24.6.2017

Sävelmä
1. säv.
Paasto
Kala sallittu

Herran edelläkävijän Johannes Kastajan syntymä

pt. Antoni Dymskilainen (+ 1224)

Juhannus, Suomen lipun päivä

Parimia
  1. 1. Moos. 17:15–17, 19, 18:11–14, 21:1–2, 4–8
  2. Tuom. 13:2–8, 13–14, 17–18, 21
  3. Jes. 40:1–3, 9, 41:17–18, 45:8, 48:20–21, 54:1

    (Johannes)

1. Moos. 17:15–17, 19, 18:11–14, 21:1–2, 4–8

15 Jumala sanoi vielä Abrahamille: "Vaimoasi Saraita älä enää kutsu Saraiksi, vaan hänen nimensä olkoon Saara. 16 Minä siunaan häntä ja annan hänen synnyttää sinulle pojan. Minä siunaan häntä: monet kansakunnat saavat hänestä alkunsa, ja hänestä polveutuu kansojen kuninkaita." 17 Abraham heittäytyi kasvoilleen, mutta naurahti, sillä hän ajatteli: "Voiko satavuotiaalle miehelle muka syntyä lapsia, ja voisiko Saara, joka on yhdeksänkymmenen, vielä synnyttää?" 19 Jumala sanoi: "Vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun tulee antaa hänelle nimeksi Iisak. Minä pidän voimassa liiton myös hänen kanssaan, ja se pysyy ikuisesti voimassa hänen jälkeläistensäkin kanssa. 18:11 Abraham ja Saara olivat jo vanhoja ja ikääntyneitä, eikä Saara voinut enää saada lasta. 12 Siksi Saara naurahti itsekseen ja ajatteli: "Voisiko näin kuihtuneessa naisessa vielä herätä halu? Miehenikin on jo käynyt vanhaksi." 13 Silloin Herra kysyi Abrahamilta: "Miksi Saara nauroi? Miksi hän ajatteli: 'Voisinko minä todella vielä synnyttää, vaikka olen näin vanha?' 14 Onko Herralle mikään mahdotonta? Ensi vuonna minä palaan luoksesi tähän samaan aikaan, ja silloin Saaralla on poika." 21:1 Herra piti huolen Saarasta, kuten oli sanonut, ja täytti antamansa lupauksen. 2 Saara tuli raskaaksi ja synnytti Abrahamille hänen vanhoilla päivillään pojan. Se tapahtui juuri siihen aikaan, jonka Jumala oli ilmoittanut. 4 Kahdeksantena päivänä Iisakin syntymästä Abraham ympärileikkasi hänet, kuten Jumala oli käskenyt. 8 Iisak kasvoi, ja hänet vieroitettiin, ja Abraham järjesti Iisakin vieroituspäivänä suuret pidot.

Polyeleon evankeliumi
Luuk. 24:1–12 (Johannes)

Herran pyhän profeetan ja edelläkävijän Johannes Kastajan syntymä

Luuk. 24:1–12

1 Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. 2 He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, 3 ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. 4 Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. 5 Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: "Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? 6 Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: 7 'Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.'" 8 Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut. 9 Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. 10 Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, 11 mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. 12 Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut.

Epistola
Room. 13:12–14:4 (Johannes)
Room. 3:28–4:3

Room. 13:12–14:4

12 Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. 13 Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. 14 Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan.14:1 Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä. 2 Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia. 3 Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin. 4 Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu -- vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä.

Room. 3:28–4:3

28 Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja. 29 Vai onko Jumala pelkästään juutalaisten Jumala? Eikö hän ole myös muiden kansojen Jumala? On toki, 30 kun kerran Jumala on yksi ja ainoa. Hän tekee ympärileikatut vanhurskaiksi, jos he uskovat, ja ympärileikkaamattomat, kun he uskovat. 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo. 4:1 Mitä meidän on sanottava Abrahamista, kansamme kantaisästä? Mitä hän saikaan osakseen? 2 Jos Abraham katsottiin vanhurskaaksi tekojensa perusteella, hänellä oli aihetta ylpeillä -- ei kuitenkaan Jumalan edessä. 3 Mitä sanovat kirjoitukset? "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi."

