20.10.2018

Sävelmä
4. säv.

Vainajien muistelupäivä, Dimitrin lauantai

sm. Artemios (+ 361)

p. neitsytm. Irene Portugalilainen (+ 653)

Lapsip. Artemi Verkolalainen (+ 1544)

Epistola
2. Tim. 2:1–10 (Artemios)
2. Kor. 5:1–10a

2. Tim. 2:1–10

1 Vahvistakoon siis Kristuksen Jeesuksen armo sinua, poikani! 2 Kaikki, mitä olet monien todistajien läsnä ollessa minulta kuullut, sinun tulee uskoa luotettaville ihmisille, jotka pystyvät myös opettamaan muita. 3 Kärsi sinäkin vaivaa niin kuin Kristuksen Jeesuksen kelpo sotilas. 4 Ei kukaan sotilaana palveleva sekaannu jokapäiväisen elämän toimiin, jos haluaa, että päällikkö on häneen tyytyväinen. 5 Ei myöskään urheilija saa voitonseppelettä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti. 6 Maamiehen, joka raskaan työn tekee, tulee ensimmäisenä saada osansa sadosta. 7 Mieti sanojani! Herra kyllä antaa sinulle ymmärrystä kaikkeen. 8 Muista, että Jeesus Kristus, Daavidin jälkeläinen, on herätetty kuolleista, niin kuin minä julistan. 9 Hänen vuokseen minä kärsin, olen vieläpä kahleissa kuin rikollinen. Mutta Jumalan sana ei ole kahleissa. 10 Siksi kestän mitä tahansa Jumalan valittujen tähden, jotta hekin saavuttaisivat pelastuksen, jonka Kristus Jeesus on hankkinut, ja sen mukana ikuisen kirkkauden.

2. Kor. 5:1–10a

1 Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä. 2 Täällä ollessamme me huokailemme ja kaipaamme päästä pukeutumaan taivaalliseen asuumme, 3 sillä sitten kun olemme pukeutuneet siihen, emme jää alastomiksi. 4 Me, jotka vielä asumme tässä majassamme, huokailemme ahdistuneina. Emme haluaisi riisuutua vaan pukeutua uuteen asuun, niin että elämä kätkisi sisäänsä sen, mikä on kuolevaista. 5 Juuri tähän Jumala on valmistanut meidät, ja vakuudeksi hän on antanut meille Hengen. 6 Olemme siis aina turvallisella mielellä, vaikka tiedämmekin, että niin kauan kuin tämä ruumis on kotimme, olemme poissa Herran luota. 7 Mehän elämme uskon varassa, emme näkemisen. 8 Mutta mielemme on turvallinen, vaikka haluaisimmekin muuttaa pois ruumiistamme, kotiin Herran luo. 9 Siksi myös pyrimme noudattamaan hänen mieltään, olimmepa jo perillä hänen luonaan tai vielä sieltä poissa. 10 Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen.

Joh. 15:17–16:2 (Pyhä suurmarttyyri Artemios (+ 361))
Luuk. 7:1–10

Pyhä suurmarttyyri Artemios (+ 361)

Joh. 15:17–16:2

Herra sanoi: 17 "Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne. 18 "Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. 19 Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä. 20 "Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne. 21 Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. 22 Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, he eivät olisi syyllisiä, mutta nyt heidän on mahdotonta puolustella syntiään. 23 Joka vihaa minua, vihaa myös Isääni. 24 Ellen olisi tehnyt heidän keskuudessaan tekoja, joita kukaan toinen ei ole tehnyt, he eivät olisi syyllisiä. Mutta nyt he ovat nähneet minun tekoni ja vihaavat sekä minua että Isääni. 25 Näin täytyi käydä, jotta toteutuisi heidän kirjoitustensa sana: 'He ovat syyttä vihanneet minua.' 26 "Te saatte puolustajan minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. 27 Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti. 16:1 Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. 2 Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle."

