8.11.2018

Sävelmä
7. säv.

Ylienkelit Mikael, Gabriel, Rafael ja muut ruumiittomat voimat

Pyhittäjä-äiti Eufrosyne Uusi (+ 900-l.)

Parimia
  1. Joos. 5:13–15
  2. Tuom. 6:2–7
  3. Jes. 14:7–20

(Ylienkelit Mikael, Gabriel, Rafael ja muut ruumiittomat voimat)

Joos. 5:13–15

13 Jerikon lähellä ollessaan Joosua näki eräänä päivänä edessään miehen, jolla oli paljastettu miekka kädessään. Joosua meni miehen luo ja kysyi häneltä: "Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?" 14 Mies vastasi: "En kumpaakaan. Olen Herran sotajoukon päällikkö ja olen juuri saapunut tänne." Silloin Joosua lankesi polvilleen, kumartui maahan saakka ja sanoi: "Herrani, mitä tahdot minun tekevän?" 15 Herran sotajoukon päällikkö sanoi Joosualle: "Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä." Ja Joosua teki niin.

Tuom. 6:2–7

2 Midianilaiset ahdistivat Israelia ankarasti, ja siksi israelilaiset joutuivat tekemään vuorille turvapaikoikseen onkaloita, luolia ja varustuksia. 3 Aina kun he olivat kylväneet viljan, tulivat midianilaiset, amalekilaiset ja itäisen autiomaan paimentolaiset ja alkoivat hyökkäillä heidän kimppuunsa. 4 He pystyttivät leirejään israelilaisten maahan, tuhosivat sadon Gazan liepeille saakka ja ryöstivät kaikki lampaat, naudat ja aasit, niin ettei israelilaisille jäänyt henkensä pitimiksi mitään syötävää. 5 Viholliset tulivat maahan karjoineen ja telttoineen kuin heinäsirkkalauma. Heitä ja heidän kameleitaan oli lukematon määrä, ja maahan tunkeutuessaan he hävittivät kaiken. 6 Näin israelilaiset joutuivat midianilaisten ahdistamina suureen kurjuuteen, ja he huusivat avukseen Herraa. 7 Kun israelilaiset midianilaisten ahdistamina huusivat Herraa avukseen

Polyeleon evankeliumi
Matt. 18:10–20 (kr.) tai Matt. 13:24–30, 36–43 (sl.) (Ylienkelit Mikael, Gabriel, Rafael ja muut ruumiittomat voimat)

Ylienkelit Mikael, Gabriel, Rafael ja muut ruumiittomat voimat

Matt. 1:18–25

18 Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin. Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. 19 Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. 20 Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. 21 Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen syn​neistä." 22 Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut: 23 - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel - se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. 24 Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. 25 Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle nimen Jeesus.

Epistola
Hepr. 2:2–10
2. Tess. 2:13–3:5

Hepr. 2:2–10

2 Johan sekin sanoma, jonka enkelit toivat, osoittautui paikkansa pitäväksi, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai ansaitsemansa palkan. 3 Kuinka sitten me voisimme välttää rangaistuksen, jos emme pidä arvossa sitä suurta pelastusta, jota itse Herra ensimmäisenä julisti? Ne, jotka kuulivat hänen julistuksensa, ovat sen todistuksellaan vahvistaneet ja välittäneet meille, 4 ja itse Jumala vahvisti heidän todistuksensa: hän antoi heidän tehdä tunnustekoja ja ihmeitä, monia voimallisia tekoja, ja jakoi Pyhän Hengen lahjoja tahtonsa mukaan. 5 Tulevaa maailmaa, sitä josta nyt puhumme, Jumala ei ole alistanut enkelien hallittavaksi. 6 Tästä on jossakin kohdassa joku todistanut: -- Mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. 7 Lyhyeksi aikaa sinä asetit hänet enkeleitä alemmaksi, mutta sitten seppelöit hänet kirkkaudella ja kunnialla, 8 panit kaiken hänen valtansa alle. Jumala siis antoi ihmisen valtaan kaiken, hän ei jättänyt mitään tälle alistamatta. Vielä tosin emme voi havaita, että kaikki olisi hänen vallassaan. 9 Sen kuitenkin näemme, että tuo "lyhyeksi aikaa enkeleitä alemmaksi asetettu", Jeesus, on kuoleman tuskat kärsittyään "seppelöity kirkkaudella ja kunnialla". Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta. 10 Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen, ja siksi hänen tuli tehdä heidän pelastajansa ja perilleviejänsä kärsimysten kautta täydelliseksi.

2. Tess. 2:13–3:5

13 Mutta teidän vuoksenne meillä on täysi syy aina kiittää Jumalaa, te Herralle rakkaat veljemme. Jumala on valinnut teidät ensimmäisinä pelastumaan, kun Henki pyhittää teidät ja te uskotte totuuteen. 14 Tähän juuri, Jeesuksen Kristuksen kirkkauden omistamiseen, hän kutsui teidät, kun toimme teille evankeliumin. 15 Pysykää siis lujina, veljet, ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olemme suullisesti tai kirjeessämme antaneet teille. 16 Itse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja on armossaan antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, 17 rohkaiskoot sydämiänne ja antakoot teille aina voimaa hyviin tekoihin ja puheisiin. 3:1 Lopuksi vielä, veljet: rukoilkaa puolestamme, että Herran sana leviäisi nopeasti ja pääsisi muualla samaan kunniaan kuin teidän keskuudessanne. 2 Rukoilkaa myös, että varjeltuisimme pahoilta ja kelvottomilta ihmisiltä kaikkihan eivät usko. 3 Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teitä pahalta. 4 Herraan turvautuen me luotamme siihen, että te nyt ja vastedes toimitte niin kuin me käskemme. 5 Herra ohjatkoon sydämenne rakastamaan Jumalaa ja odottamaan kestävinä Kristusta.

Luuk. 10:16–21 (Ylienkelit Mikael, Gabriel, Rafael ja muut ruumiittomat voimat)
Luuk. 13:1–9

Ylienkelit Mikael, Gabriel, Rafael ja muut ruumiittomat voimat

Luuk. 10:16–21

Herra sanoi opetuslapsilleen: 16 "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt." 17 Ne seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta palasivat iloisina ja sanoivat: "Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi." 18 Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama. 19 Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. 20 Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan." 21 Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.

8.11.2018

Luuk. 13:1–9

1 Siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. 2 Jeesus sanoi siihen: "Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? 3 Eivät suinkaan -- samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. 4 Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? 5 Eivät suinkaan -- yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny." 6 Jeesus esitti vielä vertauksen: "Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt. 7 Silloin hän sanoi puutarhurille: 'Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.' 8 Mutta puutarhuri vastasi: 'Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä. 9 Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.'"

