14.10.2018

Sävelmä
4. säv.

Nikean VII ekumeenisen kirkolliskokouksen (787) isien sunnuntai

21. helluntainjälkeinen sunnuntai

m:t Nasarius, Gervasius, Protasios ja Celsius (+ n. 60)

p. Kosmas Hymnografi, Maiuman piispa (+ n. 750–752)

Valamon luostarin johtajan, skeemaigumeni (1933–1947)Haritonin (Dunajev, 1872–1947) kuolinpäivä.

Polyeleon evankeliumi
Joh. 21:1–14

X ylösnousemusevankeliumi

Joh. 21:1–14

 Siihen aikaan 1 Jeesus taas ilmestyi opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin: 2 Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. 3 Simon Pietari sanoi: "Minä lähden kalaan." "Me tulemme mukaan", sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään. 4 Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. 5 Jeesus huusi heille: "Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?" "Ei ole", he vastasivat. 6 Jeesus sanoi: "Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte." He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. 7 Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: "Se on Herra!" Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. 8 Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää*. 9 Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. 10 Jeesus sanoi heille: "Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte." 11 Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon -- kaikkiaan sataviisikymmentäkolme -- verkko ei revennyt. 12 Jeesus sanoi: "Tulkaa syömään." Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: "Kuka sinä olet?", sillä he tiesivät, että se oli Herra. 13 Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. 14 Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.

Epistola
Hepr. 13:7–16 (Nikean VII ekumeenisen kirkolliskokouksen (787) isien sunnuntai)
Gal. 2:16–20

Hepr. 13:7–16

7 Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne. 8 Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. 9 Älkää antako kaikenlaisten vieraiden oppien johtaa itseänne harhaan. Meidän sydämemme tulee vahvistua armosta, ei ruoista, jotka eivät ole ketään hyödyttäneet. 10 Meillä on alttari, jonka uhria ei liiton teltassa palvelevien ole lupa syödä. 11 Tehän tiedätte, että kun ylipappi syntien sovittamiseksi vie kaikkeinpyhimpään eläinten verta, näiden eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella. 12 Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään. 13 Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen. 14 Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee. 15 Olkaamme sen tähden hänen välityksellään alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään. 16 Älkää myöskään unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne, sillä sellaiset uhrit ovat Jumalalle mieleen.

Gal. 2:16–20

16 Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii. 17 Mutta jos meidätkin, jotka tahdomme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, havaitaan syntisiksi, onko Kristus siis synnin palveluksessa? Ei toki! 18 Vasta jos alan uudelleen rakentaa sitä minkä olen hajottanut, osoitan olevani lainrikkoja. 19 Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. 20 Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.

Luuk. 8:5–15 (Nikean VII ekumeenisen kirkolliskokouksen (787) isien sunnuntai)
Luuk. 8:5–15

Nikean VII kirkolliskokouksen isät

Luuk. 8:5–15

Herra esitti seuraavan vertauksen:  5 "Mies lähti kylvämään siementä. Kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien laitaan. Siinä jyvät tallautuivat, ja taivaan linnut söivät ne. 6 Osa putosi kalliolle ja lähti kasvuun, mutta oraat kuivettuivat, koska eivät saaneet maasta kosteutta. 7 Osa putosi keskelle ohdakkeita, ja kun oras kasvoi, kasvoivat ohdakkeetkin ja tukahduttivat sen. 8 Mutta osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon." Tämän sanottuaan Jeesus huusi: "Jolla on korvat, se kuulkoon!" 9 Opetuslapset kysyivät Jeesukselta, mitä vertaus tarkoitti. 10 Hän sanoi: "Te olette saaneet oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä kuullessaankaan ymmärtäisi. 11 Vertaus tarkoittaa tätä: Siemen on Jumalan sana. 12 Tien laitaan pudonnut siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joiden sydämestä Paholainen heti tulee ottamaan sen pois, jotta he eivät uskoisi ja pelastuisi. 13 Kalliolle pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuullessaan ottavat sen iloiten vastaan mutta uskovat vain hetken aikaa. Heillä ei ole juurta, ja niin he koetukseen joutuessaan luopuvat. 14 Ohdakkeisiin pudonnut osa tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. He eivät tuota kypsää satoa. 15 Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa.

