18.5.2018

Sävelmä
6. säv.
Paasto
Öljy sallittu

m:t Heraklios, Paulinos ja Benedimos (+ 200-l.)

m:t Pietari, Andreas, Paavali, Dionysia ja Kristina (+ 249)

p:t neitsytm:t Aleksandra, Tekusa, Klaudia, Faeine, Eufrasia, Matrona, Julia, Teodote ja m. Teodotos (+ 306)

Epistola
Ap. t. 27:1–28:1

Ap. t. 27:1–28:1

1 Kun oli päätetty, että lähtisimme meritse Italiaan, Paavali ja muutamat muut vangit annettiin Juliuksen, keisarillisen sotaväen sadanpäällikön, valvontaan. 2 Astuimme adramyttionilaiseen laivaan, jonka oli määrä purjehtia Aasian satamiin, ja lähdimme merelle. Mukanamme oli myös makedonialainen Aristarkos, joka oli kotoisin Tessalonikasta. 3 Seuraavana päivänä saavuimme Sidoniin, ja Julius, joka kohteli Paavalia hyvin, antoi hänen käydä ystävien luona hoitoa saamassa. 4 Lähdettyämme sieltä merelle purjehdimme vastatuulen takia Kyproksen suojaan, 5 jatkoimme sitten matkaamme Kilikian ja Pamfylian edustalla olevan merenselän yli ja laskimme maihin Lykian Myrassa. 6 Sieltä sadanpäällikkö löysi aleksandrialaisen laivan, joka oli lähdössä Italiaan, ja siirsi meidät siihen. 7 Useiden päivien ajan purjehduksemme sitten edistyi hitaasti, ja vain vaivoin pääsimme Knidoksen kohdalle. Tuuli esti meitä jatkamasta aikomaamme suuntaan, ja niin purjehdimme Salmonen niemen ohi Kreetan suojaan. 8 Etenimme vaivalloisesti saaren rannikkoa seuraten ja saavuimme sitten paikkaan, jonka nimi on Hyvätsatamat. Se on lähellä Lasaian kaupunkia. 9 Olimme olleet matkalla jo pitkän aikaa, paastopäiväkin oli ohitse, ja merenkulku alkoi olla vaarallista. Paavali varoitti toisia: 10 "Miehet, minä tiedän, että purjehduksestamme tulee työläs ja vaarallinen. Siinä ei ole vaarassa vain lasti ja laiva, vaan myös oma henkemme." 11 Sadanpäällikkö kuitenkin uskoi laivuria ja aluksen omistajaa enemmän kuin Paavalin puhetta. 12 Kun paikkakin oli talvisatamaksi soveltumaton, useimmat olivat sitä mieltä, että oli jatkettava matkaa ja yritettävä päästä talveksi Foiniksiin, Kreetan satamaan, joka antaa lounaaseen ja luoteeseen päin. 13 Kun sitten alkoi puhaltaa heikko etelätuuli, he luulivat onnistuvansa aikeessaan, nostivat ankkurin ja purjehtivat aivan Kreetan rannikkoa pitkin. 14 Mutta ei kestänyt kauankaan, kun saaren yli syöksyi raju tuuli, koillismyrsky. 15 Se tempasi laivan mukaansa, ja meidän oli jättäydyttävä tuuliajolle, sillä emme kyenneet nousemaan tuuleen. 16 Päästyämme Kauda- nimisen saaren suojaan saimme työllä ja tuskalla laivaveneen talteen. 17 Kun vene oli vedetty ylös, merimiehet ryhtyivät varotoimiin ja sitoivat köysiä laivan ympäri. Koska laiva oli vaarassa ajautua Syrtin hiekkasärkille, he laskivat ajoankkurin, ja ajelehtiminen jatkui näin. 18 Kun rajumyrsky yhä vain ahdisti laivaamme, miehet heittivät seuraavana päivänä osan lastista yli laidan, 19 ja kolmantena päivänä he omin käsin viskasivat kaiken irtaimen kannelta mereen. 20 Moneen päivään emme nähneet aurinkoa emmekä tähtiä, ja kun myrsky yhä raivosi ankarana, menetimme lopulta kaiken toivon selvitä hengissä. 