24.9.2017

Sävelmä
7. säv.

16. helluntainjälkeinen sunnuntai

Ensimmäinen naismarttyyri, ap.v. Tekla (+ 1. vs.)

pt. Siluan Athosvuorelainen (+ 1938)

pm. Juvenali Alaskalainen (+ 1796)

Polyeleon evankeliumi
Luuk. 24:12–35

V ylösnousemusevankeliumi

Luuk. 24:12–35

Siihen aikaan 12 Pietari lähti juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut. 13 Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka. 14 He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. 15 Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. 16 He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut. 17 Jeesus kysyi heiltä: "Mistä te oikein keskustelette, matkamiehet?" He pysähtyivät murheellisina, 18 ja toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: "Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut." 19 "Mitä te tarkoitatte?" Jeesus kysyi. He vastasivat: "Sitä, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Se mies oli tosi profeetta, voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan edessä. 20 Meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme luovuttivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. 21 Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin. Eikä siinä kaikki. Tänään on jo kolmas päivä siitä kun se tapahtui, 22 ja nyt ovat muutamat naiset meidän joukostamme saattaneet meidät kerta kaikkiaan hämmennyksiin. He kävivät varhain aamulla haudalla 23 mutta eivät löytäneet hänen ruumistaan. Sieltä tultuaan he lisäksi kertoivat nähneensä näyn: enkeleitä, jotka sanoivat, että Jeesus elää. 24 Muutamat meistä menivät silloin haudalle ja totesivat, että asia oli niin kuin naiset olivat sanoneet. Jeesusta he eivät nähneet." 25 Silloin Jeesus sanoi heille: "Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? 26 Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa." 27 Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu. 28 He olivat jo saapumassa kylään, jonne olivat menossa. Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, 29 mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat: "Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan." Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen. 30 Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. 31 Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään. 32 He sanoivat toisilleen: "Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?" 33 Heti paikalla he lähtivät matkaan ja palasivat Jerusalemiin. Siellä olivat koolla yksitoista opetuslasta ja muut heidän joukkoonsa kuuluvat. 34 Nämä sanoivat: "Herra on todella noussut kuolleista! Hän on ilmestynyt Simonille." 35 Nuo kaksi puolestaan kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunteneet Jeesuksen, kun hän mursi leivän.

Epistola
2. Tim. 3:10–15 (Tekla)
2. Kor. 6:1–10

2. Tim. 3:10–15

10 Sinä olet uskollisesti seurannut minun opetustani, elämäntapaani, pyrkimystäni, uskoani, kärsivällisyyttäni, rakkauttani ja kestävyyttäni 11 niissä vainoissa ja kärsimyksissä, joita sain osakseni Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa. Millaisia vainoja olenkaan saanut kestää! Ja kaikista Herra on minut pelastanut. 12 Mutta vainon kohteeksi joutuvat kaikki ne, jotka haluavat elää hurskaasti Kristuksen Jeesuksen omina. 13 Kelvottomat ihmiset ja petkuttajat menevät pahuudessa yhä pitemmälle, eksyttäen muita ja eksyen itse. 14 Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. 15 Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen.

2. Kor. 6:1–10

1 Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! 2 Hänhän sanoo: -- Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä. 3 Me emme anna kenellekään missään asiassa loukkaantumisen aihetta, jotta palveluvirkaamme ei moitittaisi. 4 Kaikessa me osoitamme olevamme Jumalan palvelijoita. Me kestämme sitkeästi vaikeudet, vaivat ja ahdingot, 5 ruoskimiset, vankeudet, mellakat, raadannan, valvomisen ja paastoamisen. 6 Mielemme on puhdas, meillä on tietoa, kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä, meillä on Pyhä Henki, vilpitön rakkaus, 7 totuuden sana ja Jumalan voima. Aseinamme ovat vanhurskauden miekka ja kilpi. 8 Meitä kunnioitetaan ja halveksitaan, meitä panetellaan ja kiitellään. Meitä pidetään villitsijöinä, mutta me puhumme totta. 9 Meitä kohdellaan tuntemattomina, mutta me olemme liiankin tunnettuja. Olemme lähellä kuolemaa mutta silti elossa, pahoinpideltyjä mutta yhä hengissä, 10 murheellisia mutta aina iloisia. Olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken.

Matt. 25:1–13 (Tekla)
Luuk. 5:1–11

Ensimmäinen naismarttyyri, pyhä apostolienvertainen Tekla (+ 1. vs.)

Matt. 25:1–13

Herra esitti seuraavan vertauksen: 1 "Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. 2 Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. 3 Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. 4 Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. 5 Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. 6 Mutta keskellä yötä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!' 7 Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. 8 Tyhmät sanoivat viisaille: 'Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.' 9 Mutta viisaat vastasivat: 'Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.' 10 Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. 11 Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' 12 Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä en tunne teitä.' 13 "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

24.9.2017

Luuk. 5:1–11

Siihen aikaan, 1 kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, 2 hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. 3 Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen. 4 Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: "Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne." 5 Tähän Simon vastasi: "Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket." 6 Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. 7 He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. 8 Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies." 9 Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, 10 samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." 11 He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Päivän synaksario

Ensimmäinen naismarttyyri, apostolienvertainen Tekla

Pyhä Tekla syntyi Vähän-Aasian Ikonionissa (nyk. Konya) rikkaan Teokleos-nimisen pakanan tyttäreksi. Kahdeksantoista vuoden ikäisenä hänet kihlattiin Thamyris-nimiselle nuorelle miehelle, joka rakasti häntä suuresti. Noihin aikoihin apostoli Paavali, joka oli tulossa Antiokiasta, viipyi Ikonionissa opettaen Jumalan sanaa päivin ja öin Onesiforoksen luona, aivan Teklan naapurustossa.

