios

Pyhät marttyyrit Onesiforos ja Porfyrios kärsivät Kristuksen nimen tähden keisarien Diocletianuksen ja Maximianuksen aikana 200-luvun viimeisinä vuosina. Onesiforos ja Porfyrios pidätettiin ja raahattiin tuomioistuimen eteen, jossa he tunnustivat Kristuksen ainoaksi todelliseksi taivaan ja maan kuninkaaksi. Rohkean tunnustuksensa tähden heitä kidutettiin monin tavoin. Heitä kärvennettiin halstarilla ja kidutettiin tulella, mutta he kiittivät lakkaamatta Jumalaa ja pitivät kärsimyksiään vain keinona päästä ikuisen levon autuuteen. Marttyyreista huokunut ilo sai heidän kiduttajansa raivon valtaan. He sitoivat marttyyrit jaloistaan villihevosten perään ja päästivät ne laukkaamaan kiviseen ja ohdakkeiseen maastoon. Urheiden marttyyrien repeytynyttä lihaa jäi kaikkialle matkan varrelle, mutta heidän sielunsa vapautuivat ja kohosivat taivaallisiin asuntoihin. Hieman myöhemmin hurskaat kristityt hautasivat heidän ruumiinsa Pangaiano-nimiseen kylään.

Abba Johannes Lyhyt

Abba Johannes syntyi Ala-Egyptin Bastassa. Ruumiinrakenteensa takia häntä sanottiin ’lyhyeksi’ tai ’kääpiöksi’ (kolobos). 300-luvulla Johannes lähti veljensä Danielin kanssa Sketiksen erämaahan (josta ”skiittojen” nimi juontuu). Johannes oli nuori mutta täynnä intoa. Hän kilvoitteli ensin yksikseen, mutta vakuuttui pian ohjaajan tarpeesta. Johanneksesta tulikin innokas ehdottoman kuuliaisuuden puolestapuhuja. Hänen ohjaajanaan oli ensin abba Ammoes ja myöhemmin kuuluisa abba Poimen (27.8.).

Kerran Johanneksen ohjaajavanhus otti kuivan puusauvan, istutti sen maahan ja sanoi: ”Kastele sitä joka päivä, kunnes se kantaa hedelmää.” Vesi oli niin kaukana, että Johanneksen oli lähdettävä aina illalla ja hän ehti takaisin vasta aamun koittaessa. Hän kuitenkin suoritti tätä tehtävää valittamatta. Kolmen vuoden kuluttua puu virkosi eloon ja puhkesi kantamaan hedelmää. Johanneksen ohjaajavanhus poimi siitä hedelmän, vei sen sunnuntaina kirkkoon ja sanoi: ”Ottakaa ja syökää kuuliaisuuden hedelmää!”

Abba Ammoes koetteli Johannesta ankarasti kahdentoista vuoden ajan antamatta hänelle koskaan kiitosta, mutta kuolemansa edellä tämä ohjaajavanhus lausui Johanneksesta: ”Hän on enkeli, ei ihminen.” Ohjaajansa kuoltua abba Johannes siirtyi kilvoittelemaan yksinäisyyteen syvään luolaan. Hän asui hiljaisuuden rauhassa kumppaneinaan paasto ja valvominen. Hän keskittyi yksin Jumalaan saadakseen yhdistyä Häneen jatkuvassa rukouksessa. Johannes valmistautui pahojen ajatusten hyökkäykseen jo ennalta ja turvasi Vapahtajaansa rukouksessa. Käsityönään hän punoi koreja. Joskus abba Johannes oli punosta punoessaan niin uppoutunut mietiskelyyn ja vajonnut hengessään jumalalliseen hurmokseen, että punoi huomaamattaan yhtä ja samaa punosta kunnes se ulottui seinään asti.

Kun abba Johannes Lyhyt hämmästyksekseen huomasi päässeensä vapaaksi taistelusta pahoja ajatuksia vastaan, abba Poimen neuvoi häntä pyytämään Jumalalta nöyrästi jotain uutta taistelua, jotta sielu voisi edistyä. Johannes saavutti hyveen korkean asteen ottamalla nöyryyden ja jumalanpelon elämänsä perustaksi. Hän iloitsi, jos häntä halveksittiin tai pilkattiin. Johannes oli täysin vapaa vihasta, hän ei voinut puhua mitään petollista ja säilytti Jumalan muistamisen alati hengessään. Jos hän kohtasi riiteleviä, hän juoksi pakoon niin nopeasti kuin kykeni.