Luuk. 1:5–25, 57–68, 76, 80 (Johannes)
Matt. 7:24–8:4

Herran pyhän profeetan ja edelläkävijän Johannes Kastajan syntymä

Luuk. 1:5–25, 57–68, 76, 80

5 Herodeksen, Juudean kuninkaan, aikana eli pappi Sakarias, joka kuului Abian pappisosastoon. Hänen vaimonsa Elisabet oli hänkin Aaronin jälkeläisiä. 6 He olivat kumpikin Jumalan silmissä hurskaita ja elivät nuhteettomasti kaikkien Herran käskyjen ja säädösten mukaan. 7 Mutta lapsia heillä ei ollut, sillä Elisabet oli hedelmätön, ja he molemmat olivat jo iäkkäitä. 8 Eräänä päivänä Sakarias oli osastonsa vuorolla toimittamassa papin tehtäviä Jumalan edessä. 9 Palvelustoimia tavan mukaan arvottaessa tuli hänen tehtäväkseen mennä Herran temppeliin toimittamaan suitsutusuhri. 10 Kansanjoukko oli suitsuttamisen aikana ulkopuolella ja rukoili. 11 Silloin Sakariaalle ilmestyi Herran enkeli suitsutusalttarin oikealla puolella. 12 Enkelin nähdessään Sakarias säikähti ja joutui pelon valtaan. 13 Mutta enkeli puhui hänelle: "Älä pelkää, Sakarias. Rukouksesi on kuultu, vaimosi Elisabet synnyttää sinulle pojan ja sinä annat hänelle nimeksi Johannes. 14 Ilo ja riemu täyttävät sinut, ja monet iloitsevat hänen syntymästään. 15 Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo. Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä. 16 Hän kääntää Israelin kansasta monet jälleen Herran, heidän Jumalansa, puoleen. 17 Hän kulkee Herran edelläkävijänä Elian hengessä ja voimassa, hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja ohjaa tottelemattomat ajattelemaan hurskaiden tavoin, näin valmistaakseen kansan Herran tuloa varten." 18 Sakarias kysyi enkeliltä: "Mistä voin tietää, että niin käy? Minähän olen jo vanha, ja vaimonikin on iäkäs." 19 Enkeli vastasi: "Minä olen Gabriel, yksi niistä, jotka seisovat Jumalan edessä. Minut on lähetetty puhumaan sinulle ja tuomaan tätä iloista sanomaa. 20 Mutta sinun suusi mykistyy nyt, etkä kykene puhumaan ennen kuin sinä päivänä, jona tämä tapahtuu, koska et uskonut sanojani, jotka aikanaan käyvät toteen." 21 Kansa odotti Sakariasta, ja kaikki kummeksuivat sitä, että hän viipyi temppelissä niin pitkään. 22 Kun hän sitten tuli ulos, hän ei kyennyt puhumaan heille, ja siitä he ymmärsivät, että hän oli nähnyt temppelissä näyn. Hän vain viittoili heille ja jäi mykäksi. 23 Palveluspäivien päätyttyä Sakarias meni kotiinsa, 24 ja jonkin ajan kuluttua hänen vaimonsa Elisabet tuli raskaaksi. Viisi kuukautta Elisabet pysytteli poissa näkyviltä. Hän ajatteli: 25 "Tämän on Herra minulle tehnyt. Hän on katsonut minun puoleeni ja päästää minut ihmisten halveksunnasta." 57 Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. 58 Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. 59 Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, 60 mutta hänen äitinsä sanoi: "Ei, hänen nimekseen tulee Johannes." 61 Toiset sanoivat: "Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä." 62 He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. 63 Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: "Hänen nimensä on Johannes." Kaikki hämmästyivät. 64 Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa. 65 Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. 66 Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: "Mikähän tästä lapsesta tulee?" Sillä Herran käsi oli hänen yllään. 67 Sakarias, lapsen isä, täyttyi Pyhällä Hengellä ja puhui profeetallisin sanoin: 68 -- Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala! Armossaan hän on katsonut kansansa puoleen 76 Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi. Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien. 80 Lapsi kasvoi ja vahvistui Hengessä. Hän oli autiomaassa siihen päivään saakka, jolloin hänen oli määrä astua Israelin eteen.