14.10.2018

Luuk. 8:5–15

Herra esitti seuraavan vertauksen:  5 "Mies lähti kylvämään siementä. Kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien laitaan. Siinä jyvät tallautuivat, ja taivaan linnut söivät ne. 6 Osa putosi kalliolle ja lähti kasvuun, mutta oraat kuivettuivat, koska eivät saaneet maasta kosteutta. 7 Osa putosi keskelle ohdakkeita, ja kun oras kasvoi, kasvoivat ohdakkeetkin ja tukahduttivat sen. 8 Mutta osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon." Tämän sanottuaan Jeesus huusi: "Jolla on korvat, se kuulkoon!" 9 Opetuslapset kysyivät Jeesukselta, mitä vertaus tarkoitti. 10 Hän sanoi: "Te olette saaneet oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä kuullessaankaan ymmärtäisi. 11 Vertaus tarkoittaa tätä: Siemen on Jumalan sana. 12 Tien laitaan pudonnut siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joiden sydämestä Paholainen heti tulee ottamaan sen pois, jotta he eivät uskoisi ja pelastuisi. 13 Kalliolle pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuullessaan ottavat sen iloiten vastaan mutta uskovat vain hetken aikaa. Heillä ei ole juurta, ja niin he koetukseen joutuessaan luopuvat. 14 Ohdakkeisiin pudonnut osa tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. He eivät tuota kypsää satoa. 15 Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa.

Päivän synaksario

Pyhät marttyyrit Nasarius, Gervasius, Protasios ja Celsius

Pyhä Nasarius oli kotoisin ylhäisestä roomalaisesta perheestä ja eli keisari Neron hallituskaudella (54–68). Hänen vanhempansa Arricanus ja Perpetua kääntyivät kristinuskoon apostoli Pietarin saarnan vaikutuksesta. Nasariuksen kastoi pyhä Linus, jonka apostoli Pietari oli nimittänyt Rooman piispaksi. Kaksikymmenvuotiaana Nasarius lähti Roomasta ja vaelsi Italian kaupungeissa julistaen evankeliumia. Monet uskoivat ja ottivat kasteen. Kymmenen vuotta kului tällä tavoin. Piacenzan kaupungissa Nasarius tutustui Gervasiukseen ja Protasiokseen, jotka maaherra Anulinus oli vanginnut kristittyinä. He olivat pelottomia Kristuksen apostoleja ja tervehtivät Nasariusta pyhällä suudelmalla rohkaisten häntäkin marttyyrikilvoitukseen. Mutta maaherra vain ruoskitutti Nasariuksen ja ajoi hänet pois kaupungista.

Tämän jälkeen Nasarius suuntasi kulkunsa Galliaan, nykyiseen Ranskaan, jossa hän johdatti uskoon suuren määrän ihmisiä. Jonkun arvohenkilön vaimo luovutti hänelle 3-vuotiaan poikansa, jotta hän kasvattaisi tästä hyvän kristityn. Nasarius kastoi lapsen ja antoi tälle nimeksi Celsius. Nasarius kierteli Gallian kaupunkeja julistaen Kristusta, kunnes Deinobaus-niminen maaherra vangitutti hänet. Kaikkiin tämän kysymyksiin Nasarius vastasi: ”Olen kyllä syntyperältäni roomalainen, mutta olen kristitty ja palvon Ristiinnaulittua.” Silloin maaherra tarttui Celsiukseen ja löi häntäkin, mutta lapsi vain huusi: ”Jumala, jota palvelen, tuomitsee sinut, epäoikeudenmukainen tuomari.”