Abba Johannes tapasi sanoa: ”Joka haluaa tulla hyveelliseksi, ei voi onnistua yhdessä päivässä. Hanki siksi vähän jokaista hyvettä. Nouse varhain joka aamu ja hankkiudu alkuun kaikissa hyveissä ja Jumalan käskyissä kärsivällisyyden, pelon ja Jumalan rakkauden avulla. Lähimmäisemme voittaminen on perusta, josta meidän on aloitettava. Kaikki Kristuksen käskyt riippuvat siitä. Rukoile tosissasi katumuksen pistoksin ja valvoen. Älä kiinnitä mitään huomiota toisten vikoihin. Valmistu taisteluun kieltäytymällä kaikesta lihallisesta. Sulje hautasi kuin olisit jo kuollut tietoisena siitä, että kuolemasi on koko ajan käsillä. Jos sinua kiusaa vatsasi, pysy koko viikko pidättyväisenä syöden vain kerran päivässä, kunnes vaatimaton ruokasi maistuu lopulta hunajaakin makeammalta. Jos kielesi on hillitön ja lausuu usein turhia ja häpeällisiä sanoja, pistä suuhusi puunpalanen tai kivi, kunnes olet saanut kitkettyä pahan tavan pois. Jos olet ylpeä, tee alhaisimpia töitä ja pukeudu puhki kuluneisiin vaatteisiin. Taistele näin kaikkia muitakin himojasi vastaan, kunnes olet pelastunut niiltä kaikilta.”

Abba Johannes Lyhyt toimi muun muassa pyhän Arsenios Suuren ohjaajana. Johannes jätti Sketiksen paetessaan ryösteleviä paimentolaisia. Hän asettui Qulzumin vuorelle, jossa hän kuoli vuonna 422. Hänen viimeiset sanansa olivat: ”En koskaan seurannut omaa tahtoani, enkä koskaan opettanut toiselle sellaista, mitä en ollut ensin itse harjoittanut.”

Pyhä Benen Irlantilainen

Pyhä Benen (Benignus) eli Irlannissa viidennellä vuosisadalla. Hän kääntyi kristityksi jo lapsena yhdessä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Heidät kastoi itse pyhä Patrik (17.3.), jota lapsukainen Benen kovasti ihaili. Kun Patrik meni nukkumaan perheen puutarhaan, Benen huomasi Patrikin likaisen viitan vetävän puoleensa hyönteisiä ja alkoi asetella piispan päälle voimakastuoksuisia kukkia, jotta hyönteiset jättäisivät hänet rauhaan. Kun vanhemmat yrittivät kieltää poikaa, Patrik lausui: ”Hän on hyvä poika. Hän saattaa tehdä vielä ihmeellisiä asioita kirkon hyväksi.” Kun Patrik oli lähdössä eteenpäin, Benen tarrasi häneen kiinni ja vaati päästä hänen mukaansa. Kaikki pitivät häntä liian pienenä lähtemään minnekään, mutta Patrik sanoi: ”Kastakaa hänet ja nostakaa vaunuihin. Hän on valtakuntani perillinen.”

Pyhä Patrik otti Benenin oppilaakseen, eikä tämä enää koskaan palannut kotiinsa. Eräänä iltana Patrik katseli hengessään taivaallisia salaisuuksia. Hän kysyi, näkikö Benen samaa kuin hän. Lapsukainen vastasi näkevänsä taivaan avoinna, Jumalan Pojan ja enkeleitä. Patrik totesi: ”Nyt tiedän, että sinä olet arvollinen seuraajakseni.”

Benenistä tuli vähitellen Patrikin oikea käsi, jota nimitettiin ”Patrikin psalmilaulajaksi”. Hän kulki Patrikin mukana toimittamassa jumalanpalveluksia, joissa hän palveli laulajana ja lukijana. Samalla hän sai oppia, miten evankeliumia julistetaan ja opetetaan.

Aikanaan Benen vihittiin papiksi, ja lopulta hänestä tuli Patrikin seuraaja Armaghin ja koko Irlannin arkkipiispana. Benen kehitti kuorolaulua ja laati lakeja ja ohjeita kirkolleen ja kansalleen. Hän levitti evankeliumia Clareen, Kerryyn ja Connaughtiin sekä johti kaksikymmentä vuotta pyhän Patrikin rakennuttamaa luostaria Kilmoren Drumleasessa. Pyhä Benen kuoli vuoden 468 tienoilla.

Pyhittäjä-äiti Matrona

Pyhä Matrona, joka syntyi keisari Markinianoksen hallitusaikana (450–457), oli kotoisin Pamfylian Pergestä Vähän-Aasian eteläosasta. Hyvin nuorena hänet annettiin vaimoksi menestyvälle Dometianos-nimiselle nuorukaiselle. Perheeseen syntyi tytär Teodote. Matrona oli hyvin harras, ja jumalalliset asiat täyttivät hänen mielensä.

Konstantinopoli monine kirkkoineen ja pyhäinjäännöksineen kiehtoi Matronaa, ja hän tahtoi päästä käymään siellä. Dometianos lähti hänen mukaansa. Seurueessa oli myös Matronan uskottu ystävä hurskas nainen nimeltään Eugenia, joka ainoana tiesi tämän salaisesta toiveesta saada omistautua kokonaan Jumalalle. Yhdessä Eugenian kanssa tuolloin vasta 15-vuotias Matrona kiersi Konstantinopolin kirkoissa ja osallistui kokoöisiin jumalanpalveluksiin. Dometianos alkoi kuitenkin suhtautua epäluuloisesti Matronan öisiin poissaoloihin. Niinpä hän kielsi Matronaa enää lähtemästä ulos. Matrona murehti tätä kovasti. Vaivoin hän sai mieheltään luvan osallistua yhdessä Eugenian kanssa kokoöiseen palvelukseen Pyhien apostolien kirkossa. Mukana oli myös nunna Susanna, joka oli nuoresta lähtien viettänyt neitseellistä, Jumalalle omistettua elämää kirkon yhteydessä.