20.10.2018

Luuk. 7:1–10

Siihen aikaan 1 Jeesus lähti Kapernaumiin. 2 Erään sadanpäällikön palvelija oli kuolemansairaana. Sadanpäällikkö piti palvelijaa suuressa arvossa, 3 ja kuultuaan Jeesuksesta hän lähetti juutalaisten vanhimpia pyytämään, että Jeesus tulisi ja pelastaisi palvelijan hengen. 4 He tulivat Jeesuksen luo ja vetosivat häneen sanoen: "Se mies ansaitsee apusi. 5 Hän rakastaa meidän kansaamme, ja meidän synagogammekin on hänen rakennuttamansa." 6 Jeesus lähti heidän mukaansa. Mutta kun hän jo oli lähellä taloa, sadanpäällikkö lähetti ystäviään tuomaan hänelle sanaa: "Herra, älä vaivaa itseäsi. Minä en ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. 7 En pitänyt itseäni senkään arvoisena, että olisin tullut sinun luoksesi. Käske, niin palvelijani paranee. 8 Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: 'Mene', niin hän menee, tai toiselle: 'Tule', niin hän tulee, tai palvelijalleni: 'Tee tämä', niin hän tekee." 9 Jeesus hämmästyi näistä sanoista. Hän kääntyi perässään tulevan ihmisjoukon puoleen ja sanoi: "Kuulkaa, mitä sanon: tällaista uskoa en ole tavannut edes Israelin kansan keskuudessa." 10 Kun Jeesusta vastaan lähetetyt miehet palasivat taloon, he tapasivat palvelijan terveenä.

Päivän synaksario

Pyhä marttyyri Maximus Aquilalainen

Pyhä Maximus palveli diakonina Abian kylässä Italian Aquilassa. Keisari Deciuksen (249–251) vainon aikana hän meni omasta aloitteestaan ilmoittautumaan vainoojille. Tunnustettuaan uskonsa rohkeasti hän joutui piinapenkkiin venytettäväksi ja hänet ruoskittiin. Lopuksi hänet heitettiin alas vuorenrinteeltä. Tämä tapahtui vuoden 250 tienoilla. Pyhää Maximusta kunnioitetaan Aquilan kaupungin suojelijana.

Pyhä marttyyri Caprasius

Caprasius syntyi Agenissa, nykyisen Ranskan alueella. Kun Diocletianuksen vaino ulottui Etelä-Ranskan alueelle, Caprisius kätkeytyi. Kuullessaan toisten kristittyjen rohkeudesta Caprasius alkoi kuitenkin hävetä pelkuruuttaan. Hän tuli rohkeasti esiin ja tunnusti uskonsa julkisesti. Hänet mestattiin välittömästi. Tämä tapahtui vuonna 303.

Suurmarttyyri Artemios

Pyhä marttyyri Artemios eli Konstantinus Suuren aikana ja työskenteli virkamiehenä hänen alaisuudessaan. Keisari ylensi hänet Aleksandrian ja koko Egyptin sotilaskomentajaksi vuoden 330 tienoilla. Artemios oli kristitty mutta monien valtaapitävien tapaan kallistui areiolaisuuteen. Siksi hän vastusti kiivaasti pyhää Athanasios Suurta ja ahdisti Aleksandrian ortodokseja. Kristinuskon puolesta kiivaillessaan Artemios hävitti epäjumalien temppeleitä ja hajotti niiden patsaita. Hän myös vastasi apostolien Andreaan ja Luukkaan reliikkien siirtämisestä Byzantioniin eli Konstantinopoliin.

