15.9.2017

Sävelmä
5. säv.
Paasto
Paastopäivä

Kunniallisen ja eläväksitekevän ristin ylentämisen jälkijuhla (15.–21.9.)

sm. Niketas Gootti (+ n. 378)

p. Simeon, Tessalonikan arkkipiispa (+ 1429)

Epistola
2. Tim. 2:1–10 (Niketas)
Gal. 4:8–21

2. Tim. 2:1–10

1 Vahvistakoon siis Kristuksen Jeesuksen armo sinua, poikani! 2 Kaikki, mitä olet monien todistajien läsnä ollessa minulta kuullut, sinun tulee uskoa luotettaville ihmisille, jotka pystyvät myös opettamaan muita. 3 Kärsi sinäkin vaivaa niin kuin Kristuksen Jeesuksen kelpo sotilas. 4 Ei kukaan sotilaana palveleva sekaannu jokapäiväisen elämän toimiin, jos haluaa, että päällikkö on häneen tyytyväinen. 5 Ei myöskään urheilija saa voitonseppelettä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti. 6 Maamiehen, joka raskaan työn tekee, tulee ensimmäisenä saada osansa sadosta. 7 Mieti sanojani! Herra kyllä antaa sinulle ymmärrystä kaikkeen. 8 Muista, että Jeesus Kristus, Daavidin jälkeläinen, on herätetty kuolleista, niin kuin minä julistan. 9 Hänen vuokseen minä kärsin, olen vieläpä kahleissa kuin rikollinen. Mutta Jumalan sana ei ole kahleissa. 10 Siksi kestän mitä tahansa Jumalan valittujen tähden, jotta hekin saavuttaisivat pelastuksen, jonka Kristus Jeesus on hankkinut, ja sen mukana ikuisen kirkkauden.

Gal. 4:8–21

8 Silloin, kun ette vielä tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalina sellaisia, jotka eivät mitään jumalia ole. 9 Mutta nyt te tunnette Jumalan, ja ennen kaikkea Jumala tuntee teidät. Kuinka te nyt jälleen turvaudutte noihin heikkoihin ja surkeisiin alkuvoimiin? Aiotteko jälleen alistua niiden orjiksi? 10 Te pidätte tarkoin silmällä päiviä, kuukausia, juhla-aikoja ja määrävuosia. 11 Pelkään pahoin, että olen tehnyt teidän takianne turhaa työtä. 12 Pyydän teitä, veljet: tulkaa sellaisiksi kuin minä olen, koska minäkin olen tullut samanlaiseksi kuin te. Ette te ole minua millään tavoin loukanneet. 13 Tiedätte, että julistin teille ensimmäisen kerran evankeliumia sairastumiseni vuoksi. 14 Vaikka ruumiillinen tilani pani teidät koetukselle, ette halveksineet ettekä inhonneet minua vaan otitte minut vastaan kuin Jumalan enkelin, kuin Kristuksen Jeesuksen. 15 Missä teidän riemunne ja innostuksenne nyt on? Voin todistaa teistä, että olisitte silloin antaneet minulle vaikka silmät päästänne, jos se olisi ollut mahdollista. 16 Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne, kun sanon teille totuuden? 17 Nuo toiset koettavat innokkaasti vaikuttaa teihin, mutta heidän intonsa ei ole oikeaa. He tahtovat erottaa teidät meistä, jotta te intoutuisitte kannattamaan heitä. 18 Into on hyvä, jos asia on hyvä -- näin aina eikä vain silloin kun minä olen luonanne. 19 Rakkaat lapseni, teidän vuoksenne minun on jälleen kärsittävä synnytystuskia, kunnes Kristus saa muodon teissä. 20 Kunpa voisin olla nyt luonanne ja löytää oikean äänensävyn! En tiedä, mitä teille tekisin. 21 Te, jotka tahdotte elää lain alaisuudessa, vastatkaa: ettekö kuule, mitä laki sanoo?

Matt. 10:16–22 (Niketas)
Mark. 6:45–53

Pyhä suurmarttyyri Niketas Gootti (+ n. 378)

Matt. 10:16–22

Herra sanoi opetuslapsilleen: 16 "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. 17 "Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. 18 Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille. 19 Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. 20 Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki. 21 "Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman. 22 Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.

