17.6.2017

Sävelmä
8. säv.
Paasto
Kala sallittu

pm. Isauros ja hänen kanssakärsijänsä (+ 200–300-l.)

m:t Manuel, Sabel ja Ismael (+ 362)

pt. Ananias Novgorodilainen, ikonimaalari (+ 1581)

Epistola
Ef. 6:10–17 (marttyyrit)
Room. 3:19–26

Ef. 6:10–17

10 Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. 11 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. 12 Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. 13 Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. 14 Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan 15 ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. 16 Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. 17 Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.

Room. 3:19–26

19 Me tiedämme, että lain sanat kohdistuvat niihin, joilla on laki. Näin ei kukaan voi väittää vastaan, vaan koko maailma joutuu Jumalan tuomion alaiseksi. 20 Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on. 21 Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. 22 Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, 23 sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta 24 mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. 25 Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, 26 mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.

Luuk. 21:12–19 (marttyyrit)
Matt. 7:1–8

Pyhä pappismarttyyri Isauros ja pyhät marttyyrit Basileios, Innokentios, Felix, Ermeias ja Peregrinos (+ 200–300-l.)

Luuk. 21:12–19

[Jeesus sanoi:] 12 "Mutta jo ennen tätä teidän kimppuunne käydään ja teitä vainotaan. Teitä viedään tuomiolle synagogiin, teitä teljetään vankilaan, te joudutte kuninkaiden ja maaherrojen eteen minun nimeni tähden. 13 Näin te saatte tilaisuuden todistaa minusta. 14 Painakaa vain mieleenne, että teidän ei tule etukäteen miettiä, miten itseänne puolustatte. 15 Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne. 16 "Jopa teidän vanhempanne, veljenne, sukulaisenne ja ystävänne luovuttavat teidät viranomaisille, ja muutamia teistä surmataan. 17 Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden. 18 Mutta edes hiuskarva päästänne ei mene hukkaan. 19 Pysykää lujina, niin voitatte omaksenne elämän.

17.6.2017

Matt. 7:1–8

Herra sanoi:  1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2 Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. 3 Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? 4 Kuinka voit sanoa veljellesi: 'Annapa kun otan roskan silmästäsi', kun omassa silmässäsi on hirsi? 5 Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä. 6 "Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä. 7 "Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. 8 Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.

Päivän synaksario

Pyhä pappismarttyyri Isauros ja pyhät marttyyrit Basileios, Innokentios, Felix, Ermeias ja Peregrinos

Pyhä pappismarttyyri Isauros ja hänen toverinsa Basileios ja Innokentios olivat kotoisin Ateenasta. Vuonna 284 he lähtivät Apolloniaan (nyk. Albaniassa) ja nähtyään enkelin ilmestyksen asettuivat luolaan viettämään askeettista elämää. Kolme nuorta kristittyä, Felix, Ermeias ja Peregrinos, löysivät heidät pian ja alkoivat tuoda heille kaikkea mitä he tarvitsivat Isaurokselta saamaansa hengellistä ravintoa vastaan. Jonkin ajan kuluttua nuorukaisetkin antoivat omaisuutensa köyhille ja liittyivät kilvoittelijoiden seuraan.

Kun nuorukaisten vanhemmat eivät saaneet poikiaan palaamaan epäjumalanpalveluksen pimeyteen, he ilmiantoivat koko joukon Apollonian prefektille Tripontiukselle. Tämä pidätytti Felixin, Ermeiaksen ja Peregrinoksen ja yritettyään turhaan suostutella heitä luopumaan Kristuksesta mestautti heidät. Isauros, Basileios ja Innokentios luovutettiin prefektin pojan Apolloniuksen käsiin, joka kidutti heitä tulella, vedellä ja miekalla. He eivät ainoastaan kestäneet kidutuksia vaan saivat monia kääntymään kristinuskoon, muun muassa tunnetun senaattoriperheen pojat Rufuksen ja Rufinuksen.

Lopulta myös pappi Isauros, Basileios ja Innokentios mestattiin, jolloin hekin voittivat itselleen marttyyrien kruunut. Kuuden marttyyrin haudalla alkoi tapahtua ihmeitä. Sairaita parantui, ja demonit, kuolema ja kiusaukset pakenivat.

