30.9.2017

Sävelmä
7. säv.

p. Gregorios Armenialainen, Armenian valontuoja (+ 328 tai 332)

m:t Ripsimia ja Gaiana sekä heidän toverinsa (+ n. 300)

Epistola
1. Kor. 16:13–24 (Gregorios)
1. Kor. 14:20–25

1. Kor. 16:13–24

13 Valvokaa, pysykää uskossanne lujina, olkaa urheita, olkaa vahvoja. 14 Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 15 Minulla on teille pyyntö, veljet. Niin kuin tiedätte, Stefanas ja hänen perheväkensä ovat ensi hedelmä työstämme Akhaiassa, ja he ovat antautuneet palvelemaan pyhiä. 16 Olkaa te puolestanne kuuliaisia heille ja kaikille, jotka työskentelevät ja näkevät vaivaa yhdessä heidän kanssaan. 17 Olen iloinen siitä, että Stefanas, Fortunatus ja Akaikos ovat tulleet tänne. He korvaavat minulle sen, että joudun olemaan erossa teistä. 18 He ovat virkistäneet minua niin kuin teitäkin. Antakaa tunnustus tällaisille miehille! 19 Aasian maakunnan seurakunnat lähettävät teille terveisensä. Myös Aquila ja Prisca ja heidän kodissaan kokoontuva seurakunta lähettävät teille paljon terveisiä Herran nimeen. 20 Terveisiä kaikilta veljiltä. Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla. 21 Minä, Paavali, kirjoitan tähän tervehdyksen omakätisesti. 22 Jos joku ei rakasta Herraa, hän olkoon kirottu. Maranata! Herramme, tule! 23 Herran Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne. 24 Rakkaat terveiseni teille kaikille, te Kristuksen Jeesuksen omat.

1. Kor. 14:20–25

20 Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia. 21 Lain kirjassa sanotaan: -- Oudoilla kielillä ja vieraiden huulilla olen puhuva tälle kansalle, eikä se sittenkään kuuntele minua, sanoo Herra. 22 Outoja kieliä ei siis ole tarkoitettu merkiksi uskoville vaan niille, jotka eivät usko profetoiminen sen sijaan ei ole merkkinä epäuskoisille vaan uskoville. 23 Jos seurakunnan yhteisessä kokouksessa kaikki puhuisivat kielillä ja sinne tulisi ulkopuolisia tai epäuskoisia, he varmasti sanoisivat, että te olette järjiltänne. 24 Jos sen sijaan kaikki profetoisivat ja joku epäuskoinen tai ulkopuolinen tulisi paikalle, hän joutuisi kaikkien koeteltavaksi ja tutkittavaksi 25 ja hänen sydämensä salaisuudet paljastuisivat. Silloin hän heittäytyisi kasvoilleen maahan, rukoilisi Jumalaa ja tunnustaisi: "Jumala on todella teidän keskuudessanne."

Matt. 24:42–47 (Gregorios)
Luuk. 5:17–26

Pyhä Gregorios Armenialainen, Armenian valontuoja (+ 328 tai 332)

Matt. 24:42–47

42 "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herran­ne tulee. 43 Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtau­tua taloonsa. 44 Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista. 45 "Kuka siis on uskollinen ja viisas palvelija, jonka talon isäntä asettaa palvelusväkensä esimieheksi katsomaan, että kaikki saavat ruokansa ajallaan? 46 Autuas se palvelija, jonka hänen herransa palatessaan tapaa näin tekemästä! 47 Totisesti: herra uskoo hänen hoitoonsa koko omaisuutensa.