24.6.2017

Matt. 7:24–8:4

Herra sanoi: 24 "Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. 25 Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle. 26 "Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. 27 Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka." 28 Kun Jeesus oli lopettanut puheensa, kansanjoukot olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. 29 Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat. 8:1 Kun Jeesus tuli alas vuorelta, suuri ihmisjoukko seurasi häntä. 2 Hänen luokseen tuli silloin muuan spitaalinen. Mies heittäytyi maahan hänen eteensä ja sanoi: "Herra! Jos vain tahdot, sinä voit puhdistaa minut." 3 Jeesus ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: "Minä tahdon. Tule puhtaaksi." Heti mies parani taudistaan. 4 Jeesus sanoi hänelle: "Katso, ettet puhu tästä kenellekään. Mene vain näyttämään itsesi papille ja anna Mooseksen määräämä uhrilahja, todisteeksi parantumisesta."

Päivän synaksario

Herran profeetan ja edelläkävijän pyhän Johannes Kastajan syntymä

Kun ylienkeli Gabriel oli lähtenyt kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän luota ilmoitettuaan tälle ilouutisen neitseellisestä synnyttämisestä ja mainittuaan hänen sukulaisensa Elisabetin raskauden, Maria kiiruhti Nasaretista Juudean vuoriseudulle Ein Keremiin, jossa Sakarias ja Elisabet asuivat. Kun hän tervehti Elisabetia, lapsi hypähti riemusta tämän kohdussa ja tuli Vapahtajan edelläkävijäksi jo ennen syntymäänsä. Elisabet lainasi oman äänensä profeetalle ja huusi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!”[1] Maria vastasi vaikuttavalla kiitosvirrellä, joka lauletaan kirkossa useimpina kirkkovuoden päivinä: ”Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani.” Maria vietti kolme kuukautta Elisabetin luona ja palasi sitten kotiinsa.

Kun Elisabetin aika tuli, hän synnytti pojan. Kahdeksantena päivänä lapsi ympärileikattiin, ja sukulaiset olettivat, että hänen nimekseen tulee Sakarias isänsä mukaan, niin kuin tapana oli, mutta Elisabet sanoi: ”Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Johannes on arameaa ja merkitsee ”Hän armahtaa meitä” (juhannan). Toiset sanoivat, ettei heidän suvussaan ole ollut ketään Johannesta, ja kysyivät viittomalla pappi Sakariaan mielipidettä. Sakarias oli ollut kuuro ja mykkä siitä asti, kun ylienkeli Gabriel oli käynyt hänen luonaan (23.9.). Sakarias pyysi saada kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.” Samalla hetkellä hän vapautui mykkyydestään, täyttyi Pyhällä Hengellä ja alkoi puhua profeetallisin sanoin: ”Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi. Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien. Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen, syntien anteeksiantamisen.”

Lapsi, joka vastoin odotuksia syntyi hedelmättömästä kohdusta, toi syntymänsä kautta hengellisen kevään julistaen, että Messias, jolle hän valmisti tietä, tulisi uudistamaan ihmisluonnon lait ja avaamaan ihmiskunnalle tien jumaloitumiseen. Hän, jonka Jumala kutsui tulemaan Sanan ääneksi, saattoi päätökseensä Vanhan liiton varjot ja vapautti isänsä kielen, joka oli joutunut vankeuteen Sakariaan uskonpuutteen takia. Johannes, profeetoista viimeinen, on Herran sanojen mukaan suurin kaikista naisista syntyneistä[2] mutta samalla myös ensimmäinen apostoleista. Kun hän syntyi, hän alkoi loistaa maailmassa todellisen Valon palavana soihtuna, tähtenä, joka ilmoittaa vanhurskauden Auringon, ja sanansaattajana, joka ilmoittaa Sanan saapumisen.

Kaikki, jotka tästä kuulivat, joutuivat pelon valtaan, ja koko Juudeassa puhuttiin näistä tapahtumista. Lapsi kasvoi ja vahvistui Hengessä. Jo nuorena Johannes meni asumaan autiomaahan pukeutuen kamelinkarvavaatteeseen, jonka hän vyötti nahkavyöllä, ja hänen ravintonaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. Oli ollut muitakin profeettoja ennen häntä, jotka ovat eläneet autiomaassa, kuten Mooses ja Elia, mutta Johannes eli autiomaassa ikään kuin taivaassa ja julisti yksinäisyyteen vetäytymisellään ihmisluonnon uudistumista, jonka edelläkävijä hänestä oli tullut. Hän toi ihmiskunnalle mahdollisuuden elää lihassa enkelien elämää neitseellisyyden, askeesin ja mietiskelyn kautta. Siksi hänet kuvataan ikoneissa usein siivellisenä.