Vuonna 361 keisariksi tuli kristinuskoa vihannut Julianus Luopio. Hän kutsui Artemioksen Aleksandriasta sotajoukkoineen osallistumaan Persian vastaiseen sotaretkeensä. Kun Julianus oli Antiokiassa rankaisemassa kahta kristittyä 500 lyönnillä, Artemios marssi rohkeasti keisarin eteen ja ilmoitti, että Julianuksen politiikka kristittyjä vastaan oli lähtöisin Perkeleestä ja raukeaisi tyhjiin, koska Kristus on ristillä voittanut pahojen henkien voiman. Artemios jatkoi rohkeasti huutaen, että ne jumalat, joita keisari palvoi Hermeksenä ja Apollona, eivät olleet sen arvokkaampia kuin se puu ja metalli, josta ne oli valmistettu. Keisari pidätytti Artemioksen välittömästi, ja hänen virkamerkkinsä otettiin pois. Artemios ruoskittiin ja heitettiin vankilaan. Artemios iloitsi siitä, että hänetkin luettiin arvolliseksi kärsimään Kristuksen tähden.

Artemios tuotiin vielä kerran keisarin eteen. Hänelle luvattiin korkea virka-arvo ja jopa ylipapin virka, jos hän vain luopuisi ”galilealaisten tolkuttomista uskomuksista”. Artemios tiesi, että keisari Julianos oli saanut kristillisen kasvatuksen ja hänellä oli tarpeeksi tietoa. Siksi Artemios ei pitänyt tarpeellisena puolustaa uskoaan sanoin. Pyhä marttyyri pysyi vaiti vielä silloinkin, kun häntä kidutettiin tulikuumilla raudoilla. Kahden viikon vankeuden jälkeen hänet tuotiin surmattavaksi. Hänen päälleen kaadettiin iso kivi, minkä jälkeen hänet määrättiin mestattavaksi. Pyhä marttyyri kuunteli tuomion iloiten ja kohotti kätensä kiitollisena taivasta kohti. Mestauspaikalla hän kumarsi kolme kertaa itään päin ja taivutti päänsä miekan alle.

Ariste-niminen antiokialainen diakonissa otti pyhän marttyyrin ruumiin ja toimitti sen Konstantinopoliin, jossa se oli Pyhän Johannes Edelläkävijän kirkossa kristittyjen kunnioitettavana vuosisatojen ajan. Sen äärellä on tapahtunut poikkeuksellisen paljon ihmeitä.[1]

 

[1] Näistä kertova kirja on käännetty englanniksi nimellä The Miracles of St. Artemios. A Collection of Miracle Stories by an Anonymous Author of the 7th Cent. (Leiden, 1997.)

Neitsytmarttyyri Irene Portugalilainen

Irene oli kaunis ja harras neito, joka eli 600-luvulla Scalabriksen kaupungissa Portugalissa. Hänen vanhempansa olivat hurskaita kristittyjä, jotka järjestivät tyttärensä ensin nunnaluostarin kouluun ja sitten hankkivat hänelle yksityiseksi kotiopettajaksi munkin.

Kun Irene kerran lähti kirkkoon pyhän Pietarin juhlapäivänä, Britald-niminen jalosukuinen nuorukainen näki hänet ja rakastui epätoivoisesti. Hän seurasi Ireneä aina tämän kirkkomatkoilla ja lopulta tunnusti rakkautensa hänelle. Irene hylkäsi liehittelyt, ja Britald lankesi syvään masennukseen ja sairastui. Kun hänen tilansa ei kohentunut, Irene tuli hänen luokseen ja kertoi kieltäytyneensä ainoastaan siksi, että oli jo antanut naimattomuuslupauksen. Britald hyväksyi hänen päätöksensä ja alkoi toipua. Hän lupasi kunnioittaa neidon päätöstä, ja he erosivat toisistaan kuin veli ja sisar luvaten toisilleen olevansa yhdessä paratiisissa.

Irene palasi kotiinsa ja jatkoi hiljaista elämäntapaansa, mutta hänen munkkiopettajansa osoittautui elostelijaksi. Munkin käytös kävi koko ajan röyhkeämmäksi, ja lopulta Irene lähetti hänet tiehensä. Himonsa vaivaama munkki päätti kostaa levittämällä Irenestä likaisia juoruja. Hän kertoi kaikille jättäneensä Irenen opettamisen, koska neito oli raskaana ja synnyttäisi kohta. Huhu levisi kaupungilla nopeasti, ja lopulta se tuli Britaldin korviin. Rehellisenä ja valheisiin tottumattomana hän uskoi ja joutui mustasukkaisuuden ja raivon valtaan. Hän palkkasi murhaajan surmaamaan neidon.

