28.4.2018

Sävelmä
3. säv.

ap:t Jason ja Sosipatros (+ 1. vs.)

pt. Kiriak Syrjäläinen, Karjalan pyhä (+ 1402)

Epistola
Ap. t. 12:1–11

Ap. t. 12:1–11

1 Noihin aikoihin kuningas Herodes ryhtyi väkivaltaisiin toimiin muutamia seurakunnan jäseniä vastaan. 2 Hän mestautti Jaakobin, Johanneksen veljen, 3 ja huomattuaan sen olevan juutalaisille mieleen hän vielä käski vangita Pietarin silloin vietettiin juuri happamattoman leivän juhlaa. 4 Herodes pani Pietarin telkien taakse ja määräsi häntä vartioimaan neljä nelimiehistä sotilasvartiostoa. Hän aikoi asettaa Pietarin pääsiäisen jälkeen kansan eteen. 5 Niin siis Pietaria pidettiin vangittuna, mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen puolestaan. 6 Sen päivän vastaisena yönä, jona Herodes aikoi asettaa Pietarin oikeuden eteen, Pietari nukkui kahden sotilaan välissä. Hänet oli sidottu kaksin kahlein, ja lisäksi vankilan ovella oli vartiomiehet. 7 Mutta yhtäkkiä hänen edessään seisoi Herran enkeli ja huone oli täynnä valoa, ja enkeli töytäisi Pietarin hereille sanoen: "Nouse kiireesti." Kahleet putosivat Pietarin käsistä. 8 Enkeli sanoi: "Vyötä vaatteesi ja pane kengät jalkaasi." Pietari teki niin, ja enkeli sanoi: "Heitä viitta harteillesi ja seuraa minua." 9 Pietari lähti enkelin mukaan. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, että se, mitä hänelle tapahtui, oli totta, vaan luuli sitä näyksi. 10 He ohittivat ensimmäisen vartion, sitten toisen ja tulivat rautaportille, joka vei kaupungille. Se aukeni heille itsestään, ja niin he astuivat ulos ja lähtivät kulkemaan kujaa pitkin. Yhtäkkiä enkeli oli poissa. 11 Silloin Pietari tajusi, mistä oli kysymys, ja sanoi: "Totisesti, nyt tiedän, mitä tapahtui! Herra lähetti enkelinsä ja auttoi minut Herodeksen käsistä, pelasti minut kaikesta siitä, mitä tämä kansa toivoi minulle tapahtuvan."

Joh. 8:31–42a

28.4.2018

Joh. 8:31–42

31 Niille juutalaisille, jotka nyt uskoivat häneen, Jeesus sanoi: "Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. 32 Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita." 33 He vastasivat hänelle: "Me olemme Abrahamin jälkeläisiä, emme me ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka voit sanoa, että meistä tulee vapaita?" 34 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. 35 Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. 36 Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita. 37 Minä tiedän kyllä, että te olette Abrahamin jälkeläisiä. Silti te haluatte tappaa minut, koska sanani ei saa teissä sijaa. 38 Minä puhun, mitä olen Isäni luona nähnyt -- ja te teette, mitä olette omalta isältänne oppineet." 39 He vastasivat Jeesukselle: "Meidän isämme on Abraham." Jeesus sanoi: "Jos olisitte Abrahamin lapsia, te myös tekisitte Abrahamin tekoja. 40 Mutta nyt te haluatte tappaa minut -- miehen, joka on sanonut teille totuuden, sen, minkä on Jumalalta kuullut. Niin ei Abraham tehnyt. 41 Te teette aivan samoin kuin isänne." He sanoivat: "Me emme ole porton poikia. Meillä on yksi isä, Jumala." 42 Tähän Jeesus sanoi: "Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan. Minä en edes päättänyt tulostani itse, vaan hän lähetti minut.

