13.12.2017

Sävelmä
2. säv.
Paasto
Öljy sallittu

m:t Eustratios, Eugenios, Mardarios ja Orestes sekä pm. Auksentios (+ 296)

nm. Lucia (+ 304) ✜

Lucianpäivä

Parimia
  1. Sananl. 4:10–13, 20–27
  2. Viis. 11:1–10, 21–26
  3. Sir. 14:1–2, 11–14, 15:1–3, 5–6

(Lucia)

Sananl. 4:10–13, 20–27

10 Kuuntele, poikani, ota sanani varteen, niin elämäsi vuodet ovat monet. 11 Minä opetan sinulle viisauden polun, opastan sinut oikealle tielle. 12 Kun sitä kuljet, et kohtaa esteitä, ja vaikka juoksisit, et kompastu. 13 Tartu opetukseeni, älä hellitä, pidä kiinni siitä, se on elämäsi. 20 Kuuntele tarkkaan, poikani, mitä sinulle sanon, pidä korvasi auki! 21 Älä päästä mielestäsi minun sanojani, pidä ne visusti sydämessäsi, 22 sillä ne ovat löytäjälleen elämä, lääke koko hänen ruumiillensa. 23 Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi -- siellä on koko elämäsi lähde. 24 Älä päästä suuhusi petollisia puheita, pidä vilppi loitolla huuliltasi. 25 Katso suoraan ja pälyilemättä, suuntaa katseesi vakaasti eteenpäin. 26 Laske harkiten jalkasi polulle, niin olet varmalla pohjalla, missä ikinä kuljet. 27 Älä poikkea oikealle äläkä vasemmalle, pidä askeleesi kaukana pahasta.

Viis. 11:1–10, 21–26

1 Se ohjasi pyhää profeettaa ja auttoi näin kansaa menestymään toimissaan. Egyptiläiset kärsivät janoa, israelilaiset saivat vettä 2 He vaelsivat läpi asumattoman autiomaan, pystyttivät telttansa tiettömille seuduille. 3 He puolustautuivat vihollisia vastaan ja torjuivat vastustajiensa aikeet. 4 Kun he olivat janoissaan, he huusivat sinua ja saivat kovasta kalliosta vettä, kivipaadesta janoonsa lievityksen. 5 Sillä, millä heidän vihollisiaan rangaistiin, siunattiin heitä itseään, kun he olivat avun tarpeessa: 6 Ehtymättä virtaavan joen vedet saastuivat kuohuvasta verestä 7 rangaistukseksi siitä, että lapset oli käsketty tappaa, mutta omillesi sinä annoit odottamatta runsaasti vettä. 8 Jano, jota he saivat kärsiä, opetti heille, kuinka olit rangaissut vastustajiasi. 9 Kun omiasi koeteltiin ja kuritettiin − tosin lempeällä kädellä − he ymmärsivät, millaiseen piinaan sinun vihasi oli jumalattomat tuominnut. 10 Niin kuin isä, joka varoittaa ja nuhtelee, sinä panit omasi koetteelle, mutta niin kuin ankara kuningas sinä tutkit ja tuomitsit jumalattomat. 21 Suuri mahtisi on aina valmiina käyttöön − kenestä olisi vastustamaan käsivartesi voimaa? 22 Kuin hiukkanen vaakakupissa on koko maailma sinun edessäsi, kuin maahan pudonnut aamukasteen pisara. 23 Mutta sinä olet kaikille armollinen, koska kaikki on sinulle mahdollista, sinä suljet silmäsi ihmisten synneiltä, jotta he kääntyisivät, 24 sillä sinä rakastat kaikkea olevaa etkä inhoa mitään luomaasi − jos jotakin olisit vihannut, et olisi luonut sitä. 25 Jos et jotakin olisi halunnut, kuinka siitä olisi tullut mitään pysyvää? Jos et jotakin olisi kutsunut elämään, kuinka se olisi pysynyt hengissä? 26 Mutta sinä säilytät kaikki, koska kaikki kuuluu sinulle, sinä, Valtias, rakastat kaikkea elävää.