30.9.2017

Luuk. 5:17–26

Siihen aikaan, 17 kun Jeesus taas opetti, häntä kuulemassa istui fariseuksia ja lainopettajia. Heitä oli tullut kaikista Galilean kylistä ja myös Juudeasta ja Jerusalemista. Herran voima vaikutti Jeesuksessa niin että hän saattoi parantaa sairaita. 18 Paikalle tuli miehiä, jotka kantoivat vuoteella halvaantunutta. He yrittivät tuoda hänet sisälle taloon asettaakseen hänet Jeesuksen eteen. 19 Tungoksessa he eivät kuitenkaan saaneet tuoduksi häntä sisään, ja niin he kiipesivät katolle, irrottivat tiiliä ja laskivat sairaan vuoteineen kaikkien keskelle Jeesuksen eteen. 20 Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi: "Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi." 21 Silloin lainopettajat ja fariseukset ajattelivat: "Mikä mies tämä on? Hän herjaa Jumalaa, kun puhuu noin. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?" 22 Mutta Jeesus oli selvillä siitä, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: "Mitä te oikein ajattelette? 23 Kumpi on helpompaa, sanoa: 'Sinun syntisi on annettu anteeksi', vai sanoa: 'Nouse ja kävele'? 24 Mutta jotta tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle -- "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." 25 Heti paikalla mies kaikkien nähden nousi jalkeille, otti vuoteen, jolla oli maannut, ja lähti kotiinsa ylistäen Jumalaa. 26 Kaikki olivat hämmästyksestä suunniltaan ja ylistivät Jumalaa. Pelon vallassa he sanoivat: "Me olemme tänään nähneet sellaista, mitä ei voisi todeksi uskoa."

Päivän synaksario

Pyhät marttyyrit Ripsimia ja Gaiana sekä heidän toverinsa

Pyhä Ripsimia (Ripsime) eli Roomassa keisari Diocletianuksen aikana (284-305) neitseiden yhteisössä, jonka johtaja oli Gaiana. Kerrotaan, että keisari päätti etsiä itselleen sopivan puolison ja lähetti muotokuvamaalaajan kaupungille maalaamaan kauneimpien nuorten naisten kuvia. Tämä onnistui pääsemään sisään neitsytyhteisöön, ja kun keisari näki muotokuvat, hän valitsi Ripsimian. Kun Ripsimia sai kuulla keisarin aivoituksesta, hän kieltäytyi välittömästi. Kostoa peläten Gaianen yhteisön neidot lähtivät pakoon ja purjehtivat Aleksandriaan.

Neidot asettuivat lopulta Armenian pääkaupungin Valaršapatin lähistölle, jossa he asuivat luolissa Araratvuoren juurella ja elättivät itsensä käsitöillä. Kun keisari Diocletianus sai kuulla, missä Ripsimia oli, hän kirjoitti asiasta Armenian kuninkaalle Trdatille pyytäen tätä tappamaan Gaianan ja lähettämään Ripsimian Roomaan. Trdat tuli uteliaaksi ja kutsutti Ripsimian luokseen. Myös Armenian kuningas mieltyi neidon kauneuteen ja yritti ottaa hänet syleilyynsä, mutta neito halveksi kuninkaan suosionosoituksia ja tyrkkäsi hänet maahan. Gaiana oli paikalla ja rohkaisi Ripsimiaa vastustamaan kuninkaan lähentelyä.

Ripsimia heitettiin vankilaan, mutta kun hän pääsi pakenemaan, kuningas Trdat haetutti hänet takaisin ja määräsi Gaianan hampaat hakattavaksi murskaksi kivillä ja Ripsimian paistettavaksi elävältä. Ripsimian kieli revittiin irti, häntä venytettiin kiskomalla häntä eri suuntiin, hänen kylkiään korvennettiin soihduin, vatsaansa painettiin piikkejä, silmänsä kaivettiin irti ja lopulta hänet leikeltiin palasiksi. Näin hän pääsi kohtaamaan taivaallisen sulhasensa, jolle hän oli varjellut neitsyytensä loppuun saakka.

Kun yhteisön muut neidot tulivat hakemaan Ripsimian pyhiä jäännöksiä, heidät tunnistettiin ja vietiin kidutettaviksi ja sen jälkeen mestattaviksi. Kolmestakymmenestäseitsemästä sisaresta henkiin jäi ainoastaan yksi, joka teki myöhemmin lähetystyötä Georgiassa.[1]

Tämä tapahtui vuoden 300 tienoilla. Hieman myöhemmin Armenian valistaja Gregorios Valontuoja sai kuninkaan katumaan tekojaan ja rakennuttamaan kirkon pyhien marttyyrien kunniaksi. Ripsimia, Gaiana ja heidän toverinsa olivat Armenian ensimmäiset marttyyrit, ja siksi he ovat olleet Armeniassa suuresti kunnioitettuja. Lännen kirkossa heidän muistopäivänsä on 29.9.


[1] Eräät armenialaiset kirjoittajat samastavat kyseisen sisaren pyhään Nina Georgialaiseen (14.1.).