Päivän synaksario

Pyhät apostolit Jason ja Sosipatros sekä marttyyriprinsessa Kerkyra

Pyhä Jason oli kotoisin Tarsoksesta. Hän kuuluu Vapahtajan seitsemänkymmenen apostolin joukkoon. Jason tapasi pyhän apostoli Paavalin (29.6.), kun tämä oli levittämässä evankeliumia Tessalonikassa. Jason vakuuttui apostolin sanoista ja useiden muiden tavoin hänkin kääntyi kristityksi. Hän tarjoutui majoittamaan Paavalin ja tämän mukana matkanneen Silaksen luokseen, ja nämä hyväksyivät tarjouksen.

Apostoli Paavalin sanat ja pyhien kirjoitusten tulkinta kohtasivat Tessalonikassa myös torjuntaa ja ärtymystä. Paavalille vihastuneet juutalaiset alkoivat etsiä häntä, mutta eivät löytäneet häntä mistään. Tämän vuoksi he ottivat kiinni Jasonin ja muutamia hänen tovereitaan. He raahasivat heidät kaupungin viranomaisten eteen ja syyttivät Jasonia siitä, että tämä oli majoittanut luokseen keisaria vastaan juonittelevia miehiä.

Juutalaiset huusivat: ”Nyt ne koko maailman villitsijät ovat tulleet tännekin, ja Jason on ottanut heidät kotiinsa. Kaikki he rikkovat keisarin säädöksiä ja pitävät kuninkaana toista miestä, erästä Jeesusta.” (Ap. t. 17:5–8). Pyhä Johannes Krysostomos kirjoittaa Jasonin antaneen oman elämänsä alttiiksi vaaralle apostoli Paavalin puolesta. Krysostomos toteaa myös, että Jasonin teko oli osoitus todellisesta rakkaudesta, joka näkee vaivaa toisen puolesta (1. Tess. 1:3).[1]

Jason ei kuitenkaan joutunut olemaan vankina pitkään. Häneltä ja hänen tovereiltaan vaadittiin takuusumma, minkä jälkeen heidät vapautettiin (Ap. t. 17:9). Päästyään vapaaksi Jason lähti apostoli Paavalin mukaan ja matkasi hänen kanssaan Makedoniaan ja Aasiaan. Paavalin seuraajien joukossa Jason tapasi Sosipatroksen (tunnetaan myös nimellä Sopater). Tämä oli kotoisin Peloponnesoksen Akhaiasta. Kirjeessään roomalaisille apostoli Paavali kutsui heitä ”maanmiehikseen”.[2] Tällä Paavali viitannee Jasonin kotikaupunkiin, Tarsokseen, josta hän on myös itse kotoisin.

Apostoli Paavali antoi Tarsoksen seurakunnan johtamisen Jasonin tehtäväksi. Sosipatroksen käsiin hän luovutti Ikonionin seurakunnan. Kun apostolit olivat vahvistaneet näiden kirkkojen perustukset kristillisyyden lujalle kalliolle, he lähtivät länteen, jossa he jatkoivat evankeliumin julistamista.

Jason ja Sosipatros saapuivat Kerkyran (lat. Corcyra, nyk. Korfu) saarelle ja alkoivat rakentaa kirkkoa saaren pääkaupungin muurien ulkopuolelle. He omistivat kirkon ensimmäiselle marttyyrille pyhälle Stefanokselle. Apostolien lakkaamattomat ylistysveisut Jumalalle vetivät ihmisiä puoleensa. Jasonin ja Sosipatroksen vaikutuksesta monet kääntyivät kristityiksi. Saaren kuninkaana oli tuohon aikaan Kerkyllinos, joka huolestui kuullessaan apostolien menestyksestä ja haetutti sen vuoksi Jasonin ja Sosipatroksen luokseen.

Kuningas yritti saada apostolit uhraamaan jumalilleen, mutta he kieltäytyivät jyrkästi epäjumalanpalvonnasta. ”Tee ruumillemme mitä tahansa haluat. Sinulla ei kuitenkaan ole mitään valtaa sieluumme, koska se kuuluu Jumalalle”, apostolit huudahtivat kuninkaalle.

