26.2.2018

Sävelmä
5. säv.
Paasto
Paastopäivä

p. Porfyrios, Gazan piispa (+ 420)

p. Fotine, samarialainen nainen (+ 1. vs.)

Parimia

VI:

  1. Jes. 8:13–9:7
  2. Eht: 1. Moos. 6:9–22
  3. Sananl. 8:1–21

Jes. 8:13–9:7

13 Pitäkää te Herra Sebaot pyhänä, pelätkää vain häntä, vaviskaa hänen edessään. 14 Hänestä on tuleva solmu ja este, kompastuskivi, kallionlohkare Israelin kahden kuningashuoneen tielle, Jerusalemin asukkaille loukku ja ansa. 15 Monet heistä kompastuvat, syöksyvät nurin niskoin, loukkaantuvat, tarttuvat ansaan, jäävät kiinni. 16 -- Kierrä kiinni käärö, se jääköön todisteeksi, sinetöi tämä opetus oppilaitteni keskellä. 17 Minä jään odottamaan Herraa, joka kätkee kasvonsa Jaakobin suvulta, häneen minä panen toivoni. 18 Minä ja nämä lapset, jotka Herra on minulle antanut, me olemme tässä, enteinä ja merkkeinä Israelille, Herran Sebaotin merkkeinä -- hänen, jonka asuinpaikka on Siionin vuori. 19 Te kuulette sanottavan: "Tiedustelkaa neuvoa vainajahengiltä, kysykää tietäjiltä, jotka supisevat ja mumisevat." Mutta Jumalaltaanhan kansan on neuvonsa pyydettävä! Miksi sen pitäisi kysyä kuolleilta neuvoa elävien asiassa? 20 Siis esiin todistekäärö, sinetöity opetus! Turhia sanoja puhuu tämä kansa, jolle päivä ei enää koita. 21 Se joutuu kuljeksimaan tässä maassa ahdistettuna ja nälkäisenä. Nälän yltyessä se ärtyy ja kiroaa kuninkaansa ja Jumalansa ja kääntää katseensa taivaalle 22 ja taas maahan, mutta näkee kaikkialla vain vaivaa ja pimeyttä, ahdistusta vailla valonkajoa, synkkyyttä ilman valonsädettä. 23 Ei valo kajasta sille, joka on ahdingossa. Aikoinaan Herra vei kunnian Sebulonin ja Naftalin mailta. Mutta kerran hän taas palauttaa kunniaan Meren tien, Jordanin takaisen maan ja muukalaisten Galilean. 1 Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. 2 Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. 3 Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan. 4 Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi. 5 Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. 6 Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus. 7 Herra lähetti sanan Jaakobille, tuomion sanan Israelille.

Päivän synaksario

Pyhä Fotine, Samarialainen nainen

Samarialainen nainen, jonka Kristus kohtasi kaivolla Sykarin kaupungin tuntumassa, oli kirkon tradition mukaan nimeltään Fotine. Nimi merkitsee valoisaa. Kristus pyysi häneltä juotavaa, jolloin hän alkoi hämmästellä, kuinka juutalainen saattoi puhua samarialaiselle eikä karsastanut hänen astiaansa. Kristus alkoi puhua Fotinelle elävästä vedestä: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Fotine pyysi Kristukselta tätä elävää vettä.

Kun Kristus osoitti tuntevansa Fotinen elämän yksityiskohdatkin, Fotine alkoi uskoa hänen olevan profeetta ja kysyi, kumpi oli oikea rukouspaikka, samarialaisten pyhä vuori Garisim vai juutalaisten pyhä vuori, Jerusalem. Kristus vastasi hänelle: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika, ja se on jo nyt, jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”

Fotine sanoi uskovansa Messiaan tulemiseen. Kristus ilmoitti hänelle suoraan sen, minkä oli salannut monelta muulta: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.” Fotine lähti kaupunkiin ja kertoi kaikille Jeesuksesta: ”Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?” Monet tulivat kaupungista Jeesuksen luo ja alkoivat uskoa Häneen (Joh. 4).

Helluntain jälkeen Fotine kastettiin yhdessä kahden poikansa ja viiden sisarensa kanssa. He kaikki liikkuivat apostolien mukana ja puhuivat Kristuksesta saaden monia uskomaan.

Perimätiedon mukaan pyhä Fotine kärsi marttyyrikuoleman vankilassa Roomassa, jonne hän tuli Karthagosta pian sen jälkeen kun Pietari ja Paavali oli surmattu. Hänen kuolemaansa liittyy monia legendoja, joissa Fotinea ei saada hengiltä minkäänlaisilla kidutuksilla. Fotinen vanhin poika oli sotilas Rooman armeijassa. Kun hän kieltäytyi osallistumasta kristittyjen vainoamiseen, hänet surmattiin.