Pyhä Gregorios Armenialainen, Armenian valontuoja

Pyhä Gregorios (Grigor) syntyi vuoden 240 tienoilla. Hänen isänsä oli parthialainen Anak, joka murhasi Armenian kuninkaan Khosrov I:n ja menehtyi paetessaan murhan kostajia. Hänen perheestään jäi eloon vain kaksi poikaa. Heidät vietiin Kappadokian Kesareaan, jossa muuan kristitty nainen antoi näkemänsä näyn perusteella toisen nimeksi Gregorios. Hänet kastettiin ja hän alkoi perehtyä kristinuskoon.

Gregorios sai korkeatasoisen koulutuksen ja monipuolisen sivistyksen. Hän meni naimisiin armenialaisen Mariamin kanssa, sai kaksi lasta ja eli tavallista maallikon elämää. Hän työskenteli murhatun kuninkaan Khosrovin pojan Trdatin (latinaksi Tiridatus) alaisuudessa, joka oli Kesareassa jouduttuaan Persian kuninkaan karkottamaksi. Trdat ei kuitenkaan tiennyt Gregorioksen taustaa.

Jonkin ajan kuluttua roomalaiset auttoivat Trdatia nousemaan Armenian kuninkaaksi kiitollisina tämän Rooman valtakunnalle tekemistä palveluksista. Trdat alkoi heti osoittaa kiivasta intoa epäjumalanpalveluksen puolesta. Hän antoi pian pidättää häntä vuosikausia palvelleen Gregorioksen syytettynä kristinuskon levittämisestä. Gregorios kieltäytyi uhraamasta valtiollisille jumalille ja joutui kidutettavaksi. Kun kuningas Trdat sai vielä tietää Gregorioksen olevan Khosrovin murhaajan poika, hän määräsi tälle erityisen julman kidutuksen. Gregorios sidottiin telineeseen ja häntä ruoskittiin päiväkausia, hänen jalkojaan kiristettiin ruuvipenkissä, hänen päänsä työnnettiin tuhkasäkkiin, hänet pakotettiin juoksemaan nauloja jalkapohjissaan, hänen luitaan rikottiin ja hänen iholleen kaadettiin sulaa lyijyä. Gregorios kesti hiljaa kaikki kidutukset pukeutuneena Kristuksen kukistumattoman uskon haarniskaan ja kiittäen Jumalaa siitä, että sai kärsiä Hänen nimensä tähden.

Lopulta Gregorios vietiin kukkulalle lähellä Araratin vuorta ja heitettiin syvään kuiluun, jossa oli ruumiita, myrkyllisiä jätteitä ja käärmeitä. Pyhä Gregorios oli kuilussa 15 vuotta kärsien hiljaa ja pitäen toivonsa Jumalassa. Muuan leski kävi uskollisesti tuomassa hänelle ruokaa kaikkien näiden vuosien ajan.

Gregorioksen viruessa kuilussa kuningas Trdat jatkoi kristittyjen vainoa surmauttaen muun muassa pyhän Ripsimian, kunnes joutui tuskallisen sairauden kouriin, joka sai hänet menettämään järkensä ja elämään eläinten lailla. Kuninkaan sisar näki näyn, jonka mukaan ainoastaan Gregorioksen rukous voisi parantaa kuninkaan. Kun Gregoriosta mentiin hakemaan, hän kaikkien yllätykseksi nousi kuilusta hyväkuntoisena. Takaisin auringon valoon päässyt Kristuksen sankari paransi kuninkaan karkottamalla tätä vaivanneen hengen.

Gregorios vetosi kuninkaaseen, että tämä antaisi kastaa itsensä pelastuakseen ikuiselta rangaistukselta, joka olisi paljon hirvittävämpi kuin hänen maan päällä kokemansa sairaus. Kuningas Trdat otti Gregorioksen uskon vastaan. Hänet kastettiin Eufratvirran alkulähteillä yhdessä ylimysten ja kansanjoukon kanssa. Kuningas Trdat julisti kristinuskon Armenian valtionuskonnoksi vuonna 301. Ristiinnaulitun ja hänen vainottujen seuraajiensa uskolle annettiin ensimmäistä kertaa virallinen asema maallisessa valtakunnassa.