Jason ja Sosipatros heitettiin vankilaan. Tyrmässä he kohtasivat seitsemän miestä, jotka oli tuomittu varkaudesta. Miesten nimet olivat Saturninus, Jakiskholos (Insischolus), Faustianus, Januarius, Marsalios, Eufrasios ja Mammos. Apostolit puhuivat heille ikuisesta elämästä. Varkaat kuuntelivat heitä tarkkaavaisesti, ja apostolien esimerkillinen kärsivällisyys teki heihin vaikutuksen. Jonkin ajan kuluttua kaikki seitsemän kääntyivät kristityiksi.

Ryövärien lisäksi kristinuskon omaksui vanginvartija Antonios, joka huomasi ihmeellisen valon ja tuoksun täyttävän vankilan, kun apostolit olivat siellä. Apostolien sanat vakuuttivat hänetkin kristinuskon totuudesta.

Kuninkaan kuultua, että apostolit olivat saaneet ryövärit kääntymään kristityiksi, hän lähetti vankilaan sotilaita. Astuessaan sisään nämä kohtasivat hämmästyttävän näyn. Rauhallinen Antonios istui paikallaan hymyillen iloisesti, ja hänen vierellään oli säteilevä olento, jolla oli toisessa kädessään miekka ja toisessa risti. Vangeilla oli kultaiset kruunut. Vankilan holveissa kaikui laulu: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot...”

Kuningas haetutti kristityksi kääntyneen vanginvartijan eteensä. ”Miksi hylkäsit isiesi uskon?” hän kysyi Antoniokselta. Tämä ei sanonut mitään. Sen sijaan hän teki ristinmerkin kuninkaan kasvoille. Ärsyyntynyt kuningas käski hakata Antoniokselta käden irti.

Pyhää Henkeä täynnä Antonios pysyi kuitenkin rohkeana, ja enkelin vahvistamana hän alkoi rukoilla. Rukouksen voimasta nousi myrsky, joka heitti maahan kuninkaan vaimon ja kaksi poikaa. Kuninkaan sydän pysyi kuitenkin kylmänä, ja hän määräsi Antonioksen mestattavaksi.

Antonios vietiin kaupungin ulkopuolelle, ja hän antoi sielunsa Jumalan käsiin. Kristityt hakivat Antonioksen ruumiin ja hautasivat hänet apostolien rakentamaan Pyhän Stefanoksen kirkkoon. Kaksi päivää myöhemmin kuningas haetutti Jasonin ja Sosipatroksen luokseen. Kuningas ilmoitti apostoleille, että Antonios oli kuollut. Nämä eivät kuitenkaan säikähtäneet, vaan alkoivat ylistää Jumalaa, joka oli antanut Antoniokselle marttyyrien katoamattoman kruunun.

Seuraavana päivänä seitsemän kristityiksi kääntynyttä ryöväriä vietiin prefekti Carpianuksen eteen. Heitä alettiin kuulustella ja kiduttaa. Prefekti yritti saada heitä luopumaan Kristuksesta. Kuningas Kerkyllianoksen viisitoistavuotias tytär Kerkyra sattui paikalle ja näki kaiken palatsin ikkunasta. Hän kiinnostui näkemästään ja kysyi palvelijattariltaan, mitä oli tekeillä. Kun kuninkaantytär sai tietää ryöväreiden kärsivän Kristuksen tähden, hän ilmoitti haluavansa kuulua heidän joukkoonsa. ”Minäkin olen kristitty”, hän huudahti. Kerkyra juoksi isänsä luo ja julisti tälle: ”Minä hylkään epäjumalanpalveluksen, sillä haluan Kristuksen morsiameksi.”

Kuningas Kerkyllianos järkyttyi suuresti tyttärensä kääntymyksestä ja meni sanattomaksi kuullessaan tämän sanat. Toivuttuaan järkytyksestä Kerkyllianos alkoi heti suostutella tytärtään luopumaan uudesta uskosta. ”Lapseni, haluatko kuolla ristiinnaulitun miehen puolesta, joka ei voinut auttaa edes itseään”, kuningas kysyi tyttäreltään. Kerkyra ei kuitenkaan suostunut kieltämään Kristusta. Hän ilmoitti isälleen, että Kristuksen tähden kuolleet olivat siunattuja.

