10.9.2017

Sävelmä
5. säv.

Ristin ylentämistä edeltävä sunnuntai

14. helluntainjälkeinen sunnuntai

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymän jälkijuhla (9.–12.9.)

p:t neitsytm:t Menodora, Metrodora ja Nymfodora (+ n. 310)

pt. Paavali Kuuliainen (+ n. 1300)

Polyeleon evankeliumi
Mark. 16:9–20

III ylösnousemusevankeliumi

Mark. 16:9–20

9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. 10 Maria lähti sieltä ja vei sanan Jeesuksen seuralaisille, jotka itkivät murheissaan. 11 He eivät kuitenkaan uskoneet, kun kuulivat, että Jeesus eli ja että Maria oli nähnyt hänet. 12 Tämän jälkeen Jeesus ilmestyi hahmoltaan vieraana kahdelle heistä, kun he olivat kulkemassa pois kaupungista. 13 Myös nämä menivät viemään toisille sanaa, mutta heitäkään ei uskottu. 14 Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena. 15 Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. 16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. 17 Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. 18 He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." 19 Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. 20 Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.

Epistola
Gal. 6:11–18
2. Kor. 1:21–2:4

Gal. 6:11–18

11 Katsokaa, miten suurin kirjaimin minä nyt omakätisesti kirjoitan teille! 12 Ne, jotka tahtovat saavuttaa arvonantoa ihmisten keskuudessa, yrittävät pakottaa teidät ympärileikkaukseen vain siksi, ettei heitä vainottaisi Kristuksen ristin tähden. 13 Eiväthän ympärileikkauksen kannattajat itsekään noudata lakia, vaan he tahtovat saada teidät ympärileikatuiksi voidakseen kerskailla siitä, mitä teille on tehty. 14 Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä. Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle. 15 On samantekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ympärileikkaamaton. Tärkeää on, että hänet on luotu uudeksi. 16 Tulkoon rauha ja laupeus niiden osaksi, jotka vaeltavat tämän ohjeen mukaan, koko Jumalan Israelin osaksi! 17 Älköön kukaan enää tämän jälkeen tuottako minulle vaivaa. Onhan minulla Jeesuksen arvet ruumiissani. 18 Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne, veljet. Aamen.

2. Kor. 1:21–2:4

21 Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: 22 hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen. 23 Kutsun Jumalan todistajaksi ja vakuutan oman henkeni kautta, että olen lykännyt Korintin-matkaani vain teitä säästääkseni. 24 En tarkoita, että haluaisimme määräillä teidän uskoanne, tahdomme vain auttaa teitä saamaan ilon. Teidän uskonne on kyllä luja. 2:1 Päätin näet, että vierailuni teidän luonanne ei tällä kertaa saa aiheuttaa mielipahaa. 2 Jos minä pahoitan teidän mielenne, eihän silloin kukaan voi saada minuakaan iloiseksi, paitsi se jolle olen tuottanut surua. 3 Juuri tästä kirjoitinkin, jottei minun tarvitsisi tullessani pahoittaa mieltäni niiden vuoksi, joista minun pitäisi saada iloa. Luotin siihen, että minun iloni on teidänkin ilonne. 4 Kirjoitin teille suuressa tuskassa, sydän raskaana ja kyynelsilmin, mutta en aiheuttaakseni teille surua, vaan osoittaakseni, kuinka suurta rakkautta tunnen erityisesti teitä kohtaan.

Joh. 3:13–17
Matt. 22:2–14

Ristin ylentämistä edeltävä sunnuntai

Joh. 3:13–17

Herra sanoi: 13 "Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika. 14 "Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, 15 jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän. 16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. 17 "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.

10.9.2017

Matt. 22:2–14

Herra esitti seuraavan vertauksen: 2 "Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. 3 Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. 4 Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: 'Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!' 5 Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, 6 toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. 7 Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. 8 Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. 9 Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.' 10 Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista. 11 "Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. 12 Hän kysyi tältä: 'Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?' Mies ei saanut sanaa suustaan. 13 Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. 14 Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.'"