Johannes vietti enkelielämää autiomaassa keisari Tiberiuksen viidenteentoista hallitusvuoteen asti.[3] Sitten hänelle tuli Jumalan sana, joka kehotti häntä palaamaan asutuille seuduille. Hänen oli määrä julistaa Herran tulemista ja valmistaa Hänelle tietä kehottamalla ihmisiä katumaan ja tulemaan kasteelle Jordanille syntien anteeksi saamiseksi. Johanneksen julistus oli niin voimallista, että kaikki ihmettelivät, voisiko hän olla se Messias, jota Israel odotti. Johannes kuitenkin vastasi heille: ”Minä kastan vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.”[4] Näin Johannes julisti ihmisille hyvää sanomaa pelastuksesta Kristuksessa Jeesuksessa.

Vaikka kaikki Johannes Edelläkävijän ennustukset ovat täyttyneet, hänen sanomansa ei ole menettänyt arvoaan. Hän pysyy Edelläkävijänä aikojen loppuun asti julistaen kaikille, jotka haluavat toivottaa Vapahtajan tervetulleeksi, että he voivat valmistautua Kristuksen toiseen tulemiseen Pyhän Hengen voimassa katumalla, luopumalla maailmallisista iloista ja vetäytymällä yksinäisyyteen ja rukoukseen.

Englantilainen pyhä Bede (26.5.) on kirjoittanut: ”Niin kuin Elia edeltää Herran toista tulemista Hengen voimassa, niin Johannes edelsi Jeesuksen ensimmäistä tulemista, ja niin kuin Elia on Jeesuksen edeltäjä, kun Herra tulee Tuomarina, niin Johanneksesta tuli Jeesuksen edelläkävijä Vapahtajana. Sekä Elia että Johannes viettivät neitseellistä elämää, käyttivät karkeita vaatteita ja elivät autiomaassa. Molemmat olivat totuuden sanansaattajia ja molemmat kärsivät vainoa oikeuden takia kuninkaan ja kuningattaren käsissä – Elia Ahabin ja Isebelin, Johannes Herodeksen ja Herodiaan käsissä. Elia otettiin tulisissa vaunuissa taivaaseen, jotta pahat ihmiset eivät surmaisi häntä. Johannes kärsi marttyyrikuoleman, jotta pahat ihmiset eivät voittaisi häntä.”

Pyhästä Herran edelläkävijästä ja kastajasta Johanneksesta kerrotaan myös profeetta Sakariaan ja vanhurskaan Elisabetin muistopäivän (5.9.), Johanneksen sikiämisen muistopäivän (23.9.), Johannes Kastajan teofanianjälkeisen muistopäivän (7.1.), hänen kunniallisen päänsä ensimmäisen ja toisen löytymisen muistopäivän (24.2.) ja kolmannen löytymisen muistopäivän (25.5.) sekä hänen mestaamisensa muistopäivän (29.8.) yhteydessä.


[1] Luuk. 1:42.

[2] Matt. 11:11.

[3] Luuk. 3:1. Viidestoista hallitusvuosi oli 28–29 jKr.

[4] Luuk. 3:16.

Pyhä Simplicius, Autunin piispa

Pyhä Simplicius oli lähtöisin ylhäisestä Gallian roomalaisesta suvusta. Hän otti vaimokseen nuoren ja varakkaan naisen, jonka kanssa hän vietti neitseellistä elämää ja omistautui laupeudentöille. Kun Simplicius oli vihitty Autunin piispaksi, syntyi skandaali, kun monet paheksuivat piispan ja hänen vaimonsa asumista saman katon alla. Pariskunta alisti itsensä vapaaehtoisesti tulikokeelle, josta he selviytyivät vahingoittumatta. Tämän ihmeen ansiosta tuhannet pakanat pyysivät saada kasteen.

Toinen ihme tapahtui pakanajumalattaren Berecynthian juhlassa, jossa tavattiin viettää häpeällisiä orgioita. Kun jumalattaren patsasta kuljetettiin vaunuissa siunaamaan peltoja, piispa Simplicius rukoili ja teki ristinmerkin. Silloin patsas putosi maahan eikä sitä millään keinoilla saatu nostetuksi ylös. Vaunuja vetävät hevosetkaan eivät suostuneet enää liikahtamaan.

Pyhä Simplicius oli laajalti arvostettu korkean moraalinsa ja avokätisen hyväntekeväisyytensä takia. Hän nukkui pois vuoden 375 tienoilla.

