26.3.2018

Sävelmä
1. säv.
Paasto
Paastopäivä

Suuri maanantai

Herramme Jeesuksen Kristuksen sanoin kuvaamattoman lihaksitulemisen salaisuuden välittäjän, ylienkeli Gabrielin juhla

Jumalansynnyttäjän ilmestysjuhlan päätöspäivä

m. Maxima ja pm. Montanus (+ 300-l.)

Parimia
  1. Ap: Matt. 21:18–43

VI:

  1. Hes. 1:1–20 Eht: 2. Moos. 1:1–20
  2. Job 1:1–12
  3. Matt. 24:3–35

24 Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme. 25 Hänen tarkoituksenaan ei myöskään ole antaa uhriaan toistuvasti, niin kuin tavallinen ylipappi kerran vuodessa vie kaikkeinpyhimpään verta, joka ei ole hänen omaansa. 26 Muutoinhan Kristuksen olisi pitänyt kärsiä kuolema monet kerrat maailman luomisesta lähtien. Hän on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran, nyt aikojen lopulla, hävittääkseen synnin uhrillaan. 27 Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle. 28 Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat.

1 Nämä ovat Jaakobin pojat, jotka tulivat perheineen Egyptiin isänsä mukana. 2 Ruuben, Simeon, Leevi ja Juuda, 3 Isaskar, Sebulon ja Benjamin, 4 Dan ja Naftali, Gad ja Asser. 5 Joosef oli jo entuudestaan Egyptissä. Jaakobille syntyneitä jälkeläisiä oli kaikkiaan seitsemänkymmentä. 6 Sitten Joosef kuoli, samoin hänen veljensä ja koko se sukupolvi, 7 mutta israelilaiset olivat hedelmällisiä ja saivat paljon lapsia. He lisääntyivät niin runsaasti, että maa tuli heitä täyteen. 8 Egyptissä nousi valtaan uusi kuningas, joka ei tiennyt Joosefista mitään. 9 Hän sanoi kansalleen: "Israelilaiset ovat tulleet liian lukuisiksi ja voimakkaiksi. 10 Nyt meidän on toimittava viisaasti, etteivät he enää lisäänny. Muuten voi käydä niin, että he sodan sattuessa liittyvät vihollisiimme, alkavat taistella meitä vastaan ja lähtevät pois tästä maasta." 11 Niin israelilaisille asetettiin työnjohtajia, joiden oli määrä näännyttää heidät raskaalla pakkotyöllä. Heidät pantiin rakentamaan Pitomin ja Ramseksen kaupungit, joihin tuli faraon varastot. 12 Mutta mitä enemmän heitä sorrettiin, sitä enemmän he lisääntyivät ja sitä laajemmalle he levisivät, niin että egyptiläiset alkoivat vihata heitä. 13 He pakottivat lopulta israelilaiset orjikseen 14 ja katkeroittivat heidän elämänsä ankaralla työllä, laastin- ja tiilenteolla ja raskaalla maatyöllä, kaikenlaisella pakkotyöllä. 15 Egyptin kuningas puhui heprealaisten kätilövaimoille, joista toisen nimi oli Sifra ja toisen Pua, 16 ja sanoi: "Kun autatte heprealaisnaisia synnytyksessä, tarkastakaa heti lapsen sukupuoli. Jos lapsi on poika, tappakaa se, mutta jos se on tyttö, se saa jäädä eloon." 17 Mutta kätilöt pelkäsivät Jumalaa eivätkä tehneet niin kuin Egyptin kuningas oli käskenyt, vaan jättivät poikalapsetkin eloon. 18 Silloin Egyptin kuningas kutsui kätilöt luokseen ja kysyi heiltä: "Miksi olette antaneet poikalasten elää?" 19 Kätilöt vastasivat faraolle: "Heprealaiset naiset ovat toisenlaisia kuin egyptiläiset, paljon vahvempia. He ovat synnyttäneet jo ennen kuin kätilö ehtii heidän luokseen." 20 Jumala antoi kätilöiden menestyä, ja kansa lisääntyi ja voimistui suuresti.

