28.6.2017

Sävelmä
2. säv.
Paasto
Kala sallittu

pt:t Sergei ja Herman Valamolaiset, Karjalan pyhät (+ 1400-l.)

Parimia
  1. Viis. 3:1–9
  2. Viis. 5:15–6:3
  3. Viis. 4:7–15

(Sergei ja Herman)

Viis. 3:1–9

1 Mutta oikeamielisten sielut ovat Jumalan kämmenellä,
eikä mikään kärsimys enää ulotu heihin.
2 Ymmärtämättömien silmissä he ovat kuolleita,
ja heidän poismenoaan pidetään onnettomuutena,
3 heidän lähtöään täältä perikatona,
mutta he ovat päässeet rauhaan.
4 Ihmisten mielestä kuolema oli heille rangaistus,
mutta he olivat eläneet toivossa,
ja heidän toivossaan oli jo kuolemattomuus.
5 Heitä kuritettiin, mutta vain vähän − paljon suurempaa on hyvyys, jota he nyt saavat osakseen.
Jumala pani heidät kokeeseen
ja havaitsi heidät kelvollisiksi.
6 Niin kuin kultaa sulatusuunissa
hän tutki ja koetteli heitä,
niin kuin alttarilla poltettavan uhrilahjan
hän otti heidät vastaan.
7 Kun tilinteon hetki koittaa,
he loistavat kirkkaasti,
leimahtavat kuin kipinä olkilyhteessä.
8 He saavat hallintaansa maailman kansat,
he jakavat niille oikeutta,
ja Herra on iäti heidän kuninkaansa.
9 Ne, jotka turvaavat Herraan,
ymmärtävät totuuden,
ne, jotka luottavat hänen rakkauteensa,
saavat sijansa hänen luonaan.
Hänen pyhiensä osaksi tulee armo ja laupeus,
hän pitää valituistaan huolen.

Viis. 5:15–6:3

15 Mutta oikeamieliset elävät ikuisesti. Herran luona he saavat palkkansa, ja Korkein pitää heistä huolen. 16 Herra laskee heidän päähänsä kimmeltävän kruunun, heidän kuninkuutensa kauniin tunnuksen. Oikealla kädellään hän suojaa heitä, hänen käsivartensa on heidän kilpenään. 17 Hän pukeutuu kiivautensa sotisopaan ja tekee luomakunnastaan aseen, jolla torjuu viholliset. 18 Hän pukee haarniskakseen vanhurskauden ja kypäräkseen tinkimättömän tuomion. 19 Hän ottaa kilvekseen vankkumattoman pyhyytensä 20 ja teroittaa leppymättömän vihansa miekakseen, ja koko maailmankaikkeus seuraa häntä taisteluun mielettömiä vastaan. 21 Salamat singahtavat kuin tarkkaan suunnatut keihäät, pilvistä ne iskevät maaliinsa kuin kireälle jännitetyn jousen lähettämät nuolet, 22 ja rakeet pieksevät vihaisesti kohteitaan kuin heittokoneesta lähtevä kivisade. Meren vedet syöksyvät raivokkaasti jumalattomia kohti, virrat tempaavat säälimättä heidät mukaansa. 23 Herran tuuli nousee, se iskee heihin ja myrskyn voimalla lakaisee heidät pois. Näin maailma autioituu laittomuuden tähden ja pahuus kaataa mahtajien valtaistuimet. 6:1 Kuulkaa siis, kuninkaat, kuulkaa ja ymmärtäkää! Ottakaa opiksenne, vallanpitäjät, te, joiden mahti ulottuu maan ääriin! 2 Kuunnelkaa, ihmisjoukkojen hallitsijat, te, jotka kerskailette kansojenne paljoudella! 3 Tietäkää tämä: Herralta te olette valtanne saaneet, teidän mahtinne on peräisin Korkeimmalta. Hän myös tutkii teidän tekonne ja punnitsee päätöksenne.