Maaherran vaimo oli kuitenkin unessa nähnyt jotain pelottavaa, jonka säikäyttämänä hän auttoi Nasariuksen ja Celsiuksen pakoon. He menivät Triereen julistaen matkalla kristinuskoa. Siellä heidät pidätettiin uudelleen ja vietiin keisarin käskystä Roomaan. Kuulustelujen jälkeen heidät heitettiin järveen. He selvisivät kuitenkin kuiville ja jatkoivat saarnatoimintaansa kiertäen kaupungista toiseen. Milanossa he tapasivat uudestaan Gervasiuksen ja Protasioksen, jotka valmistautuivat lopulliseen marttyyrikilvoitukseen. He kaikki iloitsivat, kun lähtö Herran luo lähestyi. Celsius, joka oli vain yhdeksän vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen, oli yhtä innokas osallistumaan Herransa kärsimyksiin kuin muutkin. Kasvot ilosta loistaen kaikki neljä kävelivät mestauspaikalle kuin juhlaan kiittäen Jumalaa kaikesta ja siirtyivät Herransa luo.

Pyhä Ambrosius Milanolainen löysi heidän reliikkinsä keisari Teodosioksen hallituskaudella vuonna 386. Niiden äärellä alkoi heti tapahtua lukuisia ihmeitä ja niitä kunnioitetaan edelleenkin Milanon kaupungissa.

Pyhä Calixtus I, Rooman paavi

Pyhä Calixtus (Callistus) syntyi Roomassa, Trasteveren kaupunginosassa. Hän oli kristitty orja, joka osoittautui niin lahjakkaaksi ja älykkääksi, että pääsi hoitamaan isännältään saamiensa rahojen turvin pankkia, johon kristityt uskoivat rahansa. Hyväntahtoinen Calixtus oli kuitenkin liian avokätinen taloudenhoidossa ja menetti hänelle uskotut rahat. Hädissään hän pakeni Roomasta.

Calixtus pidätettiin laivassa, josta hän vielä yritti paeta hyppäämällä mereen, mutta hänet naarattiin kiinni ja palautettiin isäntänsä luokse. Kristityt yrittivät saada hänet vapaaksi keräämällä puuttuvan summan kokoon, mutta Calixtus pidätettiin jälleen hänen jouduttuaan riitaan synagogassa, josta hän yritti saada rahaa, ilmeisesti velkoja periessään. Hänet tuomittiin pakkotyöhön Sardinian kaivoksiin.

Aikanaan Calixtus vapautettiin yhdessä muiden kristittyjen vankien kanssa keisari Commoduksen rakastajattaren Marcian pyynnöstä. Calixtuksen terveys oli heikentynyt niin, että paavi Victor I myönsi hänelle eläkkeen ja lähetti hänet toipumislomalle Antiumiin, jossa hänen ruumiillinen tilansa alkoi kohentua. Kova työ oli muokannut nuorukaisen luonnetta ja jalostanut hänen sieluaan. Vuoden 199 tienoilla Rooman paavi pyhä Zefyrinus nimitti Calixtuksen vastaamaan kristittyjen julkisesta hautausmaasta. Hautausmaa sijaitsee Via Appian varrella ja tunnetaan nykyään San Callistuksen hautausmaana, jonne on haudattu 46 Rooman varhaista piispaa ja tuhansia marttyyreita. Calixtus laajensi hautausmaata hankkimalla yksityisiä alueita kirkon omistukseen.

Paavi Zefyrinus vihki Calixtuksen diakoniksi. Paavista tuli Calixtuksen ystävä ja ohjaaja. Kun Zefyrinus kuoli vuonna 217, kaupunkilaiset ja papisto valitsivat Calixtuksen Rooman piispaksi eli paaviksi.