Päivän synaksario

Ylienkelit Mikael, Gabriel, Rafael ja muut ruumiittomat voimat

Jumala on valo hamasta iankaikkisuudesta, ainoa todellinen ikuinen valo, aineeton, ääretön ja täysin käsittämätön. Hän lepää ainutlaatuisen luontonsa saavuttamattomassa salaisuudessa ja iloitsee sanoinkuvaamattomassa rakkauden yhteydessä kolmen persoonansa, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kesken. Hän on hyvä, kaiken hyvyyden ja kaiken rakkauden alkuperä, ja siksi Hän ei tahtonut pysyä pelkässä oman syvyytensä katselussa (theoria) vaan ylitsevuotavassa hyvyydessään tahtoi jakaa valonsa toisten kanssa ja saattaa kaikkeuden olemattomuudesta olevaksi.

Kun hyvä ja rakastava Jumala tahtoi luoda maailman, Hän ajatteli ensimmäiseksi enkelvoimia ja taivaita. Ennen näkyvän maailman luomista Jumala Sanansa kautta antoi olemassaolon aineettomalle enkeliluonnolle; Pyhällä Hengellään Hän teki sen täydellisen pyhäksi, jotta taivaan ruumiittomat voimat palvelisivat Häntä aineettoman tulen hehkua palaen. Enkeliolennot ovat siis Jumalan kirkkautta heijastavia toisen asteen valoja, jotka Pyhän Hengen armosta saavat valaistua ensimmäisestä ja aluttomasta valosta ja jakaa sen loputtomuutta.

Enkeliolennot näkevät Jumalaa siinä määrin kuin kykenevät saavuttamaan Häntä, ja kaiken elinvoimansa, pysyvyytensä ja koko olemisensa pohjan he saavat tästä Jumalan katselemisesta. Enkeliolennoilla ei ole ruumiillisia himoja, mutta he eivät kuitenkaan ole osallisia jumalallisesta muuttumattomuudesta, sillä tullessaan luomisessa olemattomista oleviksi enkelit läpikävivät olemuksellisen muutoksen. Siksi enkeliolennot eivät ole kiusausten ulottumattomissa, vaikka he eivät olekaan taipuvaisia pahaan. Pysyäkseen hyvässä ja edistyäkseen jumalallisten salaisuuksien näkemisessä enkelien on harjoitettava Jumalalta saamaansa täysivaltaista vapautta, jotta eivät joutuisi pahan valtaan ja vieraantuisi Jumalasta peruuttamattomasti. Ruumiittomina he näet ovat kykenemättömiä katumukseen, toisin kuin ihmiset.

Jumalallisen olemuksen kaltaisuutta heijastavina olentoina pyhillä enkeliolennoilla on hengellinen luonto. Ruumiin painoa vailla he ovat alati liikkeessä, vapaita ja ajattelukykyisiä. Luotuina olentoina enkelit ovat ajan ja paikan suhteen rajoittuneita eivätkä he ole aivan kokonaan aineettomia. Ihmisiin verrattuna heitä ei voi pitää aineellisina, mutta ainoa täysin aineeton on Jumala. He eivät voi olla yhtä aikaa taivaassa ja maan päällä, mutta heidän keveytensä ja nopeutensa tekee heille mahdolliseksi kulkea etäisyyksiä lähes silmänräpäyksessä.

Enkeli on lähettiläs, kuten jo sanan (hepr. mal’aka, kr. ángelos) kirjaimellinen merkityskin osoittaa. Kun Jumala lähettää taivaasta enkeleitä meidän luoksemme sanansaattajiksi, he omaksuvat joskus ruumiillisen hahmon, jotta me kykenisimme näkemään heidät. Heidän toimintaansa eivät rajoita ovet, seinät tai sinetit, sillä heidän ylevä luontonsa on niin hienoa, että se kulkee helposti aineellisten esteiden lävitse. Heidän kykynsä käsittää ihmisten ajatuksia ei tarkoita, että he olisivat kaikkitietäviä, sillä jos he profetoivat, se tapahtuu armosta ja Jumalan säätämyksestä, ei heidän omasta kyvystään.

Jumala on tehnyt enkelit palvelijoikseen ja Hän lähettää heitä huolehtimaan maasta. Enkelit varjelevat ihmisiä ja kansoja. Jokaista paikallisseurakuntaa suojelee oma enkelinsä. He toimivat täyttääkseen sen johdatuksen, joka on määrätty ihmiskunnalle yleensä ja kullekin yksilölle erikseen. Jokaisen ihmisen rinnalle Jumala on asettanut suojelusenkelin, joka tarkkailee meitä alati mutta ei kuitenkaan erkaannu Jumalan läsnäolosta. (Matt. 18:10) Suojelusenkeli herättää omassatunnossamme hyviä pyrkimyksiä, auttaa meitä voittamaan sielunvihollisen juonia ja syntiin langettuamme sytyttää meissä katumuksen tulen.

Jumala yksin tietää enkeliluonnon laadun ja rajoitukset. Se on yhtenäinen suhteessa Häneen mutta vaihteleva suhteessa meihin. Enkelien määrä on ihmisille tuntematon. ”Tuhannet ja taas tuhannet palvelivat Häntä, miljoonat seisoivat odottaen Hänen edessään.” (Dan. 7:10) Enkelit voidaan kuitenkin jakaa yhdeksään luokkaan, jotka koostuvat kolmesta triadista eli kolmikosta.

Ylimpänä hierarkiassa, ylimmän triadin huipulla ovat serafit, monisiipiset olennot, joiden hepreankielinen nimitys tarkoittaa polttavaa. He ovat aina Jumalan läsnäolossa ja välittömässä yhteydessä Häneen ennen kaikkia muita enkeliluokkia. He liikehtivät ikuisen vakaasti jumalallisten asioiden ympärillä, mikä antaa heille voiman kohottaa alempia luokkia kohti Jumalaa innoittamalla heitä hyveeseen puhdistavalla ja valaisevalla hehkullaan.