Irene oli tulossa katsomasta sairasta vanhusta, kun palkkamurhaaja kävi hänen kimppuunsa takaapäin ja surmasi hänet yhdellä miekan iskulla. Pyhä Irene kuoli vuonna 653 alle 20-vuotiaana. Hänen ruumiinsa heitettiin veteen, mutta eräät benediktiinit löysivät sen. He hautasivat ruumiin kunniallisesti ja puhdistivat Irenen maineen. Pyhää Ireneä on kunnioitettu aivan erityisesti Scalabiksen kaupungissa, jonka nimikin muutettiin muotoon Santarem (Santa Irene).

Pyhittäjä-äiti Matrona Khioslainen

Pyhä Matrona syntyi 1400-luvulla Khios-saaren Volissoksen kylässä. Hän oli nuorin perheen seitsemästä tyttärestä ja maallikkonimeltään Maria. Jo nuorena hän lähti salaa kotoaan ja asettui kotikylänsä lähellä olevalle vuorelle kilvoittelemaan. Mutta hänen vanhempansa löysivät hänet ja toivat takaisin kotiin. Maria kieltäytyi kuitenkin itsepintaisesti avioliitosta, ja niin vanhemmat lopulta päästivät hänet luostariin luovuttaen hänelle samalla myös hänelle kuuluvan osan perinnöstä.

Ensin Maria vietti kolme vuotta yksin vuorella, jonne yksi hänen sisaristaan toi hänelle ruokaa. Hän tunsi kuitenkin tarvetta tavata muitakin kilvoittelijoita, saada hengellistä ohjausta ja päästä elämään kuuliaisuudessa. Niinpä hän laskeutui vuorelta saaren pääkaupunkiin ja asettui siellä pieneen luostariin, jossa kilvoitteli kolme nunnaa, äiti ja kaksi tytärtä. Siellä hänet vihittiin nopeasti nunnaksi ja hän sai uudeksi nimekseen Matrona.

Perintöään Matrona käytti luostarin kirkon laajentamiseen. Heti kirkon valmistumisen jälkeen hänen igumeniansa kuoli ja muut sisaret valitsivat hänet igumeniaksi vastoin hänen tahtoaan.

Kun genovalaiset hallitsivat Khiosta, sinne tuli paljon julmia sotilaita, jotka tekivät saarella tihutöitä. Yksi heistä tuli pyhän Matronan luostariinkin ja alkoi lähennellä erästä nunnaa. Jumalan rangaistus kohtasi kuitenkin miestä, joka kaatui kuolleena maahan. Pyhä Matrona kiitti Jumalaa nopeasta avusta, vaikka toisaalta säälikin miestä, joka kuoli katumattomana. Hartaasti hän rukoili Jumalaa elvyttämään tämän jälleen henkiin, ja niin tapahtui. Säikähtänyt mies päätti tehdä parannuksen, ja pian koko sotilasjoukkio poistui Khiokselta.

Pyhä Matrona sai Kristukselta tiedon tulevasta kuolemastaan jo viikkoa ennen. Hän hyvästeli nunnasisarensa, sai pyhää ehtoollista ja antoi henkensä rauhallisesti Herran haltuun lokakuun 20. päivänä vuonna 1462. Hänet haudattiin hänen itse rakentamaansa kirkkoon.

Haudalla alkoi heti tapahtua paljon ihmeitä. Eräs halvaantunut turkkilainen, joka kristityn orjatyttönsä kehotuksesta tuli meren takaa Magnesiasta haudalle hakemaan apua, parani. Kiitokseksi hän antoi paljon lahjoja kirkolle ja päästi orjansa vapaaksi. Tämä jäi loppuelämäkseen palvelemaan pyhittäjä-äidin kirkkoa.