Pyhä Calixtus oli niin armahtavainen katuvia syntisiä kohtaan, että hän otti käytännöksi antaa synninpäästön kaikista kadutuista synneistä. Tämä oli rohkea päätös, sillä alkukirkon suhtautuminen kasteen jälkeen tehtyihin synteihin oli hyvin ankara. Pyhä Hippolytos oli kauhistunut ja pahoillaan siitä, että murhaan, huorintekoon tai aviorikokseen syyllistyneet saattoivat nyt päästä osallistumaan ehtoolliselle. Calixtusta syytettiin hereetikoksi. Häntä soimattiin muun muassa siitä, että hänen mielestään useampikaan avioliitto – ennen kastetta – ei olisi este pappeuteen ja että kuolemansyntikään ei välttämättä oikeuttaisi piispan viraltapanoon. Närää aiheutti myös Calixtuksen ratkaisu erääseen varhaisseurakunnan kiperään ongelmaan: seurakunnassa oli paljon varakkaita vapaita naisia, joille ei ollut tarjolla kristittyjä aviopuolisoita. Calixtus sääti, että vapaat kristityt naiset saattoivat mennä naimisiin seurakunnassa olevien orjien kanssa, vaikka tämä oli vastoin valtion lakia ja tapoja.

Sävyisää ja anteeksiantavaa Calixtusta syytettiin myös siitä, että hän oli liian lempeä harhaoppisia kohtaan, vaikka hän erottikin kirkon yhteydestä Sabelliuksen, joka kielsi Jumalan persoonien erillisyyden.

Viisi vuotta Rooman seurakuntaa johdettuaan pyhä Calixtus kuoli marttyyrina vuonna 222, ilmeisesti kristittyjä vastaan puhjenneen kansannousun aikana. Hänet haudattiin Calepodiuksen hautausmaalle Via Aurelian varrelle. Pyhän Calixtuksen reliikit siirrettiin 800-luvulla Rooman Trastevereen Santa Marian kirkkoon. Calixtus oli aikanaan itse hankkinut maan kirkon rakentamista varten. Tontin ostamisesta kerrotaan, että kun eräät kapakanpitäjät väittivät tontin kuuluvan heille, keisari Alexander Severus ilmoitti, että ”minkä tahansa jumalan palvonta on parempi kuin kapakka”. Tälle tontille rakennettiin Pyhän Calixtuksen kirkko, jonka tuntumaan sittemmin nousi maineikas Santa Marian kirkko.

Neitsytmarttyyri Fortunata Kesarealainen

Pyhä Fortunata kärsi marttyyrikuoleman Palestiinan Kesareassa vuonna 303 keisari Diocletianuksen vainossa. Pyhää neitsyttä kidutettiin tulella ja pedoilla, kunnes hän antoi henkensä Jumalan haltuun. Yhdessä hänen kanssaan surmattiin hänen veljensä Karponios, Euarestos ja Priskianos, joiden kaulat katkaistiin miekalla. Kaikkien neljän marttyyrin reliikit siirrettiin 700-luvulla Napoliin.

Pyhä marttyyri Silvanos Gazalainen

Silvanos eli Gazassa neljännen vuosisadan alussa. Hän oli sävyisä ja rauhaa rakastava mies, joka oli nuoruudessaan palvellut vuosikausia armeijassa. Elettyään hurskaasti hänestä tuli pappi gazalaiseen kirkkoon. Vainon puhjetessa hän sai syytteen ja hänet tuotiin tuomioistuimen eteen Kesareaan vuonna 307. Silvanos nuhteli paikalle kokoontuneiden pakanoiden jumalattomuutta, ja nämä kävivät hänen kimppuunsa murskaten hänen kylkiluunsa. Pyhä Silvanos määrättiin pakkotyöhön Faenon kuparikaivoksille. Siellä oli paljon kristittyjä, ja he valitsivat hänet paimenekseen. Kun Silvanos ikänsä ja saamiensa vammojen tähden ei enää jaksanut työskennellä, pakanat mestasivat hänet yhdessä neljänkymmenen muun palestiinalaisen ja egyptiläisen marttyyrin kanssa.

Pyhä marttyyri Pietari Apselamos

Pyhä Pietari, joka tunnetaan myös nimellä Apselamos (Auselamus), oli kotoisin Egyptin Eleutheropoliksesta ja lähti Palestiinaan saadakseen elää askeettisesti Pyhällä maalla. Suuren vainon aikana vuonna 309 hänet pidätettiin ja tuotiin Kesareaan. Tuomari ja paikalla ollut väki yrittivät monta kertaa saada hänet säälimään itseään, olihan hän parhaassa iässään, mutta hän ei välittänyt heistä vaan piti Jumalaa tärkeämpänä kuin kaikkea muuta. Pyhä Pietari Apselamus todisti tulessa uskonsa olevan puhdasta kuin kulta.