Ensimmäisen triadin toisen luokan muodostavat kerubit, monisilmäiset olennot (Hes. 1:12, 10:12), jotka ovat arvoltaan serafien veroisia mutta tehtäviltään ja toiminnaltaan erilaisia. Heidän nimensä on selitetty viittaavan heidän Jumalan tuntemisensa täyteyteen. Monisilmäisyys kuvastaa heidän kykyään katsella jumalallista valoa. Ensimmäisen triadin kolmas luokka on valtaistuimet, joiden yllä Jumala istuu. Nämäkin suuriarvoiset enkeliolennot on luotu Pojan kautta ja Häntä varten. (Kol. 1:16)

Toisen triadin muodostavat enkeliolennot, jotka tunnetaan nimillä vallat, voimat ja herraudet. Niiden asema ja rakkauden määrä on pienempi kuin ensimmäisen mutta suurempi kuin kolmannen triadin enkeliolentojen. He välittävät Korkeimman säädöksiä ja kohottavat alapuolellaan olevia enkeliolentoja yhä suurempaan Jumalan kaltaisuuteen.

Taivaallisen hierarkian täydentävä kolmas triadi koostuu hallituksista, ylienkeleistä ja enkeleistä, joiden kautta Jumala tekee meille tiettäväksi vanhurskaat päätöksensä. Koska enkelit ja ylienkelit ovat luomisjärjestyksessä lähimpänä ihmiskuntaa, Jumala lähettää juuri heitä meidän luoksemme ruumiillisessa muodossa, kun niin tahtoo.

Jumala suunnitteli ihmisen muodostamaan tämän hierarkian kymmenennen tason ja siten saattamaan luomakunnan täyttymykseensä. Mutta Hänen luomiensa olentojen täydellinen vapaus alkoikin suuntautua Häntä vastaan. Ensimmäiseksi lankeemus tapahtui enkelimaailmassa. Hamasta näkymättömän maailman luomisesta alkaen koko taivaallisen hierarkian lukematon joukko iloitsi jumalallisessa valossa. Enkeliolentojen loputon, harmoninen pyhä kehä veisasi – ja alati veisaa – väkevällä äänellä: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Taivas ja maa ovat täynnä Hänen kirkkauttaan.” (Jes. 6:3)

Lucifer[1], taivaallinen henkiolento, joka oli kaikkein ylintä arvoa ja lähimpänä Jumalaa ja Hänen valonsa kaikenkattavaa loistetta, ylpistyi saamastaan asemasta ja tahtoi päästä täysin Jumalan veroiseksi. Hän sanoi itsekseen: ”Minä tahdon nousta taivaisiin. Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle, minä nousen pilviä ylemmäksi, olen korottava itseni Korkeimman vertaiseksi.” (Jes. 14:12-14) Lucifer ei ollut paha luonnoltaan, mutta ylpistymisensä takia hän päätti käydä kapinaan oman olemassaolonsa antajaa vastaan. Hän oli siis ensimmäinen, joka kieltäytyi hyvästä ja valitsi pahan. Hän kääntyi pois valosta ja alkoi vajota kohti jumalattomuuden pimeyttä. Välittömästi alettuaan puhua Jumalaa vastaan hänet syöstiin alas syvyyksiin, mutta mennessään hän repi taivaat hajalle viemällä mukanaan valtaisan määrän enkeleitä jokaisesta luokasta ja tuli itse niiden päämieheksi.

Ylienkeli Mikael, taivaallisten voimien ruhtinas, sen sijaan vahvistui entisestään nöyryytensä ja Jumalan kunnioittamisensa tähden. Nähdessään pelottavan tyhjiön, joka jäi taivaaseen enkeljoukkojen lankeemuksen jälkeen, ylienkeli Mikael nousi sen ylle ja rohkaisi enkeljoukkoja huutaen: ”Ottakaamme vaarin! Olkaamme varuillamme, pysykäämme tarkkoina, valvokaamme! Meidät on korotettu seisomaan Jumalan edessä ja olemme Hänen tekoaan. Muistakaamme kuitenkin, että olemme vain palvelijoita. Pyrkikäämme itsetuntemukseen nähtyämme, miten lankesivat ne, jotka tahtoivat tulla Jumalan veroisiksi. Ne, jotka meidän kanssamme olivat valoa, ovat nyt muuttuneet pimeydeksi.”

Tämän enkelijoukkojen kokoontumisen (synaksis) muistoksi on asetettu marraskuun 8. päivän enkelien juhla. Enkeliolennot kokoontuivat ylienkeli Mikaelin koolle kutsumana yhteen yksimielisinä, valvovina ja yhteyttä tuntevina. Enkelien juhla kutsuu ihmisiä enkelimäiseen tarkkaavaisuuteen, yksimielisyyteen ja yhteyteen.

Mikaelin, Gabrielin ja Rafaelin jälkeen neljäs ylienkeli on Uriel, jonka nimi merkitsee Jumalan tulta. Muita ylienkeleitä ovat Jeremiel eli ”Jumalan korkeus”, Salatiel eli ”Jumalan rukous”, Barakiel eli ”Jumalan siunaus”, Jegudiel ja Faltiel (tai Psaltiel). Koptilaisessa traditiossa kunnioitetaan myös ylienkeleitä Surael, Sakakael, Satael ja Ananael. Eniten enkelien nimiä on eritelty etiopiankielisessä kirjallisuudessa.

 Enkelien ja ihmisten lankeemus ei estänyt Jumalaa saattamasta ihmisluontoa sille kuuluvalle korkeimmalle paikalleen taivaallisessa hierarkiassa. Kun ihminen oli langennut ja joutunut kuoleman alaisuuteen, Sana-Jumala laskeutui alas taivaasta vetämään ihmisen ylös tuonelan syvyyksistä. Koko enkelien hierarkian läpi kulkien Herra alentui alas asti riisuen jumalallisen kirkkautensa ja otti itselleen maallisen ruumiin. Ylösnousemuksensa kautta taas Hän nosti ihmisluonnon korkealle, sen alkuperäistäkin asemaa ylemmäksi asettamalla sen Jumalan oikealle puolelle, kerubien ja serafien yläpuolelle.


[1] Nimi on latinalainen käännös kreikan sanasta heosforos (Jes. 14:12), joka tarkoittaa aamunkoiton valon tuojaa.

