8.3.2018

Sävelmä
6. säv.
Paasto
Paastopäivä

p. Teofylaktos, Nikomedeian piispa (+ 842)

Karjalan pt:t Lazari (+ 1391) ja Afanasi (+ 1400-l.) Muromalaiset (Aunuslaiset), Karjalan pyhät

Parimia

VI:

  1. Jes. 28:14–22

Eht:

  1. 1. Moos. 10:32–11:9
  2. Sananl. 13:20–14:6

14 Sen tähden kuulkaa Herran sana, te tyhjänpuhujat, tämän kansan hallitsijat, jotka asutte Jerusalemissa! 15 Näin olette sanoneet: "Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa, tuonelan kanssa olemme solmineet sopimuksen. Kun tuhotulva vyöryy kohti, se ei saavuta meitä, sillä viekkaus on taannut meille turvapaikan, valheen suojaan me olemme piiloutuneet." 16 Siksi Herra Jumala sanoo näin: -- Katsokaa: minä lasken Siioniin peruskiven, huolella valitun kivipaaden, kallisarvoisen kulmakiven sitomaan vankkaa perustaa. Joka uskoo, ei horju. 17 Minun työssäni on mittana oikeus ja luotilankana vanhurskaus. Mutta rakeet hakkaavat pettävän turvapaikan ja tulva vie piilopaikan mennessään, 18 teidän liittonne kuoleman kanssa pyyhitään pois ja teidän sopimuksenne tuonelan kanssa raukeaa. Tuhotulva vyöryy teidän ylitsenne, se lyö teidät maahan. 19 Joka kerta kun se vyöryy ylitse, se tempaa teidät mukaansa. Aamu aamulta se vyöryy yli, päivä päivältä, yö yöltä. Kauhun vapina valtaa teidät, kun teille selviää, mitä sanoma merkitsee. 20 Toden totta: vuode on lyhyt, ei sille voi ojentautua, peite kapea, ei siihen voi kääriytyä. 21 Itse Herra nousee niin kuin hän nousi Perasiminvuoren luona, niin kuin kiivastui Gibeoninlaaksossa, niin hän kiivastuu ja tekee työnsä -- outo on hänen työnsä! -- ja toteuttaa tekonsa -- merkillinen on hänen tekonsa! 22 Älkää siis enää pilkatko, etteivät kahleenne tulisi vielä raskaammiksi, sillä olen saanut tietää, että Jumala, Herra Sebaot, on tehnyt päätöksensä ja on valmis hävittämään kaiken maan.

32 Nämä olivat Nooan poikien jälkeläiset lueteltuina heimoittain ja kansoittain, ja heistä haarautuivat kansat maailmaan vedenpaisumuksen jälkeen. 11:1 Koko maailma käytti samoja sanoja ja puhui yhtä kieltä. 2 Kun ihmiset siirtyivät itään, he löysivät Sinearin maasta tasangon ja jäivät sinne asumaan. 3 Ja he sanoivat toisilleen: "Tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi." He käyttivät savitiiltä rakennuskivenä ja asfalttipikeä muuraamiseen. 4 He sanoivat: "Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, joka ulottuu taivaaseen asti. Sillä tavoin saamme mainetta emmekä myöskään hajaannu yli koko maan." 5 Herra tuli katsomaan kaupunkia ja tornia, jota ihmiset rakensivat, 6 ja sanoi: "Siinä he nyt ovat, yksi kansa, jolla on yksi ja sama kieli. Tämä, mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa. 7 Menkäämme sekoittamaan heidän kielensä, niin etteivät he ymmärrä tois- tensa puhetta." 8 Ja niin Herra hajotti heidät sieltä kaikkialle maailmaan, ja he lakkasivat rakentamasta kaupunkia. 9 Kaupunki sai nimen Babylon, sillä siellä Herra sekoitti ihmisten kielen ja sieltä hän hajotti heidät kaikkialle maailmaan.