Pyhän Matronan rakennuttama kirkko kävi vähitellen pieneksi. Sitä laajennettiin niin, että pyhittäjän hauta jäi sen sisäpuolelle. Laajennustöiden yhteydessä löytyi hänen pääkallonsa.

Vuonna 1700 eräs Keski-Euroopasta tullut molemmista jaloistaan rampa mies parani pyhän Matronan muistopäivän vastaisena yönä toimitetun kokoöisen palveluksen aikana. Kiitokseksi mies antoi varat pyhittäjän haudan päällä olevan katoksen kultaamiseen ja toi Venetsiasta kirkkoon kolme suurta kynttilänjalkaa. Pyhän Matronan kirkko Khioksen Khorassa on edelleen huomattava pyhiinvaelluspaikka.

Lapsipyhä Artemi Verkolalainen

Pyhä Artemi, Verkolan ihmeidentekijä, syntyi vuonna 1532 Vienanmeren alueella Verkolan kylässä Pinegajoen varrella. Hänen vanhempansa olivat talonpoikia, jotka kasvattivat Artemin pelkäämään ja kunnioittamaan Jumalaa. Viiden vuoden ikäisenä poika alkoi vieroksua tavanomaisia lasten leikkejä. Hän oli hiljainen, sävyisä, Jumalaa pelkäävä ja kuuliainen vanhemmilleen ja auttoi ahkerasti isäänsä maataloustöissä.

Kerran 12 vuoden ikäisenä Artemi oli isän apuna äestämässä peltoa. Äkkiä nousi ukkosmyrsky, mustat pilvet pimensivät taivaan ja alkoi sataa kaatamalla. Pelästyneen Artemin yläpuolella välähti salama ja kuului hirvittävä jyrähdys. Autuas lapsi kaatui kuolleena maahan, vaikka salama ei edes koskettanut häntä. Näin Jumala hyvyydessään ja viisaudessaan otti palvelijansa sielun luokseen taivaallisiin asuntoihin.

Ymmärtämättömät kyläläiset eivät käsittäneet Jumalan tarkoitusta vaan pitivät taikauskoisesti Artemin äkillistä kuolemaa rangaistuksena hänen salaisista synneistään. Hänen ruumiinsa jätettiin mäntymetsään siunaamatta ja hautaamatta vain risuilla ja tuohella peitettynä, ja paikka ympäröitiin vähäisellä puuaidalla.

Pyhän Artemin ruumis makasi 32 vuotta unohdettuna metsässä, kunnes kesällä vuonna 1577 Verkolan kylän Pyhän Nikolaoksen kirkon kirkonpalvelija Agafonik sienimetsässä kulkiessaan näki valon sen paikan yllä, missä autuas lapsi lepäsi. Hän löysi maatumattoman ruumiin ja kertoi siitä kyläläisille, jotka ilman sen kummempia kunnianosoituksia kantoivat ruumiin kirkon eteishuoneeseen ja peittivät sen uudelleen tuohella.

Mutta Jumala näki hyväksi kohottaa palvelijansa kunniaan, ja pyhäinjäännökset alkoivat vuodattaa parannuksia. Vienanmeren alueella raivosi samana vuonna kuumetauti, johon kuoli paljon ihmisiä, varsinkin naisia ja lapsia. Myös Verkolan kylän asukkaan Kallinikin poika sairastui. Murheissaan isä rukoili poikansa puolesta, kävi kirkossa kumartamassa autuaan Artemin arkkua ja otettuaan mukaansa palan pyhäinjäännöksiä peittävää tuohta kiinnitti sen kuolemaisillaan olevan poikansa kaularistiin. Tämän jälkeen sairas parani. Isä kertoi tapahtuneesta kyläläisille, ja kaikki kokoontuivat kirkkoon veisaamaan kiitosrukouspalveluksia ja viettämään autuaan Artemin muistoa. Kuumetautiepidemia laantui seudulla, ja autuaan Artemin kautta tapahtui yhä enemmän ihmeellisiä parantumisia. Kiitolliset kyläläiset rakensivat kirkon yhteyteen sivuhuoneen, jonne pyhäinjäännökset siirrettiin uuteen arkkuun asetettuina.