Päivän synaksario

Pyhät apostolit Apellias, Luukas ja Clemens

Pyhä opetuslapsi Apellias (Apelles) oli yksi seitsemästäkymmenestä apostolista. Hänestä tuli Smyrnan (nyk. Izmir) piispa. Apostoli Paavali mainitsee hänet kirjeessään roomalaisille (16:10).

Pyhä Luukas (Lukios, Lucius) kuului myös seitsemäänkymmeneen apostoliin. Hänestä tuli Syyrian Laodikean ensimmäinen piispa. Johdettuaan viisaasti laumaansa hän nukkui pois rauhallisesti. Hänetkin Paavali mainitsee roomalaiskirjeessä (16:21) tervehtiessään kristittyjä. Kyseessä on eri henkilö kuin evankelista Luukas (18.10.), jonka Paavali mainitsee kolossalaiskirjeessään (4:14).

Pyhä Clemens oli Sardeksen (Sardica) piispa. Hänet Paavali mainitsee kirjeessään filippiläisille (4:3) työtoverinaan, jonka nimi on elämän kirjassa. Hän sai kantaa ruumiissaan Kristuksen kärsimyksen merkit.

Neitsytmarttyyrit Minodora, Mitrodora ja Nymfodora

Autuaat sisarukset Minodora, Mitrodora ja Nymfodora elivät Bityniassa keisari Galerius Maximianuksen hallitusaikana (305-311). He olivat jalosydämisiä ja kauniita. Rakkaudesta Kristukseen he lähtivät kotiseudultaan ja asettuivat asumaan mäelle paikassa, jossa ovat Pytheian kuumat lähteet (nykyisin Kurin kylpylä lähellä Gialovaa). Siellä he kaukana kaikesta maallisesta seuraelämästä viettivät neitseellistä elämää ja harjoittivat innokkaasti kaikkia hyveitä. Jumala soi heille paljon armolahjoja, ja monet alkoivat tulla heidän luokseen parantuakseen sielun ja ruumiin vaivoistaan.

Heidän maineensa kiiri Frontonin, alueen käskynhaltijan, korviin. Hän lähetti heti sotilasosaston etsimään heitä. Kuulustellessaan heitä Fronton ihaili suuresi heidän arvokasta käyttäytymistään ja järkeviä vastauksiaan. Lupauksilla ja imarteluilla hän yritti saada heidät uhraamaan epäjumalille.

Frontonin yritykset kuitenkin epäonnistuivat. Vanhin sisarista, Minodora, puhui toistenkin puolesta ja osoitti suurta rohkeutta. Sen tähden hänet riisuttiin alastomaksi ja hänen ruumistaan raadeltiin. Kaksi tuntia Minodora kesti urhoollisesti kidutuksia huokailematta ja valoisin ilmein. Käskynhaltija luuli hänen antavan periksi, mutta hän vastasi: ”Etkö näe, että olen antanut itseni kokonaan uhriksi Jumalalleni?” Silloin Fronton käski murskata hänen luunsa kepeillä. Marttyyri huudahti: ”Herra Jeesus Kristus, minun iloni, ota vastaan henkeni!” Näin hän lyöntien ja haavojen koristamana siirtyi rakkaan Ylkänsä luo.

Neljän päivän kuluttua Fronton kutsui eteensä Mitrodoran ja Nymfodoran ja heitti heidän jalkoihinsa Minodoran alastoman ja turvonneen ruumiin. Sisaret ylistivät kirkkain ja valoisin kasvoin autuaaksi vanhinta sisartaan ja tahtoivat vain mitä pikimmin päästä yhdessä hänen kanssaan taivaallisiin häämajoihin.

Havaitessaan toimenpiteensä turhiksi Fronton käski ripustaa Minodoran puuhun ja polttaa hänen ruumistaan soihduilla. Marttyyri kesti kidutuksen pyytäen apua ylhäältä. Hänen ruumiinsa murskattiin rautakangilla ja hänen sielunsa lennähti Herran luo.