Pyhittäjä Antoni Dymskilainen

Pyhittäjä Antoni syntyi hurskaaseen kristittyyn perheeseen Novgorodissa vuonna 1157. Kerran jumalanpalveluksessa hänen sydämeensä osuivat evankeliumin sanat: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”[1] Näitä sanoja mietiskellen Antoni jätti vanhempiensa kodin ja meni Hutynin Kristuksen kirkastumisen luostariin Novgorodin lähellä. Luostarin igumeni pyhittäjä Varlaam Hutynilainen (6.11.) vihki hänet munkiksi.

Antoni kilvoitteli täydessä kuuliaisuudessa pyhittäjä Varlaamille. Perimätiedon mukaan hän matkusti luostarin asioissa Konstantinopoliin ja vieraili monilla pyhillä paikoilla. Viiden vuoden kuluttua hän palasi Hutynin luostariin, jossa hän tapasi pyhittäjä Varlaamin kuolinvuoteella. Varlaam siunasi Antonin seuraajakseen luostarin rakentajana ja veljestön ohjaajana.

Antoni alistui kuuliaisesti ohjaajansa viimeiseen tahtoon. Mutta jo muutaman vuoden kuluttua hän jätti luostarin johtajan tehtävät ja vetäytyi autioon paikkaan Dymskin metsiin noin 15 kilometrin päässä Tihvinästä. Antoni rakensi itselleen Dymskinjärven lähelle pienen keljan ja kaivoi talviasumukseksi luolan. Kärsivällisesti hän kilvoitteli niin helteessä kuin pakkasessa ja taisteli demonien lähettämiä kiusauksia vastaan. Kun hänen asuinpaikkansa tuli ihmisten tietoon, hänen luokseen kerääntyi oppilaita ja vähitellen syntyi luostari, jonka kirkko pyhitettiin Antonios Suuren muistolle.

Pyhittäjä Antoni johti luostaria viisaasti kuolemaansa asti (1224). Ikonissa hänet kuvataan kädessään kirjakäärö, jossa on teksti: ”Katso, olen kaukana pakosalla ja oleskelen ulkona autiomaassa.”[2]


[1] Matt. 16:24.

[2] Ps. 54:8 Septuagintan mukaan.

Lapsipyhät Jaakob ja Johannes Menjugalaiset

Jaakob ja Johannes olivat veljeksiä, jotka asuivat hurskaiden vanhempiensa kanssa noin 60 kilometrin päässä Novgorodista. Pahantekijät surmasivat heidät 1560-luvun lopulla Jaakobin ollessa kolmevuotias ja Johanneksen viisivuotias. Heidät haudattiin Menjugajoen varrella olevaan kirkkoon, johon rakennettiin heille pyhitetty sivualttari.

Pyhä uusmarttyyri Panagiotis Kesarealainen

Pyhä Panagiotis oli kotoisin Kappadokiasta, ja hänen isänsä oli hurskas ja hyveellinen Israel-niminen mies. Noin 20-vuotiaana kesäkuun 24. päivänä 1765 hän kärsi marttyyrikuoleman Konstantinopolissa pyhän ortodoksisen uskonsa tähden. Hänet haudattiin Eläväksi tekevän lähteen kirkon ulkopuolelle.

Pyhä Athanasios Paroslainen

Pyhä Athanasios syntyi Paroksen saarella vuonna 1722. Hän sai ensin opetusta kotisaarellaan ja lähisaarten kouluissa. Hän janosi jatkuvasti uutta tietoa, ja hänen ilonsa oli suuri, kun hän pääsi vuonna 1745 oppilaaksi Smyrnan kuuluisaan Evankeliseen kouluun.[1] Siellä hän opiskeli kuusi vuotta, minkä jälkeen hän siirtyi Athosvuorelle perustettuun Athoniaksen akatemiaan. Sen tarkoitus oli alun pitäen yhdistää tieteellinen opetus ortodoksiseen traditioon sellaisena kuin se oli säilynyt Athoksen luostariyhteisöissä. Akatemiassa oli tällöin opettajina ja peräkkäisinä johtajina kaksi syvällistä oppinutta Kausokalybian skiitan munkki Neofytos ja munkki Eugenios Bulgaris.