Viis. 4:7–15

7 Mutta oikeamielinen pääsee lepoon, vaikka kuolisikin ennen aikojaan. 8 Ei vanhuuden arvo ole pitkässä iässä, ei sitä mitata vuosien mukaan. 9 Ymmärrys on harmaiden hapsien vertaista, nuhteettomuus vastaa korkeaa ikää. 10 Jumala mieltyi oikeamieliseen ja rakkaudessaan otti hänet luokseen syntisten keskeltä. 11 Jumala otti hänet pois, ettei pahuus olisi pilannut hänen ymmärrystään eikä vilppi vietellyt hänen sieluaan, 12 sillä synnin houkutus hämärtää hyvyyden ja himon pyörrytys horjuttaa vilpitöntä mieltä. 13 Hänen elämänsä täyttyi jo varhain − hän eli pitkän elämän. 14 Herra oli häneen mieltynyt ja joudutti hänen pääsyään pahan keskeltä. Ihmiset näkivät sen mutta eivät ymmärtäneet, he eivät osanneet ajatella niin. 15 Herran pyhien osaksi tulee armo ja laupeus, hän pitää valituistaan huolen.  

Polyeleon evankeliumi
Matt. 11:27–30 (Sergei ja Herman)

Pyhittäjät Sergei ja Herman Valamolaiset (+ 1400-l.)

Matt. 11:27–30

Herra sanoi opetuslapsilleen: 27 "Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. 28 "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. 29 Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. 30 Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."

Epistola
Gal. 5:22–6:2 (Sergei ja Herman)
Room. 11:2b–12

Gal. 5:22–6:2

22 Hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, 23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. 24 Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. 25 Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. 26 Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme. 6:1 Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen. 2 Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.

Room. 11:2b–12

2 Tiedättehän te, mitä kirjoitukset kertovat Eliasta. Hän esittää Jumalalle Israelia vastaan tämän syytöksen: 3 "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi. Minä yksin olen enää jäljellä, ja he tavoittelevat minunkin henkeäni." 4 Mutta minkä vastauksen hän saa Jumalalta? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole polvistuneet Baalin edessä." 5 Samoin on nykyisenäkin aikana olemassa jäännös, jonka Jumala on armossaan valinnut. 6 Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin -- muutenhan armo ei olisi armo. 7 Israel ei siis ole saavuttanut sitä, mitä se on tavoitellut vain valitut ovat sen saaneet. Muut ovat paatuneet, 8 niin kuin on kirjoitettu: -- Jumala on antanut heille turtuneen hengen, silmät, jotka eivät näe, ja korvat, jotka eivät kuule. Näin on yhä vielä. 9 Ja Daavid sanoo: -- Tulkoon heidän pitopöytänsä heille ansaksi ja satimeksi, kompastukoot he siihen ja saakoot rangaistuksensa. 10 Hämärtykööt heidän silmänsä niin, etteivät he näe. Paina heidän selkänsä aina kumaraan. 11 Kysyn siis: eivät kai juutalaiset sen vuoksi kompastuneet, että he jäisivät maahan makaamaan? Päinvastoin! Heidän lankeemuksensa on avannut pelastuksen muille kansoille, ja näin juutalaiset ovat saaneet aiheen kadehtia niitä. 12 Jos heidän lankeemuksensa on koitunut rikkaudeksi maailmalle ja heidän tappionsa rikkaudeksi kansoille, kuinka paljon enemmän saakaan aikaan heidän täysimääräinen voittonsa!

Luuk. 6:17–23a (Sergei ja Herman)
Matt. 11:20–26

Pyhittäjät Sergei ja Herman Valamolaiset (+ 1400-l.)