Sir. 14:1–2, 11–14, 15:1–3, 5–6

1 Onnellinen se, joka pitää suunsa kurissa eikä joudu murehtimaan syntiensä tähden. 2 Onnellinen se, jota ei hänen sisimpänsä soimaa ja joka ei luovu toivostaan. 11 Poikani, jos sinulla on varallisuutta, käytä sitä omaksi hyväksesi mutta anna Herralle uhrit, jotka kuuluu antaa. 12 Muista, että kuolema ei viivytä tuloaan eikä tuonelan säädöksestä kerrota sinulle. 13 Ennen kuin kuolet, tee ystävällesi hyvää, anna hänelle sen mukaan kuin voit. 14 Älä jätä päivän anteja käyttämättä äläkä kulje kohtaamasi onnen ohi. 15:1 Noin tekee se, joka pelkää Herraa joka noudattaa lakia, tavoittaa viisauden. 2 Äidin lailla se tulee häntä kohti, se ottaa hänet vastaan kuin nuori vaimo. 3 Se antaa hänelle syötäväksi ymmärryksen leipää, oivalluksen vettä hän saa juodakseen. 5 Se korottaa hänet kumppaneita korkeammalle ja kansankokouksessa avaa hänen suunsa. 6 Hän löytää elämäänsä ilon ja riemun ja saa viisauden lahjana pysyvän nimen ja maineen.

Polyeleon evankeliumi
Matt. 10:16–22 (Lucia)

Pyhä neitsytmarttyyri Lucia (+ 304)

Matt. 10:16–22

Herra sanoi opetuslapsilleen: 16 "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. 17 "Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. 18 Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille. 19 Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. 20 Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki. 21 "Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman. 22 Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.

Epistola
Ef. 6:10–17 (marttyyrit)
2. Kor. 6:1–10 (Lucia)
2. Tim. 4:9–22

Ef. 6:10–17

10 Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. 11 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. 12 Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. 13 Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. 14 Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan 15 ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. 16 Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. 17 Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.

2. Kor. 6:1–10

1 Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! 2 Hänhän sanoo: -- Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä. 3 Me emme anna kenellekään missään asiassa loukkaantumisen aihetta, jotta palveluvirkaamme ei moitittaisi. 4 Kaikessa me osoitamme olevamme Jumalan palvelijoita. Me kestämme sitkeästi vaikeudet, vaivat ja ahdingot, 5 ruoskimiset, vankeudet, mellakat, raadannan, valvomisen ja paastoamisen. 6 Mielemme on puhdas, meillä on tietoa, kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä, meillä on Pyhä Henki, vilpitön rakkaus, 7 totuuden sana ja Jumalan voima. Aseinamme ovat vanhurskauden miekka ja kilpi. 8 Meitä kunnioitetaan ja halveksitaan, meitä panetellaan ja kiitellään. Meitä pidetään villitsijöinä, mutta me puhumme totta. 9 Meitä kohdellaan tuntemattomina, mutta me olemme liiankin tunnettuja. Olemme lähellä kuolemaa mutta silti elossa, pahoinpideltyjä mutta yhä hengissä, 10 murheellisia mutta aina iloisia. Olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken.

2. Tim. 4:9–22

9 Koeta päästä pian luokseni. 10 Demas on tähän maailmaan mieltyneenä jättänyt minut ja lähtenyt Tessalonikaan. Crescens on mennyt Galatiaan ja Titus Dalmatiaan. 11 Vain Luukas on täällä kanssani. Ota Markus mukaasi, sillä hänestä olisi minulle paljon apua. 12 Tykikoksen olen lähettänyt Efesokseen. 13 Tuo mukanasi myös viittani, jonka jätin Troakseen Karpoksen luo, sekä kirjat, ennen kaikkea pergamenttikääröt. 14 Kupariseppä Aleksandros on tehnyt minulle paljon pahaa, mutta Herra kyllä maksaa hänelle hänen tekojensa mukaan. 15 Varo sinäkin häntä, sillä hän on vastustanut kiivaasti meidän opetustamme. 16 Kun ensimmäisen kerran puolustauduin oikeudessa, ei kukaan tullut avukseni vaan kaikki jättivät minut yksin. Älköön sitä luettako heille viaksi! 17 Herra kuitenkin auttoi minua ja antoi minulle voimaa, jotta voisin saattaa julistustyöni päätökseen ja evankeliumin kaikkien kansojen kuuluville, ja näin pelastuin leijonan kidasta. 18 Herra pelastaa vastedeskin minut kaikesta pahasta ja vie minut turvaan taivaalliseen valtakuntaansa. Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen. 19 Sano terveisiä Priscalle ja Aquilalle sekä Onesiforoksen perheelle. 20 Erastos jäi Korinttiin. Trofimoksen, joka oli sairaana, jätin Miletokseen. 21 Yritä päästä tulemaan ennen talvea! Sinulle lähettävät terveisiä Eubulos, Pudens, Linos, Claudia ja kaikki veljet. 22 Herra olkoon sinun henkesi kanssa! Armo teille!

