6.7.2017

Sävelmä
3. säv.

pt. Sisoes Suuri (+ 429)

p. Juliana, Olšanin ruhtinatar (+ 1540)

Päivä, jolloin Konstantinopolin patriarkka Meletios (Metaksakis) myönsi Suomen ortodoksiselle kirkolle autonomian, 6.7.1923, tomoksen (Suomen kirkon kanonisen peruskirjan) vuosipäivä.

Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä

Epistola
Room. 15:17–29

Room. 15:17–29

17 Kristuksen Jeesuksen kunniaksi kerron siitä, mitä olen saanut aikaan palvellessani Jumalaa. 18 En näet rohkene puhua mistään muusta kuin siitä, mitä Kristus on minun kauttani tehnyt saattaakseen maailman kansat kuuliaisiksi, puheiden ja tekojen, 19 tunnustöiden ja ihmeiden avulla, Jumalan Hengen voimalla. Näin olen vienyt päätökseen Kristuksen evankeliumin julistamisen kiertäen kaikkialla Jerusalemista aina Illyriaan saakka. 20 Olen kuitenkin pitänyt kunnia-asianani olla julistamatta evankeliumia niillä seuduilla, joilla Kristuksen nimi jo tunnetaan, jotta en rakentaisi toisen laskemalle perustukselle. 21 Toimin niin kuin on kirjoitettu: -- Ne, joille ei ole kerrottu hänestä, tulevat näkemään, ne, jotka eivät ole kuulleet, tulevat ymmärtämään. 22 Tämän vuoksi matkani teidän luoksenne on estynyt kerran toisensa jälkeen. 23 Mutta nyt minulla ei enää ole tehtävää näillä seuduilla, ja olen jo vuosikausia odottanut tilaisuutta päästä käymään teidän luonanne 24 sitten kun menen Espanjaan. Toivon, että voisin tällä matkallani tavata teidät ja että te auttaisitte minut matkaan sieltä eteenpäin, kun olen ensin saanut jonkin aikaa nauttia seurastanne. 25 Nyt olen kuitenkin lähdössä Jerusalemiin viemään avustusta pyhille. 26 Makedonian ja Akhaian seurakunnat ovat näet päättäneet antaa yhteisen lahjan Jerusalemin seurakunnan köyhille. 27 Näin ne siis ovat päättäneet, ja ne ovatkin tämän heille velkaa. Jos kerran pakanuudesta kääntyneet ovat päässeet osallisiksi Jerusalemin pyhien hengellisistä aarteista, heillä on puolestaan velvollisuus auttaa näitä aineellisesti. 28 Sitten kun olen hoitanut tämän tehtävän ja asianmukaisesti luovuttanut keräyksen tuoton, lähden Espanjaan ja käyn matkalla teidän luonanne. 29 Tiedän, että tullessani luoksenne tuon mukanani Kristuksen täyden siunauksen.

Matt. 12:46–13:3

6.7.2017

Matt. 12:46–13:3

Siihen aikaan 46 Jeesuksen vielä puhuessa väkijoukolle hänen äitinsä ja veljensä olivat tulleet paikalle. He seisoivat ulkona ja tahtoivat puhua hänen kanssaan. 47 Joku tuli sanomaan Jeesukselle: "Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja haluavat puhua kanssasi." 48 Mutta Jeesus vastasi sanantuojalle: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" 49 Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan ja sanoi: "Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni. 50 Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." 13:1 Samana päivänä Jeesus lähti ulos, meni järven rantaan ja asettui istumaan. 2 Hänen ympärilleen kokoontui silloin niin suuri joukko ihmisiä, että hänen oli siirryttävä veneeseen. Hän istui veneessä ja väkijoukko seisoi rannalla, 3 ja hän puhui heille pitkään vertauksin.