1 Usin maassa eli mies, jonka nimi oli Job. Hän oli kunnon mies, rehellinen ja jumalaapelkäävä, ja hän karttoi kaikkea pahaa. 2 Hänellä oli seitsemän poikaa ja kolme tytärtä 3 ja runsaasti omaisuutta: lampaita ja vuohia seitsemäntuhatta, kolmetuhatta kamelia, viisisataa kyntöparia härkiä ja viisisataa aasintammaa. Myös palvelusväkeä hänellä oli paljon. Job oli mahtavin mies idän mailla. 4 Jobin pojat järjestivät usein toisilleen pitoja. He tekivät sen kukin vuorollaan omassa talossaan, ja jokainen kutsui myös kolme sisartaan aterialle. 5 Kun kaikki olivat pitonsa pitäneet, Job kutsui aina poikansa luokseen uhratakseen puhdistusuhrin. Hän nousi varhain aamulla ja toimitti polttouhrin jokaisen puolesta erikseen. Hän näet ajatteli: "Poikani ovat hyvinkin voineet tehdä syntiä. Ehkä he ovat mielessään rikkoneet Jumalaa vastaan." Joka kerta hän teki näin. 6 Eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat koolle ja asettuivat Herran eteen. Myös Saatana oli heidän joukossaan. 7 Herra kysyi Saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi: "Olen kuljeksinut pitkin ja poikin maita mantereita." 8 Herra kysyi: "Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa." 9 Saatana vastasi Herralle: "Miksi ei Job olisi jumalaapelkäävä? 10 Sinähän olet sulkenut hänet suojelukseesi, hänet ja hänen perheensä ja omaisuutensa. Olet siunannut kaiken mihin hän ryhtyy, ja hänen karjansa leviää yli maan. 11 Mutta ojennapa kätesi ja tartu siihen mitä hänellä on. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!" 12 Herra sanoi Saatanalle: "Hyvä on. Saat tehdä mitä haluat kaikelle mitä hänellä on. Mutta häneen itseensä et saa koskea." Sitten Saatana lähti pois Herran edestä.

Epistola
Hepr. 2:2–10 (Gabriel)

2 Johan sekin sanoma, jonka enkelit toivat, osoittautui paikkansa pitäväksi, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai ansaitsemansa palkan. 3 Kuinka sitten me voisimme välttää rangaistuksen, jos emme pidä arvossa sitä suurta pelastusta, jota itse Herra ensimmäisenä julisti? Ne, jotka kuulivat hänen julistuksensa, ovat sen todistuksellaan vahvistaneet ja välittäneet meille, 4 ja itse Jumala vahvisti heidän todistuksensa: hän antoi heidän tehdä tunnustekoja ja ihmeitä, monia voimallisia tekoja, ja jakoi Pyhän Hengen lahjoja tahtonsa mukaan. 5 Tulevaa maailmaa, sitä josta nyt puhumme, Jumala ei ole alistanut enkelien hallittavaksi. 6 Tästä on jossakin kohdassa joku todistanut: -- Mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. 7 Lyhyeksi aikaa sinä asetit hänet enkeleitä alemmaksi, mutta sitten seppelöit hänet kirkkaudella ja kunnialla, 8 panit kaiken hänen valtansa alle. Jumala siis antoi ihmisen valtaan kaiken, hän ei jättänyt mitään tälle alistamatta. Vielä tosin emme voi havaita, että kaikki olisi hänen vallassaan. 9 Sen kuitenkin näemme, että tuo "lyhyeksi aikaa enkeleitä alemmaksi asetettu", Jeesus, on kuoleman tuskat kärsittyään "seppelöity kirkkaudella ja kunnialla". Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta. 10 Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen, ja siksi hänen tuli tehdä heidän pelastajansa ja perilleviejänsä kärsimysten kautta täydelliseksi.

Luuk. 10:16–21 (Herramme Jeesuksen Kristuksen sanoin kuvaamattoman lihaksitulemisen salaisuuden välittäjän, ylienkeli Gabrielin juhla)
Luuk. 10:16–21

Herra sanoi opetuslapsilleen: 16 "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt." 17 Ne seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta palasivat iloisina ja sanoivat: "Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi." 18 Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama. 19 Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. 20 Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan." 21 Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.