Ylienkeli Mikael

Ylienkeli Mikael, taivaan ruumiittomien voimien kirkas ja valaistunut ruhtinas, esiintyy pyhässä Raamatussa useita kertoja Jumalan lähettiläänä, joka toteuttaa Hänen tuomioitaan ihmiskunnan keskuudessa. Mikaelin nimi on hepreaa ja tarkoittaa: ”Kuka on kuin Jumala?” Mikael toimi erityisesti juutalaisen kansan parissa. Kirkon perimätiedon mukaan Mikael ilmestyi ensin patriarkka Abrahamille ja hieman myöhemmin hänen jalkavaimolleen Haagarille autiomaassa ilmoittaakseen Ismaelin syntymästä. Mikael lähetettiin pelastamaan Loot Sodomasta, jonka Herra oli päättänyt tuhota. Mikaelin väliintulo esti Abrahamia uhraamasta poikaansa Iisakia, kun Jumala koetteli Abrahamin kuuliaisuutta. Myöhemmin Mikael ilmestyi Rebekalle varoittaakseen häntä Eesaun murhanhimoisista aikeista veljeään Jaakobia kohtaan.[1]

Ylienkeli Mikael kulki Israelin kansan edellä, kun he jättivät Egyptin, ja johti heitä pilven hahmoisena päivisin ja tulipatsaana öisin. Hänet lähetettiin myös totuudenpuhuja Bileamin edellä Moabin kuninkaan Balakin luokse, kun Bileamia oli pyydetty kiroamaan Israelin kansa. Miekka kädessään Mikael asettui Bileamin aasin tielle. Kun Joosua oli Jerikon muurien edessä odottamassa merkkiä Jumalalta kaupungin valtaukseen, Mikael ilmestyi hänelle miekka kädessään ilmoittaen olevansa Herran sotajoukkojen komentaja ja määräsi Joosuaa kunnioittamaan paikkaa ottamalla kengät pois jalastaan, sillä paikka oli pyhä. Tuomarien aikana Mikael tuli lohduttamaan Gideonia ja lähetti hänet pelastamaan Israelin midianilaisten sorrolta.[2]

Kun Daavid toimi vastoin Jumalan tahtoa suorittamalla väestönlaskun, Herra lähetti Mikaelin vihansa välikappaleeksi. Ylienkeli löi yhtenä päivänä 70 000 miestä ja olisi ollut valmis tuhoamaan koko Jerusalemin, ellei Herra olisi Daavidin katumuksen liikuttamana pysäyttänyt hänen kättään ja käskenyt hänen panna miekkansa takaisin tuppeen. Mikael ilmestyi useita kertoja profeetta Elialle joko lohduttaakseen häntä tai lähettääkseen hänet johonkin tehtävään. Kuningas Sanheribin hyökkäyksen aikana Mikael löi 185 000 assyrialaista yhdessä yössä heidän omassa leirissään.[3]

Kristusta ennalta kuvaten ylienkeli Mikael astui alas taivaasta ja asettui seisomaan tuliseen uuniin kolmen nuorukaisen kanssa veisaten ylistystä Herralle yhdessä heidän kanssaan. Hän myös sulki leijonien kidat luolassa, johon profeetta Daniel oli heitetty. (Dan. 3, 6:23)

Kristuksen tulemisen ja taivaaseen astumisen jälkeen pyhän ylienkeli Mikaelin ilmestymiset tulivat entistäkin lukuisammiksi. Hän oli se Herran enkeli, joka vapautti apostolit vankilasta ja käski heidän mennä temppeliin julistamaan uuden elämän sanaa. Hänet lähetettiin apostoli Filippoksen luokse käskemään häntä lähtemään Jerusalemista kohti Gazaa. Mikael ilmestyi sadanpäällikkö Corneliukselle käskien häntä hakemaan apostoli Pietarin Joppesta. Ja myöhemmin Mikael tuli Pietarin luokse vankilaan, avasi hänen kahleensa ja vei hänet kaupunkiin rautaportista, joka aukeni itsestään heidän edessään. Mikael myös löi kuningas Herodesta, koska tämä luuli itseään Jumalan vertaiseksi.[4] Hän ilmestyi apostoli Pietarille lohduttaakseen häntä hänen kärsimyksissään.

Ylienkeli Mikael tulkitsi Jumalan salaisuuksia pyhälle apostoli Johannekselle tämän nähdessä lopun aikaa koskevan ilmestyksensä. Lopussa Mikael on kohtaava Antikristuksen ja Paholaisen viimeisessä taistelussa ja heittävä heidät alas helvettiin ikiajoiksi. Viimeisellä tuomiolla Mikael on pitelevä vaakaa, jolla ihmisten teot punnitaan.

Ylienkeli Mikael tunnetaan myös monien sairaiden parantajana, ja hänen suorittamiensa ihmetekojen määrä on loputon. Esimerkiksi vuonna 495 hän ilmestyi Etelä-Italian Monte Garganolla eräille paimenille, mistä sai alkunsa vuosittainen pyhiinvaellus Sant’ Angelon kylään. Erityisen kuuluisa on ylienkeli Mikaelin Fryygiassa tekemä ihme.[5] Konstantinopolissa ylienkeli Mikael ilmestyi eräänä yönä 800-luvun puolivälissä munkki Markianokselle, joka oli rukoillut hänen ikoninsa edessä; Mikael otti ikonin lampukasta öljyä ja voiteli Markianoksen parantaen hänet sairaudestaan. Eräille pyhille, kuten Wilfridille (12.10.) Britanniassa, hän on ilmestynyt kuoleman edellä. Ylienkeli Mikaelin kunniaksi on nimetty suuri määrä kirkkoja ja lähteitä niin idässä kuin lännessä. Yksistään Englannissa hänelle omistettiin keskiajalla 686 kirkkoa.


[1] 1. Moos. luvut 12, 16, 19 ja 22 sekä 27:42.

[2] 2. Moos. 13:21, 4. Moos. 22:22, Joos. 5:13-15, Tuom. 6:11.

[3] 1. Aik. 21, 1. Kun 19:5, 2. Kun. 1:15, 2. Kun. 19:35.

[4] Ap.t. 5:19-20, 8:26, 10:3-6, 12:7-11, 12:23.

[5] Ihmeellä on oma juhlapäivänsä 6.9. (ks. Syyskuu, s. 89–90).

Ylienkeli Gabriel

Mikael on vanhurskauden enkeli, joka on toiminut Jumalan vihan välikappaleena, mutta koska totuus ja armo kuuluvat yhteen, marraskuun 8. päivänä muistellaan hänen rinnallaan myös pyhää ylienkeli Gabrielia, armon enkeliä, jonka nimi viittaa Jumalan mahtiin.

Ylienkeli Gabrielin kautta Jumala lähetti ihmiskunnalle sanoman Hänen rakkaudestaan meidän pelastukseksemme. (25.3.) Ylienkeli Gabriel toimi jo vanhan liiton aikana tätä sanomaa ennalta kuvaavasti. Hän toi maan päälle kaikki ne sanomat, joissa hedelmättömälle naiselle ilmoitettiin lapsen syntymisestä.