Paavali lausui häntä kuunnelleille: ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ne, jotka valvovat lihansa puhtautta, sillä he ovat Jumalan temppeleitä. Autuaita ovat ne, jotka ovat kieltäneet tämän maailman, sillä he ovat kelvollisia Jumalalle. Autuaita ne, jotka tottelevat Jumalan sanoja, sillä he saavat lohdun. Autuaita ne, jotka omaksuvat Jeesuksen viisauden, sillä heitä on kutsuttava Korkeimman lapsiksi. Autuaita ne, jotka ovat varjelleet kasteessa saamansa puhtauden, sillä he löytävät levon Isän ja Pojan kanssa. Autuaita ne, jotka ovat ymmärtäneet tiedon Jeesuksesta Kristuksesta, sillä he saavat olla valossa. Autuaita ne, jotka ovat hylänneet tämän maailman ulkonaiset asiat Jumalan rakkauden tähden, sillä he saavat tuomita enkeleitä ja heidät kirkastetaan Isän oikealla puolella. Autuaita ovat neitseiden ruumiit, sillä Isän Sana on heidän puolustuksensa Hänen Poikansa päivänä, ja he saavat nauttia lepoa iankaikkisesti.”

Tekla kuunteli Paavalin taivaallisia sanoja verhon takana. Kuunneltuaan apostolin opetusta kolme päivää Teklan sydämeen syttyi hengellinen ilo ja hän päätti heittäytyä täysin uskon varaan. Kun kaikki huomasivat, että Tekla ei enää välittänyt mistään maallisesta vaan kiintyi yhä lujemmin tuon muukalaisen sanoihin, joka suositteli avioliitosta pidättäytymistä, Teokleos ja Thamyris alkoivat menettää malttinsa. Koko kaupunki kuohui. Paavali vangittiin ja vietiin kuvernöörin eteen; tämä määräsi Teklankin kahleisiin ja vankilaan.

Yöllä Tekla alkoi etsiä Paavalia vankilasta. Hän lahjoi vartijan antamalla tälle rannerenkaansa, istuutui Paavalin jalkojen juureen ja suuteli hänen kahleitaan. Paavali alkoi puhua hänelle Jumalan suurista teoista. Tekla löydettiin Paavalin luota kytkeytyneenä häneen jumalallisen rakkauden kahlein, ja heidät tuotiin yhdessä kuvernöörin eteen. Kun Tekla ei vastannut mitään hänelle esitettyihin kysymyksiin, hänen oma äitinsä huusi: ”Polttakaa tuo avioliiton vihollinen keskellä amfiteatteria pelottavana esimerkkinä kaikille toisille naisille!” Väkijoukkoa miellyttääkseen kuvernööri suostui ruoskituttamaan Paavalin ja ajoi hänet pois kaupungista. Teklan hän tuomitsi poltettavaksi elävältä.

Tekla vietiin alastomana teloituspaikalle, ja nuoret miehet ja naiset keräsivät jo puita roviota varten. Silloin Tekla näki Vapahtajan, joka ilmestyi hänelle Paavalin hahmossa. Häntä katsoessaan Tekla täyttyi jumalallisella voimalla. Aseistaen itsensä ristinmerkillä Tekla nousi roviolle. Liekit syttyivät, mutta ne eivät tarttuneet häneen. Teklan rakkauden liikuttamana Jumala lähetti rankan sadekuuron, joka sammutti liekit ja saattoi koko amfiteatterin veden valtaan.

Paavali oli piiloutunut Onesiforoksen luokse ja piti majaansa hänen sukuhaudassaan kaupungin ulkopuolella. Jumala auttoi Teklaa pääsemään Paavalin luokse haudalle, ja he lähtivät yhdessä kohti Antiokiaa.

Antiokiassa yksi kaupungin ylimyksistä nimeltään Aleksanteri mieltyi heti Teklan kauneuteen. Hän alkoi liehitellä Teklaa, osti hänelle lahjoja, kosi häntä ja lopulta tarttui häneen kiinni keskellä katua. Tekla repi Aleksanterin viitan ja nakkasi hänen päässään olleen seppeleen maahan. Jouduttuaan näin naurunalaiseksi Aleksanteri kosti luovuttamalla Teklan kuvernöörille, joka tuomitsi tämän heitettäväksi pedoille.