20 Hae viisaiden seuraa, niin viisastut, pahoin käy, jos lyöttäydyt typerien joukkoon. 21 Syntistä vainoavat tuskat ja vastukset, vanhurskas saa palkakseen onnen. 22 Hyvä jättää perinnön lastenlapsilleenkin, syntisen varat talletetaan oikeamielisille. 23 Köyhä saa raivioltaan kylliksi ruokaa, mutta vääryys vie viljan toisten käsiin. 24 Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan, joka rakastaa, kurittaa häntä jo varhain. 25 Oikeamielinen saa syödä kyllikseen, jumalaton jää näkemään nälkää. 1 Vaimon viisaus talon rakentaa, vaimon tyhmyyteen talo sortuu. 2 Joka kuulee Herraa, kulkee suoria teitä, joka Herraa väheksyy, poikkeaa tieltään. 3 Tyhmä puhuu raippoja omaan selkäänsä, viisaan huulet ovat hänen vartijansa. 4 Heinää säästää, joka ei härkiä pidä, mutta vahvat juhdat takaavat runsaan sadon. 5 Luotettava todistaja ei valehtele, vilpillinen on valhetta täynnä. 6 Ylimielinen tavoittelee turhaan viisautta, ymmärtävälle tieto aukeaa.

Päivän synaksario

Pyhä apostoli Hermes kuluu Kristuksen lähettämän 70 opetuslapsen joukkoon. Hän oli apostoli Paavalin (29.6.) oppilas. Joidenkin tietojen mukaan hän nukkui rauhassa kuolonuneen ilmeisesti ensimmäisellä vuosisadalla, mutta toisten mukaan hän kärsi marttyyrikuoleman. Jotkut ovat myös yhdistäneet hänet Dalmatiassa sijaitsevaan Salanon (Spalato) kaupunkiin, jossa hän saattoi olla piispana pyhän apostoli Tituksen jälkeen. Kaikki tiedot ovat kuitenkin erittäin epävarmoja. Tänään muisteltava apostoli ei kuitenkaan ole se apostoli Hermas (5.11.), jonka pyhä apostoli Paavali (29.6.) mainitsee kirjeessään roomalaisille (16:14).

500-luvun lopulla syntynyt pyhä Felix oli kotoisin Burgundista, Galliasta. Hän sai siellä myös koulutuksensa. Hänet vihittiin piispaksi ja lähetettiin Canterburyn arkkipiispa Honoriuksen luo. Kun kristitystä Sigebertistä vuonna 631 tuli Itä-Anglian hallitsija, arkkipiispa Honorius lähetti piispa Felixin lähetystyöhön Itä-Angliaan (nyk. Norfolkin, Suffolkin ja Cambridgen alueet).

Samana vuonna Suffolkin rannikolla sijaitsevaan Dunwichiin saatiin piispanistuin. Siitä tuli keskus, josta pyhä Felix aloitti ilosanoman julistuksensa. Hallitsija Sigebertin avulla pyhä piispa perusti pojille koulun, jonka opettajat olivat Canterburysta. Sohamiin hän perusti luostarin. Seitsemäntoista vuoden ajan pyhä Felix uurasti ja levitti evankeliumia Itä-Anglian alueella. Pyhän Felixin aikakaudella irlantilainen vaeltajamunkki pyhä Fursey (16.1.) perusti luostarin Burgh Castlen linnoitukseen, joka sijaitsi Suffolkin Cnobheresburgissa.

Pyhä Felix kuoli vuonna 647 tai 648 Dunwichissa, jonne hänet myös haudattiin. Myöhemmin hänen reliikkinsä siirrettiin Sohamiin, mutta vuonna 971 reliikit siirrettiin Ramseyn luostariin, Huntingdonshireen. Pyhän mukaan on nimetty Suffolkissa sijaitseva Felixstowen kaupunki sekä Yorkshiren Felixkirk.

Pyhä Paavali oli Plusiaksen (Prusias) piispana Vähän-Aasian Bityniassa, kun ikoninraastaja keisari Teofilos (829–842) aloitti kuvainpuolustajien vainot. Kuvainraastajat eivät ainoastaan kieltäneet ikonien kunnioittamista, vaan he myös tuhosivat pyhiä ikoneita.

Pyhä piispa raivostui nähdessään kuvainraastajien korvaavan kirkkojen ikonit kukkakuvioilla ja eläinhahmoilla. Hän alkoi moittia heitä ja puolustaa kuvia sellaisella innolla, että hänet karkotettiin Bityniaan Olymposvuorelle. Alueella asui ennestään paljon kilvoittelijoita, jotka olivat pyhien kuvien kunnioittamisen puolustajia.

