29.6.2017

Sävelmä
2. säv.

ap:t Pietari (+ 67) ja Paavali (+ 1. vs.)

Parimia
  1. 1. Piet. 1:3–9
  2. 1. Piet. 1:13–19
  3. 1. Piet. 2:11–24

(apostolit)

1. Piet. 1:3–9

3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista. 4 Häneltä me saamme perinnön, joka ei turmellu, ei tahraannu eikä kuihdu. Se on varattuna teille taivaissa, 5 ja voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana. 6 Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa. 7 Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. 8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, 9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.

1. Piet. 1:13–19

13 Vyöttäytykää siis, olkaa raittiit. Pitäkää ajatuksenne kirkkaina ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. 14 Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. 15 Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. 16 Onhan kirjoitettu: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." 17 Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. 18 Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, 19 vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä.

1. Piet. 2:11–24

11 Rakkaat ystävät, te jotka asutte muukalaisina vieraassa maassa. Minä kehotan teitä pysymään erossa tämän maailman himoista, jotka sotivat sielua vastaan. 12 Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivatkin hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä, jona hän kohtaa heidät. 13 Taipukaa Herran vuoksi kaiken maallisen järjestyksen alaisuuteen: keisarin, koska hän on kaikkien yläpuolella, 14 ja yhtä lailla käskynhaltijoiden, koska keisari on valtuuttanut heidät rankaisemaan pahantekijöitä ja palkitsemaan niitä, jotka tekevät hyvää. 15 Jumalan tahto näet on, että te hyvää tekemällä panette sulun ymmärtämättömien ihmisten typerille puheille. 16 Ja näin tehkää vapaiden tavoin -- älkää niin kuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niin kuin Jumalan orjat. 17 Osoittakaa kaikille arvonantoa, rakastakaa uskonveljiä, pelätkää Jumalaa, kunnioittakaa keisaria. 18 Palvelijat, kunnioittakaa isäntiänne ja olkaa heille kuuliaisia, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan myös epäoikeudenmukaisille. 19 Armoahan se on, jos joku omassatunnossaan Jumalaan sidottuna joutuu syyttömästi kestämään kärsimyksiä. 20 Mitä erinomaista siinä on, jos te kestätte silloin, kun teitä kuritetaan tehtyänne väärin? Jos te sen sijaan kestätte silloin, kun joudutte kärsimään tehtyänne oikein, se on Jumalalta teille tulevaa armoa. 21 Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään. 22 -- Hän ei syntiä tehnyt, hänen suustaan ei valhetta kuultu. 23 Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun. 24 Itse, omassa ruumiissaan, hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. "Hänen haavansa ovat teidät parantaneet."

Polyeleon evankeliumi
Joh. 21:15–25 (apostolit)

Pyhät apostolit Pietari (+ 67) ja Paavali (+ 1. vs.)

Joh. 21:15–25

Siihen aikaan, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen, 15 hän sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani." 16 Sitten hän kysyi toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani." 17 Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?", ja hän vastasi: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani. 18 Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo." 19 Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: "Seuraa minua." 20 Pietari kääntyi katsomaan taakseen ja näki, että heidän perässään tuli Jeesuksen rakkain opetuslapsi, se, joka aterialla oli nojannut hänen rintaansa vasten ja kysynyt: "Herra, kuka se on? Kuka sinut kavaltaa?" 21 Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: "Entä hän, Herra?" 22 Jeesus vastasi: "Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua." 23 Tästä sai veljien keskuudessa alkunsa käsitys, ettei se opetuslapsi kuole. Jeesus ei kuitenkaan sanonut Pietarille, ettei tämä opetuslapsi kuole. Hän sanoi: "Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen?" 24 Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava. 25 Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.

Epistola
2. Kor. 11:21b–12:9 (apostolit)
Room. 11:13–24

2. Kor. 11:21b–12:9

21b Mutta mitä joku toinen uskaltaa -- puhun nyt kuin järjetön -- uskallan minäkin. 22 He ovat siis heprealaisia? Niin minäkin. He ovat israelilaisia? Niin minäkin. He ovat Abrahamin jälkeläisiä? Niin minäkin. 23 He ovat Kristuksen palvelijoita? Minä vielä enemmän -- puhun kuin järjetön. Olen saanut raataa kovemmin kuin he, olen ollut enemmän vankeudessa, minua on ruoskittu ylen määrin, monesti olen ollut kuolemanvaarassa. 24 Olen juutalaisilta viisi kertaa saanut "yhtä vaille neljäkymmentä" ruoskaniskua, 25 kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua on kivitetty, kolme kertaa olen joutunut haaksirikkoon, olen ajelehtinut meressä vuorokauden. 26 Olen yhtenään ollut matkoilla, olen ollut vaarassa hukkua jokiin ja joutua rosvojen käsiin, vaarassa niin maanmiesteni kuin vierasheimoisten joukossa, vaarassa kaupungissa ja autiomaassa, vaarassa merellä, vaarassa valeveljien parissa. 27 Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa. 28 Kaikkien näiden hankaluuksien lisäksi minua joka päivä painaa huoli kaikista seurakunnista. 29 Jos joku on heikko, niin minäkin olen heikko. Jos joku lankeaa, se polttaa minua. 30 Jos on pakko kerskailla, kerskun heikkoudestani. 31 Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ikuisesti ylistetty, tietää etten valehtele. 32 Damaskoksessa kuningas Aretaksen alainen päällikkö antoi vartioida kaupunkia pidättääkseen minut, 33 mutta minut laskettiin muurinaukosta korissa alas, ja niin pääsin pakenemaan hänen käsistään. 12:1 Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. 2 Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. 3 -- 4 Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. 5 Tästä miehestä minä kerskailen, itsestäni en, paitsi heikkoudestani. 6 Vaikka tahtoisinkin ylpeillä, en olisi mieletön, sillä puheeni on totta. Sitä en kuitenkaan tee, jottei kukaan ajattelisi minusta enempää kuin hän minusta näkee tai kuulee. 7 Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. 8 Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. 9 Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.