Luuk. 21:12–19 (marttyyrit)
Matt. 15:21–28 (Lucia)
Mark. 8:30–34

Pyhät marttyyrit Eustratios, Eugenios, Mardarios ja Orestes sekä pappismarttyyri Auksentios (+ 296)

Luuk. 21:12–19

[Jeesus sanoi:] 12 "Mutta jo ennen tätä teidän kimppuunne käydään ja teitä vainotaan. Teitä viedään tuomiolle synagogiin, teitä teljetään vankilaan, te joudutte kuninkaiden ja maaherrojen eteen minun nimeni tähden. 13 Näin te saatte tilaisuuden todistaa minusta. 14 Painakaa vain mieleenne, että teidän ei tule etukäteen miettiä, miten itseänne puolustatte. 15 Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne. 16 "Jopa teidän vanhempanne, veljenne, sukulaisenne ja ystävänne luovuttavat teidät viranomaisille, ja muutamia teistä surmataan. 17 Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden. 18 Mutta edes hiuskarva päästänne ei mene hukkaan. 19 Pysykää lujina, niin voitatte omaksenne elämän.

Pyhä neitsytmarttyyri Lucia (+ 304)

Matt. 15:21–28

Siihen aikaan 21 Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. 22 Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: "Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni." 23 Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: "Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa." 24 Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten." 25 Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: "Herra, auta minua!" 26 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille." 27 "Ei olekaan, Herra", vastasi nainen, "mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia." 28 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot." Siitä hetkestä tytär oli terve.

13.12.2017

Mark. 8:30–34

30 Jeesus varoitti opetuslapsiaan ankarasti kertomasta hänestä kenellekään. 31 Sitten Jeesus alkoi selittää opetuslapsille, että Ihmisen Pojan* täytyy kärsiä paljon. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat hylkäävät hänet, ja hänet surmataan, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista. 32 Hän puhui tästä aivan avoimesti. Silloin Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä. 33 Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiin ja sanoi ankarasti Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!" 34 Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. *) Ihmisen Poika on Jeesuksen messiaaninen arvonimi. Lähtökohtansa Dan. 7:13 mukaisesti nimi kuuluu ennen muuta viimeisten tapahtumien yhteyteen, mutta se liittyy myös Jeesuksen kärsimysennustuksiin sekä hänen ilmoituksiinsa jo tässä ajassa saamistaan toimintavaltuuksista.

Päivän synaksario

Pyhä neitsytmarttyyri Lucia

Neitsytmarttyyri Lucia oli kotoisin Sisilian Syrakusasta. Keisari Diocletianuksen (284–305) vainon aikana hän lähti sairaan äitinsä kanssa rukoilemaan pyhän Agathan (5.2.) haudalle Cataniaan. Rukoiltuaan marttyyrin apua palavasti Lucia vaipui uneen, ja Agatha ilmestyi hänelle sanoen: ”Sisareni Lucia, miksi pyydät minulta sellaista, jonka voit saada omalla uskollasi? Äitisi paranee, ja sinusta tulee pian Syrakusan kunnia, niin kuin minä olen Catanian ylpeys.”

Kotiinsa palattuaan Lucia päätti omistaa elämänsä ja neitsyytensä Herralle, minkä myös hänen äitinsä hyväksyi. Lucia purki kihlauksensa ylhäissukuisen nuorukaisen kanssa ja myi myötäjäisensä, maaomaisuutensa ja jalokivensä jakaakseen rahat köyhille. Tämä sai hänen kosijansa raivon valtaan, ja hän ilmiantoi Lucian kristittynä Syrakusan maaherralle Paschasiukselle.

