6.9.2017

Sävelmä
4. säv.
Paasto
Öljy sallittu

Ylienkeli Mikaelin ihme Fryygian Khonaissa (+ n. 500) ✜

m. Romulus (+ 122)

Epistola
Hepr. 2:2–10 (ylienkeli Mikael)
2. Kor. 13:3–13

Hepr. 2:2–10

2 Johan sekin sanoma, jonka enkelit toivat, osoittautui paikkansa pitäväksi, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai ansaitsemansa palkan. 3 Kuinka sitten me voisimme välttää rangaistuksen, jos emme pidä arvossa sitä suurta pelastusta, jota itse Herra ensimmäisenä julisti? Ne, jotka kuulivat hänen julistuksensa, ovat sen todistuksellaan vahvistaneet ja välittäneet meille, 4 ja itse Jumala vahvisti heidän todistuksensa: hän antoi heidän tehdä tunnustekoja ja ihmeitä, monia voimallisia tekoja, ja jakoi Pyhän Hengen lahjoja tahtonsa mukaan. 5 Tulevaa maailmaa, sitä josta nyt puhumme, Jumala ei ole alistanut enkelien hallittavaksi. 6 Tästä on jossakin kohdassa joku todistanut: -- Mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. 7 Lyhyeksi aikaa sinä asetit hänet enkeleitä alemmaksi, mutta sitten seppelöit hänet kirkkaudella ja kunnialla, 8 panit kaiken hänen valtansa alle. Jumala siis antoi ihmisen valtaan kaiken, hän ei jättänyt mitään tälle alistamatta. Vielä tosin emme voi havaita, että kaikki olisi hänen vallassaan. 9 Sen kuitenkin näemme, että tuo "lyhyeksi aikaa enkeleitä alemmaksi asetettu", Jeesus, on kuoleman tuskat kärsittyään "seppelöity kirkkaudella ja kunnialla". Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta. 10 Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen, ja siksi hänen tuli tehdä heidän pelastajansa ja perilleviejänsä kärsimysten kautta täydelliseksi.

2. Kor. 13:3–13

3 Tehän kaipaatte todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus. Hän ei ole teidän edessänne heikko, vaan näyttää voimansa teidän keskuudessanne. 4 Hän oli heikko, kun hänet ristiinnaulittiin, mutta Jumalan voimasta hän elää. Mekin olemme heikkoja, koska olemme häneen liitettyjä, mutta yhdessä hänen kanssaan me elämme Jumalan voimasta, ja te saatte sen tuntea. 5 Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle. Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne? Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta. 6 Toivon, että saatte huomata meidät koetuksen kestäviksi. 7 Rukoilemme Jumalaa, ettette tekisi mitään pahaa, emme siksi, että meidät nähtäisiin koetuksen kestäviksi, vaan jotta te tekisitte hyvää, vaikka näyttäisikin siltä, että me emme selviydy koetuksesta. 8 Totuutta vastaan emme voi mitään, vaan me taistelemme sen puolesta. 9 Me iloitsemme, kun itse olemme heikkoja mutta te olette voimakkaita. Sitä juuri rukoilemmekin, että elämänne kohentuisi. 10 Kirjoitan tästä jo täältä käsin, jottei minun sinne tultuani tarvitsisi turvautua ankaruuteen käyttäessäni sitä valtaa, jonka Herra on antanut minulle. Minunhan tulee sillä rakentaa, ei repiä. 11 Lopuksi, veljet: iloitkaa, antakaa ojentaa itseänne, ottakaa kehotukseni vastaan, olkaa yksimielisiä ja eläkää rauhassa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. 12 Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla. Kaikki pyhät lähettävät teille terveisiä. 13 Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys!

Luuk. 10:16–21 (ylienkeli Mikael)
Mark. 4:35–41

Ylienkeli Mikaelin ihme Fryygian Khonaissa (+ n. 500?)

Luuk. 10:16–21

Herra sanoi opetuslapsilleen: 16 "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt." 17 Ne seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta palasivat iloisina ja sanoivat: "Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi." 18 Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama. 19 Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. 20 Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan." 21 Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.

6.9.2017

Mark. 4:35–41

Herra 35 sanoi opetuslapsilleen: "Nyt lähdemme vastarannalle." 36 Opetuslapset lähettivät väen pois ja nousivat veneeseen, jossa Jeesus jo istui. Muitakin veneitä lähti hänen mukaansa. 37 Äkkiä nousi kova myrskytuuli ja aallot löivät veneeseen, niin että se oli täyttymäisillään. 38 Mutta Jeesus vain nukkui veneen perässä nojaten päänaluseen. Opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: "Opettaja, etkö näe, me hukumme!" 39 Silloin hän nousi, nuhteli tuulta ja käski merta: "Vaikene, ole hiljaa!" Tuuli asettui, ja tuli aivan tyven. 40 Jeesus sanoi heille: "Miksi te noin pelkäätte? Eikö teillä vieläkään ole uskoa?" 41 Silloin suuri pelko valtasi heidät ja he kyselivät toisiltaan: "Mikä mies tämä oikein on? Häntähän tottelevat tuuli ja aallotkin."