Room. 11:13–24

13 Teille pakanuudesta kääntyneille sanon: minä ylistän tehtävääni kansojen apostolina, 14 sillä näin herätän ehkä heimolaisissani kateutta teitä kohtaan ja voin pelastaa joitakuita heistä. 15 Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä? Silloin kuolleet heräävät eloon! 16 Jos ensimmäinen leipä pyhitetään, on koko leipomus pyhä, ja jos puun juuri on pyhä, ovat myös oksat pyhät. 17 Jos jalosta oliivipuusta on katkaistu oksia ja jos sinut, joka olet peräisin villistä oliivipuusta, on oksastettu oikeiden oksien joukkoon niin että olet päässyt osalliseksi puun juurinesteestä, 18 älä ylvästele alkuperäisten oksien rinnalla! Mutta jos ylvästelet, muista, ettet sinä kannata juurta vaan juuri kannattaa sinua. 19 Sanot ehkä, että nuo oksat katkaistiin, jotta sinut voitaisiin oksastaa. 20 Se on totta. Ne katkaistiin pois epäuskonsa tähden, mutta sinä pysyt, kun uskot. Älä silti ole ylimielinen, vaan pelkää! 21 Jos Jumala ei säästänyt luonnollisia oksia, ei hän säästä sinuakaan. 22 Katso, kuinka Jumala on sekä lempeä että ankara. Langenneita kohtaan hän on ankara, sinua kohtaan lempeä, jos pysyt kiinni hänen hyvyydessään muuten sinutkin leikataan pois. 23 Mutta myös nuo toiset oksastetaan uudelleen, elleivät he jää epäuskonsa valtaan, sillä Jumala kykenee liittämään heidät takaisin runkoon. 24 Jos kerran sinut on leikattu irti villistä oliivipuusta, johon luonnonmukaisesti kuuluit, ja vastoin luontoa oksastettu jaloon oliivipuuhun, niin totta kai nämä alkuperäiset oksat voidaan liittää takaisin omaan puuhunsa.

Matt. 16:13–19 (apostolit)
Matt. 11:27–30

Pyhät apostolit Pietari (+ 67) ja Paavali (+ 1. vs.)

Matt. 1:18–25

18 Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin. Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. 19 Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. 20 Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. 21 Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen syn​neistä." 22 Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut: 23 - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel - se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. 24 Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. 25 Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle nimen Jeesus.

29.6.2017

Matt. 11:27–30

Herra sanoi opetuslapsilleen: 27 "Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. 28 "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. 29 Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. 30 Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."

Päivän synaksario

Pyhät apostolit Pietari ja Paavali

Pyhä apostoli Pietari, alkuperäiseltä nimeltään Simon, syntyi Betsaidassa Gennesaretinjärven pohjoisrannalla. Hänellä oli vaimo ja hän asui Kapernaumissa kalastajana samoin kuin hänen veljensä Andreas Ensinkutsuttu (30.11.), joka oli pyhän Johannes Edelläkävijän opetuslapsi. Jeesuksen julkisen toiminnan alussa Johannes Kastaja osoitti häntä ja sanoi Andreakselle ja Johannekselle, Sebedeuksen pojalle: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Andreas meni veljensä Pietarin luokse ja sanoi hänelle: ”Me olemme löytäneet Messiaan!” Hän vei Pietarin Jeesuksen luokse, joka sanoi Pietarille: ”Sinä olet Simon, Johanneksen poika. Nimesi on oleva Keefas.” Aramean kielessä kefa merkitsee kalliota, samoin kuin Pietari (petros) kreikassa.

Kun Jeesus oli opettanut Kapernaumin synagogassa, Hän meni Pietarin kotiin, missä Hän paransi tämän anopin. Ihmisjoukko tungeksi Jeesuksen ympärillä, minkä vuoksi Hän siirtyi saarnaamaan Pietarin veneestä käsin. Sen jälkeen Hän käski Pietarin ja hänen tovereidensa, jotka olivat tehneet työtä koko yön saamatta kalaa, laskea verkot syvään veteen, jolloin kaloja tuli niin paljon, että heidän verkkonsa repeilivät. Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.” Siitä lähtien Pietari seurasi Jeesusta.

Pietarista tuli kahdentoista apostolin johtohahmo. Hän oli Jaakobin ja Johanneksen ohella yksi kolmesta opetuslapsesta, jotka saivat todistaa Jairuksen tyttären kuolleista herättämisen ja Kristuksen kirkastumisen Taborin vuorella. Siellä Pietari sai omin korvin kuulla Jumalan puhuvan: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” Pietari mainitsee sen toisessa lähetyskirjeessään: ”Tämän äänen me itse kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella.”

Sen jälkeen kun Jeesus oli ruokkinut viisituhatta miestä, Hän käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle ja nousi itse vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Yöllä Jeesus tuli vettä pitkin kävellen venettä kohti. Innoissaan Pietari lähti Häntä vastaan vettä pitkin mutta pelästyi kovaa tuulta, alkoi vajota ja huusi: ”Herra, pelasta minut!” Jeesus tarttui häneen ja sanoi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?” Tuuli tyyntyi heti, kun Jeesus astui veneeseen.