Fronton kiinnitti toivonsa Nymfodoraan ja yritti kaikin keinoin saada tämän uhraamaan epäjumalille. Mutta kun tämäkin pysyi lujana uskossaan, Fronton käski ripustaa hänetkin puuhun ja hänen ruumistaan raadeltiin rautapiikeillä. Hän katseli kuitenkin sielunsa silmin taivaallisia asuinsijoja eikä häneltä päässyt edes pientä huokausta. Sen jälkeen hänetkin luovutettiin rautakangilla murskattavaksi. Ja antaen itsensä tahrattomaksi uhriksi Herralle pyhä luovutti sielunsa taivaalliselle Yljälleen.

Kun kaikki oli ohi, Fronton sytytti suuren tulen, johon hän heitti kaikkien kolmen marttyyrin ruumiit. Äkkiä puhkesi ankara sadekuuro, salamat polttivat tuomarin ja hänen palvelijansa kuoliaiksi, kun taas ankara sade sammutti tulen. Kristityt ottivat neitseiden ruumiit ja hautasivat ne samaan hautaan kuumien lähteiden lähelle.

Hurskas keisarinna Pulkheria

Autuas keisarinna Pulkheria oli vanhin keisari Arkadioksen ja tämän puolison keisarinna Eudoksian neljästä lapsesta. Hän oli syntynyt vuonna 399 ja oli vain yhdeksänvuotias, kun hänen isänsä kuoli ja jätti seuraajakseen seitsemänvuotiaan poikansa Teodosioksen (408-450).

Kun alaikäinen keisari astui valtaistuimelle vuonna 414, julistautui Pulkheria kanssahallitsijaksi. Hän oli erittäin älykäs, oli saanut hyvän koulutuksen ja hallisi kreikan lisäksi myös latinan kielen. Voimakkaana luonteena hän ryhtyi jo 16-vuotiaana hallitsemaan valtakuntaa ja huolehti myös nuorempien sisarustensa kasvatuksesta. Hän päätti pysyä neitseenä ja omistaa elämänsä Jumalalle. Hän rohkaisi myös nuorempia sisariaan Arkadiaa ja Marinaa seuraamaan esimerkkiään. Heidän elämäänsä palatsissa kuului paljon rukousta niin päivällä kuin yölläkin, he paastosivat yhdessä ja ateriat olivat vaatimattomia. Työnä heillä oli kirkollisten tekstiilien kirjonta.

Pulkheria piti tärkeimpänä tehtävänään kasvattaa Teodosioksesta oikeudenmukainen ja Jumalaa pelkäävä hallitsija. Hän opetti tälle hillittyä kuninkaallista käytöstä, lempeyttä mutta tarpeen vaatiessa myös ankaruutta. Teodosios sai myös oppia kunnioittamaan kirkonmiehiä, olemaan hyvin huolellinen oikeudenkäytössä sekä tarkka oikean uskon vartioinnissa. Pulkheria naitti hänet korkeasti sivistyneen Athenaidan kanssa, kun tämä oli ensin ottanut kasteen ja saanut nimekseen Eudokia (muistopäivä 13.8.).

Palaen rakkaudesta Jumalaan Pulkheria huolehti kirkkojen lisäksi myös köyhistä ja puutteenalaisista. Hän rakennutti luostareita, perusti köyhäinhoitoloita, vanhainkoteja ja majataloja sekä rahastoja köyhien muukalaisten hautaamiseksi. Hän määräsi verotuloista otettavaksi pysyvän osuuden kaikkien näiden laitosten ylläpitämiseksi.

Pulkherian aikana kirkkoa alkoivat vaivata nestoriolaisuuden ja monofysitisimin harhaopit. Järkevillä neuvoillaan Pulkheria vahvisti häilyväistä veljeään Teodosiosta oikeassa uskossa ja sai aikaan, että kolmas yleinen kirkolliskokous kutsuttiin koolle vuonna 431. Tämä kirkolliskokous (jota muistellaan 9.9.) tuomitsi nestoriolaisuuden ja riisti Nestoriokselta patriarkan arvon.