Konstantinopolissa pyhälle Fotinelle omistettiin kaksi kirkkoa. Näissä tapahtui lukuisia parantumisia, erityisesti silmävaivoista. Erityisen kunnioitettu Fotine oli Smyrnassa, jonka katedraali oli omistettu hänelle. Se hävitettiin vuonna 1922 Vähän-Aasian kristittyjen joukkosurmien yhteydessä.

Venäjällä pyhä Fotine tunnetaan nimellä Svetlana, joka tarkoittaa valoisaa, ja venäläisissä kalentereissa hänen muistopäivänsä on 20.3.

Pyhä Porfyrios, Gazan piispa

Kun kristittyjen vainot päättyivät 300-luvun alussa ja kristinuskosta tuli valtion tunnustama uskonto, pakanuuden pois kitkemisessä ja kristinuskon juurruttamisessa oli vielä paljon työtä. Tämä siirtymäkausi ja sen vaikeudet kuvastuvat hyvin pyhän Porfyrioksen elämässä.

Pyhä Porfyrios oli kotoisin Tessalonikasta ja vaikutti pääasiallisesti keisari Arkadioksen hallituskaudella (395–408). Jo nuorena hän kuuli Egyptin erakkoisistä, ja innostus munkkilaisuuteen valtasi hänet niin, että lopulta hän päätti lähteä kotikaupungistaan Egyptiin.

Kuuluisaan Sketiksen erämaahan saapuessaan Porfyrios puettiin heti enkelielämän asuun, munkin viittaan. Hän eli siellä suurten askeettien mukana viisi vuotta. Sitten hän lähti Palestiinaan ja kilvoitteli siellä toiset viisi vuotta luolassa Jordanin erämaassa. Paikan ilmasto suurine lämmönvaihteluineen sai kuitenkin hänet sairastumaan vaikeasti. Porfyrios pani kaiken toivonsa Jumalaan ja lähti kohti Jerusalemia. Keppiinsä nojaten hän raahusti kumartamaan hartaasti kaikkia pyhiä paikkoja. Vaelluksellaan hän tutustui Markokseen, josta myöhemmin tuli hänen elämäkertansa kirjoittaja. Porfyrios antoi tälle tehtäväksi mennä Tessalonikaan ja jakaa siellä hänen perintöosuutensa hänen veljilleen. Palattuaan Markos löysi yllätyksekseen Porfyrioksen täysin parantuneena. Tämä oli ollut rukoilemassa Golgatalla, jossa hän oli yhtäkkiä tempautunut hurmoksiin ja nähnyt, kuinka hyvä ryöväri laskeutui ristiltä ja johdatti hänet Kristuksen luo, ja tämä luovutti pyhän Ristin hänen varjeltavakseen.

Jaettuaan loput perinnöstään Jerusalemin köyhille ja Egyptin luostareille Porfyrios alkoi tehdä suutarin töitä ansaitakseen näin elatuksensa omin käsin, apostoli Paavalin esikuvan mukaan. Pyhän Haudan piispa Prailos tunsi hyvin hänen lempeytensä ja taitonsa tulkita pyhää Raamattua. Kun Porfyrios täytti 45 vuotta, Prailos vihki hänet papiksi hänen vastusteluistaan huolimatta ja uskoi pyhän Ristin vartioimisen hänen tehtäväkseen.

Kunnioitettu ristinvartijan (staurofylaks) asema ei mitenkään vaikuttanut Porfyrioksen elämäntapaan. Hän paastosi ankarasti ja vietti yönsä rukouksissa valvoen niin kuin ennenkin. Hän oli toiminut tehtävässään kolme vuotta, kun Gazan piispa kuoli. Tämän vanhan mutta jäsenmäärältään pienen kirkon uskovat eivät päässeet yksimielisyyteen seuraajasta ja kääntyivät Kesarean arkkipiispan Johanneksen puoleen. Kesarea oli vielä tuolloin alueen kirkollinen keskus; tähän asemaan se oli noussut jo alkukirkon aikana, kun Jerusalem oli surkastunut pikkukaupungiksi. Arkkipiispan paastottua kolme päivää Herra osoitti hänelle, että soveliain piispan arvoon olisi Porfyrios. Herra oli edellisenä yönä varoittanut Porfyriosta itseään, että tulisi uskomaan tälle ”nöyrän vaimon”, oman sisarensa. Porfyrios sanoi huolissaan Markokselle: ”Saattaa todellakin käydä niin, että halussani saada sovitus omille synneilleni minulle uskotaan toistenkin syntien sovittaminen. Mutta ei mahda mitään, Herran tahtoa ei voi vastustaa.”