Palveluksen jälkeen Matrona uskoi hengellisille ystävilleen, että hän tahtoisi itsekin ryhtyä nunnaksi. ”Miten aioit siinä tapauksessa järjestää tyttäresi elämän?” kysyi Eugenia. ”Annan hänet tänne Susannan hoiviin”, tämä vastasi.

Yöllä Matrona näki unta, että hänen miehensä etsi häntä, mutta hän oli turvassa miesluostariin kätkeytyneenä. Tästä hän käsitti, että hänen oli pukeuduttava mieheksi ja mentävä munkkiluostariin. Niinpä hän Babylas-nimisenä eunukkina esiintyen meni vanhus Bassianoksen (10.10.) luostariin. Siellä hän kunnostautui kaikissa askeettisissa kilvoituksissa niin, että muut munkit ihmettelivät. Nöyrästi hän totteli igumenia ja veljiä ja palveli eri tehtävissä. Kerran puutarhatöissä eräs munkki kiinnitti huomiota siihen, että hänellä oli entisen elämänsä muistona reiät korvissa. Matrona joutui sepittämään tarinan rakastavasta äidistä, joka tahtoi koristella hänet korvarenkailla, vaikka hän olikin poika.

Matrona eli luostarissa joitakin vuosia. Lopulta Jumala kuitenkin paljasti unessa igumenille ja eräälle toiselle munkille, että veli Babylas olikin nainen. Aamulla Bassianos kutsui Matronan luokseen ja kysyi häneltä ankarasti, kuinka hän oli naisena uskaltautunut miesluostariin. Matrona kertoi hänelle tarinansa. Se sai igumenin leppymään ja lähettäessään hänet pois luostarista hän samalla pyysi häntä pysymään uskollisena luostarikutsumukselleen elämänsä loppuun asti. Matrona meni heti nunna Susannan luo, jolta sai kuulla tyttärensä Teodoten kuolleen jo kauan sitten. Tämän jälkeen Matrona tunsi olevansa entistä vapaampi viettämään kilvoitteluelämää.

Dometianos oli koko ajan etsinyt vaimoaan eri luostareista ja oli jo saanut kuulla tämän olleen Bassianoksen luostarissa. Raivoissaan hän syytti nyt munkkeja, että he erottavat puolisot toisistaan. Munkit vastasivat, että heillä oli kyllä ollut joku eunukki Babylas, joka sitten oli lähtenyt pois ja sanonut menevänsä Jerusalemiin. Näin he yrittivät harhauttaa miehen pois Matronan jäljiltä. Igumeni huolestui kuitenkin, että Dometianos lopulta löytäisi Matronan. Kun hän keskusteli veljien kanssa kuinka suojella Matronaa, munkkidiakoni Markellos kertoi, että hänen sisarensa oli nunnana eräässä naisluostarissa Syyrian Emesassa (Homs). Niinpä Matrona päätettiin lähettää sinne.

Noihin aikoihin Syyriassa löydettiin pyhän Johannes Kastajan pää. Nunnatkin olivat mukana tapauksen johdosta järjestetyissä juhlallisuuksissa. Matrona kosketti pyhää päätä öljyyn kastetulla kankaalla. Kun hän sitten siveli samalla kankaalla erään sokean miehen silmiä, tämä sai näkönsä takaisin. Tieto ihmeestä levisi laajalle, ja Matronan mieskin sai kuulla siitä. Hän meni Syyriaan Matronan luostariin pyhiinvaeltajana ja pyysi saada siunauksen ihmeidentekijänunnalta. Kun Matronalle kuvattiin miestä, hän tajusi, että kyseessä oli Dometianos. Hän lähetti sanan, että tämä odottaisi luostarin ulkopuolella viikon ja sitten hän tulisi tätä tapaamaan. Tällä välin Matrona pakeni luostarista mukanaan vain leipää ja jouhimekkonsa ja suuntasi kulkunsa kohti Jerusalemia. Viikon turhaan odotellut Dometianos pääsi kuitenkin Matronan jäljille. Eksyttääkseen miehensä Matrona piiloutui rappeutuneeseen epäjumalien temppeliin Beirutissa. Pahat henget ahdistivat häntä siellä monin tavoin, mutta hän pysyi lujana. Jotkut pakananaiset viisaudestaan tunnetun papitar Sofronen johdolla kiinnostuivat hänen elämästään. Matrona opetti heille kristinuskoa, ja he ottivat kasteen.