Kaksi pappia, Johannes ja Tuomas, käskivät maalata vanhasta arkusta valmistetuille laudoille muutaman autuasta Artemia esittävän ikonin. Hurskaat ihmiset veivät koteihinsa rippeeksi jääneitä lastuja ja parantuivat vaivoistaan. Pankrati-niminen mies vei yhden Artemin ikonin Ustjugiin, missä monet paranivat sen kautta.

Holmogoryn asukas Ilarion kärsi sokeuteen johtavasta silmäsairaudesta ja rukoili epätoivoissaan apua pyhältä Artemilta. Pyhä ilmestyi hänelle näyssä ja siunasi hänet käsiristillä sanoen: ”Nouse, Kristus parantaa sinut palvelijansa kautta. Mene Verkolaan kumartamaan arkkuani ja kerro parantumisestasi papille ja kaikelle kansalle.” Mies havahtui unesta näkevänä ja meni Verkolaan kumartamaan pyhäinjäännöksiä.

Maine pyhän Artemin ihmeistä levisi kauas. Novgorodin metropoliitta Makari tarkasti pyhäinjäännökset vuonna 1619 ja kehotti laatimaan Artemin elämäkerran. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua metropoliitta Kiprian lähetti jälleen papistoa tarkastamaan pyhäinjäännökset ja vahvisti allekirjoituksellaan hänelle toimitetun selonteon tapahtuneista ihmeistä. Samalla hän lähetti Verkolan kylään ihmeidentekijä Artemille laaditun jumalanpalveluksen. Pian sotapäällikkö Afanasi Paškov rakennutti kirkon pyhäinjäännösten löytymispaikalle kiitokseksi poikansa ihmeellisestä parantumisesta. Kohta tämän jälkeen pyhäinjäännökset siirrettiin tsaarillisella käskykirjeellä kirkkoon ja paikalle perustettiin luostari.

Neuvostovallan aikana ennen luostarin sulkemista vuonna 1919 veljestö piilotti pyhäinjäännökset salaiseen paikkaan, ja eräiden tietojen mukaan ne lepäävät nykyään maan alle kätkettynä luostarin alueella. Pyhän Artemin muistoa vietetään kahdesti vuodessa, hänen kuolinpäivänään 23. kesäkuuta ja hänen taivaallisen suojelijansa suurmarttyyri Artemioksen muistopäivänä 20. lokakuuta.

Pyhittäjä Gerasimos Uusi

Pyhä Gerasimos syntyi Pelonnosoksen Trikalassa vuonna 1509. Hän kuului tunnettuun Notaraksen sukuun, josta myöhemmin syntyi myös Filokalian kokoaja pyhä Makarios Korinttolainen (muistopäivä 17.4.). Gerasimos sai kristillisen kasvatuksen ja päätti jo nuorena antautua kilvoituselämään.

Pyhittäjä Gerasimos matkusteli ajan olosuhteisiin nähden erittäin paljon. Ensin hän lähti Zakynthoksen saarelle. Sieltä hän siirtyi Keski-Kreikan kautta Thessaliaan, sitten Konstantinopoliin ja Mustanmeren seuduille. Kaikkialla hän pyrki kohtaamaan luostarikilvoittelijoita ja ottamaan heistä oppia.

Lopulta Gerasimos meni joksikin aikaa Athosvuorelle, missä hänet vihittiin suuren skeeman munkiksi.[1] Kilvoiteltuaan Athoksella jonkin aikaa Gerasimos tahtoi päästä Pyhään maahan paikoille, joissa Herramme Jeesus Kristus oli kulkenut maan päällä. Sieltä hän jatkoi matkaansa Siinaille ja kierteli sitten laajasti Egyptin ja Libyan alueilla.