21 Mutta silloin, kun emme pitkään aikaan olleet saaneet syödyksikään mitään, Paavali nousi toisten keskeltä ja sanoi: "Miehet! Teidän olisi pitänyt uskoa minua eikä lähteä Kreetasta. Silloin olisitte välttäneet nämä vastukset ja vahingot. 22 Mutta nyt kehotan teitä pysymään rohkealla mielin. Yksikään teistä ei menetä henkeään, ainoastaan laiva tuhoutuu. 23 Viime yönä näet vierelläni seisoi sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä palvelen. 24 Enkeli sanoi: 'Älä pelkää, Paavali. Sinä olet vielä seisova keisarin edessä, ja Jumala antaa sinulle sen lahjan, että myös matkatoverisi pelastuvat.' 25 Pysykää siis rohkeina, miehet! Minä luotan Jumalaan ja uskon, että käy niin kuin minulle on sanottu. 26 Jollekin saarelle me vielä ajaudumme." 27 Tuli neljästoista yö, ja yhä me ajelehdimme Adrianmerellä. Keskiyön aikaan merimiehistä alkoi tuntua, että lähestyttiin maata. 28 He luotasivat ja totesivat syvyydeksi kaksikymmentä syltä, ja kun he vähän ajan perästä luotasivat uudelleen, syvyyttä oli enää viidentoista sylen verran. 29 Merimiehet pelkäsivät meidän ajautuvan karikkoihin, ja siksi he laskivat laivan perästä neljä ankkuria ja jäivät odottamaan päivän valkenemista. 30 He yrittivät sitten lähteä salaa laivasta ja laskivat veneen vesille muka mennäkseen laskemaan keulasta ankkureita. 31 Mutta Paavali sanoi sadanpäällikölle ja sotamiehille: "Jos nuo miehet eivät pysy laivassa, teidän on mahdotonta pelastua." 32 Silloin sotilaat katkaisivat veneen köydet ja päästivät sen menemään. 33 Vielä ennen päivän koittoa Paavali kehotti kaikkia syömään. Hän sanoi: "Jo neljättätoista päivää te olette eläneet jännityksen vallassa ettekä ole syöneet ruoan murenta. 34 Siksi kehotan teitä nyt syömään jotakin. Se on välttämätöntä, jos mieli pelastua. Yksikään teistä ei menetä hiuskarvaakaan päästään." 35 Tämän sanottuaan hän otti leivän ja kaikkien nähden kiitti Jumalaa, mursi leivän ja alkoi syödä. 36 Toisetkin saivat tästä rohkeutta ja rupesivat ruokailemaan. 37 Meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataaseitsemänkymmentäkuusi henkeä. 38 Kun oli kylliksi syöty, merimiehet kevensivät laivaa heittämällä viljalastin mereen. 39 Aamun valjetessa merimiehet eivät tunteneet edessä olevaa maata, mutta he huomasivat matalarantaisen poukaman ja päättivät yrittää ohjata laivan sinne. 40 He katkaisivat ankkuriköydet ja antoivat ankkurien jäädä mereen, ja kun peräsinairot oli päästetty köysistään, he nostivat keulapurjeen tuuleen ja ohjasivat rantaa kohti. 41 Laiva kuitenkin ajautui päin särkkää ja törmäsi siihen. Keula juuttui tiukasti paikoilleen, ja aallokossa perä alkoi hajota liitoksistaan. 42 Sotamiehet aikoivat silloin tappaa vangit, ettei kukaan pääsisi uimalla pakoon. 43 Sadanpäällikkö kuitenkin esti heidän aikeensa, sillä hän halusi pelastaa Paavalin. Hän käski uimataitoisten hypätä ensimmäisinä mereen ja pyrkiä rantaan 44 ja heidän perässään toisten, joko lankkujen varassa tai muilla laivan kappaleilla. Näin kaikki pääsivät onnellisesti maihin. 28:1 Päästyämme turvaan saimme tietää, että saari oli Malta.