Matrona tahtoi tavata hengellisen isänsä Bassianoksen ja näyn rohkaisemana uskaltautui lähtemään Konstantinopoliin. Bassianos antoi hänelle pienen rakennuksen keljaksi ja kutsui myös Beirutissa kristinuskoon kääntyneet naiset asumaan sinne hänen kanssaan. Myös monet Konstantinopolin naiset kävivät Matronan luona aina keisarinnaa myöten.

Matronan rukousten avulla eräs ylimysnainen parani vakavasta sairaudestaan. Kiitollisuutensa osoitukseksi hän lahjoitti Matronalle kauniin kartanon lähellä merta, johon hän voisi siirtää sisaristonsa. Nainen rakennutti paikalle vielä kirkonkin.

Kerran kaksi ylhäistä sisarusta poikkesi Matronan luostariin. Toinen heistä, Athanasia, innostui kaikesta siellä näkemästään, ja varsinkin Matronan persoona teki häneen suuren vaikutuksen. Hänessä syttyi halu ryhtyä itsekin nunnaksi. Matronan tavoin hänkin oli naimisissa ja joutui ensin taistelemaan itsensä vapaaksi avioliiton siteistä. Athanasia antoi suuren omaisuutensa luostarille. Matrona rakennutti lisää keljoja ja toisen kirkon luostarin alueelle ja lähetti loput rahat Jerusalemin köyhille naisluostareille. Athanasia eli luostarissa vielä viisitoista vuotta.

Matronan sisaristo kasvoi, ja koska hän alkoi olla jo varsin iäkäs, hän opetti usein sisaria, kuinka heidän piti elää hänen poismenonsa jälkeen. Vähän ennen kuolemaansa Matrona sai nähdä ihanan näyn. Hän oli suurenmoisen kauniissa puutarhassa erilaisten puiden ja lähteiden keskellä. Siellä oli joitakin naisia, joiden kasvot loistivat. He osoittivat hänelle taloa, jonka kauneutta ihmiskieli ei pysty kuvaamaan, ja sanoivat. ”Tämä talo on tarkoitettu sinulle asunnoksi.” Matrona ymmärsi, että hänen lähtönsä oli lähellä. Hän hyvästeli sisarensa ja antoi pian autuaan sielunsa Jumalan haltuun. Hän oli tuolloin satavuotias. Viisitoista vuotta hän oli elänyt maailmassa ja loput 85 vuotta viettänyt hengellisissä kilvoituksissa Jumalan kunniaksi.

Pyhät Eustolia ja Sopatra

Pyhä Eustolia syntyi Roomassa Bysantin keisari Maurikioksen aikana (582–602). Jo nuorena hän omistautui Jumalalle ja ruokki jumalallisen rakkauden liekkiä sielussaan paastoamalla, rukoilemalla ja valvomalla. Roomasta hän meni Konstantinopoliin käydäkseen sen monissa kirkoissa ja kumartaakseen niissä säilytettäviä lukuisia pyhäinjäännöksiä. Kerran ollessaan matkalla Jumalanäidin Blahernan kirkkoon hän kohtasi kadulla keisari Maurikioksen tyttären Sopatran (tai Sosipatra). Tämä kiinnitti huomionsa kilvoitusten kirkastamaan kilvoittelijaan ja pysähtyi keskustelemaan hänen kanssaan. Eustolia teki häneen niin syvän vaikutuksen, että hän lahjoitti heti tämän käyttöön talon.

Eustolia opetti Sopatralle pyhiä kirjoituksia ja irrotti tämän mielen maallisista. Kun hän muutti saamaansa taloon, hänen luokseen oli heti pyrkimässä suuri määrä naisia, jotka tahtoivat luopua maailmallisesta elämästä ja antautua kilvoittelemaan kaidalla tiellä. Itse Sopatrakin lähti palatsista, heitti korunsa pois kuin ne olisivat olleet kiviä, ja hänestä tuli Eustolian uskollinen oppilas.

Sopatra luovutti koko omaisuutensa Eustolian haltuun. Tämä käytti sen luostarin laajentamiseen ja antoi ylijääneet varat köyhille. Samalla hän jatkoi kilvoitustaan edistyen kaikissa hyveissä. Hän oli nöyrä, lempeä, vailla kateutta ja täynnä rakkautta Jumalaa ja ihmisiä kohtaan. Niin hänellä kuin Sopatrallakin oli armolahja keskustella sielulle hyödyllisistä asioista luostarin pyhiinvaeltajien kanssa heidän hengelliseksi rakennuksekseen.

Monta vuotta kilvoiteltuaan ja autettuaan monia pelastumaan pyhä Eustolia nukkui rauhassa kuolonuneen. Hän jätti Sopatran seuraajakseen luostarin igumeniaksi.