Tuomioistuimen edessä Lucia pysyi horjumattomana. Odottaen vain pääsevänsä Herransa luokse hän lausui: ”Minulla ei ole muuta uhrattavaa kuin uhrata itseni elävänä uhrina kaikkivaltiaalle Jumalalle. Sinä kidutat meitä miellyttääksesi keisaria, mutta sinun ansiostasi me saamme ikuisen ilon.” Maaherra määräsi hänet vietäväksi ilotaloon, ja sotilaat yrittivät raiskata hänet, mutta Jumalan varjeluksesta hän säilyi koskemattomana. Sotilaat katkaisivat hänen päänsä miekalla.

Marttyyri Lucian muistopäivää alettiin viettää pian hänen kuolemansa jälkeen, ensin hänen kotiseudullaan ja sittemmin Roomassa, Napolissa ja ympäri kristillistä maailmaa. Hänen kunniakseen on rakennettu kirkkoja muun muassa Roomaan, Napoliin, Venetsiaan ja Englantiin. Luciaan ja hänen elämäkertaansa on liitetty monenlaisia legendoja, mutta hänen historiallisuudestaan ei ole epäilystä. Koska Lucian nimi viittaa ”valoon”, hänen silmiinsä ja niiden puhtaaseen kirkkauteen liittyy monia tarinoita. Erään mukaan hän torjui ahdistelijansa, jotka ihailivat hänen kauniita silmiään, repimällä silmänsä päästään ja antamalla ne heille. Ruotsissa Lucian juhlapäivää vietetään valon juhlana, jossa nuoria neitoja puetaan valkoisiin ja kruunataan kynttilöin. Tämä traditio on levinnyt myös Suomeen.

Pyhät marttyyrit Eustratios, Eugenios, Mardarios ja Orestes sekä pappismarttyyri Auksentios

Keisari Diocletianuksen (284–305) julma vaino ulottui keisarikunnan kaukaisimpiinkin kolkkiin. Missä tahansa kristityt elivät ja mitä säätyä olivatkaan, heidän oli valittava marttyyrikilvoituksen tai uskosta luopumisen välillä. Armenian Satalan kaupungissa eli ylhäinen kristitty mies nimeltä Eustratios, joka oli kaupungin vanhempi keisarillinen notaari. Hän oli tähän saakka pitänyt uskonsa salassa, mutta uskontunnustajien voittoisat taistelut nähdessään hänkin alkoi haluta marttyyrikruunua. Hän kuitenkin pelkäsi, ettei kestäisi kidutuksia, ja siksi hän asetti itselleen merkin. Hän riisui vyönsä, antoi sen orjalleen ja käski viedä sen kirkon alttariin. Sitten orjan piti odottaa taustalla ja tarkata, tulisiko kunnioitettu pappi isä Auksentios ensimmäisenä alttariin ja ottaisi sen. Kun juuri näin tapahtui, Eustratios sai siitä rohkeutta eikä enää pelännyt niitä, jotka ”voivat tappaa ainoastaan ruumiin” (Matt. 10:28).

Eustratios järjesti kotiinsa pidot. Kotiväki ja vieraat ihmettelivät hänen säteilevää olemustaan. Eustratios selitti ilonsa syyksi sen, että saisi seuraavana päivänä katoamattoman aarteen. Hän oli näet saanut tietoonsa, että kidutusvälineet oli jo tuotu paikalle kristittyjen kuulustelua varten.

Seuraavana päivänä maaherra Lysias istuutui tuomarinistuimelle kaupungin keskustaan ja käski tuoda paikalle vangitut kristityt. Eustratios meni vankilaan ja kehotti kristiveljiään ja -sisariaan rukoilemaan puolestaan, koska tuona päivänä hän itse liittyisi taisteluun yhdessä heidän kanssaan. Rukoiltuaan vangit seurasivat Eustratiosta, joka vei heidät oikeusistuimeen. Maaherran eteen saavuttuaan Eustratios moitti tätä rohkeasti kristittyjen vainoamisesta. Hetken aikaa ihmeteltyään Lysias ymmärsi Eustratioksen olevan tosissaan ja antoi riisua häneltä hänen virka-asunsa sekä luovutti hänet ruoskittavaksi. Sitten hänet ripustettiin köysistä hehkuvien hiilien yläpuolelle ja ruoskittiin uudelleen. Eustratios kesti kaiken kuin olisi ollut vieraassa ruumissa ja vieläpä kiitti maaherraa ilosta, jonka tämä hänelle soi. Hän sanoi: ”Nyt tiedän, että olen Jumalan temppeli ja Pyhä Henki asuu minussa.” Vaikka hänen haavoihinsa hierottiin suolaa ja etikkaa, ne parantuivat ihmeellisesti yöllä.