Kuninkaan pohtiessa, mitä hänen tulisi tehdä tyttärelleen, Kerkyra lahjoitti kaikki korunsa köyhille. Hän valmistautui innokkaasti marttyyrikärsimyksiin, joiden hän tiesi odottavan itseään. Pian kuningas luovuttikin tyttärensä sotilaiden käsiin. Nämä raahasivat hänet kylään, jossa prefekti Carpianus alkoi kiduttaa häntä. Prefekti ei kuitenkaan saanut Kerkyraa luopumaan uskostaan Kristukseen, joten hän heitti hänet vankilaan.

Kuningas Kerkyllianos lähetti raa’an ja väkivaltaisen mustan sotilaan tyttärensä luo käskien tämän raiskata neidon. Jumalan voima kuitenkin suojeli Kerkyraa. Läheisestä metsästä saapui karhu, joka istui vankilan ovelle ja karjui niin, ettei sotilas uskaltanut astua sen ohi vankilaan. Kerkyra rauhoitti karhun pelkällä puheellaan. Sitten neito puhui hämmästyneelle sotilaalle Kristuksesta. Sotilas hylkäsi pahat aikeensa ja kääntyi kristityksi. Kerkyra antoi hänelle uuden nimen Kristodulos, ”Kristuksen palvelija”. Annettuaan sotilaalle ristin Kerkyra lähetti hänet pois. Kohdatessaan kaupunkilaisia Kristodulos sanoi heille, mitä Kerkyra oli neuvonut häntä sanomaan: ”Minä etsin Kristusta. Minä rakastan ja palvon häntä.” Kuullessaan Kristoduloksen sanat kaupunkilaiset ottivat hänet heti kiinni. Prefekti Carpianus antoi kiduttaa sotilasta ja lopulta surmautti hänet. Näin Kristodulos sai marttyyrikruunun.

Kun Kristodulos oli mestattu, Carpianus meni itse vankila-alueelle. Karhu oli kuitenkin edelleen paikalla, joten hän päätti sytyttää vankilan tuleen. Karhu pakeni tulta metsään. Kerkyra sen sijaan säästyi liekeiltä Jumalan ihmeellisen huolenpidon ansiosta: enkeli tuli hänen luokseen ja suojeli häntä tulelta. Kun Carpianus huomasi, että Kerkyra oli selvinnyt liekeistä vahingoittumattomana, hän määräsi neidon vietäväksi kaupungin ulkopuolelle. Siellä Kerkyra surmattiin. Pyhä marttyyri antoi sielunsa iloiten Kristuksen käsiin.

Pyhän Kerkyran kuoleman jälkeen kristityiksi kääntyneet ryövärit heitettiin patoihin, joissa oli kiehuvaa pikeä. Entiset ryövärit pyysivät Herraa armahtamaan heitä, niin kuin Hän oli armahtanut katunutta ryöväriä Golgatalla, ja antoivat sielunsa Hänen käsiinsä.

Nähdessään ryövärien horjumattoman uskon Kristukseen monet kääntyivät kristityiksi. Nämä uudet kristityt ottivat pyhien marttyyrien ruumiit ja hautasivat ne kunniallisesti. Kuullessaan tästä kuningas Kerkyllianos määräsi joukkonsa vainoamaan kristittyjä. Kristityt pakenivat eräälle saarelle, ja kuningas joukkoineen lähti ajamaan heitä takaa. Merimatkalla laiva kuitenkin upposi ja Kerkyllianos sotilaineen hukkui mereen.

Kuninkaan kuoleman jälkeen pyhät apostolit vapautettiin ja he jatkoivat lähetystyötään pakanoiden joukossa. Opetuksellaan he saivat monia kääntymään kristityiksi. Rauhallinen kausi jäi kuitenkin lyhyeksi. Korfun uusi hallitsija Datianus pidätytti jälleen apostolit. Datianus määräsi Sosipatroksen astumaan tynnyriin, joka sisälsi tulikuumaa tervaa. Sosipatros teki ristinmerkin ja pudottautui tervapataan. Näin pyhä apostoli Sosipatros antoi henkensä Jumalan käsiin ja sai marttyyrien kruunun.