Luuk. 6:17–23

Siihen aikaan 17 Jeesus laskeutui vuorelta yhdessä apostoliensa kanssa ja pysähtyi tasaiselle paikalle. Siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja paljon kansaa kaikkialta Juudeasta, Jerusalemista ja rannikolta Tyroksen ja Sidonin seudulta. 18 Kaikki he olivat tulleet kuulemaan Jeesusta ja hakemaan parannusta tauteihinsa. Myös saastaisten henkien vaivaamat tulivat terveiksi. 19 Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki. 20 Jeesus katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi:     "Autuaita olette te köyhät,     sillä teidän on Jumalan valtakunta.     21 Autuaita te, jotka nyt olette nälissänne: teidät ravitaan. Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa. 22 "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. 23 Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri.

28.6.2017

Matt. 11:20–26

Siihen aikaan 20 Jeesus alkoi soimata niitä kaupunkeja, joissa hän oli useimmat voimatekonsa tehnyt, siitä etteivät ne olleet tehneet parannusta: 21 "Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin ja tuhkaan ja kääntyneet. 22 Minä sanon teille: Tyros ja Sidon pääsevät tuomiopäivänä vähemmällä kuin te. 23 "Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. 24 Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä." 25 Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. 26 Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.

Päivän synaksario

Pyhien palkattaparantajien Kyyroksen ja Johanneksen reliikkien siirtäminen

Pyhien palkattaparantajien Kyyroksen ja Johanneksen (31.1.) kunniakkaan marttyyrikuoleman jälkeen, kun keisari Diocletianuksen (284–305) vainot jatkuivat, hurskaat kristityt piilottivat heidän jäännöksensä Aleksandrian Pyhän Markuksen kirkkoon, koska pelkäsivät pakanoiden häpäisevän ne.

Reilu vuosisata myöhemmin Aleksandrian uusi arkkipiispa Kyrillos (9.6.) rukoili vuonna 412 Jumalaa osoittamaan hänelle, miten taistella epäjumalia palvelevien kulttien jäänteitä vastaan. Erityisen hyvävoimainen oli parantaja Isiksen kultti Menuthiksessa lähellä Canopusta (nyk. Abu Qir). Hänelle ilmestyi enkeli, joka käski hänen siirtää pyhien marttyyrien reliikit Pyhien evankelistojen kirkkoon. Edellinen arkkipiispa Teofilos oli rakennuttanut sen muinaisen temppelin lähelle. Arkkipiispa Kyrillos kutsui koolle papiston ja kansan, ja kerrottuaan heille näystään hän lähti johtamaan ristisaattoa, jota seurasi valtava määrä aleksandrialaisia.

Saavuttuaan Pyhän Markuksen kirkkoon he avasivat hautakammiot ja löysivät pyhien marttyyrien maatumattomat reliikit, jotka olivat täynnä Pyhän Hengen armoa. He lähtivät reliikkien kanssa ristisaatossa kynttilöitä kantaen ja suitsutuksen tuoksuessa Menuthista kohden kansan laulaessa hymnejä. Heti alkoi tapahtua ihmeitä: sairaita parani, riivattuja vapautui, sokeat saivat näkönsä ja rammat kävelivät, aivan kuin Kristuksen eläessä maan päällä. Kun reliikit sijoitettiin Pyhien evankelistojen kirkkoon, Isiksen temppelissä asuva demoni pakeni ja pakanakultin papit nähdessään tapahtumat heittäytyivät arkkipiispan jalkoihin ja pyysivät saada kasteen.

Hylätty pakanatemppeli vajosi aikanaan hiekkaan, kun taas pyhien marttyyrien pyhäkkö houkutteli kasvavia ihmisjoukkoja kaikkialta keisarikunnasta. Sairaita virtasi hakemaan pyhiltä apua. Kirkon ympärille rakennettiin majataloja pyhiinvaeltajia varten, mutta sairaat viettivät yönsä pyhien hautakammioiden lähellä suudellen niitä hartaasti, voidellen itseään pyhäkön lampukoiden öljyllä ja juoden vettä lähteestä kirkon ulkopuolella. Lukemattomia ihmeitä tapahtui pyhien marttyyrien välityksellä. Usein tapahtui, että he ilmestyivät pyhäkössä nukkuville sairaille unessa ja paljastivat heille keinon, jolla he parantuisivat.