Piispa Paavali sairastui vakavasti ja hänelle nousi korkea kuume. Kahteentoista päivään hän ei pystynyt nukkumaan eikä syömään. Munkit kutsuivat paikalle alueella vaikuttavan pyhittäjä Pietarin (3.1.), joka oli tunnettu ihmeteoistaan. Pyhittäjä Pietari paransi Paavalin kuumeesta. Pyhä Paavali nukkui rauhassa kuolonuneen ennen kuin vainot päättyivät, vuosien 833–843 välisenä aikana.

Pyhä Teofylaktos syntyi vuonna 765. Hän oli lähtöisin vaatimattomista oloista. Jo nuorena hän muutti Konstantinopoliin, missä hän meni pyhän Tarasioksen (25.2.) palvelukseen tämän toimiessa vielä keisarin kansliapäällikkönä. Kun Tarasios valittiin Jumalan tahdosta Konstantinopolin patriarkaksi vuonna 784, Teofylaktos lähti yhdessä ystävänsä pyhän Mikaelin (23.5.) kanssa munkiksi luostariin, jonka Tarasios oli perustanut Bosporin suulle Mustanmeren rannalle. Nämä kaksi ystävystä kilpailivat keskenään kilvoituksissa tutkiskellen päivin ja öin Jumalan sanaa ja luopuen maallisista nautinnoista. Kerran he jopa harjaannuttivat itsehillintäänsä avaamalla luostarin vesisäiliön kovassa helteessä ja antoivat veden vuotaa tyhjiin juomatta mitään.

Jumalan armo vaikutti nuorissa kilvoittelijoissa ja heistä tuli hyveiden esikuvia. Niinpä patriarkka Tarasios vihki heidät noin vuonna 800 piispoiksi Mikaelin Synnadaan ja Teofylaktoksen Bitynian Nikomedeiaan. Piispa Teofylaktos oli laumalleen kristillisen elämän elävä esikuva. Hän opetti kristinuskon totuuksia uutterasti mutta myös toteutti kristillisiä periaatteita käytännössä. Hengellisen isänsä patriarkka Tarasioksen esikuvaa seuraten hän perusti hiippakuntaansa hyväntekeväisyyslaitoksia. Basileios Suuren tavoin hän rakennutti Nikomedeiaan kokonaisen kaupunginosan, jossa oli kaksikerroksisia taloja vammaisia varten. Hän organisoi sairaalan lääkäreineen ja hoitajineen. Potilaiden sielunhoitoon kiinnitettiin suurta huomiota. Sairaalan yhteydessä toimi pyhille palkattaparantajille Kosmakselle ja Damianokselle omistettu kirkko. Patriarkka Tarasioksen tavoin Teofylaktos laaditutti luettelon kaupungin puutteenalaisista, joille jaettiin kuukausittain tietty avustus. Joka viikko sokeille ja muille vammaisille oli tarjolla kuuma kylpy, ja usein piispa itse, Kristuksen tavoin pyyheliinaan vyöttäytyneenä, auttoi heidän pesemisessään ja kuivaamisessaan.

Pyhä Teofylaktos johti rauhassa Nikomedeian kirkkoa aina siihen saakka, jolloin uusi keisari Leo IV Armenialainen (813–820) aloitti pyhien ikonien kunnioittajien vainot. Ikoneita tuhottiin ja niitä kunnioittavia munkkeja vainottiin julmasti. Vuonna 815 patriarkka Nikeforos (2.6.), josta pyhän Tarasioksen kuoltua vuonna 806 oli tullut tämän seuraaja, kokosi Konstantinopoliin joukon munkkeja ja piispoja, joiden joukossa olivat pyhät Sardeksen piispa Euthymios (26.12.), Kyzikoksen piispa Emilianos (8.8.), Tessalonikan piispa Joosef (14.7.), Amorionin piispa Eudoksios, Synnadan piispa Mikael ja myös Teofylaktos. Yhtenä miehenä he menivät keisarin eteen ja selittivät hänelle pyhien ikonien kunnioittamisen teologisia perusteita. Mikään ei kuitenkaan pystynyt muuttamaan keisarin mielipidettä. Silloin pyhä Teofylaktos tuohtuneena ennusti, että keisaria tulee kohtaamaan pyörremyrskyn kaltainen suuri tuho, jonka alta kukaan ei pysty häntä pelastamaan. Ennustus toteutui viiden vuoden kuluttua, kun keisari Leo murhattiin jouluyönä 820.