15.9.2017

Mark. 6:45–53

Siihen aikaan 45 Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä edeltäkäsin vastarannalle Betsaidaan sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. 46 Jätettyään hyvästit hän meni vuorelle rukoilemaan. 47 Illan tullessa vene oli keskellä järveä ja Jeesus yksin maissa. 48 Hän näki, että opetuslapsilla oli täysi työ soutaa vastatuuleen. Neljännen yövartion vaiheilla hän tuli vettä pitkin kävellen heitä kohti ja aikoi mennä heidän ohitseen. 49 Kun he näkivät hänen kävelevän vettä pitkin, he luulivat häntä aaveeksi ja rupesivat huutamaan. 50 Kaikki he näkivät hänet ja säikähtivät. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: "Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö." 51 Hän nousi veneeseen heidän luokseen, ja tuuli tyyntyi. Opetuslapset olivat hämmästyksestä suunniltaan. 52 Sekään, mitä leiville tapahtui, ei ollut avannut heidän silmiään. Niin paatuneet heidän sydämensä olivat. 53 Päästyään järven yli he tulivat rantaan Gennesaretissa.

Päivän synaksario

Pyhä marttyyri Porfyrios, näyttelijä ja koomikko

Pyhä marttyyri Porfyrios oli näyttelijä ja koomikko keisari Julianus Luopion (361-363) aikana. Julianus kutsui hänet kerran syntymäpäiväjuhliinsa viihdyttämään vieraitaan ja käski hänen pilailla kristittyjen sakramenttien kustannuksella. Kun Porfyrios sitten meni veteen ja huusi: ”Jumalan palvelija Porfyrios kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”, Jumalan armo verhosi hänet ja hän alkoi todella uskoa Kristukseen. Vedestä noustuaan hän pukeutui valkoisen kastepukuun ja pelottomasti tunnusti olevansa kristitty. Julianuksen käskystä hänet mestattiin heti, ja niinpä hän sai päättää näytöksensä esittämällä marttyyrin roolin kunniallisesti loppuun saakka.

Suurmarttyyri Niketas Gootti

Marttyyri Niketas syntyi Konstantinus Suuren hallitusajan loppupuolella, vuoden 335 tienoilla Tonavan alajuoksulla. Hän oli syntyjään gootti. Hurskaiden vanhempiensa ja paikallisen piispan Teofiloksen ohjauksessa Niketas sai pienestä pitäen kasvaa uskossa ja Jumalan rakkaudessa, ja siten hänessä syntyi kaipaus päästä levittämään uskoa maanmiestensä keskuudessa. Hänet vihittiin munkiksi ja papiksi ja lähetettiin lähetystyöhön opettamaan ja kastamaan gootteja ja muita alueen asukkaita. Niketas sai oppia pyhiä kirjoituksia myös Teofiloksen seuraajan piispa Wulfilan (Ulfilas, k. 383) johdolla. Wulfila kehitti aakkoston, jotta Raamattu voitaisiin kääntää goottien kielelle. Hän jätti työnsä jatkamisen Niketaksen tehtäväksi. Taustansa tähden Niketas itse asiassa oli muodollisesti areiolainen, mutta kirkko on aina muistellut häntä Kristuksen pyhien joukossa.

Gootit olivat tuohon aikaan jakautuneet kahteen toisilleen vihamieliseen ryhmään. Toista johti Fritigern ja toista Athanaric, joka oli julma ja paha ihminen. Koska Fritigern ei kyennyt kukistamaan Athanaricia yksin, hän liittoutui Rooman keisarin Valensin kanssa; tämä lähetti Athanaricin joukkoja vastaan legioonansa, jotka kantoivat ristiä merkkinään.

Pian kuitenkin Athanaric pääsi takaisin valtaan. Kristinuskolle katkeroituneena hän käynnisti vuonna 372 verisen kristittyjen vainon. Epäjumalankuvaa kuljetettiin vankkureilla kaikissa kaupungeissa ja kylissä, joissa kristittyjä epäiltiin piileksivän. Niketas otettiin kiinni ensimmäisten joukossa, koska kaikki tunsivat hänet väsymättömänä evankeliumin julistajana. Hänet pidätettiin kirkosta, jossa hän oli toimittamassa palvelusta. Häntä kidutettiin, koska hän ei suostunut kieltämään Kristusta, mutta kärsimykset saivat hänet ainoastaan julistamaan uskoaan ja rakkauttaan Vapahtajaan entistä innokkaammin. Lopulta hänet poltettiin kuoliaaksi pyhän alttarin edessä; hän antoi sielunsa takaisin Jumalalle saaden omakseen voittajien kruunun. Tämä tapahtui nykyisen Romanian alueella vuoden 378 tienoilla. Kristityt kokosivat pyhän Niketaksen palaneet jäännökset. Vuonna 451 hänen ystävänsä ja oppilaansa Marianus siirsi ne Vähän-Aasian Mopsuestiaan.