Joh. 17:18–26

18.5.2018

Joh. 17:18–26

[Jeesus sanoi:] 18 "Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. 19 Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä. 20 "Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. 21 Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. 22 "Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. 23 Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua. 24 "Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. 25 Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. 26 Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä."

Päivän synaksario

Pyhät marttyyrit Heraklios, Paulinos ja Benedimos

Pyhät marttyyrit Heraklios, Paulinos ja Benedimos olivat ateenalaisia kristittyjä, jotka varhaiskirkon aikana saarnasivat pelotta evankeliumia ja kehottivat julkisesti pakanoita luopumaan taikauskostaan. Heidät pidätettiin ja vietiin kuvernöörin eteen, heitä piestiin ja kidutettiin ja lopulta heidät heitettiin palavaan uuniin, missä he kärsivät marttyyrikuoleman. Heitä muisteltiin jo 300-luvun syyrialaisessa martyrologiassa.

Pyhät marttyyrit Pietari, Andreas, Paavali, Dionysia ja Kristina

Pietari oli nuori palavasydäminen kristitty Hellespontoksen[1] Lampsakoksesta. Hänet pidätettiin keisari Deciuksen (249–250) aloittamissa kristittyjen vainoissa ja vietiin Aasian prokonsulin Optimuksen eteen. Tämä kehotti häntä uhraamaan jumalatar Afroditelle. Ehdotus loukkasi Pietaria ja hän vastasi, ettei hän koskaan uhraisi kevytkenkäiselle naiselle, sillä ylistys ja palvonta kuuluvat ainoastaan todelliselle Jumalalle. Näiden sanojen takia hänet sidottiin kidutuspyörään, johon oli kiinnitetty teräviä puupalasia murskaamaan kidutettavien luita. Mitä julmemmaksi kidutus kävi, sitä rohkeammaksi Pietari osoittautui. Sääliväinen hymy huulillaan hän katsoi kiduttajiaan ylistäen samalla Jumalaa, joka antoi hänelle voimaa. Maaherra tunsi tulleensa naurunalaiseksi ja määräsi Pietarin mestattavaksi.

Sen jälkeen prokonsuli matkusti suuren seurueen kanssa Troakseen, jossa hänen eteensä tuotiin kolme kristittyä Andreas, Paavali ja Nikomakhos. Kaksi ensin mainittua olivat kotoisin Mesopotamiasta ja palvelivat sotilaina. He olivat kääntyneet kristityiksi Kristina-nimisen neidon vaikutuksesta. He kaikki tunnustivat kirkkaalla äänellä olevansa kristittyjä. Kidutuksissa Nikomakhos antoi kuitenkin periksi ja kielsi uskonsa. Hän oli tuskin ehtinyt viedä uhraamistaan pakanajumalalle loppuun, kun hän joutui Paholaisen saaliiksi saaden kauhean sairauskohtauksen, johon hän kuoli.

Silloin 16-vuotias tyttö Dionysia yleisön joukosta huusi yhtäkkiä: ”Kurja mies, kuinka saatoit vetää päällesi kuvaamattoman kauheat ikuiset rangaistukset voittaaksesi yhden tunnin elämää?” Tyttö otettiin heti kiinni ja vietiin maaherran eteen. Hän tunnusti olevansa kristitty. Kun mitkään uhkaukset eivät tehonneet Dionysiaan, hänet annettiin kahden kevytmielisen nuoren sotilaan käsiin. Kun he yrittivät saada hänet suostumaan sopimattomiin tekoihin, neidon suojelusenkeli ilmestyi heille valtaisana valoisana hahmona. Kauhistuneina nuorukaiset heittäytyivät Dionysian jalkoihin ja pyysivät häntä rukoilemaan puolestaan.