Pyhittäjä-äiti Teoktiste Lesboslainen

Pyhittäjä Teoktiste oli kotoisin Lesboksen saaren Methymnen kylästä ja eli 800-luvulla. Jo nuorena hän jäi orvoksi ja meni luostariin kotisaarellaan. Kahdeksantoistavuotiaana hän vieraili kerran sisarensa luona kotikylässään. Juuri silloin Kreetalla tukikohtaansa pitäneet arabialaiset merirosvot hyökkäsivät kylään kuuluisan päällikkönsä Nissirin johdolla. He ottivat vangeiksi kaikki kylän asukkaat, heidän joukossaan myös Teoktisten. Heidät työnnettiin laivoihin ja vietiin tuolloin asumattomalle Paroksen saarelle. Siellä Nissir pani vankinsa riviin arvioidakseen itse kunkin arvon orjamarkkinoilla. Silloin Teoktiste pyysi lupaa mennä tarpeelleen metsään, jonne päästyään hän lähti pinkomaan syvemmälle tiheikköön ja juoksi niin kauan kunnes kaatui nääntyneenä maahan. Seuraavana aamuna hän näki ilokseen, että merirosvolaiva lähti saarelta. Tämän jälkeen hän alkoi elää yksin asumattomalla saarella käyttäen ravinnokseen erästä saarella kasvavaa villiä palkokasvia ja erilaisia yrttejä.

35 vuoden kuluttua saarelle saapui metsästäjä. Hän meni ihailemaan ”Sataovista” Jumalanäidin marmorikirkkoa, saaren kaunistusta niiltä ajoilta, jolloin se oli ollut asutettu. Yhtäkkiä hänestä alkoi tuntua, että paikalla oli joku. Hän näki jonkun varjomaisen olennon alttaripöydän vierellä. Kun hän meni katsomaan, tämä sanoi: ”Älä lähesty, olen nainen eikä minulla ole vaatteita. Heitä minulle jotakin, mihin voin kietoutua, niin sitten kerron sinulle, mitä Jumala kerrottavaksi antaa.” Metsästäjä heitti päällysviittansa Teoktistelle. Tämä oli luurangonlaiha, hiukset olivat valkoiset ja hänen koko olemuksessaan oli jotain yliluonnollista. Metsästäjä heittäytyi hänen jalkoihinsa pyytäen siunausta. ”Jumala, joka johti askeleesi tänne, että kertoisin sinulle tarinani, siunatkoon sinua”, sanoi Teoktiste.

Kerrottuaan miehelle, kuinka oli joutunut saarelle, Teoktiste pyysi tätä tulemaan uudestaan ja tuomaan mukanaan papin, joka voisi antaa hänelle pyhää ehtoollista. Hän kielsi miestä mainitsemasta hänestä kenellekään muulle.

Jonkin ajan kuluttua mies tuli ystävineen uudelleen Parokselle metsästämään. Teoktiste näyttäytyi kirkon luona vasta, kun kaikki muut olivat lähteneet metsälle. Kyynelsilmin hän nautti pyhän ehtoollisen ja lausui: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä…” (Luuk. 2:29) Sitten Teoktiste kohotti kätensä ja rukoili pitkään.

Metsästysseurue viipyi saarella muutaman päivän. Ennen lähtöään mies tuli taas kirkolle saadakseen pyhittäjä-äidin siunauksen. Hän löysi kuitenkin tämän kuolleena kääriytyneenä vaatteeseen, jonka oli antanut hänelle ensimmäisellä käynnillään. Metsästäjä hautasi hänet paikkaan, mistä oli hänet löytänyt.

Pyhää Teoktisteä kunnioitetaan nykyisin erityisesti sekä hänen kotisaarellaan Lesboksella, jossa hänelle on omistettu pieni kirkko, että Paroksella, jossa ”Sataovisen” kirkon yksi alttari on omistettu hänelle. Hänen pyhäinjäännöksensä ovat Ikarian saarella.

Pyhä Simeon Metafrastes

Pyhä Simeon oli todennäköisesti keisari Konstantinos VII Porfyrogennitoksen (912–959) valtiosihteeri. Keisarin pyynnöstä hän kokosi pyhien elämäkertoja. Simeonin kokoelma on tunnetuin kreikkalainen elämäkertakokoelma keskiajalta. Koska hän kertoi elämäkerrat uudelleen omin ilmauksin, hän sai lisänimekseen Metafrastes eli tulkitsija tai uudelleen kertoja. Hän oli myös kronikoitsija sekä muutti parempaan kieliasuun vanhoja tekstejä kuten Makarios Egyptiläisen opetuspuheet, jotka pyhä Nikodemos Athosvuorelainen sittemmin otti kreikankieliseen Filokaliaansa. Valtaisan kirjallisen työn suoritettuaan pyhä Simeon kuoli vuoden 990 tienoilla.

Pyhä Nektarios Eginalainen

Pyhä Nektarios syntyi lokakuun 1. päivänä vuonna 1846 Silivriassa lähellä Konstantinopolia Itä-Traakian alueella ja sai kasteessa nimekseen Anastasios. Hänen vanhempansa Dimos ja Maria Kefalas olivat hurskaita mutta köyhiä. Lapsena Anastasios kuunteli mielellään hartaan äitinsä opetuksia. Kun tämä opetti hänelle psalmia 51, häntä miellytti etenkin jae: ”Opetan tiesi sinusta luopuneille ja he palaavat sinun luoksesi.” Hänen oli tapana toistaa sitä useampaan kertaan ikään kuin enteenä tulevasta tehtävästään. Lapsena hän leikki pappia ja piti saarnoja. Seitsemänvuotiaana hän ompeli itse paperista vihkon, johon hän alkoi kerätä Jumalan sanoja.