Pyhä marttyyripiispa Filoneides Kyproslainen

Pyhä Filoneides oli Kurionin piispa Kyproksen eteläosassa. Diocletianuksen vainojen aikana hänet pidätettiin ja heitettiin vankilaan yhdessä pappi Aristokleen, diakoni Demetrianoksen ja lukija Athanasioksen (23.6.) kanssa heidän tunnustettuaan uskonsa Kristukseen.

Kun hänen toverinsa oli teloitettu, Filoneides sai tietää, että Diocletianus oli antanut eräille turmeltuneille pakanoille käskyn tehdä mitä häpeällisimpiä tekoja kristityille ennen kuin heidät surmataan. Silloin Filoneides kiipesi vaikeroiden korkealle paikalle, rukoili pää viitallaan peitettynä pitkän aikaa ja hyppäsi sitten syvyyteen ja antoi sielunsa Herran käsiin.

Pakanat hakivat heti Filoneideksen ruumiin, sulloivat sen säkkiin ja heittivät mereen, jotta kristityt eivät voisi kunnioittaa hänen jäännöksiään. Filoneides ilmestyi kahdelle kristitylle maantiellä kaukana kaupungista. Alastomana, kruunu päässään ja sauva kädessään hän juoksi heidän edellään jättäen miellyttävän tuoksun jälkeensä ja sanoi: ”Kiitän Sinua, oi Kristukseni, sillä Sinussa minä olen ollut voitokas ja saavuttanut taivaan portit!” Kun he lähestyivät kaupunkia, Filoneides katosi ja miehet löysivät hänen ruumiinsa, joka oli ajautunut rantaan. He hautasivat pyhän Filoneideksen kunniallisesti. Tämä tapahtui 300-luvun alkuvuosina.

Pyhät marttyyrit Manuel, Sabel ja Ismael

Pyhät veljekset Manuel, Sabel ja Ismael olivat ylhäisen persialaisperheen poikia. Heidän äitinsä oli kristitty ja heidän opettajanaan oli toiminut kristitty pappi. Persialaisten hallitsija kuningas Alamundar[1] arvosti nuorukaisia, ja kun Bysantin keisari Julianos Luopio (361–363) tahtoi solmia rauhan Persian kanssa, Alamundar lähetti heidät edustajikseen rauhanneuvotteluihin.

Neuvottelijat otettiin vastaan Konstantinopolissa suurella kunnioituksella, ja Julianos kutsui heidät loisteliaaseen juhlaan, jonka aikana hän uhrasi jumalille. Koko Julianoksen hoviväki osallistui uhrimenoihin. Nuoret persialaiset kääntyivät kuitenkin inhoten poispäin ja vetäytyivät nurkkaan rukoilemaan Herraa valaisemaan tiedon valolla harhaan joutuneet. Kun heitä tultiin hakemaan uhrimenoihin, he ilmoittivat, että heidän tehtävänään oli solmia rauhansopimus valtakuntien välille eikä mukautua luopiohallitsijan tahtoon kieltämällä kristillisen uskonsa.

Kun keisari Julianos kuuli tästä, hän vangitutti veljekset heti huolimatta siitä, että he olivat vieraan maan lähettiläitä. Seuraavana päivänä heidät tuotiin hänen eteensä. Keisari ylisti heille persialaisten uskontoon kuuluvaa tulen ja auringon palvontaa. Mutta nuoret lähettiläät vastasivat hänelle tulkin välityksellä, että he olivat Jeesuksen Kristuksen seuraajia eikä mikään mahti maailmassa saisi heitä palaamaan esi-isiensä mielettömiin kulttimenoihin. Ikinä he eivät suostuisi palvomaan luotua Luojan sijaan.

Tämän kuultuaan keisari antoi kiduttaa heitä piittaamatta heidän asemastaan diplomaatteina. Neljä sotilasta ruoski heitä ja heidän kätensä naulattiin paaluun. Heidän ihoaan raastettiin rautanauloilla. Kristuksen kärsimyksiin keskittyen pyhät marttyyrit rukoilivat, että Herra auttaisi heitä kestämään kidutukset. Silloin Herran enkeli ilmestyi heille ja paransi heidän haavansa, ja heidän voimansa uudistuivat. Kun heidät vietiin uudelleen Julianoksen eteen, he julistivat olevansa ilomielin valmiita kestämään lisää kidutuksia.