Kun sitten patriarkka Flavianoksen aikaan (446-449) Eusthatios alkoi levittää Konstantinopolissa nestorilaisuudelle vastakkaista monofysitismin harhaoppia, Pulkheria oli ainoa ortodoksisuuden esitaitelija palatsissa. Hallituksen johtaja Khrysafios sai taivutetuksi heikkoluonteisen Teodosioksen antamaan patriarkka Flavianokselle määräyksen, että Pulkheria pitää vihkiä diakonissaksi. Näin hänet saataisiin syrjään valtion hallinnosta. Flavianos tiedotti salaa asiasta Pulkherialle ja tämä vetäytyi rauhallisesti syrjään ja alkoi viettää hiljaista elämää eräässä palatsissa kaupungin ulkopuolella.

Pulkherian syrjään vetäytyminen pahensi kirkollista tilannetta. Monofysiittien johtajat saivat Teodosioksen kutsumaan koolle kirkolliskokouksen Efesokseen vuonna 449. Tämä historian ”rosvosynodin” nimellä tuntema kirkolliskokous vahvisti kiihkeissä tunnelmissa monofysiittisen opintulkinnan. Monofysitismiä vastustanut patriarkka Flavianos pahoinpideltiin kuoliaaksi muutama päivä kokouksen jälkeen.

Kauhistuneena patriarkan murhasta keisari Teodosios kutsui Pulkherian takaisin palatsiin, pyysi häneltä anteeksi ja antoi valtakunnan ohjat jälleen hänen käsiinsä. Ensi töikseen hurskas hallitsijatar toi pyhän Flavianoksen jäännökset Konstantinopoliin ja hautasi ne suurin juhlallisuuksin Pyhien Apostolien kirkkoon. Kiitokseksi Jumalanäidille Teodosioksen katumuksesta hän rakennutti Khalkoprateian kirkon, johon sijoitettiin Jumalanäidin vyö.

Teodosioksen kuoleman (450) jälkeen Pulkheria oli laillinen vallanperijä. Jo ennen kuin Teodosioksen kuolema oli tullut yleiseen tietoon, järkevä hallitsijatar kutsui paikalle hyveellisen, hurskaan Markinianos-nimisen lesken. Hän vaati Markinianosta vannomaan, että tämä kunnioittaa hänen neitsyyttään, julisti tämän sitten keisariksi ja avioitui hänen kanssaan.

Hurskaiden hallitsijoiden ensimmäisenä toimenpiteenä oli kutsua koolle neljäs ekumeeninen kirkolliskokous Khalkedoniin (451), jossa monofysiittinen Eutykhios tuomittiin ja kirkon rauha ja järjestys palautui. Kaksi vuotta myöhemmin autuas Pulkheria siirtyi rauhassa Herran luo. Hän jätti koko omaisuutensa kirkoille ja köyhien hoitoon. Hänet haudattiin Pyhien Apostolien kirkkoon.

Pyhittäjä Paavali Kuuliainen

Pyhittäjä Paavali Kuuliainen kilvoitteli 1200- ja 1300-lukujen vaihteessa Kiovan luolaluostarissa. Hän teki nurkumatta kaikki raskaat kuuliaisuustehtävät, jotka igumeni antoi hänelle eikä ollut koskaan jouten. Kun hänellä ei ollut muuta työtä, hän jauhoi myllynkivillä pyrkien aina rasittamaan ruumistaan. Samalla hän harjoitti lakkaamatonta sisäistä rukousta. Elettyään elämänsä hän nukkui pois jumalisesti. Hänen pyhäinjäännöksensä lepäävät luostarin etäisissä luolissa.