Kun eräs Eustratioksen alaisista nimeltä Eugenios näki, kuinka Jumalan armo auttoi hänen esimiestään, hän kiiruhti itse tuomarin luo ja vaati saada kilvoitella yhdessä Eustratioksen ja muiden uskontunnustajien kanssa.

Aikaisin aamulla marttyyrit tuotiin tyrmästä ja pakotettiin marssimaan Lysiaksen ja tämän sotilaiden perässä paljain jaloin Armenian Nikopolikseen. Eustratiokselle pantiin jalkaan kengät, joiden pohjiin oli isketty pystyyn nauloja. Kaksi päivää marssittuaan he saapuivat näännyksissä Eustratioksen kotikaupunkiin Araurakaan.

Araurakassa oli Mardarios-niminen mies, joka oli rakentamassa kattoa taloonsa. Hän tunnisti Eustratiokssen ja sanoi ihaillen vaimolleen: ”Näetkö tuon miehen, joka ei pitänyt omaisuuttaan ja ylhäistä asemaansa minkään arvoisena voittaakseen omakseen taivaan valtakunnan?” Vaimo vastasi: ”Mikä estää sinua, rakas elämäntoverini, seuraamasta hänen esimerkkiään ja tulemaan meidän pienokaistemme ja koko sukumme taivaalliseksi suojelijaksi?” Heti Mardarios syleili kahta lastaan, kääntyi itään, lankesi polvilleen ja rukoili: ”Herra Jumala, Isä Kaikkivaltias, Herra Jeesus Kristus ja Pyhä Henki, yksi jumaluus, yksi voima, armahda minua syntistä ja niillä vaiheilla, jotka itse parhaiten tiedät, pelasta minut sinun kelvoton palvelijasi, sillä siunattu olet Sinä iankaikkisesta iankaikkiseen.”[1] Tämän jälkeen hän hyvästeli vaimonsa ja kiiruhti alueen päällikön luo, joka myös oli kristitty, ja pyysi tätä huolehtimaan perheestään. Sitten hän liittyi vankisaattueeseen ja julisti olevansa kristitty.

Nikopoliksessa Lysias kuulusteli edellä mainittua pappi Auksentiosta, joka oli vangittujen joukossa. Hänet vietiin metsään ja mestattiin siellä. Hänen ruumiinsa jätettiin metsään petojen syötäväksi, mutta kristityt löysivät sen samoin kuin hänen tiheikköön kätketyn päänsä, jonka varis osoitti heille.

Seuraavaksi kuulusteltavaksi tuotiin Mardarios. Tämä oli pyytänyt Eustratiosta rukoilemaan puolestaan ja vastasi Lysiaksen jokaiseen kysymykseen vain: ”Minä olen kristitty!” Lysias määräsi, että hänen nilkkansa piti lävistää ja hänet ripustaa roikkumaan pää alaspäin. Siinä asennossa hänet lyötiin kuoliaaksi tulikuumilla rautatangoilla. Ennen kuolemaansa hän kiitti Jumalaa ja rukoili, että Herra ottaisi hänen sielunsa vastaan.

Eugenioksen osaksi tuli kielen repiminen, käsien irti hakkaaminen ja muiden jäsenten murskaaminen puunuijilla. Näiden hirveiden kidutusten keskellä urhea Kristuksen tunnustaja antoi henkensä Herransa käsiin.

Tämän jälkeen maaherra meni tavanomaiseen tapaansa kentälle harjoittamaan sotilaitaan. Hänen huomionsa kiintyi komeaan ja vahvaan Orestes-nimiseen sotamieheen. Tämän heittäessä keihästä Lysias näki kuitenkin hänen kaulassaan kimaltelevan pienen kultaristin. Orestes tunnusti epäröimättä olevansa kristitty.