Opin tie oli köyhälle pojalle kiven takana. 14-vuotiaana hän lähti Konstantinopoliin kauppa-apulaiseksi erään sukulaisensa liikkeeseen. Vapaa-aikansa hän käytti itseopiskeluun. Pyhien isien kirjoituksista löytämiään hyödyllisiä opetuksia hän kirjoitti kaupan käärepapereihin, jotta asiakkaatkin saisivat niistä hyötyä.

Jonkin ajan kuluttua Anastasios otettiin Pyhän Haudan veljestölle kuuluvan sivuluostarin yhteydessä toimivaan kouluun lastenvalvojaksi. Hän opetti alaluokkalaisia ja samalla opiskeli itse ylemmillä. 19-vuotiaana hän siirtyi Konstantinopolista Khios-saarelle opettajaksi Lithionin kylään. Lasten lisäksi hän opetti omalla esimerkillään myös aikuisille Jumalan pelkoa ja hyveellistä elämää. Usein hän saarnasi kylän kirkossa. Lithionissa hän vietti kaikkiaan seitsemän vuotta.

Anastasios vieraili usein lähellä olleessa Pyhien isien luostarissa, jonka igumeni Pakomios perehdytti häntä luostarielämään. Lopulta Anastasios päätti luopua maailmasta, ja marraskuun 7. päivänä 1876 hänet vihittiin munkiksi nimellä Lasaros Khioksen kuuluisassa Uudessa Luostarissa (Nea Moni) ja nimitettiin luostarin sihteeriksi. Diakoninvihkimyksen hän sai jo kahden kuukauden kuluttua, tammikuun 15. päivänä, joka oli myös hänen kastepäivänsä. Tässä yhteydessä hänelle annettiin uudeksi nimeksi Nektarios.

Luostarissa Nektarioksen halu ymmärtää syvällisesti pyhiä isiä ja perehtyä teologiaan kasvoi entisestään. Aineellisia edellytyksiä jatko-opintoihin hänellä ei ollut. Jumala valisti kuitenkin rikkaan khioslaisen Johannes Khoremiksen, joka lähetti hänet omalla kustannuksellaan Ateenaan opiskelemaan. Hänen oli ensin suoritettava lukion opinnot. Kun Nektarios oli saanut ne päätökseen, hänen hyväntekijänsä kuoli. Silloin häntä neuvottiin kääntymään Aleksandrian patriarkan Sofronioksen puoleen. Nektarios teki patriarkkaan suotuisan vaikutuksen, ja tämä lupasi kustantaa hänen teologiset opintonsa. Hän kirjoittautui Ateenan teologiseen tiedekuntaan vuonna 1882. Opintoihinsa hän paneutui innokkaasti, sai stipendinkin ja valmistui vuonna 1885.

Valmistuttuaan Nektarios suuntasi kulkunsa Aleksandriaan, missä hänet vihittiin papiksi maaliskuun 23. päivänä 1886. Hän toimi patriarkaatin sihteerinä ja saarnaajapappina. Samalla hänet määrättiin patriarkan edustajaksi Kairoon. Innokkaasti hän tarttui tehtäviinsä ja lisäksi huolehti vielä erityisesti patriarkaatin Pyhän Nikolaoksen katedraalin kaunistamisesta. Monet siellä nykyisinkin olevista freskoista on maalattu hänen ponnistelujensa tuloksena.

Vuoden kuluttua tammikuun 15. päivänä 1889 patriarkka Sofronios vihki Nektarioksen piispaksi, ja hänen tittelikseen tuli Pentapoliksen metropoliitta muinoin Egyptissä toimineen hiippakunnan mukaan. Uudessa asemassaan hän säteili kaikkialle evankeliumin hyveitä. Egyptin tuolloin vielä kukoistanut kreikkalainen yhteisö kunnioitti häntä suuresti, ja monet mainitsivat hänet sopivana seuraajana jo iäkkäälle patriarkalle. Tämä herätti kateutta joissakin muissa patriarkaatin piispoissa. He alkoivat täysin valheellisesti vihjailla patriarkka Sofroniokselle, että Nektarios havittelee hänen istuintaan. Sofronios uskoi näitä syytöksiä ja yllättäen ilmoitti Nektariokselle, että tämän pitää luopua tehtävistään ja siirtyä pois koko Aleksandrian patriarkaatin alueelta – vieläpä täysin rahattomana, koska hän ei ollut moneen kuukauteen saanut palkkaansa. Nektarioksen tapana oli antaa kaikki rahansa köyhille tai kirjojensa painatuskuluihin. Sanottiinkin, että ”Pentapoliksen metropoliitta ja raha ovat kaksi toisilleen vastakkaista asiaa.”