Päivän synaksario

Herran juhlia seuraavina päivinä vietetään aina kyseisen tapahtuman mahdollistajien ja niiden toteutumiseen keskeisesti vaikuttaneiden muistoa. Sanan sikiämisen juhlan jälkeisenä päivänä muistellaan ylienkeli Gabrielia, joka lähetettiin Neitsyt Marian luo hyvän sanoman välittäjänä.

Ylienkeli Gabriel oli ollut kautta historian Jumalan armon välittäjä ja jumalallisen suopeuden sanansaattaja. Enkelinä Gabriel on tulinen olento, joka muutoksenalaisuudesta vapaana katselee alati jumalallista kirkkautta. Jumala asetti Gabrielin palvelevaksi hengeksi, joka lähetetään alas niitä varten, jotka perivät pelastuksen. Hänen palvelustehtävänsä huipentuma oli se, kun hän sai esittää pyhälle Neitseelle tervehdyksen: ”Iloitse!” Gabrielin sanat ovat eläneet enkelimäistä pyhyyttä ja puhtautta kaipaavien huulilla vuosisadasta toiseen.

Gabrielin nimi käännetään usein ”Jumalan mies”. Kirjaimellisesti nimi merkitsee ”Jumala on sankarini” tai ”Jumala on mieheni”. Näin ihmisen ja Jumalan yhteenliittymä on ollut salatusti läsnä jo enkelin nimessä osoituksena siitä valtaisasta tehtävästä, johon hänet aikojen alussa asetettiin. Ylienkeli Gabrielin varsinainen juhlapäivä on ruumiittomien olentojen juhla 8.11.

Kodratos (Quadratus) oli piispana Anatoliassa luultavasti keisari Diocletianuksen vainojen aikaan (303–305). Epäjumalanpalvelijat yrittivät saada häntä luopumaan piispallisista tehtävistään ja kielsivät häntä opettamasta Kristuksen nimeen. Pyhä Kodratos ei kuitenkaan välittänyt kielloista. Hän vieraili kristittyjen luona vankiloissa ja jatkoi ihmisten kastamista. Kodratos kehotti kristittyjä säilyttämään uskonsa, joka antaa katoavan elämän sijasta iankaikkisen elämän. Epäjumalanpalvojat saivat kuulla, että Kodratos jatkoi tehtäviään piispana. Raivostuneina he ottivat Kodratoksen kiinni ja kiduttivat häntä. Tämän jälkeen he mestasivat pyhän Kodratoksen, joka sai siten Jumalalta marttyyrien kruunun.

Samoihin aikoihin elivät myös Teodosios, Emmanuel ja Sabinos sekä neljäkymmentä muuta kristittyä, jotka näkivät kristiveljiensä ja -sisariensa kuolevan hirveissä vainoissa. Nämä urheat Kristuksen sotilaat menivät pakanoiden luo omasta tahdostaan ja tunnustivat olevansa kristittyjä. Pakanat ottivat heidät kiinni ja heittivät vankilaan. Jonkun ajan kuluttua heitä alettiin kiduttaa raa’asti ja lopulta heidät mestattiin.

Pyhä Maxima ja hänen miehensä Montanus, joka oli pappi, elivät Singidunumissa (nyk. Belgrad) keisari Diocletianuksen vainojen aikaan (303–305). Eräs keisarin virkamies nimeltään Galerius määräsi, että kaikkien kristittyjen tuli uhrata epäjumalanpatsaille. Pyhä aviopari kieltäytyi. He matkustivat Sirmiumiin päästäkseen loitolle vainoojista. Vuonna 304 heidät kuitenkin pidätettiin. Roomalaissotilaat toivat heidät tuomittaviksi maaherra Probuksen eteen.

Avioparille annettiin kaksi vaihtoehtoa: joko he uhraisivat epäjumalille tai heidät tapettaisiin. Pyhä Montanus kieltäytyi uhraamasta. Hän totesi, että epäjumalille uhraaminen olisi Jeesuksen Kristuksen hylkäämistä. Tämän jälkeen Probus kääntyi pyhän Maximan puoleen. Hän ajatteli, että nainen olisi heikompiluonteinen kuin aviomiehensä, joten hän yritti taivutella pyhää naista luopumaan uskostaan. Maxima kuitenkin puolusti uskoaan niin kaunopuheisesti ja vakuuttavasti, että Probus alkoi pelätä kuulijoiden kääntyvän kristityiksi. Tästä syystä oikeudenkäynti lopetettiin lyhyeen.

