23.4.2018

Sävelmä
3. säv.

sm. Georgios Voittaja (+ 200-l.)

p. keisarinna Aleksandra (+ 200-l.)

Parimia
  1. Jes. 43:9–14
  2. Viis. 3:1–9
  3. Viis. 4:7–15

(Pyhä suurmarttyyri Georgios Voittaja (+ 200-l.))

Jes. 43:9–14

9 Kaikki kansat kokoontukoot,
kerääntykööt kansakunnat yhteen:
voiko joku siitä joukosta ilmoittaa meille,
mitä minä ilmoitan,
ja kertoa meille, mitä tapahtui ennen?
Asettakoon siis luotettavat todistajat
ja osoittakoon olevansa oikeassa,
niin että toiset voivat kuulla ja myöntää: "Totta
on."
10 Minun todistajani, sanoo Herra, olette te
-- Israel, sinä jonka olen valinnut
palvelijakseni --
ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun,
ymmärtää, kuka minä olen.
Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut
eikä minun jälkeeni tullut eikä tule.
11 Minä, minä yksin olen Herra,
ei ole muuta pelastajaa kuin minä.
12 Minä olen puhunut,
minä olen pelastanut,
olen ilmaissut teille tahtoni,
minä itse, ei kukaan muu.
Te olette minun todistajani, sanoo Herra.
Minä olen Jumala,
13 olen nyt ja aina. Kukaan ei voi väistää minun kättäni. Kuka voi tehdä tyhjäksi minun tekoni?

14 Näin sanoo Herra,
teidän lunastajanne, Israelin Pyhä:
-- Minkä teen Babylonille, teen teidän tähtenne.
Minä murran kaikki sen portit,
ja valitukseksi muuttuvat kaldealaisten ilohuudot.

Viis. 3:1–9

1 Mutta oikeamielisten sielut ovat Jumalan kämmenellä,
eikä mikään kärsimys enää ulotu heihin.
2 Ymmärtämättömien silmissä he ovat kuolleita,
ja heidän poismenoaan pidetään onnettomuutena,
3 heidän lähtöään täältä perikatona,
mutta he ovat päässeet rauhaan.
4 Ihmisten mielestä kuolema oli heille rangaistus,
mutta he olivat eläneet toivossa,
ja heidän toivossaan oli jo kuolemattomuus.
5 Heitä kuritettiin, mutta vain vähän − paljon suurempaa on hyvyys, jota he nyt saavat osakseen.
Jumala pani heidät kokeeseen
ja havaitsi heidät kelvollisiksi.
6 Niin kuin kultaa sulatusuunissa
hän tutki ja koetteli heitä,
niin kuin alttarilla poltettavan uhrilahjan
hän otti heidät vastaan.
7 Kun tilinteon hetki koittaa,
he loistavat kirkkaasti,
leimahtavat kuin kipinä olkilyhteessä.
8 He saavat hallintaansa maailman kansat,
he jakavat niille oikeutta,
ja Herra on iäti heidän kuninkaansa.
9 Ne, jotka turvaavat Herraan,
ymmärtävät totuuden,
ne, jotka luottavat hänen rakkauteensa,
saavat sijansa hänen luonaan.
Hänen pyhiensä osaksi tulee armo ja laupeus,
hän pitää valituistaan huolen.

Viis. 4:7–15

7 Mutta oikeamielinen pääsee lepoon, vaikka kuolisikin ennen aikojaan. 8 Ei vanhuuden arvo ole pitkässä iässä, ei sitä mitata vuosien mukaan. 9 Ymmärrys on harmaiden hapsien vertaista, nuhteettomuus vastaa korkeaa ikää. 10 Jumala mieltyi oikeamieliseen ja rakkaudessaan otti hänet luokseen syntisten keskeltä. 11 Jumala otti hänet pois, ettei pahuus olisi pilannut hänen ymmärrystään eikä vilppi vietellyt hänen sieluaan, 12 sillä synnin houkutus hämärtää hyvyyden ja himon pyörrytys horjuttaa vilpitöntä mieltä. 13 Hänen elämänsä täyttyi jo varhain − hän eli pitkän elämän. 14 Herra oli häneen mieltynyt ja joudutti hänen pääsyään pahan keskeltä. Ihmiset näkivät sen mutta eivät ymmärtäneet, he eivät osanneet ajatella niin. 15 Herran pyhien osaksi tulee armo ja laupeus, hän pitää valituistaan huolen.  

Polyeleon evankeliumi
Luuk. 12:1–11 (Pyhä suurmarttyyri Georgios Voittaja (+ 200-l.))

Pyhä suurmarttyyri Georgios Voittaja (+ 200-l.)