Areenalla Tekla sidottiin kiinni raivokkaaseen naarasleijonaan, joka kuitenkin vain nuoli hänen jalkojaan. Kansa alkoi pitää Teklan tuomitsemista vääryytenä. Seuraavana päivänä Teklan kimppuun laskettiin joukko muita petoja, mutta hän oli yhä naarasleijonan suojeluksessa ja pedot alkoivat nahistella keskenään. Kun Tekla näki vedellä täytetyn syvän kaivannon, jossa oli meripetoja odottamassa seuraavaa uhria, hänet valtasi halu saada kaste vielä ennen kuolemaansa. Hän huudahti: ”Nyt on aika ottaa uudestisyntymisen peso!” ja heittäytyi veteen lausuen: ”Jeesuksen Kristuksen nimessä minä kastan itseni viimeisenä päivänäni.” Väkijoukkoa puistatti pelkkä ajatus siitä, että kaunotar joutuisi petojen raatelemaksi, mutta samalla hetkellä kun Tekla sukelsi veteen, salama iski petoihin, jotka nousivat kuolleina pintaan, ja tulinen pilvi peitti Kristuksen morsiamen.

Tekla yritettiin antaa toisille pedoille, mutta kaupungin naiset alkoivat valittaa huutaen ja kirkuen tuohduttuaan Teklan epäoikeudenmukaisesta tuomiosta. Muutamat heistä alkoivat heittää pedoille yrttejä, nardusta, kassiaa ja muita tuoksuaineita, joiden tukahduttava tuoksu täytti amfiteatterin niin, että pedot kävivät veltoiksi eivätkä enää välittäneet koskea pyhään.

Seuraavaksi Tekla sidottiin kiinni kahden sonnin sorkkiin, ja sonneja ärsytettiin tulipunaisina hehkuvilla raudoilla. Eläinten jo tempoillessa tuli tarttui köysiin polttaen ne puhki, ja pyhä säilyi taas vahingoittumattomana. Kun Aleksanteri ja hallitusmiehet näkivät, ettei heidän keinoillaan ollut vaikutusta Jumalan palvelijattareen, he päästivät hänet lopulta vapauteen.

Muutaman päivän ajan Tekla lepäsi Tryfainan kotona. Tämä oli rikas ylimysnainen, joka oli ottanut Teklan tyttärekseen heti vainon alkaessa. Tryfainan oma tytär oli kuollut mutta hän oli ilmestynyt äidilleen unessa ja käskenyt äitiään pitämään Teklaa omana tyttärenään ja Teklaa rukoilemaan puolestaan. Tekla rukoili: ”Oi Herra, taivaan ja maan Jumala, Jeesus Kristus, Korkeimman poika, suo että hänen tyttärensä Falconilla eläisi ikuisesti.”

Tekla ei kuitenkaan tahtonut mitään muuta kuin löytää Paavalin jälleen, ja kuultuaan hänen olevan Myrrassa Tekla pukeutui mieheksi ja lähti matkaan. Myrrassa hän kertoi Paavalille, mitä oli tapahtunut ja millaisen kasteen hän oli saanut. Tämän jälkeen Tekla palasi Myrrasta kotiseudulleen Ikonioniin, jossa hän sai tietää Thamyriksen kuolleen. Tekla teki kaikkensa julistaakseen Jumalan ihmeellisiä tekoja, mutta hänen äitinsä oli yhä haluton kuulemaan pelastuksen sanomaa.

Tekla lähti kohti Vähän-Aasian Seleukiaa, jossa hän julisti evankeliumia. Hän vetäytyi Qalamonin vuoren luoliin, joissa hän eli vuosikymmeniä hyvin askeettisesti. Tekla kävi kiivasta taistelua pahoja henkiä vastaan ja tuli kuuluisiksi kauttaan tapahtuneista ihmeistä. Kaupungin pakanalliset lääkärit alkoivat kadehtia hänen mainettaan ja lähettivät häikäilemättömiä miehiä häpäisemään Teklan. Mutta Jumala pelasti hänet vielä viimeisen kerran. Tekla astui elävänä kallion sisään ja katosi maan uumeniin. Maalulan kylässä Syyriassa on luostari, joka perimätiedon mukaan sijaitsee juuri tällä paikalla.

Pyhittäjä Koprios Palestiinalainen

Pyhä Koprios eli Palestiinassa 500-luvulla, jolloin arabiheimot usein ryöstelivät kristittyjä kyliä. Erään tällaisen hyökkäyksen aikana hänen äitinsä synnyttämisen aika oli koittamassa. Tämä etsi apua muiden kyläläisten kanssa pyhän Teodosioksen (11.1.) luostarista, mutta vielä matkalla ollessaan hänen synnytyksensä aika koitti. Äiti kuoli synnytykseen, ja lapsi jäi tunkiolle. Kun arabit olivat lähteneet, munkit löysivät vauvan ja toivat hänet pyhälle Teodorokselle, joka antoi lapselle nimen Koprios, ’tunkio’, ja alkoivat ruokkia häntä vuohenmaidolla.

Kun Koprios oli kyllin vanha, hän liittyi enkelielämän järjestykseen vihkiytymällä munkiksi. Hän oli Teodosiokselle erityisen rakas viattomuutensa ja yksinkertaisuutensa tähden, joka auttoi häntä säilyttämään itsessään Jumalan kuvan kokonaisena ja koskemattomana sekä kehittymään päivittäin Luojansa kaltaisuutta kohti.