Kun Jeesus puhui siitä, että Hän on elämän leipä, joka on tullut taivaasta, ja että Hänen lihaansa syövillä ja vertaan juovilla on ikuinen elämä, jotkut opetuslapsista sanoivat: ”Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?” Monet vetäytyivät joukosta eivätkä enää kulkeneet Hänen mukanaan. Jeesus kysyi kahdeltatoista opetuslapselta, aikoivatko hekin lähteä. Pietari vastasi heidän puolestaan: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.”[1]

Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, Hän kysyi opetuslapsiltaan, kuka Hän heidän mielestään oli. Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.” Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”

Roomalaiskatoliset apologistit ovat saaneet Kristuksen lupauksesta syyn väittää Pietarin seuraajalla eli Rooman paavilla olevan valta-asema yli kaikkien muiden piispojen. Ortodoksisen käsityksen mukaan taivasten valtakunnan avaimet on annettu kaikille apostolisen kirkon piispoille, jotka kaikki ovat osallisia Pietarin saamasta lupauksesta. Rooman piispan primaattia ei sinänsä idässäkään ole asetettu kyseenalaiseksi: jos Rooman kirkko palaisi ortodoksisen kirkon yhteyteen, paavista tulisi taas ”ensimmäinen vertaistensa joukossa”.

Kun Jeesus alkoi puhua kärsimyksestään ja ylösnousemuksestaan, Pietari inhimillisessä heikkoudessaan ja tietämättömyydessään sanoi rakkaudesta Kristukseen: ”Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Jeesus kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!” Samoin viimeisellä ehtoollisella, kun Jeesus pesi opetuslasten jalat, Pietari vastusti: ”Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!” Jeesus vastasi: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” Kristus ilmoitti, että yksi opetuslapsista kavaltaisi Hänet ja he kaikki luopuisivat Hänestä. Silloin Pietari keskeytti Hänet: ”Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en koskaan luovu.” Jeesus vastasi: ”Totisesti, tänä yönä, ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.”

Ollessaan opetuslasten kanssa yöllä pääsiäisaterian jälkeen Getsemanen puutarhassa Jeesus otti Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen lähelleen, mutta he nukahtivat, vaikka heidän Mestarinsa rukoili kuoleman tuskassa. Kun ylipapin joukot saapuivat pidättämään Jeesusta, Pietari sivalsi miekallaan Malkokselta korvan irti. Jeesus käski hänen panna miekkansa tuppeen, jotta kirjoitukset kävisivät toteen. Opetuslapset jättivät Herran.

Pietari onnistui kuitenkin pääsemään ylipapin palatsin pihalle, missä tämän palvelijat kolme kertaa sanoivat, että hänetkin on nähty Jeesuksen seurassa, mutta Pietari kielsi sen kolme kertaa: ”Minä en tunne sitä miestä.” Samassa kukko lauloi. Pietari muisti, mitä Jeesus oli sanonut. Hän meni ulos ja puhkesi katkeraan itkuun.

Kolmantena päivänä Kristuksen pelastavaisen kärsimyksen jälkeen mirhantuojat tulivat kertomaan ylösnousemuksesta Pietarille ja Johannekselle. He juoksivat haudalle, jossa Pietari meni ensimmäisenä hautakammioon ja näki käärinliinat.

Ylösnoussut Jeesus ilmestyi Pietarille myöhemmin. Opetuslapset olivat kalastamassa Tiberiaanjärvellä eivätkä saaneet kalaa. Yhtäkkiä Jeesus seisoi rannalla ja käski heidän heittää verkot veneen oikealle puolelle, mutta he eivät tunnistaneet Häntä. He saivat niin paljon kalaa, etteivät jaksaneet vetää verkkoa ylös vaan vetivät sitä veneen perässä, eikä verkko kuitenkaan revennyt. Johannes sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Pietari kietaisi viitan ylleen ja hyppäsi veteen päästäkseen nopeammin rannalle. Kun he olivat syöneet, Jeesus kysyi Pietarilta kolme kertaa, rakastiko tämä Häntä. Pietari sovitti kolminkertaisen kieltonsa kolminkertaisella rakkaudentunnustuksellaan ja sai siten katumuksen kautta takaisin paikkansa apostolien joukossa.

Kristuksen taivaaseenastumisen jälkeen Pietari johti Jerusalemissa yli sadan hengen yhteisöä, jolla oli tapana kokoontua yläkerran huoneeseen rukoilemaan odottaessaan Pyhän Hengen vuodattamista. Hän ehdotti, että Juudaksen tilalle valittaisiin uusi apostoli, ja arpa lankesi Mattiakselle. Helluntaina apostolit täyttyivät Pyhällä Hengellä, tulivat tuntemaan pelastuksen suuren mysteerin ja pystyivät todistamaan Herrasta kaikille kansoille heidän omalla kielellään. Pietari piti juutalaisille puheen, jossa hän sanoi, että Jeesus Nasaretilainen oli Jumalan valitsema mies, jonka he olivat surmanneet, mutta nyt Hän on ylösnoussut, ja kehotti heitä kääntymään ja ottamaan kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta heidän syntinsä annettaisiin anteeksi. Puheen ansiosta kastettiin kolmetuhatta henkeä.

Eräänä päivänä, kun Pietari ja Johannes menivät temppeliin, portilla oli syntymästään asti rampa mies kerjäämässä. Pietari paransi hänet Jeesuksen Kristuksen nimessä, jolloin temppelin vartijat pidättivät heidät ja veivät heidät vankilaan. Seuraavana päivänä he joutuivat Suuren neuvoston eteen, missä Pietari selitti: ”Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu.” Neuvosto päästi heidät vapaiksi kansan tähden kieltäen heitä puhumasta mitään Jeesuksen nimessä, mutta Pietari ja Johannes vastasivat: ”Me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.”