Tuomarien aikana Gabriel lähetettiin ilmoittamaan Manoahin hedelmättömälle vaimolle Simsonin syntymästä: ”Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan. Älä juo viiniä äläkä olutta äläkä syö mitään epäpuhdasta, sillä poika on Jumalan nasiiri äidinkohdusta kuolinpäiväänsä asti.” Manoah rukoili Herraa, että sanoman tuoja ilmestyisi heille uudelleen, ja Herra myöntyi hänen pyyntöönsä. Manoah ei ymmärtänyt, että mies oli Herran enkeli, ja pyysi häntä syömään heidän kanssaan. Gabriel vastasi: ”Vaikka jäisinkin tänne sinun pyynnöstäsi, en söisi samaa ruokaa kuin sinä. Mutta jos tahdot, voit valmistaa polttouhrin ja uhrata sen Herralle.” Kun Manoah kysyi hänen nimeään, hän vastasi: ”Miksi kysyt minun nimeäni? Minun nimeni on salattu ja ihmeellinen.” Manoahin sytyttäessä uhritulen Gabriel kohosi ylös liekkien mukana ja katosi heidän luotaan. (Tuom. 13)

Ylienkeli Gabriel antoi myös profeetta Danielille selityksen hänen arvoitukselliseen näkyynsä, joka koski Meedian ja Persian kuninkaiden kukistumista. (Dan. 8:16) Gabriel ilmoitti hänelle myös, että Messias, maailman vapahtaja, tulisi 449 vuoden kuluttua. (Dan. 9:21)

Ylienkeli Gabriel ilmestyi Joakimille ja Annalle ilmoittaakseen Jumalansynnyttäjän Marian syntymisen; hän ilmestyi myös Sakariakselle ja Elisabetille ilmoittaakseen Johannes Kastajan syntymän. Gabrielin kerrotaan samoin tuoneen taivaasta mannaa Marialle hänen yhdeksänvuotisen temppelissä oleskelunsa aikana (21.11.).

Lopulta ylienkeli Gabriel ilmestyi Neitsyt Marialle ilmoittaen sanoman, jota oli odotettu hamasta maailman luomisesta asti: Maria saisi Pyhän Hengen vaikutuksesta synnyttää Jumalan. Ja kun Joosef kärsi epäilyistä, Gabriel ilmoitti totuuden hänelle unessa. (Matt. 1:20)

Vapahtajan syntymisen aikaan Gabriel johdatti Betlehemissä paimenet kedolta luolaan, jossa he saivat ylistää Kristusta. Gabriel varoitti Joosefia Herodeksen murhanhimoisista aikeista ja käski hänen paeta Marian ja lapsen kanssa Egyptiin. Kun vaara oli ohi, hän ilmestyi Joosefille uudelleen unessa ja käski heidän palata takaisin.

Kristuksen ylösnousemuksen pyhänä aamuyönä Gabriel astui alas taivaasta valkoisessa puvussa jumalallista valoa säteillen. Hän vieritti pois kiven haudan suulta ja istuutui sille. Kun hän näki mirhantuojanaisten lähestyvän, hän ilmoitti heille: ”Älkää pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei Hän ole täällä, Hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi.” (Luuk. 24:5-7) Gabriel pyysi heitä katsomaan paikkaa, jossa Hän oli maannut. Näin pyhä ylienkeli Gabriel sai ilmoittaa Jumalan ihmeellisiä armotekoja, jotka huipentuvat Jeesuksessa Kristuksessa.

Ylienkeli Rafael

Ylienkeli Rafaelin nimi merkitsee ”Jumala on parantanut”. Rafaelia on kunnioitettu erityisesti idän kirkossa nimenomaan parantajana. Rafael oli se enkeli, joka kuohutti vettä Jerusalemissa Betesdan altaalla. (Joh. 5:2-4)

Rafaelista kerrotaan erityisesti Tobiaan kirjassa. Rafael oli ihmishahmoisena saattamassa Tobitin poikaa Tobiasta tämän matkalla Median Ragekseen. Kun he yöpyivät Tigrisvirran varrella, nuorukainen meni veteen kylpemään, jolloin suuri kala kävi hänen kimppuunsa. Rafaelin käskystä Tobias otti kalan kiinni paljain käsin, leikkasi sen auki ja otti erilleen sen sydämen, maksan ja sapen. Sen jälkeen he söivät kalan yhdessä. Kun he lähestyivät Ragesta, Rafael lupasi järjestää Tobiakselle Saara-nimisen vaimon, jonka aiemmat kosijat olivat kuolleet, ja vakuutti nuorukaiselle, että ”hänet on määrätty sinulle alusta alkaen”. Kun Tobias ja Saara tapasivat ja päättivät kihlautua, kaikki pelkäsivät, että Tobias kuolisi samalla tavalla kuin aiemmat kosijat. Mutta Tobias otti Rafaelin käskyn mukaan hehkuvan hiilen, pani sen päälle kalan sydäntä ja maksaa ja suitsutti niillä Saaran kammion. Silloin paha henki pakeni paikalta, ja nuorukainen ja Saara saivat toisensa Jumalan siunaamina.

Kun häät oli vietetty, Tobit tahtoi palkita Rafaelin, jota luuli yhä ihmiseksi. Silloin Rafael alkoi puhua opettaakseen heitä ylistämään ja kiittämään Jumalaa. ”Tehkää sitä, mikä hyvää on, niin paha ei teitä kohtaa. Hyvä on rukous yhdessä paaston, almujen antamisen ja oikeamielisyyden kanssa. Parempi vähän vanhurskaudella kuin paljon vääryydellä. Parempi on antaa almuja kuin kerätä kulta-aarteita. Almut pelastavat kuolemasta ja puhdistavat kaikesta synnistä.”

Viisausopetusta annettuaan Rafael ilmoitti, että silloin kun Tobit ja hänen miniänsä Saara rukoilivat, hän itse vei heidän rukouksensa Jumalan eteen. Sitten Rafael paljasti nimensä ja todellisen luontonsa: ”Minä olen Rafael, yksi seitsemästä pyhästä enkelistä, jotka kantavat pyhien rukoukset ja astuvat Pyhän eteen Hänen kirkkauteensa.”