Pyhittäjä Joasaf Kubenskilainen (Kamennylainen)

Pyhittäjä Joasaf syntyi Venäjällä vuonna 1432. Hän oli ruhtinassukua, maallikkonimeltään Andrei. Hänen hurskaat vanhempansa hallitsivat pientä ja köyhää Zaozerjen läänitystilaa Kubenskinjärven koillisrannalla. Vanhemmat kuolivat varhain ja Andrei jäi orvoksi. Pieni ruhtinaskunta jaettiin ja luovutettiin toisille hallitsijoille. Vanhempien ja ruhtinaskunnan menetys saivat Andrein tajuamaan, että kaikki maallinen on ajallista ja katoavaa. Kubenskinjärven Kamenny-nimisellä saarella toimiva vanha Vapahtajalle pyhitetty luostari alkoi tuntua hänestä hiljaiselta satamalta, johon maallinen turhuus ei yllä. Niin hän kahdenkymmenen vuoden ikäisenä vuonna 1452 meni luostarisaarelle ja pyysi igumeni Kassiania vihkimään hänet munkiksi. Igumeni ei ilahtunut nuoren ruhtinaan tulosta, sillä hän pelkäsi Moskovan ruhtinasta, joka oli vihoissa Andrein sukulaisen ruhtinas Dimitri Šemjakan kanssa. Mutta Andrein hartaat pyynnöt saivat igumenin taipumaan. Hän kuvaili nuorelle ruhtinaalle luostarielämän puutteita ja kilvoittelun vaikeutta, ja kun tämä pysyi päätöksessään, igumeni vihki hänet munkiksi nimellä Joasaf.

Joasaf kilvoitteli luostarissa kuuliaisena igumenille, ohjaajavanhukselleen ja koko veljestölle. Hän oli sydämeltään nöyrä, paastosi ankarasti, rukoili paljon keljassaan, seisoi hartaana kirkossa jumalanpalveluksissa ja luki mielellään pyhittäjäisien elämäkertoja. Hän edistyi hyveissä niin nopeasti, että kaikki hämmästelivät, ja saavutti pian nuoresta iästään huolimatta täydellisyyden korkeimmat askelmat. Hän ei huolehtinut mistään maallisesta; hänen ainoana huolenaan oli elää Jumalalle otollisesti. Kerran istuessaan keljassa laulamassa psalmeja hän näki näyssä Jeesuksen Kristuksen.

Kerran pyhittäjä Joasafin setä ruhtinas Boris Vasiljevitš tuli käymään luostarissa. Hän antoi Joasafille rahaa munkeille jaettavaksi, mutta tämä ei suostunut ottamaan rahoja vastaan vaan sanoi: “Munkit eivät tarvitse kultaa eivätkä hopeaa. Me elämme erämaassa eikä kukaan erakoista halua rahojasi. Mutta älä sure, Jumala ottaa lahjasi vastaan, jos jaat tuomasi rahat kaupungissa kerjäläisille, orvoille ja leskille.” Ruhtinas Boris teki niin kuin Joasaf oli neuvonut.

Pyhittäjä Joasaf ei tyytynyt tavanomaisiin kilvoituksiin. Hän sulkeutui keljaansa, vältti kaikkea kanssakäymistä veljien kanssa ja keskitti ajatuksensa lakkaamattomaan Jumalan muistamiseen. Rukoillessaan hän kohosi hengen siivin taivaaseen ja sai maistaa paratiisin autuutta. Ennen kuolemaansa hän antautui äärimmäiseen paastokilvoitukseen, osallistui sunnuntaisin pyhään ehtoolliseen ja paastosi sen jälkeen koko viikon kaikesta ruoasta. Ankara pidättyväisyys ja kilvoitukset heikensivät nuorta Joasafia niin, että hän sairastui. Tuntiessaan kuoleman lähestyvän hän kutsui luokseen igumenin ja koko veljestön. Hän lohdutti surevia veljiä ja neuvoi heitä välttämään riitoja ja kaikkea erimielisyyttä. Kuolinvuoteellaankaan hän ei murehtinut vaan ennemminkin iloitsi tulevasta autuudesta. Rukous huulillaan hän antoi henkensä Jumalan haltuun syyskuun 10. päivänä vuonna 1457. Pyhittäjä Joasaf kilvoitteli Kamenny-saaren Vapahtajan luostarissa vain viisi vuotta. Hänen haudallaan alkoi tapahtua ihmeitä pian hänen kuolemansa jälkeen.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.