Jumala antoi Kopriokselle armon hallita eläimiä samanlaisella vallalla kuin Aadamilla oli paratiisissa. Eräänä päivänä Koprios huomasi luostarin puutarhassa karhun syömässä lehtisalaattia. Hän otti sitä korvasta kiinni, ohjasi sen ulos ja uhkasi rangaista sitä pyhän Teodosioksen rukouksen kautta, jos se tekisi samaa uudelleen. Kerran Koprios oli vuorilla luostarin aasin kanssa keräämässä puita, kun karhu hyökkäsi eläimen kimppuun ja haavoitti sitä. Hän otti karhun kiinni ja lastasi puut sen selkään. ”Nyt sinä saat tehdä aasin työn”, hän sanoi, ”ja minä en päästä sinua menemään ennen kuin aasi on toipunut.”

Erään kerran Koprios keittiössä ollessaan huomasi keiton kiehuvan yli ja vihannesten valuvan jo lattialle. Koska hän ei nähnyt mitään millä sekoittaa keittoa, hän upotti paljaat kätensä kiehuvaan veteen, eikä tästä koitunut hänelle mitään vahinkoa.

Vanhemmiten pyhä Koprios tapasi rukoilla yksin salaisessa paikassa. Kaikkinaisin hyvein kaunistettuina ja alituisesti rukoukseen antautuneena hän eli luostarissa 90 vuoden ikään. Vähän ennen hänen kuolemaansa pyhä Teodosios ilmestyi kutsuen Kopriosta liittymään seuraansa siellä, missä on lepo ja loputon ilo. Muutaman päivän kuluttua pyhä Koprios sairastui. Veljet hyvästeltyään hän siirtyi Herransa luo vuonna 530.

Pyhittäjä Avraami Mirožkilainen

Pyhittäjä Avraami oli ensimmäisen Pihkovaan perustetun luostarin ensimmäinen igumeni. Tuon Kristuksen kirkastumiselle pyhitetyn luostarin perusti Novgorodin arkkipiispa pyhä Nifont (1129-1156, muistopäivä 8.4.) kaupungin laidalle paikkaan, jossa pieni Mirožkajoki laskee Velikajajokeen. Pyhittäjä Avraamin elämästä ei ole säilynyt mitään tietoja. Mahdollisesti hänet oli vihitty munkiksi Kiovassa tai jossakin vanhassa Novgorodin luostarissa. Hän kuoli vuonna 1158, ja hänen muistoaan on vietetty paikallisesti.

Pyhittäjä Nikander Erakko, Pihkovan ihmeidentekijä

Pyhittäjä Nikander Pihkovalainen, maallikkonimeltään Nikon, syntyi vuonna 1507 talonpoikaisperheen poikana. Hän tunsi jo nuorena mieltymystä hiljaiseen luostarielämään ja vetäytyi lopulta erämaahan kilvoittelemaan yksinäisyydessä. Monien erakkoelämän kiusausten ja murheiden keskellä häntä auttoivat Pihkovan seudun pyhittäjien Jefrosin Jeleazarovilaisen (15.5.) ja Savva Krypetskilaisen (28.8.) esirukoukset, ja kahdesti hän sai nähdä ilmestyksessä vähän aiemmin kuolleen kilvoittelijan pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen (30.8.), joka opetti ja kannusti häntä taistelemaan näkymättömiä vihollisia vastaan. Jumalan armosta Nikon voitti kaikki vihollisen juonet. Hänen maineensa levisi seudun asukkaiden keskuuteen ja hänen luokseen alkoi tulla ihmisiä pyytämään neuvoja ja esirukouksia. Mutta nöyrä kilvoittelija ei halunnut ihmisiltä tulevaa kunniaa. Sitä karttaakseen hän lähti erämaasta ja meni Pihkovaan pyhittäjä Savva Krypetskilaisen perustamaan luostariin, jossa hänet vihittiin munkiksi.

Luostarissa Nikander kielsi kokonaan oman tahtonsa ja oli kaikessa kuuliainen igumenille ja veljestölle. Kun toiset näkivät hänen nöyryytensä, alistuvuutensa ja kestävyytensä kilvoituksissa, he ylistivät Jumalaa. Silloin pyhittäjä Nikander pyrki jälleen pakenemaan ihmisiltä tulevaa kunniaa ja palasi erämaahan. Siellä hän eli muutaman vuoden joutuen usein erilaisiin vaaroihin. Kerran rosvot hyökkäsivät hänen köyhään majaansa ja ryöstivät hänen ainoan lohtunsa, pyhät ikonit ja kirjat, ja pahoinpitelivät erakon. Tämän jälkeen hän palasi taas luostariin jatkamaan kilvoitustaan. Ensin hän sai kuuliaisuustehtäväkseen kirkkoleipien leipomisen, mutta pian hänet veljestön pyynnöstä siirrettiin vastuulliseen ruokavarastonhoitajan tehtävään. Uusi asema ei saanut pyhää Nikanderia ylpistymään, sillä hän muisti Raamatun sanat: “Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija.” (Matt. 20:26) Ruokavarastonhoitajan tehtävään liittyvästä vallasta ja vastuusta huolimatta hän käyttäytyi kuin olisi ollut veljistä nuorin ja tuli aina työhön ennen muita. Mutta kuuliaisuustehtävän levottomuus ja jatkuva kanssakäyminen ihmisten kanssa alkoivat pian tuntua hänestä raskaalta. Hän ikävöi erakkoelämän hiljaisuutta ja päätti lopullisesti jättää luostarin. Hän palasi erämaahan ja kilvoitteli siellä kuolemaansa asti 32 vuoden ajan, joista 15 vuotta hän eli täydellisessä yksinäisyydessä näkemättä ainoatakaan ihmistä.