Aamulla kansa keräytyi prokonsulin palatsin eteen ja Artemiksen papin yllyttäminä vaativat prokonsulia luovuttamaan heille Andreaksen ja Paavalin. Kun nämä kieltäytyivät uhraamasta epäjumalille, heitä piestiin ruokokepeillä, minkä jälkeen heidät luovutettiin kansalle kivitettäviksi. Dionysia, joka kuuli metelin vankilaan, onnistui pääsemään ulos ja heittäytyi itkien kuolemaisillaan olevien marttyyrien päälle. Hän huusi: ”Elääkseni teidän kanssanne taivaassa tahdon kuolla kanssanne maan päällä!” Hallitsijan käskystä hänet revittiin irti heistä, ettei hänen toiveensa toteutuisi, ja vietiin mestattavaksi toiseen paikkaan. Niin hänkin sai osakseen marttyyrikuoleman. Myös pyhä Kristina surmattiin mestaamalla.


[1] Euroopan ja Aasian välinen salmi, joka yhdistää Marmaranmeren Välimereen.

Neitsytmarttyyrit Aleksandra, Tekusa, Klaudia, Faeine, Eufrasia, Matrona, Julia, Teodote ja marttyyri Teodotos

Keisari Dionysioksen vainojen ollessa pahimmillaan vuonna 303 Galatian maaherra Teoteknos, joka oli julma ja verenhimoinen mies, pidätti Ankarassa seitsemän kunnianarvoista neitsyttä, jotka olivat nuoruudestaan asti omistautuneet Kristukselle. Havaittuaan heidät taipumattomiksi uskossaan hän luovutti heidät muutamille nuorille elostelijoille raiskattaviksi. Häpeämättömin heistä kävi käsiksi 70-vuotiaaseen Tekusaan. Tämä purskahti itkuun rukoillen miestä armahtamaan hänen kuihtunutta ruumistaan ja harmaita hiuksiaan, niin että hän saisi säilyttää neitsyytensä loppuun asti. Nuorukaisia alkoi hävettää ja he poistuivat jättäen neitseet rauhaan.

Kun maaherra Teoteknos sai kuulla suunnitelmansa epäonnistumisesta, hän päätti vihkiä seitsemän neitsyttä Artemis- ja Athena-jumalattarien mysteereihin näiden vuotuisena yhteisenä juhlana. Juhlaseremonioihin kuului, että jumalattarien patsaat kannettiin juhlallisessa kulkueessa läheiselle järvelle pestäväksi. Kun juhlapäivä koitti, neitseet pantiin alastomina juhlakulkuetta johtaviin vaunuihin. Kun kulkue saapui järveen laskevan joen rannalle, he kieltäytyivät vihaisesti ryhtymästä väärien jumaluuksien papittariksi. Seurauksena oli, että heidän kaulaansa sidottiin raskas kivi ja heidät kaikki hukutettiin järven pohjaan.

Yön tultua pyhä Tekusa ilmestyi veljenpojalleen Teodotokselle, jonka hän oli kasvattanut rakastamaan hyveellistä elämää. Vainojen puhjettua tämä oli henkensä kaupalla ryhtynyt palvelemaan uskontunnustajia ja vainojen uhreja. Tekusa muistutti häntä ilmestyksessä niistä vaivoista, joita hän oli nähnyt poikaa kasvattaessaan. Hän määräsi, että Teodotoksen oli heti seurauksia pelkäämättä nostettava ylös järven pohjasta hänen ja hänen kumppaniensa ruumiit. Myös pyhä marttyyri Sosandros ilmestyi ja karkotti järveä vartioivat sotilaat. Sitten alkoi ennen kuulumattoman raju myrsky, joka heitti marttyyrien ruumiit järven laskujoen rantatörmälle. Näin Teodotos ja hänen kumppaninsa saattoivat korjata pois pyhien marttyyrien ruumiit ja saattaa ne asianmukaisesti haudan lepoon.