Parantumisihmeen jälkeen Gregorios paastosi 70 vuorokautta etsien hengellistä voimaa tulevia haasteita varten. Hän vieraili vuonna 302 Kesareassa, jossa piispa Leontios vihki hänet Armenian piispaksi. Gregorios alkoi kiertää ympäri Armeniaa julistamassa evankeliumia. Pakanatemppeleitä hävittivät sekä kuninkaan sotilaat että kasteen ottaneet vanhan uskonnon papit, joista Gregorios vihki kirkolle papistoa. Muun muassa Aštišatin tulenpalvojien temppeli muutettiin kirkoksi. Kuningas Trdat auttoi omin käsin rakentamaan kirkon pyhän Ripsimian ja muiden marttyyrien kunniaksi. Armenian kirkon keskuspaikaksi muodostui kuitenkin maan tuolloinen pääkaupunki Etšmiadzin Jerevanin lähellä. Sen katedraali rakennettiin paikkaan, johon Gregorios näki näyssä Kristuksen astuvan alas. Kuningas Trdat oli mukana kantamassa rakennustyömaalle kivenlohkareita.

Uusi usko levisi ennennäkemätöntä vauhtia. Pyhän Gregorioksen elämäkerran kirjoittaja mainitsee lukemiksi jopa ”neljä miljoonaa kastettua seitsemässä päivässä”. Kirkolle valittiin johtajia entisten vainottujen joukosta, ja maassa oli pian ”400 piispaa ja lukemattomia pappeja”. Kirkkoja oli pian kautta koko vuoristoisen maan, jonka rinteillä ja laaksoissa alkoivat nyt kaikua psalmit ja hengelliset ylistyslaulut.

Levitettyään Kristuksen rauhaa koko Armeniaan sekä Georgian alueelle Gregorios vetäytyi elämänsä loppupuolella Armenian vuorille, jossa hän eli erakkoyhteisön kanssa äärimmäisen askeettisesti. Uskovaisten turvaksi hän nimitti Armenian kirkon johtoon oman poikansa Aristakesin, joka oli isänsä arvoinen Kristuksen lauman paimen.

Pyhä Gregorios siirtyi vuonna 328 (tai 332) rauhallisesti iankaikkiseen iloon Pyhän Kolminaisuuden valkeuteen, jonka säteillä hän oli valaissut koko kansansa. Armenian Valontuoja haudattiin Thortaniin, ja haudan lähelle rakennettiin luostari. Hänen pyhäinjäännöksiään vietiin myöhemmin Konstantinopoliin ja sieltä edelleen takaisin Armeniaan. Osa siirrettiin ikonoklasmin aikana Napoliin, josta ne palautettiin vuonna 2001 Jerevaniin Armenian kirkon 1700-vuotisjuhlan kunniaksi.

Syyskuun 30. päivä on Gregorioksen pyhäinjäännösten Thortaniin siirron päivä. Armenian kirkolla on omat juhlansa myös Gregorioksen syntymän, kidutusten, kuiluun syöksemisen, kuilusta nousemisen ja pyhäinjäännösten löytymisen kunniaksi. Gregorioksen oikea käsi on kirjaimellisesti johtanut Armenian kirkkoa läpi historian, sillä kyseinen reliikki on kirkon johtajan eli katolikoksen merkki ja tunnus.

Pyhät Aristakes, Vertanes, Hussik ja Nerses Suuri, pyhän Gregorioksen jälkeläiset

Pyhän Gregorios Valontuojan ajan jälkeen Armenian kirkko joutui taistelemaan monenlaisia vaikeuksia vastaan. Mazdalaisuuden[1] harjoittajat osoittivat vihamielisyyttä kristittyjä kohtaan, ja pakanallisten tapojen kitkeminen osoittautui hitaaksi ja vaikeaksi.

Kirkon ensimmäisten vuosisatojen aikana piispoilta ei vaadittu naimattomuutta, ja siksi pyhää Gregoriosta seurasivat Armenian kirkon johtajana hänen omat jälkeläisensä. Kappadokian Kesareasta lähtöisin olevina he tekivät parhaansa saadakseen luotua hedelmällisen yhdistelmän armenialaisten kansallisista ominaispiirteistä ja kristillis-hellenistisestä kulttuurista. Tämä oli myös omiaan auttamaan Armenian vapautumista Persian ylivallasta. Gregorioksen jälkeläisten yritykset synnyttää alueella kristillisten ihanteiden mukaista elämää johtivat kuitenkin toistuvasti vaikeuksiin, sillä kuninkaat ja ylimykset olivat tottuneet monenkirjavaan kohtuuttomuuteen ja epäoikeudenmukaisuuteen. Heidän irstailuaan paheksui kansakin.