Marttyyripiispa Gaudentius Riminiläinen

Pyhä Gaudentius oli syntyjään efesolainen. Hänet vihittiin papiksi Roomassa vuonna 332, ja hänestä tuli Riminin piispa vuonna 346. Hän kärsi paljon vastustusta areiolaisten taholta. Vuonna 359 Gaudentius järjesti Riminin synodin, jossa areiolaisuus tuomittiin ja Marcianus-niminen pappi erotettiin kirkon yhteydestä. Tästä julmistuneet areiolaiset surmasivat pyhän Gaudentiuksen vähän myöhemmin. Piispa Sigismundus siirrätti pyhän marttyyripiispan reliikit Keski-Italian Sinigagliaan 500-luvun lopulla.

Pyhä Justus Lyonilainen

Pyhä Justus syntyi Viviersin lähistöllä. Hän palveli kirkkoa ensin diakonina ja vuonna 350 hänet valittiin Lyonin piispaksi. Justus oli ihanteellinen paimen, joka ei pelännyt eikä tarvinnut mitään muuta kuin Jumalaa. Kaikki koettelemukset hän kesti kärsivällisesti. Justus osallistui vuonna 381 Aquileian suureen synodiin, jossa käsiteltiin lähinnä areiolaisuutta. Synodissa hän ystävystyi pyhän Ambrosiuksen kanssa, joka kirjoitti hänelle ainakin kaksi pyhää Raamattua käsittelevää kirjettä.

Juuri synodin alla oli kuitenkin tapahtunut asia, joka vaivasi herkeämättä Justuksen omaatuntoa. Eräs mielipuoli puukotti ihmisiä kadulla ja saatuaan kansanjoukot raivon valtaan hän ryntäsi Justuksen kirkkoon hakien sieltä turvaa. Rauhoittaakseen kansanjoukkoa piispa lupasi luovuttaa murhaajan viranomaisille sillä ehdolla, että miehen henki säästettäisiin. Mutta vihainen kansanjoukko tappoi miehen heti, kun oli saanut hänet käsiinsä. Justus tunsi tulleensa avunantajaksi murhaan eikä pitänyt itseään enää kelvollisena jatkamaan palveluaan alttarissa. Hän tahtoi vetäytyä luostariin, mutta hänen laumansa ei halunnut päästää häntä. Niin Justus lähti pois salaa kiertoteitä pitkin kulkien. Tämä tapahtui vuonna 382.

Justus päätyi Egyptiin ja siirtyi etsimään mielenrauhaa isosta luostarista, jossa kukaan ei tuntenut häntä. Myöhemmin hänen piilopaikkansa paljastui, mutta hän kieltäytyi päättäväisesti jättämästä luostaria, vaikka Antiocus-niminen pappi lähetettiin suostuttelemaan häntä. Lopulta myös Antiocus päätti jäädä hänen kanssaan Egyptiin. Justus kuoli hänen käsivarsilleen vuoden 390 tienoilla. Sen jälkeen pyhän Justuksen ruumis vietiin takaisin Lyoniin.

Pyhä Donatianus, Reimsin piispa

Pyhä Donatianus (Donas) oli lähtöisin Roomasta. Hänet vihittiin Reimsin seitsemänneksi piispaksi, ja hän hoiti tehtävää 30 vuoden ajan. Pyhä Donatianus kuoli vuoden 390 tienoilla Bruggessa. Hänen reliikkinsä siirrettiin ensin Amiensin lähelle Corbieen, sitten Torhoutiin, kunnes Charles Kalju antoi reliikit Flanderin kreivi Baldwinille, joka asetti ne vuonna 863 Bruggen kirkkoon Belgiassa. Kyseinen kirkko tunnetaan Pyhän Donatianuksen katedraalina. Donatianus on sekä Bruggen että Reimsin suojelija.