Pyhä otti tämän vääryyden ja katkeran koettelemuksen vastaan kiittäen Jumalaa siitä, että hänet oli katsottu arvolliseksi kestämään vääryyttä ja vainoa kuten niin monet muutkin kirkon pyhät. Hän oli murheellinen joutuessaan eroamaan rakkaista kaittavistaan, jotka puolestaan kirjoittivat hänelle sydäntä liikuttavia kirjeitä kuvaillen ikäväänsä. Hän jätti kuitenkin asian Jumalan käsiin eikä ryhtynyt vastahyökkäykseen vihollisiaan vastaan.

Näin pyhä Nektarios saapui Ateenaan vuonna 1889. Hän alkoi huonolla menestyksellä etsiä työtä Kreikan kirkon piirissä. Vuoden hän vietti toisinaan suorastaan nälkää nähden alivuokralaisena Ateenassa ja ajatteli jo välillä siirtymistä Athosvuorelle. Lopulta hänet nimitettiin helmikuussa 1891 saarnaajapapiksi Euboian (Evian) saarelle. Hyvin nöyrästi piispa otti vastaan tämän vaatimattoman tehtävän ja alkoi taas työskennellä innokkaasti Herransa viinitarhassa. Samanlaisessa tehtävässä hän toimi myöhemmin toisellakin alueella, kunnes hänet vuonna 1894 kutsuttiin Rizareioksen kirkollisen koulun rehtoriksi Ateenaan.

Koulu ei ennen Nektarioksen tuloa ollut täysin vastannut tarkoitustaan tulevien pappien kasvatuspaikkana. Hän sai koulussa aikaan järjestyksen ja muutti sen ilmapiirin hengelliselle oppilaitokselle sopivaksi. Hänen isälliset kehotuksensa, esimerkillinen elämänsä ja rakkautensa sekä se kiinnostus, jota hän osoitti niin koulun henkilökunnan kuin oppilaidenkin asioita kohtaan, saivat kaikkien sydämet lämpenemään. Hänen rakkaudentäyteistä viisauttaan kuvaa se, että oppilaiden kurittomuuksista hän rankaisi itseään paastolla. Pojat varoivat tekemisiään, kun näkivät ruokasalissa tyhjän lautasen rehtorinsa edessä.

Pyhä Nektarios toimitti myös innokkaasti jumalanpalveluksia ja saarnasi koulun kirkossa, johon myös ulkopuoliset pääsivät. Monet tahtoivat hänet rippi-isäkseen. Lisäksi hän tilaisuuden tarjoutuessa toimitti liturgioita ja saarnasi sekä Ateenan että Pireuksen kirkoissa. Suuri joukko uskovia tuli varta vasten kuuntelemaan häntä. Kesälomalla 1898 hän vieraili Athosvuorella. Munkit näkivät hänessä muinaisten pyhien piispojen kaltaisen esipaimenen.

Noihin aikoihin patriarkka Sofronios kuoli. Egyptin ortodoksit muistivat Nektarioksen ja alkoivat toimia hänen valitsemisekseen patriarkanistuimelle. Kun Nektarios sai tietää, että Kreikan kuningatar Olga ja jotkut muut vaikutusvaltaiset henkilöt kannattivat toista ehdokasta, hän vetäytyi syrjään ja jatkoi palvelutehtäväänsä Rizareioksen koulussa.

Vähitellen toinen suunnitelma alkoi yhä enemmän viedä pyhän piispan huomiota. Hänen hengellisten lastensa joukossa oli ryhmä nuoria tyttöjä – näiden joukossa aivan erityisen harrasmielinen sokea Krysanthi. He alkoivat pyytää hengellistä isäänsä perustamaan heille luostarin. Tuohon aikaan Kreikassa oli vain vähän naisluostareita, ja niiden tasossa oli toivomisen varaa. Ajatus luostarielämän elvyttämisestä kiehtoi pyhää Nektariosta. Hän löysikin hengellisille tyttärilleen paikan Eginan saarelta lähellä Ateenaa. Saaren keskiosissa muinaisen Eginan kaupungin raunioiden lähellä oli Ksantos-nimisellä paikalla ollut aikoinaan Elävöittävän lähteen naisluostari. Pyhä Nektarios uudisti sen ja omisti sen Pyhälle Kolminaisuudelle. Uuden luostarin ensimmäinen igumenia oli sokea Krysanthi, joka nunnaksi vihkimyksessä sai nimen Ksenia. Luostari perustettiin vuonna 1904, ja kolme vuotta myöhemmin Nektarios luopui tehtävistään Rizareios-koulun rehtorina ja muutti itsekin luostariin sen rippi-isäksi ja papiksi.