Ihmiset toivat sairaita kaduille ja panivat heidät vuoteille ja paareille, jotta Pietarin kulkiessa ohi edes hänen varjonsa koskettaisi jotakuta heistä. Apostolit jatkoivat evankeliumin julistamista, jolloin heidät taas vangittiin, mutta enkeli vapautti heidät. Vartijat löysivät heidät temppelistä opettamasta ja veivät heidät neuvoston eteen, missä Pietari vastasi: ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Meidän isiemme Jumala on herättänyt kuolleista Jeesuksen, jonka te ripustitte ristinpuulle ja murhasitte.” Neuvoston jäsenet olisivat halunneet tappaa heidät, mutta fariseus Gamaliel puhui heille: ”Jos tämä heidän ajamansa hanke on lähtöisin ihmisistä, se kukistuu itsestään. Jos se taas on Jumalasta, te ette pysty heitä kukistamaan. Pitäkää varanne! Entä jos te taistelettekin itseään Jumalaa vastaan?” Neuvosto ruoskitti apostolit ja päästi heidät menemään. Entiseen tapaansa he opettivat temppelissä ja kodeissa ja julistivat, että Jeesus on Messias.

Lyddassa Pietari paransi Aineas-nimisen halvaantuneen miehen ja Joppessa hän herätti kuolleista Tabita-nimisen naisen. Siellä hän hurmoksissa näki kolme kertaa näyn, jossa Herra kehotti häntä syömään mitä tahansa erottamatta lain ruokamääräysten mukaisia epäpuhtaita eläimiä puhtaista. ”Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi.” Siihen asti Pietari oli noudattanut tarkasti Vanhan testamentin ruokamääräyksiä. Näyn jälkeen hän ymmärsi, että hänen on kastettava puhtaiden juutalaisten lisäksi myös pakanoita, jotka puhdistuisivat kasteessa Pyhän Kolminaisuuden nimeen.

Pietarille tuotiin Kesareasta viesti, että enkeli oli ilmestynyt sadanpäällikkö Corneliukselle ja käskenyt hänen kuunnella, mitä Pietarilla oli sanottavana. Pietari lähti Kesareaan ja puhui Corneliukselle ja suurelle ihmisjoukolle, jolloin Pyhä Henki laskeutui heihin kaikkiin. Juutalaiset olivat ihmeissään siitä, että näin tapahtui myös pakanoille. Pietari oli ensimmäinen, joka kastoi ei-juutalaisen, nimittäin sadanpäällikkö Corneliuksen. Hän käski kastaa kaikki Jeesuksen Kristuksen nimeen. Jerusalemissa Pietari kertoi näystään ja Pyhän Hengen laskeutumisesta ympärileikkaamattomiin ihmisiin myös muille apostoleille.

Kuningas Herodes mestautti Johanneksen veljen Jaakobin ja käski vangita myös Pietarin, mutta enkeli vapautti hänet. Hän pakeni vankilasta Markuksen äidin taloon, minne kristityillä oli tapana kokoontua rukoilemaan.

Sitten Pietari julisti evankeliumia Kesareassa, Juudeassa ja monissa muissa paikoissa. Ensimmäisessä kirjeessään Pietari tervehtii Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Bityniassa ja Aasian maakunnassa asuvia kristittyjä, joille hän oli jo saarnannut Kristuksesta.

Jerusalemin kokouksessa Pietari tapasi apostolit Paavalin ja Barnabaksen, jotka olivat tulleet kertomaan pakanoiden kääntymisestä. Kokouksessa väiteltiin siitä, pitäisikö pakanatkin alistaa ympärileikkaukselle ja muille juutalaisten säännöille. Pietari kertoi omasta kokemuksestaan, kuinka Pyhä Henki oli laskeutunut myös pakanoihin ja puhdistanut heidän sydämensä uskolla: ”Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa?” Lopulta päätettiin, ettei pakanoilta vaadittaisi kaikkien juutalaisten sääntöjen noudattamista, mutta heitä kehotettaisiin karttamaan epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa, josta verta ei ole laskettu, sekä haureutta. Pietarista tuli juutalaisten apostoli ja Paavalista pakanoiden apostoli.

Pietari vihki piispoja Antiokiaan, Nikomedeiaan, Heliopolikseen (entinen sadanpäällikkö Cornelius), Tarsokseen, Efesokseen, Smyrnaan, Filippiin, Tessalonikaan, Korinttiin, Patrakseen ja moneen muuhun paikkaan. Sisilian kautta hän saapui Roomaan, jossa hän opetti joka päivä oikeaa uskoa ja Pyhää Kolminaisuutta. Hän vihki Linuksen Rooman piispaksi ja muita piispoja Espanjaan, Karthagoon ja Egyptin Thebaisiin sekä apostoli Markuksen Aleksandrian piispaksi.

Roomassa Pietari sai enkeliltä etukäteen tiedon kuolemastaan. Hänet pidätettiin keisari Neron määräyksestä, jonka kaksi jalkavaimoa hän oli käännyttänyt kristinuskoon ja saanut luopumaan synnistä. Pyhä apostoli Pietari ristiinnaulittiin pää alaspäin 29.6.67. Hänen ruumiinsa otti ristiltä ja hautasi kunniallisesti nuori Clemens, josta parikymmentä vuotta myöhemmin tuli Rooman piispa. Ristiinnaulitsemisen paikalle rakennettiin myöhemmin Pyhän Pietarin kirkko.

Uudessa testamentissa on kaksi Pietarin yleistä lähetyskirjettä. Ensimmäisen hän osoitti kristityille Vähässä-Aasiassa paikallisten vainojen aikana: ”Lausun teille kehotuksia ja vakuutan, että se armo, jossa te elätte, on todella Jumalan armoa. Pysykää siinä lujina!” Pietari kirjoitti uskovien kärsimyksistä ja koettelemuksista enemmän kuin muut Uuden testamentin kirjat opettaen niiden koituvan kristittyjen hyväksi. Uskovat ovat ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa”. Ihminen on kutsuttu pyhyyteen, joka on osallisuutta Jumalasta ja Hänen kaltaisuuttaan: ”Olkaa pyhät, sillä Minä olen pyhä.”