Keisari Julianos otti Sabelin ja Ismaelin erilleen ja yritti saada heidät horjumaan syyttämällä heidän veljeään. Mutta kun sekään ei onnistunut, hän määräsi lisää kidutuksia. Heidän kylkiään kärvennettiin soihduilla, mutta he eivät tunteneet tuskaa, sillä niin suuri oli heidän ilonsa siitä, että he saivat osallistua Kristuksen kärsimyksiin. Kovalla äänellä he julistivat Kristuksen voimaa. Keisari lähestyi Manuelia, mutta tämäkään ei kiinnittänyt mitään huomiota hänen panetteluihinsa vaan sanoi: ”Miksi vaivaudut, mieletön? On aivan turha yrittää erottaa meitä kolmea. Me olemme uskossa yhdistyneet Pyhään Kolminaisuuteen, ja mitä yksi meistä sanoo, se on myös toisten kahden varma vakaumus. Mikään ei saa meitä muuttamaan mieltämme. Me emme vaihda ikuisia hyvyyksiä turhiin ja ohimeneviin!”

Keisari ymmärsi, ettei mitään ollut tehtävissä. Päinvastoin veljesten kestävyys voisi saada vielä muitakin kääntymään kristinuskoon. Niinpä hän määräsi, että heidän päähänsä ja olkapäihinsä oli iskettävä nauloja ja heitä oli kärvennettävä tulella ja ammuttava nuolilla.

Kaiken tämän jälkeen henkitoreissaan olevat marttyyrit vietiin jyrkälle rinteelle Konstantinopolin itämuurin ulkopuolelle, missä heidät mestattiin. Sitä ennen he jaksoivat kuitenkin vielä kiittää Herraansa ja saivat kuulla Hänen äänensä. Heti kun he olivat vetäneet viimeisen henkäyksensä, maahan repesi halkeama, joka suojeli heidän ruumiitaan kaksi päivää, niin etteivät pakanat löytäneet niitä. Sen jälkeen ruumiit tulivat näkyville, ja kristityt pystyivät hautaamaan ne. Myöhemmin paikalle rakennettiin kirkko, jossa pyhät marttyyriveljekset tekivät paljon ihmeitä.


[1] Hagiografin mukaan kuningas oli Alamundar, joka kuitenkin hallitsi vasta 500-luvulla. Julianos Luopion aikana Persian kuningas oli Šapur II, joka oli julma kristittyjen vainooja. Kolmikon nimet ovat seemiläisiä eivätkä persialaisia.

Abba Pior Sketisläinen

Abba Pior Sketisläinen luopui jo nuorena maailmasta ja vetäytyi syvälle autiomaahan Sketiksen lähelle Egyptissä. Löydettyään sieltä pahaenteisenä pidetyn aution paikan hän rakensi sinne majan. Maata kaivamalla hän löysi vettä, mutta se oli niin katkeraa, ettei kukaan muu voinut juoda sitä. Abba Pior sinnitteli siellä kuitenkin viisikymmentä vuotta.

Abba Pior söi kävellessään, koska ei halunnut nauttia ruoasta vaan piti sitä toisarvoisena. Hänen vanha sisarensa halusi nähdä hänet mutta ei pystynyt enää matkustamaan hänen luokseen vaan pyysi, että piispa käskisi Pioria tulemaan hänen luokseen. Abba Pior totteli ja meni sisarensa luokse seuralaisen kanssa, joka ilmoitti hänen tulostaan. Kun ovi avautui, abba Pior sulki silmänsä ja huusi: ”Minä olen Pior, sinun veljesi, minä se olen. Katso minua niin paljon kuin tahdot.” Hän kieltäytyi menemästä sisälle, ja rukoiltuaan talon kynnyksellä hän palasi autiomaahan.

Kerrotaan myös, että abba Pior meni kolmena peräkkäisenä kesänä auttamaan maatyöläisiä sadonkorjuutöissä mutta katosi aina ennen kuin hänelle ehdittiin maksaa palkkaa. Maanomistaja ei halunnut tehdä hänelle vääryyttä vaan lähti etsimään häntä autiomaan luostareista. Kun hän lopulta löysi abba Piorin, vanhus käski hänen lahjoittaa palkan kirkolle.