Päivän synaksario

Pyhä marttyyri Romulus

Pyhä Romulus oli korkea-arvoinen upseeri keisari Trajanuksen (98-117) palveluksessa. Kun keisari sai tietää, että hänen armeijassaan palveli paljon kristittyjä, hän päätti pyytää heitä uhraamaan valtion jumalille nähdäkseen heidän uskollisuutensa. Epäjumalien palvelija ja keisarin aatetoveri Romulus lähetettiin Galatiaan, jotta hän pakottaisi 11 000 kristittyä sotilasta kumartamaan epäjumalia. Sotilaat kieltäytyivät noudattamasta käskyä, jolloin heidät karkotettiin Vähän-Armenian Meliteneen ja surmattiin raa’asti. Romulus alkoi kuitenkin katua sotilaiden turhaa surmaamista, joka oli heikentänyt armeijaa, ja vaipui itsesyytöksiin. Silloin Jumalan armo verhosi Romuluksen, hän uskoi Kristukseen ja nuhteli rohkeasti Trajanusta tämän julmuudesta. Tämä tulkittiin röyhkeydeksi ja hänet mestattiin. Näin hän sai marttyyrikruunun. Tämä tapahtui vuoden 112 tienoilla.

Pyhät marttyyrit Eudoksios, Zenon ja Makarios

Keisari Diocletianuksen vainojen aikana (303-305) Melitenessä ylimys Eudoksios annettiin käskynhaltijalle ilmi kristittynä. Käskynhaltija lähetti miehiään kaikkialle etsimään häntä. Kun Eudoksios kuuli tästä, hän sai sisäisen varmuuden, että nyt oli hänelle otollinen aika kärsiä marttyyrikuolema. Hän pukeutui köyhäksi pysyäkseen tuntemattomana ja kutsui sotilaat kotiinsa kestittäväksi. Aterian jälkeen hän ilmoitti heille olevansa se henkilö, jota he etsivät. Käskynhaltijan lähettiläät kiitollisina runsaasta vieraanvaraisuudesta neuvoivat häntä pakenemaan, mutta hän ei suostunut. Hän kutsui vaimonsa ja luovutti tämän käsiin talonpidon sekä antoi hänelle käskyn, ettei tämän pidä itkeä hänen marttyyrikuolemaansa. Sitten hän pukeutui juhlavaatteisiinsa, luopui iloiten rikkaudesta, kunniasta ja perheestään ja seurasi etsijöitään.

Käskynhaltija kuulusteli häntä sotilasjoukon edessä. Pelotellakseen heitä tämä käski kaikkien, jotka eivät tahtoneet totella keisarin käskyä, riisua siinä hänen edessään pois sotilasvyönsä. Ennen kuin hän ehti lopettaa, Eudoksios irrotti vyönsä ja heitti sen hänelle vasten kasvoja. Samalla hetkellä 1014 sotilasta seurasi hänen esimerkkiään. Niin monen sotilaan tunnustauduttua uskoviksi käskynhaltija oli pulassa ja hän tiedotti asiasta Diocletianukselle. Keisari vastasi, että ainoastaan vastarinnan johtajat piti tappaa.

Kun Eudoksiosta vietiin kohti mestauspaikkaa, hän näki mukana seuraavassa väkijoukossa läheisen ystävänsä Zenonin. Hän muistutti tälle heidän yhteisestä rakkaudestaan Jumalaan ja kutsui häntäkin seuraamaan kuninkaallista tietä, joka avautui heidän edessään. Eudoksioksen sanat sytyttivät Zenonin uskon, hän tunnusti julkisesti olevansa kristitty ja hänet mestattiin yhdessä ystävänsä kanssa.

Viikon kuluttua Eudoksios ilmestyi vaimolleen ja pyysi tätä sanomaan ystävälleen Makariokselle, että tämäkin menisi tuomioistuimeen ja tunnustaisi Kristuksen. Uskollisena Jumalan kutsulle Makarios kiirehti viivyttelemättä toteuttamaan käskyn, jolloin hänetkin mestattiin miekalla.