Seuraavana päivänä pakanat kuulivat marttyyrien ruumiiden katoamisesta. Uutinen raivostutti heitä niin, että he pidättivät kaikki kristityt, jotka vain pystyivät löytämään, ja kiduttivat heitä. Yksi Teodotoksen toveri, joka ei pystynyt kestämään kidutuksia, paljasti, mihin marttyyrien ruumiit oli haudattu. Maaherra käski välittömästi kaivaa ne esiin ja antoi polttaa ne. Heti tästä petoksesta kuultuaan Teodotos meni vapaaehtoisesti tuomittavaksi. Hän kävi loistavan marttyyrikilvoituksen ja liittyi voittajana toisten pyhien marttyyrien seuraan.

Pyhä marttyyri Eufrasia

Pyhä Eufrasia oli kotoisin Nikeasta. Keisarien Diocletianuksen ja Maximoksen toimeenpanemien kristittyjen vainojen aikana 300-luvun alussa hänet pidätettiin kristittynä ja vietiin tuomioistuimen eteen vastaamaan uskostaan. Raskaiden kidutusten jälkeen hänet heitettiin lopulta mereen. Näin hän vei marttyyrikilvoituksensa täydelliseen loppuun.

Pyhät marttyyriveljekset David ja Taritšan Georgialaiset

Pyhät marttyyriveljekset David ja Taritšan (Tatšan) Georgialaiset syntyivät Georgiassa 600-luvulla. Heidän vanhempansa olivat hurskaita kristittyjä ja kuninkaan sukulaisia. Heidän isänsä, armenialainen Vardan kuoli heidän ollessaan vielä pieniä, ja heidän äitinsä Taginen pakanallinen veli Teodosios anasti perheen omaisuuden itselleen. Teodosios pelkäsi, että hänen sisarensa ja tämän pojat alkaisivat vaatia omaisuuttaan takaisin, ja yritti houkutella heitä omaan pakanauskoonsa ja lupasi adoptoida lapset, mutta Tagine sanoi: ”Riittää, että olet ryöstänyt heidän maallisen omaisuutensa, mutta sinä et voi viedä heiltä heidän perintöään, jonka he saavat Isältä taivaassa!” Myöskään pojat eivät suostuneet kieltämään Kristusta vaan olivat valmiita kärsimään rakkaudesta Herraan ja Taivaalliseen Isään.

Kun suostuttelu ei auttanut, Teodosios päätti murhata pojat salaa, mutta Tagine sai vihiä hänen suunnitelmastaan ja pakeni lasten kanssa Armenian vuorille. Teodosios sai selville, missä he olivat, ja lähti aseistettujen sotilaiden saattamana surmaamaan heidät. Lampaita paimentamassa ollut David ilahtui nähdessään enonsa ja juoksi syleilemään häntä, jolloin Teodosios murhasi hänet veitsellä. Sauva herposi marttyyri Davidin kädestä ja putosi maahan, missä se ihmeellisesti muuttui isoksi puuksi. Kaksisataa vuotta myöhemmin joukko kristittyjä kaatoi puun ja jakoi sen pyhät palaset keskenään.

Davidin veli Taritšan, joka oli nähnyt veljensä murhan, juoksi hakemaan apua Divrin kylästä, mutta takaa-ajajat saivat hänet kiinni ja pistivät hänetkin kuoliaaksi. Kun he palasivat Teodosioksen luokse, he huomasivat, että Jumala oli rangaissut häntä tekemällä hänet sokeaksi. Vähitellen Teodosios alkoi katua tekoaan ja hänen silmänsä täyttyivät katkerista kyynelistä.