Eräänä päivänä Sketiksen isät kokoontuivat tuomitsemaan munkkiveljeä, joka oli langennut vakavaan syntiin. Abba Pior pysyi vaiti heidän keskustellessaan tapauksesta, otti sitten säkin, täytti sen hiekalla ja nosti sen hartioilleen. Sitten hän pani hiukan hiekkaa pieneen pussiin, jota hän piteli edessään. Kun häneltä kysyttiin, mitä tämä tarkoitti, hän sanoi: ”Tämä säkki, joka on täynnä hiekkaa, ovat minun monet syntini, jotka minä olen jättänyt taakseni, ja tässä pussissa ovat minun veljeni vähäiset synnit, jotka minä asetan eteeni tuomitakseni ne! Eikö olisi parempi tehdä päinvastoin?” Isät ottivat opikseen ja tajusivat, että abba Pior oli valinnut pelastuksen tien.

Abba Pior nukkui pois rauhassa Herran valitsemalla hetkellä. Hänen on täytynyt elää ennen 400-luvun puoltaväliä, koska kirkkohistorioitsija Sozomenos (k. n. 448) kertoo hänestä.

Pyhittäjä Hypatios

Hypatios syntyi kristittyyn perheeseen Fryygiassa vuonna 366 ja sai kristillisen kasvatuksen. Jo nuoresta pitäen hän tunsi halua vetäytyä kilvoituselämään. Hänen isänsä oli hyvin ankara. Kerran kun Hypatios oli jo kahdeksantoistavuotias, isä taas kerran pieksi hänet. Silloin hän lähti kotoaan. Vaellettuaan kaksi päivää hän meni kirkkoon, jossa hän kuuli Kristuksen sanat: ”Jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.”[1] Sanat tekivät häneen syvän vaikutuksen ja muuttivat hänen pakomatkansa lennoksi kohti Jumalaa.

Hypatios kulkeutui joidenkin ihmisten mukana Traakiaan, jossa hän sai töitä lammaspaimenena. Kerran eräs pappi kuuli hänen laulavan kauniilla äänellä ja pyysi hänet laulajaksi kirkkoonsa.

Kaksi vuotta Hypatios vietti itsekseen harrasta ja vaatimatonta elämää. Sitten lähitienoille asettui kilvoittelemaan Joona-niminen armenialainen sotilas, joka oli luopunut maailmasta ja omistautunut rukouselämään. Hypatios kiinnostui hänestä ja muutamien muiden hurskaitten miesten kanssa alkoi käydä hänen luonaan. Lopulta hän jäi kilvoittelemaan yhdessä Joonan kanssa.

Joonan ja Hypatioksen luostariyhteisö kasvoi nopeasti, ja pian munkkeja oli jo 80. Hypatios rakennutti heille luostarin, joka tunnettiin nimellä Halmyrissa. He linnoittivat sen, jotteivät alueelle hyökkäilevät hunnit päässeet sitä tuhoamaan.

Hypatios oli luostarin ankarin kilvoittelija. Hän söi vain joka viides päivä, ja kerran hän lihallisten himojen häntä ahdistaessa oli syömättä viisikymmentä päivää. Kun veljet kertoivat tästä Joonalle, tämä kokeili hänen kuuliaisuuttaan pyytämällä häntä juomaan kupillisen viiniä kaikkien läsnä ollessa.

Kun Hypatiosta pyydettiin opettamaan veljiä, hän kieltäytyi sanoen, että oli luopunut maailmasta ollakseen kaikkien palvelija. Langeten igumenin jalkoihin hän pyysi tätä antamaan hänelle kuuliaisuustehtäväksi huolenpidon sairaista. Siunauksen saatuaan hän ei tyytynyt parantamaan vain luostarin veljiä, vaan kokosi kaukaakin sairaita ja toi heidät luostarin porttirakennukseen. Sijoitettuaan heidät luostarin sairaalaan hän sitoi heidän haavansa ja siunasi heitä ristinmerkillä niin, että monet paranivat.