Islamilaisena aikana tämä sairaiden pyhiinvaellusliike alkoi hiipua. Pyhiinvaeltajista on kertomuksia 800-luvulle asti. Sittemmin reliikit, tai ainakin osa niistä, siirrettiin ensin Konstantinopoliin ja sitten Roomaan. Pyhistä palkattaparantajista Kyyroksesta ja Johanneksesta kerrotaan myös heidän muistopäivänsä 31.1. yhteydessä.

Pyhä Paavali, munkki ja lääkäri

Pyhä Paavali oli kotoisin Korintista ja vaikutti 600-luvulla. Opiskeltuaan lääkäriksi hän meni luostariin. Siellä haureuden henki alkoi ahdistaa häntä ankarasti, mutta Jumalan avulla hän karkotti sen paastolla, rukouksella ja ristinmerkillä.

Paavalin voittoisasta kilvoittelusta ärsyyntynyt paha henki istutti erään huonomaineisen naisen mieleen ajatuksen syyttää vastasyntyneen lapsensa isäksi munkki Paavalia. Naisen syytökset kuultuaan kaupungin harhaoppiset, jotka vastustivat luostarielämää, tulivat heti paikalle. He työnsivät lapsen munkki Paavalin syliin ja kuljettivat häntä pilkaten ympäri kaupunkia. He kehottivat vastaantulijoita sylkemään häntä ja kiroamaan koko munkkilaisuuden. Pyhä Paavali rukoili palavasti Jumalaa ja sanoi syyttäjilleen: ”Antakaa lapsen kertoa teille, kuka hänen isänsä on!” Silloin lapsi kohotti pienen kätensä ja osoittaen erästä seppää väkijoukossa sanoi: ”Tuo mies on minun isäni!” Näin pyhän miehen syyttäjät joutuivat häpeään ja katuivat.

Myöhemmin Jumala antoi pyhälle Paavalille niin suuren parantavan voiman, että sairaat parantuivat heti, kun hän pani kätensä heidän päälleen. Pyhä Paavali eli pitkän elämän. Hän nukkui kuolonuneen 600-luvun lopulla.

Pyhä Paavali I, Rooman paavi

Pyhä Paavali I tuli Rooman paaviksi nuoremman veljensä Stefanuksen (752–757) jälkeen. He olivat käyneet yhdessä lateraanikoulua, heidät vihittiin samaan aikaan diakoneiksi, ja Paavali hoiti Stefanusta tämän sairauden aikana ja tultuaan paaviksi vuonna 757 jatkoi hänen linjaansa.

Aikalaiset ihailivat Paavalin ystävällisyyttä, laupeutta ja jalomielisyyttä. Hän oli aina valmis auttamaan hädässä olevia eikä koskaan vastannut pahaan pahalla. Hän kävi katsomassa sairaita ja vankeja ja maksoi köyhien velkoja. Paavalin kymmenvuotinen paavius oli poliittisessa mielessä suhteellisen rauhallista aikaa. Hän piti yllä hyviä suhteita Italian kuninkaan Pippinin (751–768) kanssa, jonka hallintotapa oli ankara, ja jatkuva diplomatia oli tarpeen.

Roomassa Paavali siirsi monien pyhien reliikit barbaarien tuhoamista tai muuten luhistuneista katakombeista kaupungin kirkkoihin. Hän rakennutti tai jälleenrakennutti pyhien Pietarin ja Paavalin kirkot, ja Pietarinkirkkoon hän vihki kappelin Jumalansynnyttäjälle. Paavin palatsista hän teki luostarin ottamalla sinne kreikkalaisia munkkeja, jotka olivat paenneet ikonoklastisia vainoja. Hän jälleenrakennutti heitä varten palatsin viereen kirkon, joka tunnetaan nimellä San Silvestro in Capite. Siellä alettiin säilyttää pyhän Johannes Edelläkävijän päätä, jonka munkit olivat tuoneet mukanaan idästä.