Pyhä aviopari mestattiin miekalla. Heidän ruumiinsa heitettiin Savajokeen. Kristityt vaaransivat henkensä saadakseen nostettua marttyyrien päät ja ruumiit joesta. Pian tämän jälkeen heidän pyhäinjäännöksensä siirrettiin Roomaan, pyhän Priscillan katakombeihin. Pyhien reliikit olivat siellä puolitoista vuosituhatta.

Vuonna 1804 eräitä pyhän Priscillan katakombien hautoja avattiin. Pyhän Maximan reliikit löytyivät ja ne osoittautuivat harvinaisen hyväkuntoisiksi. Ne siirrettiin erääseen Roomassa sijaitsevaan yksityiseen kappeliin, jonka omisti vaikutusvaltainen Sinibaldin perhe. Sata vuotta kului, kunnes vuonna 1927 Sinibaldin suku antoi pyhän Maximan reliikit eräälle luostarisääntökunnalle Roomassa. Nämä puolestaan lähettivät reliikit Yhdysvaltoihin, jossa reliikit matkasivat vuosikymmeniä, kunnes päätyivät Ohion North Royaltoniin Pyhän Claran nunnaluostariin, jossa noudatetaan bysanttilaista jumalanpalvelusjärjestystä.

Krimillä ja Tonavan pohjoisrannalla eli gootteja 300-luvulta lähtien. Heidän keskuudessaan tehtiin lähetystyötä, ja jo ensimmäiseen ekumeeniseen kirkolliskokoukseen Nikeassa vuonna 325 osallistui goottilainen piispa. Gootit olivat hiljalleen omaksumassa kristillisen elämän, kun Athanaric tuli valtaan 360-luvun puolivälissä. Athanaric halusi kansansa pysyvän pakanoina. Historioitsija Sozomenos kertoo, että hallitsija raivostui, kun näki alaistensa kääntyvän kristinuskoon areiolaisen piispa Wulfilan (Ulfila, k. 383) opetusta kuultuaan. Niinpä Athanaric aloitti kristittyjen vainon goottien keskuudessa vuonna 372. Hän määräsi kristittyjä kidutettavaksi ja tapettavaksi, usein ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Näissä vainoissa kuolivat esimerkiksi pyhät Niketas Gootti (15.9.) sekä Sabbas Gootti (12.4.).

Hallitsija Athanaricin virkamiehet asettivat epäjumalanpatsaan vankkureille ja ajoivat hitaasti kristittyjen telttojen ohi. Patsasta palvoneet ja sille uhranneet säästettiin, mutta muut poltettiin elävältä telttoihinsa. Joidenkin lähteiden mukaan pyhiä marttyyreja oli yhteensä 308. Kuitenkin heistä tiedetään nimeltä vain 26, ja nimistä on eri käsikirjoituksissa erilaisia versioita.[1]

Nimeltä tunnettujen joukossa olivat papit Bathusius ja Wereka sekä näiden pojat ja tyttäret, munkki Arpyla ja maallikkomiehet Abepas, Agnas, Ryax, Igathrax, Hiskos, Syllas, Sigetzas, Suerilas, Seimblas, Guimblas, Thearhas ja Filgas. Pyhien marttyyrien joukossa oli myös runsaasti maallikkonaisia. Näitä olivat pyhät Anna, Baris[2], Moiko (Manca), Wirko (Virko), Alla ja Animais (Animaida).[3] Nämä pyhät marttyyrit olivat teltassa, joka oli toiminut kirkkona. Telttakirkko sytytettiin palamaan, ja pyhät antoivat sielunsa Herran käsiin. Heidän joukkoonsa luetaan myös eräs nimeltään tuntemattomaksi jäänyt mies, joka oli juuri tuomassa uhrilahjaa kirkkoon. Hänet otettiin kiinni ja hän tunnustautui kristityksi. Niinpä hän antoi itsensä Kristukselle toisten marttyyrien tavoin polttouhrina.