Luuk. 12:1–11

1 Herra sanoi opetuslapsilleen:

"Varokaa fariseusten hapatetta, tekopyhyyttä. 2 Ei ole kätköä, joka ei paljastu, eikä salaisuutta, joka ei tule ilmi. 3 Niinpä se, mitä te sanotte pimeässä, kuullaan päivänvalossa, ja mitä te neljän seinän sisällä kuiskaatte toisen korvaan, se kuulutetaan julki katoilta.

4 "Minä sanon teille, ystävilleni: Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle. 5 Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä. 6 Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä. 7 Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.

8 "Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. 9 Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. 10 Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.

11 "Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne.

Pyhä suurmarttyyri Georgios Voittaja (+ 200-l.)

Luuk. 12:1–11

1 Herra sanoi opetuslapsilleen: "Varokaa fariseusten hapatetta, tekopyhyyttä. 2 Ei ole kätköä, joka ei paljastu, eikä salaisuutta, joka ei tule ilmi. 3 Niinpä se, mitä te sanotte pimeässä, kuullaan päivänvalossa, ja mitä te neljän seinän sisällä kuiskaatte toisen korvaan, se kuulutetaan julki katoilta. 4 "Minä sanon teille, ystävilleni: Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle. 5 Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä. 6 Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä. 7 Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset. 8 "Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. 9 Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. 10 Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta. 11 "Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne.

Epistola
Ap. t. 12:1–11 (Georgios)
Ap. t. 10:1–16

Ap. t. 12:1–11

1 Noihin aikoihin kuningas Herodes ryhtyi väkivaltaisiin toimiin muutamia seurakunnan jäseniä vastaan. 2 Hän mestautti Jaakobin, Johanneksen veljen, 3 ja huomattuaan sen olevan juutalaisille mieleen hän vielä käski vangita Pietarin silloin vietettiin juuri happamattoman leivän juhlaa. 4 Herodes pani Pietarin telkien taakse ja määräsi häntä vartioimaan neljä nelimiehistä sotilasvartiostoa. Hän aikoi asettaa Pietarin pääsiäisen jälkeen kansan eteen. 5 Niin siis Pietaria pidettiin vangittuna, mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen puolestaan. 6 Sen päivän vastaisena yönä, jona Herodes aikoi asettaa Pietarin oikeuden eteen, Pietari nukkui kahden sotilaan välissä. Hänet oli sidottu kaksin kahlein, ja lisäksi vankilan ovella oli vartiomiehet. 7 Mutta yhtäkkiä hänen edessään seisoi Herran enkeli ja huone oli täynnä valoa, ja enkeli töytäisi Pietarin hereille sanoen: "Nouse kiireesti." Kahleet putosivat Pietarin käsistä. 8 Enkeli sanoi: "Vyötä vaatteesi ja pane kengät jalkaasi." Pietari teki niin, ja enkeli sanoi: "Heitä viitta harteillesi ja seuraa minua." 9 Pietari lähti enkelin mukaan. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, että se, mitä hänelle tapahtui, oli totta, vaan luuli sitä näyksi. 10 He ohittivat ensimmäisen vartion, sitten toisen ja tulivat rautaportille, joka vei kaupungille. Se aukeni heille itsestään, ja niin he astuivat ulos ja lähtivät kulkemaan kujaa pitkin. Yhtäkkiä enkeli oli poissa. 11 Silloin Pietari tajusi, mistä oli kysymys, ja sanoi: "Totisesti, nyt tiedän, mitä tapahtui! Herra lähetti enkelinsä ja auttoi minut Herodeksen käsistä, pelasti minut kaikesta siitä, mitä tämä kansa toivoi minulle tapahtuvan."

Ap. t. 10:1–16

1 Kesareassa oli Cornelius-niminen mies, joka palveli sadanpäällikkönä niin sanotussa Italialaisessa kohortissa. 2 Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä, niin kuin koko hänen perhekuntansakin, hän antoi runsaasti almuja juutalaisille ja rukoili alati Jumalaa. 3 Kerran hän iltapäivällä yhdeksännen tunnin vaiheilla näki näyssä selvästi Jumalan enkelin, joka tuli hänen luokseen ja sanoi: "Cornelius!" 4 Cornelius tuijotti peloissaan enkeliä ja kysyi: "Mitä tahdot, herra?" Enkeli vastasi: "Rukouksesi ja almusi ovat uhrina nousseet Jumalan eteen, ja hän on muistanut sinut. 5 Lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan tänne Simon, jota kutsutaan myös Pietariksi. 6 Hän asuu Simon-nimisen nahkurin luona, jonka talo on meren rannalla." 7 Kun enkeli tämän puhuttuaan oli mennyt pois, Cornelius kutsui luokseen kaksi palvelijaansa sekä yhden läheteistään, hurskaan sotilaan. 8 Hän kertoi heille kaiken ja lähetti heidät Joppeen. 9 Seuraavana päivänä, kun miehet olivat matkalla ja jo lähestyivät kaupunkia, Pietari nousi kuudennen tunnin vaiheilla katolle rukoilemaan. 10 Hänen tuli nälkä ja hän halusi ruokaa, mutta sillä aikaa kun ateriaa valmistettiin hän joutui hurmoksiin. 11 Hän näki taivaan avoinna, ja taivaasta tuli alas ikään kuin suuri purjekangas, joka laskettiin maahan neljästä kulmastaan kannateltuna. 12 Siinä oli kaikenlaisia maan eläimiä, nelijalkaisia ja matelijoita, sekä taivaan lintuja. 13 Samassa hän kuuli äänen: "Nouse, Pietari! Teurasta ja syö!" 14 Mutta hän vastasi: "Ei, ei, Herra! En ole koskaan syönyt mitään epäpuhdasta tai kiellettyä." 15 Silloin ääni puhui uudelleen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi." 16 Tämä tapahtui kolmesti. Heti sen jälkeen kangas nostettiin taivaaseen.