Pyhä Aristakes, Gregorios Valontuojan nuorin poika, syntyi vuonna 270. Hän omistautui erakkoelämälle, kunnes hänen isänsä ja kuningas Trdat pyysivät häntä auttamaan veljeään Verthanesta lähetystyössä. Pyhä Gregorios vihki poikansa Aristakesin ensin papiksi ja myöhemmin piispaksi. Aristakes oli isänsä ja kuningas Trdatin mukana vierailulla Roomassa keisari Konstantinus Suuren luona. Matkan jälkeen pyhä Gregorios vetäytyi vuoriston rauhaan ja Aristakesista tuli hänen seuraajansa Armenian kirkon katolikoksen tehtävään vuosiksi 320-327. Aristakes osallistui Nikean kirkolliskokoukseen vuonna 325. Hän kuoli Sofenan kuvernöörin Arcelauksen määräyksestä nuhdeltuaan tämän hillitöntä elämäntapaa.

Aristakesin veli Verthanes nousi kirkon johtoon seuraavana vuonna pyhän Gregorioksen kuoleman jälkeen. Hän oli innokas sielujen paimen ja väsymätön evankeliumin julistaja. Kun Verthanes nuhteli kuningatarta tämän moraalittomuuden johdosta, hänen kannoilleen lähetettiin murhaajia, joiden käsistä hän kuitenkin pelastui ihmeellisesti; lopulta murhamiehetkin kääntyivät kristityiksi. Pyhä Verthanes kuoli rauhassa vuonna 342.

Verthanesin nuorin poika pyhä Hussik syntyi Kesareassa vuonna 304. Hän tuli Armeniaan isänsä ja setänsä pyhän Aristakesin mukana. Hussik vetäytyi yksinäisyyteen omistautuakseen rukouselämälle. Jumala antoi hänelle useita profeetallisia näkyjä kirkon ja hänen sukunsa tulevaisuudesta. Pyhä Hussik seurasi isäänsä katolikokseksi vuonna 342 ja asettui heti kuningas Tirania vastaan otettuaan asiakseen puuttua hovissa vallitsevaan moraalittomuuteen. Eräänä juhlapäivänä hän kielsi kuningasta astumasta jalallaan kirkkoon, minkä johdosta hänet otettiin saman tien kiinni ja hakattiin kuoliaaksi vuonna 347.

Tämän jälkeen kuningas alkoi valita itse patriarkkoja saadakseen kirkon johtoon henkilöitä, jotka olisivat moraalikysymyksissä välinpitämättömämpiä. Hänen seuraajansa kuningas Aršak kuitenkin palautti kirkon johtajuuden pyhän Gregorioksen perillisille. Hän ilmoitti valitsevansa katolikokseksi Nerseksen, joka oli pyhän Hussikin pojanpoika ja kuningas Tiranin jälkeläinen. Myös Nerses oli kasvatettu Kesareassa kreikkalaisen kristillisen kulttuurin ja sikäläisen kilvoituselämän vaikutuspiirissä. Hän oli mennyt naimisiin prinsessa Sanduhtin kanssa ja tämän kuoltua palvellut Armenian kuninkaan Aršakin hovissa kamariherrana. Nerses kieltäytyi kunniasta, mutta kun kansa vaati häntä tehtävään yksimielisesti, hän ei voinut enää kieltäytyä. Hänet vihittiin Armenian kirkon johtajaksi vuonna 353.

Katolikoksena pyhä Nerses Suuri teki kaiken voitavansa saadakseen maassa aikaan perinpohjaisen hengellisen ja moraalisen uudistumisen. Hänen erityinen tavoitteensa oli tuoda kristinuskon sanoma lähemmäksi kansaa. Hän kutsui koolle ensimmäisen kansallisen kirkolliskokouksen, joka kokoontui hänen patriarkaattinsa keskukseen Aštišatiin. Nerses julisti laittomiksi taikauskoiset tavat ja pakanalliset menot, otti käytäntöön jumalanpalveluselämää, paastopäiviä, avioliittoa ja avioelämää koskevia kanonisia sääntöjä, perusti oppilaitoksia papiston kouluttamiseksi, vihki paljon papistoa, perusti seurakuntia ja luostareita sekä lähetti munkkeja julistamaan evankeliumia kansan parissa. Pyhän Nerseksen johdolla kirkko otti itselleen aktiivisemman roolin yhteiskunnallisissa asioissa. Armeniaan nousi ensimmäisen kerran historiassa kokonainen hyväntekeväisyyslaitosten ketju: hoitokoteja köyhille, orpokoteja, sairaaloita ja asuinpaikkoja lepraa sairastaville.