Goottien valloitettua alueen suuri määrä paikallisia asukkaita pakeni luostarin turviin. Igumeni Joonan oli pakko lähteä Konstantinopoliin pyytämään heille ruokatarvikkeita. Pian tämän jälkeen Hypatios päätti lähteä pois luostarista kahden munkin Timoteoksen ja Mokhionin kanssa etsimään rauhallista paikkaa, jossa he voisivat omistautua kokonaan rukouselämälle. Heitä kiinnosti Konstantinopolin lähellä Bosporinsalmen Aasian puoleisella rannalla Khalkedonissa sijainnut Rufinoksen luostari, jota asuttaneet egyptiläiset munkit olivat poistuneet kymmenisen vuotta aikaisemmin jättäen rakennukset rappeutumaan. Hypatios asettui sinne hengellisten lastensa kanssa. He elivät hyvin köyhästi viljellen itse ruokatarvikkeensa. Vähitellen munkkeja tuli lisää ja olot kohentuivat.

Paholaisen vaikutuksesta Hypatioksen ja Timoteoksen välille kuitenkin puhkesi riita. Lopputuloksena Hypatios päätti luopua yhteisön johtamisesta ja palata Joonan luostariin. Siellä hän alkoi viettää hesykastista elämää muista erillään. Kerran Joona tuli asioimaan Konstantinopoliin, mutta sairastui siellä ja pyysi Hypatiosta tulemaan luokseen parantamaan hänet. Niin tapahtui, ja tervehdyttyään Joona kutsui paikalle myös Timoteoksen. Hän sai aikaan sovinnon Hypatioksen ja Timoteoksen välillä. Hypatios palasi takaisin Rufinoksen luostariin. Siellä olevat veljet valitsivat hänet ohjaajakseen. Tämä tapahtui vuonna 406.

Hypatios pyrki olemaan ”kaikkea kaikille” ja järjesti noin 50-päisen luostarin elämän pyhien isien säännösten mukaiseksi. Työ ja rukous vuorottelivat munkkien päiväohjelmassa. Jokaiselle annettiin viikoksi kerrallaan oma kuuliaisuustehtävä. Joka päivä he menivät seitsemän kertaa päivässä luostarin kappeliin, jossa he lauloivat yhteensä sata psalmia ja sata rukousta. Opetuspuheissaan Hypatios korosti heille Jumalan ja lähimmäisten rakastamisen merkitystä. Hän kehotti veljiä jäljittelemään enkeleitä, jotka seisovat Jumalan edessä ja ylistävät Häntä. Hän muistutti heille, että vastaukset kaikkiin kysymyksiin löytyvät pyhästä Raamatusta, ja sanoi itsekin hyötyvänsä niistä neuvoista, joita antoi toisille.

Luostariveljien lisäksi Hypatios toimi myös monen maallikon hengellisenä isänä. Hänestä tuli Jumalan viisauden täyttämä hengellinen lääkäri koko maalle. Hän oli Jobin tapaan ”sokealle silmä, rammalle sauva, köyhille isä”.[2] Kerran enkeli varoitti häntä tulevasta nälänhädästä. Hän täytti luostarin varastot ääriään myöten ruokatarvikkeilla, joita hän sitten nälänhädän aikana jakoi tarvitseville. Hänellä oli myös parantamisen armolahja, jonka hän yritti kätkeä laittamalla sairaiden päälle haudekääreitä, että he luulisivat niiden olevan paranemisen syynä.

Hypatios vihittiin papiksi ja hän palveli sunnuntaisin Pyhien apostolien kirkossa. Liturgiaa toimittaessaan hän korotti äänensä Jumalan puoleen tavalla, joka sai kaikki liikuttumaan. Pyhittäjä Isaakios (30.5.), Konstantinopolin munkkien isähahmo, kävi usein keskustelemassa Hypatioksen kanssa. Myös pyhä Johannes Krysostomos osoitti hänelle kiintymystään.

Hypatios itse poistui harvoin luostaristaan. Mutta kun hän kuuli, että joissakin paikoissa palvotaan vielä epäjumalia ja pyhiä puita, hän kiiruhti sinne heti oppilaidensa kanssa. He heittivät epäjumalanpatsaat menemään ja opettivat paikallisille evankeliumin totuutta.

Kun Nestorios valittiin Konstantinopolin patriarkaksi, Hypatios sai ennalta tietää, ettei Nestorios toimisi tehtävässään kolmea vuotta pitempään. Heti kun Nestorios alkoi opettaa vääristynyttä oppiaan, Hypatios poisti hänen nimensä Pyhien apostolien kirkon esirukouskirjasta.