Joh. 15:17–16:2 (Pyhä suurmarttyyri Georgios Voittaja (+ 200-l.))
Joh. 6:56–69

Pyhä suurmarttyyri Georgios Voittaja (+ 200-l.)

Joh. 15:17–16:2

Herra sanoi: 17 "Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne. 18 "Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. 19 Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä. 20 "Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne. 21 Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. 22 Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, he eivät olisi syyllisiä, mutta nyt heidän on mahdotonta puolustella syntiään. 23 Joka vihaa minua, vihaa myös Isääni. 24 Ellen olisi tehnyt heidän keskuudessaan tekoja, joita kukaan toinen ei ole tehnyt, he eivät olisi syyllisiä. Mutta nyt he ovat nähneet minun tekoni ja vihaavat sekä minua että Isääni. 25 Näin täytyi käydä, jotta toteutuisi heidän kirjoitustensa sana: 'He ovat syyttä vihanneet minua.' 26 "Te saatte puolustajan minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. 27 Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti. 16:1 Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. 2 Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle."

23.4.2018

Joh. 6:56–69

[Jeesus sanoi:] 56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. 57 Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. 58 Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti." 59 Näin Jeesus puhui opettaessaan Kapernaumin synagogassa. 60 Tämän kuultuaan monet hänen opetuslapsistaan sanoivat: "Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?" 61 Jeesus tiesi, että hänen sanansa olivat herättäneet opetuslapsissa ärtymystä, ja hän sanoi heille: "Loukkaako tämä teitä? 62 Miten käykään, jos te näette Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän ennen oli! 63 Henki yksin tekee eläväksi, lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä. 64 Teidän joukossanne on kuitenkin muutamia, jotka eivät usko." Jeesus tiesi näet alusta alkaen, ketkä eivät uskoneet ja kuka hänet kavaltaisi.

Päivän synaksario

Pyhä marttyyri Therinos

Pyhä Therinos eli keisari Deciuksen vainojen aikaan eli vuoden 250 tienoilla Bothoruksessa, Thesprotian alueella. Paikka sijaitsi vastapäätä Korfun saarta. Therinos oli hurskas kristitty ja oli tullut tunnetuksi hyveistään ja anteliaisuudestaan

Alueelle saapui maaherra Filippos, joka oli saanut tehtäväkseen pakottaa kaikki seudun asukkaat palvomaan keisarin jumalia. Maaherran saapumista oli seuraamassa suuri väkijoukko. Yhtäkkiä väkijoukon keskeltä kuului Therinoksen ääni: hän alkoi pilkata epäjumalia ja huusi, että keisarin jumalat olivat vain demonisia harhakuvia.

Therinos pidätettiin heti ja hänet raahattiin maaherran eteen. Hän ilmoitti maaherralle, ettei aikoisi palvoa epäjumalia, vaan pysyisi uskollisena ainoalle oikealle Jumalalle. Maaherra määräsi, että Therinos tuli heittää tuliseen pätsiin, ja käsky täytettiin saman tien. Jumala kuitenkin suojeli Therinosta liekkien keskellä. Hän seisoi tulenlieskojen lomassa ja alkoi laulaa. Kun ihmiset näkivät ihmeen, he alkoivat huudahdella ilosta ja ihmetyksestä. Tämän jälkeen Therinos vedettiin pois kuumasta pätsistä, ja hänen kimppuunsa usutettiin seitsemän sarvipäistä kaurista. Nämä eivät kuitenkaan koskeneetkaan häneen, vaan painoivat sarvensa hänen jalkojensa juureen kuin kumartaen häntä.

Monien kidutusten jälkeen Therinos sai surmansa, ja Jumala otti pyhän marttyyrinsa taivaallisiin asuinsijoihin. Therinoksen kuolintavasta ei ole säilynyt varhaista tietoa, mutta hänen arvellaan saaneen surmansa mestaamalla.