Aluksi Tagine oli raivoissaan veljelleen, ja ihmiset, jotka kuulivat lohduttoman äidin itkun, itkivät yhdessä hänen kanssaan. Mutta kun hän hyväili elottomien poikiensa ruumiita, Teodosios sanoi hänelle: ”Rukoile pyhiä marttyyreja, että Herra armahtaisi minua ja tekisi minut kelvottoman kelvolliseksi ottamaan vastaan Kristuksen Jumalan sinetin. Hän on ainoa tosi Jumala!” Kun Tagine kuuli veljensä sanat, hän käsitti, että Jumala oli ottanut hänen poikansa vastaan pyhinä uhreina, ja sanoi veljelleen: ”Antakoon Jumala sinulle anteeksi minun poikieni murhan!” Sitten hän otti multaa, johon hänen poikansa Davidin veri oli vuotanut, ja siveli sillä veljensä silmiä. Heti paikalla Teodosios sai näkönsä takaisin. Tämä tapahtui vuonna 693. Jumala todisti marttyyriensa pyhyyden antamalla heidän ruumiidensa vielä säteillä kirkasta valoa joka ilta pimeän tullen.

Teodosios tunnusti syntinsä katolikoksen itsensä edessä ja katui niitä. Hänet kastettiin ja hän pystytti kirkon sisarenpoikansa pyhän marttyyri Davidin muistolle. Divrin kaupungin johtaja otti haltuunsa pyhän marttyyri Taritšanin reliikit ja rakensi hänelle omistetun kirkon. Marttyyrien äiti Tagine nukkui myöhemmin pois rauhassa.

Pyhä Stefanos Uusi, Konstantinopolin patriarkka

Pyhä Stefanos Uusi syntyi vuonna 867 ja oli keisari Basileios I Makedonialaisen (867–886) ja tämän toisen vaimon Eudokia Ingerinan poika. Hän oli poikkeuksellinen lahjakkuus, josta tuli jo teini-ikäisenä patriarkka Fotios Suuren oppilas ja apulaispiispa. Fotioksen erottamisen jälkeen Stefanoksen veli keisari Leo VI Viisas ja pyhä synodi valitsivat Stefanoksen Konstantinopolin patriarkaksi vuonna 886 vain yhdeksäntoista ikäisenä – joidenkin lähteiden mukaan hän olisi ollut ainoastaan viidentoista.

Stefanos osoitti nuoresta iästään huolimatta suurta kypsyyttä, viisautta ja hyveellisyyttä. Hän oli Kristuksen lauman valpas vartija ja uskollinen paimen. Stefanos huolehti leskistä, orvoista ja muista köyhistä ja auttoi vääryyttä kärsineitä. Hän miellytti Jumalaa kaikessa mitä tekikin. Jumala kutsui hänet luokseen jo kuuden vuoden patriarkkakauden jälkeen vuonna 893 vain 25 vuoden ikäisenä.

Pyhittäjä Makari Altailainen

Pyhittäjä Makari syntyi vuonna 1792 Vjazmassa, jossa hänen isänsä Jakov Gluharev palveli pappina. Poika sai kasteessa nimen Mikael. Isä Jakov oli suorittanut pappisseminaarin täyden oppimäärän, mikä oli tuohon aikaan harvinaista. Hän antoi kotona pojalleen perusteellisen alkeisopetuksen. Seurakuntakoulun ja pappisseminaarin jälkeen Mikael jatkoi opintoja Pietarin hengellisessä akatemiassa. Hänen syvä perehtyneisyytensä kieliin, teologiaan ja eri tieteenaloihin erotti hänet muista opiskelijoista ja hänet otettiin suoraan akatemian toiselle kurssille. Jo seitsemänvuotiaana Mikael oli kääntänyt kotonaan lyhyitä tekstejä latinaksi ja kaksikymmenvuotiaana hän osasi hepreaa, ranskaa ja saksaa. Akatemian rehtori pyhä Filaret Moskovalainen (19.11.) mieltyi lahjakkaaseen opiskelijaan. Hänestä tuli Mikaelin hengellinen ohjaaja ja suojelija ja heidän hengellinen yhteytensä säilyi läpi vuosien. Pyhän Filaretin vaikutuksesta Mikael kiinnostui askeettisesta elämäntavasta. Hän luki Filokaliaa ja tunnusti päivittäin ajatuksensa ohjaajalleen.