Tobit ja Tobias joutuivat kauhun valtaan ja heittäytyivät kasvoilleen. Rafael rauhoitti heitä sanoen: ”Älkää pelätkö, teillä on oleva rauha. Ylistäkää Jumalaa iankaikkisesti. Minä en ole tullut omasta tahdostani vaan teidän Jumalanne tahdosta.” Rafael paljasti myös, että hän ei ole todellisuudessa syönyt eikä juonut mitään sinä aikana, jonka hän oli heidän kanssaan. Pyhä ylienkeli kehotti heitä vielä kiittämään Jumalaa ja kirjoittamaan kaiken ylös, sillä hän itse oli nouseva lähettäjänsä luokse. Kun Tobit ja Tobias nousivat ylös, he eivät enää nähneet häntä. (Tob. 5-12)

Ylienkeli Rafael on ilmestynyt useita kertoja myös uuden liiton aikana.[1]

Neljä kruunattua marttyyria

Roomassa kunnioitetaan suuresti kahta marttyyrien ryhmää, jotka molemmat tunnetaan ”neljän kruunatun marttyyrin” nimellä. Keisari Diocletianuksen aikana Roomaan tuli työskentelemään viisi ulkomaalaista kivenhakkaajaa. Neljä heistä oli kristittyjä, ja viideskin kääntyi myöhemmin kristityksi. He tekivät taidokkaita kaiverruksia keisarin louhoksilla ja työpajoissa.

Toiset kivenhakkaajat alkoivat kadehtia näitä neljää kristittyä. Tietäen heidän vakaumuksensa he saivat juoniteltua keisarin tilaamaan kreikkalaisen parantajajumalan Asklepioksen patsaan juuri tältä nelikolta. Kristityt kivenhakkaajat eivät suostuneet tekemään patsasta. Kun he myös kieltäytyivät uhraamasta, heidät vangittiin. Heidän kuulustelujaan johtanut virkamies kuoli yllättäen, ja hänen sukulaisensa pitivät kivenhakkaajia syyllisinä. Keisari myöntyi sukulaisten vaatimuksiin ja tuomitsi kristityt kuolemaan.

Marttyyreihin kiinnitettiin lyijypainot ja heidät surmattiin hukuttamalla. Nämä neljä pyhää marttyyria kruunattiin vuoden 305 tienoilla. Roomalainen perimätieto tuntee heidät nimillä Claudius, Nicostratus, Simpronian ja Castorius. He olivat tulleet joko Persiasta tai Pannoniasta, nykyisen Unkarin alueelta. Erään version mukaan he sekä työskentelivät että kärsivät Pannoniassa, josta heidän pyhät ruumiinsa tuotiin Roomaan.

Toinen roomalainen marttyyrinelikko tunnetaan nimillä Severus, Severianus, Carpoforus ja Victorinus. He olivat sotilaita, jotka kieltäytyivät uhraamasta samaisen Asklepios-jumalan kunniaksi Trajanuksen kylpylässä. Heidät hakattiin kuoliaiksi ruoskilla, joissa oli lyijypainot. Heidän ruumiinsa heitettiin likaojaan, mutta paavi Melchiades (Miltiades, 311–314) hautasi ne myöhemmin kukkulalle Via Labicanan varrella. Paikalle rakennettiin myöhemmin marttyyrien kunniaksi kirkko, joka tunnetaan nimellä Santi Quattro Incoronati. Neljää pyhää kruunattua marttyyria ovat kunnioittaneet omana suojelijanaan erityisesti kivenhakkaajat.

Pyhä Cybi Caenarvonilainen

Pyhä Cybi (Cuby, Kebi, Gybi) syntyi Cornwallissa 500-luvun alussa. Hän kilvoitteli erakkomunkkina ja teki innokkaasti lähetystyötä Kaakkois-Walesissa ja länsirannikolla Angleseyn seudulla. Hän kärsi paljon vastustusta ja monta kertaa hän lähti uudelle seudulle vihamiestensä pakottamana. Cybi kulki useimmiten purjehtien sekä jokia pitkin että merillä. Hän kävi aina Poitiersissä asti.

Ruhtinas Maelgwn Gwynedd antoi Cybin käyttöön raunioituneen roomalaisen linnakkeen, joka sijaitsi pienellä saarella. Siihen perustettu luostari tunnetaan nimellä ”Cybin linnake” (Caer Gybi). Pyhä Cybi johti pientä luostaria Tregonyssä piispa-apottina. Eräitä hänen rakennuttamiaan kirkkoja on säilynyt meidän aikoihimme asti.

Cybillä oli tapana käydä Seiriol-nimisen erakon luona keskustelemassa hengellisistä asioista. Molemmat lähtivät liikkeelle aamulla ja he tapasivat puolimatkassa. Lännestä päin tuleva Cybi joutui kuitenkin aamupäivällä kulkemaan vasten nousevaa aurinkoa, ja iltapäivällä palatessaan hänellä oli laskeva aurinko vastassaan. Tämä rasitti hänen silmiään niin, että lopulta hän menetti kokonaan näkönsä. Pyhä Cybi nukkui kuolonuneen Snowdoniassa ja hänen haudalleen rakennettiin kirkko.

Pyhä Deusdedit I, Rooman paavi

Pyhä Deusdedit (Adeodatus) syntyi Roomassa. Hänen isänsä oli Stefanus-niminen alidiakoni. Deusdedit vihittiin Rooman paaviksi lokakuun 19. päivänä vuonna 615. Hänen kaudellaan kirkon elämää häiritsivät monenlaiset poliittiset juonittelut ja kapinat. Kirkon ja valtion virkamiehiä joutui salamurhaajien uhriksi, ja Bysantin keisari Herakleios (610–641) kukisti Italiassa puhjenneita levottomuuksia kovin ottein. Deusdedit pysyi kuuliaisena keisarille ja keskittyi hengelliseen työhön. Hän innoitti papistoa ja auttoi köyhiä, erityisesti Roomaa elokuussa 618 ravistelleen maanjäristyksen jälkeen. Pyhä Deusdedit paransi ruttotautisia asettamalla huulensa heidän paiseilleen. Hän oli ensimmäinen paavi, jolla oli oma virallinen sinetti (bulla); siinä oli kuvattuna hyvä paimen lampaiden keskellä sekä kirjaimet alfa ja omega. Pyhä Deusdedit nukkui pois Roomassa marraskuun 8. vuonna 618.

Pyhä Tyssilio Waleslainen

Walesissa oli 500-luvulla Powys-niminen kuningaskunta, jonka hallitsija kuningas Brochwel antoi pojalleen nimen Tyssilio (Suliau, Tyssel, Tysilio) eli ”sunnuntailapsukainen”. Kuningas tahtoi pojastaan sotilasjohtajaa, mutta Tyssilio tahtoi jättää maailman ja lähti Meifodin luostariin Montgomeryshireen. Raivostunut isä meni sotilaidensa kanssa hakemaan häntä takaisin, mutta he eivät saaneet Tyssiloa luopumaan kutsumuksestaan. Tyssilio opiskeli Gwyddfarch-nimisen erakon johdolla ja pian hänet vihittiin munkiksi.