Lopputuloksena oli, että keisari pani patriarkan viralta ja lähetti muut lähetystön jäsenet maanpakoon eri paikkoihin. Pyhältä Teofylaktokselta revittiin irti parta ja häntä ruoskittiin, minkä jälkeen hänet karkotettiin Aigeian meren rannalla olevaan Strobilonin linnoitukseen. Siellä hän eli vielä kolmekymmentä vuotta. Hänen tuomionsa oli sellainen, ettei hän pystynyt käyttämään hyväkseen edes sitä armahdusta, jonka keisari Mikael II:n noustessaan valtaistuimelle vuonna 820 soi ikonien kunnioituksen tähden karkotetuille ja vangituille.

Vankeudesta käsin Teofylaktos kävi laajaa kirjeenvaihtoa. Hän kehotti uskovia kieltäytymään ikonoklastien tarjoamista aineellisista eduista ja pysymään lujina pyhien ikonien kunnioituksessa. Eräässä kirjeessään pyhä Teodoros Studionilainen kutsuu häntä totuuden pylvääksi, ortodoksisuuden perustaksi, hurskauden varjelijaksi ja kirkon tukipilariksi.

Kestettyään kärsivällisesti pitkän sairauden pyhä Teofylaktos antoi sielunsa Jumalan haltuun karkotuspaikassaan noin vuonna 840. Kun keisarinna Teodora palautti ortodoksisuuden aseman ja kutsui kaikki ikonien kunnioittamisen vuoksi karkotetut tunnustajat maanpaosta vuonna 843, pyhä patriarkka Methodios käski tuoda pyhän Teofylaktoksen reliikit Nikomedeiaan, jossa ne sijoitettiin hänen itsensä rakennuttamaan Pyhien Kosmaksen ja Damianoksen kirkkoon. Pyhän Teofylaktoksen nimi mainitaan ortodoksisen uskon tukipylväiden joukossa suuren paaston ensimmäisenä sunnuntaina, jolloin vietetään oikean uskon voitonjuhlaa.

Pyhittäjä Lazari oli kotoisin Konstantinopolista, jossa hänet myös vihittiin munkiksi. Hän siirtyi Novgorodiin, Venäjälle arkkipiispa Vasilin aikana (1331–1352) ja eli hänen kanssaan piispantalossa muutaman vuoden esipaimenen kuolemaan saakka. Myös Vasilin seuraaja pyhä Mooses (25.1.) oli suopea Lazaria kohtaan ja kutsui hänet luokseen asumaan. Lazari halusi kuitenkin vetäytyä pohjoiseen Äänisjärvelle Muromkajoen suussa sijaitsevalle saarelle. Kuultuaan saaren olevan novgorodilaisen hallitusmiehen Johanneksen omistuksessa hän pyysi tältä lupaa asettua saarelle ja rakentaa sinne kirkon ja luostarin. Johannes ei halunnut luopua saaresta ilmaiseksi, vaan vaati siitä maksuksi 100 hopearahaa, jotka Lazari onnistui maksamaan hänelle. Ennen lähtöään pohjoiseen Lazari otti vielä siunauksen arkkipiispa Moosekselta ja rukoili hengellisen ystävänsä esipaimen Vasilin haudalla.

Lazari lähti matkaan yhdessä hallitusmies Johanneksen lähettämien veronkerääjien kanssa. Pitkän ja vaarallisen matkan jälkeen hän saapui saarelle, joka oli tuohon aikaan asumaton. Hän rakensi majan ja aloitti erakkoelämän. Lähistöllä asui kastamattomia lappalaisia, jotka erakon tulosta harmistuneina yrittivät monta kertaa saada hänet lähtemään saarelta uhaten jopa tappaa hänet. Silloin Lazari vetäytyi mäelle, jonne hän kaivoi itselleen pienen luolan turvapaikaksi. Kerran Lazarin ollessa poissa majaltaan lappalaiset tunkeutuivat sinne kuvitellen löytävänsä rikkauksia. Petyttyään toiveessaan he sytyttivät majan palamaan. Sen nähdessään Lazari tuli murheelliseksi, sillä majassa oli hänen munkkivihkimyksessä saamansa Jumalanäidin ikoni, jonka hän arveli tuhoutuneen. Hän ajatteli mielessään, ettei ehkä ollut Jumalan tahto perustaa luostaria tuolle paikalle. Majalle tultuaan hän kuitenkin löysi ikonin puun viereltä valoa hohtavana. Ikoni ei ollut maassa vaan riippui ilmassa tyhjän varassa. Liikuttuneena Lazari alkoi rukoilla sen edessä, jolloin hän kuuli äänen sanovan: ”Katson nöyrien palvelijoitteni puoleen enkä jätä tätä paikkaa. Rakenna tänne kirkko Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kunniaksi.” Ihmeestä hämmästyneenä Lazari ylisti ääneen Jumalanäitiä ja kuuli saman äänen sanovan: ”Tästä pakanallisesta kansasta tulee vielä uskova, ja tulee olemaan yksi kirkko ja yksi Kristuksen lauma.” Samalla ikoni laskeutui Lazarin käsiin, ja hän vei sen iloiten luolaansa.