Pyhä suurmarttyyri Georgios Voittaja

Pyhä Georgios syntyi ylhäiseen sukuun Vähän-Aasian Kappadokiassa. Kun poika oli 10-vuotias, hänen isänsä kuoli. Tämän jälkeen hänen äitinsä, joka oli miehensä tietämättä kääntynyt kristityksi, palasi poikansa kanssa kotiseudulleen Palestiinaan, missä hänellä oli maatiloja. Siellä hän kasvatti poikansa kristillisessä hengessä. 18-vuotiaana nuorukaisena Georgios sai kutsun sotapalvelukseen. Kun hän oli päättänyt sotilaskoulutuksensa, keisari Diocletianus (284–305) korotti hänet tribuunin arvoon ja myöhemmin vielä korkeampiin sotilasarvoihin. Näihin aikoihin Georgioksen äiti kuoli, jolloin poika sai haltuunsa suuren omaisuuden, mikä lisäsi entisestäänkin hänen arvostustaan keisarin hovissa.

Keisari Diocletianus oli innokas epäjumalien palvelija, joka tahtoi tehdä lopun tuolloin jo laajalle levinneestä kristinuskosta. Vuonna 304 hän kutsui kaikki valtakunnan itäisten alueiden maaherrat ja muut johtomiehet, joiden joukossa oli myös Georgios, Nikomedeiaan informoidakseen heitä kristinuskon vastaisista toimenpiteistään. Silloin Georgios päätti, että hänelle oli nyt koittanut aika tunnustaa uskonsa Kristukseen. Ennen Nikomedeiaan lähtöään hän jakoi omaisuutensa köyhille ja vapautti orjansa.

Kokouksessa käyttämässään puheenvuorossa Georgios sanoi keisarille ja muille läsnäolijoille: “Kuinka kauan te aiotte jatkaa taisteluanne kristittyjä vastaan? Kuinka kauan vuodatatte viatonta verta ja aiheutatte kärsimystä noille ihmisille, jotka eivät ole tehneet mitään pahaa, ja yritätte pakottaa heitä uskomaan epäjumaliin? Epäjumalat eivät ole jumalia, älkää eksykö ja pettäkö itseänne. Kristus on ainoa Jumala ja ainoa Herra.” Kaikki käänsivät katseensa keisariin, joka vihastumiseltaan ei saanut sanaa suustaan ja vain nyökkäsi edustajalleen Magnentiukselle, että tämä kuulustelisi Georgiosta. Magnentiuksen kysymykseen, mikä sai hänet puhumaan tuolla tavoin, Georgios vastasi: “Totuus pakotti minua.” “Ja mikä sitten on totuus?” Magnentius kysyi. Georgios vastasi: “Totuus on Kristus. Hän, jota te nyt vainoatte.” Magnentius tiedusteli ällistyneenä Georgiokselta: “Oletko sinä kristitty?” “Olen Kristuksen palvelija ja siksi luottaen Hänen voimaansa tulin tänne esittämään teille vastalauseeni ja kertomaan totuuden”, hän vastasi. Koko kokousväki joutui suuren hämmingin valtaan.

Keisari muutti taktiikkansa, koska pelkäsi mellakkaa kansan keskuudessa. Hän yritti taivuttaa Georgioksen puolelleen lupaamalla tälle suuria kunnia-asemia ja rikkauksia. Tämä ei kuitenkaan millään tavoin vaikuttanut Georgiokseen. Niinpä tuli kidutusten vuoro. Sotilaat saivat käskyn sohia keihäillään hänen vatsaansa, josta alkoi vuotaa verta. Keihästen kärjet eivät kuitenkaan toimineet täydellä teholla, vaan vääntyivät ikään kuin ne olisivat olleet jotakin pehmeää ainetta. Yöksi Kristuksen taistelija heitettiin vankilaan ja hänen rintansa päälle pantiin raskas kivi.

Aamulla Georgios sidottiin pyörään, jonka alla oleva piikkinen lauta repi hänen ruumistaan joka pyörähdyksellä. Tuskiensa keskellä hän kiitti koko ajan Jumalaa. Yhtäkkiä taivaasta kuului ääni: “Älä pelkää mitään, minä olen sinun kanssasi!” Tämän jälkeen leimahti kirkas valo, ja Georgios seisoi terveenä läsnäolijoiden edessä kidutuspyörästä irrotettuna.