              Vietettyään seitsemän vuotta erakkona pienellä saarella Tyssilio palasi takaisin Meifodin luostariin ja hänestä tuli oppi-isänsä Gwyddfarchin seuraaja luostarin johtajana. Tyssilio jälleenrakensi luostarin kirkon ja rakennutti Walesiin useita muita kirkkoja. Hänen luostaristaan tuli Powyksen kuninkaiden hautapaikka. Pyhä Tyssilio nukkui pois rauhassa vuoden 640 tienoilla. Llandysilion kaupunki kantaa yhä hänen nimeään.

Pyhittäjä-äiti Eufrosyne Uusi

Pyhittäjä-äiti Eufrosyne Uusi[1] syntyi lasta kauan toivoneiden vanhempiensa hartaiden rukousten hedelmänä Peloponnesoksen Kalabrytassa (nykyinen Kalavrita) 800-luvun puolivälissä. Jo pikkulapsena hänessä oli jotain erityisen puoleensa vetävää. Eufrosynen lähestyessä teini-ikää hänen varakkaat ja vaikutusvaltaiset vanhempansa antoivat hänet kasvatettavaksi erääseen luostariin. Jo ennen hänen syntymäänsä he olivat luvanneet omistaa hänet Jumalalle. Eufrosyne innostui luostarielämästä. Hän oli nöyrä ja hiljainen ja voitti paastoinnossa jopa vanhat nunnatkin.

Vanhemmat tahtoivat sijoittaa Eufrosynen lopullisesti johonkin Konstantinopolin kuuluisista luostareista. He lähettivät hänet sitä varten hänen siellä asuvan setänsä perheeseen. Setä päätti kuitenkin huolehtia veljentyttärensä tulevaisuudesta tavanomaiseen tapaan ja kihlasi hänet pääkaupungin johtaviin sukuihin kuuluneelle miehelle. Järjestettiin loistavat häät.

Hääpäivän iltana morsian katosi. Hän oli lähtenyt salaa talosta ja piiloutunut lähistöllä olevaan rappeutuneeseen mökkiin. Siellä hän piileskeli kolme kuukautta syöden mukaansa ottamia leipäpaloja. Kun ruoka alkoi loppua, mökin omistanut mylläri alkoi unessa saada kehotuksia kutsua luokseen Eufrosyne-niminen neito. Hänen vaimonsa löysikin Eufrosynen tämän ollessa rukoilemassa. He pyysivät häntä tulemaan mukaansa, mutta Eufrosyne kieltäytyi, koska pelkäsi sukulaistensa löytävän hänet, ja pakeni salaa mökistä. Hän meni satamaan, jossa astui Mustallemerelle menossa olevaan laivaan.

Laivan poiketessa satamaan Mustanmeren suulla Eufrosyne poistui laivasta ja pukeutui miesten vaatteisiin. Hän muutti nimensä Johannekseksi. Hän alkoi kierrellä eri luostareissa ja erakkoloissa Mustanmeren rannikkoalueella ottaakseen oppia niissä asuvista kilvoittelijoista. Lopulta hän asettui pysyvästi erääseen luostariin, joka sijaitsi vuorenhuipulla ja jonka munkit kilvoittelivat erityisen innokkaasti.

Luostarissa Johannes-Eufrosyne teki kuuliaisesti monenlaista työtä: ammensi vettä kaivosta, kasteli kasvimaita, hakkasi halkoja ja kantoi niitä keittiöön. Rauhallisena ja hiljaisena hän puuhaili tehtävissään pitäen sydän aina Jumalassa. Kenenkään mieleen ei juolahtanut, että tuo askeesissa muut veljet jopa ylittänyt kilvoittelija olikin nainen. Näin hän eli luostarissa viisitoista vuotta.

Sitten luostarin igumeni kuoli. Munkit, jotka olivat oppineet kunnioittamaan ”veli Johannesta”, päättivät valita hänet uudeksi igumenikseen. Kun Eufrosyne kuuli tästä, hän ymmärsi, ettei hänellä ole muuta mahdollisuutta välttyä tehtävältä kuin poistua luostarista. Keskiyöllä hän kenenkään huomaamatta hiipi ulos luostarin portista ja käveli niin kauas erämaahan kuin jaksoi. Uudella paikkakunnalla hän kierteli ensin eri luostareissa, kunnes tapasi vuorella luolassa munkkivanhuksen, joka oli viettänyt kilvoituksissa lähes koko elämänsä. Eufrosyne tunsi heti, että hän oli kohdannut kaipaamansa hengellisen ohjaajan, ja pyysi saada jäädä tämän luokse. ”Paikka on vaikea, vesi kaukana eikä täällä kasva syötäviä yrttejäkään”, vanhus esteli, mutta suostui lopulta ottamaan ”Johanneksen” kuuliaisuusveljekseen.

Eufrosyne alkoi heti noudattaa samanlaista kilvoitusohjelmaa kuin ohjaajansakin ja palveli tätä käytännön puuhissa. Vesi piti kantaa luolalle neljän kilometrin päästä. Hän keräsi myös pensaita ja varpuja polttoaineeksi tuolla puuttomalla alueella.

Näin kului kymmenen vuotta. Eräänä päivänä kun vanhus oli luolassa ja Eufrosyne puhdisti ulkona tikun avulla täitä viitastaan, hän havahtui yhtäkkiä jonkun tullessa paikalle. Kohottaessaan katseensa hän näki yhden vanhempiensa palvelijoista. Tämä ei tietenkään tuntenut mieheksi pukeutunutta ja vuosien ja kilvoituksen muuttamaa Eufrosyneä. Mies kertoi Eufrosynelle tämän oman tarinan ja sanoi hänen isänsä lähettäneen palvelijoitaan eri suuntiin etsimään tytärtään. ”Ehkä sinä, kunnianarvoisa isä, olet jossakin tavannut jonkun Eufrosyne-nimisen naisen?” hän kysyi ja huokasi: ”Hänen vanhempansa kärsivät kauheasti tyttärensä menetyksestä.” Ensin Eufrosyne vastasi, ettei hänellä ole aavistustakaan kenestäkään sen nimisestä. Kuultuaan omaistensa tuskasta kipu lävisti kuitenkin hänen sydämensä ja hän vetäytyi syrjään itkemään. Lopulta hän alkoi lohduttaa palvelijaa: ”Jumala, joka huolehtii kaikista, kyllä näyttää hänet sinulle. Sano omaisille, että tytär on varmaan elossa ja vaeltaa Jumalan tietä. Luulen, että ne heistä, jotka vielä silloin elävät, saavat joskus nähdä hänet.” Sitten hän siunasi miehen ja päästi tämän lähtemään.