Liekit alkoivat kuitenkin levitä tynnyristä ja polttivat useita pakanoita, jotka olivat paikalla seuraamassa pyhän apostolin surmaamista. Näky kauhistutti kuningas Datianusta, joka heittäytyi maahan ja alkoi anoa anteeksiantoa Sosipatroksen Jumalalta. Kuningas kääntyi Jasonin puoleen ja pyysi tältä apua ja ohjausta.

Jason hautasi ystävänsä Sosipatroksen. Hän kastoi kuninkaan ja antoi tälle uuden nimen Sebastianos. Jason kastoi myös monia muita, jotka olivat ihmeet nähtyään alkaneet uskoa Kristukseen. Lisäksi hän kutsui paenneet kristityt takaisin kaupunkiin. Korfun vanhat epäjumalanpalvontapaikat hävitettiin. Kristityt rakensivat uusia kirkkoja, ja erityisen tunnetuksi tuli suuri kirkko, joka omistettiin pyhälle Kerkyralle. Tämän kirkon lähelle kuningas Sebastianos asettui asumaan ja viettämään askeettista elämää.

Kuningas Sebastianoksen kuoleman jälkeen Jason teki useita ihmetekoja. Hänen kerrotaan muun muassa herättäneen kuolleista nuoren kruununprinssin. Eräänä päivänä Jason kuuli taivaallisen äänen ilmoittavan, että hän tulisi pian astumaan taivaalliseen valtakuntaan, jossa Sosipatros jo odotti. Jumalallisen ilmoituksen innoittamana Jason valmisti itselleen hautapaikan lähelle Sosipatroksen hautaa. Pian tämän jälkeen pyhä apostoli Jason nukkui kuolonuneen kuudenkymmenen vuoden iässä. Kreikkalaisessa kalenterissa muistopäivä on 29.4. Suomessa noudatetaan venäläistä käytäntöä, jossa muiston viettäminen on siirretty päivää aiemmaksi.


[1] Johannes Krysostomos: Hom. Act. 37 (Nicene and Post-Nicene Fathers  Series I,. Vol XI).

[2] Room. 16:21. Vanha suomennos ”heimolaisikseen” , uusi käännös ”maanmiehikseen”.

Pyhä Cronan Roscrealainen

Eräs aikansa tunnetuimmista irlantilaisista, pyhä Cronan syntyi 500-luvulla Ely O’Carrollin alueella Offalyssa, Keski-Irlannissa. Hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan tiedetään ainoastaan hänen isänsä nimi Odran.

Cronan teki ensimmäisen keljansa Puaydiin, jossa hän kilvoitteli jonkin aikaa yksin. Pian hän alkoi kuitenkin rakentaa ympäristöön majoja ja antoi ne erakoille, jotka tarvitsivat asuinpaikkaa. Cronan ei itse ottanut rakentamistaan majoista minkäänlaista korvausta, vaan siirtyi uudelle paikalle aina tyhjin käsin. Kerran Cronanin oppilas sattui ottamaan mukaansa säkillisen tavaroita, joiden hän ajatteli olevan tarpeellisia. Tämän vuoksi Cronan määräsi oppilaalleen katumusharjoituksen, jota tämä teki lopun elämäänsä. Tällä tavoin kilvoitellen pyhä Cronan pystytti yhteensä viisikymmentä erakkomajaa.

Cronan perusti myös kukoistavat luostariyhteisöt Offalyn Lusmagiin sekä Monahinchaan, joka sijaitsee keskellä eteläistä Irlantia. Itselleen Cronan rakensi keljan Roscrean liepeillä sijaitsevaan Seancrossiin. Siellä hänen luonaan vieraili muun muassa pyhä Molua, jolle hän antoi viimeisen ehtoollisen (viaticum). Seancrossin karuilta alueilta Cronan siirtyi vuoden 610 tienoilla vielä Roscreaan. Sinne hän perusti luostarin ja sen yhteyteen koulun, josta tuli sittemmin kuuluisa. Muutamaa vuotta ennen kuolemaansa Cronan sokeutui. Pyhä Cronan nukkui kuolonuneen korkeassa iässä vuoden 640 tienoilla.