Akatemian opintojen jälkeen nuori teologian maisteri määrättiin Ukrainaan Ekaterinoslavin pappisseminaarin opettajaksi. Siellä hän tutustui moldovalaisiin munkkeihin, jotka olivat pyhittäjä Paisi Velitškovskin (15.11.) oppilaita. Pyhittäjä Paisin opetukset mielen rukouksesta ja hengellisestä ohjauksesta löysivät vastakaikua Mikaelin sydämestä. Vuonna 1818 hän vihkiytyi munkiksi vain 25 vuoden ikäisenä saaden nimekseen Makari. Seuraavana päivänä hiippakunnan piispa Job vihki hänet munkkidiakoniksi ja parin päivän kuluttua pappismunkiksi.

Ennen pitkää Makari joutui kuitenkin piispansa epäsuosioon; tämä väheksyi jatkuvasti Makarin mielipiteitä työasioissa ja sorti häntä. Myöhemmin Makari tosin totesi, että kaikki tapahtui Jumalan sallimuksesta hänen oman ”oppineen ylpeytensä” pois juurimiseksi. Omasta pyynnöstään hänet kuitenkin siirrettiin toiseen hiippakuntaan, jossa hänet korotettiin arkkimandriitan arvoon ja nimitettiin Kostroman pappisseminaarin rehtoriksi ja luostarin johtajaksi. Hän luki paljon erityisesti Makarios Egyptiläisen, Maksimos Tunnustajan ja Dionysios Areiopagiitan teoksia. Mutta Kostromassakaan hän ei saanut osakseen ymmärtämystä. Hallinnolliset tehtävät rasittivat hänen askeettista, suoraa ja vilpistelemätöntä luonnettaan. Ohjaajansa kanssa neuvoteltuaan hän päätti jättää julkisen työnsä ja siirtyi vuonna 1825 Kiovan luolaluostariin.

Elämä suuressa kansoitetussa luostarissa osoittautui raskaaksi yksinäisyyttä kaipaavalle kilvoittelijalle. Jo vuoden kuluttua Makari siirtyi Glinskin erakkolaan Kurskin hiippakunnassa. Siellä hän – hengellisen akatemian loistavin arvosanoin suorittanut arkkimandriitta ja luostarin johtaja – hakeutui oppimattoman mutta hengellisesti kokeneen igumeni Filaretin ohjaukseen. Esimiehen asemasta vapautuneena hän antautui jälleen kilvoittelemaan kuuliaisuudessa. ”Kristuksen koulun” hiljaisuudessa hän tutkiskeli sielunsa salaisia kätköjä ja laskeutui oman voimattomuutensa tuntien nöyryyden laaksoon. Myöhemmin hän kuitenkin totesi, että opetustyön jättäminen niin Ekaterinoslavissa kuin Kostromassakin oli ollut pakoa elämän golgatalta.

Kilvoitustensa ohella Makari teki Glinskin erakkolassa käännöstöitä. Juhlapäivinä hän piti kirkossa kansantajuisia ja vakuuttavia opetuspuheita. Hänen oma perimmäinen kutsumuksensa löytyi vuonna 1829, kun hän pyhän metropoliitta Filaretin siunauksella hakeutui lähetystyöhön turkinsukuisten kansojen pariin Altaille.

Makari matkusti ensin Siperiaan Tobolskiin ja sieltä edelleen määränpäähänsä Bijskin alueelle. Ennen hänen tuloaan paikallinen pappi oli kastanut vain noin 300 henkeä, joten miltei kaikki alueen asukkaat olivat pakanoita. Makarilla oli mukanaan kaksi avustajaa, joita varten hän laati yhteiselämän säännöt. Heidän tuli pitää kaikkea omaisuutta yhteisenä ja ohjenuoranaan yhteiselämäluostareiden sääntöjä sekä tunnustaa usein ajatuksensa ja kiusauksensa hengelliselle isälleen. Hän valitsi mission pääpaikaksi Majman kylän ja perusti lisäksi leirit läheiseen Ulalan kylään ja Teletskojejärvelle. Seudulla asui kolme venäläistä mehiläistenhoitajaa ja muutamia kristinuskoon kääntyneitä tataariperheitä.