Hypatioksen vaikutusvallasta ja tietystä kiihkomielisyydestä kertoo myös se, että vuonna 434 hän onnistui pysäyttämään suunnitelman aloittaa uudelleen olympiakisojen järjestäminen. Keisari Konstantinos Suuri oli lakkauttanut niiden pitämisen epäjumalien palvontarituaalien takia, mutta nyt kristitty keisari olisi ollut valmis aloittamaan epäjumalanpalveluksesta vapaat kisat, jotka olisi pidetty Khalkedonissa.

Ajan myötä Hypatioksen vaikutusvalta levisi kaikkialle. Pyhän Dalmatoksen (3.8.) kuoleman jälkeen keisari Teodosios II vieraili Hypatioksen luona kahdesti ja kirjoitti hänelle kirjeitä kuin omalle isälleen pyytäen hänen neuvojaan. Keisarin sisaret, kolme prinsessaa, tulivat myös pyytämään hänen siunaustaan ja kuulemaan hänen opetustaan. Hypatios suojeli rohkeasti vainottuja Jumalan miehiä. Niinpä hän esimerkiksi majoitti luostariinsa pyhän igumeni Aleksanterin (23.2.), joka tunnetaan lisänimellä ”Aina valvova”, ja tämän munkit, kun heidät oli epäoikeudenmukaisesti karkotettu omasta luostaristaan pääkaupungista. Hän piti heitä luonaan, kunnes he löysivät uuden paikan mihin asettua.

Kun Hypatios oli täyttänyt 80 vuotta, hän oli antanut Jumalan käsiin jo 80 oppilastaan, jotka olivat lähteneet tästä maailmasta ennen häntä. Viimeisten kolmen kuukautensa ajaksi hän keskittyi antamaan viimeisiä ohjeitaan veljestölleen. Hän ennusti, että suuret onnettomuudet tulevat hyvin pian kohtaamaan keisarikuntaa. Viisi päivää sairastettuaan hän kutsui veljet yhteen ja jakoi heille pyhän ehtoollisen veisaten psalminjaetta ”iloiten laulakaa Herralle” (Ps. 95:1). Sen jälkeen Hypatios siunasi heidät ja nukkui heti rauhassa kuolonuneen. Tämä tapahtui vuonna 446.

Pyhä Hypatios haudattiin luostarin kappeliin suuren itkevän väkijoukon saattaessa häntä. Hänen ennustuksiensa mukaisesti pian hänen lähtönsä jälkeen kovat raesateet tuhosivat sadon, maanjäristykset saivat aikaan paljon vahinkoa ja hunnit autioittivat yli 70 kaupunkia Traakiassa.


[1] Matt. 19:29.

[2] Job 29:15.

Pyhä Botulf Icanholainen

Pyhä Botulf syntyi Itä-Angliassa 600-luvun alkupuolella. Hän matkusti veljensä Adulfin kanssa Pohjois-Galliaan nykyisen Belgian alueelle oppimaan luostarielämää ja kristillistä täydellistymistä pyhien isien hengessä. Vuosisadan puolivälissä hän palasi kotisaarelleen ja sai kuninkaalta maata Icanhosta luostarin rakentamiseen. Botulfista tuli yksi tärkeimmistä kristinuskon levittäjistä tuon ajan Englannissa.

Kaikki rakastivat pyhää Botulfia, koska hän oli nöyrä ja hyväntahtoinen. Hän opetti hyveitä omalla käytännön esimerkillään. Hän kiitti Jumalaa kaikesta ja uskoi myös vastoinkäymisten vaikuttavan Jumalaa rakastavien parhaaksi.

Botulf nukkui pois vuonna 680. Tanskalaiset tuhosivat hänen perustamansa luostarin, mutta hänen reliikkinsä säilyivät ja niitä jaettiin useampiin kirkkoihin. Pyhälle Botulfille omistettiin keskiajan Englannissa noin 70 kirkkoa.

Pyhä Moling Irlantilainen

Pyhä Moling[1] syntyi 600-luvun alussa Kaakkois-Irlannin Wexfordissa. Hän kilvoitteli munkkina lähiseudulla Glendaloughin luostarissa ja myöhemmin perusti oman luostarinsa Barrowjoen varrelle. Sittemmin hänestä tuli Feirnsin piispa.

Moling oli arvostettu oikeamielisyytensä ja ihmisrakkautensa takia. Kun kansa kärsi kovasta verotuksesta, Moling puhui heidän puolestaan ja vetosi kuninkaaseen, joka suostui lieventämään alueen verotusta.