Lysias päätti lähettää Oresteksen yhdessä Eustratioksen kanssa Sebasteiaan kristittyjen julmana vainoojana tunnetun maaherra Agrikolaksen luo, sillä hän pelkäsi Nikopoliksen suuren kristillisen yhteisön reaktioita. Matka kesti viisi päivää. Agrikolaksen edessä Eustratios selitti lyhyesti Jumalan pelastussuunnitelmaa ja osoitti epäjumalanpalveluksen naurettavuuden. Agrikolas ei pystynyt väittelemään hänen kanssaan ja niinpä hän vain muistutti, että keisarin käskyjä pitää totella. Hän ei kuitenkaan heti luovuttanut Eustratiosta kidutettavaksi vaan määräsi Oresteksen tuotavaksi kuulusteluun. Nähdessään tulikuuman rautalevyn, jonka päälle hänet pantaisiin makaamaan, nuorukainen ensin säikähti. Silloin Eustratios rohkaisi häntä sanoen: ”Älä pelkää. Se vain näyttää kauhealta, mutta et tule tuntemaan mitään, sillä Jumala auttaa meitä.” Silloin Orestes hyppäsi tuliselle vuoteelle ja kävi sille pitkäkseen. Hän lausui: ”Herra, Sinun käteesi annan henkeni”, ja Eustratios vastasi: ”Aamen”. Tällä tavoin Orestes siirtyi Herransa luo.

Seuraavana yönä Eustratios kirjoitti testamenttinsa, jossa hän velvoitti kristittyjä hautaamaan hänet yhdessä neljän marttyyritoverinsa kanssa kotikaupunkiinsa Araurakaan. Lahjottuaan vanginvartijat Sebasteian piispa Blasios pääsi vierailemaan Eustratioksen luona ja tämä uskoi hänelle testamenttinsa toimeenpanon. He rukoilivat ja keskustelivat koko yön. Lopuksi piispa toimitti vankilassa liturgian. Kun Eustratios osallistui pyhästä ehtoollisesta, selli tuli valoisaksi ja ääni puhutteli häntä: ”Olet taistellut hyvän taistelun, tule nyt saamaan voitonseppele.”

Aamulla Agrikolas pyysi vielä Eustratiosta kumartamaan jumalia vaikka vain näön vuoksi, sillä hän oli omaksikin hämmästyksekseen alkanut sääliä tätä. Kätkien kasvonsa käsiinsä tuo julma mies alkoi itkeä siksi, että lain mukaan hänen oli pakko rankaista Eustratiosta kuolemalla. Lopulta lähes koko kaupunki oli surun vallassa. Eustratios lohdutteli heitä ja kehotti maaherraa ryhtymään toimiin. Tämä määräsi hänet poltettavaksi. Ristinmerkin tehtyään Eustratios astui laulaen tuliseen uuniin ja antoi sielunsa Jumalan haltuun joulukuun 13. päivänä vuonna 296.

Kautta vuosisatojen nämä viisi pyhää marttyyria ovat auttaneet uskovia ja tehneet ihmeitä reliikkiensä ja ikoniensa kautta sekä suoranaisesti avuksi tullen. Khios-saarella, Nea Monin luostarin sivuluostarissa on heille omistettu kirkko. Kerran pyhien muistopäivänä oli poikkeuksellisen kylmää ja satoi niin paljon lunta, ettei kukaan päässyt juhlapäivänä luostariin. Siellä asunut pappismunkki ryhtyi toimittamaan aamupalvelusta yksin. Yhtäkkiä hän näki kirkossa viisi miestä, joiden kasvot muistuttivat juhlittavien marttyyrien ikoneita. He ryhtyivät laulajina ja lukijoina auttamaan palveluksen toimittamisessa. Kauniilla äänellä he lauloivat juhlan hymnejä. Kun tultiin siihen kohtaan, jolloin marttyyrikertomus piti lukea, nuorin heistä, joka muistutti pyhää Orestesta, vei kirjan keskelle kirkkoa ja alkoi lukea. Kun hän tuli kohtaan, jossa sanotaan Oresteksen pelänneen tulisen vuoteen nähdessään, hän muutti vähän tekstiä sanoen, että hän ”hymyili” (kreikan kielessä ”hymyillä” ja ”pelätä” muistuttavat äänteellisesti toisiaan). Silloin Eustratioksen näköinen mies keskeytti hänet ja sanoi vakavasti: ”Lue se niin kuin se todella tapahtui!” Orestes punastui ja luki tekstistä uudelleen: ”hän pelkäsi”. Aamupalveluksen päätyttyä miehet sulkivat jumalanpalveluskirjat, sammuttivat kynttilät – ja katosivat. Kävi ilmeiseksi, että pyhät itse olivat tulleet palvelemaan omaan juhlaansa. Kun ihmisiä myöhemmin aamulla kahlasi lumessa liturgiapalvelukseen, pappi kertoi heille hämmästyttävästä vierailusta.