Kun pyhittäjä Nikanderin asuinpaikka lopulta paljastui, hänen luokseen alkoi tulla ihmisiä hyötyä saamaan, sillä “munkkius on ihmisten valo”, kuten Johannes Siinailainen sanoo. Nyt pyhittäjä otti kaikki kävijät vastaan osoittaen heille rakkautta ja kuunnellen tarkkaan heidän huoliaan. Hän rakensi vaatimattoman vierasmajankin vieraitaan varten ja huolehti itse sen lämmittämisestä.

Tuntiessaan kuolemansa lähestyvän pyhittäjä Nikander vihkiytyi suureen skeemaan. Hän nukkui pois rauhassa vuonna 1581. Pyhittäjä oli ennustanut, että hänen hautapaikalleen rakennetaan kirkko Jumalansynnyttäjän ilmestymisen kunniaksi. Tämä toteutui pari vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Pian sinne asettui asumaan eräs Jesaja-niminen kilvoittelija, joka pyhittäjä Nikanderin esirukousten avulla parani häntä vaivanneesta jalkasairaudesta ja perusti sittemmin paikalle luostarin.

Pyhittäjä Galaktion Vologdalainen

Pyhittäjä Galaktion, maallikkonimeltään Gabriel, syntyi tsaari Iivana Julman hallituskaudella (1533-1584). Hänen isänsä, Bielskin ruhtinas Johannes, joutui tsaarin epäsuosioon, ja hänet mestattiin. Gabriel oli tuolloin seitsemän vuoden ikäinen. Sukulaiset veivät pojan Tverin lääniin, missä hän kasvoi pitäen ylhäisen syntyperänsä salassa. Myöhemmin hän muutti Vologdaan, asettui asumaan erään suutarin luo ja opetteli tämän ammatin. Kun hän tuli täysi-ikäiseksi, hän solmi avioliiton tavallisesta kansasta lähtöisin olevan tytön kanssa. Gabriel ei elänyt pitkään avioliiton siteissä. Jumalan sallimuksesta vaimo kuoli pian jättäen jälkeensä vastasyntyneen tyttären. Gabriel piti tätä osoituksena siitä, että hänen tuli omistautua kokonaan Jumalalle. Hän antoi tyttärensä sukulaisten kasvatettavaksi ja alkoi kilvoitella paastoten ja rukoillen. Kaupungin asukkailta hän sai pienen tontin, jolle hän rakensi keljan ja sulkeutui siihen. Pian hänet vihittiin munkiksi ja hän sai nimen Galaktion.

Galaktion vietti päivät työtä tehden ja yöt rukoillen. Jumalan armo valaisi hänen ymmärryksensä, yksinäisyys ja hiljaisuus kasvattivat nöyryyttä ja täyttivät hänen sydämensä ilolla. Pyhittäjä ei tyytynyt pelkästään tavanomaisiin kilvoituksiin vaan janosi enemmän. Hän kiinnitti itsensä ketjulla pienen keljansa kattoon, niin ettei päässyt lähtemään ulos eikä asettumaan makuulle. Kun uni sai hänet valtaansa, hän taivutti polvensa ja nukkui ketjun varassa riippuen. Kun seudun asukkaat kuulivat hänen ihmeellisistä kilvoituksistaan, he tulivat tapaamaan häntä ja saivat häneltä opetusta ja hyviä neuvoja. Pyhittäjä itse poistui keljastaan vain äärimmäisen hädän pakottamana. Kerran Vologdan aluetta vaivasi kauhea kuivuus. Silloin kaupungin piispa tuli ristisaatossa pyytämään, että pyhittäjä tulisi ulos keljastaan ja rukoilisi yhdessä kaikkien kanssa Jumalalta sadetta. Galaktion asetti kuuliaisuuden kilvoitusten edelle, irrottautui ketjuista ja meni kirkkoon rukoilemaan. Herra kuuli yhteisen rukouksen ja lähetti sateen, joka kasteli helteen näännyttämän maan.

Herra antoi Galaktionille selvänäkemisen lahjan. Sekasorron aikana (1598-1613) hän irrottautui jälleen ketjustaan ja meni kansankokoukseen, jossa hän ennusti, että puolalaiset ja liettualaiset joukot hyökkäävät pian Vologdaan. Hän kehotti ihmisiä katumaan syntejään ja tekemään parannuksen. Samalla hän neuvoi kaupungin asukkaita rakentamaan hänen kilvoituspaikalleen kaikkein pyhimmän Jumalansynnyttäjän kirkon Novgorodissa tapahtuneen Ennusmerkki-ikonin ihmeen muistoksi (27.11.). Asukkaat eivät kuitenkaan noudattaneet hänen neuvoaan. Pian puolalaiset ja liettualaiset todellakin hyökkäsivät Vologdaan ja surmasivat monia sen asukkaita. Pyhittäjä Galaktionin tytär pakeni vihollisia kilvoittelija-isänsä keljaan. Kun viholliset saivat tietää, että vanhuksen keljassa on nainen, he kävivät hurjistuneina Galaktioniin käsiksi ja pahoinpitelivät ja panettelivat häntä. Lopulta he heittivät erään talon katolta paksun hirren hänen päälleen ja jättivät hänet puolikuolleena maahan.