Athanasioksen tiedonjano tuli tyydytetyksi. Hän kunnostautui kaikissa oppiaineissa, erityisesti Raamatun tuntemuksessa ja homiletiikassa. Vuonna 1757 hänet nimitettiin opettajaksi. Hänen maineensa levisi Athoksen ulkopuolelle, ja pian hänestä tuli Tessalonikan koulun johtaja vuosiksi 1758–1762. Hän loisti tässä tehtävässä paitsi opettajana myös Jumalan sanan julistajana. Hänen saarnansa olivat täynnä elävää uskoa ja luottamusta Jumalaan, ja niiden ansiosta kansa alkoi rakastaa häntä.

Kun Tessalonikan koulu suljettiin ruttoepidemian johdosta, Athanasios lähti vielä uudestaan opiskelemaan päättääkseen filosofian, fysiikan ja puhetaidon opintonsa Nikeforos Teotokiksen (k. 1800) johdolla. Tämä oli oman aikansa sivistyneimpiä kirkonmiehiä. Sen jälkeen Athanasios kutsuttiin Mesolongiin opettajaksi kouluun, jonka hänen opiskelutoverinsa Panagiotis Palamas oli perustanut. Athanasios auttoi ystäväänsä kehittämään koulua, joka säilytti erinomaisen maineensa aina vuoden 1812 vapaustaisteluihin saakka.

Vuonna 1771 patriarkka nimitti 49-vuotiaan Athanasioksen Athoniaksen koulun johtajaksi. Kuusi vuotta hän jatkoi siellä Eugenios Bulgariksen perintöä. Pyhä Makarios Korinttolainen (17.4.), joka oli tuolloin Athoksella, vihki Athanasioksen papiksi, vaikka tämä itse nöyryydessään yritti ensin kieltäytyä. Yhdessä pyhän Nikodemos Athosvuorelaisen (14.5.) kanssa Athanasios osallistui siihen patristisen kirjallisuuden julkaisuohjelmaan, joka johti ”filokaliseen renessanssiin”. Samalla nämä ”kollybadeiksi” kutsutut miehet alkoivat kiinnittää huomiota eräisiin aikojen kuluessa kirkkoon pesiytyneisiin perimmiltään epäortodoksisiin käytäntöihin, kuten vainajien muistopalvelusten pitämiseen ylösnousemuksen päivänä eli sunnuntaina varsinaisen vainajien muistelupäivän lauantain sijaan.

Toinen vääristymä, jonka korjaamisesta he kävivät kiivasta taistelua, oli tapa käydä pyhällä ehtoollisella vain kerran tai pari vuodessa, mistä oli tullut yleinen käytäntö. Näihin taistoihin liittyivät myös Jakob Peloponnesoslainen, Neofytos Kausokalybialainen, Agapios Kyproslainen ja monet muut. Vastapuoli muodostui yhtäältä Konstantinopolin maallistuneesta yläluokasta ja toisaalta yksinkertaisista munkeista, jotka olivat tottuneet vääristyneeseen traditioon. He saivat aikaan, että kollybadeja ajettiin pois asemistaan ja lähetettiin maanpakoon Thessaliaan, Epeirokseen, Peloponnesokselle ja etenkin Aigeian meren saarille. Tällä tavoin kollybadien näkemykset kuitenkin levisivät yhä laajemmalle.

Myös Athanasios menetti virkansa Athoniaksen rehtorina, minkä jälkeen hän kirjoitti niin vakuuttavan puolustuspuheen, että hänet palautettiin uudelleen rehtoriksi vuonna 1777. Pian häntä kuitenkin pyydettiin ryhtymään uudelleen johtajaksi Tessalonikan kouluun, joka oli alkanut jälleen toimia (1778–1786). Lisäksi hänelle tarjottiin rehtorin virkaa Konstantinopolin patriarkaalisessa koulussa. Häntä houkuteltiin tehtävään lupaamalla hänelle piispaksi vihkiminen. Athanasios kieltäytyi todeten, että hän piti rauhallista luostarielämää ja Jumalan kansan palvelemista kotiseudullaan parempana kuin kunniaa ja varallisuutta. Kieltäydyttyään kaikista tarjouksista hän lähti purjehtimaan kohti Paroksen saarta. Laivassa hän sai tietää Venäjän ja Turkin sodan puhkeamisesta, minkä vuoksi laivan oli ankkuroitava Khiokselle. Athanasios vetäytyi siellä pieneen luostariin ja jäi rauhassa odottamaan, milloin pystyisi jatkamaan matkaansa.