Pietari antoi myös hyvin käytännöllisiä ohjeita. Toisessa kirjeessään hän arvosteli ankarasti harhaoppien levittäjiä ja heidän irstasta elämäänsä ja ahneuttaan. Kirjeiden vastaanottajaseurakunnissa jotkut opettivat, ettei Kristuksen toista tulemista eikä Hänen tuomiotaan ole odotettavissa, ja jollei tulevaa tuomiota ole, ei elämäntavallakaan ole väliä. ”Kun siis te, rakkaat ystävät, olette ennalta selvillä tästä kaikesta, niin olkaa varuillanne.” Pietari puhui myös tulevasta kuolemastaan: ”Mielestäni on paikallaan, että muistutan ja herättelen teitä niin kauan kuin vielä elän tässä maallisessa majassani. Minä näet tiedän, että majani puretaan kohta – sen on meidän Herramme Jeesus Kristuskin minulle ilmoittanut.”

Pyhän Hierapoliksen piispa Papiaksen (22.2.) mukaan Markuksen evankeliumi perustuu tämän opettajan Pietarin antamiin tietoihin.

***

Pyhän apostoli Paavalin muistoa vietetään yhdessä apostoli Pietarin kanssa. Paavali piti itseään vähäisimpänä kaikista apostoleista, arvottomana kantamaan edes apostolin nimeä, vaikka hänestä tuli armon valittu ase, joka sai osakseen enemmän ilmestyksiä ja hengellisiä lahjoja ja Kristuksen nimessä kärsittyjä koettelemuksia kuin kukaan toinen apostoli. Hänestä kerrotaan jo Apostolien teoissa, ja lähetyskirjeissään hän mainitsee joitakin yksityiskohtia elämästään. Lähetystyönsä ja kirjeidensä kautta apostoli Paavalista tuli yksi vaikutusvaltaisimmista henkilöistä kautta aikojen.

Paavali oli alkuperäiseltä nimeltään Saul. Hän syntyi Benjaminin heimon jäsenenä viimeistään vuoden 10 tienoilla Kilikian Tarsoksessa juutalaisessa yhteisössä, joka eli diasporassa mutta pysyi uskollisena isiensä traditiolle. Isänsä kautta hän oli etuoikeutettu Rooman kansalainen. Kosmopoliittisessa Tarsoksessa Saul oli kosketuksissa kreikkalaisen sivistyksen kanssa. Jerusalemissa hän liittyi fariseuksiin ja sai opetusta kuuluisalta rabbi Gamaliel Vanhemmalta. Hän vihasi kristittyjä, joita hän piti vaarallisina juutalaisen lain rikkojina, ja oli läsnä, kun ensimmäinen marttyyri Stefanos (27.12.) kivitettiin.

”Saul uhkui vihaa ja murhanhimoa Herran opetuslapsia kohtaan” ja vangitsi kristittyjä, miehiä ja naisia. Saatuaan ylipapilta valtuutuskirjeet hän lähti matkalle Damaskoksen synagogiin ottaakseen kiinni Kristuksen seuraajat ja tuodakseen heidät kahlittuina Jerusalemiin. Hänen lähestyessään Damaskosta taivaasta leimahti yhtäkkiä valo. Hän kaatui maahan ja kuuli äänen: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?” Hän kysyi: ”Herra, kuka sinä olet?” Ääni vastasi: ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.” Kristus käski hänen mennä kaupunkiin, missä hän saisi ohjeita. Saulin silmät olivat sokeutuneet, joten hänen seuralaisensa joutuivat taluttamaan hänet Damaskokseen. Kolmeen päivään hän ei syönyt eikä juonut mitään.

Pyhä apostoli Ananias (1.10.), jolle Herra oli myös ilmestynyt näyssä, pani kätensä Saulin päälle palauttaakseen hänelle hänen näkönsä ja kastoi hänet. Saulista tuli uusi ihminen, joka oli täynnä Pyhää Henkeä. Hän alkoi julistaa Damaskoksen synagogissa Jeesusta, Jumalan Poikaa, niiden juutalaisten tyrmistykseksi, jotka olivat tunteneet hänet säälimättömänä kristittyjen vihollisena. He päättivät surmata hänet, mutta Saul pääsi pakoon, kun opetuslapset laskivat hänet korissa Damaskoksen muurilta alas. Hän lähti Arabiaan, missä hän vietti kaksi vuotta valmistautuen lähetystyöhön yksinäisyydessä, paastossa ja rukouksessa.

Siitä alkaen Paavali omisti koko elämänsä Herran palvelemiseen. Hän juoksi kohti maalia saavuttaakseen voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen, joka on varattu kaikille Herran omille. Lain vaikutuksesta hän kuoli mutta kuoli vapaaksi laista elääkseen Jumalalle. ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa.”

Herra ilmestyi Paavalille useita kertoja, ja kerran hänet jopa temmattiin kolmanteen taivaaseen, missä hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Hän ei kuitenkaan tullut ylpeäksi vaan omistautui yhä enemmän evankeliumin julistukselle vaaroista piittaamatta: hänet vangittiin seitsemän kertaa, juutalaiset ruoskivat häntä viisi kertaa ja kivittivät kerran, ja kolme kertaa hän joutui haaksirikkoon. ”Olen yhtenään ollut matkoilla, olen ollut vaarassa hukkua jokiin ja joutua rosvojen käsiin, vaarassa niin maanmiesteni kuin vierasheimoisten joukossa, vaarassa kaupungissa ja autiomaassa, vaarassa merellä, vaarassa valeveljien parissa. Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa. Kaikkien näiden hankaluuksien lisäksi minua joka päivä painaa huoli kaikista seurakunnista.”

Ja kuitenkin Paavali iloitsi heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin hän joutui Kristuksen tähden, sillä Kristus sanoi hänelle näyssä: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Hän saarnasi evankeliumia Jerusalemista Illyriaan ja kaukaiseen länteen asti, teki ihmeitä Hengen voimalla eikä halunnut julistaa mitään muuta kuin ristiinnaulittua Kristusta. Hän oli kaikille kaikkea pelastaakseen edes muutamia.