Pyhä Simeon, Tessalonikan arkkipiispa

Pyhä Simeon syntyi 1300-luvun jälkipuoliskolla Konstantinopolissa, missä sai myös kasvatuksensa. Jo nuorena hänet vihittiin munkiksi ja hän liittyi Ksanthopulosten pieneen hesykastiveljestöön. Hänen terveytensä oli nuoruudesta asti hyvin häilyvä ja niinpä hän viettikin mielellään huolista vapaata kuuliaisuusveljen elämää harjoittaen hiljaisuudessa enkelielämän hyveitä, ennen kaikkea nöyryyttä.

Kun Tessalonikan arkkipiispa Gabriel kuoli vuonna 1416/17, Simeon oli toiminut saarnatehtävissä Konstantinopolissa ja ehtinyt tulla tunnetuksi hyveellisestä elämästään ja Jumalan innoittamasta viisaudestaan. Sen tähden Itä-Rooman keisari Manuel II Paleologos valitsi hänet Gabrielin seuraajaksi Tessalonikan piispanistuimelle. Simeon ei ollut ollenkaan innostunut asiasta, mutta painostettuna antoi lopulta suostumuksensa.

Tuohon aikaan, vähän ennen kuin osmaniturkkilaiset valloittivat Tessalonikan, kaupungin tila oli perin kurja. Asukkaat olivat jakaantuneet puolueisiin, jotka taistelivat keskenään, moraali oli höltynyt ja köyhiä oli paljon. Heikosta terveydestään huolimatta Simeon ryhtyi kaikin voimin panemaan hiippakuntaansa järjestykseen. Hän saarnasi ahkerasti ja kirjoitti lisäksi kiertokirjeitä. Niissä hän selosti ortodoksisen dogmaattisen opetuksen suhdetta juutalaisuuteen, islamiin ja roomalaiskatolisuuteen. Näitä kirjeitä hän lähetti hiippakuntansa ulkopuolellekin aina Keski-Aasiaan saakka.

Erityisesti Simeonin sydäntä lähellä oli liturgisen elämän kohentaminen. Hän sepitti itse suuren määrän veisuja ja rukouksia ja täydensi Tessalonikan Pyhän Sofian kirkossa voimassa olevaa jumalanpalvelusjärjestystä. Hän kirjoitti perusteellisen kommentaarin, jossa hän käsitteli kirkossa käytössä olevia symboleita, eri typikoneja eli jumalanpalvelusjärjestyksiä ja sakramentteja. Näin hän säilytti jälkipolville tietoja Bysantin jumalanpalveluselämästä.

Koska arkkipiispa Simeon oli innokas totuuden ja oikeuden puolesta taistelija ja suojeli köyhiä rikkaiden mielivallalta, hän joutui heti piispankautensa alusta alkaen kestämään monia murheita. Vuosina 1421–1423 sulttaani Murat alkoi valmistella Tessalonikan uutta piiritystä. Epätoivoiset kaupunkilaiset jakaantuivat kahteen leiriin, joista toinen kannatti antautumista osmaneille, toinen taas uskoi kaupungin pelastuvan, jos se antautuisi venetsialaisille. Simeon ei kannattanut kumpaakaan, vaan suositteli uskollisuutta keisarille ja turvautumista kaupungin suojeluspyhän Demetrioksen apuun.