Khioksen asukkaat kuitenkin löysivät Athanasioksen ja pyysivät häntä ottamaan huomaansa heidän koulunsa. Vaikka hän ensin kieltäytyi jyrkästi, he saivat hänet taivutetuksi opettamaan retoriikkaa aina sodan loppuun saakka. Kun retoriikan kurssi päättyi, hän alkoi pitää dogmaattisen teologian ja puhetaidon kursseja. Athanasios oli niin hyvä opettaja, että sodan päätyttyä paikalliset johtomiehet kirkollisten auktoriteettien tukemina saivat hänet jatkamaan opetustaan. Hän johti Khioksen Filosofista koulua aina vuoteen 1812 saakka. Hänen maineensa veti sinne oppilaita kaikilta kreikkalaisilta alueilta mutta myös Egyptistä, Palestiinasta ja Armeniasta. Hän opetti logiikkaa, metafysiikkaa, teologiaa, retoriikkaa ja etiikkaa. Lisäksi hän itse oli täydellinen evankeliumin mukaisen elämän esikuva.

Lopulta korkeassa iässä Athanasios pystyi vetäytymään pieneen luostariin yhdessä joidenkin entisten oppilaidensa kanssa. Vasta silloin hän löysi sen hesykhian, jota hän oli koko elämänsä kaivannut. Hän kirjoitti vielä useita kirjoja, jotka täydensivät hänen teostensa määrän. Ne olivat pääasiassa apologeettisia kirjoituksia, joiden tarkoituksena oli puolustaa ortodoksista traditiota läntisiä vaikutuksia vastaan. Tradition palavana puolustajana Athanasios tahtoi erityisesti säilyttää ortodoksisen käsityksen uskon tunnustamisesta, johon kuuluu valmius tarpeen vaatiessa uhrata oma elämänsä. Tällä tavoin hän kuului niihin, jotka edistivät aktiivisesti uusmarttyyrien kunnioittamista.

Ollessaan kirjoittamassa teosta Oikeasta uskosta ja oikean filosofian luonteesta pyhä Athanasios sai halvauksen. Parin päivän kuluttua kesäkuun 24. päivänä 1813 hän antoi sielunsa rauhassa Jumalan käsiin. Hänen keljastaan löytyi vain hänen yksinkertainen vanha munkinviittansa, öljylamppu ja mustepullo.


[1] Koulun nimi ei liity millään tavoin protestanttisuuteen.

Pyhä Gerasim, Astrahanin piispa

Pyhä Gerasim (Georgi Dobroserdov) syntyi vuonna 1809 kirkonpalvelija Johanneksen perheeseen Siperiassa Irkutskin hiippakuntaan kuuluvassa Belskojen kylässä. Hänen syntymäänsä edelsi erikoinen tapahtumasarja. Hänen isänsä Johannes oli jäänyt leskeksi ja kahden alaikäisen lapsen huoltajaksi. Hän päätti kosia paikallisen maanviljelijän ja kauppiaan tytärtä Mariaa, joka ei kuitenkaan halunnut häntä puolisokseen. Marian vauras isäkään ei ollut halukas antamaan tytärtään köyhälle miehelle, joka oli vielä leskikin ja kahden lapsen isä. Johannes ei kuitenkaan antanut periksi, vaan tavoitteli Mariaa vaimokseen noin neljä vuotta. Lopulta Marian isä näki unessa hartautta herättävän miehen piispallinen mantia päällään. Tämä käski hänen olla vastustamatta Jumalan tahtoa ja antaa tyttärensä vaimoksi kirkonpalvelija Johannekselle. Esipaimen kertoi vielä, että Maria synnyttää pojan, josta tulee piispa.

Unen jälkeen Marian isä antoi suostumuksensa liitolle ja Maria joutui vastentahtoisesti myöntymään isänsä päätökseen. Kun häistä oli kulunut yhdeksän kuukautta, Maria synnytti pojan, Georgin.