Arabian yksinäisyyden jälkeen Paavali vietti lyhyen ajan Damaskoksessa mutta joutui pakenemaan Jerusalemiin. Koska uskovat pelkäsivät häntä eivätkä uskoneet, että hänestä on todella tullut Kristuksen opetuslapsi, apostoli Barnabas (11.6.) esitteli hänet Pietarille ja Jaakobille ja takasi Paavalin näyn ja kääntymyksen aitouden. Paavali saarnasi rohkeasti Herrasta, mutta kreikankieliset juutalaiset uhkasivat tappaa hänet, jolloin uskonveljet veivät hänet Kesareaan ja lähettivät hänet sieltä Tarsokseen.

Kun apostolit Jerusalemissa saivat kuulla, että jotkut pakanat Antiokiassa olivat omaksuneet kristinuskon, he lähettivät sinne Barnabaksen, joka myöhemmin haki Paavalin Tarsoksesta avukseen. He opettivat heitä yhdessä kokonaisen vuoden. Antiokiassa alettiin ensimmäiseksi käyttää opetuslapsista nimitystä kristitty.

Uskovat keräsivät varoja Jerusalemin seurakuntaa varten ja lähettivät Paavalin ja Barnabaksen viemään niitä perille. Kerran, kun he olivat taas Antiokiassa palvelemassa Herraa, Pyhä Henki sanoi: ”Erottakaa Barnabas ja Saul minun työhöni, siihen tehtävään, johon minä olen heidät kutsunut.” He lähtivät Kyprokseen, Pamfylian Pergeen, Pisidian Antiokiaan ja Ikonioniin. Sielläkin he saarnasivat synagogassa, ja monet juutalaiset ja pakanat omaksuivat kristinuskon. Heidän menestyksensä vihastutti kristittyjä vastustavia juutalaisia, jotka aikoivat kivittää apostolit, mutta he pakenivat Lykaoniaan ja sitten Lystraan.

Lystrassa Paavali paransi miehen, joka syntymästään saakka oli ollut rampa, jolloin asukkaat luulivat heitä jumaliksi, Barnabasta Zeukseksi ja Paavalia Hermekseksi, ja aikoivat uhrata heille, minkä he saivat vain hädin tuskin estetyksi. Antiokiasta ja Ikonionista tuli kuitenkin juutalaisia, jotka taivuttivat kansan puolelleen. Paavalia kivitettiin ja hänet raahattiin kaupungin ulkopuolelle, koska hänen luultiin kuolleen, mutta kun opetuslapset kerääntyivät hänen ympärilleen, hän nousi maasta ja palasi kaupunkiin. Toivuttuaan hän lähti Derbeen, missä hän käännytti monia, ja palasi sitten Lystraan, Ikonioniin ja Antiokiaan vahvistamaan sikäläisiä seurakuntia. ”Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta.” Hän nimitti seurakuntiin vanhimpia.

Paavali ja Barnabas asettuivat vastustamaan niitä, jotka vaativat, että pakanatkin oli ympärileikattava ja heidän oli noudatettava juutalaisen lain määräyksiä. He lähtivät Jerusalemiin tapaamaan toisia apostoleita ja kertoivat heille, mitä Jumala oli tehnyt pakanoiden joukossa. Neuvottelujen jälkeen apostolien kokous päätti, ettei pakanuudesta kääntyneiden tarvinnut noudattaa juutalaisia ruoka- ja puhdistautumismääräyksiä eikä heitä tarvinnut ympärileikata. He sopivat, että Pietarin tehtäväksi tuli julistaa evankeliumia ympärileikatuille ja Paavalin ja Barnabaksen ympärileikkaamattomille.

Sittemmin Barnabas lähti Kyprokselle ja Paavali lähti Silaksen kanssa Makedoniaan saamansa näyn kutsumana. Siellä he puhuivat Filippissä sapattina naisjoukolle, joka oli kokoontunut kaupungin ulkopuolelle rukoilemaan. Herra avasi Lyydia-nimisen purppurakauppiaan (20.5.) sydämen ottamaan vastaan sen, mitä Paavali puhui, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin. Lyydiaa pidetään ensimmäisenä kastettuna eurooppalaisena.

Kun Paavali oli ajanut pahan hengen tietäjäorjasta, jonka avulla hänen omistajansa olivat ansainneet rahaa, nämä raahasivat Paavalin ja Silaksen viranomaisten eteen ja syyttivät heitä levottomuuksien aiheuttamisesta. Heidät ruoskittiin ja teljettiin vankilan perimmäiseen soppeen ja pantiin lisäksi jalkapuuhun. Yöllä, kun apostolit ylistivät Jumalaa, maanjäristys ravisti vankilaa, ovet avautuivat ja kaikkien kahleet irtosivat. Kun vartija halusi tietää, mistä oli kyse, apostolit saarnasivat hänelle ja hänen talonväelleen, minkä jälkeen heidät kastettiin. Hallitusmiehet säikähtivät kuullessaan, että Paavali ja Silas olivat Rooman kansalaisia, ja päästivät heidät menemään.

Tessalonikassa Paavali meni tapansa mukaan synagogaan saarnaamaan kuolleista noussutta Kristusta juutalaisille. Jotkut heistä vakuuttuivat, samoin suuri joukko pakanoita ja yläluokan naisia. Toiset juutalaiset kuitenkin syyttivät apostolia viranomaisten edessä siitä, että hän rikkoi keisarin käskyä ja julisti toista kuningasta, nimittäin Jeesusta. Paavali ja Silas lähtivät kaupungista yön pimeydessä Beroiaan, missä juutalaiset ottivat sanan halukkaasti vastaan, mutta Tessalonikan juutalaiset tulivat sinnekin villitsemään kansaa, joten heidän oli lähdettävä eteenpäin.