Ylienkeli Mikaelin ihme Fryygian Khonaissa

Jo ennen Herramme Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi syntymistä ylienkeli Mikael (juhlapäivä 8.11.) oli monin tavoin osoittanut myötätuntoa ja huolenpitoa ihmissukua kohtaan. Vapahtajan maailmaan tulon jälkeen hänen rakkautensa kävi vielä ilmeisemmäksi. Kun apostoli Johannes Teologi evankeliumia julistaessaan kulki Fryygian Kolossan kautta, hän ennusti, että suuri ylienkeli Mikael tulisi verhoamaan armollaan paikan nimeltä Khairetopa (nyk. Kaya-dipi). Tämän jälkeen paikalle puhkesi ihmeellisellä tavalla lähde, joka alkoi parantaa sairauksia. Eräs uskova, jonka mykkä tytär oli alkanut puhua juotuaan pyhitetyn lähteen vettä, rakensi kiitollisuutensa osoitukseksi paikalle kauniin ylienkeli Mikaelille omistetun kirkon.

Myöhemmin Hierapolista kotoisin oleva nuori mies nimeltä Arkhippos asettui ylienkelin kirkkoon pitämään siitä huolta. Hän vietti hyvin askeettista elämää ja hänen intonsa ja rakkautensa Jumalaan oli niin suuri, että hän sai pian lahjan tehdä ihmeitä. Hän palveli kirkossa kaiken kaikkiaan 60 vuoden ajan.

Nähdessään kilvoittelijan päivittäin tekemät ihmeet ja pyhästä lähteestä ihmisille koituvan siunauksen paholainen yllytti epäjumalien palvojat kadehtimaan Arkhipposta. He herjasivat ja löivät häntä monta kertaa. He yrittivät jopa johtaa Khrysosjoen veden pyhään lähteeseen, niin että parantava voima katoaisi sen vedestä. Ylienkeli, joka oli näkymättömänä läsnä, hillitsi kuitenkin joen juoksun ja teki tyhjäksi heidän suunnitelmansa.

Toisen kerran he kaivoivat syvän kaivannon, patosivat sen ja johtivat sinne vettä Lykokastros- ja Koufosjoesta ojia pitkin. Heidän tarkoituksenaan oli murtaa pato, jotta kerääntyneet vesimassat alas syöksyessään hukuttaisivat kirkon ja Arkhippoksen sen mukana sekä hävittäisivät pyhän lähteen. Arkhippos käsitti, mitä uskottomat suunnittelivat, ja pyysi palavasti kyynelehtien ylienkeliä puuttumaan asioihin. Mikael kuuli hänen rukouksensa, ilmestyi hänelle ja rauhoitti häntä. Sitten hän asettui tulisen patsaan kaltaisena seisomaan kivelle, jota kohti vedet tulivat, ja teki sauvallaan ristinmerkin kiven ylitse. Heti alkoi kuulua kauheaa jyrinää, kivi halkesi ja ylienkeli käski vesiä virtaaman halkeamaan. Tästä lähtien joen vedet ovat merkillisellä tavalla virranneet sinne, ja siksi paikkaa kutsutaankin nimellä Khonai (kreikan khone = suppilo) Jumalan kunniaksi ja kunnianosoitukseksi hartaalle suojelijallemme ylienkeli Mikaelille.

Pyhä Cagnoald Laonilainen

Pyhän Columbanuksen luostari Luxeuilissa oli 600-luvulla Ranskan tärkein luostari ja todellinen pyhyyden lähde. Sieltä suorastaan virtasi pyhiä, jotka paimensivat papistoaan ja laumojaan innoittaen heitä aivan uudenlaisiin hengellisiin korkeuksiin. Heidän joukossaan olivat muun muassa pyhä Cagnoald (latinaksi Chainoaldus), joka vihittiin Laonin piispaksi ja hänen veljensä Faro, josta tuli piispa Meauxiin Pariisin itäpuolella. Heidän sisarensa pyhä Burgundofara puolestaan perusti luostarin Faremoûtiersiin. Pyhien sisarusten isä oli ollut merovingikuningas Dagobertin (623-639) neuvonantaja.