Aluksi Makari kohtasi monenlaisia esteitä saarnatessaan Jumalan sanaa altailaisille ja tataareille. Hän ei osannut paikallisia kieliä ja paikalliset asukkaat karttoivat niin häntä kuin kristinuskoakin. Vähän kerrassaan he kuitenkin vakuuttuivat Makarin vilpittömyydestä ja hyväsydämisyydestä ja ymmärsivät, ettei hänestä ollut kenellekään vaaraa, ja alkoivat kunnioittaa häntä. Makarin julistamat totuuden sanat läpäisivät heidän sydämensä ja monet kääntyivät kristinuskoon. Lopulta nekin, jotka olivat ensin muuttaneet kauemmas isä Makarista, tulivat kasteelle.

Pian Altaille tultuaan Makari alkoi kirjoittaa muistiin altailaisten kielten sanoja ja kokosi 3000 sanaa käsittävän sanakirjan. Vuonna 1832 hän palkkasi hyvän tulkin ja alkoi tämän avustuksella kääntää tärkeimpiä rukouksia ja osia jumalanpalveluksista sekä evankeliumia ja katkelmia Uudesta ja Vanhasta testamentista paikalliselle kielelle.

Lähetystyön edistyessä Makari siirsi lähetysaseman Ulalaan ja perusti sen yhteyteen koulun, jossa paikallisille asukkaille opetettiin luku- ja kirjoitustaitoa. Ulalasta käsin hän teki matkoja paimentolaisina elävien tataarien ja kalmukkien luo. Hän myös ymmärsi nopeasti, ettei vastakääntyneitä voinut jättää oman onnensa nojaan, vaan että he tarvitsivat monenlaista apua. Niinpä hän alkoi rakennuttaa kääntyneitä varten taloja, hankkia karjaa, maanviljelysvälineitä ja siemeniä sekä opettaa heille vakinaista elämäntapaa paimentolaisuuden sijaan. Tähän kaikkeen hän käytti oman palkkansa.

Neljäntoista vuoden aikana isä Makari kastoi noin 700 aikuista ja saman verran lapsia. Ulalaan perustettiin naisyhteisö, josta sittemmin muodostui luostari.

Heikentynyt terveys pakotti isä Makarin jättämään lähetystyön vuonna 1844. Hän siirtyi Pyhän Kolminaisuuden luostarin johtajaksi Bolhovin kaupunkiin Venäjälle. Muutaman vuoden kuluttua hän sai luvan lähteä pyhiinvaellukselle Pyhälle maalle, mutta matka jäi tekemättä. Pyhittäjä Makari antoi henkensä rauhallisesti Herran käsiin toukokuun 18. päivänä vuonna 1847. Hänen viimeiset sanansa kuolinhetkellä olivat: ”Kristuksen valo valaisee kaikkia.” Aikalaiset nimittivät häntä ”käytännössä toteutetuksi evankeliumiksi”.

Pyhittäjä Makarin kunnioitus alkoi pian hänen kuolemansa jälkeen. Toinen pyhä Makari (Nevski, ks. 16.2.), joka sittemmin valittiin Moskovan metropoliitaksi, jatkoi hänen työtään Altailla. Hän kääntyi usein rukouksissaan pyhittäjä Makarin puoleen ja tunsi aina saavansa häneltä apua. Pyhittäjä Makari kanonisoitiin Siperian paikalliseksi pyhäksi vuonna 1983. Yleiseen pyhienkalenteriin hänen nimensä liitettiin vuonna 2000.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.