[1] Tämä pyhän Mardarioksen rukous on edelleenkin käytössä puoliyöpalveluksessa ja kolmannen hetken palveluksessa.

Pyhä Odilia

Alsacen Hohenburgissa, Strasburgin länsipuolella eli 600-luvulla Adalric-niminen frankkilainen ylimys, joka odotti kovasti saavansa pojan. Pitkän odotuksen jälkeen hänen vaimonsa kuitenkin synnytti heille tyttären, joka oli sokea. Raivostunut isä olisi halunnut tappaa lapsen, mutta vaimo piti tapahtunutta Jumalan tahtona ja sai miehensä luopumaan aikeestaan. Adalric jätti lapsen eloon vain sillä ehdolla, että se lähetettäisiin pois ja sen syntyperä pidettäisiin salassa.

Lapsi annettiin maalaisnaiselle, joka ei kuitenkaan pitänyt sitä itsellään vaan vei pienokaisen luostariin. Nunnat kasvattivat ja opettivat tyttöä, kunnes tämä oli 12-vuotias, mutta eivät kastattaneet häntä. Regensburgin piispa Erhard (8.1.) näki unen, jossa hänen oli määrä mennä Besanconin lähellä sijaitsevaan luostariin kastamaan sokea tyttö. Pian hän lähtikin matkaan veljensä Hidulfin (11.7.) kanssa. Luostarissa Erhard kastoi tytön upottamalla ja Hidulf nosti hänet vedestä. Erhard voiteli tytön pään ja silmät lausuen: ”Jeesuksen Kristuksen nimessä, saakoot ruumiisi ja sielusi silmät valon.” Tytön silmät avautuivat, ja hän sai nimekseen Odilia, ”valon tytär”.

Myöhemmin Hidulf kertoi ihmeestä Adalricille, joka käsitti pian kenestä oli kysymys. Adalric lähetti luostarille lahjoituksen, mutta ei kuitenkaan halunnut tavata tytärtään, koska häpesi omaa menettelyään. Adalricille oli syntynyt jo neljä poikaa, ja he alkoivat pitää yhteyttä Odiliaan. Yksi heistä haki Odilian kotiin vastoin isänsä käskyä. Kiivasluonteinen Adalric julmistui pojalleen niin, että oli tappaa tämän, mutta pääsi sovintoon tyttärensä kanssa.

Odilia asui perheensä luona, kunnes Adalric alkoi järjestää hänelle avioliittoa saksalaisen ruhtinaan kanssa. Silloin Odilia karkasi ja lähetti isälleen sanan, että palaisi Hohenburgin linnaan vain jos se muutettaisiin luostariksi. Yllättäen hänen isänsä innostui ajatuksesta, ja linnasta tehtiin luostari.

Odiliasta tuli johtaja luostariin, jossa elettiin varsin ankaran säännön mukaan. Odilia eli pelkällä leivällä, vihanneksilla ja vedellä, rukoili öisin ja nukkui mahdollisimman vähän. Sisaristo harjoitti laupeudentöitä ja piti huolta sairaista ja vammaisista. Hohenburgin linnaluostarissa alkoi käydä paljon pyhiinvaeltajia. Sairailla ja heikoilla oli kuitenkin vaikeuksia päästä perille, sillä linna sijaitsi jyrkän vuorenrinteen huipulla. Siksi rinteen alaosaan rakennettiin toinen luostari, Neidermünster, ja sen yhteyteen sairaala. Odilia auttoi sairaiden hoitamisessa.

Pyhä Odilia eli hyvin vanhaksi. Elämänsä loppuun asti hän rukoili ja teki ankaria katumusharjoituksia vanhempiensa, erityisesti isänsä puolesta. Lopulta Odilia ilmoitti sisarilleen aikansa täyttyneen ja sanoi odottavansa innolla pääsemistä Jumalan lasten vapauteen, kun hänen sielunsa jättäisi ruumiin. Tämä tapahtui vuoden 720 tienoilla. Kukkula on sittemmin tunnettu nimellä Mont-Sainte-Odile, ja se on säilyttänyt asemansa pyhiinvaelluskohteena halki vuosisatojen.