Toisen kerran piileskellessään luolassaan lappalaisilta ja rukoillessaan peloissaan apua Herralta ja Jumalanäidiltä Lazari näki ilmestyksessä saaren yllä Jumalanäidin, joka siunasi tulevan kirkon paikan. Aamun valjettua hän kiiruhti paikalle ja pystytti sinne ristin.

Pian tämän jälkeen lappalaisten vanhin toi Lazarin luo sokeana syntyneen poikansa pyytäen tätä parantamaan lapsen. ”Silloin lähdemme tältä saarelta niin kuin palvelijasi käskevät”, vanhin sanoi. Lazari kummasteli hänen sanojaan. Hän kuitenkin rukoili Herraa ja Jumalanäitiä, vihmoi lapsen pyhällä vedellä ja antoi hänen suudella Jumalanäidin ikonia, jolloin lapsi sai näkönsä. Lappalainen lähti pois iloiten, mutta palasi pian tuoden lahjoja Lazarille. Myöhemmin hän kääntyi kristinuskoon ja vihkiytyi munkiksi. Myös hänen poikansa ottivat kasteen.

Lazarin luo alkoi tulla kilvoittelijoita kaukaisiltakin seuduilta ja muutamat vihkiytyivät munkiksi. Erakot rakensivat puukirkon Herran ystävän Lasaruksen kuolleista herättämisen kunniaksi. Lazari lähti matkalle Novgorodiin arkkipiispa Mooseksen luo saadakseen hänen siunauksensa. Arkkipiispa kyseli hänen elämästään ja antoi hänelle antiminssin ja lahjoituksia kirkkoa varten. Novgorodissa Lazari sai kuulla hallitusmies Johanneksen kuolleen. Hän kävi tapaamassa tämän poikaa Feodoria, joka otti hänet ystävällisesti vastaan. Edesmenneen isänsä toivomuksesta Feodor palautti hänelle ne sata hopearahaa, jotka Lazari oli antanut maksuksi saaresta, ja antoi vielä lahjoituksenkin luostarin rakentamista varten. Onnistuneen matkan jälkeen Lazari palasi Ääniselle. Piispan siunauksella hän vihki käyttöön Lasaruksen kuolleista herättämisen kirkon. Pian saarelle tuli Kiovasta kaksi munkkia, jotka rakennuttivat Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kirkon. Luostarin veljestö alkoi kasvaa. Kilvoittelijoita tuli kaukaa, jopa Athosvuorelta asti, kuten hyveissä pitkälle edennyt vanhus Feodor, joka kantoi raskaita kilvoituskahleita.

Lazari saavutti korkean 105 vuoden iän. Hän sai ennalta tiedon lähestyvästä kuolemastaan. Veljestön pyynnöstä hän nimitti seuraajakseen luostarin johtajaksi vanhus Feodorin. Osallistuttuaan pyhään ehtoolliseen hän siunasi veljet, kohotti kätensä ja antoi sielunsa Herralle maaliskuun 8. päivänä vuonna 1391. Veljet hautasivat hänet Pyhän Lasaruksen kirkon alttaripäätyyn paikkaan, johon hän oli aikanaan pystyttänyt ristin.

Samana päivänä muistellaan myös pyhittäjä Afanasia, joka oli igumenina Muroman luostarissa 1400-luvun puolivälissä. Hänet haudattiin tsasounaan, jossa säilytettiin myös hänen kantamiaan kilvoituskahleita. Haudalla tapahtuneiden ihmeiden johdosta häntä on kunnioitettu pyhänä yhdessä pyhittäjä Lazarin kanssa.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.