Kun Columbanus suututti kuningas Theodoric II:n (595-612) arvostelemalla hänen moraalitonta elämäänsä, hänet karkotettiin luostaristaan vuonna 610. Silloin pyhä Cagnoald jätti piispanistuimensa, seurasi Columbanusta ja teki hänen kanssaan lähetystyötä Constancen järven alueella, jota hallitsi Theodebert II (n. 596-611/612). Kun Theodoric sai kyseisen alueen hallintaansa, heidät karkotettiin jälleen. Columbanus näki unta, jossa kuninkaat Theodebert ja Theodoric tappelivat keskenään. Herättyään hän kertoi unensa Cagnoaldille, joka sanoi: ”Rukoilkaamme, että Theodebert löisi vihollisemme Theodoricin.” Columbanus vastasi: ”Ei missään tapauksessa. Sellainen rukous ei miellyttäisi Jumalaa. Hänhän on käskenyt meidän rukoilla vihollistemme puolesta.” Niin tämä kaksikko suuntasi Italiaan, johon Columbanus perusti luostarin Bobbioon Genovasta koilliseen. Cagnoaldia ei ollut koskaan karkotettu Ranskasta, mutta hän seurasi ystäväänsä silkasta rakkaudesta. Columbanuksen kuoleman jälkeen hän kuitenkin palasi Ranskaan ja jatkoi piispan tehtävien hoitamista. Pyhä Cagnoald nukkui pois vuonna 633.

Pappismarttyyri Maksim Sandovitš

Pyhä Maksim syntyi vuonna 1886 Karpaateilla Zdenian kylässä nykyisellä Puolan ja Slovakian raja-alueella, joka ennen ensimmäistä maailmansotaa kuului Itävalta-Unkariin. Jo lapsena hän oli hyvin harras ja niinpä hän lukiosta päästyään meni heti kotikylänsä lähellä olevaan uniaattiluostariin. Pian hän kuitenkin lähti sieltä pois ja siirtyi Potšajevin lavraan Länsi-Ukrainaan.

Kun Maksim oli vielä noviisi, Kiovan metropoliitta Antoni Hrapovitski (1863-1936) pyysi lavran igumenilta noviisia, jonka hän voisi vihkiä papiksi Karpaattien alueen ortodokseille, jotka olivat entisiä ukrainalaisia uniaatteja. Arpa lankesi Maksimille. Hänet pantiin opiskelemaan Kiovan länsipuolella sijaitsevaan Žitomirin ortodoksiseen seminaariin, ja kun hän oli solminut avioliiton valkovenäläisen neidon kanssa, metropoliitta vihki hänet papiksi vuonna 1911. Hän lähti heti kotiseudulleen ja toimitti Puolan Grabissa ensimmäisen ortodoksisen liturgian sen jälkeen, kun Karpaattien alueen ortodoksit oli 1700-luvulla pakotettu liittymään uniaattikirkkoon. Pian hänet kuitenkin pidätettiin, mutta heti vapauduttuaan hän jatkoi liturgioiden toimittamista naapurikylissä.

Pelottoman toimintansa vuoksi isä Maksim vangittiin uudestaan maaliskuussa 1912 ja vietiin Lvivin tutkintovankilaan, jossa hän joutui olemaan kaksi vuotta. Häntä syytettiin siitä, että hän oli ortodoksi, käytti slaavinkielisiä jumalanpalveluskirjoja ja oli yhteistyössä venäläisten kanssa, jotka olivat Itävallan vihollisia. Kuitenkin kesäkuussa 1914 hän sai lopulta vapauttavan tuomion ja palasi kotikyläänsä terveys vaurioituneena. Huono kohtelu, eristys ja kaikenlaiset pahoinpitelyt olivat jättäneet häneen jälkensä.

Saman vuoden elokuussa juuri ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä hänet vangittiin jälleen yhdessä raskaana olevan puolisonsa, vanhempiensa ja ortodoksisten kyläläisten kanssa. Heidät kaikki vietiin Gkorlitsen vankilaan. Syyskuun 6. vuonna 1914 hänet vietiin ulos sellistään ja hänelle ilmoitettiin ilman sen kummempia selityksiä, että hänet oli tuomittu kuolemaan. Kun hänen kätensä ja silmänsä sidottiin, hän sanoi rauhallisesti. ”Ei tarvitse, en minä karkaa.” Hänet ammuttiin vankilan sisäpihassa vanhempiensa silmien edessä. Marttyyri ehti huutaa: ”Eläköön ortodoksia!” ja kaatui sitten kivetykselle. Joku tappajista ampui häneen vielä kolme armonlaukausta.

Vuonna 1922 isä Maksimin jäännökset vietiin Zdenian kylään ja hänet haudattiin kirkon viereen. Siitä lähtien hänen haudallaan on käynyt paljon pyhiinvaeltajia. Häntä on yleisesti kunnioitettu pyhänä Karpaattien ruteenien keskuudessa senkin jälkeen, kun tämä kansa joutui siirtymään pois kotiseuduiltaan.

Pyhä Maksim on ensimmäinen Puolan autokefaalisen ortodoksisen kirkon kanonisoima pyhä. Hänen pyhäksi julistamisensa tapahtui vuonna 1994.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.