Pitkien ja vaivalloisten matkojensa jälkeen Gerasimos palasi takaisin Jerusalemiin. Kun hän oli ensin viettänyt vuoden Pyhän haudan kirkossa lampukoiden hoitajana, Jerusalemin patriarkka Germanos vihki hänet papiksi. Hän palveli patriarkaatissa kaksitoista vuotta lainkaan herpaantumatta askeettisissa kilvoituksissaan. Kerran hän paastosi Jordanin erämaassa Herran esimerkin mukaan neljäkymmentä päivää.

Jerusalemista Gerasimos siirtyi takaisin Zakynthokseen, missä hän eli vaikeapääsyisessä paikassa viisi vuotta käyttäen ravintonaan pelkästään kasviksia ilman leipää. Lopulta hän siirtyi Zakynthokselta Kefallonian saarelle, mistä tuli hänen viimeinen asuinpaikkansa.

Kefalloniassa pyhittäjä asui ensin vajaan vuoden luolassa. Siihen aikaan saarella tapahtui ihme. Eräs pappi, joka asui kahden nunnanelämää viettävän sisarensa kanssa Omalan alueella, näki kirkosta tullessaan useamman kerran valon loistavan tietyssä vaikeapääsyisessä paikassa. Lopulta hän meni tutkimaan, mistä oli kysymys. Hän löysi sieltä kallionsyvennyksestä Jumalanäidin ikonin. Hän rakennutti paikalle pienen kirkon, johon ikoni sijoitettiin.

Uutinen löydöstä levisi ympäri ja pyhä Gerasimoskin tuli kumartamaan ikonia. Papin sisaret näkivät hänet ja alkoivat pyydellä, että hän ryhtyisi heidän hengelliseksi ohjaajakseen. Pappi itse luovutti hänelle paikan luostaria varten. Pyhä Gerasimos istutti sinne omin käsin öljypuita ja viinitarhan sekä kaivoi kaivon, josta on kummunnut runsaasti vettä aina meidän päiviimme saakka. Tämä herätti kateutta naapureissa, ja pappikin alkoi katua lahjoitustaan, mutta rauhallisesti ja Jumalaan luottaen pyhä jatkoi toimiaan, kunnes Jumala johdatti hänen estelijänsä ja kadehtijansa katumukseen.

Vähitellen paikalle syntyi naisluostari, jonka hengellisenä isänä pyhä Gerasimos toimi. Sen kirkko oli omistettu Jumalanäidin kuolonuneen nukkumiselle. Papin sisarten lisäksi luostariin saapui muitakin; nunnien lukumäärä kasvoi pyhittäjän elinaikana 25:een. Joka päivä pyhä Gerasimos piti nunnille opetuspuheita kristityn ja erityisesti luostarikilvoittelijan hyveistä. Parhaana opetuksena heille kuitenkin oli hänen oman elämänsä esimerkki.

Pyhä Gerasimos nukkui rauhallisesti kuolonuneen luostarinsa kirkon vuosijuhlana 15.8.1579 ja hänet haudattiin luostarin alueelle. Hänen pyhät jäännöksensä löytyivät maatumattomina 20.10.1581. Koska Gerasimoksen kuolinpäivä sattui suureksi juhlaksi, hänen muistoaan vietetään pääasiallisesti pyhäinjäännösten löytymispäivänä.

Jo eläessään pyhä Gerasimos oli rukouksillaan vapauttanut Kefallonian pitkäaikaisesta kuivuudesta. Hänen kuolemansa jälkeen hänen jäännöstensä äärellä tapahtui monia ihmeitä. Nykyään hän on tunnettu erityisesti mielenterveydeltään järkkyneiden parantajana. Pyhän Gerasimoksen perustama luostari toimii edelleen ja on tunnettu pyhiinvaelluspaikka.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.


[1] Kreikkalaisessa traditiossa yleensä kaikki munkit ja nunnat vihitään suureen skeemaan, eikä skeemavihkimys edellytä eristäytynyttä elämäntapaa kuten slaavilaisessa perinteessä.