Pyhittäjä Arkadi Novotoržokilainen

Pyhittäjä Arkadi oli sävyisä, terävä-älyinen ja siveä nuorukainen, joka oli kotoisin Vjazman kaupungista. Hän kilvoitteli houkkana Kristuksen tähden, mikä oli Venäjällä vielä 1000-luvulla harvinainen kilvoitusmuoto. Hän eli almuilla ja nukkui missä sattui, usein metsässä tai kirkon eteisessä. Autuas huolettomuus ja luonnonläheisyys tekivät hänen olemuksensa henkeväksi ja irrottivat hänet maallisesta turhuudesta. Kirkossa hän rukoukseen vajonneena vuodatti usein heltymyksen ja hengellisen ilon kyyneliä. Hänen neuvonsa olivat täsmällisiä, ennustuksensa toteutuivat ja nuhteensa saivat ihmiset parantamaan tapansa.

Kokenut hengellinen ohjaaja, pyhittäjä Jefrem Novotoržokilainen (28.1.) auttoi nuorta kilvoittelijaa välttämään hengelliset vaarat vaikeassa houkkakilvoituksessa. Kun Arkadin rukousten kautta oli tapahtunut muutamia ihmeitä, hän pakeni ihmiskunniaa Tvertsajoen yläjuoksulle, missä hän auttoi pyhittäjä Jefremiä kirkon ja luostarin rakentamisessa nykyisen Toržokin kaupungin paikalle. Siellä Arkadi vihkiytyi munkiksi kilvoitellen täydessä kuuliaisuudessa hengelliselle isälleen pyhittäjä Jefremille. Ohjaajansa kuoltua hän jatkoi kilvoitustaan tämän ohjeiden mukaan. Muutaman vuoden kuluttua (eräiden tietojen mukaan vuonna 1077) hänkin siirtyi rauhassa Herransa luo.

Pyhittäjä Mardari, Kiovan luolaluostarin erakko

Pyhittäjä Mardari kilvoitteli Kiovan luolaluostarin kaukaisemmissa luolissa 1200-luvulla. Hän pyrki täydellisyyteen paastossa, rukouksessa, kuuliaisuudessa ja muissa hyveissä, aivan erityisesti omistamattomuudessa ja köyhyydessä. Hänellä ei ollut keljassaan ainoatakaan esinettä, vaatteitaan lukuun ottamatta. Kilvoitustensa päätteeksi hän sulkeutui luolaan ja eli siellä Jumalalle otollisesti kuolemaansa asti.

Pyhä marttyyripiispa Gabriel, Serbian arkkipiispa

Pećin piispa ja Serbian kirkon johtava hierarkki Gabriel sai turkkilaisilta viranomaisilta luvan lähteä Venäjälle ja Valakiaan, nykyisen Romanian eteläosaan keräämään avustusta kirkkonsa tarpeisiin. Palatessaan takaisin hän löysi istuimeltaan bulgarialaisen Maksimin. Tämä oli käyttänyt hänen poissaoloaan hyväkseen ja anastanut itselleen arkkipiispan aseman. Kun Gabriel vaati istuintaan takaisin, Maksim meni visiirin luo Prusaan (nyk. Bursa), missä tämä oleskeli yhdessä sulttaanin kanssa, ja syytti Gabrielia salaliitosta sulttaania vastaan. Gabrielkin kutsuttiin paikalle, ja vaikka visiiri tätä kuultuaan ymmärsi hyvin, mistä oli kysymys ja että Gabriel oli panettelun uhri, hän alkoi vaatia tätä kääntymään muslimiksi. Muussa tapauksessa Gabriel hirtettäisiin maanpetturina.

Piispa Gabrielia kauhistutti pelkkä ajatuskin Kristuksen kieltämisestä. Hän sanoi olevansa valmis ennemmin kestämään vaikka minkälaisia kärsimyksiä. Niinpä häntä alettiin kiduttaa monin eri tavoin. Kun hän kuitenkin pysyi lujana tunnustuksessaan, hänet lopulta hirtettiin. Tämä tapahtui vuonna 1659.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.