Cronanin elämäkerta on koottu vuosisatoja hänen kuolemansa jälkeen. Hänen tarinansa oli kuitenkin säilynyt suullisena perintönä ennen kirjallista kokoamistaan. Erään tradition mukaan pyhä Cronan teki samantapaisen ihmeen kuin Vapahtaja Kaanan häissä. Viinin sijasta hän muutti veden olueksi. Kun hän tarjosi juomaa vierailleen, kaikki humaltuivat.

Cronanin elämään liittyy myös kuuluisa kertomus, joka lienee syntynyt poikkeuksellisen kauniin evankeliumikäsikirjoituksen innoittamana. Tarinan mukaan eräs Cronanin munkeista nimeltään Dimma oli käsikirjoitusten kopioija. Jostain syystä Dimmalla oli aikaa neljän evankeliumin kopioimiseen vain yksi ainoa päivä auringonnoususta auringonlaskuun. Tehtävän mahdottomuudesta huolimatta Cronan pyysi Dimmaa kopioimaan koko evankeliumikirjan. Tämä aloitti työn ja jatkoi sitä niin kauan, että oli saanut sen kokonaan valmiiksi. Tähän meni aikaa neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, mutta Dimma ei edes huomannut ajankulua, sillä koko tuona ajanjaksona aurinko ei näyttänyt laskevan lainkaan. Dimma luuli siis tehneensä kaiken yhden päivän aikana. Tähän päivään asti on säilynyt erittäin kaunis evankeliumikirja, joka tunnetaan nimellä ”Dimman kirja”. Kirjan tekijän Dimma MacNathin arvellaan olleen Cronanin oppilas. Kyseistä teosta säilytettiin vuosisatoja Roscrean luostarissa, mutta nykyisin se on Trinity Collegen kirjastossa Dublinissa.

Pyhä Pamfilus, Sulmonan piispa

Pyhä Pamfilus valittiin 600-luvun loppupuolella Keski-Italiassa sijaitsevan Sulmonan[1] ja Corfiniumin yhdistetyn hiippakunnan piispaksi. Askeettisena ja anteliaana tunnettu Pamfilus sijoitti piispanistuimensa Abruzzin kaupunkiin.

Piispaksi vihkimyksensä jälkeen Pamfilus toteutti muutamia uudistuksia. Edeltäjistään poiketen hän otti tavakseen nousta toimittamaan sunnuntain aamupalvelusta keskellä yötä. Yöpalveluksen jälkeen hän jatkoi palvelusta toimittamalla suoraan pyhän liturgian. Jumalanpalveluksen jälkeen Pamfilus jakoi aina almuja vähäosaisille. Auringonnousun aikaan hän nautti aterian yhdessä köyhien kanssa.

Pamfiluksen uudistukset herättivät kapinamieltä hänen hengellisen laumansa keskuudessa. Osa papistosta ja kirkkokansasta vastusti tätä uutta järjestelyä. He huomauttivat Pamfilukselle, ettei kukaan muu piispa Italiassa toimittanut jumalanpalvelusta niin aikaisin – palvelus oli ohi jo ennen aamun koittoa. Vastustajat menivät jopa niin pitkälle, että tekivät Pamfiluksesta väärän ilmiannon Rooman paaville väittäen häntä areiolaiseksi.

Syytösten vuoksi paavi kutsui Pamfiluksen Roomaan. Pamfilus vakuutti kuitenkin paavin omasta puhdasoppisuudestaan. Hänen puheensa ortodoksisuutensa puolesta oli niin vaikuttava, että paavi antoi hänelle runsaan lahjoituksen hiippakunnan köyhiä varten. Pyhä Pamfilus nukkui kuolonuneen korkeassa iässä vuoden 700 tienoilla.


[1] Latinaksi Sulmo, kreikaksi Sulmon, nykyään Sulmona.