Kun Georgios vietiin hyvässä kunnossa keisarin eteen, kaksi keisarillista henkivartijaa Anatolios ja Protoleon, jotka tiesivät, mitä kidutuksia hän oli joutunut kestämään, tunnustivat kovalla äänellä uskovansa Kristukseen. Diocletianus käski mestauttaa heidät heti. Myös keisarinna Aleksandra (21.4.) tunnustautui kristityksi, jolloin Magnentius pakotti hänet vetäytymään palatsiin. Sitten Georgios heitettiin kalkinsammutusaltaaseen, missä hänen ruumiinsa olisi pitänyt syöpyä niin, ettei edes luita olisi jäänyt jäljelle. Mutta kun kolmen päivän kuluttua tultiin katsomaan, Georgios seisoi sammuneessa kalkissa kädet koholla Jumalaa kiittäen. Kansa puhkesi huutamaan: “Suuri on Georgioksen Jumala!” Seuraavaksi Georgios pakotettiin kulkemaan kengissä, joiden pohjasta pisti esiin tulikuumia nauloja. Georgios rohkaisi itseään sanomalla: “Juokse, Georgios, Häntä kohden, jota sinä rakastat!” Ja jälleen hän ei kärsinyt mitään vahinkoa.

Seuraavana päivänä keisari kutsui velhon nimeltä Athanasios valmistamaan myrkyllisen juoman, joka saisi Georgioksen menettämään järkensä. Georgios joi sen, mutta juoma ei vaikuttanut häneen millään tavoin. Keisari alkoi kysellä Kristuksen voimasta ja Georgios mainitsi Hänen parantaneen sairaita ja herättäneen kuolleita. Viekkaasti Athanasios käski silloin keisaria vaatimaan, että Georgios osoittaisi Kristuksen voiman herättämällä kuolleen. Lähettyvillä oli jonkun jo kauan sitten kuolleen pakanan hauta. Georgios alkoi hartaasti rukoilla, että Herra näyttäisi voimansa. Yhtäkkiä maa vapisi, hauta aukeni ja kuollut seisoi keskellä arkkuaan. Velho Athanasios lankesi Georgioksen jalkoihin ja huudahti: “Sinun Jumalasi, Georgios, on totinen Jumala. Anna minulle anteeksi!” Tämäkään ei tehnyt keisariin vaikutusta, vaan hän käski heti tappaa Athanasioksen ja kuolleista nousseen miehen, koska molemmat julistivat Kristuksen olevan todellinen Jumala. Jumalaa ylistävä Georgios vietiin takaisin vankilaan.

Monet uskoivat Kristukseen nähdessään nämä ihmeet. He lahjoivat vanginvartijat ja tulivat Georgioksen luo vankilaan. Siellä tämä opetti heille kristinuskon totuuksia vahvistaen heitä uskossa ja paransi heidän sairauksiaan. Hän paransi rukouksillaan myös köyhän miehen sairaan härän, kun tämä tuli sitä häneltä pyytämään.

Seuraavana päivänä keisari haetutti Georgioksen Apollon temppeliin. Georgios teeskenteli suostuvansa uhraamaan, mutta tekikin ristinmerkin Apollon kuvapatsaan edessä. Patsaassa asuvat demonit tunnustivat kauhistuneina, että yksin Kristus on todellinen Jumala. Apollon papit ja hänen palvojansa karkottivat huutaen Georgioksen ulos temppelistä ja veivät hänet takaisin palatsiin. Keisarinna Aleksandra tunkeutui suunniltaan olevan väkijoukon läpi Georgioksen luo ja langeten hänen jalkoihinsa huusi: “Georgioksen Jumala, auta minua!” Paatunut Diocletianus ei enää kestänyt vaan määräsi heidät molemmat mestattaviksi. Keisarinna ehti kuitenkin kuolla ennen mestausta.

Kun mestauspäivä koitti, Georgios meni mestauspaikalle suuren väenpaljouden seuraamana. Hän kiitti Jumalaa kaikista Hänen hyvistä teoistaan ja pyysi Herraa auttamaan kaikkia, jotka turvautuvat hänen esirukouksiinsa. Sitten hän kumarsi päänsä ja antautui mestattavaksi.

Noudattaen isäntänsä toivomusta Georgioksen palvelijat ottivat hänen maalliset jäännöksensä ja veivät ne hänen kotiseudulleen Palestiinan Lyddaan. Paikalle rakennettiin 300-luvulla suuri Pyhän Georgioksen kirkko, jossa hänen reliikkiensä äärellä on tapahtunut lukemattomia ihmeitä. Samaan kirkkoon otettiin kunnioitettavaksi myös kahleet, joihin Georgios oli kiinnitetty.