Moling tunnettiin viisaana ja henkevänä ajattelijana, joka tunsi tulevia tapahtumia etukäteen. Hän myös kirjoitti gaelinkielistä runoutta. On säilynyt 800-luvun evankeliumikirja,[2] joka on kopioitu pyhän Molingin tekemästä kopiosta.

Pyhä Moling on erityisen kuuluisa siitä, että eläimet söivät hänen kädestään. Hänellä oli lemmikkinä kettu. Kerran se vei luostarista kanan. Moling nuhteli kettuaan, joka tuli silminnähden surulliseksi siitä, että hänen isäntänsä oli hänelle vihainen. Kettu lähti lähistöllä olevaan nunnaluostariin, nappasi sieltä suuhunsa kanan ja toi sen elävänä Molingille. Tämä katsoi kettua hämmentyneenä ja sanoi hymyillen: ”No, nyt olet sovittanut varkautesi. Mutta vie kana nyt takaisin omistajilleen vahingoittumattomana, ja tästedes elät varastelematta, niin kuin muutkin eläimet!” Kettu kiikutti kanan takaisin nunnaluostariin kaikkien katsoessa ihmeissään.

Kerran veljestö toi Molingin luokse toisen ketun ja sanoi sen napanneen kirjan ja piilottaneen sen jonnekin; he olivat saaneet ketun kiinni, kun se oli jäänyt syömään hunajaa. Moling käski päästää irti ketusta ja sanoi tälle: ”Sinä pikku juonittelija, mene nyt ja tuo minulle se kirja, ja nopeasti.” Vähän ajan kuluttua kettu palasi kirja hampaissaan ja kävi nöyrästi pitkälleen Molingin eteen. ”Nouse ylös, älä pelkää”, pyhä mies sanoi, ”mutta älä enää ikinä koske kirjaan!” Kerrotaan, että sen jälkeen kettu pakeni heti kun sille vain näytettiin kirjaa.

Pyhä Moling nukkui pois vuonna 697. Hänen kunnioituksensa levisi nopeasti, ja hänen juhlapäivänsä sanottiin olevan ”kirkas aurinko kansalle”.


[1] Nimi on tunnettu myös muodoissa Molling, Mullins, Myllin, Molignus ja Dairchilla.

[2] Kirjaa säilytetään Dublinin Trinity Collegen kirjastossa.

Pyhä marttyyri Šalva Akhaltsikheläinen

Pyhä marttyyri Šalva oli Akhaltsikhen herttua Etelä-Georgiassa. Kuningatar Tamaran (1.5.) hallituskaudella hänestä tuli sisäministeri, joka myötävaikutti Şəmkirin (1195) ja Basianin (1203) taistelujen loistaviin voittoihin. Kun Keski-Aasian Khwarezmin[1] ruhtinas Djalal el-Din päätti hyökätä Georgiaan, Šalva ja hänen veljensä Johannes asettuivat kristillisen armeijan etunenään taistellakseen hänen joukkojaan vastaan Armenian Garnissa. Johannes kaatui taistelussa ja Šalva joutui vangiksi haavoittuneena.

Djalal el-Din suhtautui Šalvaan kunnioittavasti ja piti häntä noin vuoden ajan ”kunniavankinaan”. Šalva palveli uskollisesti islamilaista herraansa, mutta kun tämä vaati häntä kääntymään islamiin, hän kieltäytyi jyrkästi. Kidutuksista huolimatta Šalva pysyi päättäväisesti kannassaan, ja lopulta ruhtinas surmautti hänet yhdessä toisten kristittyjen kanssa 17.6.1227.


[1] Khwarezm eli Chorasmia on turkkilaisuuden sydänaluetta. Se sijaitsee nykykartalla pääosin Länsi-Uzbekistanissa ja Pohjois-Turkmenistanissa.

Pyhittäjä Ananias Novgorodilainen, ikonimaalari

Pyhittäjä Ananias kilvoitteli Novgorodissa Pyhittäjä Antoni Roomalaisen luostarissa 1500-luvulla. Hän oli taitava ikonimaalari. 33 vuoteen hän ei kertaakaan astunut luostarin muurien ulkopuolelle. Hän nukkui kuolonuneen vuonna 1581.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.