Pyhittäjä eli tämän jälkeen kaksi päivää. Syyskuun 24. päivänä vuonna 1612 hän antoi henkensä rukoillen Jumalan haltuun. Hänet haudattiin omaan keljaansa. Jumala kirkasti pyhänsä ihmeillä ja Galaktionin yksinäisestä keljasta tuli suosittu pyhiinvaelluskohde. Vologdan asukkaiden pyynnöstä keljan paikalle rakennettiin pyhittäjän toivomuksen mukaisesti Jumalanäidin Ennusmerkki-ikonille pyhitetty kirkko ja perustettiin luostari. Myöhemmin rakennettiin toinen Pyhälle Hengelle pyhitetty kirkko, jolloin luostaria alettiin kutsua Pyhän Hengen luostariksi.

Pappismarttyyri Juvenali Alaskalainen

Pappismunkki Juvenali kuului kahdeksan munkin ryhmään, joka vuonna 1794 lähti Valamon luostarista lähetystyöhön Alaskaan. Heistä kuuluisin on pyhittäjä Herman Alaskalainen (9.8.), joka kanonisoitiin vuonna 1970. Hermanin tavoin Juvenali saarnasi Alaskassa Kodiakin saarella kristinuskoa apostolisella innolla ja kastoi useita satoja ihmisiä, mutta hänen toimintansa jäi lyhyeksi. Vuonna 1796 pakanalliset šamaanit kävivät hänen kimppuunsa. Juvenali antautui vastustelematta heidän käsiinsä, ja he surmasivat hänet julmasti. Eräässä asiakirjassa mainitaan, että kun šamaanit surmatyön tehtyään lähtivät paikalta, pappismarttyyri nousi vielä maasta ja alkoi siunata heitä. Lopulta šamaanit repivät hänen ruumiinsa kappaleiksi. Amerikan ortodoksinen kirkko kunnioittaa pappismarttyyri Juvenalia pyhänä.

Pyhä marttyyri Pietari Aleutti

Marttyyri Pietari oli kotoisin Kodiakin saarelta Alaskasta. Venäläinen Amerikan kauppakomppania palkkasi hänet metsästäjäksi erääseen retkikuntaan. Kerran retkikunta joutui kanoottiin tulleen vuodon takia pysähtymään rannalle, jolloin aseistautuneet ratsastajat kävivät heidän kimppuunsa ja vangitsivat heidät. Vangit vietiin San Pedroon, missä heidät koetettiin pakottaa liittymään katoliseen kirkkoon. Aleutit vastasivat, että heidät on kastettu ortodokseiksi eivätkä he aio vaihtaa uskoaan. Pietari kidutettiin kuoliaaksi, mutta hän ei luopunut uskostaan vaan toisti kiduttajilleen: ”Olen ortodoksikristitty.” Pietari kärsi marttyyrikuoleman vuonna 1815.

Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen

Pyhittäjä Siluan – maalliselta nimeltään Simeon Ivanovitš Antonov – syntyi vuonna 1866 talonpoikaisperheeseen Tambovin läänissä Venäjällä. Nelivuotiaasta asti hän kyseli: ”Missä se Jumala oikein on? Kun kasvan isoksi, kierrän koko maailman ja etsin Jumalaa!” Simeonin varttuessa pyhien elämäkerrat ja niihin sisältyvät ihmeteot sytyttivät hänen sydämessään rakkauden Jumalaan. Hän ajatteli jatkuvasti Jumalaa ja rukoili kyyneleitä vuodattaen. Tämä armontäyteinen tila kesti kolme kuukautta ja herätti hänessä kaipauksen luostarielämään. Hän oli kuitenkin nuori, iloinen luonteeltaan ja voimiltaan väkevä. Niinpä hän luisui takaisin maailmalliseen elämään ja alkoi muiden nuorten tavoin osallistua kaikkiin kylän huvituksiin. Kerran hän oli vähällä tappaa erään kylän nuorukaisista tappelussa. Tämä jäi kuitenkin henkiin, mutta tapaus vakavoitti Simeonin. Vähän ajan kuluttua hän näki unen, jossa käärme luikerteli hänen suuhunsa. Hän tunsi inhoa ja kuuli samalla Jumalanäidin lempeän ja suloisen ääneen: “Sinä nielit unessa käärmeen etkä pitänyt siitä. Samalla tavoin minuakaan ei miellytä katsella sinun tekojasi.”