Pyhä Georgios oli vaikuttava hahmo, ja siksi häneen on liitetty runsaasti legendoja ja tarinaperinnettä. Tunnetuin näistä on kertomus kuninkaantyttärestä, jonka hän pelasti lohikäärmeen kidasta. Kyseessä on myöhäsyntyinen legenda, jota ei mainita ensimmäisten vuosisatojen elämäkerroissa. Toisella vuosituhannella teema yleistyi pyhää Georgiosta kuvaavissa ikoneissa: hänet alettiin kuvata valkoisella hevosella ratsastavana soturipyhänä, joka lyö lohikäärmeen kädessään olevalla pitkällä peitsellä. Kyseessä on yksi kaikkein tunnetuimmista ikonisista kuva-aiheista. Se symboloi pahasta saatua voittoa, joka saavutetaan seuraamalla Kristusta ja suostumalla kärsimään Hänen tähtensä.

Tunnetaan myös ihmeitätekeviä pyhän Georgioksen ikoneja. Kuuluisin näistä on Athoksella Zografoksen luostarissa, joka on omistettu hänelle. Luostarin perustivat 900-luvulla kolme veljestä, jotka eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, kenelle pyhälle he omistaisivat luostarinsa. He turvautuivat rukoukseen ja seuraavana aamuna löysivät luostarin vielä vihkimättömästä kirkosta pyhän Georgioksen ikonin, joka oli yön aikana maalautunut heidän kirkkoon jättämälleen paljaalle ikonilaudalle. Kirkko ja koko luostari omistettiin pyhälle Georgiokselle. Luostarista käytetty nimitys Zografos tarkoittaa taiteilijaa ja viittaa taivaalliseen ikonimaalariin.

              Pyhä suurmarttyyri Georgios Voittaja on aina ollut kaikkein kunnioitetuimpia pyhiä idän kristillisten kansojen keskuudessa. Erityisesti ristiretkien jälkeen hänen kunnioituksensa voimistui myös lännessä. Hänelle on omistettu tuhansia kirkkoja niin idässä kuin lännessäkin. Pyhän Georgioksen kunnioitusta ovat vahvistaneet erityisesti monet hänen kauttaan tapahtuneet ihmeet. Hänet on valittu kokonaisten maiden kuten Englannin ja Georgian suojeluspyhäksi. Hän on erittäin suuresti kunnioitettu myös Etiopiassa ja Egyptissä, jossa hänet tunnetaan nimellä Mari Girgis. Egyptin koptilaisessa kirkossa pyhän Georgioksen kautta on tapahtunut lukemattomia ihmeitä, myös meidän aikanamme. Palestiinassa häntä ovat perinteisesti kunnioittaneet myös muslimit.

Suomen itäisillä ortodoksisilla alueilla pyhä Georgios on tunnettu pyhänä Jyrkinä ja lännessä nimillä Yrjö ja Yrjänä. Hänen muistopäivänsä ovat vanhastaan rytmittäneet maataloustöitä keväisin (kevät-Jyrki) ja syksyisin (syys-Jyrki) niin Karjalassa kuin Länsi-Suomessakin. Häntä pidetään myös partiolaisten suojelijana.

Pyhä keisarinna Aleksandra ja hänen palvelijansa Apollon, Iisak ja Kodratos

Pyhä Aleksandra oli keisari Diocletianuksen (284–305) puoliso. Hän oli läsnä pyhän Georgioksen (23.4.) kärsiessä marttyyrikuoleman. Nähdessään, kuinka pyhä marttyyri vastusti rohkeasti keisaria ja säilyi Jumalan armosta vahingoittumattomana ankarissa kidutuksissa, keisarinna alkoi itsekin uskoa Kristukseen. Kun hän kertoi asiasta puolisolleen, tämä vangitutti hänet ja käski mestata hänetkin yhdessä pyhän Georgioksen kanssa. Kuultuaan saamansa tuomion keisarinna vaipui rukoukseen ja antoi sielunsa Jumalalle ennen kuin pyövelin miekka ehti koskettaa häntä.

Kun keisarinnan palvelijat Apollon, Iisak ja Kodratos havaitsivat, että heidän emäntänsä rakkaudesta Kristukseen oli luopunut kaikesta, hekin kääntyivät kristityiksi. He menivät keisarin eteen ja syyttivät häntä kutsuen häntä pedoksi, koska hän ei ollut säästänyt edes omaa vaimoaan, jonka kanssa hänellä oli yhteisiä lapsia. Tämän kuultuaan keisari käski heittää heidät vankilaan. Koko yön hän mietti, miten surmauttaisi heidät. Aamulla hän käski mestata Kodratoksen, mutta Apollonin ja Isaakin hän jätti vankilaan, jossa heidän annettiin nääntyä nälkään.