Goottilaisten marttyyrien kanssa kunnioitetaan myös kahta kuninkaallista naista. Goottilaisen hallitsijan leski, kristitty kuningatar Gaatha sekä hänen tyttärensä, prinsessa Dulcida, kuljettivat pyhien marttyyrien reliikit turvaan vuosien 383–391 välisenä aikana. He keräsivät reliikit ja toivat ne Syyriaan muutamien pappien sekä erään Thyellas-nimisen maallikkomiehen avustuksella.

Kuningatar Gaatha palasi myöhemmin kotimaahansa, jossa hänet kivitettiin kuoliaaksi. Pyhän Gaathan kanssa marttyyrikruunun sai myös hänen poikansa Agathon. Prinsessa Duclida sen sijaan vei pyhät reliikit Vähässä-Aasiassa sijaitsevaan Kyzikokseen. Siellä hän antoi muutamia pyhäinjäännöksiä rakenteilla olevaan kirkkoon. Pyhä Duclida nukkui kuolonuneen rauhassa.


[1] Käsikirjoituksissa myös painotetaan tänään muisteltavien pyhien marttyyrien puhdasta uskoa: he eivät olleet areiolaisia, kuten valtaosa kristityistä gooteista todellisuudessa oli.

[2] Nimi tunnetaan myös muodoissa Beride ja Baride.

[3] Goottilaisten nimien alkuperäisistä muodoista ei ole varmuutta, koska kreikkalaiset ja latinalaiset kirjoittajat tapasivat kirjoittaa goottinimet niin kuin parhaiten taisivat.

Pyhittäjä Basileios vietti kilvoitteluelämää Vähän-Aasian vuoriseudulla 900-luvun alussa. Syystä tai toisesta hänet vangittiin vakoojaksi epäiltynä ja vietiin Konstantinopoliin patriisi Samonaksen kuulusteltavaksi. Kuulustelun aikana Jumalan mies paljasti Samonaksen oman epäsiveellisen tilan. Basileios tuomittiin kidutettavaksi ja suljettiin sen jälkeen vankilaan. Basileioksen vankilassa olemiseen liittyy kolme ihmekertomusta. Kun hänet kolmen päivän kuluttua tuotiin ulos, hänen ruumiissaan ei näkynyt enää mitään jälkiä kidutuksista. Hänet heitettiin leijonan eteen, mutta se jätti hänet rauhaan. Ja kun hänet yritettiin hukuttaa mereen, delfiini kantoi hänet rannalle.

Vankeuden ja kuulustelujen jälkeen eräs Konstantinopolin johtomies nimeltä Johannes otti Basileioksen asumaan omaan kotiinsa, missä tämä vietti koko loppuelämänsä. Selvänäkemisen ja ennalta tietämisen armolahjoillaan hän kohotti aikalaistensa moraalia, ilmoitti ennalta keisari Konstantinoksen kokeman tappion arabeja vastaan Kreetalla vuonna 949 ja paljasti hallitsijan vävyn Saronitoksen vallankaappausyrityksen. Saronitos pidätytti hänet ja luovutti ruoskittavaksi, mutta Jumalan viha kohtasi häntä ja hän menehtyi pian. Basileios palasi taas Johanneksen kotiin. Hovin hurskaat prinsessat ihailivat pyhittäjän armolahjoja ja kutsuivat hänet vierailuille palatsiin. Kuninkaallisten suosionosoitukset eivät kuitenkaan vaikuttaneet Basileiokseen, ja hovielämä turhanpäiväisine muodollisuuksineen ja hienosteluineen pysyi hänelle vieraana.

Vähän ennen autuasta kuolemaansa Basileios vetäytyi yksinäisyyteen. Kun hänen oppilaansa löysivät hänet, hän oli jo nukkunut pois. Pyhän Basileios Uuden hautajaisiin osallistui suuri väkijoukko. Monet tahot kilpailivat siitä, kuka saisi haltuunsa hänen ruumiinsa. Hänen kesti-isäntänsä Johannes taisteli kuitenkin sitkeästi oikeudesta saada haltuunsa pyhittyneen vieraansa armontäyteiset reliikit. Saatuaan ne hän luopui itsekin maailmasta ja vietti loppuelämänsä huolehtien pyhittäjä Basileioksen hautapaikasta.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.