Ateenassa Paavali näki joka puolella epäjumalankuvia. Keskellä Areiopagia hän kertoi sinne kerääntyneelle kansanjoukolle nähneensä alttarin, jossa oli kirjoitus ”Tuntemattomalle jumalalle”, ja sanoi: ”Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan.”

Korintissa Paavali asui Aquilan ja hänen vaimonsa Priscillan luona, jotka olivat teltantekijöitä niin kuin hän itsekin, ja jäi työskentelemään heidän kanssaan puhuen sapattina synagogassa. Kun juutalaiset eivät hyväksyneet hänen puhettaan, hän alkoi saarnata pakanoille, joista monet kääntyivätkin kristinuskoon. Paavali itse kastoi vain harvoin, koska hän katsoi tehtäväkseen perustuksen laskemisen ja jätti opetuslastensa tehtäväksi rakentaa Jumalan temppeli uskovien sydämiin ja järjestää kirkollinen yhteisö.

Korintissa Paavali vietti puolitoista vuotta ja kirjoitti vuonna 51 ensimmäisen kirjeensä tessalonikalaisille, jotka olivat huolissaan siitä, miten kuolleiden kävi Kristuksen toisessa tulemisessa. Tätä kirjettä pidetään Uuden testamentin vanhimpana kirjoituksena.

Efesoksessa Paavali tapasi kaksitoista Apolloksen käännyttämää miestä, jotka oli kastettu vain Johanneksen kasteella. Kun heidät kastettiin Herran Jeesuksen nimeen, Pyhä Henki tuli heihin ja he puhuivat kielillä ja profetoivat. Paavali jäi kolmeksi vuodeksi Efesokseen, ja aina kun juutalaiset vastustivat hänen puheitaan, hän vei opetuslapsensa johonkin toiseen kokoontumispaikkaan ja opetti heitä. Näin evankeliumia julistettiin koko Aasian maakunnassa. Lisäksi apostoli kirjoitti kirjeitä Korintin ja Galatian seurakunnille.

Jumala teki ennennäkemättömiä voimatekoja Paavalin kätten kautta. Jopa pääliinoja ja muita Paavalin käyttämiä vaatekappaleita vietiin sairaiden päälle, jolloin taudit kaikkosivat ja pahat henget lähtivät pois. Kun Efesoksen hopeasepät, joiden vauraus oli Artemiin temppelin ansiota, nostivat mellakan, Paavali lähti Makedoniaan. Talven 57–58 hän vietti Korintissa ja kirjoitti siellä Roomalaiskirjeensä, jossa hän esitti pelastusopin perusteet.

Troaksessa Eutykos-niminen nuori mies putosi kolmannesta kerroksesta nukahdettuaan ikkuna-aukossa, jossa hän oli istunut kuuntelemassa Paavalin pitkää puhetta. Hänet nostettiin kuolleena maasta, mutta Paavali herätti hänet henkiin.

Pyhä Henki oli varoittanut Paavalia, että Jerusalemissa häntä odottaisivat kahleet ja ahdinko. Hän antoi Efesoksen vanhimpien ymmärtää, etteivät he enää näkisi häntä. ”Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta.” He hyvästelivät hänet itkien ja syleillen ja suudellen häntä. Paavalia varoitettiin menemästä Jerusalemiin, mutta hän sanoi olevansa valmis kahleisiin ja kuolemaankin Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden.

Jerusalemissa Paavali kertoi Jaakobille ja muille seurakunnan vanhimmille seikkaperäisesti kaikesta, mitä Jumala hänen palvelutyönsä kautta oli tehnyt pakanoiden parissa, ja luovutti heille lahjoituksen, jonka oli saanut nuorilta seurakunnilta vietäväksi Jerusalemin köyhälle seurakunnalle. Hänelle kerrottiin, että Jerusalemin kastetut juutalaiset vaativat kiivaasti lain noudattamista, ja häntä neuvottiin puhdistautumaan muiden uhrilupauksen tehneiden miesten kanssa todistaakseen, että hän yhä noudatti juutalaisia määräyksiä, joita kastetut juutalaiset edelleen noudattivat.

Ennen puhdistautumisajan päättymistä väkijoukko ryntäsi Paavalin kimppuun, raastoi hänet ulos temppelistä ja olisi tappanut hänet, elleivät roomalaiset sotilaat olisi tulleet väliin ja pidättäneet häntä. Paavali pyysi saada puhua kansalle ja kertoi Kristuksen ilmestymisestä hänelle Damaskoksen tiellä, mutta kun hän mainitsi lähetystyönsä pakanoiden keskuudessa, juutalaiset alkoivat huutaa: ”Pois elävien joukosta! Tuollainen ei saa elää!” Komentajan käskystä Paavali sidottiin ruoskittavaksi, mutta kun tämä sanoi olevansa Rooman kansalainen, komentaja pelästyi. Paavali vietiin Suuren neuvoston eteen, missä syntyi mellakka, kun Paavali alkoi puhua ylösnousemuksesta, johon saddukeukset eivät uskoneet, ja hänet vietiin kasarmiin. Yöllä Herra seisoi Paavalin edessä ja sanoi: ”Pysy rohkeana. Sinä olet todistanut minusta täällä Jerusalemissa, ja samalla tavoin sinun on todistettava myös Roomassa.”