Pyhä Gerard, Toulin piispa

Pyhä Gerard[1] syntyi vuonna 935 Preussin Colognessa (nyk. Köln). Hänen perheensä kuului ylhäiseen sukuun, jonka johtohahmo oli Gerardin isä Ingranne. Gerard suoritti opintonsa Colognen katedraalikoulussa toivoen saavansa pappisvihkimyksen. Hänen suunnitelmansa kuitenkin muuttuivat, kun hänen äitinsä Emma kuoli salamaniskuun. Poika piti äitinsä kuolemaa rangaistuksena omista synneistään. Tämän vuoksi Gerard päätti omistaa koko elämänsä Jumalan palvelemiseen ja katumuksen harjoittamiseen. Hän meni Pyhälle Pietarille omistettuun luostariin, jossa hän alkoi kilvoitella hyveissä.

Gerardin hyveellinen elämä tuli pian tunnetuksi alueella. Kun Colognen arkkipiispa Bruno sai kuulla Gerardista ja tämän kilvoitteluinnosta, hän kutsui tämän luokseen. Vuonna 963 arkkipiispa Bruno lähes pakotti Gerardin hyväksymään piispanvihkimyksen. Tällä tavoin vasta 28-vuotias Gerard nousi Toulin piispanistuimelle.

Gerard toimi Toulin piispana 31 vuoden ajan. Piispallisten tehtäviensä lisäksi hän toimitti joka päivä täydet hetkipalvelukset. Joka päivä hän myös luki pyhiä kirjoituksia sekä pyhien elämäkertoja, joiden opetuksia hän tapasi mietiskellä öisin.

Gerard tuli tunnetuksi puhetaidoistaan Toulissa ja sen ympäristössä. Hän myös lähetti lahjakkaita pappejaan maaseudulle opettamaan sikäläisiä kristittyjä. Gerard teki Toulista kuuluisan koulutuskeskuksen. Hänen vaikutuksestaan kaupunkiin tuli irlantilaisia, skotlantilaisia ja kreikkalaisia munkkeja. Gerard piti huolta, etteivät papiksi opiskelevat keskittyneet ainoastaan älylliseen ponnisteluun. Hänen mukaansa oli tärkeämpää viettää hengellistä kilvoitteluelämää, ja tämän vuoksi pappisoppilaiden tuli pyrkiä erityisesti kehittämään sisäistä elämäänsä hyveillä. Samaa periaatetta Gerard toteutti myös omassa elämässään pyrkien jatkuvasti edistymään hurskauden harjoittamisessa.

Piispuutensa aikana Gerard rakennutti uudelleen useita kirkkoja ja luostareita kuten Pyhän Stefanoksen katedraalin ja Pyhän Mansuetin ja pyhän Martinuksen luostarit. Gerard perusti Touliin myös sairaalan. Vuonna 982 alueelle tuli nälänhätä, jota seurasi ruttoepidemia. Gerard pyrki auttamaan ensin nälänhädän uhreja ja sitten sairastuneita. Kun hallitsija Otto II sai kuulla Gerardin anteliaisuudesta, hän asetti Gerardin alaisuuteen kaikki maan luostarit.

Toulin esipaimen pyhä Gerard nukkui kuolonuneen vuonna 994. Hänen elämäkertansa kirjoitettiin jo samana vuonna. Sen laati Pyhän Aperin luostarin johtaja Widric. Pyhä Gerard kanonisoitiin vuonna 1050, eli vain neljä vuotta ennen kirkon jakaantumista. Kanonisoinnin vahvisti paavi Leo IX (1049–1054), joka oli aiemmin palvellut Toulin piispana nimellä Bruno.


[1] Tunnetaan myös nimillä Gerald ja Geraud.

Pyhä marttyyripiispa Adalbert Prahalainen

Pyhä Adalbert (Adelbert) syntyi Böömissä ylhäiseen sukuun vuoden 956 tienoilla. Hän sai kasteessa nimen Voitech. Nuorena hänet lähetettiin koulutettavaksi arkkipiispa Adalbert Magdeburgilaisen luo. Tämä teki Voitechista oman kaimansa nimeten hänet konfirmaation yhteydessä Adalbertiksi. Arkkipiispa myös paransi oppilastaan vaivanneen sairauden.

Kun arkkipiispa kuoli, Adalbert palasi Prahaan. Hänellä oli mukanaan suuri ja arvokas kirjakokoelma, jonka hän oli kerännyt opiskeluaikanaan. Prahan piispa Thietmar vihki nuoren Adalbertin alidiakoniksi, ja tässä asemassa Adalbert palveli piispaa tämän kuolemaan asti.

Piispa Thietmar nukkui kuolonuneen vuoden 982 tienoilla. Vaikka Adalbert oli vielä alle kolmenkymmenen, hänet vihittiin Prahan uudeksi piispaksi. Noustuaan piispanistuimelle hän vieraili usein vankien luona ja auttoi köyhiä. Hän pyrki jakamaan tulonsa pyhän Gregorius Dialogoksen (12.3.) asettaman mallin mukaan. Edeltäjänsä kuolinvuoteen äärellä oleminen oli tehnyt nuoreen piispa Adalbertiin suuren vaikutuksen, ja hän toisteli usein: ”On helppoa pitää päässään mitraa ja kantaa piispansauvaa, mutta on pelottavaa tehdä tiliä piispuudestaan elävien ja kuolleiden Tuomarille.”