Pyhä Fortunatus, Todin piispa

Pyhä Fortunatus tuli italialaisen Todin kaupungin piispanistuimelle goottien surmaaman pyhän Calixtuksen jälkeen. Pyhä Gregorius Suuri arvosti suuresti pyhää Fortunatusta ja kirjoitti muistiin hänen kauttaan tapahtuneita ihmeitä. Fortunatus muun muassa pelasti Todin kaupungin joutumasta Totila Gootin hävittämäksi. Pyhä Fortunatus kuoli vuonna 537, ja hänen reliikkinsä siirrettiin myöhemmin Ranskaan.

Pyhä Burchard, Würzburgin piispa

Pyhä Burchard (Burckard) oli englantilainen pappismunkki, joka palveli kirkkoa Wessexissä. Vuoden 732 tienoilla hän vastasi pyhän Bonifatiuksen kutsuun, kun tämä etsi elonkorjaajia Jumalan viinitarhaan, ja liittyi siihen maineikkaaseen joukkoon, joka lähti Brittein saarilta viemään evankeliumia Saksaan. Bonifatius vihki Burchardin Würzburgin (Herbipolis) ensimmäiseksi piispaksi. Aluetta oli viisikymmentä vuotta aiemmin evankelioinut irlantilainen pyhä Kilian, joka oli kärsinyt marttyyrikuoleman. Burchard siirrätti hänen reliikkinsä omaan katedraaliinsa.

Piispana Burchard perusti koulun ja useita benediktiiniluostareita. Niistä tärkein oli Pyhän Andreaksen luostari, joka nimettiin myöhemmin hänen mukaansa. Bonifatiuksen tavoin Burchard toimi läheisessä yhteistyössä maallisen vallan kanssa. Hän vieraili paavin luona Vatikaanissa vuonna 749. Matkan seurauksena frankkien hallitsijaksi vahvistettiin Pipin Pieni (751–768), joka osoitti kiitollisuuttaan Burchardille tekemällä Würzburgin piispoista täysivaltaisia Franconian herttuoita.

Vuoden 753 tienoilla Burchard sai pyhältä Lullukselta siunauksen jättää piispantoimensa. Hän vietti lopun elämänsä rukouksessa, hiljaisuudessa ja katumuksessa pienessä luostariyhteisössä kuuden munkin kanssa. Pyhä Burchard kuoli Homburg-am-Mainissa 2.2.754. Myöhemmin hänen pyhä ruumiinsa päätettiin siirtää pyhän Kilianin reliikkien läheisyyteen Würzburgin Pyhän Marian kirkkoon. Reliikkien siirto suoritettiin 14.10.983 Würzburgin piispan ja keisari Otto IV:n neuvonantajan Hugon johdolla. Tämä päivämäärä vakiintui pyhän Burchardin juhlapäiväksi.

Pyhittäjä-ruhtinas Nikolai Svjatoša Kiovan luolaluostarista

Pyhittäjä Nikolai oli Tšernigovin ruhtinaan poika. Hänen isoisänsä Svjatoslav Jaroslavinpoika oli Kiovan luolaluostarin suuri hyväntekijä 1000-luvun loppupuolella. Nikolai sai syntyessään nimen isoisänsä mukaan ja erotukseksi tästä häntä kutsuttiin lempinimellä Svjatoša, mikä merkitsee hurskasta.

Nikolai oli ensimmäinen venäläinen ruhtinas, joka vaihtoi ylellisen elämän munkkeuteen ja alkoi vapaaehtoisesti tehdä raskaita ja ruhtinaan arvolle alentavina pidettyjä kuuliaisuustöitä. Luolaluostarissa pyhä ruhtinas edistyi kuuliaisuuden hyveessä. Hänellä oli kolme vuotta kuuliaisuustehtävä luostarin keittiössä, missä hän palveli veljiä, pilkkoi puita ja kantoi vettä. Kuultuaan hänen raadannastaan hänen ylimysveljensä halusivat siirtää hänet muihin tehtäviin, mutta tuo todellinen kuuliaisuusveli pyysi, että saisi vielä vuoden palvella munkkiveljiä keittiössä, minkä jälkeen hänet siirrettiin luostarin portinvartijaksi. Sitä tehtävää hän hoiti kolme vuotta poistuen portilta vain kirkkoon. Tämän jälkeen hänelle annettiin palvelutehtävä luostarin ruokasalissa, trapesassa.