Kesällä 767 pyhä paavi Paavali I sairastui kovaan kuumeeseen. Hän menehtyi 28. kesäkuuta ollessaan Pyhän Paavalin basilikassa muurien ulkopuolella.

Autuas Sergios Magistros

Sergios Magistros oli kotoisin Mustanmeren rannikolta, Amastriksen läheltä Niketiasta. Hän oli ylhäistä sukua ja menestyi hyvin opinnoissaan. Keisari Teofiloksen puoliso keisarinna Teodora (11.2.) oli hänen sukulaisensa, ja Sergios kohosi nopeasti korkeaan asemaan niin valtion hallinnossa kuin armeijassa. Vaikka keisari vastusti ikonien kunnioittamista, Sergios pysyi uskollisena ortodoksiselle uskolle ja koetti kaikin tavoin vaikuttaa ikonien kunnioituksen palauttamiseen. Hän suojeli vainottuja ikonien kunnioittajia Teofiloksen järjestämien vainojen aikana.

Teofiloksen kuoltua Sergios käytti kaiken vaikutusvaltansa vahvistaakseen leskikeisarinna Teodoran päätöstä kutsua kokoon yleinen kirkolliskokous ikonien kunnioituksen palauttamiseksi. Se kokoontui Konstantinopolissa vuonna 824.

Sittemmin keisari Mikaelin aikana (842–867) Sergios nimitettiin vastoin tahtoaan Kreetalle suuntautuvan sotaretken päälliköksi. Saarelle saavuttuaan vuonna 866 hän kuitenkin pian sairastui ja kuoli. Hänet haudattiin siellä luostariin, jota alettiin sittemmin kutsua hänen mukaansa Magistroksen luostariksi. Myöhemmin hänen jäännöksensä siirrettiin takaisin Vähään-Aasiaan Jumalansynnyttäjän luostariin, jonka hän oli aikoinaan rakennuttanut Nikomedeian lahden rannalle. Luostaria alettiin sen jälkeen kutsua hänen kotipaikastaan johdetulla nimellä Niketialaisen (Niketiatou) luostariksi.

Pyhittäjä Ksenofont Robeikalainen

Pyhittäjä Ksenofont oli Varlaam Hutynilaisen (6.11.) oppilas. Varlaamin kuoltua ja hänen ensimmäisten seuraajiensa vetäydyttyä igumenin tehtävistä Ksenofont toimi jonkin aikaa Hutynin luostarin johtajana. Hiljaista elämää kaivaten hän siirtyi Robeikajoen varrelle Novgorodin lähistölle ja perusti sinne Pyhän Kolminaisuuden luostarin. Hän nukkui autuaaseen kuolonuneen vuonna 1262.

Pyhittäjät Sergei ja Herman Valamolaiset, Karjalan valistajat

Sergei ja Herman Valamolaisten elämäkerta ei ole säilynyt tai sitä ei koskaan edes kirjoitettu, mikä on luonut otollisen maaperän myöhäsyntyisille tarinoille ja legendoille. Tällaisen 1800-luvulla syntyneen kertomuksen mukaan kreikkalainen Sergei saapui 1100-luvulla (tai jopa 900-luvulla) Karjalaan julistamaan evankeliumia ja asettui Valamon saarelle, jossa hän vietti ankaran askeettista elämää. Hän sai seurakseen venäläisen Hermanin. Sotien jälkeisessä Suomessa Hermanin on usein arveltu olleen karjalainen. Itse asiassa pyhittäjistä ei kuitenkaan tiedetä juuri muuta kuin heidän oletetun hautansa sijainti.