Tämän jälkeen Simeonin elämä muuttui perusteellisesti. Hän alkoi tuntea suurta vastenmielisyyttä syntiä kohtaan; palavan katumuksen vallassa hän ajatteli vain Athosvuorta ja tulevaa tuomiota. Heti saatuaan suoritetuksi loppuun sotapalveluksen vuonna 1892 hän pyysi pyhää Johannes Kronstadtilaista (20.12.) rukoilemaan puolestaan, että “maailma ei pidättelisi häntä”, ja lähti Athokselle. Siellä hän meni noviisiksi venäläiseen Pyhän Panteleimonin luostariin, joka eli kukoistuskauttaan ja jossa kilvoitteli tuohon aikaan noin 2 000 munkkia.

Perusteellisen synnintunnustuksen jälkeen rippi-isä sanoi nuorelle noviisille, että tämä oli saanut anteeksi kaikki syntinsä. Simeon tunsi leijailevansa ilon kukkuloilla. Ylenpalttinen ilo pyyhki kuitenkin pois hänen syvän katumuksensa ja seurauksena oli, että lihalliset ajatukset alkoivat ahdistaa häntä ja hän alkoi tuntea halua palata maailmaan ja mennä naimisiin. Rippi-isä neuvoi häntä olemaan koskaan antamatta periksi tällaisille ajatuksille ja karkottamaan ne heti kutsumalla avuksi Jeesuksen nimeä. Tästä hetkestä lähtien hän ei koko 45 vuotta kestäneen munkkielämänsä aikana ottanut koskaan vastaan sopimatonta ajatusta niin että olisi alkanut askarrella sen parissa. Päättäväisesti hän sanoi itselleen: ”Täällä vietän syntieni tähden koko elämäni kuolemaan saakka.” Hän alkoi rukoilla lähes lakkaamatta ja pyysi Herralta armahdusta. Päivisin hän teki raskasta työtä luostarin myllyssä samalla rukoillen. Yöt hän vietti lähes kokonaan palavassa rukouksessa joko seisaallaan tai jakkaralla istuen. Hän nukkui vain pari tuntia ja nekin istuallaan.

Simeon oli ollut vain kolme viikkoa luostarissa, kun eräänä iltana hänen rukoillessaan Jumalanäidin ikonin edessä Jeesuksen rukous laskeutui hänen sydämeensä ja alkoi toimia siellä itsekseen lakkaamatta päivin ja öin. Tätä suurta ja harvinaista lahjaa, jonka Jumala joskus suo vasta-alkajille, seurasi ankara taistelu pahojen henkien esittämiä ajatuksia vastaan. Toisinaan ne uskottelivat hänelle, että hän on pyhä, toisinaan taas syöksivät hänet epätoivoon, niin ettei hän enää uskonut voivansa pelastua. Kerran yöllä hänen rukoillessaan koko kelja täyttyi äkkiä merkillisellä valolla, joka lävisti hänen kehonsakin. Hän tunsi hämmennystä. Vaikka rukous toimikin hänen sisimmässään, siitä puuttui katumuksen murhe. Noviisi Simeon ymmärsi, että kyseessä oli paholaisen aikaansaama eksytys.

Puoli vuotta noviisi joutui taistelemaan näitä Saatanan hyökkäyksiä vastaan. Hän rukoili kaikin voimin olipa hän sitten kirkossa tai myllyssä kuuliaisuustehtäväänsä suorittamassa. Hyökkäykset eivät kuitenkaan loppuneet, ja lopulta hän vajosi äärimmäiseen epätoivoon. Eräänä iltana kun hän istui ennen ehtoopalvelusta keljassaan, hänen mieleensä tuli ajatus: ”Jumala on taipumaton.” Samassa hän tunsi tulleensa täydellisesti hylätyksi, ja noin tunnin ajaksi hänen sielunsa upposi sanoin kuvaamattoman ahdistuksen pimeyteen. Kun hän sitten ehtoopalveluksessa rukoili “Herra Jeesus Kristus, armahda minua syntistä” katse kiinnitettynä myllykirkon ikonostaasin Kristus-ikoniin, hänet ympäröi yliluonnollinen valo – tällä kertaa lempeä ja ihana – ja hän näki Kristuksen katsovan häntä äärettömän lempeästi. Jumalan rakkaus lävisti koko hänen olemuksensa ja tempasi hänen henkensä tämän maailman ulkopuolelle Jumalan näkemiseen. Koko loppuelämänsä hän todisti jatkuvasti, että hän oli Pyhän Hengen kautta oppinut tuntemaan itsensä Herran, joka oli ilmestynyt hänelle ja ilmaissut hänelle armon koko täyteyden.

Pian Kristuksen ilmestymisen jälkeen pahat henget hyökkäsivät häntä vastaan ylpeillä ajatuksilla. Simeon kokosi kaikki voimansa taisteluun puhtaan rukouksen saavuttamiseksi. Välillä hän sai lohdutusta lyhyistä armon vierailuista, mutta kun armo taas jätti hänet ja pahat henget ilmestyivät paikalle, hänen sieluntuskansa oli sanoin kuvaamaton. Säilyttääkseen armon pysyvästi sisimmässään hän aloitti pitkäaikaisen ja erittäin vaivalloisen kilvoituksen, joka usein ylitti ihmisvoimat.

Vuonna 1896 Simeon vihittiin pieneen skeemaan ja sai nimen Siluan. Ulkonaisesti hän jatkoi luostarin tavanomaisen järjestyksen mukaista elämää, mutta hänen väkevä sisäinen elämänsä opetti hänelle vähitellen täydellisempää askeettista käytäntöä.