Porfyrios vihittiin piispaksi Kesareassa seuraavan sunnuntain vastaisena yönä kokoöisessä palveluksessa, ja hänen kaittavansa veivät hänet heti Gazaan. Hänen oli vaikea päästä sisään kaupunkiin, koska pakanat olivat paikka paikoin sulkeneet tien piikkipensailla ja haisevilla roskakasoilla.

Pitkä kuivuus oli polttanut kaupungin kasvillisuuden karrelle. Ensi töikseen uusi piispa kokosi kristityt, joita oli vain 280, rukoilemaan Jumalalta sadetta. Hän toimitti litanian, jonka ollessa lopuillaan alkoi sataa. Tämä sai 127 pakanaa kääntymään kristityiksi. ”Vain Kristus on Jumala” he huusivat, ”Hän yksin on voittaja!” Kaupunkia hallitsevat pakanat jatkoivat kuitenkin väkivaltaisia hyökkäyksiään Jumalan miestä ja hänen laumaansa vastaan. Sen tähden Porfyrios lähetti Markoksen Konstantinopoliin hankkimaan keisari Arkadiokselta määräyksen, että Gazan pakanatemppelit oli suljettava. Pyhän Johannes Krysostomoksen avulla Markos onnistui tehtävässään. Määräystä ei kuitenkaan pystytty panemaan toimeen, ja pakanat jatkoivat hyökkäyksiään vastakääntyneitä vastaan. Lopulta Porfyrios katsoi olevansa pakotettu lähtemään Kesareaan pyytämään vapautusta tehtävästään. Arkkipiispa Johannes kehotti häntä kärsivällisyyteen ja ehdotti, että he menisivät yhdessä Konstantinopoliin ja pyytäisivät keisaria vahvistamaan temppeleiden hajottamisen.

Matkalla pääkaupunkiin he poikkesivat Rhodoksella ja saivat hyviä neuvoja viisaalta Prokopios-nimiseltä erakolta. Konstantinopolissa he ottivat ensimmäiseksi yhteyttä pyhään Johannes Krysostomokseen ja selittivät hänelle tulonsa syyn. Tämä totesi, että ei voinut vaikuttaa keisariin, koska kaikkivoipa keisarinna Eudoksia oli suutuksissa häneen. Hän pyysi kuitenkin kamariherra Amantiosta toimimaan heidän hyväkseen. Raskaana oleva keisarinna suostui vastaanottamaan Palestiinan piispat ja lupasi heille apuaan. Muutaman päivän kuluttua hän synnytti pojan, tulevan keisari Teodosios II:n (408–450), kuten Johannes ja Porfyrios olivat hänelle sanoneet. Kiitollisena hän pyysi heitä esittämään Gazan kirkkoa koskevan anomuksensa. Kruununperillisen kastepäivänä keisarinna sai keisarilta suostumuksen pakanatemppelien tuhoamiseen ja lupauksen, että tämä rakentaa omin kustannuksin kirkon päätemppelin paikalle.

Pääsiäisen jälkeen vuonna 402 Johannes ja Porfyrios purjehtivat keisarin virkamiesten kanssa Gazaan. Matkalla he joutuivat kauheaan myrskyyn, josta he selvisivät vain ihmeen avulla. Samalla laivan areiolainen kapteeni kääntyi oikeaan uskoon.

Maiumassa kristityt olivat tulijoita vastassa psalmeja laulaen. Matkaseurue saapui Gazaan kulkueessa, jonka kärjessä kannettiin eläväksitekevää ja voittoisaa ristiä. Sotilasosastoa johtava käskynhaltija luki keisarin määräyksen temppeleiden tuhoamisesta. Hän käski polttaa suuren Marneionin temppelin ja takavarikoida kaupungista paenneiden pakanoiden omaisuuden valtiolle. Kolmisensataa paikalle jäänyttä pakanaa kääntyi kristinuskoon, ja kun he olivat saaneet kasteopetusta, pyhä Porfyrios kastoi heidät.

Rauhan laskeuduttua kaupunkiin pyhä piispa aloitti suuren kirkon rakentamisen Marneionin temppelin paikalle keisarin lähettämien piirustusten mukaan. Kaikki uskovat, miehet, naiset ja lapset, osallistuivat innokkaasti rakennustöihin laulaen psalmeja ja huutaen: ”Kristus on voittaja!” Vain viiden viikon kuluttua kirkko, jota keisarinnan mukaan kutsuttiin nimellä Eudoksiana, vihittiin käyttöön. Paikalla oli valtavasti kristikansaa, muun muassa kaikki lähialueiden munkit. Pyhä Porfyrios jakoi päivän kunniaksi runsaita avustuksia ja kehotti kansaa pysymään lujana uudessa uskossa. Alueelle jääneet pakanat haastoivat kuitenkin jatkuvasti riitaa kristittyjen kanssa. Kerran he syntyneen metelin aikana tappoivat seitsemän kristittyä. Pyhä Porfyrios itse pääsi heitä pakoon tasakattoja pitkin.