Vuonna 1422 hän poistui salatietä piiritetystä Tessalonikasta ja yritti päästä Konstantinopoliin saadakseen sieltä apua kaupungilleen. Mutta Muratin sotavoimat piirittivät Konstantinopoliakin, ja niin hän joutui suurin vaikeuksin palaamaan Tessalonikaan. Sairas arkkipiispa seurasi murhemielin piiritettyjen kaupunkilaisten toimia. Molemmat puolueet hyökkäsivät häntä vastaan, hänen ikkunoittensa alla huudettiin herjauksia, hän sai tappouhkauksia ja jotkut julistivat hävittävänsä kirkot, jollei hän suostuisi toimimaan heidän tahtonsa mukaan. Lopulta kun pyhä Simeon vakuuttui, että kaupunki joutuisi antautumaan, hän puuttui viime hetkellä asioihin ja sai aikaan sopimuksen venetsialaisten kanssa. Kaupunki luovutettiin Venetsialle vuonna 1423. Arkkipiispa oli kuitenkin saanut torjutuksi sopimuksesta kaikki myönnytykset paavin vallalle, joten asukkaat pysyivät ortodokseina.

Lyhyen venetsialaisvallan aikana (1423-30) pyhä Simeon oli läheisessä yhteistyössä venetsialaisten johtomiesten kanssa asukkaiden ruokkimista ja kaupungin puolustusta koskevissa asioissa. Samalla hän puolusti pelottomasti sopimukseen sisältyviä kaupunkilaisten omia oikeuksia kaikkea mielivaltaa vastaan. Jatkuvan eristyksissä olon tähden kaupungissa alkoi vallita nälänhätä ja arkkipiispa yritti kaikin tavoin tukea köyhiä, leskiä ja orpoja ja rohkaista kansaa. Venetsialaisten raaka käytös sai kaupunkilaiset muistamaan, kuinka arkkipiispa oli alun perin vastustanut kaupungin luovuttamista heille, ja he ymmärsivät hänen olleen oikeassa. Nyt he panivat toivon pelastumisestaan häneen.

Vähän ennen lähtöään tästä elämästä pyhä Simeon näki unessa astuvansa suureen loistavaan asumukseen. Ihmetellessään sen suuruutta ja kauneutta hän kuuli äänen: ”Tämä talo, jonka kauneutta nyt tarkastelet, luhistuu kohta. Mene nopeasti pois, ettei se murskaa sinua.” Simeon nukkui kuolonuneen äkillisesti syyskuun puolessavälissä vuonna 1429, puolisen vuotta ennen kuin Murat valtasi kaupungin 29.3.1430. Näin hänen ei tarvinnut nähdä rakastamaansa kaupunkia toisuskoisten käsissä. Häntä surivat kaupungissa kaikki, niin kreikkalaiset, venetsialaiset kuin juutalaisetkin. He tunsivat jääneensä orvoiksi ja katsoivat hänen kuolemansa ennakoivan edessä olevia onnettomuuksia. Ekumeeninen patriarkaatti julisti Simeonin pyhäksi vuonna 1981.

Pyhä Bessarion II, Larisan metropoliitta ja ihmeidentekijä

Pyhä Bessarion syntyi Kreikassa, Megales Pyles -nimisessä kylässä (nyk. Porta Panajia) Thessalian Trikalan alueella noin vuonna 1490. Hän kuului pappissukuun, josta oli syntynyt paljon piispoja, munkkeja ja nunnia. Jo kymmenvuotiaana hän hakeutui Larisan metropoliitan Markuksen läheisyyteen oppimaan hengellistä elämää. Larisan metropoliitan istuin sijaitsi 1300-luvulta aina vuoteen 1763 Trikalassa, jolloin se siirrettiin jälleen Larisan kaupunkiin.

Monta vuotta Bessarion palveli ahkerasti metropoliittaa ja kunnioitti häntä hengellisenä isänään. Kuuliaisuus auttoi häntä saavuttamaan nöyryyden, joka on hyveiden äiti. Hänen vartuttuaan Markus vihki hänet diakoniksi ja sittemmin papiksi.

Myöhemmin vuonna 1516/7 metropoliitta vihki hänet Elassonin piispaksi. Asukkaat eivät kuitenkaan suostuneet ottamaan häntä vastaan, koska heidän mielestään Elassonin hiippakunta ei kuulunut Larisan metropoliittakunnan alaisuuteen. He karkottivat Bessarionin ja pyysivät ekumeeniselta patriarkalta itselleen uutta piispaa.

Kantamatta kaunaa ja murehtimatta kestämäänsä häväistystä Bessarion palasi takaisin Trikalaan metropoliitta Markuksen luo. Neljä vuotta hän palveli nöyrästi alueen köyhiä, matkustavia ja sairaita, jotka turvautuivat kirkon apuun. Välttääkseen ylistystä hän vieraili usein sairaiden luona yöllä, istui heidän vuoteensa ääressä heitä lohduttamassa ja pesi omin käsin heidän vaatteitaan.