Kun komentaja sai tietää, että juutalaiset olivat päättäneet saada Paavalin hengiltä, hän siirsi tämän suuressa sotilassaattueessa Kesareaan, missä Paavali puolustautui maaherra Felixin edessä ja sanoi, ettei ollut tehnyt mitään, mistä häntä voitaisiin syyttää. Häntä pidettiin kaksi vuotta vankilassa, kunnes hän Rooman kansalaisena vetosi keisariin. Hänet annettiin keisarillisen sotaväen sadanpäällikön valvontaan laivamatkan ajaksi. Laiva haaksirikkoutui, mutta miehistö, vangit ja muut matkustajat pelastuivat Maltan saarelle, missä he viettivät talven. Heidän päästyään lopulta Roomaan Paavalia pidettiin kotiarestissa ja hänellä oli tilaisuus ottaa vastaan vieraita. Siellä hän kahden vuoden aikana kirjoitti kirjeet kolossalaisille ja efesolaisille. Keisarin tuomioistuin vapautti Paavalin, mutta lopulta – tuntemattomiksi jääneiden matkojen jälkeen – hänet vietiin yhdessä Luukkaan kanssa taas Roomaan, tällä kertaa vankilaan. Haisevasta, kylmästä, pimeästä ja kosteasta sellistään apostoli kirjoitti Timoteukselle: ”Lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele.” Roomalaisen lain mukaisen oikeudenkäynnin jälkeen hänet tuomittiin kuolemaan ja mestattiin Ostian tien varressa kaupungin ulkopuolella.

Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin päitä säilytetään Rooman Lateraanikirkossa, osaa Paavalin reliikeistä Pyhän Paavalin basilikassa muurien ulkopuolella ja osaa yhdessä Pietarin reliikkien kanssa Pietarinkirkon alttarin alla Vatikaanissa. Pietarin ja Paavalin muistopäivää edeltää pääsiäisen päivämäärästä riippuen pidempi tai lyhyempi paastoaika, joka alkaa kaikkien pyhien sunnuntain jälkeisenä maanantaina.


[1] Joh. 6:41–69.

Pyhä Cassius, Narnin piispa

Pyhä Gregorius Dialogos (12.3.) ylistää Dialogeissaan Narnin piispan pyhän Cassiuksen esimerkillistä elämää, hänen huolenpitoaan laumasta ja uhrautuvaa anteliaisuuttaan köyhiä kohtaan. Kun Cassius oli saanut tietää kuolevansa Roomassa pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin muistopäivänä, hän matkusti sinne joka vuosi juhlan aattona. Kuusi kertaa hän palasi pyhiinvaellukseltaan Narniin, mutta seitsemännellä kerralla vuonna 538 ennustus toteutui. Kun Cassius oli toimittanut liturgian ja jakanut ehtoollisen, hän nukkui pois rauhassa saadakseen ikuisen palkinnon. Hän oli sepittänyt itselleen muistorunon, jossa hän toivoi, että hänet haudattaisiin Narniin edeltäjänsä Juvenaliksen kappeliin. Näin tapahtui.

Pyhittäjä-äidit Salome ja Judit Oberaltaichlaiset

Noin 800-luvun puolivälissä Baijerin Oberaltaichin kaksoisluostarin johtaja Walter rakennutti erakkokeljan kirkon länsipäähän sukulaistaan prinsessa Salomea varten, joka oli Englannin kuninkaan veljentytär. Palatessaan pyhiinvaellukselta Jerusalemista Salome oli menettänyt kaksi seuralaistaan, kaiken omaisuutensa ja väliaikaisesti myös näkönsä. Monien kärsimysten ja vaellusten jälkeen hän saapui Oberaltaichiin päättääkseen siellä päivänsä eristyksissä ja rukouksessa.

Hieman myöhemmin Salomen seuraan liittyi hänen tätinsä Judit, jonka Englannin kuningas oli lähettänyt etsimään Salomea. Juditia varten rakennettiin toinen kelja Salomen keljan viereen. Pyhittäjä Salomen kuoleman jälkeen Judit jäi yksin. Öisin hän kärsi hirvittävistä Paholaisen hyökkäyksistä, ja hänen keljastaan kaikuvat huudot saivat läheisen luostarin munkit kiiruhtamaan hänen luokseen, koska he luulivat, että häntä oltiin murhaamassa. Pyhittäjä Judit haudattiin Salomen viereen Oberaltaichiin. Kun unkarilaiset tuhosivat Oberaltaichin luostarin vuonna 907, molempien erakkojen pyhät reliikit siirrettiin Niederaltaichiin, missä niitä yhä kunnioitetaan.

Pyhä leski Emma Gurkilainen

Pyhä leski Emma (Hemma) Gurkilainen syntyi vuosien 995 ja 1000 välillä. Kun hänen miehensä Wilhelm, Friesachin kreivi ja Sanngaun maakreivi, ja heidän poikansa Wilhelm ja Hartwig kuolivat, Emmasta tuli isoäitinsä ja miehensä perintöjen ansiosta yksi aikansa rikkaimmista naisista, jolla oli laajoja maaomistuksia. Hänet tunnettiin hurskaudestaan ja oikeudenmukaisuudestaan.

Emma halusi perustaa kaksi luostaria, joista toinen, Admontin luostari ‒ joka toimii yhä ‒ perustettiin vasta vuonna 1074 hänen aikanaan Salzburgin arkkipiispalle Baldwinille lahjoittamillaan varoilla. Emma itse perusti vuonna 1043 Gurkiin Itävallan Kärnteniin nunnaluostarin, jonka alkuperäinen kirkko säilyi 1800-luvulle asti. Mahdollisesti Emma kuului tämän luostarin sisaristoon. Hän rakennutti ainakin yhdeksän muuta kirkkoa, mikä on merkittävä määrä, sillä Kärntenissä oli ennen Emman aikaa vain 20 kirkkoa.

Pyhä leski Emma Gurkilainen nukkui pois rauhassa 29.6.1045 Gurkissa. Hänen reliikkinsä siirrettiin vuonna 1174 Gurkin tuomiokirkon kryptaan, missä niitä yhä kunnioitetaan. Hänelle omistettuja kirkkoja on Itävallassa ja Sloveniassa.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.