Hyväntekeväisyyden lisäksi Adalbert antautui myös lähetystyöhön nuoruutensa koko innolla. Hän pyrkimyksenään oli, että Unkari ja Böömi kääntyisivät kokonaan kristityiksi. Mutta vaikka Adalbert uurasti kaikin voimin uskon levittämiseksi ja teki parhaansa hengellisen laumansa hyväksi, hänen hiippakuntansa kristityt eivät olleet tyytyväisiä uuteen paimeneensa. Alueella oli myös poliittisia hankaluuksia, jotka pakottivat Adalbertin jättämään hiippakuntansa. Surullisena hän vetäytyi piispanistuimelta vuonna 990 ja muutti Roomaan.

Roomassa Adalbert tutustui syntyperältään kreikkalaiseen luostarinjohtajaan pyhään Neilokseen. Hänen vaikutuksestaan Adalbert siirtyi asumaan Rooman Aventinella sijaitsevaan Pyhien Bonifatiuksen ja Aleksioksen luostariin, jossa hän vietti kolme vuotta. Tämän jälkeen Rooman paavi Johannes XV pyysi, että Adalbert palaisi hiippakuntaansa. Paluun mahdollisti se, että alueen hallitsija Boleslas oli luvannut antaa Adalbertille tukensa.

Tällä kertaa Adalbert otettiin ilolla vastaan. Palattuaan Prahaan hän ryhtyi heti toimiin. Ensitöikseen hän perusti hiippakuntansa alueelle suuren luostarin. Tässä uudessa Brevnovin luostarissa elettiin pyhän Benedictuksen (14.3.) luostarisäännön mukaan, ja Adalbert vihki sen kirkon käyttöön vuonna 993.

Ei mennyt kuitenkaan kauan, kun Adalbert jälleen kohtasi vaikeuksia. Eräs aviorikoksen tehnyt aatelisnainen, joka katui syntiään, pyysi piispa Adalbertilta turvapaikkaa. Tuohon aikaan aviorikoksesta kiinni jääminen oli hengenvaarallista. Adalbert auttoi katuvaa naista ja antoi hänen mennä suojaan erääseen nunnaluostariin. Naisen syyttäjät kuitenkin saapuivat paikalle, raahasivat hänet ulos luostarista ja tappoivat hänet. Tämän vuoksi Adalbert erotti ehtoollisyhteydestä suuren joukon aatelisia, jotka olivat osallistuneet murhaan.

Ekskommunikaatioon joutuneet ylhäisön jäsenet vihastuivat Adalbertiin, ja tämä joutui jälleen pakenemaan Roomaan. Hän saapui kaupunkiin vuonna 995 ja meni tuttuun Pyhien Bonifatiuksen ja Aleksioksen luostariin. Hieman myöhemmin hänet valittiin sen johtajaksi. Adalbert toimi luostarin johtajana, kunnes Rooman paavin Gregorius V:n kokoon kutsuma kirkolliskokous määräsi, että hänen olisi palattava hiippakuntaansa.

Tällä välin joitakin Adalbertin sukulaisia oli kuitenkin murhattu Prahassa. Oli ilmeistä, ettei Adalbert voinut palata Prahan piispanistuimelle, jos aikoi säilyttää henkensä. Kirkollisen siunauksen saatuaan hän menikin lähetystyöntekijäksi Pommeriin[1]. Hänen matkatovereinaan olivat Benedictus ja Gaudentius, ja yhdessä he onnistuivat käännyttämään muutamia pakanoita kristinuskoon.

Lähetystyöntekijät kohtasivat myös paljon vastarintaa. Monet suhtautuivat heihin epäilevästi ja lopulta nämä epäilykset johtivat siihen, että Adalbert ja hänen kumppaninsa surmattiin vakoilusta syytettynä. Pyhä Adalbert sai marttyyrien kruunun vuonna 997.


[1] Rannikkoalue Puolan ja Saksan rajamailla.

Autuas Georgi Šenkurskilainen

Autuas Georgi Šenkurskilainen oli pyhittäjä Varlaam Vagalaisen, Šenkurskilaisen (19.6.) aikalainen. Nämä pyhät kilvoittelivat 1400-luvulla. Autuaasta Georgista tiedetään vain, että hän kilvoitteli Kristuksen tähden houkkana. Ikoneissa hänet kuvataan paitasillaan ja avojaloin. Vagajoen varrella, jossa Šenkurskin kaupunki sijaitsee, häntä kunnioitettiin pyhänä jo 1500-luvulla.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.