Kun Meteoran kallioluostareiden juurella sijaitsevan Stagoin, nykyisen Kalampakan, hiippakunnan asioista vastuussa ollut diakoni Nikanor kuoli vuonna 1521, asukkaat pyysivät paimenekseen Bessarionia. Niinä kuutena vuotena (1521-1527), joina hän hoiti tehtävää, hän joutui kokemaan jatkuvia murheita ja koettelemuksia. Varsinkin eräs Dometios-niminen pappi vainosi häntä kaikin tavoin.

Markuksen kuoleman jälkeen (1527) Bessarion valittiin Thessalian papiston ja kansan vaatimuksesta Larisan metropoliitaksi. Hän oli osmaniturkkilaisten vallan alaisuudessa huokailevan kansan todellinen hyvä paimen. Kuten hän itse kirjoitti, hän ”ei antanut silmilleen unta eikä silmäluomilleen lepoa”, vaan koko elämänsä hän heräsi jo varhain aamuyöstä ja teki herkeämättä työtä kaittaviensa hyväksi. Metropoliitan talosta tuli armeliaisuuden ja ihmisrakkauden keskus. Hän osti monia kristittyjä sotavankeja vapaiksi turkkilaisilta, rakensi kirkkoja, palautti kirkollisen järjestyksen, joka oli järkkynyt ensimmäisellä osmanivallan vuosisadalla, järjesti vuorille paenneet kreikkalaiset yhteisöiksi, huolehti teiden rakentamisesta Thessaliaan aina Epeirosta (Ipeiros) myöten ja rakennutti siltoja, joista kuuluisin on Koraksen silta Akhelosjoen poikki. Ennen sillan rakentamista useat vaeltajat hukkuivat yrittäessään joen yli talvisaikaan vesien tulviessa. Tätä vaikeaa työtä, johon kukaan ei aikaisemmin ollut uskaltanut ryhtyä, metropoliitta johti henkilökohtaisesti.

Veljensä Kapuan ja Fanarin piispan Ignatioksen avustaessa pyhä Bessarion rakennutti kotikylänsä yläpuolelle metsäiselle vuorenrinteelle Kristuksen kirkastumiselle omistetun luostarin, joka tunnetaan nimellä Dusiko. Siellä hän kävi itsekin hiljentymässä. Luostari on edelleenkin toiminnassa ja siinä ovat voimassa hänen asettamansa säännöt, joissa muun muassa kielletään naisten vierailu luostarialueen sisällä.

Viisi vuotta luostarin valmistumisen jälkeen Bessarion sairastui monien töittensä uuvuttamana. Tuntiessaan voimiensa hupenevan hän kutsui luokseen metropoliittakuntansa piispat, papit ja munkit ja antoi heille viimeiset neuvonsa. Syyskuun 13. päivänä vuonna 1540 hän antoi sielunsa Jumalan haltuun vain 50-vuotiaana. Dusikon luostarin munkit hautasivat hänet hänen itsensä rakennuttamaan Pyhän Nikolaoksen kirkkoon vuoren juurelle.

Myöhemmin eräs turkkilainen, joka oli luostarissa työmiehenä, varasti Bessarionin jäännökset ja myi ne länteen, luultavasti Italiaan. Hänen kunniakasta pääkalloaan, joka ihmeellisellä tavalla varjeltui varkaudelta, säilytetään luostarissa, ja se tekee suuria ihmeitä etenkin kulkutautien ja viljelyksille tuhoa tekevien heinäsirkkojen vaivatessa.

Koska syyskuun 13. päivänä vietettiin jo Pyhän haudan kirkon vihkimisen muistoa ja seuraavana päivänä ristin ylentämisen juhlaa, pyhän Bessarionin muistopäiväksi määrättiin syyskuun 15. päivä. Trikalassa häntä on juhlittu suuresti. Koska kansaa vanhoina aikoina kerääntyi kaupunkiin juhlaksi, kaupungin suuret syysmarkkinat alkavat vielä nykyisinkin tuona päivänä. Kalampakan katedraali on omistettu hänelle. Hänen muistoaan vietetään koko Thessaliassa ja Epeiroksessa sekä Leukaksen saarella samoin kuin Romaniassa ja Bulgariassa.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.