Pyhä Kiril, Turovin piispa

Pyhä Kiril syntyi ja varttui Kiovan ruhtinaskuntaan kuuluvassa Turovin kaupungissa (nykyinen Turaw Valko-Venäjällä) 1130-luvulla. Hänen vanhempansa olivat varakkaita, mutta Kiril ei kiintynyt rikkauteen eikä tämän maailman katoavaan kunniaan. Nuoresta lähtien hän tutki pyhiä kirjoituksia venäläisten ja kreikkalaisten opettajien johdolla. Kreikkalaisia oleskeli tuohon aikaan Kiovan metropoliittakunnan keskuksessa sekä Turovin kreikkalaissyntyisen ruhtinattaren hovissa.

Vartuttuaan täysi-ikäiseksi Kiril meni Turovissa sijaitsevaan Pyhien Boriksen ja Glebin luostariin. Luostarissa oli myös Turovin piispanistuin. Munkkina Kiril ylitti muut uutteruudessa ja kilvoituksissa. Hän paastosi ja rukoili tehden itsestään Pyhän Hengen astian. Hän hyödytti monia opettaessaan ja kehottaessaan munkkiveljiä kuuliaisuuteen igumenia kohtaan, sillä munkki, joka ei ole kuuliainen igumenille, ei voi pelastua. Pyhältä Kirililtä on säilynyt kolme luostarielämää käsittelevää kirjoitusta, joista yksi on mahdollisesti peräisin tältä hänen varhaiskaudeltaan.

Sitten pyhä Kiril aloitti pylväskilvoituksen sulkeutumalla ilmeisesti jonkinlaiseen vartiotorniin. Hän pysytteli siellä pitkän aikaa näännyttäen ruumistaan paastolla ja raviten sieluaan rukouksella. Tämä erikoinen kilvoitus ja pyhän Kirilin hengelliset kirjoitukset tekivät hänet tunnetuksi ympäri maata. Lopulta hänet Turovin ruhtinaan ja kansan pyynnöstä vihittiin Turovin piispaksi.

Piispana pyhä Kiril kilvoitteli entistä enemmän tuottaakseen Jumalalle kunniaa. Hän kirjoitti opetuspuheita kirkkovuoden juhliksi ja selitti ylevästi evankeliumia ja Vanhaa testamenttia. Jokaisen opetuspuheen hän aloitti hartautta herättävällä johdannolla. Hän selitti tapahtumien ja vertauksien hengellisen merkityksen ja pani Raamatun henkilöiden suuhun suurenmoisia puheita. Puheensa hän päätti kuulijoille osoitetulla opetuksella tai rukouksella. Opetuspuheiden sisältö todistaa, että pyhä Kiril tunsi syvällisesti Raamatun ja kirkkoisien kirjoitukset.

Turovin Pyhän Nikolaoksen luostarissa oleskellessaan pyhä Kiril kirjoitti myös rukouskokoelman, joka käsittää kolmesta kuuteen rukousta viikon jokaiselle päivälle. Katumuksen tunteen täyttämät rukoukset muistuttavat hengeltään pyhän Efraim Syyrialaisen kirjoituksia ja esitystavaltaan ne ovat lähellä Andreas Kreetalaisen runoelmia. Pyhän Andreaksen tavoin hän kirjoitti myös Suuren katumuskanonin Herralle.

Tehtyään koko elämänsä työtä Kristuksen Kirkon hyväksi pyhä Kiril antoi sielunsa Herralle vuonna 1183. Jumalanpalvelusteksteissä häntä ylistetään Venäjän kultasuuksi.

Pyhittäjä Kiriak Syrjäläinen (Syrynski), Karjalan pyhä

Aleksanteri Oševenilaisen elämäkertaan liittyvien ihmeiden yhteydessä kerrotaan, että igumeni Kiril, maallikkonimeltään Kiriak, aloitti kilvoittelunsa Oševenin luostarissa pyhittäjä Aleksanterin kuoleman jälkeen todennäköisesti 1400-luvun lopulla. Sittemmin hän perusti Äänisjoelle Jumalansynnyttäjälle omistetun luostarin. Kyseessä saattaa olla sama henkilö, joka perusti Jumalansynnyttäjän luostarin Syrjän kylään. Tosin eräiden tietojen mukaan tämä pyhittäjä Kiriak nukkui pois jo vuonna 1402.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.