Kristuksen ilmestymistä seurasi 15 vuotta kestänyt raskaan kilvoituksen kausi Siluanin elämässä. Kerran hänen noustessaan yöllä jakkaraltaan tekemään maahankumarruksia demoni ilmestyi Kristuksen ikonin eteen ottaakseen vastaan hänen kumarruksensa. Siluan pyysi tuskaisin sydämin Herraa avukseen ja kuuli sielussaan vastauksen: ”Ylpeät kärsivät aina tällä tavoin demonien hyökkäyksistä.” “Herra”, sanoi Siluan, “opeta minulle, mitä minun pitää tehdä, että sieluni nöyrtyisi.” Ja hän sai vastauksen: ”Pidä mielesi helvetissä äläkä vaivu epätoivoon.” Näillä sanoilla, joita voi kutsua hänen testamentikseen meidän sukupolvellemme, Jumala paljasti hänelle, että kaiken kilvoittelun tulee tähdätä Kristuksen nöyryyden hankkimiseen, niin kuin Kristus itse on sanonut: ”Oppikaa minusta, sillä minä olen lempeä ja nöyrä sydämeltä.” (Matt. 11:29) Tällainen nöyryys on turvallinen kuninkaallinen keskitie puhtaaseen rukoukseen ja himottomuuteen. Siluan sanoikin, että heti kun hän lakkasi pitämästä mielessään helvetin tulta, pahat ajatukset voimistuivat jälleen.

Pitäen tästä lähtien erehtymättömänä ohjeenaan saamaansa Herran sanaa hän vaelsi vakaasti Kristuksen nöyryyden tietä. Armo asui hänessä pysyvästi, mutta kun se joskus väheni ihmisluonnon ailahtelevuuden tähden – siitä Siluankin vielä kärsi –, hän vuodatti katkeria kyyneleitä. Kului vielä toiset 15 ankaran kilvoittelun vuotta, kunnes hän pystyi täysin vallitsemaan sydämensä jokaisen liikahduksen. Mutta viimeiset 15 elinvuottaan hän sai sitten viettää himottomuuden autuaassa tilassa.

Vuonna 1911 hänet vihittiin suureen skeemaan. Näihin aikoihin hän alkoi kaivata täydellistä rukousrauhaa ja pyysi igumenilta vapautusta luostarin taloudenhoitajan kuuliaisuustehtävästä ja siunausta siirtyä Vanhaan Rossikoniin. Tämä alue kuuluu Pyhän Panteleimonin luostarille. Se sijaitsee syrjäisellä paikalla vuorella pääluostaria korkeammalla. Siellä asui tuohon aikaan ankaraa kilvoituselämää viettäviä munkki-isiä. Rossikonissa Siluan palellutti päänsä, minkä seurauksena hän kärsi aina kuolemaansa asti pahoista päänsärkykohtauksista. Hän piti tätä koettelemusta Jumalan kasvattavana kurituksena, koska lähtiessään Rossikoniin hän oli siirtynyt kuuliaisuudesta oman tahtonsa toteuttamisen tielle.

Puolitoista vuotta myöhemmin luostari kutsui Siluanin takaisin taloudenhoitajan kuuliaisuustehtävään, jota hän sitten hoitikin elämänsä loppuun saakka. Kun hän palasi elämään kuuliaisuudessa, hänen rukouksensa muuttui palavammaksi kuin se oli ollut Vanhassa Rossikonissa, vaikka hänellä olikin alaisenaan parisataa maallikkotyömiestä. Joka aamu hän kävi työpajoissa jakamassa päivän työt ja palasi sitten keljaansa rukoilemaan kyynelin työmiestensä ja heidän Venäjälle jääneiden perheidensä puolesta, “Jumalan kansan puolesta”, kuten hänen oli tapana sanoa. Pyhä Henki oli suonut hänelle armolahjan elää todeksi Kristuksen ääretön rakkaus maailmaa kohtaan, ja niin hän rukoili lakkaamatta kuumia kyyneleitä vuodattaen koko ihmiskunnan, koko Aadamin puolesta. Erittäinkin hän rukoili vainajien puolesta, mutta hänen rukouksensa käsittivät myös tulevat sukupolvet. Hän sanoi: ”Ihmisten puolesta rukoileminen on kuin vuodattaisi verta.” Hän opetti, että todellisen uskon tuntomerkki on rakkaus vihollisiin.

Tämä nöyrä Athoksen munkki, joka koko pitkän munkkielämänsä ajan kilvoitteli piilossa ihmisten katseilta sydänvertaan vuodattaen, on ikään kuin uuden profeetan tavoin jättänyt kirkolle perinnöksi rukouksen maailman puolesta. Se on yhteenveto kristinuskosta ja lyhin tie täydellisyyden saavuttamiseksi. Tukien maailmaa rukouksellaan ja anoen Herralta, että kaikki maailman kansat oppisivat tuntemaan Hänet Pyhässä Hengessä, pyhä Siluan päätti rauhallisesti maallisen vaelluksensa 24.9. (vanhan ajanlaskun mukaan 11.9.) vuonna 1938.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.