Pyhä Nerses Suuri lähetti keisarin luokse Konstantinopoliin useita kertoja lähetystöjä, mutta oman kuninkaan kanssa suhteet huononivat nopeasti. Kun kuningas Aršak kieltäytyi lykkäämästä kuolemantuomiota, jonka hän oli epäoikeudenmukaisesti langettanut veljenpojalleen, Nerses erotti hänet kirkon yhteydestä ja joutui seurauksena itse väistymään tehtävistään aina siihen saakka kunnes Aršak kuoli persialaisten käsissä. Nerses palasi Edessan kaupungista ja nousi takaisin katolikoksen istuimelle vuonna 367 Pap-nimisen lapsikuninkaan hallitusaikana. Nerses toimi lapsikuninkaan holhoojana ja jatkoi paimenen työtään. Mutta kun uusi kuningas varttui, hänkin alkoi viettää yhtä turmeltunutta elämää kuin edeltäjänsä ja oli täysin kuuro pyhän katolikoksen vastaväitteille. Lopulta Nerses kielsi häntä astumasta kirkkoon. Kuningas kosti antamalla myrkyttää pyhän Nerseksen juhlapöydässä vuonna 373.

Kuningas Pap ja hänen seuraajansa olivat vastuuttomia ja toimivat kirkkoa kohtaan häikäilemättömästi valiten itselleen mieluisia patriarkkoja. Lopulta koko Armenian valtakunta jaettiin Rooman ja Persian kesken. Pyhän Gregorioksen jälkeläisistä katolikokseksi vihittiin 300-luvun lopulla vielä pyhä Sahak, jonka muistopäivä on 9. syyskuuta.


[1] Persian zarathustralaista uskontoa kutsutaan mazdalaisuudeksi sen ylimmän Jumalan Ahura-Mazdan mukaan.

Pyhä Mikael, Kiovan ensimmäinen metropoliitta

Venäjän kirkon ensimmäinen metropoliitta pyhä Mikael oli kansallisuudeltaan syyrialainen, toisten lähteiden mukaan bulgaari tai serbi. Hän tuli vuonna 989 Korsunista[1] muiden pappien kanssa pyhän ruhtinas Vladimirin (15.7.) luo, joka oli vähän aiemmin (vuonna 988) ottanut kasteen. Venäjän kirkon ensimmäisen metropoliitan osaksi tuli vaikea mutta antoisa tehtävä. Hän kulki vasta kristinuskoon kääntyneellä Venäjällä saarnaamassa evankeliumia, kastamassa ja opettamassa vastakääntyneitä ja perustamassa kirkkoja. Pyhä Mikael oli viisas ja hiljainen, mutta ankara esipaimen. Hän kuoli vuonna 992 ja hänet haudattiin Kiovaan Jumalanäidille pyhitettyyn Kymmenysten kirkkoon. Myöhemmin hänen pyhäinjäännöksensä siirrettiin Kiovan luolaluostariin.


[1] Korsun eli Taurian Hersones oli Krimillä nykyisen Sevastopolin kaupungin lähellä sijaitseva kreikkalaissiirtokunta, josta on nykyisin jäljellä rauniot.

Pyhittäjä Grigori Pelšmalainen, Vologdan ihmeidentekijä

Pyhittäjä Grigori syntyi Galitšin kaupungissa Kostroman alueella. Hänen vanhempansa olivat rikkaita mutta hurskaita pajareita, jotka ruokkivat poikaansa jumalallisten kirjoitusten opetuksilla. Jo nuorena hän tunsi kutsumuksekseen lähteä Jumalan rakkauden tähden kulkemaan kapeaa ja tuskien täyttämää tietä. Vanhempiensa kuoltua hän oli vapaa toteuttamaan aikomuksensa. Hän päästi orjansa vapaiksi, antoi heille maata ja omaisuutta, jakoi rahat köyhille ja lähti itse ilman mitään varoja Galitšinjärven lähellä sijaitsevaan Jumalansynnyttäjän luostariin. Siellä hän omistautui kokonaan Kristukselle, kielsi oman tahtonsa ja palveli nöyrästi veljiä viettäen yöt ja päivät rukouksessa. Luostarin isät pitivät häntä lähes enkelinä.