Entisen ruhtinaan nöyryys oli ennenkuulumatonta, sillä häntä ennen ei kukaan ruhtinas ollut tullut luostariin. Pyhän Nikolain sukulaiset ja varsinkin hänen veljensä tekivät kaikkensa saadakseen hänet palaamaan maailmaan, mutta autuas munkki osoitti suurta luonteenlujuutta ja kesti kärsivällisesti heidän moitteensa. Hänen entinen lääkärinsä otti hänen vaikutuksestaan vastaan munkkivihkimyksen, vaikka oli aiemmin yrittänyt saada Nikolain palaamaan maailmaan.

Kilvoiteltuaan hyvin kaikissa kuuliaisuustehtävissä pyhittäjä Nikolai sai luostarin igumenilta siunauksen aloittaa vaikenemiskilvoitus keljassaan. Igumenin kehotuksesta hän istutti keljansa viereen omin käsin pienen puutarhan eikä ollut koskaan jouten. Hänen kätensä olivat aina työssä ja hänen huulillaan oli Jeesuksen rukous: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua”. Jos hän sattui saamaan rahaa, hän käytti sen köyhien auttamiseen, kirkon kaunistamiseen tai kirjojen ostamiseen, sillä hän rakasti lukemista.

Pyhittäjä Nikolai siirtyi lepoon Jumalan luo vuonna 1143 kilvoiteltuaan luolaluostarissa 36 vuotta. Pian hänen kuolemansa jälkeen hänen veljensä Izjaslav sairastui vakavasti. Silloin igumeni lähetti Izjaslaville pyhittäjän jouhipaidan. Tämä puki sen päälleen ja parantui heti sairaudestaan.

Pyhä Ignatios Agallionos, Methymnen metropoliitta

Pyhä Ignatios syntyi Mytilenen (Lesboksen) saarella vuonna 1492. Hän avioitui nuorena, sai lapsia, vihkiytyi papiksi ja kopioi käsikirjoituksia ansaitakseen elantonsa. Kun kulkutauti korjasi pois hänen vaimonsa ja lapsensa, hän vihkiytyi munkiksi. Hän otti tehtäväkseen uudistaa luostarielämän saaren kolmessa luostarissa, jotka nekin kärsivät saaren turkkilaisten vallanpitäjien painostuksesta. Vaikea yritys onnistui ja luostareista tuli pian Mytilenen hengellisen ja kulttuurielämän keskuksia. Siihen luostariin, jossa hän itse oli igumenina, hän perusti koulun. Monet sen oppilaista vaalivat myöhemmin elämässään kristillistä kreikkalaista kulttuuria noina synkkinä yleisen oppimattomuuden aikoina. Pyhä Ignatios vihittiin Methymnan metropoliitaksi vuonna 1530.

Toimittuaan pitkään ja menestyksellisesti piispana rauhan aikojen vallitessa pyhä Ignatios luopui tehtävästä ja kuoli rauhallisesti lokakuun 14. päivänä 1566. Hänen pyhäinjäännöksiään säilytetään Myrsiniotissa-nimisessä Jumalanäidin luostarissa lähellä Kallonen pikkukaupunkia, jossa piispanistuin nykyisin sijaitsee. Mainittakoon, että Pyhän Ignatioksen luostarin igumenina toimi toisen maailmansodan aikana Dionysios Kharalampoulos, sittemmin Trikkiksen ja Stagoin metropoliitta, jonka sodanaikaisista vankilakokemuksista kertova kirja on julkaistu suomeksi nimellä ”Marttyyrit”.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.