Georgi oli rauhallinen ja mietteliäs lapsi. Seitsemänteen ikävuoteen mennessä hän osasi lukea, lauloi alttoa kirkkokuorossa ja osasi puolet psalttarista ulkoa. Pojan lahjat pantiin merkille ja Irkutskin piispa Mikaelin myötävaikutuksella hänet otettiin seurakuntakouluun. Georgi opiskeli ahkerasti ja vietti vapaa-aikansa mielellään yksinäisyydessä rukoillen. Koulutoverit kiusasivat häntä ja menivät kerran niin pitkälle, että rehtori puuttui asiaan. Georgi ei kuitenkaan suostunut paljastamaan kiusaajiaan rehtorille. Tämä liikutti rehtoria niin, että hän antoi Georgille sukunimeksi Dobroserdov, mikä tarkoittaa hyväsydämistä.[1]

Georgin varttuessa yksinäisyyden kaipuu kasvoi hänen sielussaan ja hän alkoi haaveilla jättävänsä maailman ja vetäytyvänsä erakoksi. Matkatessaan kerran vanhempiensa luo Belskojen kylään hän huomasi joen yllä kohoavassa kalliossa luolan, joka veti häntä puoleensa.

Seminaarissa opiskellessaan Georgi tunsi vetoa houkkakilvoitukseen ja alkoi esiintyä hupsuna. Ihmiset hänen ympärillään eivät ymmärtäneet hänen kilvoitustaan ja toimittivat hänet mielisairaiden hoitolaan. Siellä Georgin sävyisyys ja vihastumattomuus tyynnytti mielipuolten riehunnan: he mieltyivät häneen ja alkoivat helliä ja totella häntä. Sairaalassa hänen oli mahdotonta löytää yksinäistä ja rauhallista nurkkausta, mutta hän järjesti itselleen ”keljan” vetämällä peiton päänsä päälle ja kantoi sen alla palavia rukouksia suloisimmalle Jeesukselle. Jonkin ajan kuluttua sairaalassa kävi tarkastuksella maaherra, joka keskusteltuaan Georgin kanssa totesi hänen olevan terve ja määräsi hänet siirrettäväksi köyhäintaloon.

Samoihin aikoihin Georgin äiti pyysi hurskasta pappismunkki Nifontia käymään Georgin luona. Georgi avasi hänelle sielunsa ja kertoi halustaan vetäytyä erakoksi luolaan. Vanhus Nifont vahvisti hänen kilvoitusintoaan, mutta varoitti häntä kätkemästä talenttiaan maahan ja neuvoi palaamaan seminaariin opintojen pariin, minkä Georgi tekikin.

Pappisseminaarin jälkeen Georgi toimi opettajana Irkutskin seminaarissa, solmi avioliiton ja vihkiytyi papiksi vuonna 1836. Neljän vuoden kuluttua hänen vaimonsa kuoli ja hän lähti jatkamaan opintoja Pietarin hengelliseen akatemiaan. Matkalla hän kävi Moskovassa tapaamassa metropoliitta Filaretia. Tämä kysyi, oliko Georgilla suosittelijoita Pietarissa, mihin Georgi vastasi: ”Toivoni on Isä, turvani Poika, suojani Pyhä Henki”. Akatemian opiskelijaksi hänet otettiin ilman suositusta. Viimeisellä vuosikurssilla hän vihkiytyi munkiksi saaden nimen Gerasim.

Valmistuttuaan akatemiasta hyvin arvosanoin Gerasim toimi noin 18 vuotta pappisseminaarin opettajana ja rehtorina eri puolilla Venäjää. Vuonna 1863 hänet vihittiin Novgorodin hiippakunnan apulaispiispaksi. Vuonna 1866 hänet siirrettiin hiippakuntapiispaksi Samaraan, jossa hän palveli yksitoista vuotta. Elämänsä viimeiset kaksi ja puoli vuotta hän johti Astrahanin hiippakuntaa. Siellä kuten aiemmin muuallakin hän hoiti tehtävänsä kristillisen ja piispallisen velvollisuudentunnon innoittamana. Hänen elämänsä sisältönä oli Kristuksen seuraaminen.

Pyhä Gerasim antoi henkensä Jumalalle kesäkuun 24. päivänä vuonna 1880 lausuen ennen kuolemaansa samat sanat, joilla oli aikanaan vastannut metropoliitta Filaretille: ”Toivoni on Isä, turvani Poika, suojani Pyhä Henki”. Häntä kunnioitetaan pyhänä erityisesti Siperiassa.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.


[1] Koulujen rehtoreilla oli tuohon aikaan valta muuttaa oppilaiden sukunimiä, jos ne olivat heistä outoja tai sopimattomia tai jos koulussa oli paljon samannimisiä oppilaita.