Pyhä Nektarios tahtoi tehdä luostaristaan esimerkillisen yhteiselämäluostarin. Jatkuvasti hän opetti ja ohjasi nunnia niin heidän yhteisessä kuin henkilökohtaisessakin elämässään. Hän osallistui myös luostarin töihin, istutti puita, kuokki ja kasteli kasvimaita, valmisti jopa jalkineita nunnille – taito jonka hän oli oppinut nuorena Konstantinopolissa. Lisäksi hän jatkoi kirjallista toimintaansa. Välillä hän sulkeutui tuntikausiksi rukoilemaan keljaansa, ja sisaret saivat toisinaan todistaa, kuinka hän kävi keskusteluja Jumalanäidin ja pyhien kanssa.

Eginan asukkaat huomasivat pian, mikä aarre heillä oli pyhässä piispassa. Hänen esirukouksillaan saari vapautui ankarasta kuivuudesta, ja monet sairaat paranivat. Joskus ihmiset näkivät valon säteilevän hänestä.

Koettelemukset seurasivat pyhää isää kuitenkin myös Eginalle. Eräät kateelliset henkilöt – heidän joukossaan sisarten vanhempia, jotka olivat vihastuneet tyttäriensä luostariin menosta – alkoivat ilkeästi panetella Nektariosta Ateenan arkkipiispa Teoklitokselle, joka oli antanut hänelle luvan luostarin perustamiseen. Syytösten vuoksi arkkipiispa muutti mieltään ja lähetti tutkintotuomari-papin tarkastamaan luostarin ja kuulustelemaan sekä pyhää itseään että nunnia selvittääkseen, tapahtuiko luostarissa jotakin sopimatonta. Vastaavanlaiseen ja vielä pahempaan menettelyyn syyllistyi myös Teoklitoksen seuraaja arkkipiispa Meletios. Tämänkin raskaan koettelemuksen pyhä kesti rauhallisesti ja jatkoi ponnistelujaan luostarinsa hyväksi. Näiden perättömien syytösten vuoksi hän ei kuitenkaan elinaikanaan ehtinyt kokea sitä iloa, että hänen luostarinsa olisi tunnustettu virallisesti.

72-vuotiaana pyhä Nektarios sairastui vaikeasti. Kärsivällisesti hän kesti tuskallisen sairautensa. Sen loppuvaiheessa hän meni rukoilemaan Eginalla sijaitsevan Khrysoleontissan luostarin Jumalanäidin ikonin eteen. Hän vietti siellä kaksi viikkoa hartaassa rukouksessa. Paluumatkalla omaan luostariinsa hän seisahtui eräälle korkealle paikalle ja siunasi alhaalla näkyvän luostarin sekä koko Eginan saaren kaikkiin ilmansuuntiin. Pian tämän jälkeen hänen sairautensa paheni siinä määrin, että hänet vietiin Ateenaan Aretaioksen sairaalaan. Siellä hän kuoli rauhallisesti 74-vuotiaana vähän ennen keskiyötä marraskuun 8. päivänä vuonna 1920.

Pian kuoleman jälkeen Nektarioksen ruumiista alkoi kaikkien sairaalassa olevien hämmästykseksi levitä hyvää tuoksua. Ennen Eginalle kuljettamista hänet vietiin Pireuksen Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon. Monet tulivat sinne hyvästelemään häntä ja näkivät, kuinka tuoksuvaa mirhaa vuoti hänen kasvoistaan.

Koko Egina murehti pyhän piispan menetystä ja kokoontui hänen hautajaisiinsa. Hänet haudattiin luostarin pihalla kasvavan pinjan juurelle. Hän oli itse aikoinaan sanonut puuta istuttavalle nunnalle: ”Jätä tähän tilaa yhtä hautaa varten.” Kun hauta myöhemmin avattiin korjausta varten, nähtiin pyhän piispan ruumiin säilyneen maatumattomana, ja siitä lähti ihana tuoksu. Sellaisena ruumis säilyi yli kaksikymmentä vuotta, minkä jälkeen se hajosi.

Pyhä Nektarios auttaa voimallisesti niitä, jotka kutsuvat häntä avuksi. Hän on tullut tunnetuksi kaikkialla maailmassa, ja jatkuvasti tulee uusia tietoja hänen tekemistään ihmeistä, joista on kirjoitettu useita kirjoja. Hän on auttanut ihmisiä niin maalla kuin merelläkin, yhtä hyvin Kreikassa kuin Amerikassakin. Luostarista on tullut Tinos-saaren ohella Kreikan suosituin pyhiinvaelluspaikka. Siellä säilytetään hänen kalloaan kauniissa lippaassa, siellä ovat hänen tyhjä hautansa ja keljansa kaikkine hänelle kuuluneine esineineen.

1900-luvun lopussa luostarin alueelle rakennettiin koko kreikkalaisen maailman yhteisin ponnistuksin valtava, suurenmoisen kaunis pyhälle Nektariokselle omistettu kirkko. Myös muualla Kreikassa kuin myös eri puolilla maailmaa on hänelle omistettuja kirkkoja. Suomessa pyhälle Nektariokselle on omistettu Klaukkalan ortodoksinen kirkko, jossa on yksi hänen pyhäinjäännöksistään; myös Kiteen Pyhän Kolminaisuuden ja pyhän Nektarios Eginalaisen kirkossa on hänen reliikkinsä.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.