Historiallisten lähteiden[1] valossa Valamon perustaminen ajoittuu todennäköisesti 1300- ja 1400-lukujen vaihteeseen. Tällöin Valamoon saapui Suuresta Novgorodista kaksi munkkia Jefrem ja Sergei. He asettuivat ensin pienelle korkealle saarelle (todennäköisesti Pyhityssaarelle), jossa oli asumukseksi sopiva kallioluola, ja rakensivat sinne Kristuksen kirkastumisen kirkon. Pian Jefrem kuitenkin lähti Valamosta Ilmajärvelle (ven. Ilmen) perustaakseen sinne luostarin.[2]

Tämän jälkeen Sergei matkusti Novgorodiin kertoakseen arkkipiispa Johannekselle (1388−1415) luostariyhteisön syntymisestä Valamoon ja saadakseen kasvavalle veljestölle luvan siirtyä Valamon pääsaarelle, jota asuttivat pakanalliset karjalaiset. Arkkipiispan käskystä hallitusmies sotilaineen karkotti pakanat pääsaarelta. Sergei valitsi luostarille suurenmoisen kauniin paikan korkealta kalliolta, jonka alapuolella oli suuri suojaisa satama veneitä varten. Valamon luostari sai virallisen aseman vuosina 1407−1415. Uudelle paikalle rakennettiin Kristuksen kirkastumisen pääkirkko sekä Kristuksen syntymälle pyhitetty kirkko, jossa oli veljestön ruokasali. Luostari ympäröitiin kaikilta neljältä suunnalta muurilla.

Pyhittäjä Sergei laati luostarille säännöt. Veljestö kasvoi, kunnes joukko munkkeja nousi Sergeitä vastaan. Silloin hän vetäytyi yksinäisyyteen saaren toiselle puolelle ja kilvoitteli siellä jäljitellen Johannes Kastajan ja profeetta Elian elämää erämaassa ja keskustellen lakkaamattomassa rukouksessa Jumalan kanssa. Myöhemmin hän siirtyi Valamosta Novgorodiin Pyhän Johannes Teologin luostariin, jossa hän eli hiljaisuudessa jäljentäen kirjoja uskovien hyödyksi ja odottaen kaipaamaansa siirtymistä taivaallisiin asuntoihin. Saavutettuaan korkean iän pyhittäjä Sergei antoi sielunsa rauhassa Herralle. Hänet haudattiin luostarikirkon seinän viereen.

Sergein jälkeen Valamon luostarin igumeniksi tuli pyhittäjä Herman, joka oli vihitty pappismunkiksi ja oli hoitanut luostarin asioita yhdessä pyhittäjä Sergein kanssa. Hän paimensi hyvin hänelle uskottua laumaa ja siirtyi harmaapäisenä vanhuksena Herransa luo. Hänet haudattiin Valamoon.

Noin sadan vuoden kuluttua luostarissa syttyi tulipalo, jossa tuhoutuivat molemmat kirkot ja koko luostari. Vain kirkon alle haudatut pyhittäjä Hermanin jäännökset säilyivät vahingoittumattomina. Tulipalon jälkeen pyhittäjä Hermanin reliikit asetettiin pääkirkkoon kaikkien kumarrettavaksi. Siellä ne olivat noin 40 vuotta, kunnes pyhittäjä Sergein reliikit tuotiin Novgorodista (1542−1551) ja molemmat yhdessä haudattiin pääkirkon alttarin taakse lähelle uhripöytää. Pyhittäjä Sergein reliikkien siirron myötä alkoi Sergei ja Herman Valamolaisten kunnioitus paikallisina pyhinä Karjalan alueella. Virallisesti heidät liitettiin kirkkokalenteriin pyhien joukkoon vasta vuonna 1819.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.


[1] Kertomus Valamon luostarista (Skazanie o Valaamskom monastyre), joka on peräisin 1500-luvun jälkipuoliskolta.

[2] Kyseessä on pyhittäjä Jefrem Perekomskilainen (ks. 16.5.), jonka elämäkerrassa ilmoitettu elinaika ei tosin täsmää Skazanien kanssa eikä siinä myöskään ole mainintaa Valamosta. Jefremin elämäkerran arvoa historiallisena lähteenä vähentää se, että se on kooste ja paljolti kopio Aleksanteri Syväriläisen elämäkerrasta.