Niin kuin ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi pysyä kätkössä (Matt. 5:14), niin ei Grigorin hyveellinen elämäkään jäänyt huomaamatta. Hänet katsottiin otolliseksi saamaan pappisvihkimys ja nimitettiin aikanaan luostarin igumeniksi. Grigori ei ylpistynyt korkeasta virastaan. Hän suhtautui kaikkiin ihmisiin vilpittömän rakastavasti ja otti kaikki luokseen tulijat iloiten vastaan. Kaikki ylistivät häntä, ja ruhtinaat ja ylimykset kunnioittivat häntä. Tämä alkoi kiusata pyhittäjää. Hän tunsi, että ihmisiltä tuleva kunnia sitoo häntä maailmaan, josta hän oli luopunut munkiksi vihittäessä. Hän rukoili Herraa antamaan hänelle ymmärrystä ja lähti pyhiinvaellusmatkalle Rostoviin. Siellä Grigorin kilvoitukset ja hyveet huomattiin pian, ja Vapahtajan luostarin munkit pyysivät arkkipiispa Dionisia määräämään hänet luostarinsa arkkimandriitaksi. Kahden vuoden ajan Grigori johti luostaria, mutta maine ja kunnia seurasivat häntä ja pakottivat hänet vaihtamaan jälleen asuinpaikkaa. Kuultuaan pyhittäjä Dionisi Glušitsalaisesta (1.6.) ja tämän perustamasta Jumalanäidin suojeluksen luostarista hän meni sinne ja asettui asumaan pyhittäjän hänelle osoittamaan keljaan pääluostarin ulkopuolelle. Siellä hän eli kuuliaisena pyhittäjä Dionisille. Keskinäinen rakkaus liitti pian nämä kaksi kilvoittelijaa toisiinsa, niin että heillä tuntui olevan vain yksi tahto. Jonkin ajan kuluttua Grigori kertoi Dionisille toiveestaan mennä erämaahan palvelemaan Herraa yksinäisyydessä. Pyhittäjän siunauksella hän lähti kohti itää ja saapui Jumalan johdattamana Pelšmajoelle. Siellä hän tunsi löytäneensä etsimänsä ja iloitsi ja riemuitsi hengessään. Hän pystytti ristin ja rukoili Jumalaa ja Jumalanäitiä, että he auttaisivat häntä rakentamaan paikalle luostarin.

Pyhittäjä ryhtyi itse omin käsin raivaamaan tulevan luostarin paikkaa ja valmistamaan hirsiä. Kun hänen luokseen tuli veljiä, hän meni Rostoviin pyytämään arkkipiispa Jefremiltä siunauksen luostarin rakentamiselle. Esipaimen opetti häntä ja kehotti häntä perustamaan kinobian apostolien opetuksen mukaan: “Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä.” (Ap.t. 4:32)

Grigori alkoi Jumalan avulla rakentaa luostaria Jumalanäidin kunniaksi. Samalla hän enensi kilvoituksiaan, rukoili lakkaamatta ja oli nöyrä ja rakastava kaikkia kohtaan. Hän eli enkelien kaltaista elämää, eikä kukaan veljistä rohjennut vastustaa häntä missään. Iloiten hän kulki tietään kompastelematta, kiinnittäen mielensä taivaallisiin ja varjellen sydämensä himojen kuohunnalta.

Pyhittäjä Grigori seurasi myös isänmaansa elämää ja osallistui sen tapahtumiin. Pelkäämättä hän nuhteli ruhtinas Dimitri Šemjakaa, joka hävitti joukkoineen Vologdan ympäristöä. Luostarissaan hän yhdisti kilvoituksiin laupendentyön. Lisäksi hän jäljensi kirkollisia kirjoja. Pyhittäjä Grigori eli hyvin vanhaksi. Hän kuoli syyskuun 30. päivänä 1400-luvun puolivälissä. Ennen kuolemaansa hän kehotti veljiä säilyttämään rakkauden ja sielun puhtauden ja pyysi, etteivät he hänen kuolemansa jälkeen osoittaisi kunnioitusta hänen ruumiilleen vaan heittäisivät sen suohon. Hänen kuoltuaan eräs silmäsairaudesta kärsinyt veli parantui kirkossa pyhittäjän arkun ääressä, ja kirkon täytti hyvä tuoksu.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.