Tämän jälkeen erakkomajalla alkoi tapahtua erikoisia asioita. Paha henki oli raivostunut, kun palvelijan vierailu ei ollut saanut Eufrosynea horjumaan kilvoituksissaan. Vuorilta vyöryi kivisateita luolan päälle. Kuului ääniä ja huutoja. Munkkivanhus erotti niistä nimen ”Eufrosyne” ja alkoi ihmetellä: ”Miksi pahat henget ahdistelevat meitä näin kovasti? Mitä oikein on tapahtunut? Ja kuka on tuo Eufrosyne, jonka nimeä ne mainitsevat?” Eufrosyne puhui vain jotain epämääräistä pahan hengen juonista. Heti aamulla hän otti leilin mennäkseen muka hakemaan vettä, mutta lähti saman tien pois ja meni Mustanmeren rannikolle. Siellä hän luopui jonkin ajan kuluttua miehen vaatteista ja alkoi taas esiintyä naisena.

Lopulta Eufrosyne palasi kaikessa hiljaisuudessa Konstantinopoliin. Siellä hän asettui Lähteen Jumalanäidin naisluostariin. Muut nunnat huomasivat pian, että kyseessä oli kokenut kilvoittelija, joka eli jollain korkeammalla tasolla. Paasto, lakkaamaton rukous ja keljaan sulkeutuminen sekä ennen kaikkea Eufrosynestä säteilevä rauha ja rakkaus näyttivät kohottavan hänet ihmisluonnon yläpuolelle. Hän kaivoi itselleen keljaksi maanalaisen asumuksen pystyäkseen paremmin piiloutumaan ihmisiltä.

Hämmästyttävän kilvoittelijan maine levisi kuitenkin nopeasti, ja ihmisiä kokoontui hänen asumuksensa ympärille saamaan hänen siunauksensa tai vain nähdäkseen hänet. Keisari Leo Viisas (886–911) sai kuulla hänestä ja tuli häntä tapaamaan. Eufrosynen Jumalan innoittama viisas puhe miellytti keisaria niin, että hän alkoi käydä usein keskustelemassa Eufrosynen kanssa ja kysymässä hänen mielipidettään erilaisiin ongelmiin. Keisarin suurin murhe oli, ettei hänellä ollut lasta. Eufrosyne lupasi rukoilla asian puolesta.

Eräänä yönä Eufrosyne rukoili jälleen hartaasti lasta keisariparille kädet kohotettuina. Rukouksen jälkeen hän nukahti kevyesti ja tunsi valon laskeutuvan päälleen. Valkopukuinen enkeli seisoi hänen vierellään ja sanoi: ”Eufrosyne, enää sinun ei tarvitse nähdä vaivaa tämän asian edestä. Tiedä, että keisarille syntyy poika, joka tulee istumaan isänsä valtaistuimella.” Heti aamulla Eufrosyne lähetti keisarille kirjeen, jossa kertoi saamastaan sanomasta. Kun lapsi – tuleva keisari Konstantinos – sitten syntyi, keisaripari toi hänet heti Eufrosynen siunattavaksi ja vaatimalla vaati tätä ryhtymään pienokaisen kummiksi. Tapahtuma vaikutti suuresti keisarinna Zoeen, joka tämän jälkeen alkoi karttaa ylellistä palatsielämää ja hakeutui milloin vain mahdollista Eufrosynen köyhään majaan ja palveli häntä siellä omin käsin.

Kuuluisuus alkoi kuitenkin häiritä Eufrosyneä yhä pahemmin. Niinpä hän vielä kerran vaihtoi asuinpaikkaa ja siirtyi salaa Elävöittävän lähteen kirkon lähellä sijainneeseen hylättyyn pieneen Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon. Hän korjautti kirkkoa ja antoi kaivaa sen alle pienen maakuopan, johon hän asettui asumaan. Sitten hän valitsi kaksitoista samanmielistä naista, jotka perustivat pienen luostarin kirkon ympärille.

Piiloutuminen ei kuitenkaan Eufrosyneltä onnistunut. Keisaripari huolestui kovasti hänen katoamisestaan eikä jättänyt kiveäkään kääntämättä hänet löytääkseen. Ennen pitkää hänet löydettiinkin. Keisari halusi tehdä uudelle luostarille suuria lahjoituksia, mutta Eufrosyne ei siihen suostunut. Hän hyväksyi vain pienen vuotuisen valtionavustuksen, jota luostari siitä lähtien nautti.

Eufrosynen luona kävi myös Bysantin laivaston amiraali Romanos. Kun hän oli lähdössä pois, Eufrosyne tarttui häntä takin liepeestä ja sanoi: ”Mene rauhaan, lapseni, ja valmistaudu korkeampiin asemiin. Kuningasten Kuningas tahtoo sinun vielä palvelevan ihmisten hallitsijana. Älä kuitenkaan kiiruhda ottamaan valtaa ennen kuin se aika koittaa.” Romanos valittiinkin keisariksi Leon kuoltua, koska Leon poika oli vielä alaikäinen.

Skyytit ahdistivat noihin aikoihin Konstantinopolia ja olivat saapuneet aivan sen muureille saakka. Bysantin armeija kuitenkin torjui heidät. Eufrosynen luostari sijaitsi aivan kaupungin muurien vierellä ja sotatoimet häiritsivät sen elämää. Siksi Eufrosyne valitsi viimeiseksi asuinpaikakseen Jumalanäidin suojeluksen luostarin. Sielläkin hän eli maanalaisessa keljassa, jossa hän alkoi jo odottaa siirtymistä tulevaan elämään. Häneen iski jokin ankara tauti, joka halvaannutti hänet kokonaan. Vain puhekyky säilyi. Paljon ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista tuli hyvästelemään suurta kilvoittelijaa. Kun lähdön hetki sitten koitti, hänen kasvonsa kirkastuivat niin, etteivät läsnäolijat pystyneet katsomaan niitä. Kuollessaan Eufrosyne oli 69-vuotias.

Keisarinna Teodora valmisti Eufrosynen omin käsin hautausta varten. Kaikkialta tuli ihmisiä, jotka tahtoivat koskettaa hänen ruumistaan, ja tapahtui paljon sairaiden parantumisia. Myöhemminkin etenkin lapsettomat naiset kävivät pyhittäjä Eufrosynen pyhäinjäännösten ääressä rukoilemassa itselleen lasta, samoin monet kuurot parantuivat hänen taivaallisten esirukoustensa ansiosta.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.


[1] Erotukseksi Eufrosyne Aleksandrialaisesta (25.9.).