Pyhä Porfyrios auttoi ortodoksisuuden puolustamisessa pelagiolaisuuden harhaoppia vastaan Diopoliksen kirkolliskokouksessa vuonna 415. Oppi oli saanut nimensä Roomassa vaikuttaneesta pappi Pelagiuksesta, joka korosti kristittyjen elämän ehdotonta nuhteettomuutta eikä hyväksynyt sitä, että kasteen jälkeen siveellisiin rikkomuksiin langenneita otetaan takaisin kirkon yhteyteen katumuksen kautta.

Kun Porfyrios vuosia myöhemmin sairastui, ortodoksisen kirkon tila Gazassa oli jo paljon lujemmalla pohjalla. Hän kirjoitti testamentin, jossa hän korosti säännöllisyyden tärkeyttä armeliaisuuden ja vieraanvaraisuuden harjoittamisessa, ja uskoi koko kristityn kansan Jumalan haltuun. Hän nukkui rauhassa kuolonuneen helmikuun 26. päivänä vuonna 420 toimittuaan 25 vuotta piispana ja taisteltuaan hellittämättä epäjumalanpalvelusta vastaan.

Pyhä uusmarttyyri Johannes, taidepuuseppä

Pyhä Johannes oli syntyisin Konstantinopolin Galatan kaupunginosasta ja teki sulttaanin palatsissa taidepuusepän töitä. Myös muut turkkilaiset johtomiehet lainasivat häntä sulttaanilta koristelemaan omia palatsejaan. Hän oli vaatimaton ja nöyrä. Tuloillaan hän hankki myötäjäisiä orvoille tytöille, vapautti vankeja ja teki paljon muuta hyvää. Eräs turkkilaisista johtomiehistä antoi hänelle oppiin sisarenpoikansa, joka oli tullut Konstantinopoliin Anatoliasta Vähän-Aasian puolelta. Työskennellessään Johanneksen kanssa palatsissa poika näki siellä arvostetussa asemassa olevia iloisia nuorukaisia ja halusi liittyä heihin. Johanneksen suhteiden avulla hänen enonsa saikin hänet kiinnitetyksi palatsiväkeen.

Palatsissa nuorukainen kohosi nopeasti arvossa ja oli kovin kiintynyt Johannekseen, joka oli opettanut hänelle taidepuusepän taidot ja oli siten hänen ylenemisensä aikaansaaja. Monen vuoden kuluttua hänen mieleensä tuli kerran kysyä Johannekselta: ”Sinä olet saanut oppia. Sanohan minulle, mitä teidän kirjoissanne kerrotaan meidän profeetastamme?” Johannes yritti vältellä vastaamista ja kehotti nuorukaista kysymään mitä muuta tahansa mutta ei uskonasioita. Nuorukaisen uteliaisuus oli kuitenkin herännyt ja hän vannoi, että Johanneksen ei tarvitsisi pelätä, sanoipa mitä tahansa. Lopulta Johannes suostui sanomaan hänelle, kuinka kristityt näkevät Muhammedin, joka kielsi lähes kaikki kristinuskon ydinkohdat.

Johanneksen suorat sanat olivat nuorukaiselle liikaa ja lupauksestaan huolimatta hän raivostui niin, että kutsui paikalle muitakin turkkilaisia. Yhdessä he löivät Johannesta ja raahasivat hänet tuomioistuimen eteen todistaen, että hän oli herjannut heidän uskoaan. Häntä ruoskittiin ja kidutettiin, mutta hän kieltäytyi ehdottomasti kieltämästä Kristusta ja kääntymästä islamiin. Hänet tuomittiin kaleeriorjaksi. Puoli vuotta Johannes oli turkkilaisessa sotalaivassa, joka kierteli Mustallamerellä esittelemässä Osmanien valtakunnan mahtia.

Konstantinopoliin paluunsa jälkeen Johannes pantiin uudelleen vankilaan, missä häntä kidutettiin ja aivopestiin kolme kuukautta. Häntä ei kuitenkaan saatu lausumaan ensimmäistäkään sanaa, joka olisi voitu tulkita kristinuskosta luopumiseksi. Sen jälkeen hänet vietiin visiirin luo, joka luovutti syyttömän miehen maaherralle tapettavaksi. Johannes mestattiin helmikuun 26. päivänä vuonna 1575. Näin hän sai marttyyrikruunun ja siirtyi riemuitsemaan pyhien marttyyrien joukkoihin.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.